Satuja ja totta
Peruskoulun elämänkatsomustieto 1-2

et01-02


Tätä on viimeksi muutettu 2.10.2009

Kaikki etkirjat löydät tästä

Opetussuunnitelmat

Ateistien ehdotuksen uudeksi opetussuunnitelmaksi löydät tästä

Opetushallituksen ohjeen uudeksi opetussuunnitelmaksi löydät tästä

Minkä takia maapallolla on ihmisiä?

Sehän on aivan turhaa. Eihän muuallakaan ole.
Uutislehti satanen 8.2.2005

Miten suklaamunat tehdään?

Ensin otetaan kananmunasta malli ja sitten tehdään suklaamunakone. Mutta niitä ei voi tavallisessa kananmunakoneessa tehdä.
Yhteishyvä – lehti 4/2006

Valtatien hirviöt

Illan hämärässä autoilija näki tiepuolessa kokonaan punaiseen pukeutuneen olennon, joka heilutti kättään. Autoilija pysäytti ajoneuvonsa ja avasi ikkunan.

– Minä olen Valtatien punainen hirviö, olento sanoi. – Anna minulle jotakin syötävää.

Autoilija ojensi olennolle matkaevääksi varaamansa lihapiirakan, ja hirviö hävisi. Hetken kuluttua tiepuolessa seisoi kokonaan vihreään pukeutunut olento, joka myös halusi autoilijan pysähtyvän.

– Minä olen Valtatien vihreä hirviö, olento sanoi, kun autoilija avasi ikkunan. – Anna minulle jotakin juotavaa.

Autoilija kaivoi hansikaslokerosta Coca-Colan ja ojensi sen olennolle. Hirviö häipyi, ja autoilija jatkoi matkaansa. Jonkin ajan kuluttua hän näki tiepuolessa kokonaan siniseen pukeutuneen olennon. Autoilija pysähtyi.

– Annapa kun arvaan, autoilija sanoi olennolle. – Sinä olet tietysti Valtatien sininen hirviö. Mitä sinä haluat?

– Ajokortin ja rekisteriotteen

Sisällysluettelo

  1. Miljoona suomalaista ei kuulu kirkkoon
  2. Elämänkäsitystieto vai elämänkatsomustieto, kumpi on parempi?
    1. Ratkaise itse
  3. Koulussa
    1. Pikku-Pekka koulussa
    2. Alakoulussa
    3. Aikamuodot
    4. Suomen tunnilla
    5. Sijaisopettaja
    6. Tavallinen perhe
    7. Korvaavat toisiaan
    8. Luokittelu
    9. Miksi olen koulussa?
    10. Aika tyhmä
    11. Virhe ja laiskuus
    12. Höhlä uimari
    13. Lakki pois päästä
    14. Saimaan kanava
    15. Keskustelun aiheita
  4. Työssä
    1. Missä opettaja on työssä?
    2. Pimeitä töitä
    3. Tärkeä työ
    4. Myöhässä
    5. Taikatemppukirjoja
    6. Korvaamaton
    7. Ilmatieteen laitoksella
    8. Miten kävi...?
    9. Palvelukseen halutaan
    10. Rangaistuskirja
    11. Sisustusarkkitehti
    12. Keskustelun aiheita
  5. Koulunkäyntiä 1950-luvun Suomessa
  6. Keskustelun aiheita
  7. Ihmissuhteet
    1. Yksinäisyys
    2. Aamulla
    3. Ei valitettavasti paikalla
    4. Ei kumpikaan meistä
    5. Hatunnosto
    6. Kysymykseen kysymyksellä
    7. Itserakas
    8. Liika syöminen
    9. Nyt ei ryypätä
    10. Tappelu
    11. Hieno lelu
    12. Kiroilu
    13. Kotiinpaluu
    14. Luottamus
    15. Uudet tavat
    16. Anteeksi pyytäminen
    17. Keskustelun aiheita
  8. Ihminen saa aikaan luonnonmullistuksia
    1. Keskustelun aiheita
  9. Hölmöläiset
    1. Elonleikkuu
    2. Tupa
    3. Metsästys
    4. Ruoka-ateria
    5. Hölmöläisten uinti
    6. Keskustelun aiheita
  10. Nykyajan hölmöläisjuttuja
    1. Haaksirikkoutuneet pakkasessa
    2. Laskuvarjokauppiaan mainos
    3. Paloaseman vihkiäispuhe
    4. Tapaturma
    5. Polttoaine
    6. Äiti kadoksissa
    7. Hautajaiset
    8. Pikku-Kalle ja opettaja
    9. Pikku-Kalle ja lehmä
    10. Keskustelun aiheita
  11. Monenlaista huumoria
    1. Teltta varastettu
    2. Ylitarkastaja sairaana
    3. Opettajan neuvo
    4. Polkupyörä Pikku-Kallelle
    5. Pikku-Kallen pipo
    6. Vaatteita halvalla
    7. Pitää mennä kouluun
    8. Itsemurha
    9. Keskustelun aiheita
  12. Suomalaisia satuja
    1. Kertomus Väinämöisestä
    2. Keskustelun aiheita
    3. Antti Puuhaara
    4. Keskustelun aiheita
    5. Kuikka-Koponen
    6. Keskustelun aiheita
    7. Eukko ja onnenkäpälä
    8. Keskustelun aiheita
  13. Kuuluisia satuja
    1. Lumikki ja seitsemän kääpiötä
    2. Keskustelun aiheita
    3. Tuhkimo
    4. Keskustelun aiheita
    5. Prinsessa Ruusunen
    6. Ruususvitsejä
    7. Keskustelun aiheita
    8. Kasku koululaisten erimielisyyksistä
    9. Keskustelun aiheita
    10. Keisarin uudet vaatteet
    11. Keskustelun aiheita
    12. Peukaloinen
    13. Keskustelun aiheita
    14. Paroni von Münchhausenin seikkailut
    15. Keskustelun aiheita
    16. Paimen ja susi
    17. Keskustelun aiheita
    18. Keltaisen joen haltian morsian
    19. Keskustelun aiheita
  14. Luonto ennen
    1. Dinosaurukset
    2. Tehtävä 1:
    3. Tehtävä 2:
    4. Tehtävä 3:
    5. Keskustelun aiheita
  15. Millainen maailma on
    1. Keskustelun aiheita
  16. Eloton ja elävä
    1. Keskustelun aiheita
  17. Syntymä, elämä ja kuolema luonnossa
    1. Tehtäviä:
  18. Eläinsatuja
    1. Aasi matkalla
    2. Keskustelun aiheita
    3. Aasin varjo
    4. Keskustelun aiheita
    5. Punahilkka
    6. Keskustelun aiheita
    7. Saapasjalkakissa
    8. Keskustelun aiheita
    9. Kolme pientä porsasta
    10. Keskustelun aiheita
    11. Susi ja karitsa
    12. Keskustelun aiheita
    13. Ruma ankanpoikanen
    14. Keskustelun aiheita
    15. Hevonen ja aasi
    16. Keskustelun aiheita
    17. Hyttynen ja härkä
    18. Keskustelun aiheita
    19. Heinäsirkka ja muurahainen
    20. Keskustelun aiheita
    21. Kettu ja kurki
    22. Keskustelun aiheita
    23. Kettu ja viinirypäleet
    24. Keskustelun aiheita
    25. Härkä ja sammakko
    26. Suuri kala
    27. Keskustelun aiheita
    28. Leijona ja hiiri
    29. Keskustelun aiheita
    30. Jäljet pelottavat eli Leijona ja kettu
    31. Keskustelun aiheita
    32. Miten karhu menetti häntänsä
    33. Keskustelun aiheita
    34. Kolme pukkia
    35. Keskustelun aiheita
    36. Eläinten laiha sovinto
    37. Keskustelun aiheita
    38. Karhun käräjät
    39. Keskustelun aiheita
  19. Luontosatuja
    1. Aurinko ja pohjantuuli
    2. Keskustelun aiheita
  20. Ihmeihmisiä
    1. Räpylä-Niiranen
    2. Keskustelun aiheita
  21. Sananlaskuja ja niiden tulkintoja
    1. Keskustelun aiheita
  22. Mikä minusta tulee isona
    1. Keskustelun aiheita
  23. Ajattelu
    1. Keskustelun aiheita
  24. Perinteet
    1. Mikä on perinne?
    2. Kun ulkohuusi tuli kylälle
    3. Saunomisperinne
    4. Keskustelun aiheita
  25. Miesten työt ja naisten työt
    1. Keskustelun aiheita
  26. Vanha opetussuunnitelma (voi olla jossain vielä voimassa)

Miljoona suomalaista ei kuulu kirkkoon

Syyskuun 2008 aikana evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien suomalaisten määrä ylitti miljoonan. Heistä 120000 on käyttänyt eroakirkosta.fi -palvelua.

Suurin osa miljoonasta, noin 830000 henkilöä, ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu 60000, helluntailiikkeeseen yli 50000 ihmistä ja muihin vähemmistöuskontoihin yhteensä noin 70000.

Uskontokuntiin kuulumattomien osuus on noussut erityisesti vuonna 2003 säädetyn uskonnonvapauslain jälkeen. Valtaosa kirkosta eroavista ei liity mihinkään uskontokuntaan.

Elämänkäsitystieto vai elämänkatsomustieto, kumpi on parempi?

Ratkaise itse

Kun alat puhua, aloitatko ”Minun katsomukseni on…
vai
Minun käsitykseni on…

Koulussa

Pikku-Pekka koulussa

Pikku-Pekka oli ollut ensimmäistä päivää koulussa. Illalla hän jutteli äidille päivän tapahtumista.

- Siellä oli yksi läski täti, joka sanoi olevansa opettaja. Se pakotti meidät piirtämään mustilla liiduilla valkoiselle paperille suoria viivoja. Mutta minä piirsinkin kiemuroita.

- Minkä ihmeen takia, äiti kummasteli.

- No en kai mä sitä heti ekana päivänä rupea hemmottelemaan pilalle.

Alakoulussa

Tämän kirjoittaja oli alakoulussa, ja siellä piti piirtää M - kirjaimia kaunokirjoitusvihkoon. Vieressä istunut tyttö sanoi, että kirjaimet olisivat paremman näköisiä, jos niihin tekisi enemmän kiemuroita. Kirjoittaja teki niin. Opettaja määräsi kirjoittajan seisomaan, ja vaikka kirjoittaja on myöhemmin toiminut vuosikymmeniä opettajana, hänelle ei ole selvinnyt, miksi hänen piti seisoa (seisominen oli siihen aikaan rangaistus).

Aikamuodot

Opettaja yritti saada aikamuotoja luokkansa päähän

- Mikä aikamuoto on kyseessä, jos minä sanon, että minä olen kaunis? No Juuso!

- Mennyt aikamuoto, jos sitäkään.

Suomen tunnilla

- Äiti äiti, minä opin suomen kielen tunnilla taas tänään monta uutta sanaa, Pekka sanoi kotona.

- Ihanko totta? Lukiko opettaja teille jotakin kirjaa?

- Ei. Se kaatui kynnykseen.

Sijaisopettaja

Olli oli juuri aloittanut ensimmäisen luokan. Opettaja sairastui, ja hänen tilalleen jouduttiin ottamaan sijainen.

- No Olli, kuinka koulunkäynti sujuu? kysyi naapurin täti.

- Hyvin, vastasi Olli. -Me ollaan kulutettu jo yksi opettaja loppuun.

Tavallinen perhe

Pikku-Ollin luokka oli todella uupunut aamulla, sillä kaikki olivat katsoneet kokoillan pitkän elokuvan, joka päättyi vasta puolenyön jälkeen. Opettaja ei kuitenkaan ollut nähnyt elokuvaa ja kyseli lapsilta, mistä se kertoi.

- Pääosassa oli ihan tavallinen perhe, Olli selosti. Isä oli mafian palkkamurhaaja, äiti prostituoitu ja lapset käyttivät kaikki heroiinia.

Korvaavat toisiaan

Opettaja selitti oppilailleen, kuinka ihmisen aistit korvaavat toisiaan. Jos esimerkiksi jonkun näkö on heikko, kuulo on yleensä vastaavasti parempi, hajuaisti saattaa korvata makuaistia ja niin edelleen.

- Tuleeko kenellekään mieleen mitään muuta esimerkkiä? opettaja kysyi luokalta.

- Tulee, Pikku-Ville vastasi. - Jos ihmisen toinen jalka on toista lyhyempi, niin toinen on vastaavasti toista pitempi.

Luokittelu

Eläinkunta jaetaan eri luokkiin, opettaja selitti luonnontiedon tunnilla. Voitteko mainita jotakin muuta, joka jaetaan samalla tavalla luokkiin.

- Kalja, Ossi kiljaisi takapenkiltä.

Miksi olen koulussa?

Ei ole helppoa olla ensimmäisellä luokalla, Pikku-Lauri pohdiskeli.

- Mä en osaa kirjoittaa, mä en osaa lukea, mä en osaa laskea - enkä mä saa puhua. Mitä hittoa mä teen koko koulussa!

Aika tyhmä

- Käytkö sinä koulua? kysyi eräs mies Pikku-Matilta.

- Joo, joka päivä.

- Kuinka vanha olet?

- Kahdeksan vuotta.

- Minä olen viidenkymmenen ja olen myös joka päivä koulussa. Arvaapas, mikä minä olen?

- Taidat olla aika tyhmä.

Virhe ja laiskuus

Pekka ja Ville pohdiskelivat olennaisia asioita.

- On se kumma, että kun opettaja tekee virheen, hän erehtyy. Mutta kun oppilas tekee virheen, se on merkki laiskuudesta.

Höhlä uimari

Opettaja kertoi historian tunnilla muinaisesta Roomasta.

- Roomassa asui kerran keisari, joka ui kolme kertaa päivässä Tiber -joen yli.

- Höhlä tyyppi, Lasse kommentoi. Miksei se uinut neljä kertaa, niin se olisi päässyt vaatteittensa luokse.

Lakki pois päästä

- Minkä takia pitää ottaa hattu päästä, kun hautajaissaatto tulee? opettaja kysyi.

- Jos vaikka sattuisi olemaan opettaja arkussa, vastasi Ville.

Saimaan kanava

- Lapset, mikä on Saimaan kanava?
Ville viittaa ankarasti:

- Ei semmoista olekaan. Ei ainakaan meidän telkkarissa.

Keskustelun aiheita

  1. Mitkä yllä olevista vitseistä olivat epäkohteliaita? Onko parempi olla kohtelias kuin sanoa suoraan, mitä ajattelee?
  2. Onko sellaisia asioita, joista luokassa ei saa puhua mutta joista voi puhua välitunneilla?
  3. Mitä siitä seuraisi, jos ei saisi käydä koulua?
  4. Mitä hyötyä koulunkäynnistä on?
  5. Jos koulunkäynti on lapsen työtä, miksi siitä ei makseta palkkaa?
  6. Mikä on opettajan tehtävä ja mitkä ovat oppilaiden tehtäviä?
  7. Pitääkö olla kohtelias myös välitunneilla?
  8. Mitä teet, jos sinua kiusataan välitunnilla?
  9. Mitä teet, jos näet jotakin muuta oppilasta kiusattavan välitunnilla?
  10. Mitä muita töitä teet koulunkäynnin lisäksi? Maksetaanko niistä sinulle esimerkiksi taskurahaa?
  11. Mitä kaikkea osaat?
  12. Mitä haluaisit oppia?
  13. Mitä asioita teet mielelläsi?
  14. Mitä asioita et haluaisi tehdä?

Työssä

Missä opettaja on työssä?


Opettaja saatteli ekaluokkalaista linja-autolle. Matkalla oppilas kysyi opettajaltaan:

- Hei ope, missä sinä olet töissä?

Pimeitä töitä

- Mun faija sai hommia yövartijana.

- Älä. Tosi jännää. Missä se on hommissa?

- Ei se tiedä, kun on niin pimeää.

Tärkeä työ

Olli oli saanut mielestään tärkeän työn. Hänestä oli tehty pikkufirman lähettipoika. Kun hän kiikutti papereita toisen firman johtajalle, hän totesi:

- Meidän johtaja ei ehtinyt tuoda näitä, joten toin ne itse.

Myöhässä

- Ville, miksi tulit tänään myöhään töihin?

- Menin naimisiin, herra johtaja.

- Jaaha, katsokin, ettei asia toistu.

Taikatemppukirjoja

Mies tuli kirjakauppaan.

- Onko teillä sellaista kirjaa kuin ”Miten tulen toimeen palkallani?”

- Sitä meillä ei ole, myyjätär totesi. - Mutta meillä on paljon muita taikatemppukirjoja.

Korvaamaton

- Kyllä työelämä on kummallista, Juuso huokaisi. - Jos pyydät muutaman kympin palkankorotusta, sinulle sanotaan, että kuka tahansa voi tehdä työsi. Mutta jos haluaisit olla muutaman päivän töistä poissa, muututkin korvaamattomaksi.

Ilmatieteen laitoksella

Ilmatieteen laitoksen siivooja oli jättänyt meteorologien pöydälle tiedotteen:

- Sulkekaa ikkuna aina, kun lähdette pois. Ikinä ei tiedä, vaikka yöllä sataisi vettä.

Miten kävi...?

- Kuinka kävi rakentamallesi lentokoneelle?

- Se syöksyi mereen.

- Entä kehittämällesi sukellusveneelle?

- Se räjähti ilmaan.

Palvelukseen halutaan

Ilmoitus ”Palvelukseen halutaan” osastolla:

- Konttorityöhön otetaan nuori neitonen. Pääsyvaatimuksena 17 vuoden ikä tai vastaavat tiedot.

Rangaistuskirja

- Voi voi Jussi, opettaja pauhasi katsellessaan pojan poissaoloja ja rangaistuskirjaa. – Mikähän sinustakin mataa isona tulla?

- Pankinjohtaja ja kansanedustaja.

Sisustusarkkitehti

- Minkälainen ihminen on sisustusarkkitehti?

- No millainen?

- Sisustusarkkitehti kertoo, minkälaisia huonekaluja on hankittava, millaiset tapetit huoneisiin tarvitaan ja mitä värejä pitää käyttää. Siis eräänlainen anoppi.

Keskustelun aiheita

  1. Mitä työtä haluaisit aikuisena?
  2. Luuletko, että saat sellaista työtä, jota haluaisit tehdä?
  3. Mitä työtä et missään tapauksessa haluaisi tehdä?
  4. Mitä hyviä puolia on työnteossa?
  5. Mitä huonoja puolia on työnteossa?
  6. Mitä töitä koulun henkilökunta tekee?
  7. Oppilaat ovat vuorollaan tekevinään jotakin työtä. Muut yrittävät arvata, mitä työtä hän tekee.
  8. Valitaan joku oppilas johtajasi ja muut yrittävät vuoritelleen saada johtajalta palkankorotuksen.
  9. Johtaja antaa vuorotellen työntekijöille potkut.
  10. Pohditaan työttömän asemaa ennen ja nyt ja tulevaisuudessa.

Koulunkäyntiä 1950-luvun Suomessa


Kun tämän kirjoittaja aloitti koulunkäynnin, koulun ensimmäinen luokka alkoi vasta tammikuussa. Koulu oli vanhassa puurakennuksessa, ja alakouluun kuuluivat luokat 1-3. Luokkahuoneena oli entinen poikien käsityöluokka, johon oli sijoitettu kahden istuttavia vanhoja pulpetteja.

Opettajana toimi pelkästään ns. keskikoulun (vastaa nykyistä peruskoulua) käynyt ison maalaistalon tytär. Tämän kirjoittaja osasi lukea jo mennessään kouluun 6-vuotiaana eli puoli vuotta ennen aikojaan.

Oli enemmän tai vähemmän vaikea käsittää, miksi opettaja kyseli, minkä värinen talitiainen oli. Kyllähän sen kaikki kyselemättäkin tiesivät.

Kouluruokailuun oppilaiden piti tuoda oma maitopullo ja omat voileivät. Koulun puolesta tarjottiin usein perunoita ja läskisoosia, ja ainoat ruokailuvälineet olivat syvä lautanen ja lusikka.

Koulua oli myös lauantaina, ja lauantaina tarjottiin puuroa. Oppilaiden piti poimia puolukoita ja tuoda niitä syksyisin koululle. Marjoista keitettiin marjapuuroa, jota tarjottiin lauantaisin. Jos marjapuuroa ei ollut, tarjottiin ruispuuroa.

Kesäloma oli kolme kuukautta, ja syksyllä oli perunannostoloma. Köyhille jaettiin koulun puolesta kumisaappaita, ja kun rikkaamman naapurin poika huomautti kirjoittajalle asiasta, myös hän taisi kerran saada kumisaappaat.

Tavallisin jalkine oli kumiteräsaapas, jossa oli usein reikiä. Kun koulutie kulki metsän ja kahden suon läpi, kenkiin meni syksyllä ja keväällä vettä. Köyhät oppilaat kävivät koulua tavallisesti kotitekoisissa ja moneen kertaan paikatuissa vaatteissa.

Keväällä kouluun piti viedä luuta, ja koululaiset lakaisivat luudalla koko koulun pihan.

Syrjäinen maaseutu eli muutenkin lähes omavaraistaloudessa. Joka mökissä oli muutama lehmä, lampaita, kanoja ja useilla oli myös hevonen, jonka avulla pienet pellot kynnettiin ja kylvettiin.

Hevosen avulla saatiin talvisin lisäansioita metsätöistä. Lampaiden villat karstattiin ja kehrättiin rukilla villalangoiksi. Langoista kudottiin perheen tarvitsemat villasukat ja villapaidat.

Pellavaa kasvatettiin ja siitä kudottiin kangasta lakanoiksi ja jopa alusvaatteiksi. Viljaa puitiin riihessä käsivoimin varstalla, ja myllyssä jauhatettiin jauhoja, joista tehtiin leipää ja pullaa.

Maidosta erotettiin kermaa separaattorilla, ja kermasta kirnuttiin voita. Työttömyysturvaa ei ollut, ja monet perheet olivat velkaa kauppiaalle ruoka-ostoksista. Kaikkein köyhimmät saattoivat saada kunnalta sosiaaliapua, mutta sosiaalilautakunnan maalaisisännät määräsivät sosiaaliavun määrän usein niin pieneksi, että perhe näki nälkää. Eräässä perheessä isä oli kuollut, ja lapset joutivat varastamaan, kun sosiaaliapua ei saatu riittävästi.

Kun kevät koitti, naapurin poika sanoi, että tänään saadaan todistukset. Kirjoittaja kysyi, mikä se sellainen on. Naapurin poika ei oikein osannut selittää, mutta hän kehotti katsomaan, onko todistuksessa nelosia. Eihän niitä ollut, melkein kaikki numerot olivat viitosia.

Ison talon tyttären ei kuulunut antaa sen parempia numeroita köyhille. Nelosia hän ei sentään uskaltanut antaa, kun kirjoittajan isä oli koulun johtokunnan puheenjohtaja.

Käsityönopettajana toiminut naapurin vanhaisäntä antoi myös viitosen, koska hän oli aikoinaan ollut huonoissa väleissä kirjoittajan isoisän kanssa.

Todistus korjaantui vasta neljännellä luokalla, kun historiaa opettanut opettaja huomasi, että kirjoittaja muistaa yhdellä lukemisella ne asiat, joita muut joutuvat opettelemaan. Historiaa tämä alakoulun opettaja opetti yläkoulussa sillä aikaa, kun yläkoulun opettaja opetti alakoulussa uskontoa. Alakoulun opettaja ei saanut opettaa uskontoa, koska hän oli eri uskontoa kuin oppilaiden enemmistö.

Koulukirjoja oli vähän, ja opettaja opetti useaa luokkaa yhtä aikaa. Koulukirjat olivat usein suppeita ja vanhentuneita. Osan oppilasta piti työskennellä yksikseen esimerkiksi harjoittelemalla kirjoittamista tai laskemista sillä aikaa, kun opettaja opetti muille jotain tärkeämpänä pitämäänsä.

Maalaisten ajateltiin olevan hieman muita tyhmempiä, ja oli eri oppikirjat maalaiskansakouluille ja kaupunkikansakouluille.

Koulukiusaamista oli, mutta siihen aikaan kiusaajina toimivat useimmiten itseään muita parempina pitävien perheiden lapset. Jopa rikoksen tunnusmerkit täyttävää kiusaamista oli, mutta siihen ei useinkaan kukaan puuttunut. Opettajat seurasivat välitunteja ikkunasta silloin, kun he sattuivat muistamaan. Tavallisimpia kiusaamisen muotoja olivat nimittely ja tappeleminen.

Kansakoulun lisäksi siihen aikaan oli olemassa oppikoulu, jonne varakkaampien tai koulutetumpien ihmisten lapset siirtyivät kansakoulun neljännen tai viidennen luokan jälkeen. Kylältä lähinnä opettajien lapset pyrkivät oppikouluun, johon oli pääsykoe.

Uusi opettaja ehdotti, että myös tämän kirjoittaja pyrkisi oppikouluun. Monien yllätykseksi hän pääsi oppikouluun paremmalla pistemäärällä kuin opettajien lapset. Koska eräs opettajista muutti myöhemmin paikkakunnalta pois ja eräs opettajien lapsista ei saanut oppikoulua koskaan käytyä, kirjoittajasta tuli ensimmäinen kylällä syntynyt ja kasvanut ylioppilas.

Toisin kuin yleensä, köyhää ylioppilasta tuli onnittelemaan vain yhden käden sormilla laskettava joukko sukulaisia. Kun hänestä myöhemmin tuli filosofian maisteri, osa kyläläisistä ei ollenkaan uskonut tapahtunutta.

Oppikoulun käynti oli maalaisille vaikeaa. Oppikoulussa oli alusta lähtien kaksi linjaa, ne jotka lukivat pitkää englantia, ja ne, jotka lukivat pitkää saksaa. Oppilaat kuulemma arvottiin luokkiinsa, mutta arpaonni suosi aina kaupunkilaisia ja maalaiset joutuivat lukemaan pitkää saksaa.

Liikenneyhteydet maalta kaupunkiin olivat huonot, ja moni maalaisopiskelija joutui lopettamaan koulun käynnin jo pelkän matkustamisen aiheuttaman väsymyksen takia.

Kirjoittaja asui kahtena ensimmäisenä vuotena sukulaisten luona kaupungissa, mutta jo kolmantena vuotena hän kulki seuraavaa koulumatkaa: Herätys aamulla kello kuusi. Polkupyörän työntämistä oli puoli kilometriä. Polkupyörällä ajamista oli (myös 30 asteen pakkasessa) kolme kilometriä. Sitten oli auton odottamista. Linja-automatkaa oli vajaa tunti. Oli kilometrin kävely linja- autoasemalta koululle. Koska linja-autoja kulki harvaan, kotona hän oli joskus vasta kello 18.

Päivällä ns. ruokatunteja saattoi olla kaksi, mutta koululla ei ollut ruokailua. Kirjoittajalla oli voileipiä ja maitoa eväinä. Jos oli rahaa, ostettiin osuuskaupan baarista puoli annosta hernekeittoa, jos ei ollut rahaa, tyydyttiin voileipiin. Sen jälkeen saattoi seurata pari tuntia kaupungilla kävelyä, koska koululla ei saanut oleskella ruokatuntien aikana.

Myös kadunkulmissa seisoskeleminen oli kiellettyä. Kaupungissa kerrotaan juttua poliisista, joka sanoi kadunkulmaan pysähtyneille koululaisille: ”Hajaantukaa tai ammun.” Poliisi sai tästä lisänimen Herkkäsormi.

Myös oppikoulussa todistuksen numerot saattoivat olla välillä mielivaltaisia. Jopa osa opettajista oli sitä mieltä, ettei köyhien pitänyt käydä oppikoulua.

Kylällä oli kaksi sosialidemokraattia, kirvesmies ja suutari. Muut olivat maalaisliittolaisia tai kansandemokraatteja. Monet maalaisliittolaiset katsoivat olevansa vähän kansandemokraatteja parempia ihmisiä ja olivat sitä mieltä, että oppikoulu kuului varakkaiden perheiden lapsille. Monet kansandemokraatit olivat sitä mieltä, että köyhien ei pidä laittaa lapsiaan oppikouluun, koska heistä kasvatetaan siellä porvareita.

Keskustelun aiheita

  1. Miten 1950-luvun koulunkäynti erosi nykyisestä koulunkäynnistä.
  2. Miksi Suomen koululaisilla on pitkä kesäloma?
  3. Millä tavalla koulunkäyntimahdollisuudet ovat parantuneet menneistä ajoista.
  4. Onko koulu muuttunut oikeudenmukaisemmaksi?
  5. Onko vanhempien varallisuudella tai poliittisilla mielipiteillä vielä vaikutusta lasten koulunkäyntiin?
  6. Mitä minä jo osaan?
  7. Mitä minä en vielä osaa?
  8. Mitä taitoja koulussa oppii?
  9. Mitä taitoja koulussa ei opi?

Ihmissuhteet

Yksinäisyys

- Oliko kesämökillä yksinäistä?

- Ei siellä lappasi koko ajan väkeä kysymässä, tunsinko siellä ollessani yksinäisyyttä.

Aamulla

- Kuinka päivät sujuvat? Manta kysyi Selmalta.

- Ihan mukavasti. Aamulla avaan ensimmäiseksi sanomalehden ja jos en löydä omaa nimeäni kuolinilmoituksista, pistän kahvin tulemaan.

Ei valitettavasti paikalla

- Herra johtaja, täällä kävi vihainen mies, joka sanoi tulleensa tappamaan teidät.

- Jassoo, mitä vastasitte?

- Sanoin hänelle, ettei johtaja nyt ole valitettavasti paikalla.

Ei kumpikaan meistä

- Tapasin tässä taannoin tutun kaverin, Pikku-Pekka kertoi Villelle. – Hän vaikutti tutulta ja olin varma, että se oli hän. Kun me sitten olimme aikamme jutelleet keskenämme, huomasimme, että emme olleet kumpikaan meistä.

Hatunnosto

- Matti, tunnetko tuon naisen? Liisa kysyi ihmeissään.

- En, en tunne.

- Mutta miksi sitten nostit hänelle hattua?

- Koska tämä on veljeni hattu ja tuo nainen on veljeni tuttu.

Kysymykseen kysymyksellä

- Liisa, miksi sinä aina vastaat minun kysymykseeni kysymyksellä? Matti marmatti.

- Ihanko totta? Teenkö minä tosiaan niin?

Itserakas

- Et varmaan usko, mutta ennen olin hyvin itserakas, Pekka tunnisti Villelle. - Kerran sitten menin psykiatrin puheille, ja hän paransi minut. Nykyään olen paikkakunnan miellyttävimpiä miehiä.

Liika syöminen

Jussi piti letuista, mutta söi niitä liikaa. Äiti keksi hätävalheen.

- Jos syö lettuja liikaa, niin vatsasta tulee tosi paksu.
Jussi uskoi.

Kerran Jussi keksi raitiovaunussa raskaana olevan naisen. Jussi juoksi naisen luo ja osoitti häntä sormellaan:

- Hähää! Minä tiedän, mitä sinä olet tehnyt!

Nyt ei ryypätä

Isoisä makasi kuolinvuoteellaan ja voihki tuskasta:

- Anna ryyppy, hän sopersi vaimolleen.

- Nyt ei ryypätä, mummo vastasi. – Nyt kuollaan.

Tappelu

Leena soitti hädissään poliisille:

- Tulkaa tänne pian! Antti tappelee täällä erään miehen kanssa. Sitä on kestänyt jo puoli tuntia.

- Miksi ette ole soittanut aikaisemmin, poliisi ihmetteli.

- No kun Antti oli aluksi voitolla.

Hieno lelu

Pikku-Kalle sai syntymäpäivälahjakseen hienon lelun, jota hän tarkastelu joka puolelta. Sitten hän päätti kysyä erästä seikkaa isältään:

- Tää on kyllä hieno, Kalle aloitti. - Mutta kuinka tää rikotaan?

Kiroilu

- Mitä sinun mummosi sanoisi, jos kuulisi, kuinka paljon sinä kiroilet? opettaja torui Kallea.

- Hän varmaan ilahtuisi.

- Hävytön poika! Miten niin?

- Mummo on ollut kuurona kymmenen vuotta.

Kotiinpaluu

Pikku-Kallen isä palasi kotiin aamuyöstä. Kalle heräsi ja juoksi vastaan.

- Äiti, äiti, Kalle kiljui. – Isä haisee johtokunnalle!

Luottamus

- Herra johtaja, Matti puhutteli pomoaan.

- Saisinko huomenna iltapäivän vapaaksi, kun minun pitäisi auttaa vaimoani suursiivouksessa?

- Ei tule kysymykseenkään.

- Kiitos, herra johtaja. Tiesinhän, että teihin voi luottaa.

Uudet tavat

- Nykyajan lapset eivät enää kutsu isäänsä ja äitiään vanhemmiksi.

- Miksi sitten?

- Sponsoreiksi.

Anteeksi pyytäminen

Äiti ojensi Pikku-Lassea, joka oli lähdössä Pikku-Liisan synttäreille:

- Äläkä sitten unohda pois lähtiessäsi pyytää Liisan äidiltä anteeksi käytöstäsi!

Keskustelun aiheita

  1. Onko sinusta joskus tuntunut yksinäiseltä?
  2. Tunnetko ihmisiä, jotka ovat yksinäisiä ja kaipaavat seuraa?
  3. Keitä tervehdit?
  4. Tarvitsetko joskus jonkun toisen ihmisen apua.
  5. Miten voit auttaa muita ihmisiä?
  6. Harjoitelkaa esittelemään itsenne ja toisenne esimerkiksi opettajalle tai kutsujen emännälle.
  7. Miten käyttäydyn vieraisilla?
  8. Miten käyttäydyt ulkona?
  9. Miten käyttäydyt koulussa?
  10. Oletko joskus turvautunut hätävalheisiin?
  11. Missä tilanteissa ei pidä missään tapauksessa valehdella?
  12. Mitä asioita on viisasta pitää omana tietonaan?
  13. Mistä asioista on viisasta kertoa muille?
  14. Jos muut lapset riitelevät, oletko puolueeton vai puolueellinen?

Ihminen saa aikaan luonnonmullistuksia


Opettaja tai joku lukutaitoisista oppilaista esittää seuraavan kertomuksen 1800 - luvun Karjalasta:

Moni luulee, että tämä maa on sellainen kuin aina ennenkin, ja että se aina pysyy sellaisena kuin se nykyään on. Mutta maanpinta muuttuu koko ajan luonnonvoimien vaikutuksesta.

Kun Vuoksi on syössyt Imatrasta alas, murtaa se murtamistaan uraa itselleen monien koskien ja ryöppyävien putousten kautta. Se tekee nyt polven itään päin, mutta laajenee alajuoksussaan moneksi kapeaksi ja leveäksi jär­veksi, joita lyhyet vuolteet yhdistävät.

Muuan näistä jär­vistä, joka on noin 90 tai 100 kilometrin Vuoksen niskasta, on nimeltään Suvanto, ja se oli aikoinaan lähes 40 kilometriä pitkä sekä sangen syvä. Suvanto laski siihen aikaan Vuokseen erään kannaksen poikki, jota sanotaan Kiviniemeksi. Mutta itään päin ulottui Suvanto aivan lähelle Laatokan rantaa ja tästä suuresta järvestä sen erotti ainoastaan 300 metrin pituinen ja 12 metrin levyinen hiekkaharju Taipaleen kylän kohdalla.

Suvannon laskuväylä Kiviniemen poikki oli matala, ja kävi niin, että sen vesi nousi keväisin hyvin korkealle ja vahingoitti talollisten niittyjä. Nämä olivat usein aiko­neet kaivaa Taipaleen harjun puhki ja siten laskea Suvan­toa.

V. 1818 keväällä oli Suvannon vesi niin korkealla, että se nousi melkein harjun tasalle, ja toisella puolella harjua oli Laatokan vesi 12 metriä alempana. Nyt luuli­vat talonpojat olevan hyvän tilaisuuden hiukan laskea Suvannon liikaa vettä ja saada niittynsä kuiviksi. Taipa­leen kylän miehet tarttuivat lapioihinsa, eikä aikaakaan, niin olivat jo kaivaneet harjun poikki pienen uran.

Su­vannon vesi alkoi juosta uraa myöten Laatokkaan. Talon­pojista tämä oli hyödyllistä ja hauskaa, he olivat mielissään tuosta pienestä virranjuovasta ja läksivät tyytyväisinä kotiinsa. Tämä tapahtui Yrjön päivän edellisenä iltana.

Mutta pian vesi alkoi uurtaa yhä leveämpää uraa löyhään hiekkaan. Mitä isommaksi ura leveni, sitä enemmän virtasi siihen vettä, jonka vauhtia lisäsi Laatokkaan viettävä jyrkkä rinne. Muutaman tunnin kuluttua oli siinä kohiseva koski, joka hetki hetkeltä kasvoi ja vei mukanaan hietaharjuja kappaleen toisensa jälkeen. Talon­pojat kuulivat kohinan kylään ja ihmettelivät, mitä se mahtoi olla.

Pian he huomasivat vaaran ja mielivät nyt tukkia kosken, mutta se oli liian myöhäistä. Siihen tuli kauhistava vedenputous. Suvannon tyynellä pinnalla muuttui pian vähäinen vuolteen alku kuohuvaksi virraksi, joka hurjassa vauhdissaan tempasi mukanaan satavuo­tisia honkia, kiviä, savea ja monta rakennusta. Ei tullut sinä yönä uni asukkaiden silmiin.

Muuan talonpoika nousi tupansa katolle ja ennätti tuskin sieltä alas, kun virta vei tuvan mukanaan, ja ai­noastaan kukon ääni kuultiin sen pirstaleilta kaukaa Laa­tokalta.

Toinen talonpoika Suvannon yläpuolella ei tien­nyt mitään koko tapahtumasta, kun hän aamulla meni jär­ven rannalle peltoansa aitaamaan. Hän aikoi suurukseksi saada aidan valmiiksi, mutta vaikka hän kuinka kiirehti, ei hän päässyt koskaan rantaan, sillä ranta pakeni hänen edestään yhä kauemmas.

Suvanto tyhjentyi yhdessä ainoassa vuorokaudessa, niin että ainoastaan syvin sy­vänne jäi jäljelle. Kaikki muu oli muuttunut joeksi, joka vähitellen tuli lähes kymmenen kilometriä pitkäksi ja 22 metriä leveäksi entisen järven pohjalla.

Suvannon entinen lasku Kiviniemen kohdalla kuivui; paljon kaloja jäi kuoppiin ja saatiin käsin kiinni. Multaiset rannat muuttuivat hedelmällisiksi niityiksi. Asuinhuoneita rakennettiin sii­hen, missä ennen oli ollut syvä vesi. Suvan­non entisestä pohjasta löydettiin paljon ennen kadonneita kaluja ja myös puunkatoja, josta saattoi päättää, että järvi kerran ennenkin oli ollut kuivana.

Kun Suvanto niin paljon laski, oli syvin osa siitä; mikä vielä on jäljellä, 6 metriä alempana kuin Vuoksen pinta toisella puolella Kiviniemen kannasta. Vuoksen liika vesi teki ympärillä olevat seudut vesiperäisiksi, ja sen vuoksi päätettiin taas johdattaa pois osa vettä Suvan­non kautta. Sitä varten oli vain tarvis puhkaista Kivi­niemen kannas, joka on 222 metrin levyinen. Ja tämä tehtiin v. 1857 viisaammin ja varovaisemmin kuin Taipaleen miesten työ.

Ensin otettiin pois kannaksen ylimmäinen maakerros. Sitten kaivettiin useita pieniä uria Vuoksesta vähäiseen kannaksella olevaan Kotilammen järveen. Näitä uria annettiin veden vähitellen syventää, ja syyskuun 17 päivänä puolenpäivän aikana poistettiin sulut.

Kolmetuhatta katsojaa seisoi uteliaana rannalla, mutta he pettyivät odotuksessaan, sillä vesi virtasi hil­jalleen uria myöten. Vasta yöllä tuli putous kovemmaksi, nyt se vei suuria maakappaleita muassaan, ja toisena aamuna nähtiin suuren Vuoksen vesien virtaavan Suvan­non kautta, sen sijaan että vedet ennen olivat Vuoksen kautta virranneet.

Nyt koko Suvanto yhdessä Taipaleen virran kanssa muuttui uudeksi Vuoksen laskuväyläksi, ja virran kaksi entistä laskuhaaraa pieneni paljon. Näin ovat ihmiskädet osoittaneet tien luonnonvoimille ja koko­naan muuttaneet sen seudun entisen muodon.

Keskustelun aiheita

  1. Mitä Karjalan miesten olisi pitänyt tehdä ennen kuin he ryhtyivät päästämään vettä harjun yli?
  2. Miksi on tärkeää pohtia tekojen mahdollisia seurauksia?
  3. Miksi on syytä välttää nopeaa toimintaa silloin, kun sen seuraukset eivät ole selvillä.
  4. Millaisissa tilanteissa (esimerkiksi onnettomuus) nopea toiminta on välttämätöntä?
  5. Mitä uhkia Vuoksen vesistössä on nykyään?

Hölmöläiset

Tässä maassa on jossakin kylä nimeltä Hölmölä, ja siinä asuvat hölmöläiset. Nämä hölmöläiset ovat erinomaisen varovaista kansaa ja miettivät tarkkaan, ennen­ kuin mihinkään ryhtyvät, ettei mitään vahinkoa tulisi liiallisen kiireen tähden. Heistä kerrotaan, paitsi monia muita viisaita yrityksiä, seuraavaa:

Elonleikkuu

Kun hölmöläisten piti ruista leikata, tarvitsivat he siihen seitsemän henkeä. Yksi painoi alas rukiinoljet; toinen piti puukappaletta niiden alla; kolmas löi oljet poikki; neljäs kantoi oljet lyhteeseen; viides sitoi lyhteet; kuudes kantoi lyhteet kokoon ja seit­semäs pani ne kuhilaille. Matti sattui kerran näkemään heidän työtänsä, ja häntä kummastutti heidän suuri toimeliaisuutensa. Illalla oli puoli sarkaa leikattuna ja toinen puoli leikkaamatta.

Matti tahtoi auttaa hölmöläi­siä ja rupesi yöllä leikkaamaan ja sitomaan sen, mikä vielä oli leikkaamatta. Kun hän oli lopettanut työnsä, laski hän sirpin viimeiselle kuhilaalle ja meni nukkumaan. Hölmöläiset tulivat aamulla, näkivät rukiin leikattuna ja sirpin kuhilaalla. Yleistä ihmettelyä. Kauan neuvoteltuaan tulivat kaikki siihen päätökseen, että sellainen pikatyö, kuin tämä leikkuu, oli tehty noitakeinojen avulla, ja että noita oli muuttanut itsensä sirpiksi. Tämä oli siis huku­tettava, jottei se enää toista kertaa hätiköimällä pilaisi väen perinpohjaista työtä.

Mutta ei ollut hyvä koskea niin vaaralliseen kapineeseen; sen vuoksi otettiin pitkä seiväs, sidottiin sen nenään silmukka, ja sillä tavalla saivat sirpin vedetyksi maahan. Koko joukko näki nyt ihastuksissaan, kuinka sirpin täytyi kulkea mukana järven rantaan, vaikka se kaikin voimin harasi vastaan ja takertui kantoihin ja ojansyrjiin. Vihdoin sirppi saatiin veneeseen ja nyt soudettiin keskelle selkää. Varteen sidottiin lu­jilla köysillä iso kivi, jottei se jäisi veden pinnalle, ja sitten se ilosta huutaen viskattiin järveen. Mutta pahaksi on­neksi sattui sirpin koukero terä tarttumaan veneen lai­taan, kivi painoi, vene kaatui, ja hölmöläiset töin tuskin pelastuivat noidan häijyistä juonista.

Tupa

Hölmöläiset rakensivat itselleen tuvan ja tekivät työnsä niin perinpohjaisesti, että unhottivat ha­kata ikkuna-aukkoja seinään. Kun tupa saatiin valmiiksi, huomasivat he sen pimeänlaiseksi ja miettivät kauan, kuinka saisivat sinne päivänvaloa. Viimein keksivät hyvän keinon: heidän tuli tuoda valoa sisään säkissä. He siis pingottivat säkin auringonpaisteeseen, sitoivat suun tarkasti kiinni ja kantoivat säkin tupaan. Täällä se avattiin, mutta kaikkien ihmeeksi ei tupa tullut vähää­kään valoisammaksi.

Kun tämä odottamaton pettymys huolestutti heitä, sattui Matti tulemaan ja sai kuulla heidän huolensa. »No», sanoi Matti, »jos annatte minulle sata markkaa, niin minä hankin tupaan valoa!» Hölmö­läiset olivat mielissään, kun niin huokealla hinnalla saivat valoa, ja antoivat kohta vaaditun maksun. Sitten Matti hakkasi aukon seinään, ja katso, kohta tuli auringon­valoa tupaan! Hölmöläiset ihastuivat niin tästä keksin­nöstä, että päättivät hakata tuvasta koko seinän pois. Valoa he saivat nyt kylläksi, mutta samassa koko tupa romahti maahan.

Metsästys

Kerran lähtivät hölmöläiset talvella karhunajoon. Tultuaan karhun pesälle he istuivat ensin syömään vahvan suuruksen. Sitten neuvoteltiin ja päätettiin, että Pekka konttaisi ensin pesään tuomaan karhun ulos.

Varmuuden vuoksi sidottiin köysi hänen jalkaansa ja sovittiin; että, jos hätä tulisi, Pekan piti potkaista ja toisten vetää hänet ulos. Pekka konttasi pesään, ja kun oli parahiksi päässyt sisään, puri karhu häneltä pään pois. Hiukan sätkytteli Pekka koipiansa, mutta heitti samassa henkensä.

Mutta ulkopuolella olevat kumppanit sanoivat: »Nyt Pekka potkaisi; siellä sisällä ei liene niinkään hauska olla.» Silloin he vetivät Pekan ulos, ja Pekka oli päätön. »Niin, totisesti, päätön!» sanoivat hölmöläiset ja neuvottelivat, mitä tämä mer­kitsi.

 Joku heistä väitti, ettei ollut niin varmaa, oliko Pekalla päätä pesään kontatessaan. - »Älähän», sanoi toinen, »enkö sitä tietäisi; näinhän selvästi hänen partansa liikkuvan, kun hän söi herneitä suurukseksi.»

Ruoka-ateria

Eipä käynyt paremmin toi­sellakaan kerralla, kun hölmöläiset polttivat kaskea jär­ven rannalla. Toisella rannalla kävivät heidän lehmänsä laitumella; susi tuli ja repi yhden lehmän kuoliaaksi.

Hölmöläiset soutivat järven poikki ja päättivät laittaa itselleen suuruspaistin lehmästä, koska se jo muutenkin oli kuollut. Koska nyt kaski paloi toisella rannalla, katsoi­vat he tarpeettomaksi tehdä uutta tulta, vaan hakkasivat lehmästä kappaleen lihaa ja nostivat sen paistumaan vastapäätä olevan valkean loisteessa.

Hetken perästä kat­sottiin paisti kypsyneeksi ja ruvettiin syömään, mutta eipä paisti maistunutkaan. Joku arveli silloin, että kala maistuisi paremmalta, ja kun siinä rannalla riippui nuotta teloillaan, niin potkittiin se hiekkakankaalle ja vedettiin apaja, mutta saatiin ainoastaan varpuja ja kanervia.

Taas pidettiin neuvoa, mitä saataisiin ruoaksi, ja yleinen mieli oli, että puuro maistuisi parhaalta. Mutta kun kaikkien oli nälkä eikä heillä ollut pataa semmoista, joka olisi kaikille riittänyt, päätettiin odottaa talveen asti, jolloin voitaisiin keittää avannossa. Talveen asti odottaminen ei ollut helppoa nälkäisille vatsoille, mutta hölmöläiset odottivat, kuten sopii perinpohjaisen kansan, joka ei hätäile.

Talvi tuli ja järvi meni jäähän. Silloin meni yksi joukosta ja hakkasi jäähän avannon, minkä jälkeen toinen kantoi jauhosäkin paikalle, pudotti jauhot avantoon ja alkoi sekoittaa. Kun arveltiin puuron olevan valmiin, astui keittäjä avantoon maistamaan keitosta ja jäi sinne.

Toiset odottivat hetken aikaa, mutta kun kokki ei tul­lutkaan takaisin, alkoivat he luulla, että hän yksinään söi kaiken heidän puuronsa. Toinen astui sitten jään alle päästäkseen pidoista osalliseksi ja jäi sinne kuten ensim­mäinenkin. »Kah», sanoivat toiset, »nyt he syövät kahden kaiken puuron.» Sitten he kaikki kömpivät toinen toi­sensa perästä avantoon ja jäivät sinne

Hölmöläisten uinti

Hölmölän vilja oli kauneimmillaan.

Keltaisen oljen joukossa oli koristukseksi sini­siä ruiskukkia niin kosolti, että vainio näytti järveltä, jonka lai­neet vuoroin sinistä, vuoroin kultaa välkehtivät.

Viljapellon reunaan ilmestyi seitsemän hölmöläistä.

Nämä olivat olleet kävelyllä ja niin vilkkaasti keskustelleet, että olivat päivän poltteessa kovasti hikoilleet. Kun he nyt hikipisaroiden hämärtämin silmin näkivät sinikukkaisen ruisvai­nion, he tämän järveksi käsittivät ja luulivat rantaan tulleensa.

- Nyt, kaikki, järveen, keksi eniten hikoileva.

- Vesi kyllä hi­kemme kuivaa. Osaammehan kaikki kädet pohjassa uida.

Hölmöläiset riisuivat vaatteensa pientareelle ja hyppäsivät lai­nehtivaan ruispeltoon kädet pohjassa uimaan.

- Matalaa on tässä vesi, he hiukan ihmettelivät, mutta syvem­pää jos olisi, uppoaisimme.

Rämmittyään aikansa halmetta pahasti sotkien uimarit tunsi­vat itsensä tarpeeksi kuiviksi ja kömpivät takaisin pientareelle. Pukeuduttiin pajupehkojen takana.

Silloin hölmöläisistä muuan säpsähti ja sanoi:

- Eihän meistä vain kukaan liene hukkunut? Olemmeko tässä kaikki seitsemän?

- Laskemalla tuon selvitämme, toiset tuumivat.

Siinä sitten kiireelliset laskutoimitukset suoritettiin.

Mutta vaikka miten päin ja millä tavalla olisi laskettu, ei saatu enempää kuin kuusi hölmöläistä. Laskija näet aina jätti itsensä mu­kaan lukematta.

Jopa älysi viisain:

- Olemmepa tyhmiä. Laskija on unohtanut itsensä luvus­ta! Kas näin on laskettava: Minä, yksi, kaksi, kolme, nel­jä, viisi, kuusi.

Siinä sitä kuitenkin oltiin! Kuusi sai tämä viisaskin laske­tuksi.

Yksi siis on hukkunut. Siitä syntyi suuri hätä.

- Minä olen varmaan se hukkunut, hätäili kukin itsekseen. Hätäilyn kuuli Mattikin, joka sattui taas täällä päin liikkumaan.

- Mikä hätänä? hän kysyi.

- Mei­tä oli seitsemän, mutta yksi meistä uidessamme tähän jär­veen hukkui, eikä meitä enää ole kuin kuusi.

Mattia nauratti ja hän neuvoi uuden laskutavan:

- Työntäkää nenänne kukin tuohon kurapuuroon. Reiät sitten kurasta laskekaa. Yhtä monta on varmasti teitä kuin reikiä­kin.

Hölmöläiset noudattivat Matin neuvoa. Selvisihän siinä vihdoin, että seitsemän oli reikää, seitsemän siis hölmöläisiäkin.

Syntyi verraton ilo ja riemu.

Olihan laskemisella yksi takaisin henkiin pelastettu.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi on tärkeää osata uida?
  2. Mihin tarvitaan laskutaitoa?`
  3. Miksi ruiskukat ovat vähenemässä?

Nykyajan hölmöläisjuttuja

Haaksirikkoutuneet pakkasessa

Kolme miestä olivat haaksirik­koutuneet pienelle saarelle lähellä Huippuvuoria. He oli­vat juuri paleltumaisillaan kuoliaiksi, kun rantaan ajautui pullo.

Ensimmäinen tavoitteli sitä ja avasi korkin. Silloin pullosta ilmestyi pullonhenki, joka sanoi:

- Kiitos, kun vapautitte minut. Palkkioksi jokainen teistä saa yhden toivomuksen.

Pullon nostanut mies sanoi heti:

- Nyt kun pääsisi kuumaan saunaan kotimaahan, niin kaikki olisi hyvin.

Ja hups, hän katosi sen tien kohti kotimaataan. Toinen mies hieroi pullon kylkeä ja sanoi:

- Nyt kun istuisin kesäisesti oman mökkini kuistilla, saisin hapansilakkaa ja pullollisen akvaviittia.

Ja hups, hänkin katosi.

Kolmas mies ihmetteli pulloa ja kavereiden katoamista.

Sormet kohmeessa hän totesi:

- Kylläpäs täällä tulikin äkkiä yksinäistä. Ai kun saisin kaverini tänne takaisin.

Laskuvarjokauppiaan mainos

Kukaan ei ole tullut vielä valittamaan, etteivät meidän laskuvarjomme aukeaisi.

Paloaseman vihkiäispuhe

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja piti uuden paloaseman vihkiäispuhetta ja aloitti:

”Ei tarvita montakaan suurpaloa, kun tämä talo on jo maksanut itsensä.”

Tapaturma

Mies tuli Pusulan sahalle töihin, eikä kulunut kuin kymmenen minuuttia, kun hän huusi:

”Apua, nyt meni käsi!

Työnjohtaja tuli paikalle ja näki miehen käsi katkenneena.

Työnjohtaja huusi:

”Mitä ihmettä sinä teit?”

Mies huitaisi toisen kätensä kohti sirkkeliä ja huusi:

”Näin se meni.”

Polttoaine

Mies pyrki kansanedustajaksi ja halusi puheessaan puuttua ajankohtaiseen kysymykseen:

”Energiatalouden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeätä keksiä palamaton polttoaine.”

Äiti kadoksissa

Poliisi: ”Mitä sinä etsit, poika?”

Poika: ”Oletko nähnyt rouvaa, joka käveli ilman minun näköistäni pikkupoikaa?”

Hautajaiset

Kaksi poikaa jutteli keskenään. Toinen sanoi:

”Meillä on hautajaiset ja saa syödä täytekakkua.”

Siihen toinen:

”Kuollaan sitä vielä meilläkin.”

Pikku-Kalle ja opettaja

Pikku-Kalle soitti kouluun ja ilmoitti olevansa sairas. Opettaja ei uskonut Kallea vaan meni koulupäivän päätteeksi Kallen kotiin. Siellä Kalle makasi 38 asteen kuumeessa.

Opettaja huokaisi Kallelle:

”Minä luulin, että sinä huijasit minua ja yritit lintsata koulusta. Kuinka iloinen olenkaan siitä, että olet todella sairas.”

Pikku-Kalle ja lehmä

Pikku-Kalle kysyi äidiltä: ”Kuinka monta eri maitolajia on olemassa?”

Äiti vastasi: ”Kalle kulta, onhan niitä, rasvaton maito, kevytmaito, ykkösmaito ja vaikka mitä. Miksi sinä kysyt?”

”Opettaja käski meidän piirtää lehmän, ja halusin vain varmistaa, kuinka monta hanaa sille pitää piirtää mahan alle.”

Keskustelun aiheita

  1. Mikä hölmöläisvitseissä naurattaa?
  2. Missä elokuvissa esiintyy runsaasti hölmöläisvitsejä?
  3. Miksi hölmöläisvitsit kohdistetaan nykyään esimerkiksi ruotsalaisiin tai norjalaisiin tai johonkin sellaiseen ryhmään, johon kertoja ei itse kuulu?
  4. Miksi ruotsalaiset kertovat suomalaisvitseinä samoja vitsejä kuin suomalaiset ruotsalaisvitseinä
  5. Etsikää joitakin laihialaisvitsejä. Mitä laihialaiset ajattelevat laihialaisvitseistä?

Monenlaista huumoria

Teltta varastettu

Kalle ja Ville viettivät yötä metsässä. Keskellä yötä kalle kyseli:

”Ville, mitä sinä näet ylhäällä?”

”Tähtiä”, vastasi Ville.

”Ja minkä johtopäätöksen teet, Ville?”

”Huomenna on kaunis ilma.”

”Väärin. Meidän telttamme on varastettu.”

Ylitarkastaja sairaana

Opetushallituksen elämänkatsomustiedon ylitarkastaja oli joutunut sairaalaan, ja ystävät tulivat häntä tapaamaan.

”Älä huolehdi”, he lohduttivat häntä. ”me teemme kaikki parhaamme saadaksemme hoidettua sinulle kuuluvat hommat, kunhan vain saamme selville, mitä sinä olet kaikki nämä vuodet tehnyt.”

Opettajan neuvo

Nuori opettaja tuli opettajainhuoneeseen ja kysyi neuvoa vanhemmalta opettajalta. Eräs oppilaista oli erittäin likainen.

Vanhempi opettaja neuvoi komentamaan oppilaan kotiin, koska tämä ei ollut pessyt itseään.

Seuraavana päivänä vanhempi opettaja kysyi, oliko hänen neuvonsa tehonnut.

”Katinkontit. Tänään koko luokka tuli kouluun peseytymättömänä.”

Polkupyörä Pikku-Kallelle

Pikku-Kallen äiti valitti Pikku-Kallen isälle:

”Naapurit valittavat koko ajan Kallen käytöksestä. Meidän täytyy ostaa hänelle polkupyörä.”

”Polkupyörä, miten niin polkupyörä? Miten se polkupyörä parantaisi Kallen käytöstä?”

”Ei mitenkään, mutta huono käytös leviäisi suuremmalla alueella, jolloin se tuntuisi naapureista lievemmältä.”

Pikku-Kallen pipo

Pikku-Kallelta kysyttiin koulussa, miksi hänellä on korvat.

”Minulla on korvat siksi, että näkisin”, Kalle vastasi.

Opettaja sanoi Kallelle ihmeissään:

”Eivät kai korvat ole sen johdosta, että ihminen näkisi.”

”Kyllä vaan”, intti Kalle, ”ilman korvia pipo valuisi niin syvälle, ette enää näkisi.”

Vaatteita halvalla

Kaksi vaatekauppiasta keskusteli keskenään.

Toinen sanoi:

”Kuinka ihmeessä voi myydä halvemmalla kuin minä. Saan kankaat varastettua Moskovasta ja käytän virolaista työvoimaa?”

Siihen toinen rauhallisesti:

”Hulluhan sinä olet. Miksi ompeluttaa vaatteet Virossa, kun ne voi varastuttaa valmiina Helsingissä.

Pitää mennä kouluun

Teuvo äidilleen aamulla:

”Äiti, en halua mennä tänään kouluun.

”Miksi et”, äiti kysyi.

”Mutta kun kaikki vaan kiusaa ja hakkaa ja haukkuu koko ajan eikä siellä ole yhtään kivaa.”

”Mutta kyllä sinun täytyy mennä kouluun, olethan sinä koulun rehtori!”

Itsemurha

Amerikkalaisen pikkukaupungin sivukadulta löytyi todella vahvasti kuolleen mustan miehen ruumis. Siinä oli 77 luodinreikää ja 33 puukoniskua.

Kaupungin poliisipäällikkö katsoi miestä ja totesi:

”Ehdottomasti pahin näkemäni itsemurha.”

Keskustelun aiheita

  1. Mitkä yllä olevista vitseistä ovat ilkeitä jollekin?
  2. Mikä tekee ilkeistä vitseistä suosittuja?
  3. Mitkä yllä olevista vitseistä perustuvat lopun yllätyksellisyyteen?
  4. Etsikää lopun yllätyksellisyyteen perustuvia koululaisvitsejä.
  5. Mitä varten vitsejä kerrotaan?

Suomalaisia satuja

Kertomus Väinämöisestä

Kauan sitten suomalaiset eivät vielä tunteneet luonnonilmiöiden syitä. Esimerkiksi ukkosen luultiin aiheutuvan ukkosenjumala Ukosta.

Alun perin Ukko on huolehtinut säästä, mutta myöhemmin Ukkoa on pyydetty apuun monissa muissakin tilanteissa.

Ukko on hyväntahtoinen, vaikka Ukon aikaansaama ukkonen herättääkin pelkoa ja kunnioitusta ihmisissä.

Salamoinnin tarkoitus on kärventää puihin ja rakennuksiin piiloon kiivenneitä hiisiä ja peikkoja.

Tämä on kertomus Väinämöisestä, ikilaulajasta.

Olipa nuori neito, Luonnotar, Ilmattaren tytär. Hän pitkäs­tyi elelemään yksinään ilmojen avaruudessa ja laskeutui sieltä meren ulapalle.

Tuli tuulenpuuska, joka nostatti aallokon. Aallot ja tuuli hedelmöittivät Luonnottaren, ja seitsemänsataa vuotta hän uiskenteli vedessä kantaen kohdussaan lasta, Väinämöistä. Itkien hän pyysi Ukko ylijuma­laa päästämään hänet synnytystuskista.

Viimein kohdalle liiteli sotka, joka etsi itselleen pesäpaikkaa. Luonnotar nosti polveaan merestä, ja sotka rakensi sii­hen itselleen pesän, johon muni seitse­män munaa: kuusi kultaista ja yhden rau­taisen.

Sotkan hautoessa Luonnotar tunsi pol­veaan kuumottavan. Hän liikautti jal­kaansa, ja munat putosivat mereen ja särkyivät pirstaleiksi. Niistä syntyivät maa ja taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet.

Kului vielä kymmenen vuotta, ja Luonnotar loi niemet ja saaret, mutta lapsi ei ollut vieläkään syntynyt. Kolmen­kymmenen vuoden ajan Väinämöinen odotti, että pääsisi pois pimeästä piilostaan.

Pyydettyään turhaan apua kuulta ja auringolta hän viimein ponnistautui ulos ja suistui me­reen. Siellä hän ajelehti monta vuotta, kunnes lopulta ajautui rantaan.

Maasta oli syntynyt poika, Sampsa Pellervoinen, ja Väi­nämöinen pyysi häntä kylvämään puita. Kun metsät olivat kasvaneet, Väinämöinen tarttui kirveeseen ja kaatoi kas­ken, mutta yhden koivun hän jätti lintujen leposijaksi.

Kylvettyään ohraa hän pyysi Maan emäntää antamaan toukojen kasvaa ja pyysi Ukolta sadetta. Ja vilja kasvoi. Väinämöinen päätti lähteä Pohjolaan hakemaan itselleen puoli­soa.

Monien vastoinkäymisten jälkeen kotka kantoi hänet selässään meren yli, mutta Pohjolan rantaan päästyään Väinämöinen oli niin voipunut, että makasi vain rannalla valittaen. Louhi, harvahampainen Pohjolan emäntä, kuuli hänen valituksensa ja kysyi: "Mitä annat, jos toimitan sinut takaisin kotiin?"

Väinämöinen tarjosi Louhelle kultaa ja hopeaa, mutta ne eivät hänelle kelvan­neet. "Vien sinut takaisin omille maillesi, jos taot minulle kirjokantisen sammon joutsenen sulasta, maholehmän maidos­ta, ohranjyvästä ja lampaanvillasta. An­nan sinulle myös kauniin tyttäreni", sanoi Louhi.

"En osaa takoa sampoa", vastasi Väinä­möinen, "mutta seppä Ilmarinen pystyisi siihen."

"Hae sitten hänet tänne, niin hän saa tyttäreni vaimokseen", sanoi Louhi.

Väinämöinen nostatti loitsullaan tuulispään, joka lennätti seppä Ilmarisen Pohjolaan sampoa takomaan. Kolme päivää orjat lietsoivat palkeilla tulta ja Ilmarinen takoi, kunnes sai valmiiksi sammon. Sen yhdellä sivulla oli jauhomylly, toisella suolamylly ja kolmannella ra­hamylly.

Louhi oli sepän työhön tyytyväinen. Hän telkesi sammon yhdeksän lukon taakse ja juurrutti taikakeinoillaan sen kiinni maaperään. Ilmarisen hän kuitenkin lähetti veneellä takaisin meren yli antamatta hänelle tytärtään.

Väinämöinen ja Ilmarinen päättivät kostoksi ryöstää Louhel­ta sammon, ja myös Lemminkäinen lähti heidän mukaansa matkalle Pohjolaan. Siellä Väinämöinen vaivutti kanteleensoi­tollaan Pohjolan väen uneen, ja Ilmarinen voiteli yhdeksän lukkoa voilla, niin että ne aukenivat helposti. Lemminkäinen yritti kiskoa sampoa ulos, mutta sen juuret olivat tiukasti maassa kiinni. Silloin hän kynti härällä juuret poikki, ja sampo vietiin laivaan.

Kun kumppanukset purjehtivat kotiin päin, Lemminkäinen alkoi laulaa kovalla äänellä. Louhi heräsi ja huomattuaan sammon kadon­neen pyysi ututyttöä kietomaan laivan sumuun. Väinämöinen sivalsi silloin sumua miekallaan, ja sumu haihtui taivaalle.

Louhi sai nyt pelottavan vesipedon nousemaan syvyyksistä, mutta Väinämöinen loitsi sen sinne takaisin. Silloin Louhi pyysi itse Ukkoa nostattamaan myrskyn. Kun Väinämöinen kamppaili laivoineen aal­toja vastaan, Louhi lähestyi omalla laivallaan, joka oli täynnä sotu­reita. Väinämöinen heitti silloin mereen palasen taulaa, ja se muut­tui kariksi, johon Louhen laiva törmäsi ja hajosi kappaleiksi.

Louhi muutti itsensä kotkaksi; hän kiinnitti jalkoihinsa kynsiksi viikatteita, kyhäsi laivansa laudoista siivet ja otti peräsimen pyrstök­seen. Hän tavoitti Väinämöisen laivan ja istahti maston nokkaan. Väinämöinen ehdotti, että sampo jaettaisiin, mutta kun Louhi kur­kotti ottamaan sitä itselleen, hän iski Louhta melalla.

Louhi putosi mastosta mutta ehti tarttua sampoon, joka putosi veteen ja hajosi muruiksi. Louhelle jäi vain pieni sirpale perinnöksi karuille pohjan perille. Väinämöinen löysi myöhemmin rannoilta pieniä sammon palasia ja keräsi ne kokoon, jotta ne tuottaisivat vaurautta hänen maalleen ja kansalleen.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi Pohjolan emäntä petti Väinämöisen ja Ilmarisen?
  2. Miksi Väinämöinen ja Ilmarinen halusivat sammon itselleen?
  3. Mihin sota sammosta johti?

Antti Puuhaara

”Antti Puuhaara” on poika suomalai­sessa kansansadussa. Antti syntyi kurjassa töllissä, johon rikas kaup­pamies oli sattunut asettumaan yöksi. Yöllä kauppias kuuli ylisiltä äänen joka sanoi, että syntymässä oleva poika perisi hänet. Estääk­seen moisen hän osti lapsen seu­raavana päivänä vanhemmiltaan ja jätti sen metsässä puuhun riippu­maan. Ohi kulki metsästäjä, joka kuuli lapsen heikon itkun ja otti sen omakseen.

Vuodet kuluivat. Erää­nä päivänä kauppias sattui yöpy­mään metsästäjän luona, ja kuul­lessaan kasvattipojan nimen hän ymmärsi kaiken. Seuraavana aa­muna hän kirjoitti kirjeen kotiväel­leen ja lähetti Antin viemään sitä. Kirjeessä käskettiin hirttämään sen tuoja pihakoivuun.

Antti lähti mat­kaan, mutta oli kuuma päivä ja hän pani pitkäkseen tienpienta­reelle ja nukahti siihen kirje kädes­sään. Kaksi teiniä osui kulkemaan ohi, näki kirjeen ja luki sen huvik­seen. Sen sisällöstä kauhistuneina he kirjoittivat uuden kirjeen, jossa käskettiin antamaan tuojalle heti kauppiaan tytär vaimoksi ja hirttä­mään talon Musti-koira pihakoi­vuun.

Kauppias palasi kotiin ja nä­ki ruumiin roikkumassa koivussa, eikä järin ilahtunut todetessaan, et­tä ruumis oli Mustin ja että Antista oli tullut hänen vävynsä. Päästäk­seen vävystään eroon hän antoi tälle mahdottoman tehtävän, lä­hetti hänet Louhen luo Pohjolaan kysymään missä onni piilee.

Antti lähti matkaan ja kulki kulkemistaan ja kohtasi viimein jättiläisen, joka lainasi hänelle taikahevostaan kun Antti lupasi kysyä Louhelta, miksi jättiläisen hedelmät aina kuivuivat raakileina.

Antti kulki taas kappa­leen matkaa ja tapasi vielä toisen jättiläisen, joka seisoi linnansa por­tilla ja koetteli avaimia lukkoon. Jättiläinen lupasi Antille parhaim­pansa, jos tämä kysyisi Louhelta, missä oikeat avaimet olivat.

Kol­mas ja viimeinen jättiläinen istui puussa eikä päässyt alas. Hän pyysi Anttia kysymään Louhelta, mitä hänen pitäisi tehdä. Louhi asui joen tuolla puolen, ja kun Antti saapui joen rannalle, siellä odotti vene ja veneen airoissa eukko.

Eukko lupasi viedä Antin joen yli, kunhan tämä kysyisi Louhelta, kauanko eukon piti olla lautturina. Kun Antti saapui Louhen taloon, ei emäntä ollut paikalla, mutta hänen tyttärensä lupasi auttaa Anttia. Ty­tär piilotti Antin, ja kun Louhi tuli kotiin hän esitti kysymykset äidil­leen niin että Antti kuuli kaikki vas­taukset. Sitten Antti pujahti tiehen­sä.

Eukko vei hänet joen yli, ja kun hän astui maihin, hän sanoi eukol­le, että seuraavalla kerralla tämän pitäisi itse hypätä ensimmäisenä veneestä ja sysätä se joelle. Silloin loppuisi eukon lautturintoimi.

Puuhun jäänyttä jättiläistä hän neuvoi lyömään puun juuria le­pänoksalla. Puu muuttui heti kul­laksi ja kaatui kumoon, ja riemuis­saan jättiläinen antoi Antin ottaa niin monta oksaa kuin tämä halusi.

Oven taakse jäänyt jättiläinen sai tietää, että avaimet olivat porraski­ven alla, ja iloissaan hän antoi An­tille parhaimpansa.

Ensimmäinen jättiläinen, hedelmätarhan omista­ja, sai tietää, että hänen puutarhas­saan eli mato, joka hengitti hedel­mille niin että ne kuivuivat. Kiitok­seksi Antti sai pitää taikahevosen.

Niin hän saapui kotiin kertomaan apelleen, että Louhen mukaan ih­misen onni on maan kaivamisessa. Sepä ei ollut apen mieleen, ja Antti sai hänen maansa kaivettavakseen kun taas appi lähti kohti Pohjolaa hankkiakseen samat rikkaudet kuin Antti. Kun hän saapui joelle, otti eukko hänet veneeseensä, hyppäsi maihin ja sysäsi veneen joelle, ja niin tuli kauppiaasta Lou­hen lautturi

Keskustelun aiheita

  1. Miksi kauppias ei halunnut Anttia perillisekseen?
  2. Kenelle kauppiaan perintö olisi kuulunut Suomen nykyisten lakien mukaan?
  3. Miksi kauppias ei halunnut Anttia vävykseen?
  4. Kuka oli Louhi? Miksi monissa kaupungeissa on Louhenkatu?
  5. Miksi muiden auttaminen on hyödyllistä?
  6. Voiko köyhä nykyään rikastua muita auttamalla?
  7. Ovatko köyhät ja rikkaat nykyään Suomessa tasa-arvoisia?

Kuikka-Koponen

Kansainvälistä silmänkääntäjä- ja fakiiriperinnettä edustaa Suomessa puhtaimmil­laan Kuikka-Koponen, oik. Abel Koponen (k. 1890) Jäppilässä. Jotkin Koposen temput näyttä­vät perustuneen taikurin sormi­näppäryyteen. Hän esim. saattoi pudottaa tyhjästä kädestään lattial­le sisiliskon tai pääskyn. Toiset hä­neen liitetyt teot liikkuvat jo lave­ammillamielikuvituksenn kentillä.

Koposen suhde mustalaisiin oli hankala. Mustalaisseurueen ki­peän hevosen hän lupasi parantaa menemällä sen sisään ja katsomal­la, mikä oli vikana. Parin tunnin kuluttua mustalaismies pitelee yhä hevosen häntää kädessään ja odottaa Kuikan paluuta; sattumoi­sin paikalle osunut akka tietää hä­nen jo tulleen vastaan kilometrien päässä. Yhtä tunnettu on Koposen tapa muuttaa talon lattia piimäksi - kun mustalainen ahneuksissaan hyppää siihen uimaan, hän kolaut­taa itsensä lankkuihin.

Kuikka-Koposen tiedetään myös osanneen muuttaa allakan lehdet rahaksi - ja maksaa niillä velat - onkia aitoja ahvenia latti­asta tai tehdä vyöstä käärme. Hä­neen on tarttunut myös muiden sil­mänkääntäjien vakiotemppuja;

Kuikan ohella temppuilijoista tun­netuimpia olivat Pielaveden lukkari Lankreeni, Tuusniemen pappi Kuumanni, kivijärveläinen Talvi­ais-Erkki ja Kyyrölän Vihtori Saari­järveltä

Keskustelun aiheita

  1. Millaisia temppuja nykyiset taikurit tekevät?
  2. Miten taikurit tekevät temppujaan?
  3. Opetelkaa joitakin yksinkertaisia taikatemppuja.

Eukko ja onnenkäpälä

Köyhä eukko teki metsässä varpuluutia. Kun ilta alkoi pimetä, hän oli hyvin väsynyt.

"Voi voi!" hän huokaisi itsekseen. "Jos kerrankin saisi, mitä toivoo, niin kyllä tiedän, mitä toivoisin. Vain uuden, eheän töllin minä toivoisin ja töllin pöydälle leipää ja kahvia ikipäiviksi, ettei tarvitsisi valmistaa varpuluutia, joista saa myydessä niin huonon hinnan."

Mummo huokaisi näin ja heti ilmestyi hänen eteensä korea metsämies. Tämä vetäisi mäyrännahkaisesta laukustaan jäniksenkäpälän, antoi sen eukolle ja sanoi

"Kas tässä, mummo, ota tämä jäniksenkäpälä, ja kun menet kotiisi, niin pyyhkäise vain pöytää jäniksenkäpälällä ja sano itseksesi mitä toivot, niin heti saat. Mutta muista, ettet saa toivoa enemmän kuin kaksi kertaa!"

Metsämies vihelsi koirat luokseen ja hävisi koivikkoon.

Eukko lähti kotiinsa luutakuorma hartioilla ja jäniksenkäpälä taskussa. Hän heitti kuormansa oven suuhun, meni pöydän päähän istumaan ja sanoi:

"Hoho, nyt ne loppuivat huolen päivät, kun sain tämän jäniksenkäpälän!"

Mutta eukko alkoi sitten kuitenkin epäillä: eiköhän se korea metsämies minua köyhää mummorukkaa vain narrannut? Ei suinkaan tällä jäniksenkäpälällä mitään saakaan. Pitääpä koettaa, hän mietti.

Eukko istui pöydän päähän, otti jäniksenkäpälän taskustaan, siveli sillä pöytää ja sanoi nauraen itsekseen:

"Kääntyköön tämä tupa ylösalaisin!"

Samassa eukko tunsi, kuinka hän lensi nurin niskoin, ja hän huomasi, että tupa oli ylösalaisin, lattia kattona ja katto lattiana, savupiippu maata kohti.

Eukko säikähti kovasti ja huusi itsekseen:

"Voi voi minua raukkaa sentään, kun näin hullusti toivoin! Nyt minulla ei ole enää kuin yksi toivomus jäljellä. Mitä minun nyt on paras toivoa itselleni? Mitäs muuta kuin tämä rakas töllipahanen entiselleen ja pystyyn taas."

Eukko kömpi pöytänsä luo, siveli sitä jäniksenkäpälällä ja sanoi:
"Tulkoon tämä tölli nyt entiselleen!"

Samassa oli tölli entisellään. Ja eukko jäi köyhäksi varpuluutain tekijäksi.

Suomalainen kansansatu
kertonut Joel Lehtonen

Keskustelun aiheita

  1. Missä eri muodoissa tätä satua kerrotaan nykyään?
  2. Laatikaa uusi muunnos tästä sadusta. Siinä eukolla on kolme toivomusta.

Kuuluisia satuja

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” on laajalle levinnyt äitipuolisatu. Grimmin veljesten versiossa lapse­ton kuningatar istuu eräänä talvi­päivänä kutomassa linnan eeben­puulla kehystetyn ikkunan ääres­sä. Hän pistää itseään sormeen, ja nähdessään punaiset veripisarat ik­kunalaudan lunta vasten hän toi­voo itselleen tytärtä, joka olisi val­kea kuin lumi, punainen kuin veri ja musta kuin eebenpuu. Sellaisen hän saakin, ja tytölle annetaan ni­meksi Lumikki.

Mutta jonkin ajan kuluttua kuningatar kuolee ja Lu­mikki saa äitipuolen, joka uskoo, ettei maailmassa ole ketään niin kaunista kuin hän itse. Hänellä on peili, jolta hänellä on tapana ky­syä: "Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin". Eräänä päi­vänä peili vastaa että Lumikki on kaunein, ja silloin äitipuoli julmis­tuu niin, että tyttö saa paeta hen­kensä edestä.

Pakomatkallaan hän osuu metsässä seitsemän kääpiön luokse ja jää hoitamaan heidän ta­louttaan. Mutta äitipuoli pääsee hänen jäljilleen ja myrkyttää hänet omenan avulla, ja kääpiöt laskevat hänet lasiarkkuun keskelle metsää.

Riistaa ajava prinssi sattuu näke­mään hänet, rakastuu kuolleeseen kaunottareen ja herättää hänet sat­tumalta henkiin; myrkytetty ome­nanpala hänen kurkussaan näet ir­toaa, kun hänen arkkuaan liikute­taan. Eräässä sadun varhaisessa versiossa äitipuolta rangaistaan sil­lä tavalla, että häissä prinssi antaa hänelle hehkuvan kuumat rauta­kengät, ja niissä hänen täytyy tans­sia itsensä kuoliaaksi.

Walt Disney on tehnyt sadusta elokuvan.

Keskustelun aiheita

  1. Onko kauneus ihmisen tärkein ominaisuus? Mitkä muut ominaisuudet ovat tärkeitä?
  2. Onko viisasta olla kateellinen? Minkälaisiin vaikeuksiin kateus voi johtaa?
  3. Oliko Lumikki kokonaan kuollut vai nukkuiko hän myrkyn vaikutuksesta?
  4. Onko Suomessa kuningasta, kuningatarta, prinssejä ja prinsessoita?
  5. Miksi kuninkaat ovat olleet rikkaampia kuin muut?
  6. Onko mielestäsi oikein, että kuninkaat ovat olleet muita rikkaampia?
  7. Tarvitaanko kuninkaita nykyään?
  8. Miksi kääpiöitä pidetään suomalaisissa saduissa hyväntahtoisina ja viisaina mutta jättiläisiä ja peikkoja pahantahtoisina ja tyhminä?
  9. Millaisiin tehtäviin tarvitaan suuria ihmisiä? Millaisiin tehtäviin tarvitaan pieniä ihmisiä?

Tuhkimo

Tuhkimo, laajalle levinnyt kan­sansatu, jonka nimi on ruotsiksi Askungen, englanniksi Cinderella, ranskaksi Cendrillon, saksaksi Aschenbrödel tai Aschenputtel, italiaksi Cenerentola.

Olipa kerran ylhäinen mies, joka oli onnellisesti naimisissa hyvän naisen kanssa. Heillä oli tytär. Vai­mo kuoli ja mies meni uudestaan naimisiin kopean äkäpussin kans­sa, jolla oli ennestään kaksi äitinsä kaltaista tytärtä. Äkäpussin tyttäriä kauniin ja hyvän tytön olemassao­lo ärsytti, ja he panivat hänet toi­mittamaan karkeimpia askareita. Päivän päättyessä tytöllä oli tapana vetäytyä uuninnurkkaan, mikä an­toi sisarpuolille aiheen kutsua hän­tä Tuhkimoksi.

Maan kuningas il­moitti pitävänsä kolmipäiväiset juhlat, joihin kutsuttiin äitipuoli tyt­tärineen. Mutta sisarpuolet eivät antaneet Tuhkimon tulla mukaan: hän ei ollut tarpeeksi hieno. Kun muut olivat lähteneet Tuhkimo al­koi itkeä.

Silloin hän tunsi käden olallaan ja huomasi vieressään kummitätinsä, mahtavan haltiatta­ren. Haltiatar pani Tuhkimon nou­tamaan puutarhasta kurkun ja muutti sen taikasauvallaan kulla­tuksi vaunuiksi. Sitten hän kävi itse hakemassa rotanloukun, päästi sen vangitsemat rotat ulos ja muut­ti ne kauniiksi harmaiksi hevosik­si.

Pitkäviiksisimmästä rotasta tuli ajuri. Kahdesta sisiliskosta tuli kaksi lakeijaa, ja lopuksi haltiatar kosketti sauvallaan Tuhkimoa, jonka rääsyt heti muuttuivat puvuista upeim­maksi ja kauneimmaksi. Mutta hal­tiatar sanoi, että Tuhkimon oli läh­dettävä juhlista ennen keskiyötä, sillä kellon lyödessä kaksitoista lu­mous haihtuisi.

Kun Tuhkimo saapui linnaan, kaikki hämmästyivät hänen kau­neuttaan, eikä prinssi nähnyt mui­ta kuin hänet. Mutta neljännestä vaille kaksitoista Tuhkimo hyvästeli kohteliaasti ja lähti kotiin. Sisarten saapuessa kotiin hovijuoruja täyn­nä hän istui tavalliseen tapaansa uuninnurkassa.

Seuraavana päivänä sama tois­tui, ja prinssi rakastui yhä syvem­min. Kolmantena päivänä Tuhki­molla oli niin hauskaa, että hän unohti ajan kulun. Vasta kellon al­kaessa lyödä kahtatoista hän lähti ja ryntäsi pois, ja portaissa häneltä putosi lasikenkä.

Prinssi otti sen talteen ja julisti menevänsä naimisiin sen tytön kanssa, jonka jalkaan pikku lasikenkä sopisi. Hän etsi kengän omistajaa ympäri valta kuntaa ja saapui lopulta myös Tuhkimon sisarpuolten luo, mutta nämä eivät mitenkään saanee kenkää sopimaan liian suuriin jalkoihinsa.

Silloin pyysi Tuhkimo saada koettaa kenkää, joka sopi vaikeuksitta hänen jalkaansa, ja hämmästyneet sisarpuolet ymmärsivät, että ylenkatsottu Tuhkimo oli taannoinen juhlien kaunotar. Tuhkimo lähti prinssin mukana Linnaan, jossa pidettiin häät.

Tämä on Perraultin toisinto Hanhiemon tarinoissa. Sen takana häämöttää tummasävyisempiä satuja, jotka ovat yli tuhannen vuoden ikäisiä. Usein Tuhkimon auttajana on haltiattaren sijasta kuollut äiti. Näin Grimmin saduissa.

Eräissä saduissa on Tuhkimon äiti tahtomattaan ajanut tyttärensä pois kotoa. Hän on näet kuolinvuoteellaan vaatinut mieheltään lupauksen, ettei tämä menisi uudestaan naimisiin kenenkään kanssa, joki ei ollut hänen vertaisensa kauneudessa. Isä ei löydä muuta vaimonsa vertaista kuin oman tyttärensä ja Tuhkimo lähtee vapaaehtoisesti kotoaan.

Bysantin keisarinnat pitkään valittiin eräänlaisilla koko valtakunnan laajuisilla kauneuskilpailuilla, ja voittajien arvomerkkinä oli punainen kenkäpari.

Keskustelun aiheita

  1. Onko viisasta valita puolisonsa vain ulkomuodon avulla?
  2. Aiotko joskus mennä naimisiin?
  3. Millaisen aviopuolison haluat?
  4. Mistä johtui, että äitipuoli syrji Tuhkimoa?
  5. Tekikö äitipuoli oikein syrjiessään Tuhkimoa?

Prinsessa Ruusunen

Kauan sitten, kaukana täältä asuivat kuningas ja kuningatar kauniissa linnassaan. He olivat saaneet kauan toivomansa lapsen. Heille oli syntynyt kaunis tytär. Prinsessan syntymän kunniaksi järjestettiin suuret juhlat.

Juhlaan saapui myös naapurimaan kuningas Hubertus. Kuninkaat olivat jo kauan halunneet yhdistää kuningaskuntansa ja nyt siihen oli oiva mahdollisuus. Kuninkaat päättivät, että heidän lapsensa menisivät naimisiin keskenään.

Juhlaan saapuivat kolme hyvää haltiatarta. Hekin halusivat antaa prinsessalle lahjansa

Neljättä haltiatarta, Pahatarta ei ollut haluttu kutsua juhlaan, sillä hänen uskottiin tuovan huonoa onnea. Pahatar saapui kuitenkin vihaisena paikalle. Pahatar sanoi, että prinsessasta kasvaa kaunis neito, mutta hänen 16-vuotispäivänään, hän satuttaa sormensa värttinään ja kuolee.

Onneksi kolmas haltiatar ei ollut ehtinyt vielä antaa lahjaansa. Hän ei voinut kumota Pahattaren lahjaa, mutta kykeni lieventämään sitä. Prinsessa ei kuole vaan vaipuu värttinän pistosta sadan vuoden uneen. Vain prinssin suudelma voisi hänet siitä herättää.

Pelästynyt kuningas käski polttaa koko valtakunnan rukit ja värttinät.

Kolme hyvää haltiatarta arvelivat, ettei pelkkä rukkien polttaminen pelastaisi prinsessaa. He pyysivät kuninkaalta ja kuningattarelta lupaa piilottaa prinsessan mökkiinsä syvälle metsään, niin ettei Pahatar löydä Auroraa.

Prinsessa kasvoi kolmen haltiattaren luona ja hänestä varttuikin kaunis neito. Kauneutensa tähden häntä alettiin nimittää Ruususeksi.

Ruususen kuudentenatoista syntymäpäivänä Ruususen oli määrä palata takaisin linnaan. Haltiattaret halusivat vielä yllättää hänet leipomalla syntymäpäiväkakun.

Naapuri maan prinssi oli ratsastamassa metsässä ja huomasi siellä kauniin Ruususen, joka lauleli iloisesti. Prinssi ihastui Ruususen kauniiseen lauluun ja rakastuikin tähän tuota pikaa. Nuoret eivät tunteneet toisiaan vaikka oikeasti olivatkin kihloissa keskenään.

Ruususen tultua kotiin, he viettivät haltiattarien kanssa syntymäpäiviä ja maistelivat hienoa kakkua. Samalla haltiattaret kertoivat Ruususelle, että tämä oli oikeasti prinsessa ja hänen oli palattava tänään linnaan.

Ruusunen oli harmissaan, koska hän olisi halunnut vielä nähdä komean prinssinsä. Haltiattaret veivät Ruususen vaivihkaa linnaan, omaan huoneeseensa valmistautumaan illan juhliin.

Kummankin maan kuninkaat juhlivat prinsessan paluuta ja tulevia häitä. He eivät voineet aavistaa, että enää voisi tapahtua mitään pahaa.

Prinssi saapui linnaan ilmoittamaan isälleen, että oli tavannut metsässä tytön, jonka kanssa halusi mennä naimisiin. Prinssin isä vaati kuitenkin, että prinssin oli mentävä naimisiin Ruususen kanssa.

Prinssi lähti metsään Ruususen luo. Hän ei kuitenkaan löytänyt Ruususta haltioiden mökistä vaan ainoastaan Ruususen jättämän kirjeen, jossa tämä kertoo lähteneensä kuninkaan linnaan.

Kun prinssi Filipille oli selvinnyt kuka metsässä ollut neito todellisuudessa oli, hän lähti ratsastamaan kohti linnaa.

Nyt saapui Pahatar linnaan ja sai Ruususen nousemaan ja lähtemään tutkimaan huonettaan. Ja niin Ruusunen löysikin rukin ja värttinän, jotka olivat jääneet polttamatta. Ruusunen kosketti värttinää ja vaipui tajuttomana sängylleen. Prinsessa ei ollut kuollut vaan nukkui. Samalla Pahatar taikoi ruusupensaat linnan ympärille ja muuttui itse lohikäärmeeksi.

Haltiattaret päättivät taikoa koko hovin nukkumaan kunnes prinsessa heräisi. Niin koko linnan väki vaipui uneen.

Kun prinssi saapui linnan luo hän huomasi, että ruusupensaat olivat vallanneet koko linnan ja Pahatar oli muuttunut lohikäärmeeksi. Lohikäärme vartioi vihaisena linnaa. Urhea prinssi taisteli hurjasti ja pystyi ajamaan ilkeän lohikäärmeen pois.

Prinssi raivasi tiensä Ruususen luo ja suuteli tätä. Niin heräsi kaunis Ruusunen unestaan ja samalla heräsi myös muu hoviväki.

Aurora ja prinssi Filip olivat onnellisia kun he kohtasivat toisensa. Ja niin hovissa aloitettiin suurten häiden valmistelu. Aurora ja Filip elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Ruususvitsejä

- Mitä prinsessa Ruusunen sanoi prinssille, kun tämä yritti suudella häntä.

- Minä en nuku oikeasti.

Olipa kerran prinsessa Ruusunen, joka nukkui sata vuotta ennen kuin uljas prinssi herätti hänet suusta suuhun menetelmällä.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi Pahatar taikoi Ruususen uneen?
  2. Onko sinua kiusattu ilman mitään syytä?
  3. Miksi jotkut lapset kiusaavat toisia ilman mitään syytä?

Kasku koululaisten erimielisyyksistä

Opettaja meni välitunnilla käymään kolmannessa luokassa. Siellä hän yllätyksekseen näki Vertin ja Paavon kuudennelta luokalta sekä kolmasluokkalaiset Mikon ja Kallen. Opettaja tiedustelu oppilailta, mitä luokassa tapahtuu, johon Vertti vastasi:

”Mikko ja Kalle tappelivat välitunnilla. Minua pyydettiin apuun. Nyt he ovat jo pyytäneet toisiltaan anteeksi, ja minä olen jo puhutellut tuon Mikon. Kallea en ole vielä ehtinyt puhutella.”

Opettaja lähti tarpeettomana paikalta pois.

Keskustelun aiheita

  1. Mistä syystä jotkut oppilaat tappelevat keskenään?
  2. Miten tappelemista voitaisiin välttää?
  3. Miten riidat pitäisi sopia?

Keisarin uudet vaatteet

H. C. Andersenin satu. Kauan sitten eli kerran keisari, joka piti hienoista vaatteista. Vaatteet kiinnostivat häntä enemmän kuin mikään muu asia maailmassa. Keisarilla oli erilainen asu päivän jokaiselle tunnille. Palatsin yksi kerros oli täynnä hänen vaatteitaan. Mutta hän halusi lisää.

Kerran keisarin puheille tuli kaksi kankuria. He sanoivat osaavansa kutoa aivan ihmeellistä kangasta.

"Se ei ole pelkästään kaunista", he sanoivat, "vaan myös taikavoimaista."

"Taikavoimaista!" keisari huudahti.

"Aivan niin", sanoivat kankurit. "Vain viisaat pystyvät näkemään sen. Typerykset eivät näe."

"Jos minulla olisi puku siitä kankaasta, saisin oitis selville ketkä ovat typeryksiä," keisari tuumi.

Hän käski kankureiden heti ryhtyä toimeen. Keisari antoi kankureiden käyttää keisarillisia kangaspuita. Hän antoi heille silkkilankoja ja kultalankoja.

Mutta kankurit eivät käyttäneet lankoja kankaan kudontaa. Sen sijaan he sulloivat ne laukkuihinsa - ja kangaspuut jäivät tyhjiksi. He istuskelivat toimettomina, sillä he eivät olleet kankureita. He aikoivat vain puijata keisaria.

Muutaman päivän päästä keisari oli jo oikein utelias kankaastaan. Hän lähetti pääministerinsä katsomaan sitä.

Pääministeri meni huoneeseen, jossa kankurit olivat muka työssä. Hän katsoi tyhjiä kangaspuita. "Minua poloista!" hän ajatteli. "En näe kangasta! Olenkohan minä typerys? Jos olen, kukaan ei saa tietää sitä."

Kankurit sanoivat pääministerille: "Katsokaa, miten kaunista kankaamme on!" "On, on se!" pääministeri myönsi. "Taitavaa työtä" Ja niin värikästäkin."

Mutta itse asiassa pääministeri ei nähnyt mitään, koska kangaspuut olivat tyhjät.

Pääministeri meni tuota pikaa keisarin luokse. "Kangas on kovin kaunis", hän kertoi. "Hienoin kangas minkä konsanaan olen nähnyt." Keisari oli mielissään.

Taas muutaman päivän päästä keisari lähetti kenraalinsa katsomaan kangasta. Kenraali marssi huoneeseen, jossa kankurit olivat muka työssä. Hän katseli tyhjiä kangaspuita. "Minua poloista!" hän ajatteli. "En näe kangasta! Olenhan minä typerys? Jos olen, kukaan ei saa tietää sitä."

Kenraali meni keisarin luokse ja sanoi: "Kangas on kaunis! Hienoin kangas minkä konsanaan olen nähnyt."

Keisari oli mielissään. "Minun on itsenikin nähtävä se ihmeellinen kangas", hän virkkoi. Keisari meni huoneeseen, jossa kankurit olivat työskentelevinään.

Hän vei pääministerinsä ja kenraalinsa mukanaan. "Eikö olekin kaunis kangas?" pääministeri kysyi. "Katsokaa noita värejä!" ihasteli kenraali. Mutta he vain näyttelivät näkevänsä kankaan.

Keisari tuijotti tuijottamistaan. "Enhän minä mitään kangasta näe", hän ajatteli. "Onko asia niin, että minä olen typerys? Jos niin on, kukaan ei saa tietää sitä." Niinpä hän sanoi: "Kangas on kauniimpi kuin mikään ennen näkemäni! Teidän on oitis tehtävä siitä minulle puku. Käytän sitä seuraavassa paraatissa."

"Hyvä on, Teidän majesteettinne", sanoi toinen kankuri. "Antakaapa mitat." Keisari riisui viittansa. Kankurit ottivat esille mittanauhansa. "Kuusikymmentä senttiä tästä", sanoi toinen. "Neljäkymmentä senttiä tuosta", sanoi toinen. Sitten kankurit olivat ottavinaan kankaan kangaspuista.

"Teidän majesteettinne", sanoi toinen kankuri, "tahtoisitteko puvun laskeutuvan näin?" "Sopii", sanoi keisari. "Sopii mainiosti." "Teidän majesteettinne", kysyi toinen kankuri, "onko tämä sopiva pituus?" "Ei, ei!" sanoi keisari. "Haluan hieman pitemmän. Kas noin, nyt on hyvä!"

Keisari oli niin tyytyväinen, että hän antoi kankureille kaksikymmentä kultapussia. "Jos pidän valmiista puvusta", hän sanoi, "annan toiset kaksikymmentä kultapussia."

Kankurit hymyilivät. Nyt kankurit olivat ahkeroitsevinaan entistä uuraammin. He leikkasivat ja ompelivat kaiken yötä. Vihdoin he sanoivat: "Keisarin uudet vaatteet ovat valmiit!"
 
Paraatipäivänä kankurit tulivat keisarin valtaistuinsaliin. He ojensivat tyhjät käsivartensa. "Tässä ovat vaatteenne", he sanoivat. "Ne ovat kevyet kuin ilma." "Suurenmoista!" huudahti keisari. Hän antoi kankureille kaksikymmentä pussia täynnä kultaa.

Sitten keisari riisui vanhat vaatteensa. Kankurit olivat pukevinaan hänet uusiin. "Teidän majesteettinne", toinen kankuri kysyi, "mitäpä arvelette hihoista?" "Kerrassaan mainiot!" sanoi keisari. "Onko vyötärö kenties liian tiukka?" kysyi toinen kankuri. "Eipä suinkaan", vastasi keisari. "Tuntuu aivan sopivalta!" Hän kävellä keimaili kuvastimen edessä. "Istuvat kun valettu!" hän totesi.

Mutta itse asiassa keisarilla ei ollut yllään mitään. Keisarin lakeijat kumartuivat ja olivat nostavinaan hänen laahuksensa. He nostivat kätensä korkealle ja olivat kantavinaan olematonta laahusta. Ja sitten alkoi paraati.
 
Kansa tuli joukolla katsomaan juhlakulkuetta. Jokainen tahtoi nähdä keisarin uusissa vaatteissa. "Kerrotaan, että ne ovat taikavaatteet", sanoi muuan mies. "Kerrotaan, että tyhmyrit eivät näe niitä vaatteita", sanoi eräs nainen.

Itse kukin tuumiskeli: "Mahdankohan minä nähdä ne vaatteet?"

Viimein keisari tuli palatsistaan. Ihmiset huusivat: ”Kylläpä keisarin uudet vaatteet ovat kauniit! Ihanat värit! Ja niin sopivaiset!" Mutta kukaan ei tietenkään nähnyt vaatteita.

Ja sitten muuan pieni tyttö huusi: "Mutta hänellähän ei ole vaatteita ollenkaan!" "Kuulitteko tuon?" joku kysyi. "Lapsi sanoo, ettei keisarilla ole vaatteita!" "Tyttö on oikeassa! Keisari on alasti!" Ihmiset alkoivat huutaa: "Keisarilla ei ole vaatteita! Hän kulkee alasti!"

Keisariparka kuuli huudot. Ja yhtäkkiä hän oivalsi ihmisten olevan oikeassa. Hän oli typerys! Häntä oli puijattu. Mutta nyt ei ollut enää mitään tehtävissä. Niinpä hän jatkoi marssimistaan.

Keskustelun aiheita

  1. Entisaikojen keisareilla ja kuninkailla oli paljon vaatteita. Köyhät ihmiset kulkivat paikatuissa vaatteissa. Mistä tämä johtui? Oliko se oikein?
  2. Mitä on muoti?
  3. Valitsetko muotivaatteet vai muuten mukavat ja itseä miellyttävät vaatteet?
  4. Miksi ihmiset kehuivat keisarin vaatteita, olivatpa ne millaisia tahansa ja silloinkin, kun keisarilla ei ollut vaatteita?
  5. Pitääkö johonkin asiaan uskoa, jos kuuluisat ihmiset uskovat siihen?
  6. Pitääkö johonkin asiaan uskoa, jos melkein kaikki muut ihmiset uskovat siihen?
  7. Pitääkö uskoa, mitä presidentti, pääministeri ja eduskunnan puhemies sanovat?

Peukaloinen

Peukaloinen, on nuorin köyhän halonhakkaajan seitsemästä pojas­ta. Nälkä ahdistaa, ja vanhempien on pakko raskain mielin todeta, et­tei heillä ole muuta neuvoa kuin lä­hettää lapset metsään kuolemaan.

Metsässä pojat kuitenkin eksyvät ja joutuvat jättiläisen asunnolle. Hyväntahtoinen jättiläisenemäntä pelastaisi eksyneet mieheltään, mutta tämä saa vihiä heidän kätkö­paikastaan ja sanoo seuraavana päivänä syövänsä pojat suuhunsa.

Pojat pannaan nukkumaan suu­reen yhteiseen sänkyyn samaan huoneeseen, jossa jättiläisen seit­semän tyttöäkin nukkuvat. Peuka­loisen mieltä painavat pahat aavis­tukset ja hän nousee yöllä vaihta­maan poikien yömyssyt kultakruu­nuihin, jollaisia peikkotytöt nuk­kuessaankin pitävät päässään.

Peukaloinen tekikin viisaasti, sillä jättiläinen on muuttanut mieltään ja tassuttelee huoneeseen katkai­semaan heti pojilta kaulan. Pi­meässä hän kuitenkin erehtyy kat­kaisemaan kaulan myssypäisiltä ty­töiltä. Pojat pakenevat jättiläisen seitsemän peninkulman saappai­den turvin ja ottavat vielä mukaan­sa kosolti kultaa ja jalokiviä.

Perraultin "Hanhiemon saduis­sa" Peukaloinen saa seitsemän pe­ninkulman saappaiden suoman nopeutensa ansiosta paikan kunin­kaan sanansaattajana. Tämän toi­mensa hän hoitaa niin hyvin, että kykenee pian sijoittamaan isänsä ja kaikki veljensäkin hoviin perustet­tujen uusien virkojen hoitajiksi.

"Peukaloisen vaellus" on Grim­min veljesten satu, jonka sankarina on niin pienikokoinen räätälinpoi­ka, että hän mahtuu majailemaan sormustimessa. Eräässä muunnel­massa Peukaloinen taas mahtuu hevosen korvaan ja käy lehmän ja suden vatsassa ennen kuin päätyy takaisin kotiin.

Englantilaisessa peukaloissadus­sa noita Merlin on huolehtinut siitä, että äiti saa vauvan, joka ei tule isänsä peukaloa suuremmaksi. Kä­tilönä näyttää olleen haltiattarien kuningatar. Erinäisten seikkailujen jälkeen tuo Peukaloinen - Tom Thumb - päätyy kuningas Arthu­rin hoviin, jossa hän pääsee suu­reen suosioon.

Haltiatarkuningat­tarelta hän on saanut sormuksen, jolla voi tehdä itsensä näkymättö­mäksi, sekä vyön, jonka avulla voi muuttua miksi haluaa, ja vielä pa­rin kenkiä joilla pääsee mihin ta­hansa.

 Gargantuksen, jättiläisen, Peukaloinen saa uskomaan, että on paljon parempi olla pieni kuin suuri - pieni voi pujahtaa huo­neeseen avaimenreiästä ja nähdä salaisia asioita, pieni voi purjehtia munankuorella, tulla toimeen hy­vin vähäisellä ruokamäärällä, juo­da niin vähän, ettei koskaan tule juomariksi. Ja kun pieni ei kykene tappamaan edes hiirtä, hänestä ei tule murhamiestä.

Peukaloinen on ruotsiksi Tum­meliten, englanniksi Tom Thumb, ranskaksi Petit Poucet, saksaksi Däumling ja tanskaksi Svend Tos­ling. Henry Fielding kirjoitti 1730 näytelmän "Tom Thumb", jonka pohjalta Kane O'Hara on säveltä­nyt oopperan

Keskustelun aiheita

  1. Miksi jotkut kiusaavat pienempiään mutta eivät isompiaan?
  2. Miten voitaisiin estää isompia kiusaamasta pienempiä?
  3. Miksi pienempien kiusaaminen ei ole pitkällä tähtäyksellä viisasta?

Paroni von Münchhausenin seikkailut


Münchhausen, jonka koko nimi on Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen, on kerskailun ja valehtelun mestari, joka on pää­henkilö Rudolph Erich Raspen en­si kertaa vuonna 1781 julkaise­massa "Paroni Münchhausenin merkilliset matkat ja seikkailut maalla ja vedessä".

Münchhausen matkusti Venä­jälle keskellä talvea. Eräänä iltana hän sitoi hevosensa johonkin, mi­kä muistutti lumesta ylös pistävää puupaalua. Aamuhämärissä hän huomasi hevosensa roikkuvan kir­kontornin huipussa - kylä, johon hän oli tullut, oli peittynyt lumeen, mutta lumi oli sulanut yön aikana. Pikkujuttu Münchhausenille - "minä otin pistoolini, latasin ja am­muin poikki suitset".

Taitoon ampua kettu ilman että luodilla vahingoittaa sen arvokasta nahkaa, on ladata pyssy nauloilla, jotka laukaistaan niin tarkasti että kettu jää hännästään kiinni puu­hun.

Eräs suo on ylitettävä, mutta se osoittautuu leveämmäksi kuin Münchhausen on luullut. Hevo­nen ja ratsastaja vajoavat, ja "olisin varmasti ollut pahassa pulassa, ellei minulla olisi ollut niin erinomaisia käsivoimia". Paroni nostaa itsensä niskaletistään ja pelastaa sillä ta­voin itsensä lisäksi myös hevosen­sa.

Oli kyse sodasta turkkilaisia vas­taan. Erästä piiritettyä kaupunkia olisi tutkittava, paroni istuu hajarei­sin turkkilaisia kohti ammutun ka­nuunankuulan päällä, mutta len­non aikana hänen mieleensä juo­lahtaa, että hänelle saattaa tulla vaikeuksia päästä jälleen ulos kau­pungista. "Silloin näin kuulan, jo­ka lensi linnoituksesta. Kuin sala­ma hyppäsin omalta kuulaltani sille toiselle ja palasin sillä tavalla taas onnellisesti takaisin."

Purjehdittaessa Etelämerellä nostaa hirmumyrsky Münchausenin laivan kuuhun. Siellä on kaupunke­ja, puita, vuoria, mutta kaikki on suunnattoman suurta: "tavallinen hyttynen esimerkiksi on yhtä suuri kuin meidän lampaamme." Asee­na kuun asukkaat käyttävät pipar­juuria, jotka lingotaan; kun pipar­juuriaika on ohi, toimivat parsat sa­massa asekäytössä, ja kilpinä käy­tetään valtavia herkkusieniä.

Kuun asukkaat itse eivät kos­kaan ole vähempää kuin 11 metriä, he syövät kaksitoista kertaa vuodessa vatsan päällä olevan pie­nen luukun kautta eivätkä tunne rakkauden iloja, sillä he ovat vain yhtä sukupuolta. He kasvavat kir­jaimellisesti puissa. Kun pähkinä­mäiset hedelmät ovat kypsiä, niitä keitetään, ja joidenkin tuntien päästä esiin astuu elävä olento. Ja kun he kuolevat, he vapautuvat höyryiksi ja katoavat ilmaan.

Päätä he kantavat säännöllisesti oikeassa kainalossa, ja pitkille matkoille läh­dettäessä se tavallisesti jätetään ko­tiin matkatavaroitten vähentämi­seksi: "he voivat nimittäin kysyä sil­tä neuvoa suunnattoman pitkän välimatkan päästä. Jos sitä vastoin on kyse vain siitä, että on saatava selville mitä muille ihmisille kuu­luu, niin ruumis pysyttelee kotona ja pää lähetetään tiedonhankin­taan. Sitä harrastavat enimmäk­seen ylhäissyntyiset henkilöt."

Münchhausen päättää kerto­muksensa kuusta sanomalla, että tämä kaikki mahdollisesti tuntuu lukijoista hyvin kummalliselta. "Mutta", hän lisää, "minä kehotan sitä teistä, joka epäilee sanojani, menemään itse paikalle omin sil­min toteamaan kertomani totuu­dellisuus."

Väsymätön matkailija ja tutkija saa päähänsä tutkia Etnavuoren si­suksen. Hän hyppää alas kraate­riin ja kohtaa - typertyneenä, se hänen on pakko myöntää - itse Vulcanuksen ja hänen kykloop­pinsa. Vulcanus antaa Münchhau­senille voiteita ja laastaria palohaavoihin, joita hän on saanut alas pu­dotessaan sekä esittelee hänelle puolisonsa, Venuksen.

Paroni tuntee olevansa oikeassa paikassa alhaalla tulivuoressa - parhaiten kuitenkin Venuksen seurassa, mi­kä saa Vulcanuksen mustasukkai­sena sinkoamaan Münchhausenin suoraan maan keskipisteen lävitse ja ulos Etelämereen, mistä hänet pelastaa eräs hollantilainen laiva. Laivan nielaisee valtava kala, jon­ka sisällä hän tapaa lähes kymme­nentuhatta ihmistä, joita on koh­dannut sama kohtalo.

Münchhau­sen järjestää pelastuksen: kun kala haukottelee, kohotetaan pystyyn kaksi yhteen liitettyä mastoa niin, ettei se saa leukojaan enää kiinni. Ihmiset huomaavat nyt olevansa - kala on selvästikin tällä välin uinut - maanalaista reittiä - Kaspianmerellä. Sen rannikolla suuri karhu käy Münchhausenin kimppuun, ­mutta hän tarttuu sitä etutassuista ja puristaa tiukasti kunnes se nälkään nääntyen lakkaa hengittämästä.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi Münchhausen kertoi sellaisia valheita, ettei niitä voi kukaan uskoa?
  2. illaista Kuussa on oikeasti? Asuuko siellä ihmisiä? Onko siellä elämää ollenkaan?
  3. Onko nykyään mahdollista liikkua yhtä nopeasti kuin tykin kuula? Miten sellainen on mahdollista?
  4. Miten on saatu selville se, millaista Kuussa on?
  5. Miksi ei ole mahdollista nostaa itseään tukasta?

Paimen ja susi

Aisopoksen satu. Paimen paimensi kerran karjaansa pienen kylän läheisyydessä. Eräänä päivänä hän sai päähänsä hieman pilailla kyläläisten kus­tannuksella. Hän alkoi äkkiä huutaa täyttä kurkkua:

– Susi tulee, susi tulee!

Kyläläiset juoksivat paikalle, minkä jaloista pääsivät tappaak­seen suden. Mutta eihän siellä mitään sutta ollut, vain poika, joka nauroi heille. Hetken kuluttua poika teki saman kepposen uudes­taan, sitten vielä kerran.

Mutta eräänä päivänä sattuikin niin, et­tä susi tosiaan tuli. Pelästyneenä poika alkoi huutaa:

– Susi, susi on täällä, tulkaa auttamaan!

Mutta kyläläiset ajattelivat: Ehei, poika haluaa taas narrata meitä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin; huutakoon pois meidän puolestamme. Eikä kukaan tullut auttamaan poikaa, jon­ka oli pakko katsella, kuinka susi söi hänen karjaansa.

Keskustelun aiheita

  1. Onko sinulle koitunut harmia siitä, että olet valehdellut?
  2. Onko sinulle koitunut harmia siitä, että muut ovat valehdelleet?
  3. Miksi valehteleminen ei ole pitkällä tähtäyksellä viisasta?
  4. Millaisessa tilanteessa valehteleminen saattaa olla viisasta?
  5. Millaisessa tilanteessa valehteleminen on hyvin tyhmää?

Keltaisen joen haltian morsian

Suuren Keltaisen joen rinteillä kohoavat vanhat rauniot. Ne ovat temppeleiden ja luostareiden muinaisjäännöksiä. Yksi­kään ihminen ei kulje näiden raunioiden ohi. Mutta jos sattu­malta joku myöhästynyt matkalainen joutuu illalla niiden lähettyville, niin tunnettuaan paikan, hän kiiruhtaa nopeasti pois. Se paikka on synkkä ja paha.

Ja vanhukset kertovat kuulleensa vanhemmiltaan, jotka taas vuorostaan olivat kuulleet omien vanhempiensa vanhem­milta näistä raunioista.

Joskus, jo aikoja sitten Suuren Keltaisen joen rannalla seisoi synkkiä temppeleitä ja luostareita. Niissä asui ennenkuulumattoman ahneita julmia munkkeja. Kaikki joessa olevat kalat ja kaikki maa-alueet ympärillä kuuluivat näille mun­keille. Tuhannet talonpojat raatoivat kaiket päivät selkäänsä suoristamatta heidän hyväkseen. Kalastajat ja ohikulkevat kauppiaat maksoivat heille veroa ja toivat temppeleihin kalliita lahjoja. Mutta tuo kaikki tuntui ahnaista munkeista vähältä.

He kulkivat kylissä ja kaupungeissa kertoen ihmisille, että, muka, aivan Huanhe -joen pohjassa, asuu Suuren Keltai­sen joen haltija - Hèbo. Ja tämä vaatii joka vuosi vaimokseen Kiinan kauniimman tytön. Ja että jos hänen vaatimustaan ei tyydytetä, silloin Suuri Keltainen joki käy levottomaksi, tulvii yli äyräittensä, hukuttaa pellot, vie mukanaan kylät ja kaupungit. Kiinan kansan osaksi tulee silloin nälkä ja kuo­lema.

Näin puhuivat munkit ja ihmiset kuuntelivat ja uskoivat.

Munkit menivät usein johonkin rikkaaseen. taloon, jossa oli morsiusiässä oleva tyttö. Säikähtäneet rikkaat vanhemmat antoivat tällöin heille koko omistamansa kullan ja hopean, pelastaakseen rakastetun tyttärensä kauhealta kuolemalta. Saatuaan kalliit lahjat munkit poistuivat. Mutta he heittivät Keltai­sen joen mutaisiin aaltoihin kuitenkin kaunottaren jostakin köyhästä perheestä. Näin jatkui vuodesta toiseen. Onnettomat äidit kasvattivat itkien tyttäriään, kansa oli tyytymätön. Sen si­jaan julmat munkit iloitsivat ja rikastuivat.

Mutta kerran tuolle kaikelle tuli loppu. Ja se tapahtui näin.

Samana päivänä, jolloin munkit päättivät uhrata taaskin yhden tytön julmalle Hèbolle, purjehti Suurella Keltaisella joella viisas tuomari Si-En-Pao. Hän oli syntyisin tavallisesta perheestä, oli rehellinen ja oikeudenmukainen. Hän ei ollut kertaakaan koko elämänsä aikana solvannut tai tehnyt vää­ryyttä köyhälle. Hänen avoin luonteensa ja lahjomaton rehel­lisyytensä olivat tunnetuita ja kuuluja kaikkialla.

Sillä kertaa Si-En-Pao palasi kaukaiselta retkeltä. Pitkä­aikaisesta matkasta väsyneenä hän istui ajatuksiinsa vaipuneena veneessään. Yhtäkkiä hänen korviinsa kantautui rannalta omi­tuinen melu: Hän katsahti hytistään verhojen takaa ja näki, että rannalle oli kokoontunut suuri väkijoukko. He olivat kaikki juhlapuvuissa, mutta heidän kasvonsa olivat surulliset ja monet heistä itkivät. Si-En-Pao antoi soutajilleen määräyk­sen ohjata hänen veneensä rantaan ja ottaa selkoa, mitä on tapahtunut. Soutajat kiinnittivät veneen rantaan ja tiedustelivat asiaa ihmisiltä. Sitten he palasivat heti ja kertoivat Si-En-Paolle julmista munkeista ja kaunottaren hirveästä kohtalosta. Si-En-Pao näki onnettoman tytön, joka oli puettu kuin morsian, punai­seen silkkiin. Saatuaan kuulla kaiken, hän suuttui hirveästi, mutta ei näyttänyt vihaansa.

Tällä aikaa päämunkki, kaikkein vihaisin ja ahnein heistä, antoi määräyksen uhritoimituksen alkamisesta. Mustiin puetut kuuliaiset palvelijat tarttuivat julman haltian morsiameen ja raahasivat hänet jyrkänteen reunalle. Kansa lankesi pol­villeen peittäen kasvot käsillään. Itku ja valitukset täyttivät ilman.

Äkkiä väkijoukko tuli levottomaksi. Soutajat juoksivat rannalle, tyrkkien ihmisiä. Kuului huutoja: „Herra on saapu­nut! Herra on saapunut!" - Ja väkijoukon keskelle kannettiin tuoli, jolla istui Si-En-Pao. Kaikki pysähtyivät. Si-En-Pao las­keutui maahan, kumarsi syvään, tervehti kohteliaasti kaikkia ja pyysi. kertomaan, mitä täällä oli tekeillä? Silloin päämunkki astui esille ja selitti, että silkkiin puettu tyttö oli joen haltian morsian, ja että hänet on heitettävä jokeen, muussa tapauk­sessa haltia suuttuu.

– Viisas päätös! - vastasi Si-En-Pao.

Palvelijat aikoivat heittää onnettoman tytön jokeen, mutta Si-En-pao sanoi:

– Odottakaa!

Kansa pidätti jännityksestä hengitystään.

– Eikö teistä tunnu, - jatkoi Si-En-Pao, - ettei ole kun­niallista lähettää näin Suuren Keltaisen joen haltialle vaimoa? On ensin lähetettävä joen pohjaan sanansaattaja, joka tiedot­taa haltialle iloisesta tapahtumasta. Juuri sinä, - ja Si-En-Pao kääntyi vanhimman, julmimman ja ahneimman munkin puo­leen, - mene ja ilmoita haltiallesi, mutta palaa pian!

Si-En-Paon antaman merkin mukaan soutajat tarttuivat julmimpaan munkkiin ja heittivät hänet jokeen.

Odotettiin. Aika kului, mutta sanansaattajaa ei kuu­lunut.

– Hän on jostain syystä viivästynyt matkalla! – sanoi Si-En-Pao. – No, menepäs sinä hänen peräänsä ja kiiruhda. Sano, että morsian on ikävystynyt odottamaan.

Ja soutajat heittivät jokeen toisen munkin. Tämäkin hukkui.

Silloin kaikki jäljelle jääneet munkit laskeutuivat polvilleen viisaan Si-En-Paon eteen, tunnustivat kaikki petkutuksensa ja valheensa ja pyysivät jättämään heidät eloon.

– Hyvä on! – sanoi Si-En-Pao. – Palauttakaa kansalle kaikki se, minkä olette heiltä ryöstäneet. Ja tietäkääkin, että jos vielä kerran kuulen jostain tällaisesta vastaisuudessa, niin silloin en enää armahda teitä! Mutta nyt menkää pois täältä!

Säikähtäneet munkit pakenivat, kuka mihinkin.

Siitä lähtien Suuren Keltaisen joen temppelit ja luostarit jäivät autioiksi muuttuen vuosien kuluessa raunioiksi.

Mutta kansa vielä nytkin muistaa julmien munkkien ahneu­den ja viisaan Si-En-Paon oikeudenmukaisuuden.

Keskustelun aiheita

  1. Mitä entisaikojen suomalaiset ajattelivat haltioista.
  2. Miksi saduissa on hyviä haltioita ja pahoja haltioita.
  3. Mitä ovat kiinalaiset munkit.
  4. Mitä ovat kiinalaiset temppelit.
  5. Mitä ovat kiinalaiset luostarit.

Luonto ennen

Dinosaurukset

Miljoonia vuosia ennen ihmisen ilmaantumista maapallolle täällä kasvoi toisenlaisia kasveja ja täällä eli toisenlaisia eläimiä kuin nykyään.

Dinosaurukset, joita kutsutaan myös hirmuliskoiksi, elivät 230–65 miljoonaa vuotta sitten. Dinosaurusten valtakausi kesti 80 kertaa kauemmin kuin mitä ihmisiä on ollut olemassa. Dinosaurukset eivät olleet aikansa ainoita eläimiä, vaan samaan aikaan eli mm. hyönteisiä, kaloja, liskoja, krokotiilejä sekä nisäkkäitä.

Dinosauruksia olo monen kokoisia, jotkut olivat pienempiä kuin kämmen ja jotkut olivat kerrostalon kokoisia. Erilaisia dinosauruksia tuli ja meni. Jotkut lajit säilyivät miljoona vuotta, jotkut säilyivät 20 miljoonaa vuotta. Dinosaurukset hävisivät eli kuolivat sukupuuttoon, ja dinosaurusten häviämisestä kului 60 miljoonaa vuotta ennen kuin Ihmisiä ilmaantui.

Vaikka dinosaurus tarkoittaa hirmuliskoa, dinosaurukset eivät olleet liskoja, ja pienet kasvaja syövät dinosaurukset olivat lauhkeita kuin lampaat. Petoja esiintyi jo ennen dinosauruksia, esimerkiksi Dimetron eli 270 vuotta sitten, oli kolme metriä pitkä. Jotkut krokotiilit näyttävät dinosauruksilla, mutta krokotiilit eivät ole dinosauruksia. Krokotiilejä oli olemassa jo ennen dinosauruksia, ja krokotiilit pystyivät dinosauruksia paremmin kestämään luonnonmullistuksia ja ovat edelleen olemassa. Ennen dinosauruksia ja myös dinosaurusten aikana eli myös karvapeitteisiä matelijoita Therapsideja.

Thecondotit olivat hoikkia pitkäjalkaisia matelijoita, jotka elivät juuri ennen dinosauruksia. Ne kykenivät nousemaan pystyyn ja juoksemaan takajalkojensa varassa. Ne olivat hyviä hyppääjiä ja pyydystivät pieniä eläimiä.

Dinosaurusten synnystä on erilaisia käsityksiä. On mahdollista, että ne polveutuvat thecondonteista. Erityisesti toisia eläimiä syöneet dinosaurukset juoksivat kahdella jalalla. Robottien suunnittelijat ovat laskeneet, että kahdella jalalla kulkeva robotti tarvitsee vähemmän energiaa kuin neljällä jalalla kulkeva. Ihminenkin tulee kaksijalkaisena toimeen vähemmällä energialla kuin nelijalkaisena.

Kasvissyöjädinosauruksilla etujalat olivat suunnilleen yhtä kehittyneet kuin takajalat, mutta myös ne nousivat kahdelle jalalle kurkotellakseen syötävää puista. Siihen aikaan ei ollut hedelmiä ja ruohoa, vaan dinosaurukset söivät kortekasveja, saniaisia, käpypalmuja ja havupuita. Kasveja syövillä dinosauruksilla oli usein myös pitkä kaula, jotta ne olisivat voineen syödä sekä maassa että puissa kasvavia kasvien osia.

Varhaisimmat dinosaurukset elivät nykyisen Argentiinan alueella. Niiden jalat olivat aikaisemmista eläimistä poiketen suoraan vatsan alla, ja ne olivat hyviä juoksemaan. Pitkä häntä tasapainotti pään ja ruumiin painoa, ja terävillä kynsillä saattoi tarttua saaliiseen. Monien muiden eläinten kuten krokotiilien jalat osoittivat ensin sivulle ja sitten alaspäin. Niillä oli teräviä hampaita saaliin paloitteluun.

Tehtävä 1:

Tee pahvista dinosaurus siten, että takajalat ovat erillisiä paloja. Kiinnitä takajalat ruumiin molemmin puolin pyörivän haaranastan avulla. Opettaja näyttää mallia.

Laajemmalle levittyään varhaiset dinosaurukset alkoivat muuttua. Muutoksia on tapahtunut siitä alkaen, kun elämä maapallolla alkoi. On luonnollista, että myös dinosaurukset muuttuivat. Uudenlaisia kasveja ja eläimiä ilmestyy, ne pärjäävät hyvin jonkin aikaa ja kuolevat sitten pois uudenlaisten lajien tieltä. Tätä hidasta ja asteittaista muutosta sanotaan evoluutioksi.

Suuri kasvissyöjädinosaurus saattoi olla 40 metriä pitkä ja painaa yhtä paljon kuin 100 henkilöautoa. Ne olivat suurempia kuin rekka-auto. Jalat olivat pylväsmäiset. Kasvissyöjäliskoilla oli litteät hampaat ja joillakin liskoilla ei ollut hampaita ollenkaan (Linnuilla ei ole hampaita). Kasvissyöjäliskojen arvellaan eläneen laumoissa, koska ne ovat jättäneet jälkeensä paljon samalla alueella olevia jalanjälkiä. Kasvissyöjäliskot saattoivat syödä kiviä, jotka vatsassa jauhoivat ravinnon palasiksi. Kivettyneistä jalanjäljistä päätellen ne juoksivat yhtä kovaa kuin ihminen. Suuri eläin tarvitsi paljon ravintoa, ja suurimmat kasvissyöjät söivät 20 tuntia vuorokaudessa.

Fossiilit ovat kauan sitten eläneiden eläinten kivettyneitä luita, sarvia, hampaita ja kuoria. Kovat osat eivät hajonneet eläimen kultua vaan hautautuivat maan alla miljooniksi vuosiksi. Vähitellen ne kivettyivät ja muuttuivat fossiileiksi, joiden avulla voidaan päätellä, millaista elämää ne viettivät.

Dinosaurusten kynnet vastasivat elämäntapaa: joillakin oli samanlaiset kynnet kuin leijonalla, joillakin samanlaiset kuin hevosella, joillakin samanlaiset kuin norsulla ja joillakin samanlaiset kuin maamyyrällä.

Kuuluisin petodinosaurus oli Tyrannosaurus, joka oli 13 metriä pitkä ja painoi 6 tonnia, mutta sitäkin suurempi oli gigantosaurus, joka oli 15 metriä pitkä ja painoi 7 tonnia (yksi henkilöauto painaa noin tonnin). Petodinosaurusten kalloista on löytynyt puremajälkiä joten ne taistelivat myös keskenään.

Dinosauruksilla oli hyvä näkö-, kuulo- ja hajuaisti, ja joidenkin arvellaan niiden saalistaneen myös pimeässä. Jotkut dinosauruksen töräyttelivät ääniä pitääkseen yhteyttä muihin lauman jäseniin ja varoittaakseen niitä.

Dinosaurukset elivät lähinnä maalla. Meressä eli muita matelijoita kuten kalaliskoja ja joutsenliskoja. Lentoliskot olivat lentotaitoisia matelijoita. Myös kilpikonnia oli olemassa jo dinosaurusten aikaan.

Varhaisimmat linnut elivät samaan aikaan dinosaurusten kanssa. Nykyään pidetään todennäköisenä, että eräät pienet petodinosaurukset, raptorit, ovat lintujen kantamuotoja. Niille kehittyi höyhenpeite ja myöhemmin eturaajoista muodostuivat siivet.

Ihminen voi juosta noin 40 km/h ja gepardi yli 100 km/h. Nopein dinosaurus saattoi juosta noin 70 km/h.

Dinosaurusten puolustusaseita olivat mm sarvet, piikit ja luukilvet. Näin hyvin varustautuneet donosaurukset olivat yleensä kasvissyöjiä, ja niiden piti puolustautua mm. Tyrannosauruksen kaltaisia petoja vastaan.

Tehtävä 2:

Suunnittele oma dinosaurus. Sillä voi olla suojakilpiä, sarvia ja piikkejä ja esimerkiksi häntäkurikka piikkeineen, kuten eräällä dinosauruksella oli.

Dinosaurukset lisääntyvät munimalla kuten nykyiset matelijatkin. On löydetty dinosauruksen munia ja vastakuoriutuneiden poikasten fossiileja. Osa dinosauruksista huolehti poikasistaan ja toi niille ruokaa pesään.

Dinosaurukset hävitti todennäköisesti suuri avaruudesta saapunut suuri kivenmöhkäle (meteoriitti tai asteroidi). Se syöksyi Jukatanin niemimaalle Meksikoon n. 65 miljoonaa vuotta sitten ja aiheutti samalla valtavat pöly ja vesihöyrypilvet. Kun valtava kivenmöhkäle paiskautuu avaruudesta Maahan, se pölläyttää ilmaan valtavat määrät vettä, tuhkaa ja pölyä, jotka saattavat peittää auringon useiksi vuosiksi. Tällöin kasvit eivät voi kasvaa, ja kasvissyöjät kuolevat. Kun kasvissyöjät kuolevat, kuolevat myös kasvissyöjiä syövät lihansyöjät.

Tehtävä 3:

Tarvikkeet:

Muovikulho
Jauhoja
Kivi
Pöytävalaisin
Paikka, jossa ei pieni sotku haittaa

Laita jauhoja kulhoon. Se kuvaa maapallon pintaa. Aseta pöytävalo niin, että se osoittaa kulhoon. Pöytävalo kuvaa aurinkoa. Kivi on avaruudesta putoavat asteroidi tai meteoriitti. Pudota kivi kulhoon niin näet, miten jauhopilvi kohoaa kulhosta ja sumentaa pöytälampun valon. Siivoa jälkesi.

Dinosaurukset eivät olleet ainoa eläinryhmä, joka tuolloin hävisi. Myös lentoliskot sekä kala- ja joutsenliskot hävisivät. Tapahtui massasukupuutto.

Hyönteiset, kalat, linnut ja nisäkkäät selvisivät tästä massasukupuutosta. Niitä elää maapallolla edelleen. Myös matelijoita kuten krokotiilit, kilpikonnat, liskot ja käärmeet selviytyivät. Dinosaurusten kadottua linnut ja nisäkkäät ottivat vallan ja levisivät maapallolla nopeasti.

Dinosaurusten aikana nisäkkäät olivat pieniä, piileskeleviä otuksia, jotka uskaltautuivat esiin vasta, kun dinosaurukset nukkuivat. Dinosaurusten jälkeen nisäkkäistä kehittyi monenlaisia lajeja kasvissyöjistä petoihin.

Ei tiedetä, minkä värisiä dinosaurukset olivat. Osa dinosauruksista oli nopeita ja ketteriä. Troodonilla oli yhtä suuret aivot kuin apinalla. Ihmiset eivät koskaan taistelleet dinosauruksia vastaan, sillä dinosaurusten ja ihmisten välissä on noin 60 miljoonan vuoden ajanjakso.

 Dinosauruksia ei ole enää jäljellä, vaikka jotkut uskovat niin. Joka vuosi löydetään tuhansia uusia dinosaurusfossiileja. Mielenkiintoisimmat fossiilit ovat viime vuosina löytyneet Kiinasta. Eriskummallisilla dinosauruksilla on ollut höyhenet kuten linnuilla. Dinosaurusten fossiileja on löytynyt kaikista maanosista. Dinosaurusten aika on lopullisesti ohi, eivätkä dinosaurukset koskaan palaa tälle planeetalle paitsi elokuvissa (kuten Jurassic Park).

Keskustelun aiheita

  1. Miksi vanhoissa kansansaduissa kerrotaan jättiläisistä ja jumalista, joita ei ollut olemassa, mutta ei dinosauruksista, jotka ovat aikoinaan olleet maailman valtiaita?
  2. Miksi kansansadut kertovat maailman tai ihmiset tai jumalat tai jättiläiset tuhonneista sodista, tulvista ja tulivuorenpurkauksista mutta eivät tuhoisista meteoriiteista tai asteroideista?
  3. Millaista elämä olisi, jos Meksikoon putoaisi uudelleen yhtä suuri meteoriitti tai asteroidi kuin se, joka aiheutti dinosaurusten häviämisen? Mitä ihmisille tärkeät elinkeinot olisivat vaarassa?
  4. Olisiko ihmisiä olemassa, jos dinosaurukset eivät olisi hävinneet? Mitä puissa asuneille ihmisten esi-isille olisi tapahtunut, jos lihaa syövät tyrannosaurukset olisivat jääneet henkiin?
  5. Mitkä eläimet ovat vallanneet dinosaurusten tilan maapallolla?
  6. Miksi karhu ja susi melkein hävisivät Suomesta. Miksi meillä on nyt karhuja ja susia?
  7. Mitkä Suomen eläimet ovat nykyään vaarassa kuolla sukupuuttoon? Mitä voimme tehdä näiden eläinten hyväksi?

Millainen maailma on

Kakkosluokalla oli ympäristöoppia. Pallokartat ja muut havaintovälineet olivat esillä. Ekaluokkalainen Miia kysyy:

- Sitä minä en vaan tajua, miks me ei pudota pallon päältä?

Tokaluokkalainen Jaakko vastaa:

- Ei tietenkään, mehän ollaan siellä pallon sisällä.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi menneiden aikojen ihmiset eivät tienneet, että Maa on pallon muotoinen?
  2. Miten on saatu selville, että Maa on pallon muotoinen?
  3. Miten Maan pallonmuotoisuuden voi itse tarkistaa?
  4. Mistä johtuu, että emme putoa pallon pinnalta mihinkään?
  5. Mikä on Aurinko?
  6. Mitä ovat planeetat eli kiertotähdet?
  7. Mitä ovat kiintotähdet?
  8. Mikä on Linnunrata?
  9. Mitä ovat galaksit?
  10. Miten galaksit ovat saaneet alkunsa?
  11. Mitä on Maan sisuksissa?

Eloton ja elävä

Ekaluokassa pohdittiin, mikä on elollista ja mikä elotonta. Todettiin, että kivet ovat elottomia, eiväthän ne kasva. Tero oli eri mieltä:

- Kyllä ne kasvavat, jos niitä oikein lannoittaa.

Keskustelun aiheita

  1. Onko Auringossa mitään elollista? Entä Kuussa?
  2. Mistä johtuu, että Kuussa ei ole mitään elollista?
  3. Miksi Maassa ilmeisesti ainoana kiertotähtenä koko aurinkokunnassa on elämää?
  4. Miten Maan elämä on saanut alkunsa?
  5. Millaista elämää oli ennen dinosauruksia?

Syntymä, elämä ja kuolema luonnossa

Jotkut eläimet elävät vain keväästä syksyyn. Talvella ne säilyvät munina, joista uudet eläimet kehittyvät keväällä. Myös monet kasvit elävät talven siemeninä. Tällaisia kasveja kutsutaan yksivuotisiksi. Jotkut eläimet kuten karhu, nukkuvat talviunta, jolloin niiden elintoiminnot hidastuvat ja niiden rasvakerros riittää niiden talviravinnoksi. Ihmiset eivät nuku talviunta, koska ihmisten esi-isät ovat kotoisin lämpimistä osista Afrikkaa.

Jos ihminen ja karhu voitaisiin risteyttää, saataisiin oivallinen pohjoisten alueiden ihminen, jonka olisi helppo tehdä myös avaruusmatkoja.

Jotkut pieneliöt eivät periaatteessa kuole koskaan, mutta käytännössä ne kuolevat olosuhteiden takia. Jotkut puut voivat elää monta kertaa vanhemmiksi kuin ihminen.

Koirat ja kissat elävät vain 10–20 vuotta. Kesyrotat elävät vielä vähemmän, vain noin 2-3 vuotta. Luonnossa sukupolvien vaihtuminen on välttämätöntä, jotta uusille eläimille ja kasveille olisi riittävästi tilaa.

Jos kuolemaa ei olisi, bakteerien tilavuus kasvaisi kohta yhtä suureksi kuin koko maapallo, ja sehän on mahdotonta. Kullakin eläin- ja kasvilajilla on sen ympäristöön sopiva elinikä.

Ihmisen elinikä on moniin muihin eläimiin verrattuna pitkä. Ihmisen pitkä elinikä on tarpeen, koska ihminen kasvaa aikuiseksi hyvin hitaasti ja aikuisten on pidettävä jälkeläisistään huolta hyvin pitkää.

Ihmisen vanhuus johtuu siitä, että perintötekijöissä tapahtuu vähitellen palautumattomia muutoksia. Niillä eläimillä, jotka elävät ihmistä vanhemmiksi, nämä muutokset tapahtuvat hitaammin kuin ihmisillä.

Elävä syntyy, kasvaa ja kuolee kaikkialla ja kaikissa elämän muodoissa luonnossa. Luonnossa on saaliita ja saalistettavia, ravintoketjuja joissa toisen eliön loppu on seuraavan elämän jatkumisen ehto.

Kaikella on myös aikansa, maapallon elämää kuhisevana aikana 99 % koskaan eläneistä eliölajeista on kuollut kokonaan sukupuuttoon, usein uuden kehittyneemmän ja sopeutumiskykyisemmän lajin korvaamina.

Myös lasten jokapäiväiseen elämään osuu niin pienten kuin suurempien eläinten kuolemantapauksia, linnun hautaamisia, lemmikin kuolemaa sekä kertomuksia kuolemasta ylipäänsä niin uutisina ja tosiasioina kuin TV-sarjoissa, elokuvissa kuin muissa tarinoissa.

Vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat kasvikunnan elinkaariin, talvilepoon vaipuessaan aina jokin osa ympäristöstämme kuolee tai muuttaa pois syntyäkseen ja palatakseen taas keväällä.

Muutos on jatkuvaa, samoin kiertokulku ja sukupolvien ketju, niin lyhyinä perhosen päivänkiertoina kuin tuhansien elinvuosien pitkäikäisillä puilla.

Tehtäviä:

  1. Mitä monivuotisia kasveja tunnet?
  2. Mitä yksivuotisia kasveja tunnet?
  3. Keitä vanhoja ihmisiä tunnet?
  4. Keitä nuoria ihmisiä tunnet?
  5. Miten vastasyntynyttä ihmistä hoidetaan?
  6. Miten linnut hoitavat poikasiaan?
  7. Miltä vanhat ihmiset näyttävät nuoriin verrattuina?
  8. Millä tavalla kasvit eroavat eläimistä?
  9. Miten eri eläimet selviytyvät Suomen talvesta?
  10. Mitkä eläimet muuttavat talveksi Suomesta pois?
  11. Mitkä eläimet talvehtivat Suomessa?
  12. Missä elää jääkarhuja? Miten jääkarhut selviävät talvesta
  13. Mikä eläin voi elää ihmistä vanhemmaksi?
  14. Mikä puu voi elää ihmistä vanhemmaksi?
  15. Mistä vuodenaikojen vaihtelu johtuu?

Eläinsatuja

Aasi matkalla

"Aasi matkalla" on antiikin ajalta periytynyt satu mylläristä ja hänen pojastaan, jotka veivät aasia kau­pungin markkinoille. Matkalla he tapasivat ensin joukon neitosia, jotka pilkkasivat miehiä siitä, että nämä kävelivät vaikka olisivat yhtä hyvin voineet ratsastaa. Mylläri käski poikansa nousta aasin sel­kään.

Pian he tapasivat kuitenkin muutamia vanhoja herroja, jotka paheksuivat nykyajan nuoria, jot­ka antavat iäkkäiden vanhempien­sa kävellä ja haluavat itse ratsastaa. Poika laskeutui maahan ja kehotti isäänsä nousemaan aasin selkään.

Sitten tuli vastaan naisia ja lapsia, jotka olivat kuohuksissaan siitä, et­tä iso mies kehtasi istua aasin seläs­sä ja panna pienen poikansa pon­nistelemaan tasatahtia aasin kans­sa. Nyt mylläri nosti pojan eteensä aasin selkään, mutta ei aikaakaan niin tuli vastaan kaupungin asukas, joka nuhteli ratsastajia eläinparan kiusaamisesta ja arveli että miesten olisi helpompi kantaa yhdessä aa­sia kuin aasin oli kantaa yksin heitä molempia.

Isä ja poika laskeutuivat aasin selästä ja rupesivat vuoros­taan kantamaan juhtaa. Väkeä tul­vi heti joka puolelta katselemaan tätä ihmettä. Siitä aasi pelästyi, riis­täytyi irti, syöksyi sillalta jokeen ja hukkui.

Keskustelun aiheita

  1. Onko mahdollista olla aina kaikille mieliksi?
  2. Millaisia muiden esittämiä toivomuksia noudatat mielelläsi?
  3. Millaisia muiden esittämiä toivomuksia et noudattaisi missään tapauksessa?
  4. Pitääkö lasten antaa bussissa istumapaikka vanhuksille?
  5. Miten eläimiä tulee kohdella?

Aasin varjo

"Aasin varjo" on lyhyt antiikin kertomus, jota tavallisesti pidetään Aisopoon satuna, mutta jonka on kertonut ainakin roomalainen Ci­cero esimerkkinä Demostheneen puhetaidosta.

Demosthenes esiin­tyi kerran puolustusasianajajana Ateenan kansantuomioistuimessa, jonka jäsenet näyttivät kuuntele­van häntä varsin hajamielisinä. Sil­loin hän keskeytti äkkiä puolustus­puheensa kertoakseen erään hauskemman oikeustapauksen.

"Muuan mies", Demosthenes sa­noi, "matkusti Ateenasta Mega­raan ratsastaen aasilla, jonka hän sitä varten oli vuokrannut. Aurinko helotti kuumasti, eikä tien varrella näkynyt yhtään ainoata puuta. Kun tuli lepohetken aika, matkus­taja laskeutui aasin selästä ja istuu­tui sen viereen saadakseen vilvoi­tusta aasin varjosta. Tämän huo­masi aasin ajaja ja vaati aasin var­josta eri korvausta.

Matkustajan mielestä aasin varjo kuului kuiten­kin samaan vuokraukseen itse aa­sin kanssa. Kun kumpikaan ei an­tanut periksi, asia joutui oikeuden ratkaistavaksi."

Tähän Demosthenes keskeytti tarinansa ja palasi takaisin varsinai­seen asiaan ja siitä syytettynä ole­van asiakkaansa puolustamiseen. Nyt olivat kaikki tuomarit virkeitä ja keskeyttivät heti Demostheneen kysymyksillään aasin varjon vuok­raa koskevan jutun saamasta rat­kaisusta. Demosthenes sai näin ti­laisuuden iskevään repliikkiin: "No niin, aasin varjosta te kyllä olette kiinnostuneita, mutta ihmisen hen­keen te ette sen sijaan näytä juuri huomiota kiinnittävän."

Keskustelun aiheita

  1. Onko oikein periä maksua aasin varjosta?
  2. Miksi bussimaksut ovat erilaiset eri kaupungeissa?
  3. Pitäisikö julkisen liikenteen olla ilmaista vai maksullista?
  4. Pitäisikö lapsilta periä busseissa sama taksa kuin aikuisilta?
  5. Miksi pikkuasioista kiistely kiinnostaa monia?

Punahilkka

Punahilkka on pieni tyttö laa­jalle levinneessä kansansadussa, joka tunnetaan parhaiten Perraul­tin ja Grimmin veljesten toisintoi­na.

Tytön nimi tulee myssystä, jon­ka hän oli saanut isoäidiltään.

Eräänä päivänä hän kulki metsän halki käsivarrellaan kori, jossa oli makeisia sairaalle isoäidille, ja äi­tinsä varoituksista huolimatta hän poikkesi tieltä poimimaan kukkia. Silloin hän kohtasi suden, joka olisi perin mielellään syönyt hänet, mutta lähistöllä oli joitakin puun­hakkaajia.

Niinpä se kysyi Pikku Punahilkalta, minne tämä oli me­nossa ja missä isoäidin mökki oli, ja sitten se juoksi tytön edeltä mökil­le. Se koputti ovelle, muunsi ään­tään ja oli olevinaan Punahilkka, ja kun isoäiti avasi oven, se söi hänet. Sitten se asettui vuoteeseen ja oli olevinaan isoäiti. Kun Punahilkka tuli, se sai hänet riisuutumaan ja käymään vuoteeseen, ja sitten se söi hänetkin.

Perraultin satu lop­puu tähän, mutta Grimmin veljek­sillä mökkiin saapuu metsästäjä, joka puhkaisee suden ja päästää sekä isoäidin että Pikku Punahil­kan ilmielävinä pois sen vatsasta.

Keskustelun aiheita

  1. Olisiko Punahilkka saattanut kohdata suden vaikka hän ei olisi jäänyt poimimaan kukkia?
  2. Syövätkö sudet pikkutyttöjä?
  3. Syövätkö sudet mummoja?
  4. Miksi Punahilkka pelastuu uudemmassa sadussa mutta ei vanhemmassa?
  5. Miten oikea susi elää? Pitääkö susia suojella?
  6. Mikä kotieläin on läheistä sukua sudelle?

Saapasjalkakissa

Tunnetuimman muodon sadusta Saapasjalkakissa kertoi Carles Perrault hieman yli kolmesataa vuotta sitten.

Eräällä myllärillä oli kuole­mansa hetkellä vain kolme asiaa annettavanaan pojilleen perintö­nä: vanhin sai myllyn, keskimmäi­nen aasin, mutta nuorin pettymyk­sekseen vain kissan.

Se ei kuiten­kaan ollut mikään tavallinen kissa. Osoittautui, että se osasi puhua. Se pyysi parin saappaita ja säkin ja lähti metsään tunkien säkin täyteen metsästyssaalista, minkä jälkeen se pyysi pääsyä kuninkaan eteen ja ojensi riistan lahjana herraltaan, Carabasin markiisilta.

Kissa toisti monta kertaa tämän suorituksen ja joka kerta se muisti kehuskella kuinka hieno ja rikas sen herra oli. Eräänä päivänä kun kuninkaan piti ajella tyttärensä kanssa kävelylle hieman kauemmas luontoon, pani kissa herransa kylpemään lähei­syydessä olevaan jokeen, ja kun kuningas ajoi ohi, alkoi kissa huu­taa: "Apua, apua, Carabasin mar­kiisi hukkuu!"

Kuningas tietysti py­sähtyi, ja sillä aikaa kun hänen henkivartijansa vetivät pojan ylös vedestä, kissa selitti kuninkaalle, et­tä hänen isäntänsä vaatteet oli va­rastettu. Kuningas antoi noutaa vaatteita linnastaan, ja kun poika kuninkaan suostumuksella nousi vaunuihin, oli hän niin kaunis, että prinsessa rakastui ensi silmäyksel­lä.

Kuninkaan vaunujen jatkaessa matkaa kissa juoksi niiden edelle ja sai uhkauksella heinäntekoväen niityllä lupaamaan, että jos kunin­gas kysyisi, kuka omisti pellot, niin he vastaisivat, että ne omisti Cara­basin markiisi. Myös jatkossa kissa juoksi edellä ja sai kansan vastaa­maan kuninkaan kysymyksiin sa­malla tavalla.

Näiden seutujen to­dellinen omistaja oli jättiläinen, jo­ka asui eräässä linnassa. Kissa siirsi nyt huomionsa tähän ja kysyi oliko totta, kuten sanottiin, että hän pys­tyisi muuttamaan itsensä miksi eläi­meksi vain tahtoisi. No toki jättiläi­nen siihen kykenisi, ja todistaak­seen sen, hän muutti itsensä leijo­naksi. Kissa epäili, tokko tämä pys­tyisi muuttamaan itsensä myös hii­reksi ja yksinkertainen jättiläinen antoi huijata itseään. Yhdessä hu­jauksessa kissa söi hiiren.

Kun ku­ninkaallinen seurue ajoi linnanpi­haan, kissa seisoi portailla ja toivot­ti kuninkaalliset tervetulleiksi Cara­basin markiisin linnaan. Kuningas, johon markiisin hyvät ominaisuu­det olivat tehneet vaikutuksen, ky­syi nyt kiinnostaisiko tätä tulla hä­nen vävypojakseen. Pojalla, joka oli ehtinyt rakastua yhtä syvästi prinsessaan kuin tämä oli rakastu­nut häneen, ei ollut mitään sitä vas­taan. Onnistuneitten häitten jäl­keen hän teki viisaasta kissasta pääministerin.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi saduissa esiintyy usein rikas kuningas, prinsessa ja köyhä poika, joka saa omakseen prinsessan ja puolet valtakuntaa?
  2. Miksi kissa halusi isäntänsä pääsevän kuninkaan suosioon?
  3. Oliko oikein, että kissa söi jättiläisen, joka oli ensin muuttanut itsensä hiireksi?
  4. Voiko viekkaudella edelleen rikastua ja saada valtaa?
  5. Onko viekkaus oikein?

Kolme pientä porsasta

Porsaat ovat irlantilaisen kansan­uskomuksen mukaan ainoat oliot, joilla on kyky nähdä tuuli. Man -saarella on noi­duttuja porsaita, valkoisia, joilla on punaiset silmät ja korvat. Ne voivat muuttaa kokoaan, mutta eivät muotoaan. Sellaisen porsaan koh­taaminen tuo onnea.

Eräs kansansatu kertoo Kolmes­ta pienestä porsaasta, jotka jokai­nen rakensivat itselleen majan; nuorin rakensi omansa savesta, keskimmäinen rakensi omansa ol­jista, mutta vanhin ja viisain por­saista rakensi pienen talon kivestä.

Sitten tuli iso paha susi ja aikoi syö­dä suuhunsa heidät kaikki kolme. Sen onnistui ilman vaikeuksia kaa­taa pienimmän porsaan maja, ja niin se söi tämän suuhunsa.

Kes­kimmäisen porsaan tupa oli hie­man hankalampi, mutta susi on­nistui hajottamaan senkin, mutta kun se tuli suurimman porsaan pienelle talolle, loppui menestys. Sinne se ei päässyt sisälle.

Silloin se rupesi juonimaan: Hunajaisella äänellä se yritti houkutella porsasta ulos luvaten näyttää sille, mistä löytyisi hyvää syötävää - niin, he voisivat myös mennä yhdessä markkinoille.

Mutta viisas porsas ei antanut houkutella itseään, ja ruo­kaa hänellä oli kotona, sillä hän oli järkevästi noussut aikaisin aamulla ja hoitanut tehtävänsä. Lopulta su­si tuli epätoivoiseksi ja ajatteli men­nä sisään savupiipun kautta - mutta porsas oli laittanut kattilalli­sen kiehuvaa vettä uunille, ja läis­kis, susi putosi kattilaan ja tuli keitetyksi.

Keskustelun aiheita

  1. Keksi satuun sellainen loppu, että myös kaksi muuta porsasta pelastuvat.
  2. Missä muualla olet kuullut sadun kolmesta pienestä porsaasta?
  3. Opettaako satu kolmesta porsaasta jotakin?
  4. Onko susi pahempi eläin kuin muut petoeläimet (esimerkiksi kotikissa)?
  5. Onko porsas mielestäsi älykäs vai tyhmä eläin? Kumpi on älykkäämpi, susi vai porsas?

Susi ja karitsa

Susi ja karitsa, antiikin ajalta pe­riytyvä eläinsatu, jota on sanottu Aisopoon kertomaksi. Susi sai kä­siinsä karitsan ja halusi osoittaa ole­vansa oikeutettu syömään sen.

"Loukkasit minua viime vuonna", susi sanoi.

"Viime vuonna en ollut syntynytkään", karitsa vastasi.

"Olet käynyt varkain syömässä mi­nun maillani", jatkoi susi.

"En ky­kene vielä syömään ruohoa", vas­tasi tähän karitsa.

"Olet ainakin juonut minun lähteestäni", kuului seuraava syytös.

"Olen vielä niin pieni, että juon vain maitoa", sanoi karitsa.

"Sinä vain seisot ja intät ai­na vastaan", tiuskaisi susi ja söi ka­ritsan suuhunsa.

Saman sadun uudemmassa toi­sinnossa susi ja karitsa ovat juo­massa samasta purosta.

Susi syyt­tää karitsaa veden sekoittamisesta vaikka hän itse on valinnut juoma­paikkansa ylävirran puolelta.

Keskustelun aiheita

  1. Onko valehteleminen pitkällä tähtäyksellä viisasta?
  2. Oletko itse yrittänyt vaikuttaa muihin ihmisiin valehtelemalla?
  3. Onko sinuun yritetty vaikuttaa valehtelemalla?
  4. Mitä tarkoittaa sananlasku: Kyllä susi syitä löytää kun mieli lampaanlihaa tekee?
  5. Onko muiden ihmisten syyttely pitkällä tähtäyksellä viisasta?

Ruma ankanpoikanen

Ruma ankanpoikanen on Hans Christian Andersenin kirjoittama satu. Ankka oli hautomassa muni­aan ja huomasi, että yksi niistä oli muita suurempi, eikä poikanen ot­tanut kuoriutuakseen. Kun kuori lopulta murtui, siitä kömpi iso ru­ma poikanen, joka ei ollenkaan so­pinut poikueeseen. Ankka luuli ensin hautoneensa kalkkunan mu­naa, mutta kun poikanen osoittau­tui kunnon vesilinnuksi, hän hyväk­syi sen.

Niin ei tehnyt ympäristö: kaikki olivat ilkeitä poikaselle ja pilkkasivat ja kiusasivat sitä sen eri­laisuuden takia. Talvi kului ja tuli kevät. Eräänä päivänä ruma an­kanpoikanen lepäsi ruohikossa kiurun saapuessa ja auringon al­kaessa lämmittää, ja kun se kohotti siipiään se huomasi niiden kannat­tavan. Samassa se huomasi lam­mella kolme kaunista valkeaa jout­senta, jotka pörhistivät sulkiaan ja suuntasivat kulkunsa sitä kohti.

Kun pelästynyt ankanpoikanen painoi päänsä alas, se näki kuvan­sa vedessä; siitä oli itsestään tullut joutsen, ja muut joutsenet ottivat sen joukkoonsa. Pilkattu ja hyljek­sitty ruma ankanpoikanen sai nyt kuulla olevansa linnuista kaunein. - Satu, jonka nimestä on tullut sii­vekäs sanonta, on vertaus kirjoit­tajansa omista elämänvaiheista

Keskustelun aiheita

  1. Oletko joskus kiusannut muita siksi, että he ovat erilaisia?
  2. Onko sinua kiusattu siksi, että olet erilainen?
  3. Onko sinua kiusattu jostakin muusta syystä?
  4. Onko oikein kiusata muita?
  5. Ovatko joutsenet kauniimpia kuin ankat?

Hevonen ja aasi

”Hevonen ja aasi” on nimeltään an­tiikin aikainen eläinsatu. Näiden eläinten omistaja säästi hevosta vii­meiseen asti ja pani aasin teke­mään kaiken työn. Tuo eläinparka pyysi hevoselta apua kuorman ja­kamisen muodossa, mutta sitä he­vonen ei halunnut, ja tuloksena oli että ennen pitkää aasi kuoli yli­rasitukseen, minkä jälkeen maa­miehen oli aluksi pakko panna aa­sin ruumis hevosen selkään, ja tu­levaisuudessa oli hevosen suoritet­tava kaikki arkityöt.

Keskustelun aiheita

  1. Tunnetko jonkun, joka on työtön?
  2. Millaista on työttömän ihmisen elämä?
  3. Tunnetko jonkun, jolla on liikaa työtä?
  4. Millaista on elämä silloin, kun on liikaa työtä?
  5. Onko koululaisella liikaa työtä?

Hyttynen ja härkä

Hyttynen ja härkä on Aisopoksen muistiinmerkitsemä eläinsatu. Hyt­tynen istahti härän toisen sarven kärkeen, ja istuttuaan siinä kauan hän kysyi härältä jaksaisiko tämä kantaa häntä pitkään. Härkä vas­tasi, ettei ollut huomannut hyttysen saapumista eikä kyllä huomaisi myöskään tämän poistumista.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi ihmiset usein suuttuvat pikkuasioista?
  2. Mitä pitää tehdä, jos joku suuttuu pikkuasiasta?
  3. Miten voi erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä?

Heinäsirkka ja muurahainen

”Heinäsirkka ja muurahainen” on eläinsatu antiikin ajoilta. Muura­hainen ahersi koko kesän kun taas heinäsirkka vain soitti ja lauloi, ja syksyn tullen muurahaisella oli ai­mo ruokavarasto, josta heinäsirkka yritti kerjätä vähän itselleen.

Muu­rahainen antoi ymmärtää, että se, joka oli laulanut ja soittanut kesän pitkään, sai tanssia talven lämpi­mikseen, ja oletettavasti heinäsirk­ka pian nääntyi nälkään, onhan ta­rinan opetus se, että vanhuuden turvasta on huolehdittava ennen kuin tulee vanhaksi.

Nykyaikana tätä tarinaa on muunneltu ajattelemisen arvoisella tavalla. Muurahainen ahertaa yhä koko kesän kun taas heinäsirkka edelleenkin vain soittaa ja laulaa, mutta syksyn tullen muurahainen istuu pesässään mutustamassa ar­kista ruokaansa, kun taas heinäsir­kasta on tullut kuuluisa laulajatar, jota kuullakseen hyönteiset maksa­vat mitä hyvänsä.

Keskustelun aiheita

  1. Mitä tarkoittavat vanhuuseläke ja työkyvyttömyyseläke?
  2. Onko olemassa eläkepommi?
  3. Miten vanhukset ja sairaat tulivat toimeen ennen vakuutusjärjestelmiä?

Kettu ja kurki

Kettu ja kurki, antiikin aikainen eläintarina, joka luetaan Aisopok­sen kirjoittamaksi. Kettu kutsui kurjen päivälliselle ja tarjosi velliä isosta laakeasta kulhosta, josta kur­ki ei saanut suipolla nokallaan syö­tyä mitään. Hän kosti kutsumalla ketun päivälliselle, joka tarjottiin pitkä- ja kapeakaulaisesta pullosta.

Keskustelun aiheita

  1. Onko viisasta olla toiselle ilkeä?
  2. Mitä ilkeydestä voi seurata?
  3. Onko viisasta kostaa ilkeys?

Kettu ja viinirypäleet

Kettu ja viinirypäleet, eräs Aiso­poksen satu. Kettu näki korkealla viiniköynnöksessä rypäletertun ja yritti kerran toisensa jälkeen tur­haan hypätä hakemaan sitä. Lo­pulta se luopui sanoen: "Ne ovat varmasti happamia".

Ruotsiksi tämän klassisen tari­nan on kääntänyt joku alkusointua harrastava koulumestari, joka kor­vasi viinirypäleet pihlajanmarjoilla, koska Ruotsissa ei kasva viinirypä­leitä kettujen tavoitella. Samalla ta­rina menetti mielensä, sillä pihla­janmarjat ovat happamia. - Suomessa tarina myös tunnetaan tässä muodossa.

Keskustelun aiheita

  1. Onko viisasta kiistää jonkin asian arvo siksi, ettei itse siihen pysty?
  2. Mitä tarkoittaa sanonta ”oma kehu haisee”?
  3. Kannattaako joskus pyrkiä tavoitteisiin, jotka näyttävät mahdottomilta? Mitä ennen mahdottomina pidettyjä asioita pystytään nykyään tekemään?

Härkä ja sammakko

Härkä ja sammakko, antiikin eläinsatu, jonka on merkinnyt muistiin Aisopos. Härkä meni suon laitaan juomaan ja sitä toljotti ihmeissään parvi pikkusammakoi­ta, jotka sitten kuvailivat vastasaa­puneelle täysikasvuiselle samma­kolle sen kokoa. "Oliko se näin suuri?" kysyi tuo aikuinen sam­makko ja pullisti itseään. "Paljon suurempi" vastasivat pikkusam­makot. "Oliko se sitten näin suuri?" kysyi sammakko ja pullisti itseään vielä enemmän. "Paljon suurempi", vastasivat poikaset jäl­leen. Silloin pullisti aikuinen sam­makko itseään kaikin voimin kun­nes se halkesi.

Suuri kala

Suomalainen kalastaja halusi näyttää, kuinka suuren kalan hän oli saanut. Hän levitti kätensä ja sanoi: ”Sen silmien välikin oli näin suuri.”

Keskustelun aiheita

  1. Miten sammakko olisi voinut kysyä härän kokoa halkeamatta?
  2. Miksi ei ole viisasta yrittää joka asiassa olla samanlainen kuin muut?
  3. Mitä hyötyä on ihmisten erilaisuudesta?

Leijona ja hiiri

Leijona ja hiiri, antiikin eläinsatu, joka pannaan Aisopoksen tiliin. Pieni hiiri sattui juoksemaan nuk­kuvan leijonan nenän yli, mihin leijona heräsi ja otti kiinni hiiren. Tämä pyysi saada elää, sanoi, että jos leijona antaisi sen elää, niin ken­ties se joskus voisi tehdä leijonalle jonkin palveluksen, mikä leijonasta oli huvittava ajatus. Se antoi kui­tenkin hiiren juosta tiehensä. Pian sen jälkeen leijona sattui joutu­maan ansaan ja se sidottiin puu­hun, ja hiiri, joka kuuli sen valituk­sen, saattoi ilokseen tulla nakerta­maan köyden poikki.

Keskustelun aiheita

  1. Mikä tämän sadun opetus on?
  2. Onko yhteistyöstä aina enemmän hyötyä kuin haittaa?
  3. Onko sinusta mukavampi työskennellä yhdessä vai yksiksesi?

Jäljet pelottavat eli Leijona ja kettu

”Leijona ja kettu” on antiikin eläinsa­tu. Vanheneva leijona ei enää jak­sanut juosta nopeajalkaisten saa­liittensa perässä. Siksi se pysytteli luolassaan ja oli olevinaan sairas.

Silloin kaikki mahdolliset eläimet uskaltautuivat paikalle, kurkistivat luolaan ja tiedustelivat vahingon iloisina kuinka oli laita, jolloin leijo­na odottamatta ryntäsi ylös, puri hengiltä asianomaiset eikä jäänyt koskaan ilman päivällistä.

Eräänä päivänä tuli myös kettu kuulostele­maan tilannetta, mutta se ei mennyt leijonan luolaan, vaikka leijona heikoimmalla äänellään pyyteli sitä tulemaan lähemmäksi.

Kettu vas­tasi, että hän olisi ehkä tehnytkin sen, ellei olisi pannut merkille, että monet jäljet johtivat sisään, mutta eivät yhdetkään ulos.

Keskustelun aiheita

  1. Keksikää vastaava tarina ihmisistä.
  2. Eläinsatujen mukaan kettu valehteli jatkuvasti karhulle ja sudelle. Miksi karhu ja susi eivät lakanneet uskomasta ketun valheisiin?
  3. Miksi ketun oli muita helpompi keksiä, että leijona on vielä vaarallinen?

Miten karhu menetti häntänsä

Kerran tapasi karhu ketun, joka tulla keikutteli iso kalanippu olallaan.

»Mistäs olet nuo saanut», kysyi karhu.

»Olinpahan kalastamas­sa», vastasi kettu.

Karhunkin mieli rupesi tekemään kalaa ja se pyysi kettua neuvomaan, miten niitä saisi.

»Se on ihan helppo juttu sinulle», sanoi kettu. »Menet vain jääl­le ja hakkaat siihen avannon ja sitten pistät häntäsi siihen ja pidät sitä siellä oikein kauan.

Älä sitten välitä, vaikka kalat hiukan ni­pistelisivätkin. Kuta kauemmin maltat pitää häntääsi vedessä, si­tä enemmän saat kalaa. Ja kun sitten kiskaiset, niin kalaa tulee kuin siimaa.»

Karhu teki työtä käskettyä ja kökötti häntä avannossa niin kauan että se jäätyi kiinni. Silloin se kiskaisi - ja häntä katkesi. Ja siitä lähtien on karhu ollut töpöhäntä.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi kettu valehteli karhulle?
  2. Oliko valehtelemisesta ketulle hyötyä?
  3. Miksi karhu uskoi ketun valheeseen?

Kolme pukkia

Kolme pukkia Puff esiintyvät nor­jalaisessa kansansadussa. Matkal­laan laitumelle niiden täytyi ylittää silta, jonka alla asui hirmuinen peikko.

Ensimmäisenä saapui sil­lalle pikku pukki Puff, tripp, trapp, ja peikko ulvahti: "Kuka se sipsut­taa sillallani?" ”Minä vain, pikku pukki Puff”, sanoi pikku pukki. "Nyt minä tulen ja otan sinut", sa­noi peikko. "Älä toki", sanoi pikku pukki, "vähän ajan päästä tulee keskimmäinen pukki Puff, ja hän on paljon isompi." "No olkoon sit­ten", sanoi peikko. ’

Vähän ajan päästä tuli keskimmäinen pukki Puff, tripp, trapp, tripp trapp. "Ku­ka se sipsuttaa sillallani?" ulvahti peikko. "Minähän se, keskimmäi­nen pukki Puff matkalla laitumelle syömään itsensä lihavaksi", sanoi keskimmäinen pukki. "Nyt minä tu­len ja otan sinut", huusi peikko. "Älä toki", sanoi keskimmäinen pukki Puff. " Vähän ajan päästä tu­lee iso pukki Puff, ja hän on paljon paljon isompi." "No olkoon sitten", sanoi peikko.

Ja sitten saa­pui sillalle iso pukki Puff, tripp, trapp, tripp, trapp, tripp, trapp. "Kuka se sipsuttaa sillallani?" myl­vähti peikko. "Iso pukki Puff", sa­noi iso pukki. "Nyt minä tulen ja otan sinut", sanoi peikko. "Tule vain", sanoi iso pukki Puff. "Minul­la on kaksi keihästä, niillä voin puhkaista sinulta silmät", ja sitten se hyökkäsi peikon kimppuun, ja puski sen koskeen.

Sitten pukit jat­koivat matkaansa laitumelle, jossa ne söivät itsensä niin lihaviksi, ettei­vät jaksaneet liikkua, ja elleivät ne ole laihtuneet, niin ne ovat yhä siellä.

Keskustelun aiheita

  1. Saako nykyään kuka tahansa kulkea mitä tahansa siltaa? Kerro esimerkkejä silloista, joilla ei saa kävellä?
  2. Mitä ovat siltamaksut?
  3. Olisiko pukkien pitänyt maksaa peikolle siltamaksua?
  4. Ovatko siltamaksut mielestäsi oikein?
  5. Miksi joissakin maissa peritään siltamaksuja?

Eläinten laiha sovinto

Olipa ennen ukko ja akka. Heidän mökkiinsä livahti silloin tällöin kärppä näpistelemään ja ahmimaan ruokatavaroita. Sii­täpä ukko suuttui ja asetti satimen tuvan katolle ja loukun la­don edustalle. Oli varma, että niillä konstin saisi kärpän kiik­kiin.

Lähti sitten muutaman päivän kuluttua ukko ansoilleen, niin tarttuikin itse satimeen ja kuoli siihen paikkaan. Vasta paljon myöhemmin saapui kärppä tuvalle, ja kun keksi ukon satimesta, otti hänet siitä, pani kelkkaan ja lähti kuljettamaan.

Vähän matkan päässä tuli orava vastaan ja sanoi:

- Päivää lanko! Mitä sinä semmoisella vaivalla kuljetat ja perässäsi vedät?

Kärppä siitä vastaamaan:

- Oletko kummempia kuullut! Tämä ukkorähjä asetti satimia katolleen, loukkuja latonsa edustalle meitä, eläinrauk­koja, varten, jotka juoksemme metsissä, matelemme kuuraises­sa maassa, hypätä harpomme hämärissä, kahlaamme kasteisis­sa heinikoissa ja vilahdellen puikimme pimennoissa kalliit, kauniit turkit selässämme. Mutta itsepähän joutui ukkopaha ansaan, omaan satimeensa tarttui, omaan loukkoonsa lankesi. Puraise vain palanen ja auta minua vetämisessä!

Orava puraisi palan saaliista ja auttoi kärppää vetämises­sä.

Vähän matkaa kuljettuaan tuli jänis vastaan ja uteli:

- Mitä te siinä semmoisella vaivalla perässänne jytkytät­te?

Kärppä kertoi tarinan jänikselle ja pyysi tätä apumiehek­si:

- Puraise palanen ja vedä kanssamme!

Tuohon suostui jänis mielelläänkin, ja kun olivat kappa­leen matkaa taivaltaneet, niin kettu tuli vastaan. Puraistuaan palan ukosta niin kuin muutkin kettu yhtyi vetojoukkioon.

Taipaleen varrella liittyivät vielä susi ja karhu seurueeseen, ja kun jokainen aina kotvasen kuluttua puraisi palan saaliista, niin pian oli ukko pistetty poskeen.

Kun ei ollut enää kuin tyh­jä keikka kuljetettavana, tuli sudelle nälkä ja se kyseli toisilta:

- Mitä me, toverikullat, nyt syömme, kun ei ole enää ukosta partaakaan jäljellä?

- Pienin syödään, sanoi karhu ja siitä olivat kaikki yhtä mieltä.

Orava ja kärppä olivat joukon pienimmät. Ne siis piti en­sin popsia, vaan oravapa hyppäsi puuhun ja kärppä kätkeytyi kivikkoon. Mikäpä niitä enää kiinni sai!

- Mitä nyt syömme? tiedusteli nälkäinen susi taas.

- Syökäämme tuo kiekkosilmä, tuumasi karhu ja ojensi jo tassuaan tarttuakseen jänistä niskasta kiinni, vaan Jussipa ei joutanutkaan odottelemaan, vilisti metsään eikä sitä sen koommin nähty.

Nyt oli kettu joukon pienin, ja karhu ja susi päättivät syö­dä sen. Vaikka Mikko kuuli puheen, pysyi se huolettoman nä­köisenä ja sanoi:

- On niin ikävää syödä metsässä, mäen rinteellä maistuu atria aina paremmalta.

Tuon myönsivät susi ja karhukin ja lähtivät nousemaan
mäkeä ylös. Kettu oli olevinaan vallan huoleton, ryhtyi rinnet­tä kiivetessään suden kanssa keskusteluun ja kysyi:

- Mitäs te sitten syötte, kun minut on pistetty poskeen?

Susi tuli silloin lähemmin ajatelleeksi pulmaa ja sille muis­tui mieleen, että itse oli pienempi karhua ja lausui siksi näin:

- Emmeköhän me, hyvät ystävät, voisi sopia vanhoja vihoja ja elää yhdessä kaikessa sovussa ja rauhassa niin kuin ystävien ja tuttavien tuleekin?

Ehdotus miellytti kettua, ja kun sillä oli susi puolellaan, niin täytyihän karhunkin tyytyä päätökseen, vaikka, totta pu­huttaessa, olisi hyvä ateria ollut sille enemmän mieleen.

Keskustelun aiheita

  1. Mahtoiko karhun, suden ja ketun sovinto kestää pitkään?
  2. Miksi kettu kuvataan saduissa muita viisaampana?
  3. Miten muut eläimet suhtautuvat saduissa ketun temppuihin?
  4. Mitä keinoja tiedät siihen, etteivät eläimet pääse syömään kuollutta ihmistä? Voivatko eläimet syödä arkussa haudattua ihmistä? Entä polttohaudattua?
  5. Mitä hyötyä on siitä, että muut eläimet syövät luonnosta kuolleet eläimet?
  6. Mistä johtuu, että ihmiset olivat ennen vihoissa karhun ja suden kanssa?
  7. Mistä johtuu, että karhuja ja susia suojellaan nykyisin?
  8. Miksi ihmisten ei ole viisasta sortaa heikompiaan?
  9. Miksi laiha sopu on parempi kuin lihava riita?
  10. Mistä ihmisten väliset riidat johtuvat?
  11. Miten riitoja voitaisiin välttää?
  12. Miten riitoja pitää sopia?
  13. Miten riidan aloittamista voi välttää?

Karhun käräjät

Allapäin käveli karhu metsässä. Hän näki miehen, joka kynti kaskea, ja kysyi häneltä:

- Mies, mitä sinä teet?

- Kynnän kaskea, sitten kylvän ja syksyllä saan hyvän sadon, vastasi mies.

- No, ota minut apumieheksi, sanoi karhu, - minä kyn­nän ja kylvän, jos vain lupaat antaa syksyllä osan sadosta mi­nulle.

- Olkoon menneeksi, sanoi mies, - jos kynnät ja kylvät, niin pannaan kasken antimet puoliksi.

Karhu ryhtyi työhön ja käännettyään, kynnettyään kysyi mieheltä:

- Mitä me nyt tähän kylvämme?

- Jaetaan kahteen osaan, tuumasi mies, - kylvetään
toiseen puoleen naurista, toiseen vehnää.

Niin tehtiin. Kylvöt kasvoivat mainiosti ja kypsyivät oi­keaan aikaan. Syksy saapui, ja sato oli jaettava, mies vei kar­hun naurismaalle ja kysyi:

- Kumman sinä tahdot, latvat vai tyvet? Karhu aprikoi ja arveli, viimein sanoi:

- Latvat.

Mies leikkasi lehdet nauriista ja antoi karhulle. Sitten lähtivät yksissä tuumin vehnäpellolle satoa jakamaan, karhu sanoi:

- Nyt minä otan tyvet, ota sinä latvat.

- Olkoon menneeksi, vastasi mies, leikkasi vehnän itsel­leen ja jätti kumppanilleen sängen.

Tulipa talvi. Mies paistoi nauriita ja leipoi vehnästä leipää ja meni sitten kerran kutsumaan karhua vieraakseen. Kun tä­mä löntysteli miehen kotiin, söi naurispaistikkaan ja vehnälei­vän, niin jo totesi:

- Sinä olet pettänyt minut, sinun ruokasi maistuvat hy­välle, vaan minun maistuu vain maalle, vaikka miten sitä kie­huttaisin. Kyllä minä tämän sinulle vielä kostan!

Uhkauksensa mukaan otso päättikin kostaa miehelle ja lähti kerran hänen ruispellolleen viljaa syömään. Vaan karhupa oli aina tottunut käyttämään yhtä ja samaa polkua. Sen mieskin tiesi ja asetti sinne ansan ruisvarkaalle. Kun karhu sitten yöai­kaan vaelsi tavallista tietään eikä tiennyt olla varuillaan, niin lankesi ansaan. Hyppi ja pomppi siinä, murisi ja telmi, niin jo saapui mieskin paikalle.

Karhupoloinen silloin rukoilemaan:

- Päästä irti, ystäväni, niin kerran vielä sinua siitä pal­kitsen

- Kyllä sinä, mokomakin, ansaitsisit kuolla, vastasi mies, - sillä olet jo useamman kerran käynyt näpistelemässä ruispel­lossani. Osoittaakseni, etten ole pitkävihainen enkä turhasta kanna kaunaa vanhalle ystävälleni, tahdon tällä kertaa vapaut­taa sinut.

Mies täyttikin lupauksensa, mutta niin pian kun karhu oli päässyt ansasta, sanoi se vihan vimmoissaan:

- Nytpä minä syön sinut, konna, kerran ennen sinä jo petit minut ja nyt vielä kehtasit asettaa minulle ansoja

- Ei minua niinkään syödä, lupasithan sinä palkita mi­nut jalomielisyydestäni sinua kohtaan.

- Sen teenkin, sanoi karhu, - sillä maailman tapahan on palkita hyvä pahalla.

- Vaan siihen minä en tyydy, sanoi mies. – Lähdetään oikeuteen, niin saamme nähdä, kumpi meistä on oikeassa.

Karhu suostui ehdotukseen, ja he lähtivät yhdessä tuoma­ria etsimään. Ei tarvinnutkaan kovin pitkälle mennä, kun ta­pasivat hevosen, jota puhuttelivat:

- Me etsimme oikeutta, tahdotko ruveta tuomariksem­me?

- Selvittäkää asianne, vastasi hevonen, - jotta kuulen, kummalla on oikeus, kummalla vääryys.

Mies kertoi asian juurta jaksaen ja sanoi:

- Minä vapautin tämän karhun ansasta, koska hän oli luvannut minulle siitä palkkion, mutta ahdingosta päästyään ei tämä pysynytkään sanassaan, vaan tahtoi syödä minut puolus­tellen tekoaan sillä, että maailmassa hyvä aina pahalla palki­taan.

Kyllä karhu on oikeassa, virkkoi hevonen, - hyvä pahalla palkitaan, se on todellakin maailman tapa. Minäkin palvelin isäntääni uskollisesti kolmekymmentä vuotta, mutta eilen mi­nä kuulin hänen sanovan rengille: "Huomenna sinun pitää lo­pettaa se vanha hevoskaakki, vastukseksi se vain on meille.” Niinpä saa siis karhukin tappaa sinut, koska maailman tapa niin vaatii.

Mies ei kuitenkaan tyytynyt tuomioon, vaan tahtoi kään­tyä jonkun toisen tuomarin puoleen. Karhu suostui siihen, ja he lähtivät taas yhdessä vaeltamaan. Vähän matkan päästä he löysivät koiran, joka oli sidottu puuhun kiinni.

- Tuossa on vanha ja elämää kokenut koira, tuumasi mies, - otetaan se tuomariksi!

- Tehdään niin, vastasi karhu, ja nyt kerrottiin taas ja selitettiin riidan syyt koiralle.

Koira vastasi:

- Karhu on oikeassa! Kyllä minäkin olin aikoinani väke­vä ja urhoollinen ja palvelin isäntääni uskollisesti. Ajoin nää­tiä, saukkoja ja kärppiä ja sainpa vielä kauniita pentujakin, joista tuli mainioita metsäkoiria. Mutta nyt vanhaksi tultuani, sidottiin minut tähän puuhun kuolemaan, sillä maailman tapa on palkita hyvä pahalla.

- Tähän tuomioon en minä voi tyytyä, hakekaamme vielä kolmas tuomari, sanoi mies.

Karhu myöntyi ja taasen lähdettiin vaeltamaan. Nytpä sattuikin kettu tulemaan vastaan ja heti pyydettiin sitä riitaa ratkomaan. Kettu lupasi tuomita oikeuden ja kohtuuden mu­kaan, mutta kuiskasi samalla miehelle:

- Annatko minulle kaikki kanasi, niin langetan tuomion sinun hyväksesi?

- Annan, annan varmasti, vastasi mies.

Kettu kysyi kinan syytä, ja mies kertoi asian alusta al­kaen. Kuultuaan koko kertomuksen kettu sanoi:

- Vai niin, vai niin, tämä riita onkin hyvin monimutkai­nen ja vaikea, sitä ei voi seisoen selvitellä.

Niin puhuen kettu käski riitapuolia istumaan, kumpaakin omalle mättäälle ja istahti itse kolmannelle. Vähän aikaa asioi­ta aprikoituaan kettu julkaisi tuomion:

- Minkä minä tästä asiasta ymmärrän, olet sinä, karhu, tappion puolella. Vaan ettei mitään erehdystä sattuisi, täytyy meidän tutkia paikka, jossa tämä asia on tapahtunut. Lähde, mies, näyttämään, miten pahaksi karhu on sinun kylvösi sot­kenut!

Mies opasti toiset pellolleen ja näytti, kuinka suuren va­hingon karhu oli aiheuttanut. Miettiväisesti päätään pudistel­len sanoi repo silloin:

- Kylläpä olet tehnyt miehelle koko vahingon, olet pol­kenut ja hävittänyt suurimman osan hänen viljastaan.

- Siltä se näyttää, mutta lähtekääpä katsomaan, minkä­laisen murhayrityksen mies on tehnyt minua vastaan, tuumasi karhu.

He lähtivät ja paikalle päästyään kettu oli taas tarkastikin
tutkivinaan asianhaaroja ja kysyi karhulta:

- Kuljitko sinä aina samoja jälkiä pellolle tullessasi - Kuljin, vastasi karhu.

- Sepä oli paha, että aina samoja jälkiä tallasit, sanoi kettu, - eihän sinun olisi tarvinnut niin tehdä, olisithan muita­kin teitä päässyt pellolle.

Samassa kettu kääntyi miehen puoleen ja sanoi:
- Aseta ansasi, jotta näkisin, millainen sen on.

Mies teki niin, ja kun pyydys oli valmis, sanoi kettu karhulle:

- Käy nyt ansaan, että kunnolla näen, kuinka sinulle kä­vi.
Karhu totteli käskyä, mutta tarttui samassa niin kovaan, ettei päässytkään enää irti.

- No, nyt on asia samalla kannalla kuin se alkujaankin oli ja koko teidän kinanne on siis turha, sanoi kettu. – Lähde nyt mies kauniisti kotiin ja jätä karhu oman onnensa nojaan.

Mies lähti mieli tyytyväisenä astumaan kotiin päin, pyysi kuitenkin kettua palkintoaan noutamaan, milloin vain tälle parhaiten sopisi. Kettu ei viivytellytkään kauan, vaan lähti pi­meän tultua luikkimaan miehen talolle, suoraan kanakoppiin.

Kun kanat näkivät ketun, niin johan alkoi mylläkkä ja melkoi­nen kaakatus ja kotkotus. Talon emäntä kuuli silloin metelin ja juoksi halko kädessään kanakartanolle. Siellä huomasi ketun ja alkoi lyödä mukiloida mokomaakin kanavarasta halolla pää­hän. Hädin tuskin pääsi kettu livahtamaan pihalle ja totesi surkealla äänellä:

- Tämän minä nyt sain tuomiosta, jonka langetin! Kar­hu oli sittenkin oikeassa, kyllä se on niin, että pahalla hyvä palkitaan tässä matoisessa maailmassa.

Keskustelun aiheita

  1. Kannattaako kostaminen?
  2. Miten koston kierre syntyy?
  3. Onko viisasta palkita hyvä hyvällä?
  4. Miksi ei ole viisasta palkita pahaa hyvällä vaan oikeudenmukaisuudella?
  5. Millä tavalla koston kierre haittaa maailman kansojen elämää?
  6. Mitä seurauksia pettämisestä on pitkällä tähtäyksellä?
  7. Mitä karhun olisi pitänyt tehdä, jotta sen ei olisi käynyt huonosti?

Luontosatuja

Aurinko ja pohjantuuli

Aurinko ja pohjantuuli, Aisopok­sen satu antiikin ajoilta. Aurinko ja pohjantuuli joutuivat riitaan siitä, kumpi oli vahvempi, ja viimemai­nittu koetteli heti voimiaan käymäl­lä tiellä kulkevan miehen kimp­puun. Se yritti puhaltaa vaatteet hänen päältään, repi ja kiskoi hä­nen viittaansa minkä jaksoi, mutta mitä pahemmin myrskysi sitä tiu­kemmin mies kietoutui viittaansa. Sitten oli auringon vuoro, ja se loi muutaman säteensä mieheen, jo­ka pian riisui päällysvaatteensa ja heitti sitten muutkin vaatteensa yl­tään, kun auringonpaiste voimistui ja tuli hellesää.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi parhaan tuloksen saa usein ilman väkivaltaa?
  2. Miksi väkivalta on huono keino?
  3. Oletko joutunut toisten lasten väkivallan kohteeksi?
  4. Onko sinua kohdeltu väkivaltaisesti?
  5. Miksi väkivaltaa pitää välttää?

Ihmeihmisiä

Muinaisissa tarinoissa on runsaasti ihmeihmisiä, jotka mahdottomia tekoja pelastaakseen itsensä tai joitakin muita ihmisiä. Meidän aikanamme kerrotaan taruja Teräsmiehestä, Hämähäkkimiehestä jne.

Räpylä-Niiranen

Toiminta-alu­een laajentaminen mahdottomiin, kyky sulavasti liikkua vedessä tai ilmassa, näyttää jatkuvasti kiehto­van mieltä. Suomalainen versio on itsenäisesti vedessä pärjäävä Räpylä­-Niiranen.

Niiranen kuuluu ennen muuta savolaiseen perinteeseen. Yleisim­min hänen asuinpaikakseen maini­taan Iisalmi, joskus tarkennetusti Poroveden kylä. Muista miehistä hän erosi sikäli, että hänellä oli sor­mien ja varpaiden välissä räpylät, kuin vesilinnulla.

Räpylät antoivat Niiraselle sekä uskomattoman uintitaidon että pa­konomaisen halun veteen. Erityi­sesti hän oli viehättynyt sukeltele­maan jään alla, uimaan ylipitkiä matkoja avannosta toiseen. Halu oli voinut yllättää jopa keskellä yötä, toisinaan Niiranen saat­toi viipyä vedessä vuorokausia maalla käymättä.

Räpylä-Niiranen voidaan yhdis­tää ainakin kolmeen muuhun tarinaryhmään. Hänen kerrotaan avustaneen upotettujen esineiden nostossa - tai yrittäneen avustaa, sillä yleensä nosto epäon­nistuu naisten äännähdeltyä täyttä hiljaisuutta vaativassa työssä. Hän on neuvonut kalastajille hyviä apa­jia mutta varovasti: veden alla elä­jän on pysyttävä hyvissä väleissä isojen kalojen, varsinkin mateiden kanssa. Kolmannella tasolla hän liittyy tarinoihin hukkuneista, jotka pysyvätkin hengissä talven yli - heidän suunsa eteen muodostuu syystä tai toisesta ilmakupla, ja isot kalat varjelevat heitä pikkukaloilta.

Keskustelun aiheita

  1. Tutustukaa johonkin nykyajan ihmeihmisestä kertovaan kertomukseen.
  2. Mikä ihmetarinoissa on kiinnostavaa?
  3. Keitä satujen ihmeihmiset nykyajan tarinoissa auttavat ja keitä he vastustavat?
  4. Millaisia ihmeolioita esiintyy tietokonepeleissä?
  5. Miksi monissa saduissa esiintyy väkivaltaa?

Sananlaskuja ja niiden tulkintoja


Ei vara venettä kaada.

- Turhaa laittaa rahaa veneeseen.
- Meillä ei ole varaa kaataa toisen venettä.

Vahinko ei tule kello kaulassa,

- Yöllä ei kannata pitää kaulassa korua vaan kelloa.

Kun kissa on poissa, hyppivät hiiret pöydällä.

- Kannattaa pitää useampi kissa.

Älä osta sikaa säkissä.

- Säkki repeää, koska sika on painava.

Ei ole koiraa karvoihin katsominen.

- Koiralla on paljon karvoja, ei niitä kaikkia voi katsoa.

Ei savua ilman tulta.

- Taloa ei ole lämmitetty.

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.

- Sen, minkä osaa laulaa, osaa myös viheltää.

Suo siellä vetelä täällä.

- Suot Lapissa, järvet etelässä.

Loppuu kuin kanan lento.

- Kun kana lentää ja Maan vetovoima alkaa vaikuttaa siihen, se putoaa.

Olla pihkassa.

- Rakastaa mäntyä.

Olla kärpäsenä katossa.

- Haluaa lentää eikä olla ihminen.

Olla kukkona tunkiolla.

- Sotkenut itsensä pahasti

Korvat höröllä.

- Lehmällä.

Onnenonkija.

- Ongella ilman uistinta.

Takinkääntäjä.

- Pistää kaikki pesukoneeseen.

Hongankolistaja.

- Metsuri

Tuulesta temmattu.

- Vaatteet on tuuletettu ulkona.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi monet käyttävät sananlaskuja ja kiertoilmaisuja?
  2. Olisiko sinun mielestäsi parempi puhua suoraan kuin sananlaskuilla?
  3. Mitä yllä olevilla sananlaskuilla on haluttu opettaa?
  4. Pystyykö vain vähän suomea osaava ymmärtämään kiertoilmauksia ja sananlaskuja?
  5. Etsikää lisää sananlaskuja ja keskustelkaa niistä.

Mikä minusta tulee isona

- Minusta tulee poliisi, mutta ensin pitää harjoitella piirittäminen ja ampuminen.

- Alastonmallina on hyvä olla koska ei tarvitse pukeutua, voi olla vaan, ja silti tulee palkkaa.

- Minä haluan isona liikunnanopettajaksi, koska liikunta on terveellistä.

- Minusta tulee insinööri ja minä kasvatan parran ja juon kahvia.

Keskustelun aiheita

  1. Miksi tytöt valitsevat erilaisia ammatteja kuin pojat?
  2. Miksi miesten valitsemissa ammateissa usein maksetaan parempaa palkkaa kuin naisten valitsemissa?
  3. oiko jokainen päästä siihen ammattiin. johon toivoo pääsevänsä?
  4. Mitä on viisasta tehdä, jos haluaa päästä johonkin määrättyyn ammattiin?
  5. Mitä hyviä ja huonoja puolia on eri ammateilla?
  6. Onko sellaisia ammatteja, joissa on pelkkiä hyviä puolia mutta ei mitään huonoja puolia?
  7. Mitä hyviä ja huonoja puolia on opettajan ammatissa?

Ajattelu

Mikä on aivojen tehtävä?

- Aivot on hyvät kun ne ajattelevat minun puolestani.

Keskustelun aiheita

  1. Ajattelevatko kivet?
  2. Ajattelevatko kasvit?
  3. Ajatteleeko koira?
  4. Jos koira ajattelee, mistä tietää, että se ajattelee?
  5. Missä sijaitsevat aivot?
  6. Miksi kasveilla ei ole aivoja, mutta useimmilla eläimillä on?
  7. Miksi ihminen osaa ajatella paremmin kuin koira?

Perinteet

Mikä on perinne?

Oppitunnin aiheena olivat erilaiset suomalaiset perinteet. Aluksi opettaja halusi selvittää, ymmärtävätkö oppilaat, mitä perinne tarkoittaa. Jiri halusi valottaa sanan merkitystä muille esimerkin avulla:

- Perinne on semmoinen, että jos isä on käyttänyt ulkohuusia, niin sen isän poika käyttää sitä samaa ulkohuusia.

Kun ulkohuusi tuli kylälle

Vielä viime vuosisadalla kaikilla maalaistaloilla ei ollut ulkohuusia vessasta puhumattakaan. Perinteenä oli, että navetan tunkiolla oli riuku, jolla käytiin ulostamassa. Ensiksi ulkohuusin tekivät kaksi kylän puuseppää. Huusi sijaitsi navetan päädyssä tai navetan takana. Huusi oli laudoista tehty koppi, jossa oli tavallisesti kaksi reikäpenkkiä. Ulosteet tippuivat reiästä penkin alle. Sieltä ne siirrettiin aikanaan tunkioon. Vessapaperin sijasta käytettiin vanhoja sanomalehtiä.

Ulkohuusissa on pakkasella kylmä, ja sinne pitää mennä usein lumihangessa. Ulkohuusit on useimmissa maalaistaloissakin korvattu vessoilla. Hyvin hoidettu ulkohuusi säästää kuitenkin luontoa verrattuna vessaan. Ulkohuuseilla voitaisiin parantaa kehitysmaiden terveysoloja. Kompostoimalla myös ihmisten ulosteet saadaan lannoitteita, joita kehitysmaat joutuvat muuten ostamaan ulkomailta rahalla.

Saunomisperinne

Menneinä aikoina jokaisessa maalaistalossa oli sauna. Sauna oli paikka, jossa peseydyttiin ja otettiin löylyä. Kaupungeissa oli isoja yhteisiä saunoja, joissa käymisestä perittiin maksu. Saunat olivat puulämmitteisiä, ja myös vesi piti lämmittää puilla muuripadassa. Usein puut ja vesi piti tuoda saunaan kaukaa, ja saunan lämmittämisessä oli paljon työtä. Talvipakkasella saunaa ei tahtonut saada oikein lämpimäksi. Saunaa lämmitettiin vain kerran tai kaksi kertaa viikossa. Muina päivinä tyydyttiin pesemään vain käsiä ja kasvoja jos niitäkään.

Kylpyhuoneita ja suihkuja rakennettiin ensin enimmäkseen vain kaupunkeihin, mutta nyt melkein kaikissa maalaistaloissakin on kylpyhuone. Kylpyhuoneessa voi peseytyä joka päivä, ja joskus useamminkin. Kylpyhuonetta ei tarvitse erikseen lämmittää, vaan lämpö ja lämmin vesi tulevat samasta lämmitysjärjestelmästä kuin muuhunkin taloon.

Koska saunasta on muodostunut suomalainen perinne, saunoja rakennetaan nykyään kylpyhuoneen lisäksi jopa kerrostaloasuntoihin. Sauna ei ole enää tarpeellinen peseytymishuone vaan saunomisperinnettä yllä pitävä paikka.

Keskustelun aiheita

  1. Mitä perinteet ovat?
  2. Onko olemassa hyviä perinteitä ja huonoja perinteitä?
  3. Mitä niiden, jotka eivät pidä perinteistä, pitäisi tehdä, jotta perinteet eivät rasittaisi heitä?
  4. Miten uusia perinteitä syntyy (esimerkiksi tietokoneiden vuoksi)?
  5. Mitä vanhoista perinteistä ovat mielestäsi hyviä ja mitkä huonoja?
  6. Mitkä uusista perinteistä ovat mielestäsi hyviä ja mitkä huonoja?
  7. Miksi ihmiset eivät ole yksimielisiä siitä, mitkä perinteet ovat hyviä ja mitkä huonoja?
  8. Miksi jotkut kannattavat monia perinteitä ja jotkut eivät mitään?
  9. Miten perinneriidat pitäisi ratkaista?

Miesten työt ja naisten työt

- Voisitko Yrjö tiskata?

- Minä en tee naisten töitä, Yrjö vastasi.

- Löytyy täältä miesten töitäkin, ulkohuusin alusta pitäisi tyhjentää, vastasi Irja.

Keskustelun aiheita

  1. Onko mielestäsi olemassa miesten töitä ja naisten töitä? Jos jokin työ on miesten työ tai naisten työ, millä perusteella?
  2. Miksi miehen pitää osallistua myös kotitaloustöihin?
  3. Miksi ”miesten töistä” ja ”naisten töistä” pitäisi päästä eroon myös työpaikoilla?
  4. Miksi useimmat johtajat ovat miehiä?
  5. Miksi useimmat opettajat ovat naisia?

Vanha opetussuunnitelma (voi olla jossain vielä voimassa)

Elämänkatsomustiedon opetus tukee yk­silön elämänkatsomuksen muotoutumis­ta, antaa mahdollisuuden omaksua maa­ilman perusluonnetta ja arvoja jäsentäviä lähestymistapoja sekä käyttää niitä elä­män ongelmien ratkomiseen. Ihmisenä ja kansalaisena oppilas kohtaa vaikeita katsomuksellisia kysymyksiä, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä ratkaisuja. Tutkiva ja uutta rakentava oppija kasvaa ymmärtämään sekä itsensä että maailman keskeneräisyyden. Kat­somusten tutkiminen avaa näköaloja jäsentää maailman mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia kehityspolkuja.

Opiskelun tavoitteena on, että oppilas
o ymmärtää erilaisia katsomuksellisia näkökulmia ja osaa eritellä katsomuksellisten kysymysten ratkaisuja ihmisoikeusetiikan pe­rustalta,
o tutkii eurooppalaisia ja muiden kulttuurien perinteitä siten, että hä­nelle muodostuu monipuolinen katsomuksellinen yleissivistys sekä
o saa tukea oman elämänkatsomuksen muodostumiselle.

Opetuksen sisällöt valitaan siten, että ne mahdollistavat keskustelun tiedon ja toiminnan suhteesta arvoihin. Ympärillä tapahtuvan ja kou­lussa opitun pohjalta käsitellään sitä, mikä on oppilaille tärkeää maail­massa. Maailmankuva rakentuu yhdistämällä eri tiedon alueita ja ver­tailemalla tiedonhankinnan menetelmiä.

Sisällöt voidaan ryhmitellä kolmeksi osa-alueeksi: ihmissuhteet ja moraalinen kasvu, kulttuuri-identiteetti sekä yhteiskuntasuhde, kansa­laisetiikka.

Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu

Ala-asteen oppilaita rohkaistaan itsensä ilmaisemiseen ja myötäelä­miseen sekä ohjataan käyttämään omia mahdollisuuksiaan. Pohditaan ihmisyyttä ja mietitään kultaisen säännön sisältöä ja merkitystä. Tar­kastellaan tiedonhankintaa ja tuetaan kriittisen arviointikyvyn kasvua.

Yläasteella tutkitaan eri ajattelijoiden käsityksiä hyvästä ihmisestä. Ihmisen tekoja ja niiden seurauksia tarkastellaan kulttuuriperinteen ja omavastuisen moraaliteorian kannalta.

Kulttuuri-identiteetti

Ala-asteella tarkastellaan suomalaista minuutta ennen ja nyt. Opi­taan tuntemaan ja arvostamaan kieli- ja kulttuurivähemmistöjämme se­kä uusia suomalaisia. Perehdytään eurooppalaisiin katsomusperinteisiin ja tutustutaan oppilaille läheiseen sekulaariin perinteeseen. Tutki­taan ihmisen ja luonnon suhdetta.

Yläasteella tutustutaan historiallisesti merkittävien elämänkatsomus­ten ja uskontojen opetuksiin. Selvitetään maailmankuvan muuttumista ja sekulaarin ajatteluperinteen syntyä ja nykyisiä ilmenemismuotoja.

Yhteiskuntasuhde, kansalaisetiikka

Ala-asteella pohditaan keinoja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja toimitaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien puolesta. Tutustutaan uskon­nonvapauden sisältöön. Tarkastellaan lasta ja nuorta tulevaisuuden teki­jänä ja oikeuksien haltijana.

Yläasteella tarkastellaan ihmisoikeuksien toteutumista ja tutustutaan tulevaisuuden tutkimuksen perusteisiin.

Hyvän elämän perusteet voidaan löytää tutkien, väitellen ja keskus­tellen. Elämänkatsomustiedon eettinen näköala ei perustu auktori­teettiin. Opettaja ei ohjaa oppilasta omaksumaan mitään tiettyä elämän­katsomusta, vaan auttaa häntä itse löytämään hyvän elämän perusteet. Opetuksessa korostuvat oppilaan mahdollisuudet tehdä omaa elämään­sä ja maailmaa koskevia valintoja. Tarkoituksena on alusta lähtien luo­da itseohjautuva, tutkiva ja vuorovaikutteinen opiskelutapa. Opetukses­sa käytetään hyväksi taiteen mahdollisuuksia avata uusia näkökulmia.

Kouluyhteisön toimintatavoilla on merkitystä yksilön eettiselle ja sosiaaliselle kasvulle. Koulun toimintaperiaatteissa tulee ottaa huomi­oon kotien katsomusperinne ja oppilaiden tasa-arvo muistaen, että elä­mänkatsomustiedon opiskelijat eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan.