| Satuja ja totta Peruskoulun elämänkatsomustieto 1-2 et01-02 Tätä on viimeksi muutettu 2.10.2009 Kaikki etkirjat löydät tästä Opetussuunnitelmat Ateistien ehdotuksen uudeksi opetussuunnitelmaksi löydät tästä Opetushallituksen ohjeen uudeksi opetussuunnitelmaksi löydät tästä Minkä takia maapallolla on ihmisiä? Sehän on aivan turhaa. Eihän muuallakaan ole. Uutislehti satanen 8.2.2005 Miten suklaamunat tehdään? Ensin otetaan kananmunasta malli ja sitten tehdään suklaamunakone. Mutta niitä ei voi tavallisessa kananmunakoneessa tehdä. Yhteishyvä – lehti 4/2006 Valtatien hirviöt Illan hämärässä autoilija näki tiepuolessa kokonaan punaiseen pukeutuneen olennon, joka heilutti kättään. Autoilija pysäytti ajoneuvonsa ja avasi ikkunan. – Minä olen Valtatien punainen hirviö, olento sanoi. – Anna minulle jotakin syötävää. Autoilija ojensi olennolle matkaevääksi varaamansa lihapiirakan, ja hirviö hävisi. Hetken kuluttua tiepuolessa seisoi kokonaan vihreään pukeutunut olento, joka myös halusi autoilijan pysähtyvän. – Minä olen Valtatien vihreä hirviö, olento sanoi, kun autoilija avasi ikkunan. – Anna minulle jotakin juotavaa. Autoilija kaivoi hansikaslokerosta Coca-Colan ja ojensi sen olennolle. Hirviö häipyi, ja autoilija jatkoi matkaansa. Jonkin ajan kuluttua hän näki tiepuolessa kokonaan siniseen pukeutuneen olennon. Autoilija pysähtyi. – Annapa kun arvaan, autoilija sanoi olennolle. – Sinä olet tietysti Valtatien sininen hirviö. Mitä sinä haluat? – Ajokortin ja rekisteriotteen Sisällysluettelo
Miljoona suomalaista ei kuulu kirkkoonSyyskuun 2008 aikana evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien suomalaisten määrä ylitti miljoonan. Heistä 120000 on käyttänyt eroakirkosta.fi -palvelua. Suurin osa miljoonasta, noin 830000 henkilöä, ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu 60000, helluntailiikkeeseen yli 50000 ihmistä ja muihin vähemmistöuskontoihin yhteensä noin 70000. Uskontokuntiin kuulumattomien osuus on noussut erityisesti vuonna 2003 säädetyn uskonnonvapauslain jälkeen. Valtaosa kirkosta eroavista ei liity mihinkään uskontokuntaan. Elämänkäsitystieto vai elämänkatsomustieto, kumpi on parempi?Ratkaise itseKun alat puhua, aloitatko ”Minun katsomukseni on…vai Minun käsitykseni on… KoulussaPikku-Pekka koulussaPikku-Pekka oli ollut ensimmäistä päivää koulussa. Illalla hän jutteli äidille päivän tapahtumista.- Siellä oli yksi läski täti, joka sanoi olevansa opettaja. Se pakotti meidät piirtämään mustilla liiduilla valkoiselle paperille suoria viivoja. Mutta minä piirsinkin kiemuroita. - Minkä ihmeen takia, äiti kummasteli. - No en kai mä sitä heti ekana päivänä rupea hemmottelemaan pilalle. AlakoulussaTämän kirjoittaja oli alakoulussa, ja siellä piti piirtää M - kirjaimia kaunokirjoitusvihkoon. Vieressä istunut tyttö sanoi, että kirjaimet olisivat paremman näköisiä, jos niihin tekisi enemmän kiemuroita. Kirjoittaja teki niin. Opettaja määräsi kirjoittajan seisomaan, ja vaikka kirjoittaja on myöhemmin toiminut vuosikymmeniä opettajana, hänelle ei ole selvinnyt, miksi hänen piti seisoa (seisominen oli siihen aikaan rangaistus).AikamuodotOpettaja yritti saada aikamuotoja luokkansa päähän- Mikä aikamuoto on kyseessä, jos minä sanon, että minä olen kaunis? No Juuso! - Mennyt aikamuoto, jos sitäkään. Suomen tunnilla- Äiti äiti, minä opin suomen kielen tunnilla taas tänään monta uutta sanaa, Pekka sanoi kotona.- Ihanko totta? Lukiko opettaja teille jotakin kirjaa? - Ei. Se kaatui kynnykseen. SijaisopettajaOlli oli juuri aloittanut ensimmäisen luokan. Opettaja sairastui, ja hänen tilalleen jouduttiin ottamaan sijainen.- No Olli, kuinka koulunkäynti sujuu? kysyi naapurin täti. - Hyvin, vastasi Olli. -Me ollaan kulutettu jo yksi opettaja loppuun. Tavallinen perhePikku-Ollin luokka oli todella uupunut aamulla, sillä kaikki olivat katsoneet kokoillan pitkän elokuvan, joka päättyi vasta puolenyön jälkeen. Opettaja ei kuitenkaan ollut nähnyt elokuvaa ja kyseli lapsilta, mistä se kertoi.- Pääosassa oli ihan tavallinen perhe, Olli selosti. Isä oli mafian palkkamurhaaja, äiti prostituoitu ja lapset käyttivät kaikki heroiinia. Korvaavat toisiaanOpettaja selitti oppilailleen, kuinka ihmisen aistit korvaavat toisiaan. Jos esimerkiksi jonkun näkö on heikko, kuulo on yleensä vastaavasti parempi, hajuaisti saattaa korvata makuaistia ja niin edelleen.- Tuleeko kenellekään mieleen mitään muuta esimerkkiä? opettaja kysyi luokalta. - Tulee, Pikku-Ville vastasi. - Jos ihmisen toinen jalka on toista lyhyempi, niin toinen on vastaavasti toista pitempi. LuokitteluEläinkunta jaetaan eri luokkiin, opettaja selitti luonnontiedon tunnilla. Voitteko mainita jotakin muuta, joka jaetaan samalla tavalla luokkiin.- Kalja, Ossi kiljaisi takapenkiltä. Miksi olen koulussa?Ei ole helppoa olla ensimmäisellä luokalla, Pikku-Lauri pohdiskeli.- Mä en osaa kirjoittaa, mä en osaa lukea, mä en osaa laskea - enkä mä saa puhua. Mitä hittoa mä teen koko koulussa! Aika tyhmä- Käytkö sinä koulua? kysyi eräs mies Pikku-Matilta.- Joo, joka päivä. - Kuinka vanha olet? - Kahdeksan vuotta. - Minä olen viidenkymmenen ja olen myös joka päivä koulussa. Arvaapas, mikä minä olen? - Taidat olla aika tyhmä. Virhe ja laiskuusPekka ja Ville pohdiskelivat olennaisia asioita.- On se kumma, että kun opettaja tekee virheen, hän erehtyy. Mutta kun oppilas tekee virheen, se on merkki laiskuudesta. Höhlä uimariOpettaja kertoi historian tunnilla muinaisesta Roomasta.- Roomassa asui kerran keisari, joka ui kolme kertaa päivässä Tiber -joen yli. - Höhlä tyyppi, Lasse kommentoi. Miksei se uinut neljä kertaa, niin se olisi päässyt vaatteittensa luokse. Lakki pois päästä- Minkä takia pitää ottaa hattu päästä, kun hautajaissaatto tulee? opettaja kysyi.- Jos vaikka sattuisi olemaan opettaja arkussa, vastasi Ville. Saimaan kanava- Lapset, mikä on Saimaan kanava?Ville viittaa ankarasti: - Ei semmoista olekaan. Ei ainakaan meidän telkkarissa. Keskustelun aiheita
TyössäMissä opettaja on työssä?Opettaja saatteli ekaluokkalaista linja-autolle. Matkalla oppilas kysyi opettajaltaan: - Hei ope, missä sinä olet töissä? Pimeitä töitä- Mun faija sai hommia yövartijana.- Älä. Tosi jännää. Missä se on hommissa? - Ei se tiedä, kun on niin pimeää. Tärkeä työOlli oli saanut mielestään tärkeän työn. Hänestä oli tehty pikkufirman lähettipoika. Kun hän kiikutti papereita toisen firman johtajalle, hän totesi:- Meidän johtaja ei ehtinyt tuoda näitä, joten toin ne itse. Myöhässä- Ville, miksi tulit tänään myöhään töihin?- Menin naimisiin, herra johtaja. - Jaaha, katsokin, ettei asia toistu. TaikatemppukirjojaMies tuli kirjakauppaan.- Onko teillä sellaista kirjaa kuin ”Miten tulen toimeen palkallani?” - Sitä meillä ei ole, myyjätär totesi. - Mutta meillä on paljon muita taikatemppukirjoja. Korvaamaton- Kyllä työelämä on kummallista, Juuso huokaisi. - Jos pyydät muutaman kympin palkankorotusta, sinulle sanotaan, että kuka tahansa voi tehdä työsi. Mutta jos haluaisit olla muutaman päivän töistä poissa, muututkin korvaamattomaksi.Ilmatieteen laitoksellaIlmatieteen laitoksen siivooja oli jättänyt meteorologien pöydälle tiedotteen:- Sulkekaa ikkuna aina, kun lähdette pois. Ikinä ei tiedä, vaikka yöllä sataisi vettä. Miten kävi...?- Kuinka kävi rakentamallesi lentokoneelle?- Se syöksyi mereen. - Entä kehittämällesi sukellusveneelle? - Se räjähti ilmaan. Palvelukseen halutaanIlmoitus ”Palvelukseen halutaan” osastolla:- Konttorityöhön otetaan nuori neitonen. Pääsyvaatimuksena 17 vuoden ikä tai vastaavat tiedot. Rangaistuskirja- Voi voi Jussi, opettaja pauhasi katsellessaan pojan poissaoloja ja rangaistuskirjaa. – Mikähän sinustakin mataa isona tulla?- Pankinjohtaja ja kansanedustaja. Sisustusarkkitehti- Minkälainen ihminen on sisustusarkkitehti?- No millainen? - Sisustusarkkitehti kertoo, minkälaisia huonekaluja on hankittava, millaiset tapetit huoneisiin tarvitaan ja mitä värejä pitää käyttää. Siis eräänlainen anoppi. Keskustelun aiheita
Koulunkäyntiä 1950-luvun SuomessaKun tämän kirjoittaja aloitti koulunkäynnin, koulun ensimmäinen luokka alkoi vasta tammikuussa. Koulu oli vanhassa puurakennuksessa, ja alakouluun kuuluivat luokat 1-3. Luokkahuoneena oli entinen poikien käsityöluokka, johon oli sijoitettu kahden istuttavia vanhoja pulpetteja. Opettajana toimi pelkästään ns. keskikoulun (vastaa nykyistä peruskoulua) käynyt ison maalaistalon tytär. Tämän kirjoittaja osasi lukea jo mennessään kouluun 6-vuotiaana eli puoli vuotta ennen aikojaan. Oli enemmän tai vähemmän vaikea käsittää, miksi opettaja kyseli, minkä värinen talitiainen oli. Kyllähän sen kaikki kyselemättäkin tiesivät. Kouluruokailuun oppilaiden piti tuoda oma maitopullo ja omat voileivät. Koulun puolesta tarjottiin usein perunoita ja läskisoosia, ja ainoat ruokailuvälineet olivat syvä lautanen ja lusikka. Koulua oli myös lauantaina, ja lauantaina tarjottiin puuroa. Oppilaiden piti poimia puolukoita ja tuoda niitä syksyisin koululle. Marjoista keitettiin marjapuuroa, jota tarjottiin lauantaisin. Jos marjapuuroa ei ollut, tarjottiin ruispuuroa. Kesäloma oli kolme kuukautta, ja syksyllä oli perunannostoloma. Köyhille jaettiin koulun puolesta kumisaappaita, ja kun rikkaamman naapurin poika huomautti kirjoittajalle asiasta, myös hän taisi kerran saada kumisaappaat. Tavallisin jalkine oli kumiteräsaapas, jossa oli usein reikiä. Kun koulutie kulki metsän ja kahden suon läpi, kenkiin meni syksyllä ja keväällä vettä. Köyhät oppilaat kävivät koulua tavallisesti kotitekoisissa ja moneen kertaan paikatuissa vaatteissa. Keväällä kouluun piti viedä luuta, ja koululaiset lakaisivat luudalla koko koulun pihan. Syrjäinen maaseutu eli muutenkin lähes omavaraistaloudessa. Joka mökissä oli muutama lehmä, lampaita, kanoja ja useilla oli myös hevonen, jonka avulla pienet pellot kynnettiin ja kylvettiin. Hevosen avulla saatiin talvisin lisäansioita metsätöistä. Lampaiden villat karstattiin ja kehrättiin rukilla villalangoiksi. Langoista kudottiin perheen tarvitsemat villasukat ja villapaidat. Pellavaa kasvatettiin ja siitä kudottiin kangasta lakanoiksi ja jopa alusvaatteiksi. Viljaa puitiin riihessä käsivoimin varstalla, ja myllyssä jauhatettiin jauhoja, joista tehtiin leipää ja pullaa. Maidosta erotettiin kermaa separaattorilla, ja kermasta kirnuttiin voita. Työttömyysturvaa ei ollut, ja monet perheet olivat velkaa kauppiaalle ruoka-ostoksista. Kaikkein köyhimmät saattoivat saada kunnalta sosiaaliapua, mutta sosiaalilautakunnan maalaisisännät määräsivät sosiaaliavun määrän usein niin pieneksi, että perhe näki nälkää. Eräässä perheessä isä oli kuollut, ja lapset joutivat varastamaan, kun sosiaaliapua ei saatu riittävästi. Kun kevät koitti, naapurin poika sanoi, että tänään saadaan todistukset. Kirjoittaja kysyi, mikä se sellainen on. Naapurin poika ei oikein osannut selittää, mutta hän kehotti katsomaan, onko todistuksessa nelosia. Eihän niitä ollut, melkein kaikki numerot olivat viitosia. Ison talon tyttären ei kuulunut antaa sen parempia numeroita köyhille. Nelosia hän ei sentään uskaltanut antaa, kun kirjoittajan isä oli koulun johtokunnan puheenjohtaja. Käsityönopettajana toiminut naapurin vanhaisäntä antoi myös viitosen, koska hän oli aikoinaan ollut huonoissa väleissä kirjoittajan isoisän kanssa. Todistus korjaantui vasta neljännellä luokalla, kun historiaa opettanut opettaja huomasi, että kirjoittaja muistaa yhdellä lukemisella ne asiat, joita muut joutuvat opettelemaan. Historiaa tämä alakoulun opettaja opetti yläkoulussa sillä aikaa, kun yläkoulun opettaja opetti alakoulussa uskontoa. Alakoulun opettaja ei saanut opettaa uskontoa, koska hän oli eri uskontoa kuin oppilaiden enemmistö. Koulukirjoja oli vähän, ja opettaja opetti useaa luokkaa yhtä aikaa. Koulukirjat olivat usein suppeita ja vanhentuneita. Osan oppilasta piti työskennellä yksikseen esimerkiksi harjoittelemalla kirjoittamista tai laskemista sillä aikaa, kun opettaja opetti muille jotain tärkeämpänä pitämäänsä. Maalaisten ajateltiin olevan hieman muita tyhmempiä, ja oli eri oppikirjat maalaiskansakouluille ja kaupunkikansakouluille. Koulukiusaamista oli, mutta siihen aikaan kiusaajina toimivat useimmiten itseään muita parempina pitävien perheiden lapset. Jopa rikoksen tunnusmerkit täyttävää kiusaamista oli, mutta siihen ei useinkaan kukaan puuttunut. Opettajat seurasivat välitunteja ikkunasta silloin, kun he sattuivat muistamaan. Tavallisimpia kiusaamisen muotoja olivat nimittely ja tappeleminen. Kansakoulun lisäksi siihen aikaan oli olemassa oppikoulu, jonne varakkaampien tai koulutetumpien ihmisten lapset siirtyivät kansakoulun neljännen tai viidennen luokan jälkeen. Kylältä lähinnä opettajien lapset pyrkivät oppikouluun, johon oli pääsykoe. Uusi opettaja ehdotti, että myös tämän kirjoittaja pyrkisi oppikouluun. Monien yllätykseksi hän pääsi oppikouluun paremmalla pistemäärällä kuin opettajien lapset. Koska eräs opettajista muutti myöhemmin paikkakunnalta pois ja eräs opettajien lapsista ei saanut oppikoulua koskaan käytyä, kirjoittajasta tuli ensimmäinen kylällä syntynyt ja kasvanut ylioppilas. Toisin kuin yleensä, köyhää ylioppilasta tuli onnittelemaan vain yhden käden sormilla laskettava joukko sukulaisia. Kun hänestä myöhemmin tuli filosofian maisteri, osa kyläläisistä ei ollenkaan uskonut tapahtunutta. Oppikoulun käynti oli maalaisille vaikeaa. Oppikoulussa oli alusta lähtien kaksi linjaa, ne jotka lukivat pitkää englantia, ja ne, jotka lukivat pitkää saksaa. Oppilaat kuulemma arvottiin luokkiinsa, mutta arpaonni suosi aina kaupunkilaisia ja maalaiset joutuivat lukemaan pitkää saksaa. Liikenneyhteydet maalta kaupunkiin olivat huonot, ja moni maalaisopiskelija joutui lopettamaan koulun käynnin jo pelkän matkustamisen aiheuttaman väsymyksen takia. Kirjoittaja asui kahtena ensimmäisenä vuotena sukulaisten luona kaupungissa, mutta jo kolmantena vuotena hän kulki seuraavaa koulumatkaa: Herätys aamulla kello kuusi. Polkupyörän työntämistä oli puoli kilometriä. Polkupyörällä ajamista oli (myös 30 asteen pakkasessa) kolme kilometriä. Sitten oli auton odottamista. Linja-automatkaa oli vajaa tunti. Oli kilometrin kävely linja- autoasemalta koululle. Koska linja-autoja kulki harvaan, kotona hän oli joskus vasta kello 18. Päivällä ns. ruokatunteja saattoi olla kaksi, mutta koululla ei ollut ruokailua. Kirjoittajalla oli voileipiä ja maitoa eväinä. Jos oli rahaa, ostettiin osuuskaupan baarista puoli annosta hernekeittoa, jos ei ollut rahaa, tyydyttiin voileipiin. Sen jälkeen saattoi seurata pari tuntia kaupungilla kävelyä, koska koululla ei saanut oleskella ruokatuntien aikana. Myös kadunkulmissa seisoskeleminen oli kiellettyä. Kaupungissa kerrotaan juttua poliisista, joka sanoi kadunkulmaan pysähtyneille koululaisille: ”Hajaantukaa tai ammun.” Poliisi sai tästä lisänimen Herkkäsormi. Myös oppikoulussa todistuksen numerot saattoivat olla välillä mielivaltaisia. Jopa osa opettajista oli sitä mieltä, ettei köyhien pitänyt käydä oppikoulua. Kylällä oli kaksi sosialidemokraattia, kirvesmies ja suutari. Muut olivat maalaisliittolaisia tai kansandemokraatteja. Monet maalaisliittolaiset katsoivat olevansa vähän kansandemokraatteja parempia ihmisiä ja olivat sitä mieltä, että oppikoulu kuului varakkaiden perheiden lapsille. Monet kansandemokraatit olivat sitä mieltä, että köyhien ei pidä laittaa lapsiaan oppikouluun, koska heistä kasvatetaan siellä porvareita. Keskustelun aiheita
IhmissuhteetYksinäisyys- Oliko kesämökillä yksinäistä?- Ei siellä lappasi koko ajan väkeä kysymässä, tunsinko siellä ollessani yksinäisyyttä. Aamulla- Kuinka päivät sujuvat? Manta kysyi Selmalta.- Ihan mukavasti. Aamulla avaan ensimmäiseksi sanomalehden ja jos en löydä omaa nimeäni kuolinilmoituksista, pistän kahvin tulemaan. Ei valitettavasti paikalla- Herra johtaja, täällä kävi vihainen mies, joka sanoi tulleensa tappamaan teidät.- Jassoo, mitä vastasitte? - Sanoin hänelle, ettei johtaja nyt ole valitettavasti paikalla. Ei kumpikaan meistä- Tapasin tässä taannoin tutun kaverin, Pikku-Pekka kertoi Villelle. – Hän vaikutti tutulta ja olin varma, että se oli hän. Kun me sitten olimme aikamme jutelleet keskenämme, huomasimme, että emme olleet kumpikaan meistä.Hatunnosto- Matti, tunnetko tuon naisen? Liisa kysyi ihmeissään.- En, en tunne. - Mutta miksi sitten nostit hänelle hattua? - Koska tämä on veljeni hattu ja tuo nainen on veljeni tuttu. Kysymykseen kysymyksellä- Liisa, miksi sinä aina vastaat minun kysymykseeni kysymyksellä? Matti marmatti.- Ihanko totta? Teenkö minä tosiaan niin? Itserakas- Et varmaan usko, mutta ennen olin hyvin itserakas, Pekka tunnisti Villelle. - Kerran sitten menin psykiatrin puheille, ja hän paransi minut. Nykyään olen paikkakunnan miellyttävimpiä miehiä.Liika syöminenJussi piti letuista, mutta söi niitä liikaa. Äiti keksi hätävalheen.- Jos syö lettuja liikaa, niin vatsasta tulee tosi paksu. Jussi uskoi. Kerran Jussi keksi raitiovaunussa raskaana olevan naisen. Jussi juoksi naisen luo ja osoitti häntä sormellaan: - Hähää! Minä tiedän, mitä sinä olet tehnyt! Nyt ei ryypätäIsoisä makasi kuolinvuoteellaan ja voihki tuskasta:- Anna ryyppy, hän sopersi vaimolleen. - Nyt ei ryypätä, mummo vastasi. – Nyt kuollaan. TappeluLeena soitti hädissään poliisille:- Tulkaa tänne pian! Antti tappelee täällä erään miehen kanssa. Sitä on kestänyt jo puoli tuntia. - Miksi ette ole soittanut aikaisemmin, poliisi ihmetteli. - No kun Antti oli aluksi voitolla. Hieno leluPikku-Kalle sai syntymäpäivälahjakseen hienon lelun, jota hän tarkastelu joka puolelta. Sitten hän päätti kysyä erästä seikkaa isältään:- Tää on kyllä hieno, Kalle aloitti. - Mutta kuinka tää rikotaan? Kiroilu- Mitä sinun mummosi sanoisi, jos kuulisi, kuinka paljon sinä kiroilet? opettaja torui Kallea.- Hän varmaan ilahtuisi. - Hävytön poika! Miten niin? - Mummo on ollut kuurona kymmenen vuotta. KotiinpaluuPikku-Kallen isä palasi kotiin aamuyöstä. Kalle heräsi ja juoksi vastaan.- Äiti, äiti, Kalle kiljui. – Isä haisee johtokunnalle! Luottamus- Herra johtaja, Matti puhutteli pomoaan.- Saisinko huomenna iltapäivän vapaaksi, kun minun pitäisi auttaa vaimoani suursiivouksessa? - Ei tule kysymykseenkään. - Kiitos, herra johtaja. Tiesinhän, että teihin voi luottaa. Uudet tavat- Nykyajan lapset eivät enää kutsu isäänsä ja äitiään vanhemmiksi.- Miksi sitten? - Sponsoreiksi. Anteeksi pyytäminenÄiti ojensi Pikku-Lassea, joka oli lähdössä Pikku-Liisan synttäreille:- Äläkä sitten unohda pois lähtiessäsi pyytää Liisan äidiltä anteeksi käytöstäsi! Keskustelun aiheita
Ihminen saa aikaan luonnonmullistuksiaOpettaja tai joku lukutaitoisista oppilaista esittää seuraavan kertomuksen 1800 - luvun Karjalasta: Moni luulee, että tämä maa on sellainen kuin aina ennenkin, ja että se aina pysyy sellaisena kuin se nykyään on. Mutta maanpinta muuttuu koko ajan luonnonvoimien vaikutuksesta. Kun Vuoksi on syössyt Imatrasta alas, murtaa se murtamistaan uraa itselleen monien koskien ja ryöppyävien putousten kautta. Se tekee nyt polven itään päin, mutta laajenee alajuoksussaan moneksi kapeaksi ja leveäksi järveksi, joita lyhyet vuolteet yhdistävät. Muuan näistä järvistä, joka on noin 90 tai 100 kilometrin Vuoksen niskasta, on nimeltään Suvanto, ja se oli aikoinaan lähes 40 kilometriä pitkä sekä sangen syvä. Suvanto laski siihen aikaan Vuokseen erään kannaksen poikki, jota sanotaan Kiviniemeksi. Mutta itään päin ulottui Suvanto aivan lähelle Laatokan rantaa ja tästä suuresta järvestä sen erotti ainoastaan 300 metrin pituinen ja 12 metrin levyinen hiekkaharju Taipaleen kylän kohdalla. Suvannon laskuväylä Kiviniemen poikki oli matala, ja kävi niin, että sen vesi nousi keväisin hyvin korkealle ja vahingoitti talollisten niittyjä. Nämä olivat usein aikoneet kaivaa Taipaleen harjun puhki ja siten laskea Suvantoa. V. 1818 keväällä oli Suvannon vesi niin korkealla, että se nousi melkein harjun tasalle, ja toisella puolella harjua oli Laatokan vesi 12 metriä alempana. Nyt luulivat talonpojat olevan hyvän tilaisuuden hiukan laskea Suvannon liikaa vettä ja saada niittynsä kuiviksi. Taipaleen kylän miehet tarttuivat lapioihinsa, eikä aikaakaan, niin olivat jo kaivaneet harjun poikki pienen uran. Suvannon vesi alkoi juosta uraa myöten Laatokkaan. Talonpojista tämä oli hyödyllistä ja hauskaa, he olivat mielissään tuosta pienestä virranjuovasta ja läksivät tyytyväisinä kotiinsa. Tämä tapahtui Yrjön päivän edellisenä iltana. Mutta pian vesi alkoi uurtaa yhä leveämpää uraa löyhään hiekkaan. Mitä isommaksi ura leveni, sitä enemmän virtasi siihen vettä, jonka vauhtia lisäsi Laatokkaan viettävä jyrkkä rinne. Muutaman tunnin kuluttua oli siinä kohiseva koski, joka hetki hetkeltä kasvoi ja vei mukanaan hietaharjuja kappaleen toisensa jälkeen. Talonpojat kuulivat kohinan kylään ja ihmettelivät, mitä se mahtoi olla. Pian he huomasivat vaaran ja mielivät nyt tukkia kosken, mutta se oli liian myöhäistä. Siihen tuli kauhistava vedenputous. Suvannon tyynellä pinnalla muuttui pian vähäinen vuolteen alku kuohuvaksi virraksi, joka hurjassa vauhdissaan tempasi mukanaan satavuotisia honkia, kiviä, savea ja monta rakennusta. Ei tullut sinä yönä uni asukkaiden silmiin. Muuan talonpoika nousi tupansa katolle ja ennätti tuskin sieltä alas, kun virta vei tuvan mukanaan, ja ainoastaan kukon ääni kuultiin sen pirstaleilta kaukaa Laatokalta. Toinen talonpoika Suvannon yläpuolella ei tiennyt mitään koko tapahtumasta, kun hän aamulla meni järven rannalle peltoansa aitaamaan. Hän aikoi suurukseksi saada aidan valmiiksi, mutta vaikka hän kuinka kiirehti, ei hän päässyt koskaan rantaan, sillä ranta pakeni hänen edestään yhä kauemmas. Suvanto tyhjentyi yhdessä ainoassa vuorokaudessa, niin että ainoastaan syvin syvänne jäi jäljelle. Kaikki muu oli muuttunut joeksi, joka vähitellen tuli lähes kymmenen kilometriä pitkäksi ja 22 metriä leveäksi entisen järven pohjalla. Suvannon entinen lasku Kiviniemen kohdalla kuivui; paljon kaloja jäi kuoppiin ja saatiin käsin kiinni. Multaiset rannat muuttuivat hedelmällisiksi niityiksi. Asuinhuoneita rakennettiin siihen, missä ennen oli ollut syvä vesi. Suvannon entisestä pohjasta löydettiin paljon ennen kadonneita kaluja ja myös puunkatoja, josta saattoi päättää, että järvi kerran ennenkin oli ollut kuivana. Kun Suvanto niin paljon laski, oli syvin osa siitä; mikä vielä on jäljellä, 6 metriä alempana kuin Vuoksen pinta toisella puolella Kiviniemen kannasta. Vuoksen liika vesi teki ympärillä olevat seudut vesiperäisiksi, ja sen vuoksi päätettiin taas johdattaa pois osa vettä Suvannon kautta. Sitä varten oli vain tarvis puhkaista Kiviniemen kannas, joka on 222 metrin levyinen. Ja tämä tehtiin v. 1857 viisaammin ja varovaisemmin kuin Taipaleen miesten työ. Ensin otettiin pois kannaksen ylimmäinen maakerros. Sitten kaivettiin useita pieniä uria Vuoksesta vähäiseen kannaksella olevaan Kotilammen järveen. Näitä uria annettiin veden vähitellen syventää, ja syyskuun 17 päivänä puolenpäivän aikana poistettiin sulut. Kolmetuhatta katsojaa seisoi uteliaana rannalla, mutta he pettyivät odotuksessaan, sillä vesi virtasi hiljalleen uria myöten. Vasta yöllä tuli putous kovemmaksi, nyt se vei suuria maakappaleita muassaan, ja toisena aamuna nähtiin suuren Vuoksen vesien virtaavan Suvannon kautta, sen sijaan että vedet ennen olivat Vuoksen kautta virranneet. Nyt koko Suvanto yhdessä Taipaleen virran kanssa muuttui uudeksi Vuoksen laskuväyläksi, ja virran kaksi entistä laskuhaaraa pieneni paljon. Näin ovat ihmiskädet osoittaneet tien luonnonvoimille ja kokonaan muuttaneet sen seudun entisen muodon. Keskustelun aiheita
HölmöläisetTässä maassa on jossakin kylä nimeltä Hölmölä, ja siinä asuvat hölmöläiset. Nämä hölmöläiset ovat erinomaisen varovaista kansaa ja miettivät tarkkaan, ennen kuin mihinkään ryhtyvät, ettei mitään vahinkoa tulisi liiallisen kiireen tähden. Heistä kerrotaan, paitsi monia muita viisaita yrityksiä, seuraavaa:ElonleikkuuKun hölmöläisten piti ruista leikata, tarvitsivat he siihen seitsemän henkeä. Yksi painoi alas rukiinoljet; toinen piti puukappaletta niiden alla; kolmas löi oljet poikki; neljäs kantoi oljet lyhteeseen; viides sitoi lyhteet; kuudes kantoi lyhteet kokoon ja seitsemäs pani ne kuhilaille. Matti sattui kerran näkemään heidän työtänsä, ja häntä kummastutti heidän suuri toimeliaisuutensa. Illalla oli puoli sarkaa leikattuna ja toinen puoli leikkaamatta.Matti tahtoi auttaa hölmöläisiä ja rupesi yöllä leikkaamaan ja sitomaan sen, mikä vielä oli leikkaamatta. Kun hän oli lopettanut työnsä, laski hän sirpin viimeiselle kuhilaalle ja meni nukkumaan. Hölmöläiset tulivat aamulla, näkivät rukiin leikattuna ja sirpin kuhilaalla. Yleistä ihmettelyä. Kauan neuvoteltuaan tulivat kaikki siihen päätökseen, että sellainen pikatyö, kuin tämä leikkuu, oli tehty noitakeinojen avulla, ja että noita oli muuttanut itsensä sirpiksi. Tämä oli siis hukutettava, jottei se enää toista kertaa hätiköimällä pilaisi väen perinpohjaista työtä. Mutta ei ollut hyvä koskea niin vaaralliseen kapineeseen; sen vuoksi otettiin pitkä seiväs, sidottiin sen nenään silmukka, ja sillä tavalla saivat sirpin vedetyksi maahan. Koko joukko näki nyt ihastuksissaan, kuinka sirpin täytyi kulkea mukana järven rantaan, vaikka se kaikin voimin harasi vastaan ja takertui kantoihin ja ojansyrjiin. Vihdoin sirppi saatiin veneeseen ja nyt soudettiin keskelle selkää. Varteen sidottiin lujilla köysillä iso kivi, jottei se jäisi veden pinnalle, ja sitten se ilosta huutaen viskattiin järveen. Mutta pahaksi onneksi sattui sirpin koukero terä tarttumaan veneen laitaan, kivi painoi, vene kaatui, ja hölmöläiset töin tuskin pelastuivat noidan häijyistä juonista. TupaHölmöläiset rakensivat itselleen tuvan ja tekivät työnsä niin perinpohjaisesti, että unhottivat hakata ikkuna-aukkoja seinään. Kun tupa saatiin valmiiksi, huomasivat he sen pimeänlaiseksi ja miettivät kauan, kuinka saisivat sinne päivänvaloa. Viimein keksivät hyvän keinon: heidän tuli tuoda valoa sisään säkissä. He siis pingottivat säkin auringonpaisteeseen, sitoivat suun tarkasti kiinni ja kantoivat säkin tupaan. Täällä se avattiin, mutta kaikkien ihmeeksi ei tupa tullut vähääkään valoisammaksi.Kun tämä odottamaton pettymys huolestutti heitä, sattui Matti tulemaan ja sai kuulla heidän huolensa. »No», sanoi Matti, »jos annatte minulle sata markkaa, niin minä hankin tupaan valoa!» Hölmöläiset olivat mielissään, kun niin huokealla hinnalla saivat valoa, ja antoivat kohta vaaditun maksun. Sitten Matti hakkasi aukon seinään, ja katso, kohta tuli auringonvaloa tupaan! Hölmöläiset ihastuivat niin tästä keksinnöstä, että päättivät hakata tuvasta koko seinän pois. Valoa he saivat nyt kylläksi, mutta samassa koko tupa romahti maahan. MetsästysKerran lähtivät hölmöläiset talvella karhunajoon. Tultuaan karhun pesälle he istuivat ensin syömään vahvan suuruksen. Sitten neuvoteltiin ja päätettiin, että Pekka konttaisi ensin pesään tuomaan karhun ulos.Varmuuden vuoksi sidottiin köysi hänen jalkaansa ja sovittiin; että, jos hätä tulisi, Pekan piti potkaista ja toisten vetää hänet ulos. Pekka konttasi pesään, ja kun oli parahiksi päässyt sisään, puri karhu häneltä pään pois. Hiukan sätkytteli Pekka koipiansa, mutta heitti samassa henkensä. Mutta ulkopuolella olevat kumppanit sanoivat: »Nyt Pekka potkaisi; siellä sisällä ei liene niinkään hauska olla.» Silloin he vetivät Pekan ulos, ja Pekka oli päätön. »Niin, totisesti, päätön!» sanoivat hölmöläiset ja neuvottelivat, mitä tämä merkitsi. Joku heistä väitti, ettei ollut niin varmaa, oliko Pekalla päätä pesään kontatessaan. - »Älähän», sanoi toinen, »enkö sitä tietäisi; näinhän selvästi hänen partansa liikkuvan, kun hän söi herneitä suurukseksi.» Ruoka-ateriaEipä käynyt paremmin toisellakaan kerralla, kun hölmöläiset polttivat kaskea järven rannalla. Toisella rannalla kävivät heidän lehmänsä laitumella; susi tuli ja repi yhden lehmän kuoliaaksi.Hölmöläiset soutivat järven poikki ja päättivät laittaa itselleen suuruspaistin lehmästä, koska se jo muutenkin oli kuollut. Koska nyt kaski paloi toisella rannalla, katsoivat he tarpeettomaksi tehdä uutta tulta, vaan hakkasivat lehmästä kappaleen lihaa ja nostivat sen paistumaan vastapäätä olevan valkean loisteessa. Hetken perästä katsottiin paisti kypsyneeksi ja ruvettiin syömään, mutta eipä paisti maistunutkaan. Joku arveli silloin, että kala maistuisi paremmalta, ja kun siinä rannalla riippui nuotta teloillaan, niin potkittiin se hiekkakankaalle ja vedettiin apaja, mutta saatiin ainoastaan varpuja ja kanervia. Taas pidettiin neuvoa, mitä saataisiin ruoaksi, ja yleinen mieli oli, että puuro maistuisi parhaalta. Mutta kun kaikkien oli nälkä eikä heillä ollut pataa semmoista, joka olisi kaikille riittänyt, päätettiin odottaa talveen asti, jolloin voitaisiin keittää avannossa. Talveen asti odottaminen ei ollut helppoa nälkäisille vatsoille, mutta hölmöläiset odottivat, kuten sopii perinpohjaisen kansan, joka ei hätäile. Talvi tuli ja järvi meni jäähän. Silloin meni yksi joukosta ja hakkasi jäähän avannon, minkä jälkeen toinen kantoi jauhosäkin paikalle, pudotti jauhot avantoon ja alkoi sekoittaa. Kun arveltiin puuron olevan valmiin, astui keittäjä avantoon maistamaan keitosta ja jäi sinne. Toiset odottivat hetken aikaa, mutta kun kokki ei tullutkaan takaisin, alkoivat he luulla, että hän yksinään söi kaiken heidän puuronsa. Toinen astui sitten jään alle päästäkseen pidoista osalliseksi ja jäi sinne kuten ensimmäinenkin. »Kah», sanoivat toiset, »nyt he syövät kahden kaiken puuron.» Sitten he kaikki kömpivät toinen toisensa perästä avantoon ja jäivät sinne Hölmöläisten uintiHölmölän vilja oli kauneimmillaan.Keltaisen oljen joukossa oli koristukseksi sinisiä ruiskukkia niin kosolti, että vainio näytti järveltä, jonka laineet vuoroin sinistä, vuoroin kultaa välkehtivät. Viljapellon reunaan ilmestyi seitsemän hölmöläistä. Nämä olivat olleet kävelyllä ja niin vilkkaasti keskustelleet, että olivat päivän poltteessa kovasti hikoilleet. Kun he nyt hikipisaroiden hämärtämin silmin näkivät sinikukkaisen ruisvainion, he tämän järveksi käsittivät ja luulivat rantaan tulleensa. - Nyt, kaikki, järveen, keksi eniten hikoileva. - Vesi kyllä hikemme kuivaa. Osaammehan kaikki kädet pohjassa uida. Hölmöläiset riisuivat vaatteensa pientareelle ja hyppäsivät lainehtivaan ruispeltoon kädet pohjassa uimaan. - Matalaa on tässä vesi, he hiukan ihmettelivät, mutta syvempää jos olisi, uppoaisimme. Rämmittyään aikansa halmetta pahasti sotkien uimarit tunsivat itsensä tarpeeksi kuiviksi ja kömpivät takaisin pientareelle. Pukeuduttiin pajupehkojen takana. Silloin hölmöläisistä muuan säpsähti ja sanoi: - Eihän meistä vain kukaan liene hukkunut? Olemmeko tässä kaikki seitsemän? - Laskemalla tuon selvitämme, toiset tuumivat. Siinä sitten kiireelliset laskutoimitukset suoritettiin. Mutta vaikka miten päin ja millä tavalla olisi laskettu, ei saatu enempää kuin kuusi hölmöläistä. Laskija näet aina jätti itsensä mukaan lukematta. Jopa älysi viisain: - Olemmepa tyhmiä. Laskija on unohtanut itsensä luvusta! Kas näin on laskettava: Minä, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi. Siinä sitä kuitenkin oltiin! Kuusi sai tämä viisaskin lasketuksi. Yksi siis on hukkunut. Siitä syntyi suuri hätä. - Minä olen varmaan se hukkunut, hätäili kukin itsekseen. Hätäilyn kuuli Mattikin, joka sattui taas täällä päin liikkumaan. - Mikä hätänä? hän kysyi. - Meitä oli seitsemän, mutta yksi meistä uidessamme tähän järveen hukkui, eikä meitä enää ole kuin kuusi. Mattia nauratti ja hän neuvoi uuden laskutavan: - Työntäkää nenänne kukin tuohon kurapuuroon. Reiät sitten kurasta laskekaa. Yhtä monta on varmasti teitä kuin reikiäkin. Hölmöläiset noudattivat Matin neuvoa. Selvisihän siinä vihdoin, että seitsemän oli reikää, seitsemän siis hölmöläisiäkin. Syntyi verraton ilo ja riemu. Olihan laskemisella yksi takaisin henkiin pelastettu. Keskustelun aiheita
Nykyajan hölmöläisjuttujaHaaksirikkoutuneet pakkasessaKolme miestä olivat haaksirikkoutuneet pienelle saarelle lähellä Huippuvuoria. He olivat juuri paleltumaisillaan kuoliaiksi, kun rantaan ajautui pullo.Ensimmäinen tavoitteli sitä ja avasi korkin. Silloin pullosta ilmestyi pullonhenki, joka sanoi: - Kiitos, kun vapautitte minut. Palkkioksi jokainen teistä saa yhden toivomuksen. Pullon nostanut mies sanoi heti: - Nyt kun pääsisi kuumaan saunaan kotimaahan, niin kaikki olisi hyvin. Ja hups, hän katosi sen tien kohti kotimaataan. Toinen mies hieroi pullon kylkeä ja sanoi: - Nyt kun istuisin kesäisesti oman mökkini kuistilla, saisin hapansilakkaa ja pullollisen akvaviittia. Ja hups, hänkin katosi. Kolmas mies ihmetteli pulloa ja kavereiden katoamista. Sormet kohmeessa hän totesi: - Kylläpäs täällä tulikin äkkiä yksinäistä. Ai kun saisin kaverini tänne takaisin. Laskuvarjokauppiaan mainosKukaan ei ole tullut vielä valittamaan, etteivät meidän laskuvarjomme aukeaisi.Paloaseman vihkiäispuheKunnanvaltuuston puheenjohtaja piti uuden paloaseman vihkiäispuhetta ja aloitti:”Ei tarvita montakaan suurpaloa, kun tämä talo on jo maksanut itsensä.” TapaturmaMies tuli Pusulan sahalle töihin, eikä kulunut kuin kymmenen minuuttia, kun hän huusi:”Apua, nyt meni käsi! Työnjohtaja tuli paikalle ja näki miehen käsi katkenneena. Työnjohtaja huusi: ”Mitä ihmettä sinä teit?” Mies huitaisi toisen kätensä kohti sirkkeliä ja huusi: ”Näin se meni.” PolttoaineMies pyrki kansanedustajaksi ja halusi puheessaan puuttua ajankohtaiseen kysymykseen:”Energiatalouden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeätä keksiä palamaton polttoaine.” Äiti kadoksissaPoliisi: ”Mitä sinä etsit, poika?”Poika: ”Oletko nähnyt rouvaa, joka käveli ilman minun näköistäni pikkupoikaa?” HautajaisetKaksi poikaa jutteli keskenään. Toinen sanoi:”Meillä on hautajaiset ja saa syödä täytekakkua.” Siihen toinen: ”Kuollaan sitä vielä meilläkin.” Pikku-Kalle ja opettajaPikku-Kalle soitti kouluun ja ilmoitti olevansa sairas. Opettaja ei uskonut Kallea vaan meni koulupäivän päätteeksi Kallen kotiin. Siellä Kalle makasi 38 asteen kuumeessa.Opettaja huokaisi Kallelle: ”Minä luulin, että sinä huijasit minua ja yritit lintsata koulusta. Kuinka iloinen olenkaan siitä, että olet todella sairas.” Pikku-Kalle ja lehmäPikku-Kalle kysyi äidiltä: ”Kuinka monta eri maitolajia on olemassa?”Äiti vastasi: ”Kalle kulta, onhan niitä, rasvaton maito, kevytmaito, ykkösmaito ja vaikka mitä. Miksi sinä kysyt?” ”Opettaja käski meidän piirtää lehmän, ja halusin vain varmistaa, kuinka monta hanaa sille pitää piirtää mahan alle.” Keskustelun aiheita
Monenlaista huumoriaTeltta varastettuKalle ja Ville viettivät yötä metsässä. Keskellä yötä kalle kyseli:”Ville, mitä sinä näet ylhäällä?” ”Tähtiä”, vastasi Ville. ”Ja minkä johtopäätöksen teet, Ville?” ”Huomenna on kaunis ilma.” ”Väärin. Meidän telttamme on varastettu.” Ylitarkastaja sairaanaOpetushallituksen elämänkatsomustiedon ylitarkastaja oli joutunut sairaalaan, ja ystävät tulivat häntä tapaamaan.”Älä huolehdi”, he lohduttivat häntä. ”me teemme kaikki parhaamme saadaksemme hoidettua sinulle kuuluvat hommat, kunhan vain saamme selville, mitä sinä olet kaikki nämä vuodet tehnyt.” Opettajan neuvoNuori opettaja tuli opettajainhuoneeseen ja kysyi neuvoa vanhemmalta opettajalta. Eräs oppilaista oli erittäin likainen.Vanhempi opettaja neuvoi komentamaan oppilaan kotiin, koska tämä ei ollut pessyt itseään. Seuraavana päivänä vanhempi opettaja kysyi, oliko hänen neuvonsa tehonnut. ”Katinkontit. Tänään koko luokka tuli kouluun peseytymättömänä.” Polkupyörä Pikku-KallellePikku-Kallen äiti valitti Pikku-Kallen isälle:”Naapurit valittavat koko ajan Kallen käytöksestä. Meidän täytyy ostaa hänelle polkupyörä.” ”Polkupyörä, miten niin polkupyörä? Miten se polkupyörä parantaisi Kallen käytöstä?” ”Ei mitenkään, mutta huono käytös leviäisi suuremmalla alueella, jolloin se tuntuisi naapureista lievemmältä.” Pikku-Kallen pipoPikku-Kallelta kysyttiin koulussa, miksi hänellä on korvat.”Minulla on korvat siksi, että näkisin”, Kalle vastasi. Opettaja sanoi Kallelle ihmeissään: ”Eivät kai korvat ole sen johdosta, että ihminen näkisi.” ”Kyllä vaan”, intti Kalle, ”ilman korvia pipo valuisi niin syvälle, ette enää näkisi.” Vaatteita halvallaKaksi vaatekauppiasta keskusteli keskenään.Toinen sanoi: ”Kuinka ihmeessä voi myydä halvemmalla kuin minä. Saan kankaat varastettua Moskovasta ja käytän virolaista työvoimaa?” Siihen toinen rauhallisesti: ”Hulluhan sinä olet. Miksi ompeluttaa vaatteet Virossa, kun ne voi varastuttaa valmiina Helsingissä. Pitää mennä kouluunTeuvo äidilleen aamulla:”Äiti, en halua mennä tänään kouluun. ”Miksi et”, äiti kysyi. ”Mutta kun kaikki vaan kiusaa ja hakkaa ja haukkuu koko ajan eikä siellä ole yhtään kivaa.” ”Mutta kyllä sinun täytyy mennä kouluun, olethan sinä koulun rehtori!” ItsemurhaAmerikkalaisen pikkukaupungin sivukadulta löytyi todella vahvasti kuolleen mustan miehen ruumis. Siinä oli 77 luodinreikää ja 33 puukoniskua.Kaupungin poliisipäällikkö katsoi miestä ja totesi: ”Ehdottomasti pahin näkemäni itsemurha.” Keskustelun aiheita
Suomalaisia satujaKertomus VäinämöisestäKauan sitten suomalaiset eivät vielä tunteneet luonnonilmiöiden syitä. Esimerkiksi ukkosen luultiin aiheutuvan ukkosenjumala Ukosta.Alun perin Ukko on huolehtinut säästä, mutta myöhemmin Ukkoa on pyydetty apuun monissa muissakin tilanteissa. Ukko on hyväntahtoinen, vaikka Ukon aikaansaama ukkonen herättääkin pelkoa ja kunnioitusta ihmisissä. Salamoinnin tarkoitus on kärventää puihin ja rakennuksiin piiloon kiivenneitä hiisiä ja peikkoja. Tämä on kertomus Väinämöisestä, ikilaulajasta. Olipa nuori neito, Luonnotar, Ilmattaren tytär. Hän pitkästyi elelemään yksinään ilmojen avaruudessa ja laskeutui sieltä meren ulapalle. Tuli tuulenpuuska, joka nostatti aallokon. Aallot ja tuuli hedelmöittivät Luonnottaren, ja seitsemänsataa vuotta hän uiskenteli vedessä kantaen kohdussaan lasta, Väinämöistä. Itkien hän pyysi Ukko ylijumalaa päästämään hänet synnytystuskista. Viimein kohdalle liiteli sotka, joka etsi itselleen pesäpaikkaa. Luonnotar nosti polveaan merestä, ja sotka rakensi siihen itselleen pesän, johon muni seitsemän munaa: kuusi kultaista ja yhden rautaisen. Sotkan hautoessa Luonnotar tunsi polveaan kuumottavan. Hän liikautti jalkaansa, ja munat putosivat mereen ja särkyivät pirstaleiksi. Niistä syntyivät maa ja taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet. Kului vielä kymmenen vuotta, ja Luonnotar loi niemet ja saaret, mutta lapsi ei ollut vieläkään syntynyt. Kolmenkymmenen vuoden ajan Väinämöinen odotti, että pääsisi pois pimeästä piilostaan. Pyydettyään turhaan apua kuulta ja auringolta hän viimein ponnistautui ulos ja suistui mereen. Siellä hän ajelehti monta vuotta, kunnes lopulta ajautui rantaan. Maasta oli syntynyt poika, Sampsa Pellervoinen, ja Väinämöinen pyysi häntä kylvämään puita. Kun metsät olivat kasvaneet, Väinämöinen tarttui kirveeseen ja kaatoi kasken, mutta yhden koivun hän jätti lintujen leposijaksi. Kylvettyään ohraa hän pyysi Maan emäntää antamaan toukojen kasvaa ja pyysi Ukolta sadetta. Ja vilja kasvoi. Väinämöinen päätti lähteä Pohjolaan hakemaan itselleen puolisoa. Monien vastoinkäymisten jälkeen kotka kantoi hänet selässään meren yli, mutta Pohjolan rantaan päästyään Väinämöinen oli niin voipunut, että makasi vain rannalla valittaen. Louhi, harvahampainen Pohjolan emäntä, kuuli hänen valituksensa ja kysyi: "Mitä annat, jos toimitan sinut takaisin kotiin?" Väinämöinen tarjosi Louhelle kultaa ja hopeaa, mutta ne eivät hänelle kelvanneet. "Vien sinut takaisin omille maillesi, jos taot minulle kirjokantisen sammon joutsenen sulasta, maholehmän maidosta, ohranjyvästä ja lampaanvillasta. Annan sinulle myös kauniin tyttäreni", sanoi Louhi. "En osaa takoa sampoa", vastasi Väinämöinen, "mutta seppä Ilmarinen pystyisi siihen." "Hae sitten hänet tänne, niin hän saa tyttäreni vaimokseen", sanoi Louhi. Väinämöinen nostatti loitsullaan tuulispään, joka lennätti seppä Ilmarisen Pohjolaan sampoa takomaan. Kolme päivää orjat lietsoivat palkeilla tulta ja Ilmarinen takoi, kunnes sai valmiiksi sammon. Sen yhdellä sivulla oli jauhomylly, toisella suolamylly ja kolmannella rahamylly. Louhi oli sepän työhön tyytyväinen. Hän telkesi sammon yhdeksän lukon taakse ja juurrutti taikakeinoillaan sen kiinni maaperään. Ilmarisen hän kuitenkin lähetti veneellä takaisin meren yli antamatta hänelle tytärtään. Väinämöinen ja Ilmarinen päättivät kostoksi ryöstää Louhelta sammon, ja myös Lemminkäinen lähti heidän mukaansa matkalle Pohjolaan. Siellä Väinämöinen vaivutti kanteleensoitollaan Pohjolan väen uneen, ja Ilmarinen voiteli yhdeksän lukkoa voilla, niin että ne aukenivat helposti. Lemminkäinen yritti kiskoa sampoa ulos, mutta sen juuret olivat tiukasti maassa kiinni. Silloin hän kynti härällä juuret poikki, ja sampo vietiin laivaan. Kun kumppanukset purjehtivat kotiin päin, Lemminkäinen alkoi laulaa kovalla äänellä. Louhi heräsi ja huomattuaan sammon kadonneen pyysi ututyttöä kietomaan laivan sumuun. Väinämöinen sivalsi silloin sumua miekallaan, ja sumu haihtui taivaalle. Louhi sai nyt pelottavan vesipedon nousemaan syvyyksistä, mutta Väinämöinen loitsi sen sinne takaisin. Silloin Louhi pyysi itse Ukkoa nostattamaan myrskyn. Kun Väinämöinen kamppaili laivoineen aaltoja vastaan, Louhi lähestyi omalla laivallaan, joka oli täynnä sotureita. Väinämöinen heitti silloin mereen palasen taulaa, ja se muuttui kariksi, johon Louhen laiva törmäsi ja hajosi kappaleiksi. Louhi muutti itsensä kotkaksi; hän kiinnitti jalkoihinsa kynsiksi viikatteita, kyhäsi laivansa laudoista siivet ja otti peräsimen pyrstökseen. Hän tavoitti Väinämöisen laivan ja istahti maston nokkaan. Väinämöinen ehdotti, että sampo jaettaisiin, mutta kun Louhi kurkotti ottamaan sitä itselleen, hän iski Louhta melalla. Louhi putosi mastosta mutta ehti tarttua sampoon, joka putosi veteen ja hajosi muruiksi. Louhelle jäi vain pieni sirpale perinnöksi karuille pohjan perille. Väinämöinen löysi myöhemmin rannoilta pieniä sammon palasia ja keräsi ne kokoon, jotta ne tuottaisivat vaurautta hänen maalleen ja kansalleen. Keskustelun aiheita
Antti Puuhaara”Antti Puuhaara” on poika suomalaisessa kansansadussa. Antti syntyi kurjassa töllissä, johon rikas kauppamies oli sattunut asettumaan yöksi. Yöllä kauppias kuuli ylisiltä äänen joka sanoi, että syntymässä oleva poika perisi hänet. Estääkseen moisen hän osti lapsen seuraavana päivänä vanhemmiltaan ja jätti sen metsässä puuhun riippumaan. Ohi kulki metsästäjä, joka kuuli lapsen heikon itkun ja otti sen omakseen.Vuodet kuluivat. Eräänä päivänä kauppias sattui yöpymään metsästäjän luona, ja kuullessaan kasvattipojan nimen hän ymmärsi kaiken. Seuraavana aamuna hän kirjoitti kirjeen kotiväelleen ja lähetti Antin viemään sitä. Kirjeessä käskettiin hirttämään sen tuoja pihakoivuun. Antti lähti matkaan, mutta oli kuuma päivä ja hän pani pitkäkseen tienpientareelle ja nukahti siihen kirje kädessään. Kaksi teiniä osui kulkemaan ohi, näki kirjeen ja luki sen huvikseen. Sen sisällöstä kauhistuneina he kirjoittivat uuden kirjeen, jossa käskettiin antamaan tuojalle heti kauppiaan tytär vaimoksi ja hirttämään talon Musti-koira pihakoivuun. Kauppias palasi kotiin ja näki ruumiin roikkumassa koivussa, eikä järin ilahtunut todetessaan, että ruumis oli Mustin ja että Antista oli tullut hänen vävynsä. Päästäkseen vävystään eroon hän antoi tälle mahdottoman tehtävän, lähetti hänet Louhen luo Pohjolaan kysymään missä onni piilee. Antti lähti matkaan ja kulki kulkemistaan ja kohtasi viimein jättiläisen, joka lainasi hänelle taikahevostaan kun Antti lupasi kysyä Louhelta, miksi jättiläisen hedelmät aina kuivuivat raakileina. Antti kulki taas kappaleen matkaa ja tapasi vielä toisen jättiläisen, joka seisoi linnansa portilla ja koetteli avaimia lukkoon. Jättiläinen lupasi Antille parhaimpansa, jos tämä kysyisi Louhelta, missä oikeat avaimet olivat. Kolmas ja viimeinen jättiläinen istui puussa eikä päässyt alas. Hän pyysi Anttia kysymään Louhelta, mitä hänen pitäisi tehdä. Louhi asui joen tuolla puolen, ja kun Antti saapui joen rannalle, siellä odotti vene ja veneen airoissa eukko. Eukko lupasi viedä Antin joen yli, kunhan tämä kysyisi Louhelta, kauanko eukon piti olla lautturina. Kun Antti saapui Louhen taloon, ei emäntä ollut paikalla, mutta hänen tyttärensä lupasi auttaa Anttia. Tytär piilotti Antin, ja kun Louhi tuli kotiin hän esitti kysymykset äidilleen niin että Antti kuuli kaikki vastaukset. Sitten Antti pujahti tiehensä. Eukko vei hänet joen yli, ja kun hän astui maihin, hän sanoi eukolle, että seuraavalla kerralla tämän pitäisi itse hypätä ensimmäisenä veneestä ja sysätä se joelle. Silloin loppuisi eukon lautturintoimi. Puuhun jäänyttä jättiläistä hän neuvoi lyömään puun juuria lepänoksalla. Puu muuttui heti kullaksi ja kaatui kumoon, ja riemuissaan jättiläinen antoi Antin ottaa niin monta oksaa kuin tämä halusi. Oven taakse jäänyt jättiläinen sai tietää, että avaimet olivat porraskiven alla, ja iloissaan hän antoi Antille parhaimpansa. Ensimmäinen jättiläinen, hedelmätarhan omistaja, sai tietää, että hänen puutarhassaan eli mato, joka hengitti hedelmille niin että ne kuivuivat. Kiitokseksi Antti sai pitää taikahevosen. Niin hän saapui kotiin kertomaan apelleen, että Louhen mukaan ihmisen onni on maan kaivamisessa. Sepä ei ollut apen mieleen, ja Antti sai hänen maansa kaivettavakseen kun taas appi lähti kohti Pohjolaa hankkiakseen samat rikkaudet kuin Antti. Kun hän saapui joelle, otti eukko hänet veneeseensä, hyppäsi maihin ja sysäsi veneen joelle, ja niin tuli kauppiaasta Louhen lautturi Keskustelun aiheita
Kuikka-KoponenKansainvälistä silmänkääntäjä- ja fakiiriperinnettä edustaa Suomessa puhtaimmillaan Kuikka-Koponen, oik. Abel Koponen (k. 1890) Jäppilässä. Jotkin Koposen temput näyttävät perustuneen taikurin sorminäppäryyteen. Hän esim. saattoi pudottaa tyhjästä kädestään lattialle sisiliskon tai pääskyn. Toiset häneen liitetyt teot liikkuvat jo laveammillamielikuvituksenn kentillä.Koposen suhde mustalaisiin oli hankala. Mustalaisseurueen kipeän hevosen hän lupasi parantaa menemällä sen sisään ja katsomalla, mikä oli vikana. Parin tunnin kuluttua mustalaismies pitelee yhä hevosen häntää kädessään ja odottaa Kuikan paluuta; sattumoisin paikalle osunut akka tietää hänen jo tulleen vastaan kilometrien päässä. Yhtä tunnettu on Koposen tapa muuttaa talon lattia piimäksi - kun mustalainen ahneuksissaan hyppää siihen uimaan, hän kolauttaa itsensä lankkuihin. Kuikka-Koposen tiedetään myös osanneen muuttaa allakan lehdet rahaksi - ja maksaa niillä velat - onkia aitoja ahvenia lattiasta tai tehdä vyöstä käärme. Häneen on tarttunut myös muiden silmänkääntäjien vakiotemppuja; Kuikan ohella temppuilijoista tunnetuimpia olivat Pielaveden lukkari Lankreeni, Tuusniemen pappi Kuumanni, kivijärveläinen Talviais-Erkki ja Kyyrölän Vihtori Saarijärveltä Keskustelun aiheita
Eukko ja onnenkäpäläKöyhä eukko teki metsässä varpuluutia. Kun ilta alkoi pimetä, hän oli hyvin väsynyt."Voi voi!" hän huokaisi itsekseen. "Jos kerrankin saisi, mitä toivoo, niin kyllä tiedän, mitä toivoisin. Vain uuden, eheän töllin minä toivoisin ja töllin pöydälle leipää ja kahvia ikipäiviksi, ettei tarvitsisi valmistaa varpuluutia, joista saa myydessä niin huonon hinnan." Mummo huokaisi näin ja heti ilmestyi hänen eteensä korea metsämies. Tämä vetäisi mäyrännahkaisesta laukustaan jäniksenkäpälän, antoi sen eukolle ja sanoi "Kas tässä, mummo, ota tämä jäniksenkäpälä, ja kun menet kotiisi, niin pyyhkäise vain pöytää jäniksenkäpälällä ja sano itseksesi mitä toivot, niin heti saat. Mutta muista, ettet saa toivoa enemmän kuin kaksi kertaa!" Metsämies vihelsi koirat luokseen ja hävisi koivikkoon. Eukko lähti kotiinsa luutakuorma hartioilla ja jäniksenkäpälä taskussa. Hän heitti kuormansa oven suuhun, meni pöydän päähän istumaan ja sanoi: "Hoho, nyt ne loppuivat huolen päivät, kun sain tämän jäniksenkäpälän!" Mutta eukko alkoi sitten kuitenkin epäillä: eiköhän se korea metsämies minua köyhää mummorukkaa vain narrannut? Ei suinkaan tällä jäniksenkäpälällä mitään saakaan. Pitääpä koettaa, hän mietti. Eukko istui pöydän päähän, otti jäniksenkäpälän taskustaan, siveli sillä pöytää ja sanoi nauraen itsekseen: "Kääntyköön tämä tupa ylösalaisin!" Samassa eukko tunsi, kuinka hän lensi nurin niskoin, ja hän huomasi, että tupa oli ylösalaisin, lattia kattona ja katto lattiana, savupiippu maata kohti. Eukko säikähti kovasti ja huusi itsekseen: "Voi voi minua raukkaa sentään, kun näin hullusti toivoin! Nyt minulla ei ole enää kuin yksi toivomus jäljellä. Mitä minun nyt on paras toivoa itselleni? Mitäs muuta kuin tämä rakas töllipahanen entiselleen ja pystyyn taas." Eukko kömpi pöytänsä luo, siveli sitä jäniksenkäpälällä ja sanoi: "Tulkoon tämä tölli nyt entiselleen!" Samassa oli tölli entisellään. Ja eukko jäi köyhäksi varpuluutain tekijäksi. Suomalainen kansansatu kertonut Joel Lehtonen Keskustelun aiheita
Kuuluisia satujaLumikki ja seitsemän kääpiötä”Lumikki ja seitsemän kääpiötä” on laajalle levinnyt äitipuolisatu. Grimmin veljesten versiossa lapseton kuningatar istuu eräänä talvipäivänä kutomassa linnan eebenpuulla kehystetyn ikkunan ääressä. Hän pistää itseään sormeen, ja nähdessään punaiset veripisarat ikkunalaudan lunta vasten hän toivoo itselleen tytärtä, joka olisi valkea kuin lumi, punainen kuin veri ja musta kuin eebenpuu. Sellaisen hän saakin, ja tytölle annetaan nimeksi Lumikki.Mutta jonkin ajan kuluttua kuningatar kuolee ja Lumikki saa äitipuolen, joka uskoo, ettei maailmassa ole ketään niin kaunista kuin hän itse. Hänellä on peili, jolta hänellä on tapana kysyä: "Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin". Eräänä päivänä peili vastaa että Lumikki on kaunein, ja silloin äitipuoli julmistuu niin, että tyttö saa paeta henkensä edestä. Pakomatkallaan hän osuu metsässä seitsemän kääpiön luokse ja jää hoitamaan heidän talouttaan. Mutta äitipuoli pääsee hänen jäljilleen ja myrkyttää hänet omenan avulla, ja kääpiöt laskevat hänet lasiarkkuun keskelle metsää. Riistaa ajava prinssi sattuu näkemään hänet, rakastuu kuolleeseen kaunottareen ja herättää hänet sattumalta henkiin; myrkytetty omenanpala hänen kurkussaan näet irtoaa, kun hänen arkkuaan liikutetaan. Eräässä sadun varhaisessa versiossa äitipuolta rangaistaan sillä tavalla, että häissä prinssi antaa hänelle hehkuvan kuumat rautakengät, ja niissä hänen täytyy tanssia itsensä kuoliaaksi. Walt Disney on tehnyt sadusta elokuvan. Keskustelun aiheita
TuhkimoTuhkimo, laajalle levinnyt kansansatu, jonka nimi on ruotsiksi Askungen, englanniksi Cinderella, ranskaksi Cendrillon, saksaksi Aschenbrödel tai Aschenputtel, italiaksi Cenerentola.Olipa kerran ylhäinen mies, joka oli onnellisesti naimisissa hyvän naisen kanssa. Heillä oli tytär. Vaimo kuoli ja mies meni uudestaan naimisiin kopean äkäpussin kanssa, jolla oli ennestään kaksi äitinsä kaltaista tytärtä. Äkäpussin tyttäriä kauniin ja hyvän tytön olemassaolo ärsytti, ja he panivat hänet toimittamaan karkeimpia askareita. Päivän päättyessä tytöllä oli tapana vetäytyä uuninnurkkaan, mikä antoi sisarpuolille aiheen kutsua häntä Tuhkimoksi. Maan kuningas ilmoitti pitävänsä kolmipäiväiset juhlat, joihin kutsuttiin äitipuoli tyttärineen. Mutta sisarpuolet eivät antaneet Tuhkimon tulla mukaan: hän ei ollut tarpeeksi hieno. Kun muut olivat lähteneet Tuhkimo alkoi itkeä. Silloin hän tunsi käden olallaan ja huomasi vieressään kummitätinsä, mahtavan haltiattaren. Haltiatar pani Tuhkimon noutamaan puutarhasta kurkun ja muutti sen taikasauvallaan kullatuksi vaunuiksi. Sitten hän kävi itse hakemassa rotanloukun, päästi sen vangitsemat rotat ulos ja muutti ne kauniiksi harmaiksi hevosiksi. Pitkäviiksisimmästä rotasta tuli ajuri. Kahdesta sisiliskosta tuli kaksi lakeijaa, ja lopuksi haltiatar kosketti sauvallaan Tuhkimoa, jonka rääsyt heti muuttuivat puvuista upeimmaksi ja kauneimmaksi. Mutta haltiatar sanoi, että Tuhkimon oli lähdettävä juhlista ennen keskiyötä, sillä kellon lyödessä kaksitoista lumous haihtuisi. Kun Tuhkimo saapui linnaan, kaikki hämmästyivät hänen kauneuttaan, eikä prinssi nähnyt muita kuin hänet. Mutta neljännestä vaille kaksitoista Tuhkimo hyvästeli kohteliaasti ja lähti kotiin. Sisarten saapuessa kotiin hovijuoruja täynnä hän istui tavalliseen tapaansa uuninnurkassa. Seuraavana päivänä sama toistui, ja prinssi rakastui yhä syvemmin. Kolmantena päivänä Tuhkimolla oli niin hauskaa, että hän unohti ajan kulun. Vasta kellon alkaessa lyödä kahtatoista hän lähti ja ryntäsi pois, ja portaissa häneltä putosi lasikenkä. Prinssi otti sen talteen ja julisti menevänsä naimisiin sen tytön kanssa, jonka jalkaan pikku lasikenkä sopisi. Hän etsi kengän omistajaa ympäri valta kuntaa ja saapui lopulta myös Tuhkimon sisarpuolten luo, mutta nämä eivät mitenkään saanee kenkää sopimaan liian suuriin jalkoihinsa. Silloin pyysi Tuhkimo saada koettaa kenkää, joka sopi vaikeuksitta hänen jalkaansa, ja hämmästyneet sisarpuolet ymmärsivät, että ylenkatsottu Tuhkimo oli taannoinen juhlien kaunotar. Tuhkimo lähti prinssin mukana Linnaan, jossa pidettiin häät. Tämä on Perraultin toisinto Hanhiemon tarinoissa. Sen takana häämöttää tummasävyisempiä satuja, jotka ovat yli tuhannen vuoden ikäisiä. Usein Tuhkimon auttajana on haltiattaren sijasta kuollut äiti. Näin Grimmin saduissa. Eräissä saduissa on Tuhkimon äiti tahtomattaan ajanut tyttärensä pois kotoa. Hän on näet kuolinvuoteellaan vaatinut mieheltään lupauksen, ettei tämä menisi uudestaan naimisiin kenenkään kanssa, joki ei ollut hänen vertaisensa kauneudessa. Isä ei löydä muuta vaimonsa vertaista kuin oman tyttärensä ja Tuhkimo lähtee vapaaehtoisesti kotoaan. Bysantin keisarinnat pitkään valittiin eräänlaisilla koko valtakunnan laajuisilla kauneuskilpailuilla, ja voittajien arvomerkkinä oli punainen kenkäpari. Keskustelun aiheita
Prinsessa RuusunenKauan sitten, kaukana täältä asuivat kuningas ja kuningatar kauniissa linnassaan. He olivat saaneet kauan toivomansa lapsen. Heille oli syntynyt kaunis tytär. Prinsessan syntymän kunniaksi järjestettiin suuret juhlat.Juhlaan saapui myös naapurimaan kuningas Hubertus. Kuninkaat olivat jo kauan halunneet yhdistää kuningaskuntansa ja nyt siihen oli oiva mahdollisuus. Kuninkaat päättivät, että heidän lapsensa menisivät naimisiin keskenään. Juhlaan saapuivat kolme hyvää haltiatarta. Hekin halusivat antaa prinsessalle lahjansa Neljättä haltiatarta, Pahatarta ei ollut haluttu kutsua juhlaan, sillä hänen uskottiin tuovan huonoa onnea. Pahatar saapui kuitenkin vihaisena paikalle. Pahatar sanoi, että prinsessasta kasvaa kaunis neito, mutta hänen 16-vuotispäivänään, hän satuttaa sormensa värttinään ja kuolee. Onneksi kolmas haltiatar ei ollut ehtinyt vielä antaa lahjaansa. Hän ei voinut kumota Pahattaren lahjaa, mutta kykeni lieventämään sitä. Prinsessa ei kuole vaan vaipuu värttinän pistosta sadan vuoden uneen. Vain prinssin suudelma voisi hänet siitä herättää. Pelästynyt kuningas käski polttaa koko valtakunnan rukit ja värttinät. Kolme hyvää haltiatarta arvelivat, ettei pelkkä rukkien polttaminen pelastaisi prinsessaa. He pyysivät kuninkaalta ja kuningattarelta lupaa piilottaa prinsessan mökkiinsä syvälle metsään, niin ettei Pahatar löydä Auroraa. Prinsessa kasvoi kolmen haltiattaren luona ja hänestä varttuikin kaunis neito. Kauneutensa tähden häntä alettiin nimittää Ruususeksi. Ruususen kuudentenatoista syntymäpäivänä Ruususen oli määrä palata takaisin linnaan. Haltiattaret halusivat vielä yllättää hänet leipomalla syntymäpäiväkakun. Naapuri maan prinssi oli ratsastamassa metsässä ja huomasi siellä kauniin Ruususen, joka lauleli iloisesti. Prinssi ihastui Ruususen kauniiseen lauluun ja rakastuikin tähän tuota pikaa. Nuoret eivät tunteneet toisiaan vaikka oikeasti olivatkin kihloissa keskenään. Ruususen tultua kotiin, he viettivät haltiattarien kanssa syntymäpäiviä ja maistelivat hienoa kakkua. Samalla haltiattaret kertoivat Ruususelle, että tämä oli oikeasti prinsessa ja hänen oli palattava tänään linnaan. Ruusunen oli harmissaan, koska hän olisi halunnut vielä nähdä komean prinssinsä. Haltiattaret veivät Ruususen vaivihkaa linnaan, omaan huoneeseensa valmistautumaan illan juhliin. Kummankin maan kuninkaat juhlivat prinsessan paluuta ja tulevia häitä. He eivät voineet aavistaa, että enää voisi tapahtua mitään pahaa. Prinssi saapui linnaan ilmoittamaan isälleen, että oli tavannut metsässä tytön, jonka kanssa halusi mennä naimisiin. Prinssin isä vaati kuitenkin, että prinssin oli mentävä naimisiin Ruususen kanssa. Prinssi lähti metsään Ruususen luo. Hän ei kuitenkaan löytänyt Ruususta haltioiden mökistä vaan ainoastaan Ruususen jättämän kirjeen, jossa tämä kertoo lähteneensä kuninkaan linnaan. Kun prinssi Filipille oli selvinnyt kuka metsässä ollut neito todellisuudessa oli, hän lähti ratsastamaan kohti linnaa. Nyt saapui Pahatar linnaan ja sai Ruususen nousemaan ja lähtemään tutkimaan huonettaan. Ja niin Ruusunen löysikin rukin ja värttinän, jotka olivat jääneet polttamatta. Ruusunen kosketti värttinää ja vaipui tajuttomana sängylleen. Prinsessa ei ollut kuollut vaan nukkui. Samalla Pahatar taikoi ruusupensaat linnan ympärille ja muuttui itse lohikäärmeeksi. Haltiattaret päättivät taikoa koko hovin nukkumaan kunnes prinsessa heräisi. Niin koko linnan väki vaipui uneen. Kun prinssi saapui linnan luo hän huomasi, että ruusupensaat olivat vallanneet koko linnan ja Pahatar oli muuttunut lohikäärmeeksi. Lohikäärme vartioi vihaisena linnaa. Urhea prinssi taisteli hurjasti ja pystyi ajamaan ilkeän lohikäärmeen pois. Prinssi raivasi tiensä Ruususen luo ja suuteli tätä. Niin heräsi kaunis Ruusunen unestaan ja samalla heräsi myös muu hoviväki. Aurora ja prinssi Filip olivat onnellisia kun he kohtasivat toisensa. Ja niin hovissa aloitettiin suurten häiden valmistelu. Aurora ja Filip elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Ruususvitsejä- Mitä prinsessa Ruusunen sanoi prinssille, kun tämä yritti suudella häntä.- Minä en nuku oikeasti. Olipa kerran prinsessa Ruusunen, joka nukkui sata vuotta ennen kuin uljas prinssi herätti hänet suusta suuhun menetelmällä. Keskustelun aiheita
Kasku koululaisten erimielisyyksistäOpettaja meni välitunnilla käymään kolmannessa luokassa. Siellä hän yllätyksekseen näki Vertin ja Paavon kuudennelta luokalta sekä kolmasluokkalaiset Mikon ja Kallen. Opettaja tiedustelu oppilailta, mitä luokassa tapahtuu, johon Vertti vastasi:”Mikko ja Kalle tappelivat välitunnilla. Minua pyydettiin apuun. Nyt he ovat jo pyytäneet toisiltaan anteeksi, ja minä olen jo puhutellut tuon Mikon. Kallea en ole vielä ehtinyt puhutella.” Opettaja lähti tarpeettomana paikalta pois. Keskustelun aiheita
Keisarin uudet vaatteetH. C. Andersenin satu. Kauan sitten eli kerran keisari, joka piti hienoista vaatteista. Vaatteet kiinnostivat häntä enemmän kuin mikään muu asia maailmassa. Keisarilla oli erilainen asu päivän jokaiselle tunnille. Palatsin yksi kerros oli täynnä hänen vaatteitaan. Mutta hän halusi lisää.Kerran keisarin puheille tuli kaksi kankuria. He sanoivat osaavansa kutoa aivan ihmeellistä kangasta. "Se ei ole pelkästään kaunista", he sanoivat, "vaan myös taikavoimaista." "Taikavoimaista!" keisari huudahti. "Aivan niin", sanoivat kankurit. "Vain viisaat pystyvät näkemään sen. Typerykset eivät näe." "Jos minulla olisi puku siitä kankaasta, saisin oitis selville ketkä ovat typeryksiä," keisari tuumi. Hän käski kankureiden heti ryhtyä toimeen. Keisari antoi kankureiden käyttää keisarillisia kangaspuita. Hän antoi heille silkkilankoja ja kultalankoja. Mutta kankurit eivät käyttäneet lankoja kankaan kudontaa. Sen sijaan he sulloivat ne laukkuihinsa - ja kangaspuut jäivät tyhjiksi. He istuskelivat toimettomina, sillä he eivät olleet kankureita. He aikoivat vain puijata keisaria. Muutaman päivän päästä keisari oli jo oikein utelias kankaastaan. Hän lähetti pääministerinsä katsomaan sitä. Pääministeri meni huoneeseen, jossa kankurit olivat muka työssä. Hän katsoi tyhjiä kangaspuita. "Minua poloista!" hän ajatteli. "En näe kangasta! Olenkohan minä typerys? Jos olen, kukaan ei saa tietää sitä." Kankurit sanoivat pääministerille: "Katsokaa, miten kaunista kankaamme on!" "On, on se!" pääministeri myönsi. "Taitavaa työtä" Ja niin värikästäkin." Mutta itse asiassa pääministeri ei nähnyt mitään, koska kangaspuut olivat tyhjät. Pääministeri meni tuota pikaa keisarin luokse. "Kangas on kovin kaunis", hän kertoi. "Hienoin kangas minkä konsanaan olen nähnyt." Keisari oli mielissään. Taas muutaman päivän päästä keisari lähetti kenraalinsa katsomaan kangasta. Kenraali marssi huoneeseen, jossa kankurit olivat muka työssä. Hän katseli tyhjiä kangaspuita. "Minua poloista!" hän ajatteli. "En näe kangasta! Olenhan minä typerys? Jos olen, kukaan ei saa tietää sitä." Kenraali meni keisarin luokse ja sanoi: "Kangas on kaunis! Hienoin kangas minkä konsanaan olen nähnyt." Keisari oli mielissään. "Minun on itsenikin nähtävä se ihmeellinen kangas", hän virkkoi. Keisari meni huoneeseen, jossa kankurit olivat työskentelevinään. Hän vei pääministerinsä ja kenraalinsa mukanaan. "Eikö olekin kaunis kangas?" pääministeri kysyi. "Katsokaa noita värejä!" ihasteli kenraali. Mutta he vain näyttelivät näkevänsä kankaan. Keisari tuijotti tuijottamistaan. "Enhän minä mitään kangasta näe", hän ajatteli. "Onko asia niin, että minä olen typerys? Jos niin on, kukaan ei saa tietää sitä." Niinpä hän sanoi: "Kangas on kauniimpi kuin mikään ennen näkemäni! Teidän on oitis tehtävä siitä minulle puku. Käytän sitä seuraavassa paraatissa." "Hyvä on, Teidän majesteettinne", sanoi toinen kankuri. "Antakaapa mitat." Keisari riisui viittansa. Kankurit ottivat esille mittanauhansa. "Kuusikymmentä senttiä tästä", sanoi toinen. "Neljäkymmentä senttiä tuosta", sanoi toinen. Sitten kankurit olivat ottavinaan kankaan kangaspuista. "Teidän majesteettinne", sanoi toinen kankuri, "tahtoisitteko puvun laskeutuvan näin?" "Sopii", sanoi keisari. "Sopii mainiosti." "Teidän majesteettinne", kysyi toinen kankuri, "onko tämä sopiva pituus?" "Ei, ei!" sanoi keisari. "Haluan hieman pitemmän. Kas noin, nyt on hyvä!" Keisari oli niin tyytyväinen, että hän antoi kankureille kaksikymmentä kultapussia. "Jos pidän valmiista puvusta", hän sanoi, "annan toiset kaksikymmentä kultapussia." Kankurit hymyilivät. Nyt kankurit olivat ahkeroitsevinaan entistä uuraammin. He leikkasivat ja ompelivat kaiken yötä. Vihdoin he sanoivat: "Keisarin uudet vaatteet ovat valmiit!" Paraatipäivänä kankurit tulivat keisarin valtaistuinsaliin. He ojensivat tyhjät käsivartensa. "Tässä ovat vaatteenne", he sanoivat. "Ne ovat kevyet kuin ilma." "Suurenmoista!" huudahti keisari. Hän antoi kankureille kaksikymmentä pussia täynnä kultaa. Sitten keisari riisui vanhat vaatteensa. Kankurit olivat pukevinaan hänet uusiin. "Teidän majesteettinne", toinen kankuri kysyi, "mitäpä arvelette hihoista?" "Kerrassaan mainiot!" sanoi keisari. "Onko vyötärö kenties liian tiukka?" kysyi toinen kankuri. "Eipä suinkaan", vastasi keisari. "Tuntuu aivan sopivalta!" Hän kävellä keimaili kuvastimen edessä. "Istuvat kun valettu!" hän totesi. Mutta itse asiassa keisarilla ei ollut yllään mitään. Keisarin lakeijat kumartuivat ja olivat nostavinaan hänen laahuksensa. He nostivat kätensä korkealle ja olivat kantavinaan olematonta laahusta. Ja sitten alkoi paraati. Kansa tuli joukolla katsomaan juhlakulkuetta. Jokainen tahtoi nähdä keisarin uusissa vaatteissa. "Kerrotaan, että ne ovat taikavaatteet", sanoi muuan mies. "Kerrotaan, että tyhmyrit eivät näe niitä vaatteita", sanoi eräs nainen. Itse kukin tuumiskeli: "Mahdankohan minä nähdä ne vaatteet?" Viimein keisari tuli palatsistaan. Ihmiset huusivat: ”Kylläpä keisarin uudet vaatteet ovat kauniit! Ihanat värit! Ja niin sopivaiset!" Mutta kukaan ei tietenkään nähnyt vaatteita. Ja sitten muuan pieni tyttö huusi: "Mutta hänellähän ei ole vaatteita ollenkaan!" "Kuulitteko tuon?" joku kysyi. "Lapsi sanoo, ettei keisarilla ole vaatteita!" "Tyttö on oikeassa! Keisari on alasti!" Ihmiset alkoivat huutaa: "Keisarilla ei ole vaatteita! Hän kulkee alasti!" Keisariparka kuuli huudot. Ja yhtäkkiä hän oivalsi ihmisten olevan oikeassa. Hän oli typerys! Häntä oli puijattu. Mutta nyt ei ollut enää mitään tehtävissä. Niinpä hän jatkoi marssimistaan. Keskustelun aiheita
PeukaloinenPeukaloinen, on nuorin köyhän halonhakkaajan seitsemästä pojasta. Nälkä ahdistaa, ja vanhempien on pakko raskain mielin todeta, ettei heillä ole muuta neuvoa kuin lähettää lapset metsään kuolemaan.Metsässä pojat kuitenkin eksyvät ja joutuvat jättiläisen asunnolle. Hyväntahtoinen jättiläisenemäntä pelastaisi eksyneet mieheltään, mutta tämä saa vihiä heidän kätköpaikastaan ja sanoo seuraavana päivänä syövänsä pojat suuhunsa. Pojat pannaan nukkumaan suureen yhteiseen sänkyyn samaan huoneeseen, jossa jättiläisen seitsemän tyttöäkin nukkuvat. Peukaloisen mieltä painavat pahat aavistukset ja hän nousee yöllä vaihtamaan poikien yömyssyt kultakruunuihin, jollaisia peikkotytöt nukkuessaankin pitävät päässään. Peukaloinen tekikin viisaasti, sillä jättiläinen on muuttanut mieltään ja tassuttelee huoneeseen katkaisemaan heti pojilta kaulan. Pimeässä hän kuitenkin erehtyy katkaisemaan kaulan myssypäisiltä tytöiltä. Pojat pakenevat jättiläisen seitsemän peninkulman saappaiden turvin ja ottavat vielä mukaansa kosolti kultaa ja jalokiviä. Perraultin "Hanhiemon saduissa" Peukaloinen saa seitsemän peninkulman saappaiden suoman nopeutensa ansiosta paikan kuninkaan sanansaattajana. Tämän toimensa hän hoitaa niin hyvin, että kykenee pian sijoittamaan isänsä ja kaikki veljensäkin hoviin perustettujen uusien virkojen hoitajiksi. "Peukaloisen vaellus" on Grimmin veljesten satu, jonka sankarina on niin pienikokoinen räätälinpoika, että hän mahtuu majailemaan sormustimessa. Eräässä muunnelmassa Peukaloinen taas mahtuu hevosen korvaan ja käy lehmän ja suden vatsassa ennen kuin päätyy takaisin kotiin. Englantilaisessa peukaloissadussa noita Merlin on huolehtinut siitä, että äiti saa vauvan, joka ei tule isänsä peukaloa suuremmaksi. Kätilönä näyttää olleen haltiattarien kuningatar. Erinäisten seikkailujen jälkeen tuo Peukaloinen - Tom Thumb - päätyy kuningas Arthurin hoviin, jossa hän pääsee suureen suosioon. Haltiatarkuningattarelta hän on saanut sormuksen, jolla voi tehdä itsensä näkymättömäksi, sekä vyön, jonka avulla voi muuttua miksi haluaa, ja vielä parin kenkiä joilla pääsee mihin tahansa. Gargantuksen, jättiläisen, Peukaloinen saa uskomaan, että on paljon parempi olla pieni kuin suuri - pieni voi pujahtaa huoneeseen avaimenreiästä ja nähdä salaisia asioita, pieni voi purjehtia munankuorella, tulla toimeen hyvin vähäisellä ruokamäärällä, juoda niin vähän, ettei koskaan tule juomariksi. Ja kun pieni ei kykene tappamaan edes hiirtä, hänestä ei tule murhamiestä. Peukaloinen on ruotsiksi Tummeliten, englanniksi Tom Thumb, ranskaksi Petit Poucet, saksaksi Däumling ja tanskaksi Svend Tosling. Henry Fielding kirjoitti 1730 näytelmän "Tom Thumb", jonka pohjalta Kane O'Hara on säveltänyt oopperan Keskustelun aiheita
Paroni von Münchhausenin seikkailutMünchhausen, jonka koko nimi on Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen, on kerskailun ja valehtelun mestari, joka on päähenkilö Rudolph Erich Raspen ensi kertaa vuonna 1781 julkaisemassa "Paroni Münchhausenin merkilliset matkat ja seikkailut maalla ja vedessä". Münchhausen matkusti Venäjälle keskellä talvea. Eräänä iltana hän sitoi hevosensa johonkin, mikä muistutti lumesta ylös pistävää puupaalua. Aamuhämärissä hän huomasi hevosensa roikkuvan kirkontornin huipussa - kylä, johon hän oli tullut, oli peittynyt lumeen, mutta lumi oli sulanut yön aikana. Pikkujuttu Münchhausenille - "minä otin pistoolini, latasin ja ammuin poikki suitset". Taitoon ampua kettu ilman että luodilla vahingoittaa sen arvokasta nahkaa, on ladata pyssy nauloilla, jotka laukaistaan niin tarkasti että kettu jää hännästään kiinni puuhun. Eräs suo on ylitettävä, mutta se osoittautuu leveämmäksi kuin Münchhausen on luullut. Hevonen ja ratsastaja vajoavat, ja "olisin varmasti ollut pahassa pulassa, ellei minulla olisi ollut niin erinomaisia käsivoimia". Paroni nostaa itsensä niskaletistään ja pelastaa sillä tavoin itsensä lisäksi myös hevosensa. Oli kyse sodasta turkkilaisia vastaan. Erästä piiritettyä kaupunkia olisi tutkittava, paroni istuu hajareisin turkkilaisia kohti ammutun kanuunankuulan päällä, mutta lennon aikana hänen mieleensä juolahtaa, että hänelle saattaa tulla vaikeuksia päästä jälleen ulos kaupungista. "Silloin näin kuulan, joka lensi linnoituksesta. Kuin salama hyppäsin omalta kuulaltani sille toiselle ja palasin sillä tavalla taas onnellisesti takaisin." Purjehdittaessa Etelämerellä nostaa hirmumyrsky Münchausenin laivan kuuhun. Siellä on kaupunkeja, puita, vuoria, mutta kaikki on suunnattoman suurta: "tavallinen hyttynen esimerkiksi on yhtä suuri kuin meidän lampaamme." Aseena kuun asukkaat käyttävät piparjuuria, jotka lingotaan; kun piparjuuriaika on ohi, toimivat parsat samassa asekäytössä, ja kilpinä käytetään valtavia herkkusieniä. Kuun asukkaat itse eivät koskaan ole vähempää kuin 11 metriä, he syövät kaksitoista kertaa vuodessa vatsan päällä olevan pienen luukun kautta eivätkä tunne rakkauden iloja, sillä he ovat vain yhtä sukupuolta. He kasvavat kirjaimellisesti puissa. Kun pähkinämäiset hedelmät ovat kypsiä, niitä keitetään, ja joidenkin tuntien päästä esiin astuu elävä olento. Ja kun he kuolevat, he vapautuvat höyryiksi ja katoavat ilmaan. Päätä he kantavat säännöllisesti oikeassa kainalossa, ja pitkille matkoille lähdettäessä se tavallisesti jätetään kotiin matkatavaroitten vähentämiseksi: "he voivat nimittäin kysyä siltä neuvoa suunnattoman pitkän välimatkan päästä. Jos sitä vastoin on kyse vain siitä, että on saatava selville mitä muille ihmisille kuuluu, niin ruumis pysyttelee kotona ja pää lähetetään tiedonhankintaan. Sitä harrastavat enimmäkseen ylhäissyntyiset henkilöt." Münchhausen päättää kertomuksensa kuusta sanomalla, että tämä kaikki mahdollisesti tuntuu lukijoista hyvin kummalliselta. "Mutta", hän lisää, "minä kehotan sitä teistä, joka epäilee sanojani, menemään itse paikalle omin silmin toteamaan kertomani totuudellisuus." Väsymätön matkailija ja tutkija saa päähänsä tutkia Etnavuoren sisuksen. Hän hyppää alas kraateriin ja kohtaa - typertyneenä, se hänen on pakko myöntää - itse Vulcanuksen ja hänen kyklooppinsa. Vulcanus antaa Münchhausenille voiteita ja laastaria palohaavoihin, joita hän on saanut alas pudotessaan sekä esittelee hänelle puolisonsa, Venuksen. Paroni tuntee olevansa oikeassa paikassa alhaalla tulivuoressa - parhaiten kuitenkin Venuksen seurassa, mikä saa Vulcanuksen mustasukkaisena sinkoamaan Münchhausenin suoraan maan keskipisteen lävitse ja ulos Etelämereen, mistä hänet pelastaa eräs hollantilainen laiva. Laivan nielaisee valtava kala, jonka sisällä hän tapaa lähes kymmenentuhatta ihmistä, joita on kohdannut sama kohtalo. Münchhausen järjestää pelastuksen: kun kala haukottelee, kohotetaan pystyyn kaksi yhteen liitettyä mastoa niin, ettei se saa leukojaan enää kiinni. Ihmiset huomaavat nyt olevansa - kala on selvästikin tällä välin uinut - maanalaista reittiä - Kaspianmerellä. Sen rannikolla suuri karhu käy Münchhausenin kimppuun, mutta hän tarttuu sitä etutassuista ja puristaa tiukasti kunnes se nälkään nääntyen lakkaa hengittämästä. Keskustelun aiheita
Paimen ja susiAisopoksen satu. Paimen paimensi kerran karjaansa pienen kylän läheisyydessä. Eräänä päivänä hän sai päähänsä hieman pilailla kyläläisten kustannuksella. Hän alkoi äkkiä huutaa täyttä kurkkua:– Susi tulee, susi tulee! Kyläläiset juoksivat paikalle, minkä jaloista pääsivät tappaakseen suden. Mutta eihän siellä mitään sutta ollut, vain poika, joka nauroi heille. Hetken kuluttua poika teki saman kepposen uudestaan, sitten vielä kerran. Mutta eräänä päivänä sattuikin niin, että susi tosiaan tuli. Pelästyneenä poika alkoi huutaa: – Susi, susi on täällä, tulkaa auttamaan! Mutta kyläläiset ajattelivat: Ehei, poika haluaa taas narrata meitä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin; huutakoon pois meidän puolestamme. Eikä kukaan tullut auttamaan poikaa, jonka oli pakko katsella, kuinka susi söi hänen karjaansa. Keskustelun aiheita
Keltaisen joen haltian morsianSuuren Keltaisen joen rinteillä kohoavat vanhat rauniot. Ne ovat temppeleiden ja luostareiden muinaisjäännöksiä. Yksikään ihminen ei kulje näiden raunioiden ohi. Mutta jos sattumalta joku myöhästynyt matkalainen joutuu illalla niiden lähettyville, niin tunnettuaan paikan, hän kiiruhtaa nopeasti pois. Se paikka on synkkä ja paha.Ja vanhukset kertovat kuulleensa vanhemmiltaan, jotka taas vuorostaan olivat kuulleet omien vanhempiensa vanhemmilta näistä raunioista. Joskus, jo aikoja sitten Suuren Keltaisen joen rannalla seisoi synkkiä temppeleitä ja luostareita. Niissä asui ennenkuulumattoman ahneita julmia munkkeja. Kaikki joessa olevat kalat ja kaikki maa-alueet ympärillä kuuluivat näille munkeille. Tuhannet talonpojat raatoivat kaiket päivät selkäänsä suoristamatta heidän hyväkseen. Kalastajat ja ohikulkevat kauppiaat maksoivat heille veroa ja toivat temppeleihin kalliita lahjoja. Mutta tuo kaikki tuntui ahnaista munkeista vähältä. He kulkivat kylissä ja kaupungeissa kertoen ihmisille, että, muka, aivan Huanhe -joen pohjassa, asuu Suuren Keltaisen joen haltija - Hèbo. Ja tämä vaatii joka vuosi vaimokseen Kiinan kauniimman tytön. Ja että jos hänen vaatimustaan ei tyydytetä, silloin Suuri Keltainen joki käy levottomaksi, tulvii yli äyräittensä, hukuttaa pellot, vie mukanaan kylät ja kaupungit. Kiinan kansan osaksi tulee silloin nälkä ja kuolema. Näin puhuivat munkit ja ihmiset kuuntelivat ja uskoivat. Munkit menivät usein johonkin rikkaaseen. taloon, jossa oli morsiusiässä oleva tyttö. Säikähtäneet rikkaat vanhemmat antoivat tällöin heille koko omistamansa kullan ja hopean, pelastaakseen rakastetun tyttärensä kauhealta kuolemalta. Saatuaan kalliit lahjat munkit poistuivat. Mutta he heittivät Keltaisen joen mutaisiin aaltoihin kuitenkin kaunottaren jostakin köyhästä perheestä. Näin jatkui vuodesta toiseen. Onnettomat äidit kasvattivat itkien tyttäriään, kansa oli tyytymätön. Sen sijaan julmat munkit iloitsivat ja rikastuivat. Mutta kerran tuolle kaikelle tuli loppu. Ja se tapahtui näin. Samana päivänä, jolloin munkit päättivät uhrata taaskin yhden tytön julmalle Hèbolle, purjehti Suurella Keltaisella joella viisas tuomari Si-En-Pao. Hän oli syntyisin tavallisesta perheestä, oli rehellinen ja oikeudenmukainen. Hän ei ollut kertaakaan koko elämänsä aikana solvannut tai tehnyt vääryyttä köyhälle. Hänen avoin luonteensa ja lahjomaton rehellisyytensä olivat tunnetuita ja kuuluja kaikkialla. Sillä kertaa Si-En-Pao palasi kaukaiselta retkeltä. Pitkäaikaisesta matkasta väsyneenä hän istui ajatuksiinsa vaipuneena veneessään. Yhtäkkiä hänen korviinsa kantautui rannalta omituinen melu: Hän katsahti hytistään verhojen takaa ja näki, että rannalle oli kokoontunut suuri väkijoukko. He olivat kaikki juhlapuvuissa, mutta heidän kasvonsa olivat surulliset ja monet heistä itkivät. Si-En-Pao antoi soutajilleen määräyksen ohjata hänen veneensä rantaan ja ottaa selkoa, mitä on tapahtunut. Soutajat kiinnittivät veneen rantaan ja tiedustelivat asiaa ihmisiltä. Sitten he palasivat heti ja kertoivat Si-En-Paolle julmista munkeista ja kaunottaren hirveästä kohtalosta. Si-En-Pao näki onnettoman tytön, joka oli puettu kuin morsian, punaiseen silkkiin. Saatuaan kuulla kaiken, hän suuttui hirveästi, mutta ei näyttänyt vihaansa. Tällä aikaa päämunkki, kaikkein vihaisin ja ahnein heistä, antoi määräyksen uhritoimituksen alkamisesta. Mustiin puetut kuuliaiset palvelijat tarttuivat julman haltian morsiameen ja raahasivat hänet jyrkänteen reunalle. Kansa lankesi polvilleen peittäen kasvot käsillään. Itku ja valitukset täyttivät ilman. Äkkiä väkijoukko tuli levottomaksi. Soutajat juoksivat rannalle, tyrkkien ihmisiä. Kuului huutoja: „Herra on saapunut! Herra on saapunut!" - Ja väkijoukon keskelle kannettiin tuoli, jolla istui Si-En-Pao. Kaikki pysähtyivät. Si-En-Pao laskeutui maahan, kumarsi syvään, tervehti kohteliaasti kaikkia ja pyysi. kertomaan, mitä täällä oli tekeillä? Silloin päämunkki astui esille ja selitti, että silkkiin puettu tyttö oli joen haltian morsian, ja että hänet on heitettävä jokeen, muussa tapauksessa haltia suuttuu. – Viisas päätös! - vastasi Si-En-Pao. Palvelijat aikoivat heittää onnettoman tytön jokeen, mutta Si-En-pao sanoi: – Odottakaa! Kansa pidätti jännityksestä hengitystään. – Eikö teistä tunnu, - jatkoi Si-En-Pao, - ettei ole kunniallista lähettää näin Suuren Keltaisen joen haltialle vaimoa? On ensin lähetettävä joen pohjaan sanansaattaja, joka tiedottaa haltialle iloisesta tapahtumasta. Juuri sinä, - ja Si-En-Pao kääntyi vanhimman, julmimman ja ahneimman munkin puoleen, - mene ja ilmoita haltiallesi, mutta palaa pian! Si-En-Paon antaman merkin mukaan soutajat tarttuivat julmimpaan munkkiin ja heittivät hänet jokeen. Odotettiin. Aika kului, mutta sanansaattajaa ei kuulunut. – Hän on jostain syystä viivästynyt matkalla! – sanoi Si-En-Pao. – No, menepäs sinä hänen peräänsä ja kiiruhda. Sano, että morsian on ikävystynyt odottamaan. Ja soutajat heittivät jokeen toisen munkin. Tämäkin hukkui. Silloin kaikki jäljelle jääneet munkit laskeutuivat polvilleen viisaan Si-En-Paon eteen, tunnustivat kaikki petkutuksensa ja valheensa ja pyysivät jättämään heidät eloon. – Hyvä on! – sanoi Si-En-Pao. – Palauttakaa kansalle kaikki se, minkä olette heiltä ryöstäneet. Ja tietäkääkin, että jos vielä kerran kuulen jostain tällaisesta vastaisuudessa, niin silloin en enää armahda teitä! Mutta nyt menkää pois täältä! Säikähtäneet munkit pakenivat, kuka mihinkin. Siitä lähtien Suuren Keltaisen joen temppelit ja luostarit jäivät autioiksi muuttuen vuosien kuluessa raunioiksi. Mutta kansa vielä nytkin muistaa julmien munkkien ahneuden ja viisaan Si-En-Paon oikeudenmukaisuuden. Keskustelun aiheita
Luonto ennenDinosauruksetMiljoonia vuosia ennen ihmisen ilmaantumista maapallolle täällä kasvoi toisenlaisia kasveja ja täällä eli toisenlaisia eläimiä kuin nykyään.Dinosaurukset, joita kutsutaan myös hirmuliskoiksi, elivät 230–65 miljoonaa vuotta sitten. Dinosaurusten valtakausi kesti 80 kertaa kauemmin kuin mitä ihmisiä on ollut olemassa. Dinosaurukset eivät olleet aikansa ainoita eläimiä, vaan samaan aikaan eli mm. hyönteisiä, kaloja, liskoja, krokotiilejä sekä nisäkkäitä. Dinosauruksia olo monen kokoisia, jotkut olivat pienempiä kuin kämmen ja jotkut olivat kerrostalon kokoisia. Erilaisia dinosauruksia tuli ja meni. Jotkut lajit säilyivät miljoona vuotta, jotkut säilyivät 20 miljoonaa vuotta. Dinosaurukset hävisivät eli kuolivat sukupuuttoon, ja dinosaurusten häviämisestä kului 60 miljoonaa vuotta ennen kuin Ihmisiä ilmaantui. Vaikka dinosaurus tarkoittaa hirmuliskoa, dinosaurukset eivät olleet liskoja, ja pienet kasvaja syövät dinosaurukset olivat lauhkeita kuin lampaat. Petoja esiintyi jo ennen dinosauruksia, esimerkiksi Dimetron eli 270 vuotta sitten, oli kolme metriä pitkä. Jotkut krokotiilit näyttävät dinosauruksilla, mutta krokotiilit eivät ole dinosauruksia. Krokotiilejä oli olemassa jo ennen dinosauruksia, ja krokotiilit pystyivät dinosauruksia paremmin kestämään luonnonmullistuksia ja ovat edelleen olemassa. Ennen dinosauruksia ja myös dinosaurusten aikana eli myös karvapeitteisiä matelijoita Therapsideja. Thecondotit olivat hoikkia pitkäjalkaisia matelijoita, jotka elivät juuri ennen dinosauruksia. Ne kykenivät nousemaan pystyyn ja juoksemaan takajalkojensa varassa. Ne olivat hyviä hyppääjiä ja pyydystivät pieniä eläimiä. Dinosaurusten synnystä on erilaisia käsityksiä. On mahdollista, että ne polveutuvat thecondonteista. Erityisesti toisia eläimiä syöneet dinosaurukset juoksivat kahdella jalalla. Robottien suunnittelijat ovat laskeneet, että kahdella jalalla kulkeva robotti tarvitsee vähemmän energiaa kuin neljällä jalalla kulkeva. Ihminenkin tulee kaksijalkaisena toimeen vähemmällä energialla kuin nelijalkaisena. Kasvissyöjädinosauruksilla etujalat olivat suunnilleen yhtä kehittyneet kuin takajalat, mutta myös ne nousivat kahdelle jalalle kurkotellakseen syötävää puista. Siihen aikaan ei ollut hedelmiä ja ruohoa, vaan dinosaurukset söivät kortekasveja, saniaisia, käpypalmuja ja havupuita. Kasveja syövillä dinosauruksilla oli usein myös pitkä kaula, jotta ne olisivat voineen syödä sekä maassa että puissa kasvavia kasvien osia. Varhaisimmat dinosaurukset elivät nykyisen Argentiinan alueella. Niiden jalat olivat aikaisemmista eläimistä poiketen suoraan vatsan alla, ja ne olivat hyviä juoksemaan. Pitkä häntä tasapainotti pään ja ruumiin painoa, ja terävillä kynsillä saattoi tarttua saaliiseen. Monien muiden eläinten kuten krokotiilien jalat osoittivat ensin sivulle ja sitten alaspäin. Niillä oli teräviä hampaita saaliin paloitteluun. Tehtävä 1:Tee pahvista dinosaurus siten, että takajalat ovat erillisiä paloja. Kiinnitä takajalat ruumiin molemmin puolin pyörivän haaranastan avulla. Opettaja näyttää mallia.Laajemmalle levittyään varhaiset dinosaurukset alkoivat muuttua. Muutoksia on tapahtunut siitä alkaen, kun elämä maapallolla alkoi. On luonnollista, että myös dinosaurukset muuttuivat. Uudenlaisia kasveja ja eläimiä ilmestyy, ne pärjäävät hyvin jonkin aikaa ja kuolevat sitten pois uudenlaisten lajien tieltä. Tätä hidasta ja asteittaista muutosta sanotaan evoluutioksi. Suuri kasvissyöjädinosaurus saattoi olla 40 metriä pitkä ja painaa yhtä paljon kuin 100 henkilöautoa. Ne olivat suurempia kuin rekka-auto. Jalat olivat pylväsmäiset. Kasvissyöjäliskoilla oli litteät hampaat ja joillakin liskoilla ei ollut hampaita ollenkaan (Linnuilla ei ole hampaita). Kasvissyöjäliskojen arvellaan eläneen laumoissa, koska ne ovat jättäneet jälkeensä paljon samalla alueella olevia jalanjälkiä. Kasvissyöjäliskot saattoivat syödä kiviä, jotka vatsassa jauhoivat ravinnon palasiksi. Kivettyneistä jalanjäljistä päätellen ne juoksivat yhtä kovaa kuin ihminen. Suuri eläin tarvitsi paljon ravintoa, ja suurimmat kasvissyöjät söivät 20 tuntia vuorokaudessa. Fossiilit ovat kauan sitten eläneiden eläinten kivettyneitä luita, sarvia, hampaita ja kuoria. Kovat osat eivät hajonneet eläimen kultua vaan hautautuivat maan alla miljooniksi vuosiksi. Vähitellen ne kivettyivät ja muuttuivat fossiileiksi, joiden avulla voidaan päätellä, millaista elämää ne viettivät. Dinosaurusten kynnet vastasivat elämäntapaa: joillakin oli samanlaiset kynnet kuin leijonalla, joillakin samanlaiset kuin hevosella, joillakin samanlaiset kuin norsulla ja joillakin samanlaiset kuin maamyyrällä. Kuuluisin petodinosaurus oli Tyrannosaurus, joka oli 13 metriä pitkä ja painoi 6 tonnia, mutta sitäkin suurempi oli gigantosaurus, joka oli 15 metriä pitkä ja painoi 7 tonnia (yksi henkilöauto painaa noin tonnin). Petodinosaurusten kalloista on löytynyt puremajälkiä joten ne taistelivat myös keskenään. Dinosauruksilla oli hyvä näkö-, kuulo- ja hajuaisti, ja joidenkin arvellaan niiden saalistaneen myös pimeässä. Jotkut dinosauruksen töräyttelivät ääniä pitääkseen yhteyttä muihin lauman jäseniin ja varoittaakseen niitä. Dinosaurukset elivät lähinnä maalla. Meressä eli muita matelijoita kuten kalaliskoja ja joutsenliskoja. Lentoliskot olivat lentotaitoisia matelijoita. Myös kilpikonnia oli olemassa jo dinosaurusten aikaan. Varhaisimmat linnut elivät samaan aikaan dinosaurusten kanssa. Nykyään pidetään todennäköisenä, että eräät pienet petodinosaurukset, raptorit, ovat lintujen kantamuotoja. Niille kehittyi höyhenpeite ja myöhemmin eturaajoista muodostuivat siivet. Ihminen voi juosta noin 40 km/h ja gepardi yli 100 km/h. Nopein dinosaurus saattoi juosta noin 70 km/h. Dinosaurusten puolustusaseita olivat mm sarvet, piikit ja luukilvet. Näin hyvin varustautuneet donosaurukset olivat yleensä kasvissyöjiä, ja niiden piti puolustautua mm. Tyrannosauruksen kaltaisia petoja vastaan. Tehtävä 2:Suunnittele oma dinosaurus. Sillä voi olla suojakilpiä, sarvia ja piikkejä ja esimerkiksi häntäkurikka piikkeineen, kuten eräällä dinosauruksella oli.Dinosaurukset lisääntyvät munimalla kuten nykyiset matelijatkin. On löydetty dinosauruksen munia ja vastakuoriutuneiden poikasten fossiileja. Osa dinosauruksista huolehti poikasistaan ja toi niille ruokaa pesään. Dinosaurukset hävitti todennäköisesti suuri avaruudesta saapunut suuri kivenmöhkäle (meteoriitti tai asteroidi). Se syöksyi Jukatanin niemimaalle Meksikoon n. 65 miljoonaa vuotta sitten ja aiheutti samalla valtavat pöly ja vesihöyrypilvet. Kun valtava kivenmöhkäle paiskautuu avaruudesta Maahan, se pölläyttää ilmaan valtavat määrät vettä, tuhkaa ja pölyä, jotka saattavat peittää auringon useiksi vuosiksi. Tällöin kasvit eivät voi kasvaa, ja kasvissyöjät kuolevat. Kun kasvissyöjät kuolevat, kuolevat myös kasvissyöjiä syövät lihansyöjät. Tehtävä 3:Tarvikkeet:Muovikulho Jauhoja Kivi Pöytävalaisin Paikka, jossa ei pieni sotku haittaa Laita jauhoja kulhoon. Se kuvaa maapallon pintaa. Aseta pöytävalo niin, että se osoittaa kulhoon. Pöytävalo kuvaa aurinkoa. Kivi on avaruudesta putoavat asteroidi tai meteoriitti. Pudota kivi kulhoon niin näet, miten jauhopilvi kohoaa kulhosta ja sumentaa pöytälampun valon. Siivoa jälkesi. Dinosaurukset eivät olleet ainoa eläinryhmä, joka tuolloin hävisi. Myös lentoliskot sekä kala- ja joutsenliskot hävisivät. Tapahtui massasukupuutto. Hyönteiset, kalat, linnut ja nisäkkäät selvisivät tästä massasukupuutosta. Niitä elää maapallolla edelleen. Myös matelijoita kuten krokotiilit, kilpikonnat, liskot ja käärmeet selviytyivät. Dinosaurusten kadottua linnut ja nisäkkäät ottivat vallan ja levisivät maapallolla nopeasti. Dinosaurusten aikana nisäkkäät olivat pieniä, piileskeleviä otuksia, jotka uskaltautuivat esiin vasta, kun dinosaurukset nukkuivat. Dinosaurusten jälkeen nisäkkäistä kehittyi monenlaisia lajeja kasvissyöjistä petoihin. Ei tiedetä, minkä värisiä dinosaurukset olivat. Osa dinosauruksista oli nopeita ja ketteriä. Troodonilla oli yhtä suuret aivot kuin apinalla. Ihmiset eivät koskaan taistelleet dinosauruksia vastaan, sillä dinosaurusten ja ihmisten välissä on noin 60 miljoonan vuoden ajanjakso. Dinosauruksia ei ole enää jäljellä, vaikka jotkut uskovat niin. Joka vuosi löydetään tuhansia uusia dinosaurusfossiileja. Mielenkiintoisimmat fossiilit ovat viime vuosina löytyneet Kiinasta. Eriskummallisilla dinosauruksilla on ollut höyhenet kuten linnuilla. Dinosaurusten fossiileja on löytynyt kaikista maanosista. Dinosaurusten aika on lopullisesti ohi, eivätkä dinosaurukset koskaan palaa tälle planeetalle paitsi elokuvissa (kuten Jurassic Park). Keskustelun aiheita
Millainen maailma onKakkosluokalla oli ympäristöoppia. Pallokartat ja muut havaintovälineet olivat esillä. Ekaluokkalainen Miia kysyy:- Sitä minä en vaan tajua, miks me ei pudota pallon päältä? Tokaluokkalainen Jaakko vastaa: - Ei tietenkään, mehän ollaan siellä pallon sisällä. Keskustelun aiheita
Eloton ja eläväEkaluokassa pohdittiin, mikä on elollista ja mikä elotonta. Todettiin, että kivet ovat elottomia, eiväthän ne kasva. Tero oli eri mieltä:- Kyllä ne kasvavat, jos niitä oikein lannoittaa. Keskustelun aiheita
Syntymä, elämä ja kuolema luonnossaJotkut eläimet elävät vain keväästä syksyyn. Talvella ne säilyvät munina, joista uudet eläimet kehittyvät keväällä. Myös monet kasvit elävät talven siemeninä. Tällaisia kasveja kutsutaan yksivuotisiksi. Jotkut eläimet kuten karhu, nukkuvat talviunta, jolloin niiden elintoiminnot hidastuvat ja niiden rasvakerros riittää niiden talviravinnoksi. Ihmiset eivät nuku talviunta, koska ihmisten esi-isät ovat kotoisin lämpimistä osista Afrikkaa.Jos ihminen ja karhu voitaisiin risteyttää, saataisiin oivallinen pohjoisten alueiden ihminen, jonka olisi helppo tehdä myös avaruusmatkoja. Jotkut pieneliöt eivät periaatteessa kuole koskaan, mutta käytännössä ne kuolevat olosuhteiden takia. Jotkut puut voivat elää monta kertaa vanhemmiksi kuin ihminen. Koirat ja kissat elävät vain 10–20 vuotta. Kesyrotat elävät vielä vähemmän, vain noin 2-3 vuotta. Luonnossa sukupolvien vaihtuminen on välttämätöntä, jotta uusille eläimille ja kasveille olisi riittävästi tilaa. Jos kuolemaa ei olisi, bakteerien tilavuus kasvaisi kohta yhtä suureksi kuin koko maapallo, ja sehän on mahdotonta. Kullakin eläin- ja kasvilajilla on sen ympäristöön sopiva elinikä. Ihmisen elinikä on moniin muihin eläimiin verrattuna pitkä. Ihmisen pitkä elinikä on tarpeen, koska ihminen kasvaa aikuiseksi hyvin hitaasti ja aikuisten on pidettävä jälkeläisistään huolta hyvin pitkää. Ihmisen vanhuus johtuu siitä, että perintötekijöissä tapahtuu vähitellen palautumattomia muutoksia. Niillä eläimillä, jotka elävät ihmistä vanhemmiksi, nämä muutokset tapahtuvat hitaammin kuin ihmisillä. Elävä syntyy, kasvaa ja kuolee kaikkialla ja kaikissa elämän muodoissa luonnossa. Luonnossa on saaliita ja saalistettavia, ravintoketjuja joissa toisen eliön loppu on seuraavan elämän jatkumisen ehto. Kaikella on myös aikansa, maapallon elämää kuhisevana aikana 99 % koskaan eläneistä eliölajeista on kuollut kokonaan sukupuuttoon, usein uuden kehittyneemmän ja sopeutumiskykyisemmän lajin korvaamina. Myös lasten jokapäiväiseen elämään osuu niin pienten kuin suurempien eläinten kuolemantapauksia, linnun hautaamisia, lemmikin kuolemaa sekä kertomuksia kuolemasta ylipäänsä niin uutisina ja tosiasioina kuin TV-sarjoissa, elokuvissa kuin muissa tarinoissa. Vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat kasvikunnan elinkaariin, talvilepoon vaipuessaan aina jokin osa ympäristöstämme kuolee tai muuttaa pois syntyäkseen ja palatakseen taas keväällä. Muutos on jatkuvaa, samoin kiertokulku ja sukupolvien ketju, niin lyhyinä perhosen päivänkiertoina kuin tuhansien elinvuosien pitkäikäisillä puilla. Tehtäviä:
EläinsatujaAasi matkalla"Aasi matkalla" on antiikin ajalta periytynyt satu mylläristä ja hänen pojastaan, jotka veivät aasia kaupungin markkinoille. Matkalla he tapasivat ensin joukon neitosia, jotka pilkkasivat miehiä siitä, että nämä kävelivät vaikka olisivat yhtä hyvin voineet ratsastaa. Mylläri käski poikansa nousta aasin selkään.Pian he tapasivat kuitenkin muutamia vanhoja herroja, jotka paheksuivat nykyajan nuoria, jotka antavat iäkkäiden vanhempiensa kävellä ja haluavat itse ratsastaa. Poika laskeutui maahan ja kehotti isäänsä nousemaan aasin selkään. Sitten tuli vastaan naisia ja lapsia, jotka olivat kuohuksissaan siitä, että iso mies kehtasi istua aasin selässä ja panna pienen poikansa ponnistelemaan tasatahtia aasin kanssa. Nyt mylläri nosti pojan eteensä aasin selkään, mutta ei aikaakaan niin tuli vastaan kaupungin asukas, joka nuhteli ratsastajia eläinparan kiusaamisesta ja arveli että miesten olisi helpompi kantaa yhdessä aasia kuin aasin oli kantaa yksin heitä molempia. Isä ja poika laskeutuivat aasin selästä ja rupesivat vuorostaan kantamaan juhtaa. Väkeä tulvi heti joka puolelta katselemaan tätä ihmettä. Siitä aasi pelästyi, riistäytyi irti, syöksyi sillalta jokeen ja hukkui. Keskustelun aiheita
Aasin varjo"Aasin varjo" on lyhyt antiikin kertomus, jota tavallisesti pidetään Aisopoon satuna, mutta jonka on kertonut ainakin roomalainen Cicero esimerkkinä Demostheneen puhetaidosta.Demosthenes esiintyi kerran puolustusasianajajana Ateenan kansantuomioistuimessa, jonka jäsenet näyttivät kuuntelevan häntä varsin hajamielisinä. Silloin hän keskeytti äkkiä puolustuspuheensa kertoakseen erään hauskemman oikeustapauksen. "Muuan mies", Demosthenes sanoi, "matkusti Ateenasta Megaraan ratsastaen aasilla, jonka hän sitä varten oli vuokrannut. Aurinko helotti kuumasti, eikä tien varrella näkynyt yhtään ainoata puuta. Kun tuli lepohetken aika, matkustaja laskeutui aasin selästä ja istuutui sen viereen saadakseen vilvoitusta aasin varjosta. Tämän huomasi aasin ajaja ja vaati aasin varjosta eri korvausta. Matkustajan mielestä aasin varjo kuului kuitenkin samaan vuokraukseen itse aasin kanssa. Kun kumpikaan ei antanut periksi, asia joutui oikeuden ratkaistavaksi." Tähän Demosthenes keskeytti tarinansa ja palasi takaisin varsinaiseen asiaan ja siitä syytettynä olevan asiakkaansa puolustamiseen. Nyt olivat kaikki tuomarit virkeitä ja keskeyttivät heti Demostheneen kysymyksillään aasin varjon vuokraa koskevan jutun saamasta ratkaisusta. Demosthenes sai näin tilaisuuden iskevään repliikkiin: "No niin, aasin varjosta te kyllä olette kiinnostuneita, mutta ihmisen henkeen te ette sen sijaan näytä juuri huomiota kiinnittävän." Keskustelun aiheita
PunahilkkaPunahilkka on pieni tyttö laajalle levinneessä kansansadussa, joka tunnetaan parhaiten Perraultin ja Grimmin veljesten toisintoina.Tytön nimi tulee myssystä, jonka hän oli saanut isoäidiltään. Eräänä päivänä hän kulki metsän halki käsivarrellaan kori, jossa oli makeisia sairaalle isoäidille, ja äitinsä varoituksista huolimatta hän poikkesi tieltä poimimaan kukkia. Silloin hän kohtasi suden, joka olisi perin mielellään syönyt hänet, mutta lähistöllä oli joitakin puunhakkaajia. Niinpä se kysyi Pikku Punahilkalta, minne tämä oli menossa ja missä isoäidin mökki oli, ja sitten se juoksi tytön edeltä mökille. Se koputti ovelle, muunsi ääntään ja oli olevinaan Punahilkka, ja kun isoäiti avasi oven, se söi hänet. Sitten se asettui vuoteeseen ja oli olevinaan isoäiti. Kun Punahilkka tuli, se sai hänet riisuutumaan ja käymään vuoteeseen, ja sitten se söi hänetkin. Perraultin satu loppuu tähän, mutta Grimmin veljeksillä mökkiin saapuu metsästäjä, joka puhkaisee suden ja päästää sekä isoäidin että Pikku Punahilkan ilmielävinä pois sen vatsasta. Keskustelun aiheita
SaapasjalkakissaTunnetuimman muodon sadusta Saapasjalkakissa kertoi Carles Perrault hieman yli kolmesataa vuotta sitten.Eräällä myllärillä oli kuolemansa hetkellä vain kolme asiaa annettavanaan pojilleen perintönä: vanhin sai myllyn, keskimmäinen aasin, mutta nuorin pettymyksekseen vain kissan. Se ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen kissa. Osoittautui, että se osasi puhua. Se pyysi parin saappaita ja säkin ja lähti metsään tunkien säkin täyteen metsästyssaalista, minkä jälkeen se pyysi pääsyä kuninkaan eteen ja ojensi riistan lahjana herraltaan, Carabasin markiisilta. Kissa toisti monta kertaa tämän suorituksen ja joka kerta se muisti kehuskella kuinka hieno ja rikas sen herra oli. Eräänä päivänä kun kuninkaan piti ajella tyttärensä kanssa kävelylle hieman kauemmas luontoon, pani kissa herransa kylpemään läheisyydessä olevaan jokeen, ja kun kuningas ajoi ohi, alkoi kissa huutaa: "Apua, apua, Carabasin markiisi hukkuu!" Kuningas tietysti pysähtyi, ja sillä aikaa kun hänen henkivartijansa vetivät pojan ylös vedestä, kissa selitti kuninkaalle, että hänen isäntänsä vaatteet oli varastettu. Kuningas antoi noutaa vaatteita linnastaan, ja kun poika kuninkaan suostumuksella nousi vaunuihin, oli hän niin kaunis, että prinsessa rakastui ensi silmäyksellä. Kuninkaan vaunujen jatkaessa matkaa kissa juoksi niiden edelle ja sai uhkauksella heinäntekoväen niityllä lupaamaan, että jos kuningas kysyisi, kuka omisti pellot, niin he vastaisivat, että ne omisti Carabasin markiisi. Myös jatkossa kissa juoksi edellä ja sai kansan vastaamaan kuninkaan kysymyksiin samalla tavalla. Näiden seutujen todellinen omistaja oli jättiläinen, joka asui eräässä linnassa. Kissa siirsi nyt huomionsa tähän ja kysyi oliko totta, kuten sanottiin, että hän pystyisi muuttamaan itsensä miksi eläimeksi vain tahtoisi. No toki jättiläinen siihen kykenisi, ja todistaakseen sen, hän muutti itsensä leijonaksi. Kissa epäili, tokko tämä pystyisi muuttamaan itsensä myös hiireksi ja yksinkertainen jättiläinen antoi huijata itseään. Yhdessä hujauksessa kissa söi hiiren. Kun kuninkaallinen seurue ajoi linnanpihaan, kissa seisoi portailla ja toivotti kuninkaalliset tervetulleiksi Carabasin markiisin linnaan. Kuningas, johon markiisin hyvät ominaisuudet olivat tehneet vaikutuksen, kysyi nyt kiinnostaisiko tätä tulla hänen vävypojakseen. Pojalla, joka oli ehtinyt rakastua yhtä syvästi prinsessaan kuin tämä oli rakastunut häneen, ei ollut mitään sitä vastaan. Onnistuneitten häitten jälkeen hän teki viisaasta kissasta pääministerin. Keskustelun aiheita
Kolme pientä porsastaPorsaat ovat irlantilaisen kansanuskomuksen mukaan ainoat oliot, joilla on kyky nähdä tuuli. Man -saarella on noiduttuja porsaita, valkoisia, joilla on punaiset silmät ja korvat. Ne voivat muuttaa kokoaan, mutta eivät muotoaan. Sellaisen porsaan kohtaaminen tuo onnea.Eräs kansansatu kertoo Kolmesta pienestä porsaasta, jotka jokainen rakensivat itselleen majan; nuorin rakensi omansa savesta, keskimmäinen rakensi omansa oljista, mutta vanhin ja viisain porsaista rakensi pienen talon kivestä. Sitten tuli iso paha susi ja aikoi syödä suuhunsa heidät kaikki kolme. Sen onnistui ilman vaikeuksia kaataa pienimmän porsaan maja, ja niin se söi tämän suuhunsa. Keskimmäisen porsaan tupa oli hieman hankalampi, mutta susi onnistui hajottamaan senkin, mutta kun se tuli suurimman porsaan pienelle talolle, loppui menestys. Sinne se ei päässyt sisälle. Silloin se rupesi juonimaan: Hunajaisella äänellä se yritti houkutella porsasta ulos luvaten näyttää sille, mistä löytyisi hyvää syötävää - niin, he voisivat myös mennä yhdessä markkinoille. Mutta viisas porsas ei antanut houkutella itseään, ja ruokaa hänellä oli kotona, sillä hän oli järkevästi noussut aikaisin aamulla ja hoitanut tehtävänsä. Lopulta susi tuli epätoivoiseksi ja ajatteli mennä sisään savupiipun kautta - mutta porsas oli laittanut kattilallisen kiehuvaa vettä uunille, ja läiskis, susi putosi kattilaan ja tuli keitetyksi. Keskustelun aiheita
Susi ja karitsaSusi ja karitsa, antiikin ajalta periytyvä eläinsatu, jota on sanottu Aisopoon kertomaksi. Susi sai käsiinsä karitsan ja halusi osoittaa olevansa oikeutettu syömään sen."Loukkasit minua viime vuonna", susi sanoi. "Viime vuonna en ollut syntynytkään", karitsa vastasi. "Olet käynyt varkain syömässä minun maillani", jatkoi susi. "En kykene vielä syömään ruohoa", vastasi tähän karitsa. "Olet ainakin juonut minun lähteestäni", kuului seuraava syytös. "Olen vielä niin pieni, että juon vain maitoa", sanoi karitsa. "Sinä vain seisot ja intät aina vastaan", tiuskaisi susi ja söi karitsan suuhunsa. Saman sadun uudemmassa toisinnossa susi ja karitsa ovat juomassa samasta purosta. Susi syyttää karitsaa veden sekoittamisesta vaikka hän itse on valinnut juomapaikkansa ylävirran puolelta. Keskustelun aiheita
Ruma ankanpoikanenRuma ankanpoikanen on Hans Christian Andersenin kirjoittama satu. Ankka oli hautomassa muniaan ja huomasi, että yksi niistä oli muita suurempi, eikä poikanen ottanut kuoriutuakseen. Kun kuori lopulta murtui, siitä kömpi iso ruma poikanen, joka ei ollenkaan sopinut poikueeseen. Ankka luuli ensin hautoneensa kalkkunan munaa, mutta kun poikanen osoittautui kunnon vesilinnuksi, hän hyväksyi sen.Niin ei tehnyt ympäristö: kaikki olivat ilkeitä poikaselle ja pilkkasivat ja kiusasivat sitä sen erilaisuuden takia. Talvi kului ja tuli kevät. Eräänä päivänä ruma ankanpoikanen lepäsi ruohikossa kiurun saapuessa ja auringon alkaessa lämmittää, ja kun se kohotti siipiään se huomasi niiden kannattavan. Samassa se huomasi lammella kolme kaunista valkeaa joutsenta, jotka pörhistivät sulkiaan ja suuntasivat kulkunsa sitä kohti. Kun pelästynyt ankanpoikanen painoi päänsä alas, se näki kuvansa vedessä; siitä oli itsestään tullut joutsen, ja muut joutsenet ottivat sen joukkoonsa. Pilkattu ja hyljeksitty ruma ankanpoikanen sai nyt kuulla olevansa linnuista kaunein. - Satu, jonka nimestä on tullut siivekäs sanonta, on vertaus kirjoittajansa omista elämänvaiheista Keskustelun aiheita
Hevonen ja aasi”Hevonen ja aasi” on nimeltään antiikin aikainen eläinsatu. Näiden eläinten omistaja säästi hevosta viimeiseen asti ja pani aasin tekemään kaiken työn. Tuo eläinparka pyysi hevoselta apua kuorman jakamisen muodossa, mutta sitä hevonen ei halunnut, ja tuloksena oli että ennen pitkää aasi kuoli ylirasitukseen, minkä jälkeen maamiehen oli aluksi pakko panna aasin ruumis hevosen selkään, ja tulevaisuudessa oli hevosen suoritettava kaikki arkityöt.Keskustelun aiheita
Hyttynen ja härkäHyttynen ja härkä on Aisopoksen muistiinmerkitsemä eläinsatu. Hyttynen istahti härän toisen sarven kärkeen, ja istuttuaan siinä kauan hän kysyi härältä jaksaisiko tämä kantaa häntä pitkään. Härkä vastasi, ettei ollut huomannut hyttysen saapumista eikä kyllä huomaisi myöskään tämän poistumista.Keskustelun aiheita
Heinäsirkka ja muurahainen”Heinäsirkka ja muurahainen” on eläinsatu antiikin ajoilta. Muurahainen ahersi koko kesän kun taas heinäsirkka vain soitti ja lauloi, ja syksyn tullen muurahaisella oli aimo ruokavarasto, josta heinäsirkka yritti kerjätä vähän itselleen.Muurahainen antoi ymmärtää, että se, joka oli laulanut ja soittanut kesän pitkään, sai tanssia talven lämpimikseen, ja oletettavasti heinäsirkka pian nääntyi nälkään, onhan tarinan opetus se, että vanhuuden turvasta on huolehdittava ennen kuin tulee vanhaksi. Nykyaikana tätä tarinaa on muunneltu ajattelemisen arvoisella tavalla. Muurahainen ahertaa yhä koko kesän kun taas heinäsirkka edelleenkin vain soittaa ja laulaa, mutta syksyn tullen muurahainen istuu pesässään mutustamassa arkista ruokaansa, kun taas heinäsirkasta on tullut kuuluisa laulajatar, jota kuullakseen hyönteiset maksavat mitä hyvänsä. Keskustelun aiheita
Kettu ja kurkiKettu ja kurki, antiikin aikainen eläintarina, joka luetaan Aisopoksen kirjoittamaksi. Kettu kutsui kurjen päivälliselle ja tarjosi velliä isosta laakeasta kulhosta, josta kurki ei saanut suipolla nokallaan syötyä mitään. Hän kosti kutsumalla ketun päivälliselle, joka tarjottiin pitkä- ja kapeakaulaisesta pullosta.Keskustelun aiheita
Kettu ja viinirypäleetKettu ja viinirypäleet, eräs Aisopoksen satu. Kettu näki korkealla viiniköynnöksessä rypäletertun ja yritti kerran toisensa jälkeen turhaan hypätä hakemaan sitä. Lopulta se luopui sanoen: "Ne ovat varmasti happamia".Ruotsiksi tämän klassisen tarinan on kääntänyt joku alkusointua harrastava koulumestari, joka korvasi viinirypäleet pihlajanmarjoilla, koska Ruotsissa ei kasva viinirypäleitä kettujen tavoitella. Samalla tarina menetti mielensä, sillä pihlajanmarjat ovat happamia. - Suomessa tarina myös tunnetaan tässä muodossa. Keskustelun aiheita
Härkä ja sammakkoHärkä ja sammakko, antiikin eläinsatu, jonka on merkinnyt muistiin Aisopos. Härkä meni suon laitaan juomaan ja sitä toljotti ihmeissään parvi pikkusammakoita, jotka sitten kuvailivat vastasaapuneelle täysikasvuiselle sammakolle sen kokoa. "Oliko se näin suuri?" kysyi tuo aikuinen sammakko ja pullisti itseään. "Paljon suurempi" vastasivat pikkusammakot. "Oliko se sitten näin suuri?" kysyi sammakko ja pullisti itseään vielä enemmän. "Paljon suurempi", vastasivat poikaset jälleen. Silloin pullisti aikuinen sammakko itseään kaikin voimin kunnes se halkesi.Suuri kalaSuomalainen kalastaja halusi näyttää, kuinka suuren kalan hän oli saanut. Hän levitti kätensä ja sanoi: ”Sen silmien välikin oli näin suuri.”Keskustelun aiheita
Leijona ja hiiriLeijona ja hiiri, antiikin eläinsatu, joka pannaan Aisopoksen tiliin. Pieni hiiri sattui juoksemaan nukkuvan leijonan nenän yli, mihin leijona heräsi ja otti kiinni hiiren. Tämä pyysi saada elää, sanoi, että jos leijona antaisi sen elää, niin kenties se joskus voisi tehdä leijonalle jonkin palveluksen, mikä leijonasta oli huvittava ajatus. Se antoi kuitenkin hiiren juosta tiehensä. Pian sen jälkeen leijona sattui joutumaan ansaan ja se sidottiin puuhun, ja hiiri, joka kuuli sen valituksen, saattoi ilokseen tulla nakertamaan köyden poikki.Keskustelun aiheita
Jäljet pelottavat eli Leijona ja kettu”Leijona ja kettu” on antiikin eläinsatu. Vanheneva leijona ei enää jaksanut juosta nopeajalkaisten saaliittensa perässä. Siksi se pysytteli luolassaan ja oli olevinaan sairas.Silloin kaikki mahdolliset eläimet uskaltautuivat paikalle, kurkistivat luolaan ja tiedustelivat vahingon iloisina kuinka oli laita, jolloin leijona odottamatta ryntäsi ylös, puri hengiltä asianomaiset eikä jäänyt koskaan ilman päivällistä. Eräänä päivänä tuli myös kettu kuulostelemaan tilannetta, mutta se ei mennyt leijonan luolaan, vaikka leijona heikoimmalla äänellään pyyteli sitä tulemaan lähemmäksi. Kettu vastasi, että hän olisi ehkä tehnytkin sen, ellei olisi pannut merkille, että monet jäljet johtivat sisään, mutta eivät yhdetkään ulos. Keskustelun aiheita
Miten karhu menetti häntänsäKerran tapasi karhu ketun, joka tulla keikutteli iso kalanippu olallaan.»Mistäs olet nuo saanut», kysyi karhu. »Olinpahan kalastamassa», vastasi kettu. Karhunkin mieli rupesi tekemään kalaa ja se pyysi kettua neuvomaan, miten niitä saisi. »Se on ihan helppo juttu sinulle», sanoi kettu. »Menet vain jäälle ja hakkaat siihen avannon ja sitten pistät häntäsi siihen ja pidät sitä siellä oikein kauan. Älä sitten välitä, vaikka kalat hiukan nipistelisivätkin. Kuta kauemmin maltat pitää häntääsi vedessä, sitä enemmän saat kalaa. Ja kun sitten kiskaiset, niin kalaa tulee kuin siimaa.» Karhu teki työtä käskettyä ja kökötti häntä avannossa niin kauan että se jäätyi kiinni. Silloin se kiskaisi - ja häntä katkesi. Ja siitä lähtien on karhu ollut töpöhäntä. Keskustelun aiheita
Kolme pukkiaKolme pukkia Puff esiintyvät norjalaisessa kansansadussa. Matkallaan laitumelle niiden täytyi ylittää silta, jonka alla asui hirmuinen peikko.Ensimmäisenä saapui sillalle pikku pukki Puff, tripp, trapp, ja peikko ulvahti: "Kuka se sipsuttaa sillallani?" ”Minä vain, pikku pukki Puff”, sanoi pikku pukki. "Nyt minä tulen ja otan sinut", sanoi peikko. "Älä toki", sanoi pikku pukki, "vähän ajan päästä tulee keskimmäinen pukki Puff, ja hän on paljon isompi." "No olkoon sitten", sanoi peikko. ’ Vähän ajan päästä tuli keskimmäinen pukki Puff, tripp, trapp, tripp trapp. "Kuka se sipsuttaa sillallani?" ulvahti peikko. "Minähän se, keskimmäinen pukki Puff matkalla laitumelle syömään itsensä lihavaksi", sanoi keskimmäinen pukki. "Nyt minä tulen ja otan sinut", huusi peikko. "Älä toki", sanoi keskimmäinen pukki Puff. " Vähän ajan päästä tulee iso pukki Puff, ja hän on paljon paljon isompi." "No olkoon sitten", sanoi peikko. Ja sitten saapui sillalle iso pukki Puff, tripp, trapp, tripp, trapp, tripp, trapp. "Kuka se sipsuttaa sillallani?" mylvähti peikko. "Iso pukki Puff", sanoi iso pukki. "Nyt minä tulen ja otan sinut", sanoi peikko. "Tule vain", sanoi iso pukki Puff. "Minulla on kaksi keihästä, niillä voin puhkaista sinulta silmät", ja sitten se hyökkäsi peikon kimppuun, ja puski sen koskeen. Sitten pukit jatkoivat matkaansa laitumelle, jossa ne söivät itsensä niin lihaviksi, etteivät jaksaneet liikkua, ja elleivät ne ole laihtuneet, niin ne ovat yhä siellä. Keskustelun aiheita
Eläinten laiha sovintoOlipa ennen ukko ja akka. Heidän mökkiinsä livahti silloin tällöin kärppä näpistelemään ja ahmimaan ruokatavaroita. Siitäpä ukko suuttui ja asetti satimen tuvan katolle ja loukun ladon edustalle. Oli varma, että niillä konstin saisi kärpän kiikkiin.Lähti sitten muutaman päivän kuluttua ukko ansoilleen, niin tarttuikin itse satimeen ja kuoli siihen paikkaan. Vasta paljon myöhemmin saapui kärppä tuvalle, ja kun keksi ukon satimesta, otti hänet siitä, pani kelkkaan ja lähti kuljettamaan. Vähän matkan päässä tuli orava vastaan ja sanoi: - Päivää lanko! Mitä sinä semmoisella vaivalla kuljetat ja perässäsi vedät? Kärppä siitä vastaamaan: - Oletko kummempia kuullut! Tämä ukkorähjä asetti satimia katolleen, loukkuja latonsa edustalle meitä, eläinraukkoja, varten, jotka juoksemme metsissä, matelemme kuuraisessa maassa, hypätä harpomme hämärissä, kahlaamme kasteisissa heinikoissa ja vilahdellen puikimme pimennoissa kalliit, kauniit turkit selässämme. Mutta itsepähän joutui ukkopaha ansaan, omaan satimeensa tarttui, omaan loukkoonsa lankesi. Puraise vain palanen ja auta minua vetämisessä! Orava puraisi palan saaliista ja auttoi kärppää vetämisessä. Vähän matkaa kuljettuaan tuli jänis vastaan ja uteli: - Mitä te siinä semmoisella vaivalla perässänne jytkytätte? Kärppä kertoi tarinan jänikselle ja pyysi tätä apumieheksi: - Puraise palanen ja vedä kanssamme! Tuohon suostui jänis mielelläänkin, ja kun olivat kappaleen matkaa taivaltaneet, niin kettu tuli vastaan. Puraistuaan palan ukosta niin kuin muutkin kettu yhtyi vetojoukkioon. Taipaleen varrella liittyivät vielä susi ja karhu seurueeseen, ja kun jokainen aina kotvasen kuluttua puraisi palan saaliista, niin pian oli ukko pistetty poskeen. Kun ei ollut enää kuin tyhjä keikka kuljetettavana, tuli sudelle nälkä ja se kyseli toisilta: - Mitä me, toverikullat, nyt syömme, kun ei ole enää ukosta partaakaan jäljellä? - Pienin syödään, sanoi karhu ja siitä olivat kaikki yhtä mieltä. Orava ja kärppä olivat joukon pienimmät. Ne siis piti ensin popsia, vaan oravapa hyppäsi puuhun ja kärppä kätkeytyi kivikkoon. Mikäpä niitä enää kiinni sai! - Mitä nyt syömme? tiedusteli nälkäinen susi taas. - Syökäämme tuo kiekkosilmä, tuumasi karhu ja ojensi jo tassuaan tarttuakseen jänistä niskasta kiinni, vaan Jussipa ei joutanutkaan odottelemaan, vilisti metsään eikä sitä sen koommin nähty. Nyt oli kettu joukon pienin, ja karhu ja susi päättivät syödä sen. Vaikka Mikko kuuli puheen, pysyi se huolettoman näköisenä ja sanoi: - On niin ikävää syödä metsässä, mäen rinteellä maistuu atria aina paremmalta. Tuon myönsivät susi ja karhukin ja lähtivät nousemaan mäkeä ylös. Kettu oli olevinaan vallan huoleton, ryhtyi rinnettä kiivetessään suden kanssa keskusteluun ja kysyi: - Mitäs te sitten syötte, kun minut on pistetty poskeen? Susi tuli silloin lähemmin ajatelleeksi pulmaa ja sille muistui mieleen, että itse oli pienempi karhua ja lausui siksi näin: - Emmeköhän me, hyvät ystävät, voisi sopia vanhoja vihoja ja elää yhdessä kaikessa sovussa ja rauhassa niin kuin ystävien ja tuttavien tuleekin? Ehdotus miellytti kettua, ja kun sillä oli susi puolellaan, niin täytyihän karhunkin tyytyä päätökseen, vaikka, totta puhuttaessa, olisi hyvä ateria ollut sille enemmän mieleen. Keskustelun aiheita
Karhun käräjätAllapäin käveli karhu metsässä. Hän näki miehen, joka kynti kaskea, ja kysyi häneltä:- Mies, mitä sinä teet? - Kynnän kaskea, sitten kylvän ja syksyllä saan hyvän sadon, vastasi mies. - No, ota minut apumieheksi, sanoi karhu, - minä kynnän ja kylvän, jos vain lupaat antaa syksyllä osan sadosta minulle. - Olkoon menneeksi, sanoi mies, - jos kynnät ja kylvät, niin pannaan kasken antimet puoliksi. Karhu ryhtyi työhön ja käännettyään, kynnettyään kysyi mieheltä: - Mitä me nyt tähän kylvämme? - Jaetaan kahteen osaan, tuumasi mies, - kylvetään toiseen puoleen naurista, toiseen vehnää. Niin tehtiin. Kylvöt kasvoivat mainiosti ja kypsyivät oikeaan aikaan. Syksy saapui, ja sato oli jaettava, mies vei karhun naurismaalle ja kysyi: - Kumman sinä tahdot, latvat vai tyvet? Karhu aprikoi ja arveli, viimein sanoi: - Latvat. Mies leikkasi lehdet nauriista ja antoi karhulle. Sitten lähtivät yksissä tuumin vehnäpellolle satoa jakamaan, karhu sanoi: - Nyt minä otan tyvet, ota sinä latvat. - Olkoon menneeksi, vastasi mies, leikkasi vehnän itselleen ja jätti kumppanilleen sängen. Tulipa talvi. Mies paistoi nauriita ja leipoi vehnästä leipää ja meni sitten kerran kutsumaan karhua vieraakseen. Kun tämä löntysteli miehen kotiin, söi naurispaistikkaan ja vehnäleivän, niin jo totesi: - Sinä olet pettänyt minut, sinun ruokasi maistuvat hyvälle, vaan minun maistuu vain maalle, vaikka miten sitä kiehuttaisin. Kyllä minä tämän sinulle vielä kostan! Uhkauksensa mukaan otso päättikin kostaa miehelle ja lähti kerran hänen ruispellolleen viljaa syömään. Vaan karhupa oli aina tottunut käyttämään yhtä ja samaa polkua. Sen mieskin tiesi ja asetti sinne ansan ruisvarkaalle. Kun karhu sitten yöaikaan vaelsi tavallista tietään eikä tiennyt olla varuillaan, niin lankesi ansaan. Hyppi ja pomppi siinä, murisi ja telmi, niin jo saapui mieskin paikalle. Karhupoloinen silloin rukoilemaan: - Päästä irti, ystäväni, niin kerran vielä sinua siitä palkitsen - Kyllä sinä, mokomakin, ansaitsisit kuolla, vastasi mies, - sillä olet jo useamman kerran käynyt näpistelemässä ruispellossani. Osoittaakseni, etten ole pitkävihainen enkä turhasta kanna kaunaa vanhalle ystävälleni, tahdon tällä kertaa vapauttaa sinut. Mies täyttikin lupauksensa, mutta niin pian kun karhu oli päässyt ansasta, sanoi se vihan vimmoissaan: - Nytpä minä syön sinut, konna, kerran ennen sinä jo petit minut ja nyt vielä kehtasit asettaa minulle ansoja - Ei minua niinkään syödä, lupasithan sinä palkita minut jalomielisyydestäni sinua kohtaan. - Sen teenkin, sanoi karhu, - sillä maailman tapahan on palkita hyvä pahalla. - Vaan siihen minä en tyydy, sanoi mies. – Lähdetään oikeuteen, niin saamme nähdä, kumpi meistä on oikeassa. Karhu suostui ehdotukseen, ja he lähtivät yhdessä tuomaria etsimään. Ei tarvinnutkaan kovin pitkälle mennä, kun tapasivat hevosen, jota puhuttelivat: - Me etsimme oikeutta, tahdotko ruveta tuomariksemme? - Selvittäkää asianne, vastasi hevonen, - jotta kuulen, kummalla on oikeus, kummalla vääryys. Mies kertoi asian juurta jaksaen ja sanoi: - Minä vapautin tämän karhun ansasta, koska hän oli luvannut minulle siitä palkkion, mutta ahdingosta päästyään ei tämä pysynytkään sanassaan, vaan tahtoi syödä minut puolustellen tekoaan sillä, että maailmassa hyvä aina pahalla palkitaan. Kyllä karhu on oikeassa, virkkoi hevonen, - hyvä pahalla palkitaan, se on todellakin maailman tapa. Minäkin palvelin isäntääni uskollisesti kolmekymmentä vuotta, mutta eilen minä kuulin hänen sanovan rengille: "Huomenna sinun pitää lopettaa se vanha hevoskaakki, vastukseksi se vain on meille.” Niinpä saa siis karhukin tappaa sinut, koska maailman tapa niin vaatii. Mies ei kuitenkaan tyytynyt tuomioon, vaan tahtoi kääntyä jonkun toisen tuomarin puoleen. Karhu suostui siihen, ja he lähtivät taas yhdessä vaeltamaan. Vähän matkan päästä he löysivät koiran, joka oli sidottu puuhun kiinni. - Tuossa on vanha ja elämää kokenut koira, tuumasi mies, - otetaan se tuomariksi! - Tehdään niin, vastasi karhu, ja nyt kerrottiin taas ja selitettiin riidan syyt koiralle. Koira vastasi: - Karhu on oikeassa! Kyllä minäkin olin aikoinani väkevä ja urhoollinen ja palvelin isäntääni uskollisesti. Ajoin näätiä, saukkoja ja kärppiä ja sainpa vielä kauniita pentujakin, joista tuli mainioita metsäkoiria. Mutta nyt vanhaksi tultuani, sidottiin minut tähän puuhun kuolemaan, sillä maailman tapa on palkita hyvä pahalla. - Tähän tuomioon en minä voi tyytyä, hakekaamme vielä kolmas tuomari, sanoi mies. Karhu myöntyi ja taasen lähdettiin vaeltamaan. Nytpä sattuikin kettu tulemaan vastaan ja heti pyydettiin sitä riitaa ratkomaan. Kettu lupasi tuomita oikeuden ja kohtuuden mukaan, mutta kuiskasi samalla miehelle: - Annatko minulle kaikki kanasi, niin langetan tuomion sinun hyväksesi? - Annan, annan varmasti, vastasi mies. Kettu kysyi kinan syytä, ja mies kertoi asian alusta alkaen. Kuultuaan koko kertomuksen kettu sanoi: - Vai niin, vai niin, tämä riita onkin hyvin monimutkainen ja vaikea, sitä ei voi seisoen selvitellä. Niin puhuen kettu käski riitapuolia istumaan, kumpaakin omalle mättäälle ja istahti itse kolmannelle. Vähän aikaa asioita aprikoituaan kettu julkaisi tuomion: - Minkä minä tästä asiasta ymmärrän, olet sinä, karhu, tappion puolella. Vaan ettei mitään erehdystä sattuisi, täytyy meidän tutkia paikka, jossa tämä asia on tapahtunut. Lähde, mies, näyttämään, miten pahaksi karhu on sinun kylvösi sotkenut! Mies opasti toiset pellolleen ja näytti, kuinka suuren vahingon karhu oli aiheuttanut. Miettiväisesti päätään pudistellen sanoi repo silloin: - Kylläpä olet tehnyt miehelle koko vahingon, olet polkenut ja hävittänyt suurimman osan hänen viljastaan. - Siltä se näyttää, mutta lähtekääpä katsomaan, minkälaisen murhayrityksen mies on tehnyt minua vastaan, tuumasi karhu. He lähtivät ja paikalle päästyään kettu oli taas tarkastikin tutkivinaan asianhaaroja ja kysyi karhulta: - Kuljitko sinä aina samoja jälkiä pellolle tullessasi - Kuljin, vastasi karhu. - Sepä oli paha, että aina samoja jälkiä tallasit, sanoi kettu, - eihän sinun olisi tarvinnut niin tehdä, olisithan muitakin teitä päässyt pellolle. Samassa kettu kääntyi miehen puoleen ja sanoi: - Aseta ansasi, jotta näkisin, millainen sen on. Mies teki niin, ja kun pyydys oli valmis, sanoi kettu karhulle: - Käy nyt ansaan, että kunnolla näen, kuinka sinulle kävi. Karhu totteli käskyä, mutta tarttui samassa niin kovaan, ettei päässytkään enää irti. - No, nyt on asia samalla kannalla kuin se alkujaankin oli ja koko teidän kinanne on siis turha, sanoi kettu. – Lähde nyt mies kauniisti kotiin ja jätä karhu oman onnensa nojaan. Mies lähti mieli tyytyväisenä astumaan kotiin päin, pyysi kuitenkin kettua palkintoaan noutamaan, milloin vain tälle parhaiten sopisi. Kettu ei viivytellytkään kauan, vaan lähti pimeän tultua luikkimaan miehen talolle, suoraan kanakoppiin. Kun kanat näkivät ketun, niin johan alkoi mylläkkä ja melkoinen kaakatus ja kotkotus. Talon emäntä kuuli silloin metelin ja juoksi halko kädessään kanakartanolle. Siellä huomasi ketun ja alkoi lyödä mukiloida mokomaakin kanavarasta halolla päähän. Hädin tuskin pääsi kettu livahtamaan pihalle ja totesi surkealla äänellä: - Tämän minä nyt sain tuomiosta, jonka langetin! Karhu oli sittenkin oikeassa, kyllä se on niin, että pahalla hyvä palkitaan tässä matoisessa maailmassa. Keskustelun aiheita
LuontosatujaAurinko ja pohjantuuliAurinko ja pohjantuuli, Aisopoksen satu antiikin ajoilta. Aurinko ja pohjantuuli joutuivat riitaan siitä, kumpi oli vahvempi, ja viimemainittu koetteli heti voimiaan käymällä tiellä kulkevan miehen kimppuun. Se yritti puhaltaa vaatteet hänen päältään, repi ja kiskoi hänen viittaansa minkä jaksoi, mutta mitä pahemmin myrskysi sitä tiukemmin mies kietoutui viittaansa. Sitten oli auringon vuoro, ja se loi muutaman säteensä mieheen, joka pian riisui päällysvaatteensa ja heitti sitten muutkin vaatteensa yltään, kun auringonpaiste voimistui ja tuli hellesää.Keskustelun aiheita
IhmeihmisiäMuinaisissa tarinoissa on runsaasti ihmeihmisiä, jotka mahdottomia tekoja pelastaakseen itsensä tai joitakin muita ihmisiä. Meidän aikanamme kerrotaan taruja Teräsmiehestä, Hämähäkkimiehestä jne.Räpylä-NiiranenToiminta-alueen laajentaminen mahdottomiin, kyky sulavasti liikkua vedessä tai ilmassa, näyttää jatkuvasti kiehtovan mieltä. Suomalainen versio on itsenäisesti vedessä pärjäävä Räpylä-Niiranen.Niiranen kuuluu ennen muuta savolaiseen perinteeseen. Yleisimmin hänen asuinpaikakseen mainitaan Iisalmi, joskus tarkennetusti Poroveden kylä. Muista miehistä hän erosi sikäli, että hänellä oli sormien ja varpaiden välissä räpylät, kuin vesilinnulla. Räpylät antoivat Niiraselle sekä uskomattoman uintitaidon että pakonomaisen halun veteen. Erityisesti hän oli viehättynyt sukeltelemaan jään alla, uimaan ylipitkiä matkoja avannosta toiseen. Halu oli voinut yllättää jopa keskellä yötä, toisinaan Niiranen saattoi viipyä vedessä vuorokausia maalla käymättä. Räpylä-Niiranen voidaan yhdistää ainakin kolmeen muuhun tarinaryhmään. Hänen kerrotaan avustaneen upotettujen esineiden nostossa - tai yrittäneen avustaa, sillä yleensä nosto epäonnistuu naisten äännähdeltyä täyttä hiljaisuutta vaativassa työssä. Hän on neuvonut kalastajille hyviä apajia mutta varovasti: veden alla eläjän on pysyttävä hyvissä väleissä isojen kalojen, varsinkin mateiden kanssa. Kolmannella tasolla hän liittyy tarinoihin hukkuneista, jotka pysyvätkin hengissä talven yli - heidän suunsa eteen muodostuu syystä tai toisesta ilmakupla, ja isot kalat varjelevat heitä pikkukaloilta. Keskustelun aiheita
Sananlaskuja ja niiden tulkintojaEi vara venettä kaada. - Turhaa laittaa rahaa veneeseen. - Meillä ei ole varaa kaataa toisen venettä. Vahinko ei tule kello kaulassa, - Yöllä ei kannata pitää kaulassa korua vaan kelloa. Kun kissa on poissa, hyppivät hiiret pöydällä. - Kannattaa pitää useampi kissa. Älä osta sikaa säkissä. - Säkki repeää, koska sika on painava. Ei ole koiraa karvoihin katsominen. - Koiralla on paljon karvoja, ei niitä kaikkia voi katsoa. Ei savua ilman tulta. - Taloa ei ole lämmitetty. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. - Sen, minkä osaa laulaa, osaa myös viheltää. Suo siellä vetelä täällä. - Suot Lapissa, järvet etelässä. Loppuu kuin kanan lento. - Kun kana lentää ja Maan vetovoima alkaa vaikuttaa siihen, se putoaa. Olla pihkassa. - Rakastaa mäntyä. Olla kärpäsenä katossa. - Haluaa lentää eikä olla ihminen. Olla kukkona tunkiolla. - Sotkenut itsensä pahasti Korvat höröllä. - Lehmällä. Onnenonkija. - Ongella ilman uistinta. Takinkääntäjä. - Pistää kaikki pesukoneeseen. Hongankolistaja. - Metsuri Tuulesta temmattu. - Vaatteet on tuuletettu ulkona. Keskustelun aiheita
Mikä minusta tulee isona- Minusta tulee poliisi, mutta ensin pitää harjoitella piirittäminen ja ampuminen.- Alastonmallina on hyvä olla koska ei tarvitse pukeutua, voi olla vaan, ja silti tulee palkkaa. - Minä haluan isona liikunnanopettajaksi, koska liikunta on terveellistä. - Minusta tulee insinööri ja minä kasvatan parran ja juon kahvia. Keskustelun aiheita
AjatteluMikä on aivojen tehtävä?- Aivot on hyvät kun ne ajattelevat minun puolestani. Keskustelun aiheita
PerinteetMikä on perinne?Oppitunnin aiheena olivat erilaiset suomalaiset perinteet. Aluksi opettaja halusi selvittää, ymmärtävätkö oppilaat, mitä perinne tarkoittaa. Jiri halusi valottaa sanan merkitystä muille esimerkin avulla:- Perinne on semmoinen, että jos isä on käyttänyt ulkohuusia, niin sen isän poika käyttää sitä samaa ulkohuusia. Kun ulkohuusi tuli kylälleVielä viime vuosisadalla kaikilla maalaistaloilla ei ollut ulkohuusia vessasta puhumattakaan. Perinteenä oli, että navetan tunkiolla oli riuku, jolla käytiin ulostamassa. Ensiksi ulkohuusin tekivät kaksi kylän puuseppää. Huusi sijaitsi navetan päädyssä tai navetan takana. Huusi oli laudoista tehty koppi, jossa oli tavallisesti kaksi reikäpenkkiä. Ulosteet tippuivat reiästä penkin alle. Sieltä ne siirrettiin aikanaan tunkioon. Vessapaperin sijasta käytettiin vanhoja sanomalehtiä.Ulkohuusissa on pakkasella kylmä, ja sinne pitää mennä usein lumihangessa. Ulkohuusit on useimmissa maalaistaloissakin korvattu vessoilla. Hyvin hoidettu ulkohuusi säästää kuitenkin luontoa verrattuna vessaan. Ulkohuuseilla voitaisiin parantaa kehitysmaiden terveysoloja. Kompostoimalla myös ihmisten ulosteet saadaan lannoitteita, joita kehitysmaat joutuvat muuten ostamaan ulkomailta rahalla. SaunomisperinneMenneinä aikoina jokaisessa maalaistalossa oli sauna. Sauna oli paikka, jossa peseydyttiin ja otettiin löylyä. Kaupungeissa oli isoja yhteisiä saunoja, joissa käymisestä perittiin maksu. Saunat olivat puulämmitteisiä, ja myös vesi piti lämmittää puilla muuripadassa. Usein puut ja vesi piti tuoda saunaan kaukaa, ja saunan lämmittämisessä oli paljon työtä. Talvipakkasella saunaa ei tahtonut saada oikein lämpimäksi. Saunaa lämmitettiin vain kerran tai kaksi kertaa viikossa. Muina päivinä tyydyttiin pesemään vain käsiä ja kasvoja jos niitäkään.Kylpyhuoneita ja suihkuja rakennettiin ensin enimmäkseen vain kaupunkeihin, mutta nyt melkein kaikissa maalaistaloissakin on kylpyhuone. Kylpyhuoneessa voi peseytyä joka päivä, ja joskus useamminkin. Kylpyhuonetta ei tarvitse erikseen lämmittää, vaan lämpö ja lämmin vesi tulevat samasta lämmitysjärjestelmästä kuin muuhunkin taloon. Koska saunasta on muodostunut suomalainen perinne, saunoja rakennetaan nykyään kylpyhuoneen lisäksi jopa kerrostaloasuntoihin. Sauna ei ole enää tarpeellinen peseytymishuone vaan saunomisperinnettä yllä pitävä paikka. Keskustelun aiheita
Miesten työt ja naisten työt- Voisitko Yrjö tiskata?- Minä en tee naisten töitä, Yrjö vastasi. - Löytyy täältä miesten töitäkin, ulkohuusin alusta pitäisi tyhjentää, vastasi Irja. Keskustelun aiheita
Vanha opetussuunnitelma (voi olla jossain vielä voimassa)Elämänkatsomustiedon opetus tukee yksilön elämänkatsomuksen muotoutumista, antaa mahdollisuuden omaksua maailman perusluonnetta ja arvoja jäsentäviä lähestymistapoja sekä käyttää niitä elämän ongelmien ratkomiseen. Ihmisenä ja kansalaisena oppilas kohtaa vaikeita katsomuksellisia kysymyksiä, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä ratkaisuja. Tutkiva ja uutta rakentava oppija kasvaa ymmärtämään sekä itsensä että maailman keskeneräisyyden. Katsomusten tutkiminen avaa näköaloja jäsentää maailman mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia kehityspolkuja.Opiskelun tavoitteena on, että oppilas o ymmärtää erilaisia katsomuksellisia näkökulmia ja osaa eritellä katsomuksellisten kysymysten ratkaisuja ihmisoikeusetiikan perustalta, o tutkii eurooppalaisia ja muiden kulttuurien perinteitä siten, että hänelle muodostuu monipuolinen katsomuksellinen yleissivistys sekä o saa tukea oman elämänkatsomuksen muodostumiselle. Opetuksen sisällöt valitaan siten, että ne mahdollistavat keskustelun tiedon ja toiminnan suhteesta arvoihin. Ympärillä tapahtuvan ja koulussa opitun pohjalta käsitellään sitä, mikä on oppilaille tärkeää maailmassa. Maailmankuva rakentuu yhdistämällä eri tiedon alueita ja vertailemalla tiedonhankinnan menetelmiä. Sisällöt voidaan ryhmitellä kolmeksi osa-alueeksi: ihmissuhteet ja moraalinen kasvu, kulttuuri-identiteetti sekä yhteiskuntasuhde, kansalaisetiikka. Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu Ala-asteen oppilaita rohkaistaan itsensä ilmaisemiseen ja myötäelämiseen sekä ohjataan käyttämään omia mahdollisuuksiaan. Pohditaan ihmisyyttä ja mietitään kultaisen säännön sisältöä ja merkitystä. Tarkastellaan tiedonhankintaa ja tuetaan kriittisen arviointikyvyn kasvua. Yläasteella tutkitaan eri ajattelijoiden käsityksiä hyvästä ihmisestä. Ihmisen tekoja ja niiden seurauksia tarkastellaan kulttuuriperinteen ja omavastuisen moraaliteorian kannalta. Kulttuuri-identiteetti Ala-asteella tarkastellaan suomalaista minuutta ennen ja nyt. Opitaan tuntemaan ja arvostamaan kieli- ja kulttuurivähemmistöjämme sekä uusia suomalaisia. Perehdytään eurooppalaisiin katsomusperinteisiin ja tutustutaan oppilaille läheiseen sekulaariin perinteeseen. Tutkitaan ihmisen ja luonnon suhdetta. Yläasteella tutustutaan historiallisesti merkittävien elämänkatsomusten ja uskontojen opetuksiin. Selvitetään maailmankuvan muuttumista ja sekulaarin ajatteluperinteen syntyä ja nykyisiä ilmenemismuotoja. Yhteiskuntasuhde, kansalaisetiikka Ala-asteella pohditaan keinoja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi ja toimitaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien puolesta. Tutustutaan uskonnonvapauden sisältöön. Tarkastellaan lasta ja nuorta tulevaisuuden tekijänä ja oikeuksien haltijana. Yläasteella tarkastellaan ihmisoikeuksien toteutumista ja tutustutaan tulevaisuuden tutkimuksen perusteisiin. Hyvän elämän perusteet voidaan löytää tutkien, väitellen ja keskustellen. Elämänkatsomustiedon eettinen näköala ei perustu auktoriteettiin. Opettaja ei ohjaa oppilasta omaksumaan mitään tiettyä elämänkatsomusta, vaan auttaa häntä itse löytämään hyvän elämän perusteet. Opetuksessa korostuvat oppilaan mahdollisuudet tehdä omaa elämäänsä ja maailmaa koskevia valintoja. Tarkoituksena on alusta lähtien luoda itseohjautuva, tutkiva ja vuorovaikutteinen opiskelutapa. Opetuksessa käytetään hyväksi taiteen mahdollisuuksia avata uusia näkökulmia. Kouluyhteisön toimintatavoilla on merkitystä yksilön eettiselle ja sosiaaliselle kasvulle. Koulun toimintaperiaatteissa tulee ottaa huomioon kotien katsomusperinne ja oppilaiden tasa-arvo muistaen, että elämänkatsomustiedon opiskelijat eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. |