Ateismi

Tämä on suomalaisen ateismin kotisivu. Se löytyy osoitteesta http://www.ateismi.fi. Palaute sivuston ylläpitäjälle voidaan lähettää osoitteeseen

webmaster@ateismi.fi

Tällä sivulla ylläpidetään ajantasaista tiedostoa ateismista. Sen lisäksi annetaan linkkejä kohteisiin. joista löytyy lisää tietoja.

Sivua ylläpitää Suomen Ateistiyhdistys ry.

Tätä sivua on viimeksi päivitetty 13.9.2013.

Sisällysluettelo
  1. Member of
  2. Yleistä
    1. Filosofia ja elämänkatsomustieto
    2. Filosofi och livsåskådning
    3. Philosophy and Life View
    4. Constructed language misil
  3. Katsomusaineiden didaktiikkaa
    1. Yleistä didaktiikkaa
    2. Kristillinen dogmatiikka
    3. Filosofian, elämänkatsomustiedon ja uskonnon didaktiikkaa
  4. Lukion filosofia, Filosofi i gymnasiet
    1. Opetussuunnitelmat ja lisätietoa
    2. Ilmaiset filosofian oppikirjat
    3. Filosofian ylioppilastehtävät
  5. Elämänkatsomustieto, livsåskådning
    1. Opetussuunnitelmat ja lisätietoa
    2. Peruskoulu Grundskola
      1. Ilmaiset oppikirjat
      2. Opetussuunnitelmat ja lisätietoa
    3. Lukio Gymnasium
      1. Ilmaiset oppikirjat
      2. Opetussuunnitelmat ja lisätietoa
    4. Elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät
  6. Kevään 2013 ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen
  7. Elämänkatsomustieto ainereaalissa
  8. Muuta tietoa
  9. Esitelmä ateismista 30.10.2003
    1. Minä
    2. Käsitteistä
    3. Tieteestä
    4. Filosofiasta
    5. Historiankirjoituksesta
    6. Ateismin määritelmä
    7. Ateistin määritelmä
    8. Ateismi ja ateisti suomeksi
    9. Elämän tarkoitus
    10. Ateisteista
    11. Otteita ateistien historiasta
      1. Tapaus Demokritos
      2. Antiikin ateisteja
      3. Idän ateisteja
      4. Keskiajan ateisteja
      5. Valistusateistit
      6. Sosialistiset ateistit
      7. Ateisteja Suomessa

Member of


Yleistä

Filosofia ja elämänkatsomustieto

Yleistietoa, opetussuunnitelmia, oppimateriaalia ja linkkejä.

Filosofi och livsåskådning

20 läroböcker och vokabulär

Philosophy and Life View

20 books and dictionary in Finnish

Constructed language misil

misil

Katsomusaineiden didaktiikkaa

Yleistä didaktiikkaa

Ilmaista didaktiikkaa

Kristillinen dogmatiikka

http://etkirja.pp.fi/dogmatiikka.html

Filosofian, elämänkatsomustiedon ja uskonnon didaktiikkaa

Motivaatio, kv sopimukset, totuus jne...

Lukion filosofia, Filosofi i gymnasiet

Opetussuunnitelmat ja lisätietoa

Mitä filosofia on?
Vad är filosofi?
Opetussuunnitelma
Läroplan
Yliopistofilosofian sivustot
Filosofi.fi på svenska
Svenska material
Philosophy links in Internet
Logiikan alkeet Internetissä
Palautelomake

Ilmaiset filosofian oppikirjat

FI1 , FI2 , FI3 , FI4

Normatiivinen etiikka
Sukupuolietiikka
Metaetiikka
Deskriptiivinen etiikka

Filosofian ylioppilastehtävät

S 2012 K 2012 S 2011 K 2011
Vanhoja ylioppilastehtäviä
Vanhojen tehtävien sanaluettelo lukumäärineen
Ylioppilaskirjoitusten filosofit
Ylioppilaskirjoitusten sivistyssanat
Palautelomake

Elämänkatsomustieto, livsåskådning

Opetussuunnitelmat ja lisätietoa

Elämänkatsomustieto vai uskonto?
Mitä elämänkatsomustieto on?
Miksi evankelis-luterilaiset eivät pääse et:n opetukseen
Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat
Grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen
Koululait ja muut säädökset
Kysymyksiä ja vastauksia
Keskeiset ongelmat opetuksessa
Elämänkatsomustiedon opetusaineistoa ja linkkejä
Ohjeita kouluille
Dosentti Jouni Luukkaisen kantelut
Elämänkatsomustiedon stipendit
Kilpailut
Uskonnottomien uutisia
Religionskunskap i Sverige
Svenska material
Palautelomake

Peruskoulu Grundskola

Ilmaiset oppikirjat

et1 et2 et3 et4 et5 et6 et7 et8 et9

Opetussuunnitelmat ja lisätietoa

Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat
Grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen
Opetusvihjeitä: 1-5, 5-9
Verkkomateriaalia
Vähemmistöuskontojen oppikirjat
Palautelomake

Lukio Gymnasium

Ilmaiset oppikirjat

et10 et11 et12 et13 et14

Opetussuunnitelmat ja lisätietoa

Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat
Grunderna för läroplanen
Kirjat
Sanasto
Opinnot Helsingin yliopistossa
Uskontojen vertailutaulukko
Palautelomake

Elämänkatsomustiedon ylioppilastehtävät

S 2012 K 2012 S 2011 K 2011
Vanhoja tehtävä
Vanhojen tehtävien sanaluettelo lukumäärineen
Ylioppilaskirjoitusten sivistyssanat

Kevään 2013 ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen

Sekä elämänkatsomustiedon että filosofian ylioppilaskirjoituksiin kannattaa valmentautua lukemalla tämän oppiaineiston sanastoa sanasto.

Elämänkatsomustiedon kokeeseen lue myös ainakin kerran viikossa Elämänkatsomustiedon (opetushallituksen) opetussuunnitelmaohjeen sanat aakkosjärjestyksessä.

Filosofian kokeeseen lue ainakin kerran viikossa Filosofian(opetushallituksen) opetussuunnitelmaohjeen sanat aakkosjärjestyksessä.

Elämänkatsomustieto ainereaalissa

Elämänkatsomustieto on eräs lukion reaaliaineista. Elämänkatsomustiedon ainereaalissa kokelas valitsee vastattavakseen kuusi kysymystä kymmenestä vaihtoehdosta.

Reaaliaineiden sijoittuminen koepäivien kesken: Samana koepäivänä järjestetään evankelis-luterilaisen uskonnon, ortodoksisen uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemian, maantieteen ja terveystiedon kokeet.

Muuta tietoa

Esitelmä ateismista 9.2.2012 (pdf)
Maailmanuskonnot
Wienin piiri
Valtion ja kirkon ero
Java kielen perusteet versio 0.7
Palautelomake
Jäsenlomakkeet ja palautelomakkeet tekstinä ohjelmoijille

Esitelmä ateismista 30.10.2003

luonnonfilosofian seurassa

Minä

Kun en ole professori, tämän esitelmän esitteeseen on yritetty laittaa jonkinlaista ansioluetteloa. Melkein kaikki siinä mainittu on jotain sellaista, mitä en olisi halunnut milloinkaan tehdä. Olen kotoisin keskiaikaiselta maaseudulta, jossa herrojen sivistyssanoille naurettiin avoimesti. Esimerkiksi ”vilosohvi” oli pahimmanlaatuinen haukkumanimi.

Olen aina ollut köyhä ja aatteellisesti suomalaisen yläluokan näkemysten vastustaja, joten olen joutunut tekemään hanttihommia sen sijaan, että minulla olisi ollut aikaa, rahaa ja yläluokkaisia ystäviä esimerkiksi professoriksi pyrkimiseen. Näin jälkikäteen olen ajatellut, että en olisi esimerkiksi professorin tehtävissä viihtynyt.

Oppineisuuden arvostelua on esiintynyt yhtä kauan kuin oppineisuutta. Sextus Empiricus, joka eli noin kolmannella vuosisadalla, kirjoitti teoksen Oppineita vastaan, nimi on joskus suomennettu Professoreita vastaan. En siis ole ensimmäinen, joka kiistää ns. arvovallan eli auktoriteetin menetelmän pätevyyden.

Käsitteistöni on aina ollut erilainen kuin suomalaisella yläluokalla. Tosin myös yläluokka on viime vuosina hieman vähentänyt kaikkein pahimman siansaksan puhumista. Esimerkiksi nykyisen leipätyöni eli tietotekniikan sanasto on suomennettu kiitettävästi. Uudet suomenkieliset sanat ovat usein paljon parempia kuin alkuperäiset englannin kielen sanat.

Kun kuuntelette tätä esitelmää, älkää ihmetelkö sitä, että suhtaudun yläluokan käyttämiin käsitteisiin huomattavan arvostelevasti.

Kun myöhemmin tässä esitelmässä useassa kohdassa sanon, että professori se ja se sanoi sitä ja sitä, kyseessä on eräs huumorin laji.

Totuuskysymyksissä sillä, kuka sanoi, ei ole merkitystä. Totuuskysymyksissä on merkitystä vain sillä, mitä sanottiin.

Käsitteistä

Inhimillinen kieli on minun käsitykseni mukaan alun perin kehittynyt apinayhteisössä vallankäytön ja valehtelemisen välineeksi. Käsitteistön tuottamista ovat hallinneet laumojen johtajat, papit ja ainakin maanviljelyksen ja karjanhoidon kehittymisen jälkeen myös rikkaat. Käsitteiden tehtäviä ovat olleet mm. alaluokkaisten ja orjien käskyttäminen sekä yläluokan elämänkatsomuksen puolustaminen.

Kieltä on tarvittu myös yläluokan sisäisen nokkimisjärjestyksen ylläpitämiseen. Sopivien käsitteiden avulla alaluokka on pyritty saamaan hyväksymään alistettu asemansa.

Pahinta käsitteiden avulla alistamista on ollut ja on edelleen uskonto. Vaikka hallitsevan yläluokan laitoksista kuuluu Suomessa käyttää vain myönteistä kieltä, rohkenen sanoa, että uskonto on vanhin muoto järjestäytynyttä rikollisuutta.

Tieteestä

Latinan kielen sana scientia, jonka perusteella muihin kieliin on tehty sana tiede, tarkoittaa tietoa tai taitoa. Sanan tieto merkitys on kiistanalainen. Uusimpien tutkimusten mukaan niin sanotut länsimaiden ihmiset käsittävät sanan tieto eri tavalla kuin itäaasialaiset. Länsimaalaisten enemmistö pitää esimerkiksi Edmund Gettierin (1927-) paradokseja oikeina paradokseina, mutta itäaasialaisista vain vähemmistö pitää niitä oikeina paradokseina.

Tässä yhteydessä ei tarvitse tietää, mitä Gettierin paradoksit tarkoittavat. Mm. niiden tuloksena on päädytty vaikeuksiin määritellä mitä sana tieto tarkoittaa. Gettierin paradoksien julkaisun jälkeen on kirjoitettu metreittäin kirjoja, joissa melkein jokainen kirjoittaja yrittää keksiä oman tiedon määritelmän. Tämän kirjallisuuden seurauksena tiedon määritelmästä vallitsee entistä suurempi erimielisyys.

Koska käsite tiede on käsitteen tieto johdannainen, käsite tiede on jo tästä syystä ongelmallinen. Mielestäni käsitteestä tiede pitäisi kokonaan luopua. Ehdotan otettavaksi käyttöön sanan todellisuustutkimus.

Toinen tärkeä syy siihen, miksi käsitteestä tiede pitäisi minun mielestäni luopua, on se, ettei rajan vedossa tieteen ja valetieteen eli näennäistieteen välillä ei ole edistytty. Looginen empirismi yritti saada voimaan jonkinlaiset normit tätä rajanvetoa varten, mutta tieteen papisto kielsi loogisen empirismin.

Kolmas tärkeä syy siihen, miksi käsitteestä tiede pitäisi minun mielestäni luopua, ovat monet yliopistojen merkilliset tiedekunnat kuten jumaluusopillinen tiedekunta. Jumaluusoppi on epäilemättä ns. tieteistä mielettömin, sillä se tutkii jotakin, jota ei ole olemassa.

Hyvänä kakkosena tulee erittäin paljon rahaa saava kasvatustiede, joka tutkii jotakin sellaista, mikä ei ole mahdollista. Kolmosena tulee filosofia eli viisauden ystävyys. Edes käsitteen “viisaus” merkityksestä ei ole yksimielisyyttä. Vielä vähemmän on yksimielisyyttä siitä, mikä on viisasta.

Koska jumalien olemassaolosta ei ole vuosituhansien kuluessa pystytty esittämään vähäisintäkään pitävää todistetta, ainoa oikea johtopäätös on, ettei jumalia ole olemassa. Jotta käsitteellä “tiede” olisi jotakin järjellistä käyttöä, tieteen pitäisi kunnioittaa totuutta tällaisissa perusasioissa.

Tieteen hyvästä maineesta johtuu, että melkein jokainen huijauksen laji pyrkii naamioitumaan tieteeksi.

Filosofiasta

Pythagoras (569–475 eaa.) ei sanonut itseään viisaaksi vaan viisauden ystäväksi eli filosofiksi. Pythagoras uskoi jumaliin, ja Pythagoraan mielestä vain jumalat ovat viisaita. Ihmiset voivat siis Pythagoraan mielestä parhaimmillaan olla vain viisauden ystäviä eli filosofeja. Oikeasti viisaita olivat tietysti sofistit, mutta sofistista on tehty haukkumansana.

Looginen empirismi kannatti filosofiaksi kutsutun ”tieteen” lopettamista ja siinä olevien mahdollisesti järjellisten osa-alueiden sulauttamista muihin ”tieteisiin”.

Muinaiskreikkalaiset pitivät sanaa ”filosofia” niin hienona, ettei se edes käänny barbaarien kielille. Hyvänä todisteena suomalaisten barbaarisuudesta voidaankin pitää sitä, ettei sanaa ”filosofia” ei ole pystytty suomentamaan.

Tarkasti ottaen filosofia siis tarkoittaa viisauden ystävyyttä. Kuten edellä sanoin, sanan ”viisaus” merkityksestä ollaan erimielisiä. Vaikka päästäisiin yksimielisyyteen sanan ”viisaus” merkityksestä, ollaan varmasti eri mieltä siitä, mikä on viisasta. Minun mielestäni tällaisesta ”viisaustieteestä” pitäisi päästä lopullisesti eroon.

Henkilökohtaisesti en ajattele, että ihmiskunta pääsisi eroon viisaustieteestä ja muusta hurahtaneisuudesta. Ne ihmiset, joiden aivojen tiettyjen välittäjäaineiden pitoisuudet ovat suuret, pitävät tätä vallan ja hurahtaneisuuden koneistoa käynnissä.

New Scientist -lehden mukaan Zürichin yliopistosairaalan neurologin Peter Bruggerin tutkimukset osoittavat, että aivojen korkea dopamiinipitoisuus heikentää ihmisen päättelykykyä ja tuottaa kokemuksia, joita ihmiset pitävät yliluonnollisina. Dopamiinin ja myös muiden aivojen välittäjäaineiden korkeat pitoisuudet saavat ihmisen tuntemaan itsensä muita korkea-arvoisemmaksi.

Itseään korkea-arvoisina pitävät ihmiset kohoavat minkä tahansa yhteiskunnan nokkimisjärjestyksen huipulle. Nämä itseään korkea-arvoisina pitävät ihmiset eivät halua edes kuolla, eivät ainakaan lopullisesti.

Ennen länsimaisen kulttuurin nykyistä henkistä romahtamista, jonka poliitikot Mihail Gorbatshovista George W Bushiin ovat viimeistelleet, eräs esitelmäni kuuntelija kysyi minulta Yhdysvalloissa, että tiesinkö, että enemmistö Yhdysvaltain filosofisen yhdistyksen jäsenistä on ateisteja.

En osannut vastata siihen mitään. Jos olisin nyt vastaamassa siihen kysymykseen, vastaisin omalla kysymykselläni. Kysyisin, tiesikö hän, että enemmistö Suomen filosofisen yhdistyksen jäsenistä on aina ollut ei-ateisteja.

Historiankirjoituksesta

Historiankirjoitusta on mielestäni oikeutetusti sanottu menneisyyden sijoitetuksi tieteiskuvitelmaksi eli science fictioniksi. Lähes jokainen vallassa ollut aate on kirjoittanut historian uudestaan ja mieleisekseen.

Me suomalaiset elämme kristinuskon valtakauden kristillisesti väritetyn historian aikakautta. Eräs kristillisen historiankirjoituksen tavoitteita on häivyttää ateismin olemassaolo historiasta.

Tässä asiassa annettakoon erityinen kunniamaininta Helsingin yliopiston professorille Simo Knuuttilalle. Hänen vaikutuksestaan jopa suomalaisissa ateistien lehdissä on ollut virheellisiä tietoja ateismin historiasta.

Vaikka minkään historian kirjoihin kirjoitetun väitteen totuudesta ei voida olla varmoja, voidaan mielestäni sanoa, että se voitolle päässeen uskonnollisen ajattelun ”neljän kopla”, joka on pitkällä tähtäyksellä pilannut länsimaisen ajattelun, on: Platon, Aristoteles, Kant ja Hegel. Myös itämaisen ajattelun pilaajien kopla löytyy, mutta esittelen sen jossain toisessa esitelmässä.

Jos joku haluaa todisteet näille väitteille, hän voi hankkia minulle apurahan, jota käyttäen kirjoitan todisteet elektroniseen muotoon. Sanon kuitenkin jo tässä vaiheessa, että en ole kiinnostunut vaikuttamaan ihmiskunnan mielipiteisiin näissä asioissa.

Olen samaa mieltä kuin Isaac Asimovin (1920–1992) viimeisen teoksen Nemesis sankari: on hyvä, että ihmiskunta häviää kykenemättä levittämään inhimillistä pahuutta avaruuteen. Nemesis oli antiikin Kreikan oikeutetun koston jumalatar.

Ateismin määritelmä

George H. Smithin ontologinen ateismin määritelmä:

Ateismi on väitelause ”jumalaa tai jumalia ei ole olemassa”

Teismi on väitelause ”jumala tai jumalia on olemassa”.

Tässä määritelmässä on määritelty olemassaoloa koskeva eli ontologinen käsitys. Jumala joko on olemassa tai ei ole olemassa. Mitään olemassaolon ja olemattomuuden välimuotoa ei ole.

Deismi (jumala on olemassa, mutta ei puutu maailmanmenoon) ja panteismi (jumala on sama kuin kaikkeus) ovat tämän mukaan teismiä. Tässä kohdassa olen kristittyjen historioitsijoiden kanssa samaa mieltä.

Ateistin määritelmä

Ateisti on henkilö, jonka mielestä ateismi on tosi-

Inhimillinen tieto siitä, mitä on olemassa, on usein virheellistä tai vajavaista. Joku saattaa pitää varmana, että jumalaa ei ole olemassa. Joku toinen saattaa pitää varmana, että jumala on olemassa. Joku kolmas voi olla epävarma siitä, onko jumala olemassa vai ei.

Epävarmuuden aste voi vaihdella.

Ateismi ja ateisti suomeksi

Tunteet tai arvot liittyvät käsitteisiin useimmiten vasta vahvan aivopesun tuloksena, joissakin erikoistapauksissa myös luonnostaan. Tällainen erikoistapaus voisi olla esimerkiksi se, että sana “paska” tuo ihmisen mieleen kielteisiä tunteita. Joistakin muista eläimistä paska voi olla suorastaan vastustamaton. Monet koirat kieriskelevät mielellään hevosenpaskassa.

Ateismi on suomeksi jumalattomuus ja ateisti jumalaton. Jumalaton on yleisinhimilliseltä kannalta samalla tavalla hyvä asia kuin esimerkiksi tahraton.

Raamatussa herjataan jumalattomia. Pelkästään ihmisoikeusasiakirjojen perusteella voitaisiin nostaa kanne Raamatun julkaisijoita vastaan. Jos oikeuslaitoksemme toimisi puolueettomasti, moni uskovainen ja moni pappi saisivat Suomessa kanteita jumalattomien herjaamisesta.

Jos ihmisoikeudet taattaisiin jumalattomille, viranomaiset ja uskovaiset saisivat koko ajan tuomioita ihmisoikeusrikoksista. Näin tapahtuisi myös Suomessa.

Islamilaisten maiden kuolemanselleissä lojuu tälläkin hetkellä teloitusta odottavia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään muuta pahaa kuin syyllistyneet jonkin lajin epäuskoon.

Äskettäin Pakistanin vankilaviranomaiset pahoinpitelivät kuoliaaksi naisen sillä perusteella, että yksi ainoa toinen ihminen väitti, että nainen on polttanut Koraanin.

Myös Suomessa on voimassa laki jumalanpilkasta. Sen lain perusteella voi saada vankeutta. Vielä vähän yli sata vuotta sitten Suomen arkkipiispa vaati kuolemantuomiota jumalanpilkasta. Jumalattomia ihmisiä saa Suomessa pilkata, mutta jumalia, joita ei ole edes olemassa, ei saa pilkata.

Elämän tarkoitus

Laihialaisisäntä teki kuolemaa, suvun kolme miestä seisoivat siinä vierellä ja juttelivat hautajaisten järjestämisestä.
  • Kuinkahan monta taksia tarvitaan, kolme kai?
  • Ei, kyllä kaksi riittää ja muut saavat kävellä.
  • No sittenhän on sama vaikka kaikki kävelisivät.
Isäntä viimeisillään nousi pystyyn ja sanoi:
  • Matti on oikias, tuokaapa minun housuni niin kävellään kaikki.
Selitykset ovat niiden olosuhteiden kuvauksia, joiden vallitessa selitettävät tapahtumat suurella todennäköisyydellä tapahtuvat (esim. Ernest Nagel (1901–85)). Eräät muinaiskreikkalaiset (esimerkiksi Platon (427–347) eaa. )) olivat sitä mieltä, että ainoa todellinen selitys on vastaus kysymykseen miksi, mikä on tapahtuman tarkoitus.

Näistä kahdesta selittämisen lajista on sanottu mm. (esim. Kurt E. Baier (1917 -)):

Ei ole niin, että kaikelle olisi kaksi selitystä, ensimmäinen osittainen, ei todella selittävä, ja toinen täydellinen, lopullinen, valaistuksen antava. Todellisuudessa nämä kaksi selitystapaa ovat yhtä selittäviä, yhtä valaisevia, yhtä täydellisiä ja yhtä lopullisia, mutta ne sopivat eri ilmiöiden selittämiseen.

Kun löydämme metsän keskeltä rakennusten raunioita, voimme olettaa, että ne ovat ihmisten rakentamien talojen jäännöksiä, jotain ihmisen tekemää, hänen omaa tarkoitustaan varten valmistamaa. Rakennukset voidaan selittää vetoamalla rakentajain tarkoitukseen.

Toisaalta jos pyrstötähti eli komeetta lähestyy Maata, on luultavaa, ettei tämä taivaankappale ole järkevien olentojen rakentama. Emme voi käyttää sitä selittämisen tapaa, joka vetoaa tarkoitukseen. Nyt meidän on käytettävä toista selittämisen mallia, sitä, joka vetoaa luonnonilmiön luonnollisiin syihin.

Joskus voi olla vaikeaa ratkaista, mitä selitystapoja on käytettävä. Esimerkiksi Maata kiertävä kappale saattaa olla meteoriitti tai ihmisen valmistama tekokuu.

Tarkoitusta voidaan kysyä vain, jos on voitu osoittaa, että jotakin tarkoituksellisesti tehdään. On siis ensin osoitettava tarkoituksellisen toiminnan olemassaolo, ja vasta sitten tarkoitusta voidaan käyttää jonkin asian selittäjänä.

Joskus on ajateltu (esim. Fjodor Dostojevski (1821–1881)) täsmälleen päinvastoin. On esitetty kysymys tarkoituksesta ja väitetty, että tarkoituksen olemassaolo edellyttää jumalan olemassaoloa.

Todellisuustutkimuksen mukaan olisi ensin todistettava jumalallisten tekojen olemassaolo, ja vasta sitten voitaisiin puhua jonkin elämässä piilevän jumalallisen tarkoituksen olemassaolosta.

Kysymykseen “miksi olet lakannut lyömästä vaimoasi?” voidaan vastata tarkoitukseen viittaamalla, mutta jos ei ole ollenkaan lyönyt vaimoaan, kysymys on väärin asetettu.

Pohdittaessa kysymystä “onko elämällä tarkoitus?” on ensin huomioitava sanan “tarkoitus” eri merkitykset.

Ensiksi joku voi kysyä jonkin arkipäiväisen teon tarkoitusta, esimerkiksi “miksi jätit auton valot palamaan?” Toiseksi voidaan kysyä “mikä on tämän työkalun tarkoitus?”

Joku voi toimia erittäin tarkoituksenmukaisesti, joku toinen vallan hullusti, hedelmättömästi tai jonkin arvojen järjestelmän näkökulmasta arvottomasti.

Nykyaikaisen elämänkatsomuksen hyväksyminen ei suinkaan johda tässä mielessä arvottomaan elämään. Päinvastoin tekniikka on varustanut meidät lukuisilla työvälineillä, joilla voimme toteuttaa omia tarkoituksiamme. Kun muinainen ihminen rukoili sadetta jumalilta, nykyaikainen ihminen käyttää sadettajia.

Luonnonesineiden tarkoituksellisuudesta tai tarkoituksettomuudesta voidaan usein puhua liittämättä mukaan arvoja. Talon lähellä olevalla puulla saattaa olla tai olla olematta tarkoitus. Emme kuitenkaan hakkaa sitä pois siksi, että se olisi tarkoitukseton. Miksi sitten oletetaan, että ateistin, jonka mielestä elämällä ei ole mitään ennalta tiedettävää tarkoitusta, pitäisi muka tehdä itsemurha, jos hän todella uskoisi elämän tarkoituksettomuuteen?

Kun tarkoituksia liitetään ihmisten puuhiin, tämä saattaa olla hyvinkin arvojen värittämää. Jos kysyt kutsuilla joltakin vieraalta “miksi olet täällä, mikä on tarkoituksesi?”, hän saattaa käsittää kysymyksesi hyvinkin arvoväritteisesti - ikään kuin kutsuilla olemiseen pitäisi olla jokin erityinen syy. Monet uskonlahkot vastustavat syntyvyyden säännöstelyä, koska niiden oppien mukaan sukupuolielimet on tarkoitettu lisääntymiseen.

Vaatimus, että asioilla pitäisi olla tarkoitus, on sinällään moraalinen kannanotto. On mahdollista, että koko puhe tarkoituksen löytymisestä on puhtaasti arvosidonnaista puhetta, joka ei liity ollenkaan totuuskysymyksiin. (David) Humen giljotiinin mukaan tosiasioita ja arvoja ei voi loogisesti johtaa toisistaan; tältä kannalta oletus jostakin elämän “todellisesta” tarkoituksesta on silkkaa hölynpölyä.

Uskonnollinen ja todellisuustutkimuksen todellisuuskäsitys eroavat useimmiten perinpohjaisesti vastauksessa kysymykseen siitä, mikä on ihmisen tarkoitus. Todellisuustutkimuksen  todellisuuskäsityksen mukaan ihmisellä ei ole ainakaan nykyisen tietämyksen valossa mitään ihmiskunnan ulkopuolista tarkoitusta. Tähän on esitetty vastaesimerkkinä, että vieraan planeetan asukkaat voivat vallata Maan ja ottaa ihmisen lemmikikseen.

Ihminen ajattelee esimerkiksi, että metsästyskoiran tarkoitus on palvella metsästystä (koira on varmaan asiasta eri mieltä). Ihminen on tässä suhteessa tarkoitukseton. Nykyään ei ole olemassa isäntää tai isäntiä, joiden koiria ihmiset olisivat. Teistiset uskonnot ovat muovautuneet orjanomistusyhteiskunnassa, jossa orjilla oli inhimilliset isännät ja kaikilla ihmisillä yhteinen kosminen isäntä.

Tarkoituksen puuttuminen edellä esitetyssä mielessä ei välttämättä millään tavoin alenna inhimillisen elämän arvoa. Ihmisen itsenäisyys (autonomia) saattaa päinvastoin lisätä hänen arvoaan. Ne, jotka hylkäävät nykyajan elämänkatsomuksen siksi, että se muka riistää elämältä mielekkyyden, sekoittavat sanan “tarkoitus” eri merkitykset. He luulevat, että koska elämällä ei ole tarkoitusta, elämässä ei voisi olla tarkoitusta. He luulevat, että jos ihmisellä ei ole isäntää, hän ei voi omistaa itse itseään ja antaa itse elämälleen tarkoitusta. Aivan kuten lapselle saattaa merkitä shokkia se havainto, että hän pystyy seisomaan omilla jaloillaan, ihmiselle voi merkitä shokkia määrätä itse omasta elämästään.

Uskonnot eivät pohjimmaltaan ollenkaan vastaa kysymykseen siitä, mikä on elämän tarkoitus. Kun uskontojen edustajilta kysytään, mikä on se jumalan suunnitelma, jossa ihmisen elämällä on oma tarkoituksensa, heiltä saa usein vastaukseksi joko sellaisia pyhien kirjojen lauseita, jotka eivät vastaa kysymykseen, tai sitten he kieltäytyvät vastaamasta kysymykseen ja sanovat, että jumala yksin tietää.

Esimerkiksi kristinusko väittää, että “maallisen” elämän tarkoitus on kuolemanjälkeisen “iankaikkisen” elämän saavuttaminen. Jos olisi olemassa ns. iankaikkinen elämä, mikä sen tarkoitus olisi? Sen sijaan lopullisella, biologisella kuolemallaon luonnossa lajin säilymisen ja kehittymisen kannalta selvä merkitys.

Kuolema on elämän jatkumisen edellytys, sillä jos kuolemaa ei olisi, bakteerien massa ylittäisi nopeasti maapallon massan, ja tämähän on tietysti mahdotonta. Jos muinaiset eläimet eivät olisi koskaan kuolleet, ihmistä ei olisi koskaan ilmaantunut maapallolle, sillä ihmiselle ei olisi ollut elintilaa. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että kuolemalla olisi jokin tarkoitus.

Kristillinen ajattelu perustuu kahteen olettamukseen, joista kumpaakaan ei voida todistaa paikkansapitäviksi.

Ensiksi ajatellaan, että maallinen elämä olisi arvotonta ja kärsimystä, joka vain valmistaa ihmistä iankaikkiseen iloon. Toiseksi ajatellaan, että maalliset kärsimykset korvattaisiin iankaikkisilla iloilla.

Ensiksi voidaan todeta, että tällaisesta ajattelutavasta saattaa olla vakavia siveellisiä seurauksia. Esimerkiksi kristillisellä keskiajalla ihmiselämää ei pidetty yhtä suuressa arvossa kuin nykyään. Toisaalta voidaan väittää, että maallinen elämä voi olla täysin mielekästä ja antoisaa.

Arvioitaessa ns. maallista elämää kristityt usein vertaavat sitä iankaikkisen elämän riemuihin. Voidaan huomauttaa, että he tekevät saman virheen kuin ne, jotka sanovat, että Pekka on pieni, koska hän on pienempi kuin puu. Ihmiselämän mielekkyyttä ei tule verrata johonkin ihmiselämän ulkopuoliseen vaan ihmisten elämään keskimäärin.

Näin arvioituna jotkut ihmiset elävät erittäin mielekästä, onnellista ja täysipainoista elämää, ja heidän elämällään yhteiskunnassa on selvä päämäärä ja tarkoitus. Jotkut toiset elävät surkeaa ja sekä omasta että muiden mielestä tarkoituksetonta elämää.

Sen sijaan, että ollaan huolissaan iankaikkisesta elämästä, pitää kehittää elämää ja yhteiskuntaa maapallolla siten, että lopulta kaikki ihmiset voisivat tuntea elävänsä mielekästä ja tarkoituksenmukaista elämää.

Saarnamies varoitteli viinan kiroista:
  • On viinan syy, että lapsenne näkevät nälkää.
  • On viinan syy, että lyötte aviopuolisoanne.
  • On viinan syy, että ammutte anoppianne.
  • Ja on viinan syy, että ammutte ohi…
Edellä suoritetuista tarkasteluista voidaan päätellä, että luonnonilmiö elämä kuuluu luonnossa vallitsevan syyn ja seurauksen suhteen avulla selitettäviin ilmiöihin eikä tarkoituksen avulla selitettäviin. Tämän luonnontieteellisen selityksen tarjoaa kehitysoppi.

Mutta vaikka luonnonilmiöllä elämä ei olisi tarkoitusta, ihmisyksilöllä tai yksilöiden muodostamalla yhteiskunnalla voi olla moniakin päämääriä, aikomuksia ja tarkoituksia. Tarkoitusten avulla selittäminen on keksitty, koska ihmisillä on tarkoituksia, ei siksi, että ihmisiltä puuttuisivat tarkoitukset.

Paul Kurtzin mukaan uskonnottoman siveyden ensimmäinen sääntö on, että elämä on elämisen arvoista. Toinen sääntö on, että siveys on puhtaasti inhimillistä alkuperää.

Tahto elää on ihmisen perustavinta laatua olevia pyrkimyksiä. Alun perin iankaikkisen elämän kaipuukin on syntynyt voimakkaasta tahdosta elää. Joissain uskonnoissa tämä alkuperäinen pyrkimys on pitkällisen kehityksen tuloksena kääntynyt päälaelleen, on alettu kuvitella, että “maanpäällinen” elämä olisi jollakin tavalla arvotonta.

Paitsi että ihminen haluaa elää, hän haluaa onnellista, täyteläistä elämää. Eri aikoina ihmisillä on ollut erilaisia mielipiteitä siitä, mitä sellainen elämä on. Joka tapauksessa onnellinen elämä tuottaa ihmiselle tyydytystä.

Onnellisen elämän ehdot ovat aina olleet ihmisille epävarmoja, ja tämä on saanut ihmisiä jopa vapaaehtoisesti luopumaan sekä vapaudesta että vastuusta jonkin heitä suuremman vallan hyväksi, joka sanelee heille elämän tarkoituksen.

Vapaassa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa yleisesti hyväksytty oletus on, että jokainen tavoittelee onnea omalla tavallaan. Sellaisessa yhteiskunnassa, joka ei enää jakaudu orjiin ja isäntiin, kukaan ei voi määritellä tarkoitusta kenellekään muulle kuin itselleen ja omalle elämälleen.

Ateisteista

Ateisteja on ollut yhtä kauan kuin on ollut ihmisiä, sillä ihminen syntyy ateistina. Jumalattomuus ei ole historiallisen kehityksen tuote, vaan ateisteja syntyy aivan itsestään mm. seuraavilla tavoilla.

Ensiksi on mahdollista, että ihminen ei alkuunkaan eikä missään elämänsä vaiheessa ala uskoa jumalien olemassaoloon. Näin tapahtuu esimerkiksi siitä syystä, että ihminen kasvaa ateistien keskellä, mutta myös siitä syystä, että ihminen ei ala uskoa ympäristöstään kuulemiaan väitteitä jumalan tai jumalien olemassaolosta. Tämän kirjoittaja ei missään elämänsä vaiheessa alkanut uskoa jumaliin vaikka hän kasvoi ympäristössä, jossa oli sekä uskovia että uskonnottomia.

Toiseksi on mahdollista, että ihminen lapsena uskoo jumalaan tai jumaliin, mutta toteaa jossain iässä, ettei jumalaa tai jumalia ole olemassa. Ateistista kirjallisuutta kenties kaikkein eniten tuottanut Joseph McCabe (1867–1955) oli nuoruudessaan katolisen kirkon pappi. Tämän hetken tunnetuin Jeesuksen olemassaolon kieltäjä, nykyinen ateisti ja Jeesus -seminaarin jäsen Robert M. Price (1954-) oli nuoruudessaan uskovainen ja aluksi baptistien ja myöhemmin unitaarien pappi.

Vaikka Suomessa kirjoitetaan lähes pelkästään kirkkohistorioita, englanniksi on ilmestynyt melkoinen joukko ateismin historioita. Jotkut niistä pyrkivät käsittelemään koko maailmaa, mutta useimmat keskittyvän jonkin maan tai jonkin alueen ateismin historiaan.

Ateismin historioilla on mielestäni eräs paha vika: Ne sisältävät ns. lineaarisen historiankäsityksen eli historismin, jonka mukaan historiassa tapahtuu väistämättä edistystä, esimerkiksi uskonto on eri kulttuureissa kehittynyt vähitellen agnostisismiksi ja sitten ateismiksi. Lineaarisen historiankäsityksen jyrkin kriitikko Sir Karl Popper (1902–1994) sanoi lineaarista historiankäsitystä valetieteeksi.

Vaikka ateismi eräissä kulttuureissa olisikin kehittynyt vähitellen, ateismin historian kirjoja ei mielestäni tarvitse täyttää kertomuksilla joistakin vapaamielisistä uskovaisista tai puoliksi ateisteista.

Viimeksi mainitsemaani sääntöön sallin yhden poikkeuksen: Vaikka johdonmukainen materialisti ei ole välttämättä sananmukaisesti ateisti, materialismin kehittäjät on syytä mainita ateismin historioissa siitä syystä, että myös näiden ei-ateististen materialistien ajatukset ovat tehneet monista muista ateisteja. Muinaiskreikkalainen Epikuros (341–270 eaa.) ajatteli, että jumalat, jotka ihmisten asioihin puuttumatta ovat olemassa, koostuvat tavallista hienommasta aineesta. Epikuros loi perustan nykyiselle ateismille toteamalla:

”Jos jumala tahtoo estää pahan, mutta ei kykene siihen, silloin hän ei ole kaikkivaltias. Jos hän kykenee estämään pahan, mutta ei halua tehdä sitä, hän on pahansuopa. Jos hän sekä kykenee estämään pahan että tahtoo estää sen, mistä paha tulee? Jos hän ei kykene eikä tahdo estää pahaa, miksi kutsua häntä jumalaksi?”

On väitetty, että antiikin ajattelijat eivät olleet ollenkaan materialisteja. Tosiasiassa toistaiseksi paras aineen määritelmä esiintyy epikurolaisen Lucretius Caruksen (n. 98 - 55 eaa.) teoksessa Maailmankaikkeudesta. Tämän määritelmän mukaan ainetta on kaikki, mikä voi vaikuttaa tai olla vaikutuksen kohde.

Aineellinen todellisuuskäsitys (materialismi) on ontologia jonka mukaan kaikkein perimmäisessä mielessä on olemassa vain ainetta ja tyhjiö. Muu on ihmismielen tekemää luokittelua.

Muinaiskreikkalainen Demokritos Abderalainen (430–370 eaa.) esitti tämän ontologian antiikin kulttuurissa.

Otteita ateistien historiasta

Tapaus Demokritos

Demokritos ei ollut esisokraatikko, koska hän oli Sokrateen ja Platonin aikalainen. Demokritos oli Platonin pahin kilpailija. Platon ei kuitenkaan mainitse häntä sanallakaan lukuisissa kirjoissaan. Esimerkiksi Diogenes Laertiuksen mukaan Platon halusi hävittää Demokritoksen kirjoitukset. Ne on hävitetty joko Platonin aikana tai myöhemmin lukuun ottamatta aivan vähäisiä katkelmia.

Minun mielestäni se, että Demokritoksen teokset on hävitetty mutta ei esimerkiksi Epikuroksen kannattajan Lucretius Caruksen edellä mainittua teosta, viittaa siihen, että Demokritos oli antiikin uskonnollismielisen yläluokan mielestä vaarallisempi kuin Epikuros.

Niistä lukuisista tarinoista, joita kerrotaan Demokritoksen kuolemasta, on minun mielestäni uskottavin se, että köyhtynyt mies kuoli uskonnollishenkisen ylimystön hallitsemassa yhteiskunnassa nälkään.

Professori George Booere (1952-) sanoo, että Demokritos ei uskonut kuoleman jälkeiseen elämään eikä jumaliin vaan perusti ateistijärjestön, jonka nimi oli Kakodaimoniotai eli Paholaisen kerho.

Professori D. S. Hutchinson sanoo, että Demokritoksen mukaan jumalat ovat reaktioita luonnonilmiöihin, joita ihmiset eivät osanneet selittää ja siitä syystä väittivät niiden olevan jumalien aikaansaannoksia. Jumalat ovat siis inhimillisen mielikuvituksen tuote.

Antiikin ateisteja

Muinaisessa Kreikassa oli aivan selviä ateisteja. Eräillä tunnetuilla ateisteilla oli runsaasti oppilaita, ja on luultavaa, että näistä oppilaista melkoinen osa oli ateisteja. Siis ateisteja oli.

Platonin setä tai eno ja kuuluisa tyranni Kritias (455–403 eaa.) väitti, että jumalat on tietoisesti keksitty pelottelemaan ihmisiä tottelevaisuuteen ja lainkuuliaisuuteen. Eräät aatehistorioitsijat ovat päätelleet tästä, että uskaltaakseen sanoa näin Kritiaksella on täytynyt olla paljon valtaa.

Demokritoksen oppilasta Diagoras Meloslaista jopa katolinen kirkko pitää muinaiskreikkalaisena ateistina. Hänestä kerrotaan monia kaskuja (Cicero, Sextus Empiricus), mutta ei ole varmaa, tarkoittavatko kaskut samaa henkilöä. Ciceron kaskun mukaan Diagoras aiottiin jumalattomana heittää laivasta myrskyssä. Diagoraan kerrotaan ihmetelleen, mahtaako muissakin samaan myrskyyn joutuneissa laivoissa olla Diagoras.

Katolinen kirkko pitää ateistina myös Theodoros Kyreneläistä, joka kirjoitti teoksensa Jumalista noin vuonna 313 eaa. Theodoros sanoi, että jos jumala on olemassa, hän on lihaa. Jos jumala on olemassa, hän on ateisti. Theodoros halusi vapauttaa ihmiset jumalien pelosta.

Muinaisroomalainen historioitsija Diogenes Laertios kirjoittaa Theodoroksesta mm:

”Theodoros hylkäsi kerta kaikkiaan jumalia koskevat uskomukset. Olen saanut käsiini hänen teoksensa Jumalista, eikä se ole millään muotoa vähäpätöinen kirja. Väitetään, että suurin osa Epikuroksen näkemyksistä olisi peräisin tästä teoksesta.

Theodoros oli sekä Annikeriksen että dialektikko Dionysioksen oppilas, kuten Antisthenes sanoo Filosofien perimysjärjestyksissä. Hänen mukaansa päämäärä on ilo, ja sen vastakohta on kärsimys. Edellinen liittyy järkevyyteen ja jälkimmäinen järjettömyyteen. Hyviä asioita ovat järkevyys ja oikeudenmukaisuus, ja pahoja ovat niille vastakohtaiset tilat. Nautinto ja tuska ovat hyvän ja pahan välissä. Hän hylkäsi ystävyyden, koska sitä ei voi olla sen enempää järjettömien kuin viisaidenkaan välillä. Edellisessä tapauksessa myös ystävyys katoaisi hyödyn poistuttua, ja viisaat taas ovat itseriittoisia eivätkä tarvitse ystäviä. Hänen mukaansa on mielekästä, ettei kelpo mies surmaa itseään isänmaan puolesta, sillä järkevyyttä ei pidä heittää hukkaan järjettömille koituvan edun vuoksi.

Hän sanoi, että maailma on isänmaa. Varastaminen, aviorikokset ja temppelinryöstö ovat tarpeen tullen sallittuja. Mikään niistä ei ole häpeällistä luonnostaan, jos jätetään huomiotta niihin kohdistuva ennakkoluulo, joka on olemassa vain järjettömän massan koossa pitämiseksi.

Hän sanoi, että viisas tyydyttää estotta halunsa poikiin. Tämä antoi hänelle aiheen tällaisiin argumentteihin: ’Onko kirjoitustaitoinen nainen hyödyllinen sikäli kuin hän on kirjoitustaitoinen?’ ’Kyllä.’ ’Onko <kirjoitustaitoinen> poika ja nuorukainen hyödyllinen sikäli kuin hän on kirjoitustaitoinen?’ ’Kyllä.’ ’Eikö siis myös kaunis nainen ole hyödyllinen sikäli kuin hän on kaunis, ja eikö kaunis poika ja nuorukainen ole hyödyllinen sikäli kuin hän on kaunis?’ ’Kyllä.’ ’Eikö kaunis poika ja nuorukainen ole hyödyllinen sitä varten, mitä varten hän on kaunis?’ ’Kyllä.’ ’Eikö hän ole hyödyllinen yhdyntää varten?’ Kun tämä kaikki oli myönnetty, hän päätteli: ’Jos joku nauttii yhdynnästä sikäli kuin se on hyödyllistä, hän ei tee väärin. Jos joku siis nauttii kauneudesta sikäli kuin se on hyödyllistä, hän ei tee väärin.’ Tällaisissa argumenteissa hän oli vahvoilla.

Näyttää siltä, että hän sai nimen "Jumala” sen seurauksena, että Stilpon oli esittänyt hänelle tällaisen argumentin: ’Theodoros, onko niin, että olet sitä, mitä sanot olevasi?’ Kun toinen myönsi tämän, hän jatkoi: ’Sanotko jumalan olevan?’ Kun toinen oli vastannut myöntävästi, hän päätteli: ’Olet siis jumala.’ Theodoros hyväksyi johtopäätöksen mielihyvin, jolloin toinen sanoi nauraen: ’Saman argumentin mukaan myönnät olevasi myös naakka ja ties mitä kaikkea, senkin kelmi.’

Erään kerran Theodoros istuskeli hierofantti Eurykleideen kanssa. ’Sano minulle, Eurykleides’, hän pyysi, ’ketkä oikein loukkaavat mysteereitä?’ ’Ne, jotka paljastavat ne vihkimättömille’, pappi vastasi. ’Sinä siis loukkaat niitä, koska paljastat ne vihkimättömille’, päätteli Theodoros. Hän oli vähällä joutua Areiopagin neuvoston eteen, mutta Demetrios Faleronlainen pelasti hänet. Amfikrates sanoo teoksessa Kuuluisista miehistä, että hänet tuomittiin juomaan myrkkykatkoa.

Kun hän oleskeli Ptolemaios Lagoksenpojan hovissa, kuningas määräsi hänet lähettilääksi Lysimakhoksen luo. Theodoros osoitti olevansa suorapuheinen mies, ja lopulta Lysimakhos kysyi häneltä: ’Sanopa, Theodoros, etkö sinä olekin se, joka karkotettiin Ateenasta?’ ’Olet saanut oikeaa tietoa’, Theodoros vastasi. ’Minä olin Ateenan kaupungille liikaa samoin kuin Dionysos Semelelle, ja niin se heitti minut ulos.’ Lysimakhos jatkoi: ’Pidä huoli siitä, ettet enää koskaan tule tänne.’ Tähän hän vastasi: ’En missään tapauksessa tee sitä, ellei Ptolemaios taas lähetä minua.’ Paikalla ollut Lysimakhoksen asiainhoitaja Mithras huomautti hänelle: ’Näyttää siltä, ettet välitä sen enempää kuninkaista kuin jumalistakaan’, mihin Theodoros vastasi: ’Kuinka muka en välittäisi, kun olen varma siitä, että jumalat inhoavat sinua?’

Kerrotaan, että hän käveli kerran Korintissa perässään suuri joukko oppilaita. Kyynikko Metrokles, joka oli pesemässä villikirveleitä, sanoi hänelle: ’Jos pesisit vihanneksia, et tarvitsisi noin monta oppilasta, senkin sofisti.’ ’Ja jos sinä osaisit käsitellä ihmisiä, et tarvitsisi noita vihanneksia’, Theodoros vastasi. Kuten edellä on mainittu, samaa tarinaa kerrotaan myös Diogeneesta ja Aristippoksesta.

Tällainen henkilö Theodoros oli. Lopulta hän vetäytyi Kyreneen ja eli siellä yhdessä Magaan kanssa kaikkea kunnioitusta nauttien. Kun hänet karkotettiin Kyrenestä ensimmäisen kerran, hänen kerrotaan tokaisseen osuvasti: ’Paljon kiitoksia teille, Kyrenen miehet, kun ajatte minut Libyasta Kreikkaan.’"

Euhemeros (330-260) eaa. sanoi, että palvotut jumalat olivat alun perin olleet kuuluisia ihmisiä. Ajan oloon heidän maineensa on kasvanut niin, että heitä on alettu pitää jumalina. Kristityt käyttivät myöhemmin mielellään Euhemeroksen ajatuksia yrittäessään vakuuttaa ihmiset siitä, että muinaisen Kreikan jumalat olivat vain Homeroksen sepitelmiä. Tällaisia ajatuksia esitettiin historian tunneilla vielä minun kouluaikoinani.

Suomessa on käynyt päinvastoin kuin mitä Euhemeros ajatteli muinaisessa Kreikassa tapahtuneen. Elias Lönnrot teki muinaissuomalaisten vanhoista jumalista kuten Ilmarisesta ja Väinämöisestä tavallisia sankareita. Kristityt alensivat ukkosenjumala Perkeleen (Perkuunas) pääpaholaiseksi.

Idän ateisteja

Ateisteja on varmaan ollut myös ennen kirjoitustaidon keksimistä. On sanottu, että kaikkein alkeellisimmilla kirjoitustyyleillä ateismia ei voitu ilmaista. Joka tapauksessa esimerkiksi Kungfutsen (551–479 eaa.) seuraajissa oli kiinalaisen historiankirjoituksen mukaan ateisteja, vaikka kiinan kieltä kirjoitetaan yksinkertaisella merkkikielellä. On epäilyksetöntä, että nykyisessä Kiinassa on ateisteja.

Muinainen ateismi on hyvin usein arkistoitu uskontojen kirjoihin. Kun hakusanalla ”jumalaton” haetaan eri hakuroboteilla, löytyy 100–1000 viitettä, joista melkoinen osa viittaa Raamatun Vanhaan testamenttiin. On ilmeistä, että ateismia esiintyi ennen ajanlaskun alkua myös juutalaisten keskuudessa.

Professori Armas Salosen (1915–1981) mukaan kenties kaikkein vanhimmat merkit ateismista löytyvät Kaksoisvirranmaan (nykyisin Irak) nuolenpääkirjoituksista. Tietoja Kaksoisvirranmaan ateisteista on jo noin 4500 vuoden takaa. Kaksoisvirranmaan asukkaat olivat yleensä hyvin uskonnollisia, mutta välillä esiintyi myös nuolenpääkirjoituksiin dokumentoitua ateismia.

Muinaisen Intian ateismi, jota esiintyi ainakin jo noin 3000 vuotta sitten, on dokumentoitu uskonnollisiin kirjoituksiin harvinaisen perinpohjaisesti. Edes Helsingin yliopiston jumaluusopillinen tiedekunta ei voi väittää, ettei kysymyksessä olisi aivan selvä ateismi. Laitan tähän otteita historian maisteri Joseph Edamarukun kirjoituksesta (suom. EH).

”Toisin sanoen Intian filosofian historia alkaa samanaikaisesti Intian ateismin historian kanssa. Brihaspathy, joka oli eräs Rigvedan kirjoittajista, oli Intian ensimmäinen kuuluisa ateisti.

Brihaspathy ja hänen oppilaansa kielsivät jumalien olemassaolon, sielun kuolemattomuuden ja kuoleman jälkeisen elämän. Hänen oppilaansa Dhishana selvitti, että vedalaiset rituaalit eivät olleet muuta kuin keino ansaita rahaa. Parameshtin, toinen vedalaisen ajan ajattelija, sanoi, että materia on äärimmäinen todellisuus. Hän selitti, ettei ollut mitään mahdollisuutta saada tietoa jostakin kaiken alkuna olevan materian takana olevasta. Brighu, toinen vedalaisen ajan materialisti sanoi: “Aine on ikuista, sillä aineesta kaikki oliot saavat alkunsa ja aineeseen ne palaavat.”

Myös Vedat, Upanishadit ja muut tämän ajan kirjoitukset antavat tietoa ateisteista. Svansnaved Upanishad sisältää pääasiassa materialistisia ja naturalistisia opetuksia. Sen mukaan ei ole olemassa muuta kuin ainetta, ja tämän maailman lisäksi ei ole muuta maailmaa. Se selitti:

”Ei ole mitään jälleensyntymistä, ei mitään jumalaa, ei mitään taivasta, ei mitään helvettiä. Kaikki perinteinen kirjallisuus on itserakkaiden hölmöjen työtä, luonto on kaiken luoja, ja aika kaiken hävittäjä, nämä määräävät asioista eivätkä palkitse hyvettä tai pahetta määrätessään ihmisen onnellisuudesta tai kurjuudesta. Kauniiden puheiden pettämät ihmiset turvautuvat jumalien temppeleihin ja pappeihin, kun todellisuudessa ei ole mitään eroa jumalan (Vishnu) ja koiran välillä.”

On tärkeää huomata, että tämä Upanishad kirjoitettiin noin seitsemän tai kahdeksansataa vuotta ennen kristillisen ajanlaskun alkua. Viidennellä vuosisadalla eaa. syntyivät buddhalaisuus ja jainalaisuus. Molemmat näistä uskonnoista perustuivat ateismiin. Tähän aikaan eli 62 toisinajattelevaa filosofia. Ajitha Kesha Kambaly, heistä kuuluisin, sanoo:

“Jaloista ylöspäin, hiusten latvoista alaspäin, ihon sisällä sijaitsee jiva, joka on tunnettu vanhana Atmanina (sieluna). Koko sielu elää. Kun ruumis on kuollut, sielu ei voi enää elää. Se elää yhtä kauan kuin ruumis elää, se ei voi elää ruumiin häviämisen jälkeen. Ne, jotka väittävät, että sielu on jotakin ruumiista erillistä, eivät voi sanoa, onko (ruumiista erotettu sielu) pitkä vai lyhyt, pallomainen, pyöreä vai kolmikulmainen tai neliömäinen, kuusikulmainen vai kahdeksankulmainen tai katkera, kirpeä, kovettava, hapan vai makea tai raskas, kevyt, kylmä, kuuma, sileä vai karkea. Siksi ne, jotka sanovat, että sielu on ruumiista erillinen, ovat väärässä.”

Nykyisen Intian ateismi nousi eri alueilla nykyaikaisen tieteen levitessä Intiaan. Sekä sivistyneiden paineet taikauskon hävittämiseksi että kastilaitoksen vastustajien vapautusliikkeet loivat johtajia, jotka sanoivat suoraan olevansa ateisteja. Tamil Nadun itsekunnioitusliikkeen johtajan E. V. Ramasamin eli Periyarin (1879–1973) patsaissa lukee ”No God” eli ”Ei Jumalaa”.

Goparaju Ramachandra Rao (Gora, 1902–1975), myös suomalaisten tunteman Lavanamin isä, perusti Andhra Pradeshiin Intian ateistikeskuksen.

Intian rationalistiyhdistyksen pitkäaikainen johtaja (äskettäin kuollut) Joseph Edamaruku on kotoisin Intian katoliselta alueelta Keralasta. Nuorempi Edamaruku, Sanal Edamaruku on äskettäin saanut mainetta apinamieshysterian hillitsijänä New Delhissä. Aikaisemmin hän auttoi Taslima Nasrinin ulos Bangladeshista, jossa Nasrin oli vaarassa menettää henkensä.

Keskiajan ateisteja

Eurooppalaiset ateistit jatkavat antiikin ateistien perinnettä. Kun kristityt pääsivät valtaan, he pyrkivät tuhoamaan kristinuskon vastaisen kirjallisen materiaalin, ja he onnistuivat siinä melko hyvin. Noin tuhannen vuoden aikana Euroopassa ei ollut kuuluisia ateisteja ja heidän kirjoituksiaan. Koska ateisteja syntyy myös itsestään, ateisteja epäilemättä oli.

Minulla ei ole tietoja muinaissuomalaisista ateisteista, mutta on luultavaa, että heitä oli.

Muinaisista skandinavialaisista riimukirjoituksista on löytynyt esimerkiksi se ajatus, että jumalista ei ole ihmisille mitään apua.

Aasiassa oli julkiateisteja myös Euroopan keskiajalla. Niitä oli sikäläisten ns. uskontojen sisällä, ja kristittyjen pyrkimys siirtää vanhan ajan ateisteja myöhempään ajankohtaan on paljastanut kirjoituksia, jotka osoittavat, että vanhakantaisia eli julkiateisteja oli Aasiassa silloin, kun Euroopassa oli keskiaika.

1500 – luvulla italialaiset alkoivat kyseenalaistaa katolista ajattelua. Pietro Pomponazzi (1462 - 1524) siirtyi aristoteelisesta ajattelutavasta nykyaikaiseen syysuhteeseen perustuvaan ajatteluun ja piti sielua kuolevaisena.

Samaan tapaan ajatteli myös Geronimo Cardano (1434 - 1517). Lucilio Vanini (1585 - 1619) sai vaikutteita edellä mainituilta ja katsoi, että materia oli yhtenäinen ja vakio.

Giulio Cesare Vanini (1585–1619) piti ihmistä periaatteessa koneena ja joutui vainon kohteeksi ympäri Eurooppaa ja tapetuksi kahden kirjansa takia.

Paolo Sarpi (1552–1623) oli jo moraalinen, luonnontieteellinen ja yhteiskunnallinen ateisti ja sekä Galileo Galilein (1564–1642) että Giordano Brunon (1548–1600) ystävä. Sarpia on esitelty Vapaa Ajattelijassa 4-5/ 2000.

Sarpi kehitti jumalauskolle psykologisen selityksen: Turhautuneet ihmiset loivat kaikkivoipaisen jumalan, joka oli kykenevä tekemään kaikkea sitä, mitä ihmiset eivät pystyneet. Tämä oli Sarpin mukaan ihmisten kurjuuden alkujuuri.

Aatehistorian professori David Wootton on kirjoittanut Sarpin ajattelusta teoksen Paolo Sarpi Between Renaissance and Enlightenment. Teoksen mukaan Sarpia pidettiin ateistina. Paavi yritti kolme kertaa murhauttaa Sarpin mutta epäonnistui.

Useita Sarpin ystäviä kuten Giordano Brunon paavi onnistui murhauttamaan, ja monia Sarpin ystäviä kuten Galileo Galileita paavi vainosi. Sarpi oli ateisti siinä suhteessa, että hän teoksessaan Pensieri edusti moraalista ateismia, luonnontieteellistä ateismia ja ateistista yhteiskuntaa. Hän kielsi tässä teoksessa kaikki kristinuskon perusväitteet.

Tästä huolimatta kristillinen historiankirjoitus kieltäytyy tunnustamasta Serpiä ateistiksi, koska Sarpi ei missään kohden sano ”minä olen ateisti”.

Poliitikkona hän salasi pohjimmaiset ajatuksensa.

1600-luvulla piiloateisteja esiintyi jo laajalla alueella Euroopassa.

Valistusateistit

Julkiateismin nosti esiin vasta valistus, mannermaalla n. 1770. Paul Henri Holbach’in (1723–1789) La Système de la Nature (1770) (=Luonnon järjestelmä) sisältää ateismin perusteet. Perinpohjaisempaa ateismia d’Holbach toi esiin myöhemmissä teoksissaan ja julkaisemalla Jean Meslierin (1664–1729) testamenttina tunnetun teoksen, joka on mm. jyrkkää kristillisen siveyden arvostelua. Meslierin testamentissa kerrotaan kansanmiehestä, jonka mielestä kaikki rikkaat ja vaikutusvaltaiset olisi hirtettävä pappien suoliin. Katolinen kirkko kiistää, että Jean Meslieriä olisi ollut olemassakaan.

Sosialistiset ateistit

1800-luvulla ateismi sai vahvan liittolaisen sosialismista. Sekä Karl Marxin (1818–1883) johtamat kommunistit että Mihail Bakuninin (1814–1876) johtamat anarkistit olivat julkiateisteja.

Ateisteja Suomessa

Suomessa muinaissuomalainen uskonto vaikutti vielä voimakkaana 1600-luvulla, eikä papisto välittänyt, minkä lajin taikauskoa kansa harrasti, kunhan papin kymmenykset maksettiin. Pappien veronkeruu- ja kinkerimatkat olivat usein suuria juominkeja, pitiväthän papit kapakkaakin. Minkäänlaisesta henkisestä vapaamielisyydestä ei kuitenkaan ollut kysymys, sillä 1600 – luvulla maassamme poltettiin suuri määrä ihmisiä noitina.

1700-luku mainitaan usein luonnontieteiden harrastuksen ja hyödyn vuosisatana. Valtiovallan vapaamielisyydestä ei voida kuitenkaan puhua, sillä mm. kuolemantuomio harhaoppisuudesta säilyi voimassa. Taloudellisista syistä oli kuitenkin pakko alkaa sietää vääräoppisia ulkomaalaisia diplomaatteja ja kauppiaita. Papiston juoppous oli ehkä vähenemään päin, ahneus sen sijaan lisääntyi. Alempaa papistoa kehotettiin taisteluun pakanallista ja katolista taikauskoa vastaan, usko paholaiseen pidettiin edelleen uskonnon pääkappaleena.

Valistusaatteet levisivät 1700 – luvulla sivistyneistömme keskuuteen. Valistusajattelijain teosten ja ajatusten tyyssijoja olivat eräät kartanot, joskin myös papiston ja eräiden muiden oppineiden keskuudessa tunnettiin jossain määrin näitä aatteita.

Valistuksen ajan aatteet olivat esillä myös aatteellisessa Valhall -seurassa (1781–1786). Julien Offray de La Mettrien (1709–1751) , d’Holbachin ja Claude Adrien Helvetiuksen (17515–1771) teoksia oli lähinnä Monrepon kirjastossa. Fagervikin kartanon kirjastossa oli puolestaan Denis Diderot’n (1713- 1784) teoksia.

Tunnetuin ja jyrkin ateistisluonteisen maailmankäsityksen esittäjä 1700-luvulla oli papin poika, kirjailija ja dosentti Johan Kellgren (1751–1795). Hänet on ikuistettu jopa Helsingin Yliopiston juhlasalin seinämaalauksessa. Kellgren tunsi hyvin Voltairen (1684–1778) ja La Mettrien tuotannon, ja hän oli selvä ateisti. Hän korosti yleisinhimillistä moraalia.

Ateistisävyisten aatevirtausten tunkeutuminen Suomeen synnytti 1700-luvulla vastareaktioita. Ensimmäinen merkittävä vastustaja oli Turun piispa Johana Brovallius (piispana 1749–1755). Hän nimitti materialisteja ja ateisteja ihmiskunnan häpeätahroiksi. Ateismi sai kovan vastustajan Brovalliuksen seuraajasta Kaarle Mennanderista, samoin piispa Jaakko Cadolinista. Vuonna 1749 jopa kuningas kielsi yliopiston filosofisen tiedekunnan opettajia kajoamasta esityksissään uskonnollisiin kysymyksiin.

Piispoja ja kuningasta tuloksellisemmin työskentelivät ateisminsävyisiä aatevirtauksia vastaan 1700-luvun loppupuolella Henrik Gabriel Porthan (1739–1804) ja Frans Mikael Franzen (1772–1847). Molemmat todella pystyivät vaikuttamaan aikansa kulttuuriin. Porthanin mukaan ateismia on rangaistava, koska se on yhteiskunnalle vaarallinen. Erityisesti Porthan varoitti ateismin levittämisestä rahvaan keskuuteen. Caloniukselle hän kirjoitti vapaamielisestä papista, jonka nimi oli Bonsdorff: ”Hän on siinä määrin mieletön, että hän saarnoissaan ja Katkismusta koskevissa kuulusteluissaan selittää Helvetin tulen pelkäksi allegoriseksi (vertauskuvalliseksi) lauseeksi ja että paholainen ei enää vaikuta ihmisiin, tuskin lienee olemassakaan. Mitä on tehtävä mielettömälle, joka selittää tämmöisiä asioita talonpojille?”.

Rahvaan pitämisestä pimeydessä seurasi säätyjen välinen juopa, joka ilmeni mm. siten, että Kymin ja Porvoon kihlakuntien talonpojat esittivät vuoden 1771 eduskunnalle valituksen herrojen vapaa-ajattelusta, ”joka usein ilmeni tolkuttomina ja tuomittavina lausuntoina uskonnon opeista ja sen pääkappaleista sekä Jumalan pyhästä sanasta ja jumalanpalvelusten sekä kalliiden armonosoitusten halveksintana”.

Sivistyneistön piirissä ja varsinkin upseeristossa kyti sangen yleinen nurjamielisyys papistoa kohtaan. Papisto moitti usein aatelistoa siitä, ettei se käynyt kirkossa ”eikä edes lähettänyt sinne palvelusväkeäkään”. Papisto yritti taivuttaa herrasväkeä kirkkokurilla, mutta nämä vastasivat syytöksillä papiston huonosta elämästä, hurjasta juopottelusta, ahneudesta ym. Erityisesti sivistyneistö vastusti pappien pyrkimystä muuttaa pappilat herraskartanoiksi; useissa tapauksissa talonpojat asettuivat vielä pappien puolelle, vaikka he valtiopäivillä vaativat selvyyttä pappien oikeuksista.

Herrojen julkinen uskonnon halveksinta oli voimassa olevan hallitusmuodon vastainen; hallituksen oli sen vuoksi säädettävä laki, jonka mukaan kirkon sakramenttien hyväkseen käyttö olisi virkanimitysten ehtona.

1800-luvulla sivistyneistön keskuuteen levisi hegeliläinen rationalismi. Kovin vapaamielinen J. V. Snellman (1806–1881) ei ollut, mutta kannatti kansalaisille oikeutta erota valtiokirkosta ja jopa olla kuulumatta mihinkään seurakuntaan.

1800 luvun lopulla Charles Darwinin (1809–1882) Lajien synty, joka ilmestyi 1859, alkoi vaikuttaa sivistyneistöön. Suomessa kehitysoppi huomioitiin parikymmentä vuotta myöhemmin. Vuoteen 1889 sijoittui ”Uskonsota Jyväskylässä” Eero Erkon (1860- 1927) johdolla. Kehitysoppia puolustivat mm. Ahon veljekset ja Minna Canth (1844- 1897).

Suomen työväenpuolue perustettiin Turussa 1899, ja sosialismin mukana Suomeen tuli marxilainen ateismi.

1900-luvun alussa ateismi oli tullut Suomeen pysyäkseen.

Yllä oleva artikkeli sisältyy myös Erkki Hartikaisen toimittamaan avoimen lähdekoodin periaatteella toimitettuun elämänkatsomustiedon oppikirjasarjaan

Kirjasarja kokonaisuudessaan on luettavissa www-osoitteessa


http://www.dlc.fi/~etkirja

Pääkaupunkiseudun ateistit:
http://www.ateistit.fi

webmaster