Valtionpalkinnon perustelut vuonna 1992

Valtionpalkinnon perustelut vuonna 1992

Hopeaseppä Eila Minkkinen on luonut mittavan uran koru- ja metallitaiteilijana ja on toiminut sen lisäksi myös kuvanveistäjänä. 1970-luvun tuotannossaan Minkkinen herätti huomiota voimakkaan persoonallisilla koruillaan, joiden arkaaisissa kasvoaiheissa ja simpukkakuvioissa oli havaittavissa itämaista ilmettä ja suomalaisen kansallisromantiikan henkeä. Tämä suuntaus vahvistui sittemmin Minkkisen lämminhenkisissä eläinaiheisissa koruissa.

Geometriset muodot ovat olleet Minkkisen korutuotannossa alati läsnä. Hänen tuotannossaan on 80-luvun kuluessa tapahtunut ratkaiseva muutos korutaiteen ja metallikäsityön perinteisestä pienimuotoisesta tuotannosta suurten esineiden, reliefien ja veistosten tekemiseen ja poikkitaiteellisen tuotannon suuntaan. Minkkinen on kyennyt yhdistämään vanhoja menetelmiä ja luomaan niistä taitavasti uuden tyyppisiä tuotteita, joissa perinteinen käsityötaito ja veistoksellinen ilmaisutekniikka yhdessä luovat vaikuttavan visuaalisen kokonaisuuden. Ratkaisevan tärkeällä sijalla tässä uudistumisprosessissa on myös ollut erilaisten metallin värjäysmenetelmien taidokas käyttö.

-Valtion Taideteollisuustoimikunta-

takaisin pääsivulle