|
|
Juuria etsimässäKun keväällä 2000 sain käyttööni vaatimattoman sukututkimusohjelman ja aloin tallentaa vähäisiä tietojani esivanhemmistani ja muista sukulaisistani, en aavistanutkaan, miten kiehtovaan ja aikaa vievään harrastukseen olin uppoutumassa. Tuskin myöskään aavistin, kuinka suuresti omien juurien etsiminen voi avartaa näkemystä siitä, miten esivanhempamme menneinä vuosikymmeninä ja -satoina ovat eläneet. Seuraaville sivuille on koottu osa tähänastisten tutkimusteni tuloksista. Niiltä näkyvät esivanhempani taulukkona kolme sukupolvea kussakin taulukossa. Taulukon ylimmän rivin henkilöistä on mahdollista jatkaa varhaisempiin sukupolviin (toistaiseksi polvet I IX, henkilöt #1 #511). Taulukon alimman ja keskimmäisen rivin henkilöistä puolestaan on linkki heidän jälkeläisiinsä (jälkeläistaulut puuttuvat toistaiseksi). Sivut täydentyvät kaiken aikaa, ja siinä voi myös jokainen näiden sivujen lukija olla avuksi. Olen kiitollinen kaikista näillä sivuilla mainittuja henkilöitä koskevista tiedoista. Mahdolliset virheet ja puutteet pyrin korjaamaan ensi tilassa niistä tiedon saatuani. Palautetta mielipiteitä tästä sivustosta
tai korjauksia ja täydennyksiä voi lähettää |