Kansalaisyhteiskunta

Koska tämän aineiston aikaisemmissa osissa (et6) on käsitelty kansalaisyhteiskunnan perusteet. tässä osiossa esitellään eräitä tärkeitä yksityiskohtia.

Sisällysluettelo

  1. Kansalaisyhteiskunta
    1. Vallan kolmijako
    2. Keskustelun aiheita
    3. Kansanvallan (demokratian) kehitys maailmalla
    4. Keskustelun aiheita
    5. Perusturvallisuus ja perustarpeet: Mitkä ovat perustarpeet
    6. Menneisyyden suomalainen yhteiskunta
    7. Sosiaalipolitiikka
    8. Keskustelun aiheita
    9. Ammattiyhdistysliike: Mitä ammattiyhdistysliike on?
    10. Keskusjärjestöt
    11. Suomen työmarkkinakehityksen tärkeitä vuosia
    12. Tavoitteet ja arvot
    13. Keskustelun aiheita

Vallan kolmijako


Suomen perustuslain 3§:ssä säännellään valtiollisten tehtävien jakamista. Sen mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, hallitusvaltaa (toimeenpanovaltaa) käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto ja tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.



Säännös kuvastaa ajatusta vallan kolmijako-opista, jonka keskeisimpänä kehittäjänä on pidetty ranskalaista Montesquieuta (1689-1755). Vallan kolmijaon tarkoituksena on hajauttaa vallankäyttöä eri tahoille siten, ettei valtaa kerrostu liikaa yhteen paikkaan.

Vallan kolmijako-opin mukaisen järjestelmän käytännön toteutuminen on vaikeaa. Tuskin missään on pystytty tarkasti rajaamaan vallankäyttö mainitun ihanteen mukaisesti, vaikka kolmijako-oppia on maailmanlaajuisesti sovellettu.

Esimerkiksi Suomessa toimeenpanovaltaa käyttävällä hallituksella on myös lainsäädäntövaltaa. Ei voida kieltää, etteivät myös tuomioistuimet käyttäisi jossain laajuudessa lainsäädäntövaltaa. Suomalaisen oikeuskäytännön piirissä on tosin yritetty tuomarien itsensä, mutta osittain myös oikeustieteen taholta pitää tiukasti kiinni siitä ajatuksesta, että tuomioistuinten tehtävänä on ainoastaan toteuttaa lainkäyttöön liittyvät tehtävät eikä toimia oikeuden luojina.

Suomessa tuomareiden on perinteisesti ajateltu olevan "virkamiesmäisiä" norminsoveltajia.

Maailmanlaajuisesti tällainen ajattelumalli on alkanut rapautua. Yhä useammassa yhteydessä puhutaan nk. tuomioistuinaktivismista, jolla tarkoitetaan tuomioistuinten toimintaa itse asiassa lainsäätäjänä. Kehitys on johtanut siihen, että tuomioistuimet omalla toimeliaisuudellaan hoitavat myös lainsäätäjälle (eduskunnalle) kuuluvia tehtäviä ja näin luovat oikeutta omien tulkintakäytäntöjensä kautta.



Valtakunnansyyttäjä

Tuomioistuinaktivismin kanssa samaa ongelmaa kuvaavat käsitteet tuomarivaltio ja tuomarisoituminen. Niin kutsutun tuomarivaltiokeskustelun ensimmäinen aalto Suomessa oli 1980-luvulla, ja tämä keskustelu on alkanut tauon jälkeen uudelleen.

Samassa yhteydessä on aiheellista mainita myös käsitteet oikeuden politisoituminen ja politiikan oikeudellistuminen. Ensin mainitulla tarkoitetaan sitä, että tuomioistuimet käyttävät poliittisluonteista harkinta- ja päätösvaltaa. Jälkimmäisellä viitataan puolestaan siihen, että lainsäätäjän vapaalle poliittisluonteiselle harkintavallalle on olemassa tiettyjä perustuslaillisiin asioihin liittyviä rajoituksia.

Vaikka tuomioistuimia ei Suomessa ole pidetty erityisen aktiivisina ja lainsäätäjän asemaan pyrkivinä, niin myös täällä on viime vuosina havaittu ainakin heikkoja merkkejä tuomioistuinten aseman korostumisesta ja muuttumisesta aktiivisemman vallankäyttäjän suuntaan.

Tämä kehitys on samalla merkinnyt tuomioistuinten poliittisen vallankäytön kasvua, koska tuomioistuimet joissain ratkaisuissaan tekevät käytännössä myös poliittisia, siis ei välttämättä pelkästään lakeihin perustuvia, tulkintoja siitä, miten jokin asia pitää ratkaista.

Toisaalta tuomioistuinten poliittisluonteinen vallankäyttö on lainsäätäjänä toimivaan eduskuntaan nähden hyvin rajattua. Politiikka tuomioistuinten päätöksen teossa tulee sinänsä erottaa esimerkiksi sen tyyppisestä politiikasta, jota poliittiset puolueet harjoittavat, vaikka poliittisella vallankäytöllä tuomioistuimissa usein voidaan ratkaista sellaisia asioita, jotka olisivat myös puoluepolitiikan pohjalta arvotettavissa.

Monissa maissa tuomioistuinten poliittisen vallankäytön kehittyminen on ollut huomattavasti voimallisempaa ja näkyvämpää kuin Suomessa. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että tuomioistuinten merkitys poliittisina toimijoina on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana.

Eräässä tutkimuksessa todettiin tuomioistuinten poliittisen merkityksen vaihtelevan huomattavasti Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa, kun tällä merkityksellä tarkoitetaan tuomioistuimia poliittisina toimijoina ja yhteiskunnan arvoja muotoilevina päätöksentekijöinä.

Myös naapurimaassamme Ruotsissa on alettu kiinnittää enemmän huomiota tuomioistuinten toimintaan poliittisessa järjestelmässä.

Keskustelun aiheita

  • Miten tuomarisoitumista voitaisiin ehkäistä?
  • Miksi lakeja ei säädetä niin selviksi, ettei niitä tarvitsisi tuomarien tulkita?
  • Mitä ovat lautamiehet ja mikä tehtävä heillä on käräjäoikeuksissa?
  • Millä perusteilla lautamiehet valitaan?
  • Mihin puolueisiin arvelet suomalaisten tuomarien kuuluvan?
  • Vaikuttavatko iltapäivälehtien kirjoitukset tuomioistuinten päätöksiin?
  • Miksi tuomiot ovat viime vuosina Suomessa koventuneet, vaikka lakeja ei ole kovin paljon muutettukaan?
  • Mitä mieltä olet siitä, että monissa maissa vankien määrä kasvaa?
  • Onko vankien määrä kasvanut viime vuosina Suomessa. Miksi?
  • Milloin Suomen vankilat byksityistetään?
  • Millä tavalla suomalaiset tuomioistuimet suhtautuvat tunnettuihin ateisteihin?

Kansanvallan (demokratian) kehitys maailmalla

Vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan kehittymiseen on eräs tärkeä este: Runsaat luonnonvarat.

Järjestelmä toimii seuraavasti: jos valtiossa ei ole runsaita luonnonvaroja, paras ja ainoa tapa valtion johdon saada itselleen varallisuutta on se, että kansa tuottaa varallisuutta (jota valtio voi verottaa). Näin ollen kansa, joka on tyytymätön kohteluunsa voi vaikuttaa valtionjohdon varakkuuteen ja kykyyn hallita esimerkiksi lakkoilemalla, tai muilla epäsuorilla keinoilla.



Sen sijaan niillä alueilla, joilla on suuret luonnonvarat, kansa on heikommassa asemassa. Poliittinen johto saa varansa elämiseen ja armeijan ylläpitoon luonnonvaroista ja kansan vaikutusmahdollisuudet yläluokkaisen elämään ovat huomattavasti heikommat. Johdon ei tarvitse kiinnostua kansan hyvinvoinnista, sillä valta, voima ja kunnia pysyvät heillä kansan kiinnostuksesta riippumatta. Tämä antaa valitettavan vähän lohtua ja toivoa Arabian öljyrikkaille alueille.

Harvainvaltaisten valtioiden määrä maailmassa putosi roimasti 90-luvun alkaessa johtuen Neuvostoliiton romahtamisesta. Me kaikki tunnemme ja tiedämme, mitä tapahtui Itä-Euroopassa tuolloin. Sen sijaan, kuinka moni on huomannut, että Afrikassa tapahtui samanlainen kehityskulku 90-luvun alussa?

Diktatuurien määrä tippui jyrkästi yli 30:stä ja on nykyään alle 5.

Valitettavasti Afrikassa kehitys ei edennyt kohti pysyviä kansanvaltoja (demokratioita), vaan enemmän tai vähemmän kohti sekavia oloja, joissa valtiota joko ei ole (Somalia), tai sitten se on liian heikko edes turvatakseen rauhan ja järjestyksen alueellaan. Kehittyneet maat voisivat auttaa maanosan tilannetta edes hieman tunnustamalla Somalimaan ja Puntmaan, jotka julistautuivat itsenäisiksi vuosina 1991 ja 1998.

Länsimaisten tullien poisto olisi tärkeää, sillä se lisäisi näillä alueilla nimenomaan ihmisten työnteosta johtuvaa varallisuutta ja lisäisi näin tavallisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia maansa politiikkaan ja poliittiseen johtoon.

Keskustelun aiheita

  • Mitkä valtiot ovat mielestäsi yhä diktatuureja?
  • Onko kansanvalta kehittynyt viime aikoina Suomessa?
  • Mikä on kansanvallan tilanne Suomen naapurimaissa?
  • Mistä Afrikan heikko tilanne mielestäsi johtuu?
  • Mistä köyhyys mielestäsi johtuu?

Perusturvallisuus ja perustarpeet: Mitkä ovat perustarpeet



Psykologiassa tarpeella tarkoitetaan sellaista elimistössä esiintyvää tasapainohäiriötä, jota seuraa tasapainon palauttamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Esimerkiksi kun ruumiin polttoaine alkaa vähentyä, syntyy nälkä. Työnteon synnyttämä maitohappo puolestaan aiheuttaa väsymystä, jonka poistaminen suoritetaan lepäämällä.

Osa tarpeista on synnynnäisiä. Nälkä, jano, sukupuolitarve sekä ulostamisen ja levon tarve ovat synnynnäisiä. Osa tarpeista on opittuja, mutta usein opitut tarpeetkin johtuvat synnynnäisistä. Opittuja tarpeita ovat esimerkiksi seuran ja itsetehostuksen tarve, mieltymys tiettyihin ruokiin, kirjoihin, ihmisiin tai aatteisiin. Jotkut tavat kuten tupakointi synnyttävät tarpeita.

Tarpeiden tyydyttäminen on yleensä mahdollista vain yhteistyössä yhteisön kanssa. Yhteisön työkykyinen jäsen voi yleensä helposti tyydyttää ravinnontarpeensa, suojautumisen tarpeensa (asunto, vaatteet) sekä perustavaa laatua olevat yhteisölliset tarpeensa. Menneisyydessä lapset, sairaat ja vanhukset olivat kaikkein heikoimmassa asemassa.

Menneisyyden suomalainen yhteiskunta

Menneisyyden suomalaisessa yhteiskunnassa mm. suurperhe pyrki huolehtimaan lapsista (esim. orvoiksi jääneistä), sairaista ja vanhuksista. Lapsista huolehtiminen on ollut yhteiskunnallisesti tarkoituksenmukaista, koska he aikuiseksi kasvettuaan pystyvät huolehtimaan vanhuksista.

Toisaalta vanhusten asemaa pyrittiin turvaamaan mm. korostamalla vanhojen ihmisten viisautta sekä vanhempien kunnioitusta yleensä. Usein vanhukset myös välittivät tietojaan ja arvojaan lapsille sillä aikaa, kun aikuisikäiset olivat arkisissa askareissaan.



Myös eri uskonnot korostivat hyväntekeväisyyttä orpoja, leskiä, sairaita ja yksinäisiä vanhuksia kohtaan, mutta joka tapauksessa menneiden aikojen työikäinen väestö (aktiiviväestö) pyrki selviytymään yhteiskunnan vähäosaisista mahdollisimman pienin kustannuksin. Vielä nykyään kerjäläiset ovat kehitysmaiden arkea. Kehitysmaissa myös orvoksi jääneet lapset saattavat joutua hankkimaan toimeentuloaan kerjäämällä.

Sekä lapsia että vanhuksia on menneinä aikoina pyritty käyttämään mahdollisimman paljon työvoimana. Eräissä kehitysmaissa esiintyy yhä lapsityövoiman käyttöä.

Suomessa orpoja ja vanhuksia annettiin ennen vanhaan huutolaisiksi (= huutokapalla) suuriin taloihin. Kunta maksoi huutolaisen pitämisestä pienen rahasumman, ja huutolainen annettiin sille isännälle, joka suostui pitämään tätä pienimmällä rahalla. Tällä tavalla pyrittiin säästämään veroissa. Koska huutolaisista maksetut korvaukset olivat vähäisiä, heidän saamansa kohtelu saattoi olla ihmisarvoa alentavaa. Huutolaisilla yritettiin teettää mahdollisimman paljon työtä, ja heille tarjottiin mahdollisimman vähän ruokaa ja vaatteita.

Kunnalliskoti eli "vaivaistalo" eli "hoitola" merkitsi pyrkimystä yhtenäistää vanhusten ja muiden työrajoitteisten kohtelua. Kunnalliskodeissa asukkailla pyrittiin teettämään mahdollisimman paljon työtä, jotta laitoksista ei koituisi veronmaksajille kustannuksia.

Etenkin vanhusten kohtelu oli kunnalliskodeissa ennen vanhaan niin huonoa, että vielä nykyään jotkut vanhukset saattavat pelätä joutumista vanhainkotiin. Myös Suomessa tiedetään kunnalliskotien vanhusten kuolleen hoitamattomiin sairauksiin ja jopa nälkään.

Sosiaalipolitiikka

Sosiaalilainsäädäntöä kehittämällä on sosiaaliapujärjestelmää 1900 -luvulla huomattavasti parannettu. Vielä puoli vuosisataa sitten kunnallinen "köyhäinapu" saattoi Suomessakin rajoittua jauhojen ja silakoiden antamiseen toimeentulovaikeuksiin joutuneelle perheelle.

1900 -luvun alkupuolella suomalaisen sosiaalipolitiikan tavoite oli luokkavastakohtaisuuksien heikentäminen ja suomalaisen yhteiskunnan yhtenäisyyden lisääminen. Puhuttiin "'työväenkysymyksestä".



1950-luvun puolivälissä suomalaisen sosiaalipolitiikan tavoite oli kohtuullinen elintaso, turvallisuus ja viihtyvyys eri yhteiskuntaryhmille, perheille ja yksilöille. Sosiaalipolitiikan kohteena olivat kaikki väestöryhmät.

Sosiaalipolitiikka on osa yhteiskuntapolitiikkaa, joka jaetaan tavallisesti

  • talouspolitiikkaan,
  • kulttuuripolitiikkaan (epämääräinen käsite) ja
  • sosiaalipolitiikkaan.

Sosiaalipolitiikka jaetaan nykyään sosiaaliturvapolitiikkaan,
  • työpolitiikkaan,
  • terveyspolitiikkaan,
  • koulutuspolitiikkaan,
  • asuntopolitiikkaan ja
  • kansainväliseen sosiaalipolitiikkaan.

Talouspolitiikka pyrkii kansantulon lisäämiseen, ja sosiaalipolitiikka koettaa vaikuttaa kansantulon jakautumiseen.

Sosiaalipolitiikan tavoitteina ovat mm. torjua erilaisten sosiaalisten riskien aiheuttama turvattomuus, taata jokaiselle mahdollisuus saavuttaa kohtalainen elintaso, kohottaa elintasoa ja tasata yhteiskuntaryhmien välisiä taloudellisia ja yhteiskunnallisia mahdollisuuksia.

On sanottu, että sosiaalipolitiikka on toimintaa, joka lisää ja ylläpitää tasa-arvoisuutta kansalaisten kesken.

Sosiaalipolitiikkaan ovat vaikuttaneet erityisesti seuraavat kehitystekijät:
  • Teollistuminen ja työnjaon lisääntyminen
  • Yhteiskunnan kansanvaltaistuminen.
  • Väestökriisi.
Sosiaalipolitiikkaa on perusteltu mm. seuraavasti:
  • Pyrkimys hyvinvointiin.
  • Tulonsiirrot lisäävät tasa-arvoa.
  • Ihmisyysperusteluilla: oikeudenmukaisuuden toteutuminen edistää rauhaa.
Työpolitiikan alueella perusturvallisuutta ovat edistäneet mm. työsuojelun kehittyminen, työehto-sopimusten parantuminen ja työvoimapolitiikka, johon kuuluu mm. työttömyyden torjuminen.

Teollisuuden alkuaikoina työolosuhteet saattoivat olla vaaralliset, ja paljon työntekijöitä kuoli tai loukkaantui työtapaturmissa. Työtapaturmia sattuu vieläkin, mutta työsuojelun avulla niitä on onnistuttu vähentämään.

Viime vuosisadalla työsopimuksia ei ollut, ja työläiset joutuivat tekemään pitkiä työpäiviä heikolla palkalla. Työttömät joutuivat kerjuulle. 1900 -luvulla näissä asioissa on Suomessakin saatu aikaan merkittäviä parannuksia.

Terveyspolitiikka perustuu nykyään kansanterveyslakiin.

Asuntopolitiikkaan on vaikuttanut mm. kaupungistuminen. Ihmisten muuttaessa maalta kaupunkeihin heille on jouduttu rakentamaan paljon asuntoja. Aravalainojen ja lapsiperheiden asumistuen avulla on Suomessa pyritty tasaamaan asumismahdollisuuksia, mutta yhä edelleen osa väestöä asuu heikosti varustetuissa tai ahtaissa asunnoissa.



Kuva tapahtumasta "asunnottomien yö".

Suurissa kaupungeissa on edelleen tuhansia asunnottomia.

Koulutuspolitiikan avulla on pyritty vähitellen parantamaan heikompiosaisten koulutusmahdollisuuksia. Vuonna 1921 säädettiin yleinen oppivelvollisuus, ja kun peruskoulu saatiin 1970-luvulla, koulutuksen tasa-arvoisuus lisääntyi huomattavasti.

Myös opintolainojen avulla on pyritty parantamaan vähävaraisten koulutusmahdollisuuksia. Työvoimapolitiikkaan liittyy mm. työttömien uudelleenkoulutus ja työttömyysturva. Äskettäin nuorten työttömyysturvaa on heikennetty.

Aluepolitiikan avulla on pyritty tasaamaan eroja valtakunnan eri alueiden välillä. Erityisesti kehitysaluepolitiikan avulla on pyritty luomaan uusia työpaikkoja maan köyhimmille alueille.

Kansainvälinen sosiaalipolitiikka merkitsee rikkaiden ja köyhien maiden välisten elintasoerojen tasaamista. Erityisesti kehitysapupolitiikassa Suomi on jäänyt jälkeen muista pohjoismaista.

Yleisesti ottaen kansainvälinen sosiaalipolitiikka on osoittautunut kaikkein vaikeimmaksi. Ihmisten on vaikea tinkiä elintasostaan maapallon toisella puolella elävien köyhien hyväksi.

Sosiaalivakuutus on tärkeä osa sosiaaliturvapolitiikkaa. Sosiaalivakuutuksen avulla pyritään vakuutuksen menetelmin turvaamaan toimeentulon jatkuvuus.

Suomen sosiaalivakuutuksen alku on vuoden 1895 laissa, jolla määriteltiin työnantajan vastuu työntekijää kohtaavasta vammasta.

Vammaisturvaan liittyvät tapaturmavakuutuslaki vuodelta 1948, liikennevakuutuslaki vuodelta 1959 ja sotilasvammalaki vuodelta 1948.

Työttömyysturvaan liittyvät työttömyyskassalait (1943 ja 1960) ja lait työttömyyskorvauksista (1959 ja 1967).



Tuberkuloosiin kuoli ennen rokotusten aloittamista suuri määrä ihmisiä. Yllä tuberkuloosiparantola.

Sairausturvaan liittyvät sairausvakuutuslaki vuodelta 1963 (täydellisenä voimassa vuodesta 1967), sairaanhoitovakuutus, työtulovakuutus ja äitiysvakuutus, sairausavustuskassajärjestelmä (1880- luvulla ns. apukassoja, nykyinen laki vuodelta 1942).

Vanhuus- ja työkyvyttömyysturvaan liittyvät kansaneläkelaki (1937-1956), työsuhde-eläkelait TEL, LEL sekä yrittäjien eläkelait (1970)

Tapaturmavakuutuslaki, liikennevakuutuslaki, sotilasvammalaki, perhe-eläkelaki (1969,1970) ja työeläkelait perhe-eläkkeiden osalta saatiin aikaan.

Rintamasotilaseläke on viimeisin sosiaalivakuutuksen laji.

Tärkeän osan sosiaaliturvapolitiikkaa muodostavat sosiaaliavustukset. Sosiaaliavustusten tarkoitus on saada aikaan elinkustannusten tasausta määräsuuruisin, julkisista varoista maksettavan avustuksin.

Äitiysavustuslait ovat vuosilta 1937 ja 1949. Lapsilisää on maksettu vuodesta 1948.

Lapsen elatustukeen kuuluvat lapsen hoitotuki ja erityislapsilisä (1974).

Perhelisää on maksettu vuodesta 1943.

Laki kodinperustamislainoista on vuodelta 1944

Lapsiperheiden asumistuesta on lait vuosilta 1940 ja 1962.

Opintotukeen kuuluvat mm. opintolainojen valtiontakaus ja korkotuki, opintoraha sekä stipendit ja apurahat.

Muita sosiaaliavustuksia ovat mm. sotilasavustus ja invalidiraha.

Kolmannen sosiaaliturvapolitiikan osa-alueen muodostavat sosiaalipalvelut. Sosiaalipalvelut voidaan määritellä palveluiksi, jotka neuvonnalla, työvoima-avulla tai muin erityisjärjestelyin pyrkivät auttamaan perheitä ja yksilöitä.

Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan aloittivat yksityiset järjestöt, ja valtion hoitoon tämä toiminta siirtyi v. 1944.

Kasvatusneuvolat, avioliitto- ja perheneuvolat ovat suhteellisen uusia palvelumuotoja.

Avioliiton ulkopuolisen lapsen ja hänen äitinsä palvelut, lasten päivähoito, kodinhoitopalvelut, vanhusten sosiaalipalvelu, vammaisten sosiaalipalvelu, ammatinvalinnanohjaus ja oikeusapupalvelu ovat muita sosiaalipalveluiden muotoja.

Neljäs sosiaaliturvapolitiikan osa-alue on sosiaalihuolto. Sosiaalihuolto merkitsee yksittäistapauksissa suoritettavia, harkinnanvaraisia rahallisia tai muita toimenpiteitä.

Vuonna 1852 annettiin asetus yhteisten vaivaisten holhouksesta. V. 1879 annettiin vaivaishoitoasetus.
V. 1922 annettiin köyhäinhoitolaki ja vuonna 1956 huoltoapulaki.

Sosiaalihuoltoon liittyvät mm. toimeentulohuolto (avohuolto ja laitoshuolto), lasten ja nuorten huolto, ja päihteiden väärinkäyttäjien huolto.

Keskustelun aiheita

  • Tutkikaa mitä perusturvallisuuden kehityksestä sanottiin historiassa ja yhteiskuntaopissa.
  • Vertailkaa perusturvallisuuden toteutumista Suomessa ja kehitysmaissa.
  • Pohtikaa, mistä johtuvat suuret erot eri maiden varallisuuden välillä.
  • Miten ihmisoikeusajattelu on vaikuttanut sosiaalilainsäädännön kehitykseen?
  • Miten lasten ja nuorten perusturvallisuus on taattu a) Suomessa, b) kehitysmaissa

Ammattiyhdistysliike: Mitä ammattiyhdistysliike on?

Työntekijöiden yhdistystoiminnan juuret ovat Suomessa 1800-luvun puolessavälissä, Suomen teollistumisen alkuvaiheessa. Ensimmäiset työntekijöiden yhdistykset perustettiin 1850-luvulla, mutta varsinainen murros alkoi 1880-luvulla, kun kirjanpainajat, maalarit, räätälit, pelti- ja vaskisepät, puusepät, muurarit ja suutarit ryhtyivät perustamaan omia yhdistyksiään.

Tänään palkansaajien järjestäytymisaste on Suomessa teollisuusmaiden korkeimpia: 80 prosenttia kuuluu oman alansa ammattiliittoon. Palkansaajien yhdistymisvapaus on taattu Suomen perustuslaissa ja työsopimuslain säännöksissä. Myös Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimukset takaavat työntekijöiden yhdistymisvapauden ja työehtosopimusten aseman.

Keskusjärjestöt



Muinainen lakkomarssi

Ammattiliitot ovat järjestäytyneet johonkin kolmesta keskusjärjestöstä. Palkansaajien keskusjärjestöjä ovat

  • Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (21 jäsenliittoa)
  • Toimihenkilökeskusjärjestö STTK (20 jäsenliittoa)
  • Korkeakoulutettujen ammatillinen keskusjärjestö AKAVA (32 jäsenliittoa)
Myös työnantajat ovat yleensä järjestäytyneet oman alansa työnantajaliittoon. Nämä puolestaan kuuluvat toimialansa mukaan työnantajien keskusjärjestöihin, joita ovat
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK
  • Valtion työmarkkinalaitos
  • Kunnallinen työmarkkinalaitos
  • Kirkon sopimusvaltuuskunta

Suomen työmarkkinakehityksen tärkeitä vuosia

1889
Asetus työväen suojelusta, ammattientarkastajat.

1895
Tapaturmakorvauslaki.

1905
Suurlakko eli kansallislakko

1907
Suomen Ammattijärjestö perustetaan 15.4. Tampereella.
Suomen Yleinen Työnantajaliitto (vuodesta 1918. Suomen Työnantajain Keskusliitto, STK) perustetaan.

1917
Suomen Ammattijärjestön jäsenmäärä lähes nelinkertaistuu yli 160 000:een.
SDP:n Me vaadimme ohjelma, marraskuun suurlakko ja 8 tunnin työaikalaki. Suomen itsenäistyminen.

1918
Kansalaissota.

1920
Vasemmistososialistit ja kommunistit saavat enemmistö Suomen Ammattijärjestön edustajakokoukseen ja päättäviin elimiin.

1922
Työsopimuslaki, vuosiloma 4-7 päivää.

1923
Työehtosopimuslaki.

1926
Vasemmistososialistien, kommunistien ja sosialidemokraattien linnarauha Ammattijärjestössä.
Sosialidemokraatti Matti Paasivuori puheenjohtajaksi.

1927
Ammattientarkastuslakiin työläistarkastajat.

1929
Linnarauha päättyy.
Vakavia poliittisia ristiriitoja Ammattijärjestössä.
Sosialidemokraatit ryhtyvät perustamaan uutta keskusjärjestöä.

1930
Viranomaiset lopettavat Suomen Ammattijärjestön toiminnan heinäkuussa, ennen Lapuan liikkeen talonpoikaismarssia.
Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto (SAK) perustetaan 19.10.

1934
Kommunistit kehottavat jäseniään ja kannattajiaan liittymään SAK:hon.

1937
Kansaneläkelaki.

1939
Vuosilomalaki, vuosiloma vakinaisissa töissä 5-12 päivää.

1940
SAK:n ja STK:n yhteinen julkilausuma, ns. tammikuun kihlaus .
STK tunnustaa SAK:n työläisten edustajaksi ja keskinäiset neuvottelut tarpeellisiksi.

1942
Palkkasäännöstely.
SAK:n, STK:n ja muiden järjestöjen edustajat ovat mukana palkkasäännöstelyä hallinnoimassa.

1944
SAK:n ja STK:n ensimmäinen yleissopimus.
Yleissopimus luo puitteet työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ja niiden jäsenjärjestöjen neuvotteluille.

1945
Uusi palkkasäännöstelypäätös vauhdittaa valtakunnallisten työehtosopimuksien tekemistä.
Liiketyönantajain Keskusliitto, LTK (vuodesta 1995 Palvelutyönantajat) perustetaan.

1946
SAK-STK yleissopimus uusitaan. Laki tuotantokomiteoista.
Työsopimuslain uudistus, laki työriitojen sovittelusta ja laki työtuomioistuimesta.
Työaikalain muutos pidentää vuosiloman 12-14-päiväiseksi.

1947
Valtakunnalliset työehtosopimukset ovat muotoutuneet työehtosopimusjärjestelmäksi.
Yleissopimuksen ja työehtosopimusten mukaiset luottamusmiehet tulevat vakiintuneeksi osaksi suomalaista työelämää.
Syksyllä runsaasti lakkoja
Palkkasäännöstely muuttuu indeksisidonnaiseksi.
SAK:n jäsenmäärä nousee yli 340 000:een.

1948
Lapsilisälaki.
Tapaturmavakuutuslaki.

1949
Sosialidemokraattien ja kommunistien suhteet ammattiyhdistysliikkeessä pohjalukemissa.
SAK erottaa seitsemän ammattiliittoa jäsenyydestään, koska ne ovat aloittaneet työtaistelut ilman keskusjärjestön lupaa.
Viisi liittoa palaa ja hyväksytään takaisin SAK:n jäsenyyteen.

1950
Yritys lopettaa palkkasäännöstely.
Palkkasäännöstelyn paluu.
Vakautuskausi alkaa.

1955
SAK, STK, Maataloustuottajain Keskusliitto (MTK) ja hallitus eivät kykene sopimaan vakautuksen ja palkkasäännöstelyn jatkosta.
Valtalakia, joka mahdollisti hinta- ja palkkasäännöstelyn, ei enää hyväksytä eduskunnassa.

1956
Maataloustuotteiden hinnankorotus johtaa yleislakkoon.
Yleislakko kestää 19 päivää, lakossa noin 420 000 työntekijää.
SAK:n ajama palkankorotus toteutuu. Teollisuus saa verohelpotuksia.
Eduskunta hyväksyy SAK:n vastustuksesta huolimatta yksimielisesti lain, joka kytkee maataloustulon palkansaajien yleiseen ansiotasoon.
Hinnat jatkavat nousuaan.
SAK:ssa vuoden lopussa lähes 290 000 jäsentä.
Kansaneläkelain uudistus.
Tasaeläkemalli hyväksytään SAK:n, Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen Keskusliiton (TVK) ja STK:n vastustuksesta huolimatta.

1957
SAK:n järjestöllinen hajaannus alkaa.

1958
Työturvallisuuslaki.

1959
Yleiseksi työajaksi 45 t/viikossa, keskeytymättömässä kolmivuorotyössä 42 tuntia.

1960
Ammattiyhdistysliikkeen hajaannus syvenee.
Suomen Ammattijärjestö, SAJ, perustetaan.
Vuosilomalain muutos, vuosiloma 18-24 päivää.
Työttömyysvakuutuslaki, päivärahoja korotetaan ja maksetaan useammalta päivältä kuin aiemmin.
Myös työnantajat osallistuvat kassojen kustannuksiin.

1961
Työntekijäin eläkelaki (TEL) ja lyhytaikaisessa työsuhteessa olevien työeläkelaki (LEL) hyväksytään.

1962
Eduskunta ratifioi Kansainvälisen työkonferenssin sopimuksen samapalkkaisuudesta.
Eläkelait tulevat voimaan 1.7.1962.

1962-66
SAK ja STK neuvottelevat vuosina 1962-1964, kuinka samapalkkaisuus huomioidaan työehtosopimuksissa.
Työehtosopimuksista poistuvat erilliset naispalkkataulukot ja määräykset vuoteen 1966 mennessä.

1964
SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen eheytysneuvottelut alkavat.
Työehtosopimuksiin suositus työajan lyhentämisestä.
Kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain eläkelaki.
Valtion virkamiesten työsuhteiden neuvottelemista koskeva menettelytapalaki.

1965
SAK, SAJ ja TVK sopivat STK:n kanssa, että vuonna 1966 aloitetaan siirtyminen 40 tunnin viikkotyöaikaan.
Lyhennettyyn työviikkoon siirrytään 1.1.1970 mennessä.

1966
Sosialidemokraatit ja kansandemokraatit sopivat eheytyksen edellytysten parantamisesta.
Niilo Hämäläinen (sd.) valitaan SAK:n puheenjohtajaksi ja Arvo Hautala (kd.) II puheenjohtajaksi.
SAK-STK irtisanomissuojasopimus.
Valtion eläkelaki ja evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki

1967
SAK-STK lomapalkkasopimus.
Uusi ammattitautilaki.

1968
Ensimmäinen tulopoliittinen sopimus solmitaan, ns. Liinamaa I (allekirjoitettu 27.3.1968, sopimuskausi 1.1.1969-31.12.1969).
Indeksiehtojen poistaminen, vuokrien ja hintojen valvonta, vapaa-ajan tapaturmavakuutus, työnantajat alkavat periä jäsenmaksuja suoraan ammattiliittojen jäsenten palkoista.
Sovitaan julkisen sektorin sopimusmenettelyjen muuttamisesta. SAK-STK rationalisointisopimus.

1969
SAK muuttuu Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöksi, SAK.
Ammattiyhdistysliikkeen eheytyminen.
SAK:n ammattiliittojen valta työehtosopimustoiminnassa kasvaa.
SAK-STK luottamusmiessopimus.
SAK-LTK rationalisointisopimus.

1970
Työsopimuslain uudistus: irtisanomissuoja, luottamusmiesoikeudet, kokoontumisoikeus, syrjintäkielto.
Toinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu ns. Liinamaa II allekirjoitettu (11.9.1969, sopimuskausi 1.1.-31.12.1970): erorahajärjestelmä tulee voimaan.
SAK-LTK yleissopimus, luottamusmiessopimus ja turvallisuustyösopimus.
Julkisen sektorin neuvottelu-, sopimis- ja lakko-oikeuden laajennus tapahtuu
Kunnallinen sopimusvaltuuskunta (vuodesta 1987 Kunnallinen työmarkkinalaitos) perustetaan.

1971
Sopimus työmarkkina- ja talouspoliittisesta kokonaisratkaisusta ns. UKK-sopimus.
Neljän viikon vuosiloma vuonna 1973.
SAK-STK koulutussopimus ja tiedotussopimus.
Vähimmäispalkkalaki.
Julkisen sektorin valtakunnalliset työehtosopimukset.
Valtion työsuhdeasiain neuvottelukunta perustetaan.
Valtion sektorin luottamusmiessopimus.

1972
Tulopoliittinen kokonaisratkaisu syntyy, ns. HL (Hämäläinen-Laatunen) -sopimus: lomaltapaluuraha 10 % lomapalkasta, sairausajan palkkaetujen parantaminen.

1973
Vuosilomalain uudistus.
Työsuojelunvalvontalaki, työsuojeluhallinto, työsuojeluvaltuutetut tulevat voimaan vuonna 1974.
Valtionvarainministeriön palkkaosasto aloittaa toimintansa valtion työmarkkinalaitoksena.

1974
Tulopoliittinen kokonaisratkaisu ns. Lindblom-sopimus: lapsilisien korotus, äitiysloma 7 kuukautta, verohelpotuksia, ansiokehitystakuu.

1976
SAK, Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton (STTK) ja STK:n työsuojelusopimus.
Ryhmähenkivakuutus.

1977
SAK-LTK työsuojelusopimus.
Talviloma.

1978
Yhteistoimintalaki.
Työterveyshuoltolaki.
Talviloma vuosilomalakiin.
Isyysloma 12 päivää.
SAK-STK irtisanomissuojasopimuksen uudistaminen.
SAK-STK ja SAK-LTK rationalisointisopimusten uusiminen.
Neljän palkansaajakeskusjärjestön yhteistyö tiivistyy. SAK:n, TVK:n, Akavan ja STTK:n puheenjohtajien säännölliset tapaamiset alkavat.

1979
Talvilomaoikeuden laajennus.

1980
Opintovapaalaki.
Äitiyspäivärahan pidennys ja vanhempainloma.
Ensimmäiset työehtosopimukset, jotka mahdollistivat, että sairaan lapsen hoitajana voi äidin suostumuksella olla myös lapsen isä.

1981
Keskitetty työehto- ja talouspoliittinen ratkaisu syntyvät, ns. Pekkanen I.
Ansiosidonnaisen sosiaaliturvan parannus äitiys-, vanhempain- ja sairaspäivärahoissa.
SAK-STK ja SAK-LTK sopimukset yhteistoiminnan edistämisestä ja sopimukset yrityksen sisäisestä tiedotustoiminnasta.

1984
SAK uhkaa yhteislakolla eli eri tuotannonalojen lyhyiden lakkojen sarjalla.
Tulopoliittinen kokonaisratkaisu, ns. Pekkanen II, johon sisältyi vuonna 1986 alkava työajan lyhennys 16/32 tuntia.
Ansiosidonnainen työttömyysturva.
Laki irtisanomismenettelystä.
SAK-STK irtisanomissuojasopimuksen uudistaminen uutta lakia vastaavaksi.
SAK-LTK irtisanomissuojasopimus.
Työtuomioistuimen hyvityssakkojen enimmäismäärän korotus 10 000 markasta 90 000 markkaan.

1985
Laki kotihoidontuesta.

1986
Työmarkkinapelisääntöjä koskeva lakipaketti, työsopimuslaissa irtisanomis- ja koeaikoja pidennetään, työehtosopimuslaissa työnantajien vastuuta kiristetään ja ammattiosastojen vastuuta työrauhasta lievennetään.
Toimihenkilöjärjestöt TVK ja STTK tekevät STK:n ja LTK:n kanssa keskitetyn työmarkkinaratkaisun, ns. toimihenkilötupon.
SAK:n avainalojen yhteislakko 13.-15.3.1983. SAK tekee oman keskitetyn ratkaisun, josta työnantajapuolelta vain LTK jää pois.
Työajan lyhennyksen jatkamisesta 68 tunnilla vuosina 1987-1990.
SAK-STK rationalisointi- ja yhteistoimintasopimusten uudistus.
Tasa-arvolaki hyväksytään, laki voimaan 1.1.1987.

1986-1990
Työajan lyhennys joko päivittäisestä tai viikkotyöajasta tai sitten kokonaisina lomapäivinä, ns. pekkaspäivinä.

1987
Työturvallisuuslainsäädäntöä muutettiin, työsuojeluvaltuutetulle oikeus keskeyttää vaarallinen työ.
Työsopimuslakiin syrjintäkielto työhönotossa.
Aikuisten opintotuki.

1988
Työsopimuslain ja yhteistoimintalain uudistukset hyväksytään työnantajajärjestöjen vastustuksesta huolimatta.
Henkilörekisterilaki.
Yksilölliset työajat lakisääteisiksi
Kotihoidontuki laajenee.
Valtioneuvoston kanslia asettaa tulopoliittisen selvitystoimikunnan laatimaan taloudellisia selvityksiä ja laskelmia tulopoliittisia neuvotteluja ja päätöksentekoa varten.

1989
Työttömyysturvalain muutos.
Työministeriö aloittaa toimintansa.
Henkilörahastolaki hyväksytään, laki voimaan 1.1.1990.
Uusi yhdistyslaki.
SAK-STK irtisanomissuojasopimus uusitaan vastaamaan uudistettua työsopimuslakia.
SAK-STK sopimus yhteistoiminnasta ja tiedotustoiminnasta yrityksissä uusitaan.
SAK-LTK sopimus yhteistoiminnasta ja tiedotustoiminnasta yrityksissä.

1990
Konserniyhteistyötä koskevat säännökset yhteistoimintalakiin, muutokset voimaan 1.1.1991.
Työajan lyhennys (loppiainen 1.1.1992 alkaen).
SAK-LTK yleissopimus. SAK-STK ja SAK-LTK. Luottamusmiessopimukset.
SAK-STK lomapalkkasopimus uusitaan.

1991
Irtisanomismenettelylain kumoaminen ja irtisanomista koskevien määräysten sisällyttäminen työsopimuslakiin, laittoman irtisanomisen korvauksen enimmäismäärän nosto
Vuosilomalain muutos, loman säästämisjärjestelmä
Ammattikoulutusraha.
SAK-STK koulutussopimus ja SAK-STK irtisanomissuojasopimus uusitaan.
Vaikea talouslama alkaa Suomessa.
STK vaatii työlainsäädännön ja työehtosopimustoiminnan perusteellista muuttamista, esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumista.
STK:n vaatimukset saavat kutsumanimen 'saatanalliset säkeet'.
LTK sanoutuu irti näistä periaatteellisista vaatimuksista.
Pankinjohtaja Sorsan ehdottaman palkanalennukset sisältänyt tulopoliittinen kokonaisratkaisu katuu, kun markka devalvoituu.
Tulopoliittinen ratkaisu rakentuu palkkojen jäädyttämiselle ja työeläkemaksujen ja työttömyysvakuutusmaksujen osittaiselle siirtämiselle työnantajien vastuulta työntekijöille.

1992
TVK menee konkurssiin.
Pääosa sen jäsenliitoista siirtyy STTK:hon.
SAK uhkaa yhteislakolla

1993
SAK uhkaa yleislakolla, kun hallitus aikoo muuttaa olennaisesti työlainsäädäntöä.
STK ja teollisuudenkeskusliitto yhdistyvät Teollisuus ja Työnantajat (TT) keskusjärjestöksi.

1995
Ulkomaisten työntekijöiden työehdot
Vuorotteluvapaa.
Työaikalaki.
Yhteistoimintalain muutokset: Eurooppa-tason konserniyhteistyö.

1996
Päivähoitolaki.
Työaikalain kokonaisuudistus.
Epätyypillisissä työsuhteissa olevien eläketurva.
Vuosilomalain osittaisuudistus.
Ulkomaalaisten työntekijöiden työehdot.
Henkilöstörahastolain uudistus.
Yhteistoimintalain uudistus.
Tel-yhtiöiden hallintolaki.

1997
TT-SAK yleiset sopimukset.
PT-SAK yhteistoimintasopimus.
Työeläkelaitoksen sijoitusuudistus.
Sopimus työeläke- ja työttömyysvakuutusjärjestelmään koottavista ns. puskurirahastoista sekä työttömyysvakuutuksen rahoitusuudistuksesta.

1998
Työttömyysvakuutusrahaston perustaminen.

1999
Varhaiseläkeuudistus.

2000
Sopimus ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasokorotuksesta vuonna 2002

2001
Uusi työsopimuslaki.
Työeläke- ja työttömyysturvajärjestelmien uudistamisesta saavutettiin neuvottelutulos (ns. sosiaalipaketti).

2002
Uusi työterveyshuoltolaki.
Sopimus helatorstaista voimaan (helatorstai lyhentää työaikaa ansioita alentamatta).
Työeläkeuudistuksesta ratkaisu, voimaan vuonna 2005.

2003
Työttömyysturvalain uudistus.
Uusi työturvallisuuslaki.
Tapaturma- ja ammattitautilain uudistus
Perhevapaat -uudistus

2004
Ammatillisen kuntoutuksen uudistus

Tavoitteet ja arvot

Palkansaajien yhteistyöllä tasa-arvoiseen ja kansanvaltaiseen yhteiskuntaan

Ammattiyhdistysliikkeen tehtävänä on palkansaajien ja heidän perheidensä henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin lisääminen kaikissa elämän vaiheissa parantamalla palkka- ja työehtoja sekä ammatillisia, taloudellisia, terveydellisiä, yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä etuja, oikeuksia ja vapauksia.

Tavoitteitaan ammattiyhdistysliike toteuttaa yhteistyössä muiden palkansaajajärjestöjen ja yhteiskunnallisten uudistusliikkeiden kanssa.

Ammattiyhdistysliikkeen toiminta perustuu vapauden, solidaarisuuden, tasa-arvon, demokratian ja rauhan ihanteisiin kaikkea riistoa ja sortoa vastaan. Periaateohjelma on rakennettu kuuden oikeuden periaatteelle.

Oikeus työhön

Jokaisella on oikeus tehdä vapaasti valiten edellytyksiään vastaavaa ja mielekästä työtä.

Oikeus riittävään ja oikeudenmukaiseen toimeentuloon

Jokaisella on oikeus turvattuun toimeentuloon, joka takaa hyvän elämisen laadun. Jokaisella on myös oikeus yhdenvertaisiin palveluihin ja mahdollisuus toimeentulon vaarantumatta jäädä elämäntilanteensa mukaisesti pois palkkatyöstä. Tulojen ja varallisuuden jakautuminen on oikeudenmukainen.

Oikeus vaikuttamiseen ja omaehtoiseen edunvalvontaan

Jokaisella on oikeus vaikuttaa työehtoihinsa, työoloihinsa ja laajemmin yhteiskuntaan. Tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua on vaikuttamisen perusta.

Oikeus terveelliseen ja viihtyisään ympäristöön

Jokaisella on oikeus terveelliseen, turvalliseen ja viihtyisään elinympäristöön.

Oikeus henkisesti rikkaaseen elämään

Jokaisella on oikeus monipuoliseen tietojen, taitojen ja yhteistoiminnan kehittämistä edistävään elämään sekä vapaa-aikansa valintaan elämäntilanteen mukaan.

Oikeus rauhaan ja velvoite kansainväliseen vastuuseen

Jokaisella on oikeus elää maailmassa, josta sodat ja taloudellinen, ruumiillinen ja henkinen alistaminen on poistettu. Yhteisvastuu kaikkien maiden ihmisiä kohtaan edellyttää, että työntekijöiden ihmis- ja kansalaisoikeudet ja -vapaudet sekä turvallisuus ja tulonjaon oikeudenmukaisuus hyväksytään kaikkialla ja että näitä oikeuksia valvotaan kansainvälisesti.

Keskustelun aiheita

  • Miksi kannattaa olla ammattiyhdistyksen jäsen?
  • Mille alalle aiot? Mikä ammattiliitto toimii sillä alalla?
  • Miten ammattiliiton jäsenet voivat vaikuttaa?
  • Jos koulussa olisi koululaisten ammattiliitto, mitä sen pitäisi mielestäsi tehdä?
  • Miksi ammattiyhdistysliikettä vastustetaan monissa maissa?
  • Millainen Suomi olisi, jos ammattiyhdistysliikettä ei olisi koskaan perustettu?
  • Miten ammattiyhdistysliike suhtautuu pätkätyöläisiin?
  • Miten työttömyyttä voitaisiin vähentää?
  • Miten työttömien asemaa voitaisiin parantaa?
  • Mitä uhkia Suomen työläisillä on tulevaisuudessa?
  • Mitä sinä voit tehdä työntekijäin oikeuksien säilyttämiseksi ja kehittämiseksi?