Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Itsenäisissä maissa asuvia kansoja pidetään alkuperäiskansoina, kun he polveutuvat väestöstä, joka maan valloituksen tai asuttamisen tai nykyisten valtionrajojen muodostumisen aikaan asui maassa tai sillä maantieteellisellä alueella, johon maa kuuluu. Alkuperäiskansa, jonka tulee itse pitää itseään sellaisena, on oikeudellisesta asemastaan huolimatta säilyttänyt kokonaan tai osittain omat sosiaaliset, taloudelliset, kulttuurilliset ja poliittiset instituutionsa

Suomessa on noin 10 000 saamelaista. Heistä yli 60 prosenttia asuu jo kotiseutualueensa ulkopuolella, mikä asettaa saamenkieliselle opetukselle, palveluille ja tiedonvälitykselle uudenlaisia vaatimuksia. Kaikkiaan saamelaisia arvioidaan olevan eri maissa yhteensä yli 75 000. Eniten saamelaisia on Norjassa.

Suomessa saamelaisuus on määritelty saamelaiskäräjälaissa ja sen pääperusteena on saamen kieli. Lain mukaan saamelainen on henkilö, joka pitää itseään saamelaisena edellyttäen, että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään.

Saamelaisten perusoikeuksista säädettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995 voimaan tulleella hallitusmuodon muutoksella:

"Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla."

"Sápmelaccain álgoálbmogin sihke románain ja eará vehádatjoavkkuin lea vuoigatvuohta bajásdoallat ja ovddidit iežaset giela ja kultuvrra. Sápmelaccaid vuoigatvuodas geavahit sámegiela eiseválddiin ásahuvvo lágain."

Saamelaisille kuuluvasta kulttuuri-itsehallinnosta säädettiin ensimmäisen kerran vuoden 1996 alusta voimaan tulleella hallitusmuodon 51a §:llä:

"Saamelaisilla on saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mukaan kuin lailla säädetään."

"Sápmelaccain lea sámiid ruovttuguovllus giela ja kultuvrra guoski iešrádden dan mielde go lágain ásahuvvo."

Elinkeinot
Poronhoito, kalastus, metsästys ja pienimuotoinen maatalous sekä luonnontuotteiden keräily ja käsityöt ovat saamelaisten perinteisiä elinkeinoja. Toisinaan perinteisiä elinkeinoja harjoitetaan myös yhdistelmäelinkeinona mm. matkailun ja muiden palveluelinkeinojen ohella. Luontaiselinkeinojen osuus liikevaihdolla ja työvoimaosuudella mitattuna ei ole kovin suuri, mutta niiden kulttuurinen merkitys on tärkeä. Ne eivät ole pelkkiä elinkeinoja tai ammatteja, vaan osa omaleimaista elämäntapaa.

Osa saamelaisista saa toimeentulonsa yhä perinteisistä elinkeinoista, mutta huomattava osa saamelaisista työskentelee uudenaikaisissa ammateissa.

.

Saamelaisten näkyviin kansallinen symboli on Saamen lippu. Saamen lippu hyväksyttiin saamelaisten 13. pohjoismaisessa konferenssissa Ruotsin Åressa 1986.
Lippu nostetaan salkoon virallisina liputuspäivinä kaksitoista kertaa vuodessa, sitä käytetään myös juhlien yhteydessä.
Lipun on suunnitellut taiteilija Astrid Båhl. Sen aihe tulee noitarummusta ja 1800-luvulla eläneen eteläsaamelaisen Anders Fjellnerin runosta "Páiven párnelí" (Auringon pojat). Lipun ympyrä kuvaa aurinkoa (punainen) ja kuuta (sininen), ja siinä ovat saamelaisten värit punainen, vihreä, keltainen ja sininen.

Seuraavan mielenkiintoisen artikkelin olen omavaltaisesti lainannut Helsingin Sanomien 4.3.2011 mielipidesivustolta:

Saamelaisten joikausperinnettä kitkettiin jo ennen Laestadiusta
”Laestadiuksen väitetty avainasema saamelaisen muinaisuskon juurijana on nykypäivän asenteiden myytti, jolta pitäisi katkaista siivet.”

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi puuttui tärkeään aiheeseen puheessaan Lars Levi Laestadiuksen kuoleman 150-vuotispäivän seminaarissa 21.2.2011. Hän peräsi kirkolta anteeksipyyntoä saamelaisilta, joiden muinaisen uskonnon ja maailmankuvan se aikoinaan toiminnallaan sai korvatuksi kristillisellä kulttuurilla (HS Kotimaa 22. 2. 2011).

VAATIMUS on monessa suhteessa aiheellinen. Vihdoin ollaan pääsemässä sanoista tekoihin, kuten Torniossa kuultiin kaikkien Pohjoiskalotin piispojen suulla. Yhden miehen, itsekin saamelaisen Lars Levi Laestadiuksen, ristiinnaulitseminen asiassa on kuitenkin historiallisesti väärin. Näkkäläjärvi sanoi: "Herätysliike, joka kumpusi saamelaiskulttuurista, johti osaltaan saamelaiskulttuurin uhanalaistumiseen. Saamelaiskulttuurin uskomuksista ja kulttuurisista tavoista tuli syntisiä. Papit alkoivat kitkea saamelaisten musiikkia, joikua, pois saamelaiskulttuurista ja käännytystyö olikin niin tehokasta, että joikuperinne melkein katosi täällä Suomessa."

On totta,että kirkon edustajat paheellistivat joikulaulun – muttta tämä tapahtui jo 1600-1700-luvuilla, kauan ennen Laestadiuksen aikaa. Lapin lähetyksen aikaista papistoa voi syystä moittia yksisilmäisyydestä ja huonosta asioitten erottelukyvystä. Siitä, kuinka joi'un paheellistaminen oli edennyt kansankulttuurin asti jo ennen Laestadiuksen aikaa, todistaa Utsjoella ja Inarissa kirkkoherrana 1819-1831 toimineen Jacob Fellmanin kertomus: "Joikaamisen eli noitalaulujen laulamisen taidon oli muuan lapineukko ensinnä oppinut Perkeleeltä siten, että Perkele oli sylkenyt eukon kämmenelle, mistä eukko sitten oli sen nuollut. Tämän johdosta - näin uskotaan :- joikaaminen kuuluu paholaiselle."

Itse asiassa Laestadiuksen julistuksen vaikutus esimerkiksi maahisperinteen kohdalla on ollut jopa vahvistava. Toki maahinen sai hänen saarnoissaan demonisia piirteitä, mutta niiden olemassaoloa hän ei kieltänyt. Vielä nykyäänkin voi kuulla vedottavan häneen: "Kyllä maahisia on, kun Laestadiuskin niistä on puhunut."

JOIKAAMINEN oli asia, johon vieraan kulttuurin oli helppo tarttua: se kuului kauas. Kaksi muuta muinaisuskon helposti havaittavaa ulottuvuutta olivat noitausko ja seitapalvonta, jotka nekin hyvin pitkälle onnistuttuiin juurimaan Norjan Lapistakin 1700-luvun loppuun tultaessa.

Ruotsin valtakunnassa lähetys eteni 1600-luvun jälkipuoliskolla, jolloin noitarummut takavarikoitiin tai kätkettiin. Langetettiinpa kuolemantuomioitakin, joista Lapissa kuitenkin toteutui vain yksi.

Laestadius suhtautuu vuosina 1838-1845 kirjoittamissaan Lappalaisten mytologian katkelmissa kunnioittavasti saamelaisnoitiin nimittäen näitä "kansakunnan viisaiksi taikka heidän papeikseen". Hän hakeutui etnografina noidan tiedon lähteille eikä pappisroolissaankaan hyökännyt seitapalvontaa vastaan. Laestadiuksen väitetty avainasema saamelaisen muinaisuskon juurijana on nykypäivän asenteiden myytti, jolta pitäisi katkaista siivet. On tärkeää tehdä ero itse Laestadiuksen ja hänen nimeään kantavan liikkeen korostusten ja jälkimaineen välillä.

PIITIMENSAAMELAISEN Lars Nilsonin 1693 toimeenpantu kuolemantuomio - ainoa lopulta toimeenpantu - kertoo omalla tavallaan toisesta Lapin kristillistämiseen liittyvästä "myytistä". Samaan aikaan ruotsalaisia ja suomalaisia teloitettiin noituudesta kymmenittäin. Saamelaisten varsin lempeä kohtelu ei toki johtunut kristillisestä rakkaudesta. Syy oli pelko näiden siirtymisestä toiseen valtakuntaan, Norjan tai Venäjän puolelle, ja siten myös maksamaan veronsa sinne.

Ehkä pelättiin myös saamelaisnoitien kostoa, uskottiinhan tuohon aikaan aivan aidosti, että noidat paitsi olivat paholaisen kanssa tekemisissä, myös pystyivät todellisesti vahingoittamaan. "Turjan Lappi", noitienmaa, on kautta Manner-Euroopan kerrottu ja laulettu tarina, joka on syytä kertoa myös kaikkien tänne tulevien matkailijoiden tykö. Lars Levi Laestadiuksen, saamelaispapin ja -mytologin kirjoituksilla on painoarvoa ja sanottavaa tässäkin ajassa.

Juha Pentikäinen
uskontotieteen ja pohjoisen etnografian professori Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta,
Pohjoisen Kulttuuri-instituutti

Risto Pulkkinen
uskontotieteen dosentti
Helsingin yliopisto

Oletko huomannut virheitä tekstissä?
Ole ystävällinen ja lähetä korjaus alla olevalla sähköpostilähetteellä!

e-mail eeromari@dlc.fi