Kulttuuri (valtarakenteet) ja tietoisuus

Kulttuuria käsittelevät perustiedot on esitetty tämän aineiston aikaisemmissa osissa (et6). Tässä osiossa käsitellään joitain tärkeitä yksityiskohtia.

Sisällysluettelo

  1. Kulttuuri (valtarakenteet) ja tietoisuus
    1. Uusi kulttuurin määritelmä: Kulttuuri on yleinen valtarakenne.
    2. Vanha sekava kulttuurin määrittely
    3. Vanhoja jaotteluja hieman uudistettuina
    4. Suomalaisen valtarakenteen (kulttuurin) vaiheita
    5. Keskustelun aiheita
    6. Tietoisuuteen vaikuttaminen
    7. Työväen valtarakenne (kulttuuri)
    8. Uudenaikaistuminen
    9. Yksiulotteinen ihminen?
    10. Keskustelun aiheita
    11. Taide valtarakenteen (kulttuurin) osana
    12. Keskustelun aiheita
    13. Valtarakenne (kulttuuri) ja sukupuolisuus
    14. Keskustelun aiheita
    15. Sukupuolisuus taiteissa
    16. Keskustelun aiheita
    17. Todellisuuskäsityksiin liittyvää musiikkia
    18. Keskustelun aiheita
    19. Uskonnollinen musiikki: hindulaisuus
    20. Uskonnollinen musiikki: virsilaulu
    21. Keskutelun aiheita
    22. Sotamusiikki
    23. Isänmaallinen musiikki
    24. Vallankumouksellinen musiikki
    25. Sisällissotamusikki
    26. Kisällilaulut
    27. Rauhanmusiikki
    28. Jumalaton musiikki
    29. Keskustelun aiheita

Uusi kulttuurin määritelmä: Kulttuuri on yleinen valtarakenne.

Tässä aineistossa noudatetaan uutta kulttuurin määritelmää. Uusi määritelmä johtuu siitä, että aineiston tekijät pyrkivät olemaan rehellisiä. Yhteiskunnallista todellisuutta ei pyritä peittelemään latinankielestä peräisin olevilla sekavilla sivistyssanoilla.

Oppilailta ei liioin voida vaatia sekavien sivistyssanojen osaamista. Mieluiten oppilailta on vaadittava todellisuuden tuntemusta aivan omin sanoin ja itse ajateltuna.

Vanha sekava kulttuurin määrittely

Koska esimerkiksi Ylioppilastutkintolautakunta on usein edellyttänyt, että oppilaat osaavat kirjoittaa sekavia, seuraavassa on vanha aineisto "kulttuurista"

Suomalaisen kansanmiehen suhtautumista kulttuuriin kuvaa kasku, jonka mukaan hän meni apteekkiin, löi pullon tiskiin ja sanoi:

"Antakaapas tähän sitä kulttuuria".

Kulttuurilautakunnat käsittävät kulttuurin usein taiteiksi.

Sana "kulttuuri" johtuu latinankielen sanasta, joka tarkoittaa viljelystä. Aluksi tämä tarkoitti maanviljelyä. Jo muinaiset roomalaiset käyttivät tätä sanaa tarkoittamaan myös "hengenviljelyä".



Erik Ahlman

Erik Ahlman sanoi, että toimintana kulttuuri on (aineellisen tai henkisen) aineksen muokkaamista sellaiseksi, mitä se ei alkuaan, luonnostaan, ole. Tämän toiminnan tuloksia ja myös tilaa, joka syntyy, sanotaan myös kulttuuriksi.

Ensimmäisen Tietosanakirjan kulttuuri- hakusanan kirjoittaja Arvi Grotenfelt on sitä mieltä, että kulttuuri pyrkii muuttamaan taistelun olemassaolosta yhteistyöksi inhimillisen olemassaolon kohottamiseksi.

Aineellisen toiminnan ja ihmishengen viljelemisen välillä hän toteaa kehitystä edistävän vuorovaikutuksen: kun ihminen muovailee ympäröivää luontoa ja muodostelee luonnonesineitä tarkoitustensa mukaisiksi, tämä toiminta vaikuttaa takaisin häneen itseensä siten, että hänen omat ruumiilliset ja henkiset kykynsä voimistuvat.

Hänen käytännöllinen taidokkuutensa ja älynsä kehittyvät ja ne saavat vuorostaan aikaan läheisempää yhteiselämää ihmisten kesken, jonka johdosta verkalleen siveyssuhteet, tunteet ja käsitteet hienostuvat ja jalostuvat.

Vanhoja jaotteluja hieman uudistettuina

Ateismin sanakirjan (Google: "Dictionary of Atheism) mukaan kulttuuri on yleinen valtarakenne.

Valtarakenne (kulttuuri) jaetaan usein aineelliseen valtarakenteeseen (kulttuuriin) ja aineettomaan valtarakenteeseen (henkiseen kulttuuriin).



Aineellista ja henkistä valtarakennetta.

Aineellinen valtarakenne (kulttuuri) on sellaisten tuotteiden kuin rakennusten, asusteiden, työvälineiden, kotitaloustarvikkeiden, liikenne- ja kuljetusvälineiden yms. muodostama kokonaisuus. Niinpä aineellisella kansanvaltarakenteella (kansankulttuurilla) on myös taidearvo.

Aineeton valtarakenne (henkinen kulttuuri) sisältää arvoja, aatteita, mielikuvia, taideteoksia, vertauskuvia, tapoja ja asioita, joiksi nämä aatteet ovat kiteytyneet.

Ihmisen käyttäytymistä joudutaan tutkimaan ainakin neljän erityyppisen järjestelmän kannalta.

Ne ovat
  • elollinen (biologinen) järjestelmä eli ihmisen elimistö,
  • mielen (psykologinen) järjestelmä eli minä (persoonallisuus),
  • yhteisöllinen (sosiaalinen) järjestelmä kuten ryhmä tai yhteiskunta sekä
  • valtarakenteiden (kulttuurin) muodostama järjestelmä.
Nämä järjestelmät vaikuttavat toisiinsa mm. siten, että yksilö elollisena (biologisena) ja mielellisenä (psykologisena) kokonaisuutena asettaa ne edellytykset, joiden vallitessa yhteiskunta ja valtarakenne (kulttuuri) pääsevät kehittymään.

Kun yleinen valtarakenne (kulttuuri) vaikuttaa tietoisuuteen, puhutaan valtarakenteen (kulttuurin) sisäistämisestä, yksilö oppii valtarakenteen (kulttuurin) arvot, tavat ja mitat (normit).

Yhteiskunnan tasolla valtarakenteen (kulttuurin) arvopäämäärät saavat muotonsa yhteiskunnallisissa laitoksissa. Valtarakenteeksi (kulttuuriksi) nimitetään usein kokonaisuutta, joka käsittää tiedon, uskomukset, taiteen, siveyskäsitykset, lain, perinteen sekä kaikki muut sellaiset kyvyt ja tavat, jotka ihminen on yhteiskunnan jäsenenä omaksunut.

Valtarakenne (kulttuuri) antaa myös yhteiskunnalliselle toiminnalle merkityksen. Jokin teko, ele tai ilme saattaa eri valtarakenteissa (kulttuureissa) merkitä aivan eri asioita.

Suomalaisen valtarakenteen (kulttuurin) vaiheita

Keskustelun aiheita

  • Mitä historiassa kerrottiin tästä?


Muinaissuomalaisen valtarakenteen (kulttuurin) tiedon välitys ja tiedon säilytys oli suullista. Ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina Suomessa vallitsi rautakauden valtarakenne (kulttuuri). Tähän valtarakenteeseen (kulttuuriin) sisältyi suomalaisten vuosituhansien kuluessa omaksumia aineksia mutta myös roomalaisten vaikutusta.

Muinaissuomalaisten uskonnossa vainajilla ja esi-isillä oli tärkeä asema. Palvontamenoja harjoitettiin ainakin perheen, suvun ja kyläkunnan puitteissa, joskus myös usean pitäjän valtarakenteen (kulttuurin) yhteisvoimin.

Biologispohjainen yhteisö koostui perheestä, suvusta ja heimosta. Aluepohjaisia yhteisöjä olivat kylä, pitäjä ja maakunta.

Esihistoriallisten suomalaisten valtarakenneryhmien (kulttuuriryhmien) normijärjestelmä perustui esi-isien palvontaan liittyvään uskontoon.

Ruotsalaisten valloitettua huomattavan osan maata kirkon hallintoelimet asetettiin jo olemassa olevien hallintoelinten johtoon tai yläpuolelle. Vanhan (ns. pakanallisen eli ei-kristillisen) valtarakenteen (kulttuurin) hävittämisellä ei pidetty kiirettä, ja vielä reformaation (ns. protestanttisten lahkojen synty) aikaan saatettiin tutkia vanhaa muinaissuomalaisten uskontoa.



Vielä 1900- luvulla Suomessa eli ihmisiä, jotka maanviljelys- ja metsästystoimissaan turvautuivat vanhaan muinaissuomalaiseen uskontoon. Esimerkiksi saatettiin ajatella, ettei pienenevän kuun aikaan voida kylvää maan pinnalla kasvavaa viljaa. sen sijaan maan alla kasvavia perunoita voitiin kylvää.

Kristillinen valtarakenne (kulttuuri) voimisti otettaan reformaation jälkeen, ja vanhaa ei-kristillistä (pakanallista) valtarakennetta (kulttuuria) alettiin hävittää. Lopullisesti kristillinen valtarakenne (kulttuuri) näyttää voittaneen Suomessa 1900 -luvulla ja huomattavassa määrin kansanopetuksen ja kansakoululaitoksen kehityksen vuoksi.

Reformaatio erotti valtiovallan ja kirkollisen vallankäytön, ja kun käsitysvapauden (huonompi sana uskonnonvapauden) aate viime vuosisadan lopulla alkoi saada kannatusta, valtio ja kunta muodostuivat valtarakenteen (kulttuurin) ylärakenteiksi, joihin perheet ja yksilöt liittyivät. Poliittisen toiminnan laajentuessa yhä enemmän aikaisemmin evankelis-luterilaisen kirkon hoidossa olleita tehtäviä siirtyi yhteiskunnalle.

Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen suomalainen valtarakenne (kulttuuri) on joutunut entistä enemmän tekemisiin muiden maiden valtarakenteiden (kulttuurien) kanssa. Valtion yläpuolella olevaksi laitokseksi mielletään usein Yhdistyneet Kansakunnat -järjestö. Televisio tuo tapahtumat maapallon toiselta puolelta suomalaisen olohuoneen nurkkaan.

Suomalaisen valtarakenteen (kulttuurin) eristyneisyyttä on kuitenkin lisännyt se, että suomenkieltä ei juuri puhuta maamme rajojen ulkopuolella.

Aineellisen valtarakenteen (kulttuurin) alueella Suomi on varsin nopeasti omaksunut ulkomaisia vaikutteita. Mitä Suomessa ei kannata valmistaa, sitä voidaan tuoda ulkomailta. Tämä tuonti on voitu kustantaa pääasiassa metsäteollisuuden viennillä. Sen sijaan ei-aineellisen valtarakenteen (henkisen kulttuurin) tuotteiden tuottaminen ja tuonti ovat ongelmallisempia.

On esimerkiksi kirjallisuuden lajeja (kuten tieteiskirjallisuus), jotka ovat meidän maassamme täysin kannattamattomia suomen kieltä puhuvien ihmisten pienen määrän vuoksi. Tietokirjallisuuden suomentamisesta ja kustantamisesta vastaavat muutamat harvat kustannusyhtiöt, jotka voivat valvoa, mitä suomalaiset tietävät. Erityisen kipeänä tämän valvonnan ovat kokeneet suomalaiset vähemmistöryhmät kuten jumalattomat (ateistit).

Tietoisuuteen vaikuttaminen

Muinaissuomalaisessa valtarakenteessa (kulttuurissa) perhe oli tärkein valtarakenteen (kulttuurin) tietojen, uskomusten, arvojen, taidekäsitysten, siveyskäsitysten, lain ja perinteen välittäjä. Valtarakenne (kulttuuri) muuttui vain hitaasti, sillä samat käsitykset siirtyivät sukupolvelta toiselle.

Kristillisellä kaudella ensin katolinen (= yleinen) ja sitten luterilainen (= pieni pääasiassa Suomessa, Pohjoismaissa ja Saksassa vaikuttava lahko) kirkko ryhtyivät johtamaan suomalaista valtarakennetta (kulttuuria). Valtio lisäsi vähitellen vaikutusvaltaansa aineellisen valtarakenteen (kulttuurin) alueella, mutta kirkko pyrki kaikin tavoin hallitsemaan aineetonta valtarakennetta (henkistä kulttuuria).

Työväen valtarakenne (kulttuuri)



Vuosisatamme alkupuolella syntynyt työväen valtarakenne (kulttuuri) edusti kirkosta riippumatonta, joskus jopa kirkkoon kielteisesti suhtautuvaa valtarakennetta (kulttuuria). Alettiin julkaista työväestölle tarkoitettuja (sosialistisia) kirjoja ja lehtiä. Rakennettiin työväentaloja, ja niissä järjestettiin erilaisia tilaisuuksia. Syntyivät työväenlauluperinne ja näyttelemisharrastus. Työväen valtarakenne (kulttuuri) otti taiteen poliittisen valistuksen välineeksi.

Talonpojat pystyttivät nuorisoseuratalojaan ja yhdessä porvariston kanssa suojeluskunnan taloja.

Sivistysharrastuksen seurauksena perustettiin työväen- ja kansalaisopistoja sekä kansanopistoja.

Erityisesti poliittinen työväenliike oli ajanut kansakoululaitoksen kehittämistä. Kansakoulu joutui kuitenkin vahvasti kristillisisänmaallisten piirien valvontaan, ja kansakouluissa laulettiin uskonnollisia ja isänmaallisia, usein myös sotahenkisiä lauluja. Kansalaissodan ja toisen maailmansodan välisen ajan koulukasvatus on varmaan jättänyt pysyviä jälkiä suomalaiseen valtarakenteeseen (kulttuuriin).

Uudenaikaistuminen



Toisen maailmansodan jälkeen erityisesti radio, elokuvat, iskelmämusiikki ja laajeneva lehdistö vaikuttivat suomalaiseen valtarakenteeseen (kulttuuriin). Kaupallinen viihde alkoi vähitellen syrjäyttää omatoimista taideharrastusta. Työväentalot ja seurojentalot jäivät tyhjiksi, ja nuoriso matkusti kymmenien kilometrien päähän huvitilaisuuksiin, joissa viihdeteollisuuden luomat kuuluisuudet esiintyivät suurissa halleissa tai tanssilavoilla.

Viisipäiväiseen viikkoon siirtyminen lisäsi suomalaisten vapaa-aikaa, mutta televisio, viihdelehdistö ja muut kaupallisen kulttuurin tuotteet ovat täyttäneet vapaa-ajan niin, että omaehtoinen harrastus ei ole lisääntynyt. Työväentaloja ja seurojentaloja puretaan tai ne rappeutuvat käyttökelvottomiksi.

Perhe, koululaitos sekä uskonnot ja aatteet vaikuttavat varmasti kaikkein voimakkaimmin valtarakenteen (kulttuurin) piirissä esiintyvään tietoisuuteen. Toisaalta ihmisiin voidaan vaikuttaa lukuisien yhteiskunnan laitosten ja rakenteiden avulla.

1960-luvulla suomalaiseen valtarakenteeseen (kulttuuriin) tunkeutui joukko uusia aatteita. jotka liittyivät ulkomailla esiintyneeseen uusvasemmistolaisuuteen. Eniten huomiota herättivät aseistakieltäytyjät, mutta myös sukupuolten tasa-arvoa ja sukupuolisia vähemmistöjä edustavat liikkeet tulivat kuuluisaksi.



Hiljainen mielenosoitus

Järjestettiin laajoja Vietnamin sodan vastaisia mielenosoituksia ja puhuttiin rotuerottelua vastaan. Eräs uusvasemmiston aatteellisista ihanteista oli Herbert Marcuse, joka arvosteli ankarasti kapitalististen maiden valtarakennetta (kulttuuria). Hänen pääteoksensa saatiin suomennettua 60-luvun lopussa, jolloin uusvasemmistolaisuus oli jo mennyt pois muodista.

Yksiulotteinen ihminen?



Herbert Marcuse puhuu opiskelijoille

Teoksessaan Yksiulotteinen ihminen Herbert Marcuse kirjoitti mm.:

"Elämän välttämättömät tarpeet ovat ainoat tarpeet, joilla on varaukseton oikeus tyydytykseen: ravinto, vaatetus ja asunto, jotka vastaavat saavutettua kulttuuritasoa...

Viime kädessä yksilöitten itsensä on vastattava kysymykseen, mitkä ovat tosia ja mitkä vääriä tarpeita. Mutta vain viime kädessä, jos ja kun he ovat vapaat antamaan omat vastauksensa. Niin kauan kuin heidät pysytetään kykenemättöminä itse määräämään itsestään, niin kauan kuin heitä aivopestään ja käsitellään (aina viettejä myöten), ei heidän vastauksiaan voida pitää heidän ominaan...

Vapautuminen on aina riippuvainen orjuuden tiedostamisesta ja tämän tietoisuuden syntymistä on aina estänyt se, että hallitsevana ovat olleet vieraat tarpeet ja tyydytykset, jotka ovat suuressa määrin muuttuneet yksilön omiksi...

Yhteiskunnallinen valvonta pakko synnyttää valtavan hukkatuotannon ja hukkakulutuksen tarpeen, tarpeen tehdä tylsistävää työtä kun se ei enää ole todella välttämätöntä, tarpeen rentoutua tavalla, joka lievittää ja pitkittää tätä tylsistymistä, tarpeen pitää kiinni sellaisista pettävistä vapauksista kuin vapaa kilpailu hintojen ollessa säädetyt, vapaa lehdistö, joka itse sensuroi itsensä ja vapaus valita mieleisensä tavaramerkki samalla kun vallitsee periaatteellinen kulutuspakko.

Kun hallitseva kokonaisuus on luonteeltaan tukahduttavaa, voidaan vapaudesta tehdä mahtava herruuden välikappale. Se, että yksilö voi valita, ei ole ratkaiseva määriteltäessä ihmisen vapauden astetta. Ratkaisevaa on se mitä yksilö voi valita ja mitä hän valitsee..

Kun herrat valitaan vapailla vaaleilla, niin se ei poista herroja enemmän kuin orjiakaan. Vapaa valinta laajasta tavaroiden ja palvelusten valikoimasta ei merkitse vapautta jos nämä tavarat ja palvelukset ylläpitävät yhteiskunnallisesti valvottua raadannan ja pelontäyteistä elämää - toisin sanoen jos ne ylläpitävät vieraantuneisuutta. Ja että yksilö omaehtoisesti luo uudelleen tarpeet, jotka hänet on pakotettu omaksumaan, ei tee hänestä itsenäistä, se todistaa vain kuinka tehokas valvonta on...

Jos työntekijä ja hänen johtajansa viihdyttävät itseään samoilla televisio-ohjelmilla ja käyvät samoissa virkistyspaikoissa, jos konekirjoittajatar on yhtä viehättävästi laitettu kuin hänen työnantajansa tytär, jos mustaihoinen afrikkalainen omistaa Cadillacin, jos he kaikki lukevat samaa sanomalehteä, niin tämä yhtäläistyminen ei merkitse, ettei luokkia enää ole, se osoittaa vain, kuinka laajalti väestö on omaksunut ne tarpeet ja tyydytykset, jotka ovat omiaan säilyttämään sen järjestelmän joka vallitsee..."

Keskustelun aiheita

  • Tutustukaa suomalaiseen valtarakenteiden arvosteluun (kulttuurikritiikkiin).

Taide valtarakenteen (kulttuurin) osana



Antti Eskola kirjoittaa taiteen tehtävistä valtarakenteessa, jota hän kutsuu kulttuuriksi, mm. seuraavaa:

"Vapaa-ajan vieton laitoksilla voidaan tarkoittaa väljästi sen tyyppisiä asioita kuin taiteen ja viihteen erilaiset muodot, urheilu jne. Jos esimerkkinä tähän ryhmään kuuluvien laitosten tehtävistä ajatellaan taidetta, niin lienee selvää, ettei sen ainakaan pääasiallisena tehtävänä ole taloudellisten laitosten tapaan lisätä yhteiskunnan aineellisia voimavaroja tai poliittisten laitosten tavoin huolehtia yhteiskunnan päätöksenteosta ja siinä syntyvien arvoristiriitojen sovittelusta. Jälkimmäinen tehtävä tosin ei ole kaukana taiteen vaikutusalueesta, sillä onhan olemassa yhteiskunnallisesti osallistuvaa ja jopa poliittista taidetta.

Useimmiten kuitenkin taiteen tärkeimpänä yhteiskunnallisena tehtävänä pidetään sen vaikutusta ihmisen henkiseen elämään eli kuten eräs taidetta yhteiskunnallisena laitoksena kuvannut sosiologi kirjoittaa:

'Taiteen välityksellä tavallinen ihminen voi irtautua arkisesta ja rutiininomaisesta turhauttavasta ja sekasortoisesta, rumasta ja vastenmielisestä:'

Kulttuurin perustekijöistä taide ei välitä pääasiallisesti tietoja, mutta sen sijaan uskomukset, arvot, moraalikäsitykset ja perinne voivat saada ilmaisunsa taiteessa. Taiteen avulla voidaan siirtää esimerkiksi arvoja tuleville sukupolville. Tällöin taiteen merkitys on säilyttävä. Taiteen avulla voidaan yrittää myös herättää ihmisiä huomaamaan yhteiskunnallisia epäkohtia.

Jotkut taideteokset vaikuttavat voimakkaasti ihmisten tunteisiin. Näin voidaan joko vahvistaa tai heikentää joitakin arvoja.

Uskonnot ovat kautta aikojen ymmärtäneet taiteen merkityksen vaikuttamiskeinona. Mahtavat rakennukset, veistokset, maalaukset, musiikki, tanssi, kirjallisuus kaikki ne ovat palvelleet uskontoja.

Taide on palvellut ihmisyyttä. Se on paljastanut epäoikeudenmukaisuutta mutta myös laulanut kapinaa tai valanut uutta uskoa ihmisyyden voittoon."

Keskustelun aiheita

  • Miten eri viestintävälineet pyrkivät vaikuttamaan tietoisuuteemme?
  • Pohtikaa erilaisia taiteen tavoitteita ja taiteen merkitystä ihmiselle.
  • Etsikää ostakin kulttuurilehdestä valtarakenteidemme (kulttuurimme) nykyistä tilaa kuvaava kirjoitus ja tutustukaa siihen.
  • Mitä tarkoittaa taiteeseen sijoittaminen?

Valtarakenne (kulttuuri) ja sukupuolisuus

Lähde: http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/
sosiaaliantropologia/luonto1.html

Luonto ja meemit (kulttuuriperintötekijät) ihmisen ohjaajina

Olemme toisessa oppikirjassa tarkastelleet kulttuurin ja ympäristön välistä suhdetta. Olemme myös viitanneet luonnonympäristöstä johtuviin ja sopeutumista edistäviin muutoksiin ruumiinrakenteessa.

Ympäristö ja ruumiimme eivät yksin riitä selittämään kulttuurien ilmenemismuotoja. Yhteisöelämä, kaikessa monimuotoisuudessaan, ei palaudu vain luonnontaloudellisiin, maantieteellisiin tai luonnontutkimuksen tosiasioihin. Tämän osuuden pääaihetta mukaillen luonnon ja kulttuurin suhde on toisiaan täydentävä.

Koska ihminen on ruumiinsa välityksellä kuitenkin osa luontoa, ruumiillisista tosiasioista koostuva rakenteellinen kokonaisuus ja toiminnallinen järjestelmä, luonnontieteellistä käsitystä suosiva henkilö voisi väittää, että juuri tässä seikassa piilee ihmisen käyttäytymisen perusta, joka myös mahdollistaa hänen toimintansa selittämisen ja vertailun kaikkialla, riippumatta kulttuurisista tekijöistä.

Tällöin ihmisiä yhdistäväksi tekijäksi voitaisiin valita sukupuolinen käyttäytyminen. Tällainen olettamus on kuitenkin virheellinen. Ymmärtääksemme kulttuuristen käytäntöjen ja uskomusten voiman, tämän osuuden lopuksi on tarkasteltava juuri ihmisen sukupuolisuuden ja kulttuurin välistä suhdetta.

Sukupuolinen käyttäytyminen kulttuurisena käyttäytymisenä

Sukupuolisuus on perimän säätelemä ja lajin säilymiseen tähtäävä ominaisuus, joka ilmaisee ihmisen sukupuolen. Sukupuolisuuden ilmeneminen ihmisyhteisöissä on voimakkaasti sidoksissa kulttuuriseen ympäristöön. Sukupuolisuutta ja sukupuolista käyttäytymistä on tarkasteltava siihen liittyvien kulttuuristen arvojen ja käytäntöjen kautta. Sukupuolinen käyttäytyminen on eräs yhteisökäyttäytymisen muoto.



Tästä seuraa, että se on kaikissa ihmisyhteisöissä säädeltyä. Toisin sanoen, sukupuolinen kanssakäyminen on aina rajoitettua. Jokaisessa yhteisössä on ryhmiä ja henkilöitä, joiden kanssa sukupuolisuhteet ovat kiellettyjä. Nämä kiellot ilmenevät usein sukulaisten välisten sukupuolisuhteiden kieltoina.

Arvot ja sukupuolikäyttäytyminen



Sukupuolisuuteen liittyvien arvojen ilmeneminen ihmisen käyttäytymisessä on yleensä varsin näkyvää. Eräs esimerkki on latinalaiselle maailmalle ominainen macho- käyttäytyminen, miessukupuoleen liittyvä miehisyyden ja sukupuolisuuden ylikorostaminen, miehisen sukupuolikykyjen palvonta ja sen julkinen näyttäminen.

Kiinnostavaa on, että naisihanne Etelä-Amerikassa ja Välimeren alueella perustuu varsin erilaisille arvoille. Useissa tutkimuksissa on väitetty, että latinalaiselle maailmalle ominaisessa kulttuurissa naisen käyttäytyminen on sidottu kunnian ja häpeän arvoihin, jotka mielletään ensisijaisesti sukupuolisiksi arvoiksi. Kunnian säilyttäminen on mahdollista käyttäydyttäessä seksuaaliarvojen mukaisesti.

Arvot korostavat aviollista uskollisuutta ja sukupuolista puhtautta. Häpeä on tulos niiden rikkomisesta. Naisen sukupuoliset tarpeet olisi täten alistettu kunnian säilyttämiselle. Jos kulttuuriympäristö samanaikaisesti korostaa miesten sukupuolista kyvykkyyttä ja sukupuolisia tarpeita, se kertoo myös kaksinaissiveydestä. Kyse on tietoisista arvoista, ei välttämättä tosiasiallisesta käyttäytymisestä. Ihmiset eivät ole kulttuurisen ajatusmaailman sokeita vankeja.

Vaikka ihmisten käyttäytyminen voi olla ristiriidassa yleisen arvomaailman kanssa, kulttuuriset arvot tai säännöt säätelevät voimakkaasti ihmisten elämää. Yhteisössä eläminen olisi mahdotonta, jos sen jäsenet eivät jakaisi keskenään, tiedostaen ja tiedostamattaan, säännöstöä, joka arvottaa heidän käyttäytymistään.

Sukupuolikäyttäytyminen osoittaa tämän selvästi. Vaikka tietyt aatteelliset painotukset eivät estäisi ihmisiä rikkomasta tai koettelemasta sukupuolisen käyttäytymisen rajoja ja jatkamaan elämäänsä tämän jälkeen, löytyy myös runsaasti esimerkkejä, joissa sukupuolisten arvojen vastainen käyttäytyminen on johtanut rikkojien pidättämiseen ja kuolemaan.

Esimerkit eivät ole vieraita Välimeren alueen ja Lähi-idän kulttuureille. Rangaistusten syy on myös selvä. Sukupuolisten arvojen mukaista tai vastaista käyttäytymistä ei arvioida pelkästään yksilöiden käyttäytymisenä, vaan yksilöiden katsotaan viestivän käyttäytymisellään laajemman yhteisön, sukunsa ja viime kädessä koko yhteiskunnan, siveellisestä tilasta. Sukupuoliarvojen rikkominen on rikos suvun kunniaa ja yhteisön siveellistä tai uskonnollista valveutuneisuutta kohtaan.

Sukupuolikielteiset arvot

Sukupuolisuuteen liitetään myös kielteisiä ulottuvuuksia. Toisinaan puhutaan jopa ruumiskielteisyydestä. Tällaista asennetta saattaa ilmetä tiettyjen kristillisten lahkojen piirissä. Sukupuolisuus nautintona mielletään kielteiseksi ominaisuudeksi. Sen tehtävät liitetään suvun jatkamiseen, sillä uskonnollisen ihmisen päämääränä on henkinen kilvoittelu, nautintojen tavoittelu on tuomittavaa. Näiden päämäärien saavuttamiseksi sukupuoliset tarpeet on jyrkästi kiellettävä.



Itämaisia munkkeja

Miksi juuri sukupuolisuus nähdään kulttuuria uhkaavana tekijänä? Miksi esimerkiksi uskonnollisten pyrkimysten saavuttamiseksi ihmisten on alistuttava naimattomuuteen? Tämä on yleistä monissa uskonnollisissa järjestelmissä, joissa pyhyyden tavoittelu ja elämän perimmäisten syiden löytäminen nähdään mahdollisiksi ainoastaan kieltämällä sukupuolisuus, luostarilaitos toimii oivallisena esimerkkinä. Luostari on paikka, jonne voivat vetäytyä henkilöt, jotka haluavat keskittyä uskonnolliseen elämään. Nimi tulee latinan sanasta claustrum, suljettu.

Miespuolisia luostarin pysyviä asukkaita kutsutaan yleensä munkeiksi ja naispuolisia nunniksi. Munkiksi tai nunnaksi tuleminen on suuri asia erityisesti luostaritoimintaa harjoittavissa kristillisissä uskonnoissa ja vaatii sitoutumista. Sukupuolisuuden katsotaan uhkaavan sen rajan rikkomista, joka erottaa ihmisen luonnosta.

Sukupuolikäyttäytyminen ja valtasuhteet

Lisäksi on väitetty, että sukupuolinen käyttäytyminen ilmenee valtasuhteina, hallintana ja epätasa-arvona. Täten, vaikka sukupuolinen käyttäytyminen ilmentää ensisijassa miehen ja naisen välistä suhdetta sekä sukupuoleen liitettyjä arvoja, se saattaa olla samalla vallan ja hyväksikäytön väline. Viime kädessä tämä merkitsee, että sukupuolinen käyttäytyminen yhteisökäyttäytymisen muotona, vahvistaa ja ylläpitää aina vallitsevia yhteisösuhteita, sukupuoliarvojärjestystä ja siveellisiä kannanottoja sukupuolisuuden merkityksestä.




Vaikka macho-käsite tai häpeän ja kunnian siveys eivät soveltuisikaan kuvaamaan suomalaista kulttuuria, on esitetty, että myös Suomessa tyttöjen ja poikien siveellinen asema määrittyy eri tavoin - juuri sukupuolikokemusten kautta. Tosin sanoen, se mikä on pojille sallittua ja heidän miehisyyttään tukevaa, on uhka tyttöjen maineelle. Tyttöjen sukupuolisen käyttäytymisen perusta olisi tällöin maineen varjeleminen. Jos tämä pitää paikkansa, ovat tytöt ja pojat varsin eriarvoisessa asemassa.

Sukupuolisen eriarvoisuuden räikein esimerkki on kuitenkin sukupuolinen väkivalta. Tosin eräiden väitteiden mukaan, raiskaukset ovat muistumia muinaisesta lajinsäilymiseen tähtäävästä kamppailusta, taistelusta ihmissuvun olemassaolon puolesta.

Kyse olisi siis välttämättömästä sukupuolitoiminnosta, joka mahdollistaa osaltaan lajin säilymisen. Käsitys painottaa, että lajinkehityksen myötä raiskaus-malli on jäänyt ihmissuvun perimään ehdollistaen yhteisökäyttäytymisen muotoja. Totta tai ei, selitys ei kumoa väitteitä epätasa-arvosta ja teon vahingollisuudesta.

Näyttäisi paremminkin siltä, että nimenomaan eriarvoisuus tuottaa yhteisökäyttäytymisen muotoja, jotka mielletään lainvastaisiksi, mutta joita ylläpidetään eriarvoisuudesta johtuen. Jos kulttuurinen ilmasto mahdollistaa loukkaavan sukupuolikäyttäytymisen ja erilaisen siveyssäännöstön mies- ja naissukupuolelle, laki ei riitä naisen turvaksi.

Ihmisen käyttäytymisen eräs keskeinen piirre on perimän ja kulttuuristen sääntöjen välinen jännite. Voidaanko esimerkiksi koskaan sanoa, että jokin teko on ihmiselle luonnollinen? Mikä on perimän osuus käyttäytymisessämme? Ihmisen sukupuolisuus on raskaasti säädeltyä, mutta samalla se on hänelle välttämätöntä, ilmeistä ja mielihyvää tuottavaa.

Kumpaa meidän pitäisi painottaa? Olkoon vastaus mikä tahansa, sukupuolisella käyttäytymisellä on aina yhteisöllisiä seurauksia ja kulttuuriset ehtonsa. Näin ollen myös raiskauksissa, lasten sukupuolisessa hyväksikäytössä tai sukulaisten välisessä sukupuolielämässä ei ole kyse pelkästään ihmisen mielen ja ruumiin toimintahäiriöistä, tekoon syyllistyneen henkilön mielen järkkymisestä, vaan kulttuurisen todellisuuden arvoista ja yhteisöelämässä vallitsevista suhteista. Seikka, joka tosin näyttää usein unohtuvan ongelmaa pohtivilta virkamiehiltä.

Sukulaisten välisen sukupuolielämän kielto: onko se kulttuurinen sääntö vai yleisinhimillinen ohje?

Sallitun ja ei-sallitun sukupuolikäyttäytymisen eräs keskeinen rajaaja on sukulaisten välisen sukupuolielämän kielto. Monissa yhteiskunnissa suvun, perheen ja avioliiton käsitteet ja niihin liittyvät käytännöt ja uskomukset ovat hyvinkin erilaisia, on ilmeistä, että myös sukulaisten välisen sukupuolielämän säädökset voivat olla erilaisia.

Sen tarkastelu ei ole mahdollista viittaamalla vain esimerkiksi Suomen lakiin, joka nimeää sukulaisten sukupuolielämä kieltoon syyllistyneet ja määrittelee tuomion, joka seuraa määrättyjen sukulaisten välisestä sukupuolisuhteesta.

Lähisukulaisten, esimerkiksi vanhempien ja lasten, väliset sukupuolisuhteet eivät ole olleet aina kiellettyjä. Kuninkaan ja hänen tyttärensä tai hallitsevan perheen sisarusten välisillä avioliitoilla pyrittiin estämään jumalallista alkuperää olevien hallitsijoiden sekoittuminen alamaisiinsa, sillä jumalan on avioiduttava ainoastaan toisen jumalallista alkuperää olevan olennon kanssa.

Tämäntapaisia liittoja on solmittu esimerkiksi muinaisessa Egyptissä, Persiassa, Perussa ja Japanissa. Myös Tyynen meren saarilta, kuten Havaijilta, on tavattu vastaavia käytäntöjä. Näyttää kuitenkin siltä, että sukulaisten sukupuolisuhteet ovat olleet lähes aina ja kaikkialla kiellettyjä. Kaikista yhteiskunnista näyttää löytyvän sääntöjä, joilla sallitut ja ei-sallitut sukupuolikumppanit erotetaan jyrkästi toisistaan.

Yhteiskunnallisten seurausten tarkastelua vaikeuttavat kulttuuriset erot, ennen kaikkea avioliittosäädösten ja sukulaisuuskäsitteen osalta. Onko perhe poliittinen ja oikeudellinen yksikkö, osa laajempaa sukuyhteisöä, joka määrittää perheen tehtävät? Vai onko perhe ennen kaikkea talousyksikkö? Onko sen ensisijainen tehtävä perheenjäsenten hyvinvoinnin turvaaminen? Vai liittyvätkö perheen tehtävät jälkeläisten yhteiskuntakelpoisuuden varmistamiseen?

Ovatko perheenjäsenten keskinäiset suhteet erilaisia eri kulttuureissa, koska perheenjäsenten käsitteet eroavat eri kulttuureissa? Miksi määrättyjen perheenjäsenten välinen sukupuolinen käyttäytyminen mielletään vahingolliseksi ja miksi se on kiellettyjä?

Freudin käsitys

Sukupuolisuus edusti Sigmund Freudille (1856-1939) luontoa, jonka kahlitseminen, yhteisöllisen elämän turvaamiseksi, oli mahdollista ainoastaan säätelemällä sukupuolikäyttäytymistä ja määrittelemällä ne kohteet, joiden kanssa sukupuolinen kanssakäyminen oli joko sallittua tai kiellettyä. Freud tähdensi sukulaisten välisten halujen luonnollisuutta.

Sukupuolisen kehityksen myötä lapsi kuitenkin vapautuu niistä ja suuntaa sukupuoliset tarpeensa perheen ulkopuolelle. Freudin mukaan sukulaisten väliset halut olivat osa yksilön seksuaaliviettiä. Freud korosti, että sukupuolisten tarpeiden ensimmäinen kohde on aina lapsen omat vanhemmat. Perheessä tapahtuvan kasvatuksen myötä sukupuolisen kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Kiellon syyt palautuisivat täten yhteisölliselle elämälle välttämättömään kasvatukseen, joka toimii perheessä.

Westermarckin käsitys

Freudin käsitykset oli osaltaan suunnattu Edvard Westermarckin (1862 - 1939) kehitysopillisia ajatuksia vastaan. Westermarckin mukaan lapsuusiän läheisyydestä ja tuttuudesta seuraa sukupuolinen välinpitämättömyys ja haluttomuus niin vanhempien ja lasten kuin sisarustenkin välille.

Tämä oli Westermarckin mukaan osoitus luonnollisesta ja vaistonvaraisesta sukupuolisuuden kieltämisestä, jonka hän liitti lajinkehitykseen. Westermarckin käsitys on täysin päinvastainen kuin Freudin, vaikka molemmat korostivat juuri perheen merkitystä sukupuolisten halujen suuntaajana.

Molemmissa näkemyksissä tähdennetään perhe-elämän merkitystä tunteisiin perustuvana vastavoimana yksilöiden haluille. Freudin lähestymistapaan liittyy yhteisöllinen piirre, sillä hän näkee lähisukulaisten sukupuolisuhteen kiellon välttämättömänä yhteisöelämän jatkumiselle ja yhteisökasvatuksen takaajana.

Westermarckin lähtökohta sisältää luontokorostuksen, sillä Westermarck korosti kiellon luonnollista perustaa, joka hänen mukaansa oli ihmisen lajinkehityksen tulos ja ihmislajin säilymisen tae.

Kehitysopin mukainen lähestymistapa on varsin yleinen ja yleisesti hyväksytty. Se väittää, että lähisukulaisten sukupuolielämän kielto estää lajin rappeutumista ja ylläpitää lajin säilymistä. Lajin rappeutuminen tuskin ilmenee välttämättä heti seuraavissa sukupolvissa, ja vaikka lähisukulaisten välisestä sukupuolisesta kanssakäymisestä johtuvat haitalliset seuraukset ilmenisivätkin jo lapsissa ja lastenlapsissa, kuten esimerkiksi verenvuototauti, miten ihmiset itse osaisivat heti yhdistää nämä oireet käyttäytymiseen olettaen, että heidän päättelyynsä ei vaikuta luonnontieteiden esittämät tosiasiat.

Käsitys pitää sisällään oletuksen, että kyseessä on ihmiskunnan historian kannalta keskeinen oivallus, joka palautuu ihmiskunnan muinaishistoriaan. Näkemystä voidaan tukea olettamalla, että luontoa tarkkailemalla, kuten kotieläimiään, ihminen on ratkaissut lajia rappeuttavien oireiden ja lähisukulaisten sukupuolisen kanssakäynnin välisen yhteyden. Käsityksen ongelma on sama kuin Westermarckin käsityksessä. Jos sukupuolinen haluttomuus on ihmiselle luonnollista tai käyttäytymisen rappeuttavat vaikutukset ilmeisiä, niin miksi koko kieltoa tarvitaan.

Freudilaisen, westermarckilaisen ja rappeutumamallin lisäksi on esitetty suuri joukko erilaisia selityksiä. Mainittakoon, että kaikilla kolmella ensin mainitulla on yhä kannattajansa, westermarckilaisuus elää jopa uutta nousukautta.

Muita käsityksiä

Amerikkalaiset esittivät 1940- ja 1950-luvuilla, että lähiomaisten sukupuolisuhteiden olisi täten välttämätön yhteiselämän jatkumiselle ja yhteiskunnallisen järjestyksen säilymiselle. Se tarjoaa keinon, jolla uhka saadaan pieneksi ja valtasuhteita ylläpidetään. Tällaista lähestymistapaa on sittemmin ankarasti arvosteltu, sillä sen on nähty syyllistävän lapset.

Jos valtasuhteet ovat välttämättömiä yhteiskunnalle ja sukulaisten sukupuolisuhteiden nähdään uhkaavan niitä, niin silloin lapset, omiin vanhempiinsa kohdistuvine sukupuolisine haluineen, muodostaisivat uhan yhteiskuntajärjestykselle. Tällainen lähestymistapojen yhdistäminen johtaa varsin epämiellyttävään näkemyksen lasten ja vanhempien suhteesta ja lasten yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Ehkä yleistäen voidaan esittää, että monissa selityksissä korostetaan lähisukulaisten sukupuolielämän kiellon merkitystä erilaisten sukulaisuusjärjestelmien ja avioliittomuotojen syntymiselle.

Yksilön on pakko etsiä aviokumppaninsa oman jäsenryhmänsä ulkopuolelta. Tämän seurauksena on syntynyt erilaisia liittolaissuhteita, joiden on väitetty puolestaan synnyttäneen yhteiskunnallisen valmiuden. Kieltoa ei tarkastella enää perheenjäsenten suhteiden määrittäjänä ja osana kasvatuksena, jonka seurauksena yhteiskunnallinen järjestys taataan, vaan osana laajempaa verkostoitumista sekä poliittisten liittoumien ja uusien ryhmien aikaansaajana.

Johtopäätöksiä

Luultavaa on, että lähisukulaisten sukupuolisuhteiden kiellolle ei löydy yksiselitteistä ja varmaa vastausta. Edellä esitettyihin väitteisiin sisältyy osa totuudesta. Mikään niistä ei pysty kuvaamaan ja selittämään ilmiötä kokonaisuudessaan. Kulttuurien maailma on siksi erilainen, että yhteisöelämää kaikkialla jäsentävä käytäntö, ei avaudu tutkijalle tai lukijalle, jos emme ymmärrä sen yhteyttä perheen, sukulaisuuden ja avioliiton erilaisiin ilmenemismuotoihin. Ilmiön alkuperää on turha etsiä.

Keskustelun aiheita

  • Millaiset kiellot ohjaavat sukupuolista käyttäytymistä a) kristillisessä katolisessa kulttuurissa b) islamilaisessa kulttuurissa c) hindu-uskontojen kulttuureissa?
  • Millaisia perintötekijöihin perustuvia eroja suomalaisten sukupuolikäyttäytymisessä on?
  • Millaisia ympäristötekijäin määräämiä eroja suomalaisten sukupuolikäyttäytymisessä on?
  • Millä tavalla tyttöjen ja poikien käsitykset sukupuolielämästä eroavat toisistaan Suomessa?
  • Millaisia kieltoja katolinen kristinusko asettaa pappien, nunnien ja munkkien sukupuolikäyttäytymiselle?
  • Miten sukupuolten tasa-arvoa voitaisiin parantaa Suomessa?
  • Millä tavalla ammatinvalinta vaikuttaa sukupuolten väliseen tasa-arvoon Suomessa?
  • Millä tavalla Freudin ja Westermarckin käsitykset lähisukulaisten sukupuolielämän kiellosta eroavat toisistaan?
  • Millaisen tuomion Suomessa saa, jos on sukupuolisessa kanssakäymisessä lähisukulaisen kanssa?

Sukupuolisuus taiteissa

Esimerkki: Tristan ja Isolde



Tristan ja Isolde on keskiajan kuuluisin lemmenpari, josta aikanaan kirjoitettiin lukuisia erilaisia tarinoita. Myöhemmin mm. säveltäjä Richard Wagner palasi tähän aiheeseen.

Kuningas Mark päättää mennä naimisiin Isolden kanssa. Valkotukkainen Tristan-ritari lähetetään hakemaan puolisoa kuninkaalle. Mahdollisuus päästä kuningattareksi saa Isolden vastaamaan myöntävästi, ja niin heidät varustetaan matkalle kohti kuningas Markin hovia. Matkalla Tristan ja Isolde nauttivat erehdyksessä juomaa pullosta, joka oli tarkoitettu häälahjaksi.

Isolden ja kuningas Markin oli määrä nauttia juomaa ennen häävuoteeseen käymistä. Kyseessä oli siis lemmenjuoma. Juoman huumaamana Isolde luopuu neitsyydestään ja he sitoutuvat toisiinsa ikuisesti. Kuten tarina painottaa, he ovat valinneet kohtalonsa. Mutta samalla kun he rakastuvat toisiinsa, samalla heissä kummassakin on jotain, mikä estää heitä saamasta yhteistä onnea.

He rakastavat toisiaan, mutta Isolde haluaa kuningattareksi ja Tristan haluaa luovuttaa Isolden kuninkaalle. Tristanin ristiriitainen tilanne johtuu siitä, että toisaalta hänellä on ritarin velvollisuudet kuningasta kohtaan. Toisaalta hän on kaikkein voimakkain ritari, mikä merkitsee sitä, että kenelläkään ei olisi voimaa ottaa Isoldea pois häneltä.

He eivät voi karata yhdessä, sillä molemmat ovat kuninkaan omaisuutta: Tristan ritarina ja Isolde morsiamena. Feodaalisen vaatimuksen mukaan kumpikaan ei ollut toisensa valtiatar eikä herra. Tällainen tilanne rakastavaisten kesken koettiin luonnottomana, sillä jokaisella täytyy olla ylempänsä. Molemmilla oli jo ylempänsä, ja se oli kuningas.

Isolde menee naimisiin kuninkaan kanssa. Hääyönä hän onnistuu vaihtamaan neitsyen tilalleen niin, että kuningas ei huomaa mitä oli tapahtunut. Muutenkin Isolde tapailee Tristania salaa, ja hovitarinoiden tapaan Tristanista tulee nyt Isolden salainen palvoja.

Ruumiillista suhdetta heidän välilleen ei voi syntyä sillä Isolde on nyt kuninkaallinen ja ritarille ehdottomasti kielletty. Hovissa kuitenkin juorutaan heistä, ja eräänä yönä heidät paljastetaan. Kuningattaren makuuhuoneen lattialle on levitetty jauhoja niin, että salaisen vieraan jalan jälki kavaltaisi rakastajan. Tristan loikkaa suoraan ikkunasta Isolden vuoteeseen, mutta onnettomasti hänen jalastaan putoaa veripisara lattialle, mikä paljastaa hänet.

Tristan tuomitaan kuolemaan, mutta hän onnistuu pakenemaan vieden Isolden mukanaan. He elävät kolme vuotta henkipattoina metsässä ja kärsivät niukkaa elämää. Eräänä päivänä kuningas Mark itse löytää heidät metsästä nukkumasta. Tristan on laittanut miekkansa hänen ja Isolden väliin. Kuningas tulkitsee merkin, ja ymmärtää että Tristan ei ole koskenut naiseen kertaakaan koko tänä aikana. Siksi kuningas ei tapa heitä.

Kolme niukkaa vuotta on kuluttanut lemmen loppuun. Isolde kaipaa kuningattaren arvoaan ja Tristan ritarin seikkailujaan. Tristan antaa Isolden pois, koska avioliiton kautta tämä on kuninkaan omaisuutta. Kuitenkin hän pysyttelee lähistöllä siltä varalta, että kuningas ei pidä Isoldea hyvin.

Kun Tristan haavoittuu kuolettavasti eräässä taistelussa, hän sanoo, että vain Isolde pystyy parantamaan hänet. Isoldea lähdetään noutamaan ja sovitaan, että palaavassa laivassa on valkoiset purjeet, jos Isolde on mukana, ja mustat, jos Isolde ei tule. Kun laiva sitten saapuu valkein purjein, Tristanin puoliso valehtelee purjeiden olevan mustat. Tristan kuolee epätoivoisena.

Kun oikea Isolde saapuu paikalle kaikki, on jo myöhäistä. Nähdessään rakkaan ritarinsa kuolleena myös Isode murtuu, ja hän kuolee Tristanin ruumiin äärelle.

Keskustelun aiheita

  • Ottakaa selvää, millä tavalla oopperan tarina eroaa yllä kerrotusta.
  • Ottakaa selvää, millä tavalla elokuvat "Tristan ja Isolde" tarina eroaa yllä kuvatusta.
  • Muuntakaa tarinaa siten, että se sopisi nykyaikaan.
  • Onko Suomessa arvojärjestystä, joka kieltää toisistaan pitävien ihmisten avioitumisen.
  • Mitä yhteistä on kuningaskunnan ja jonkin uskonnon mukaisella arvojärjestyksellä?

Todellisuuskäsityksiin liittyvää musiikkia



Nuoriso täyttää viikonloppuisin tanssipaikat. Iskelmälaulajilla ja rocklaulajilla on omat kannattajansa. Lauluissa on sanat, jotka kertovat meille jotain. On sanottu, että iskelmämusiikki kuvastaa enimmäkseen perinteisiä arvoja. Iskelmissä ei yleensä oteta rohkeasti kantaa elämänkysymyksiin. Sukupuoliasioistakin iskelmissä puhutaan usein peitellysti.

On myös sanottu, että rockmusiikki on yleensä, perusluonteeltaan edistyksellisempää, enemmän muutokseen tähtäävää kuin iskelmämusiikki. Vaikka rocksävelmien sanat saattavat olla hyvin yksinkertaiset, niissä puhutaan usein asioista peittelemättä, niiden oikeilla nimillä".

Jotkut ovat tahtoneet nähdä rockmusiikissa ilmauksen nuorison ikuisesta kapinasta vanhempia sukupolvia vastaan, eräänlaista nuorison itsenäistymispyrkimystä. Rockmusiikin avulla nuoriso erottuu "lällärimusaa" harrastavista vanhoista.

Erityisesti ns. punkrock on korostanut erottumista ympäristöstä.

Popmusiikin katsomuksellinen luonne tulee ilmi myös siinä, että nuorisoryhmillä kuten jengeillä on omaan todellisuuskäsitykseen vetoavat laulajasuosikit.

Tanssi, joka liittyy popmusiikkiin, on nuorison seurustelumuoto. Kun meidän kulttuurissamme ei ole tapana "iskeä" tyttö- tai poikakavereita kadulta, tanssitilaisuudet tarjoavat ujoillekin nuorille yleisesti hyväksytyn mahdollisuuden tutustua toista sukupuolta oleviin ihmisiin. Tästä syystä popmusiikin kantavia ajatuksia on sukupuolielämään liittyvän rakkauden korostaminen.

Viimeksi mainitusta syystä monet uskonlahkot ovat paheksuneet popmusiikkia ja siihen liittyvää tanssia. Vuonna 1965 Helsingissä suoritetun tutkimuksen mukaan enää 5 % suurkaupungin asukkaista piti tanssia syntinä ja mielipidettään ei osannut sanoa 9 %.

Erilaiset nuorison rocktapahtumat kokoavat nykyään kesäisin suuria määriä kuulujoita.

Keskustelun aiheita

  • Kuunnelkaa muutamia iskelmiä ja muutamia rocksävelmiä ja vertailkaa niiden sanoitusten katsomuksia.
  • Mitä on raskas metalli?
  • Mitä mieltä olet tangomarkkinoista.
  • Pidätkö jazzista?
  • Miksi Suomen presidentit ovat viime aikoina osallistuneet jazztapahtumiin?

Uskonnollinen musiikki: hindulaisuus

Hindulaisuuden mukaan jumalan kolmas persoonallisuus Shiva tanssii aikanaan maailmankaikkeuden pirstaleiksi, ja tanssiva Shiva on erittäin suosittu uskonnollisten veistosten aihe. Monista hindutemppeleistä voi kuulla rockmusiikkia muistuttavan terävän rytmin, joka liittyy uskonnollisiin tansseihin. Uskonnollisten tanssien opiskelu saattaa kestää erityisissä kouluissa vuosikausia.

Hindulaisiin seremonioihin liittyy yhteislaulua, jolloin kaikki paikalla olevat laulavat esimerkiksi hymnejä jumalille, mutta tansseissa kaikki tapahtumat saatetaan kuvata ilman yhtään sanaa, pelkästään eleillä. Jotta kaikki katsojat ymmärtäisivät, eleitä täytyy harjoitella erittäin perinpohjaisesti, ja tanssijoilta vaaditaan erinomaisia näyttelijän kykyjä.

Erittäin suosittu hindulainen näytelmä mutkikkaine tansseineen on Ramajana, eepos, joka kertoo, kuinka jumala Vishnu tuli maan päälle Raman hahmossa ja auttoi ihmisiä.

Eepoksessa mm. paholaiskuningas ryöstää Raman vaimon, ja apinain kuningas Hanuman auttaa Ramaa monin tavoin. Hanumanista itsestään on tullut suosittu jumala, ja apinajumalan temppeleissä soi rytmikäs musiikki, joka liittyy Ramajanaan.

Uskonnollinen musiikki: virsilaulu

Kun rockkansa sunnuntai-aamuna hieroo vielä unia silmistään, seurakuntanuoret ja muut uskovaiset rientävät kirkkoihin, joissa Suomessa soitetaan urkumusiikkia ja lauletaan virsilaulua. Etenkin katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa tärkeän osan tätä jumalanpalvelukseksi kutsuttua uskonnollista seremoniaa muodostavat ns. messut.



Kitaraa soittavat ja laulavat tytöt olivat 1960 -luvulla suosittuja helluntailaisten telttakokouksissa

Eri uskonlahkoilla on usein erilaista musiikkia. Esimerkiksi ns. heränneillä on omia virsikirjoja kuten Siionin virret. Helluntaiseurakunnissa suositaan kitaralla säestettyä kuorolaulua, mutta kirkkokuoro kuuluu useimpiin kristinuskon lahkoihin.

Uskonnoissa musiikilla pyritään uskonnollisen tunteen voimistamiseen.

Keskutelun aiheita

  • Kuunnelkaa nauhoilla tai levyiltä intialaista ja eurooppalaista uskonnollista musiikkia ja tehkää sävelkulkuja koskevia vertailuja.
  • Pohtikaa, mistä syystä nämä musiikkityylit eroavat toisistaan.

Sotamusiikki

Sotaan liittyvä musiikki on luultavasti yhtä vanhaa kuin sota. Alkuasukasheimot kiihottivat itseään tanssilla ja musiikilla lähtiessään sotaan. Sotatorvista kehittyivät torvisoittimet, ja torvisoittokunnat soittavat edelleen mielellään marssimusiikkia, jota on käytetty runsaasti sotilasmusiikkina. Suomen luultavasti tunnetuin sotamarssi on Porilaisten marssi, jota soitetaan, kun Tasavallan presidentti saapuu johonkin julkiseen tilaisuuteen.

Isänmaallinen musiikki

Ranskan vallankumouksen aikaan syntyi vallankumouksellinen musiikki, jonka tunnetuin sävelmä lienee Marseljeesi. Suomalaiset ylioppilaat eivät kuitenkaan ehtineet laulamaan Marseljeesia, kun vaaran huomannut Runeberg laati heitä varten Maammelaulun, joka on isänmaallista musiikkia.

Vallankumouksellinen musiikki

Vallankumouksellinen musiikki tuli Suomeen vasta vuosisatamme alussa, kun Suomen sosialidemokraattinen puolue hyväksyi sosialismiin tähtäävät tavoitteet. Sosialismi tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa jokaiselta vaaditaan kykyjensä mukaan ja jossa jokaiselle annetaan ansioidensa mukaan.

Nykyään tätä musiikkia kutsutaan työväenmusiikiksi. Kuuluisin työväenmusiikin sävelmä on Internationale eli Kansainvälinen, ja työväenliikkeen tilaisuuksissa se lauletaan seisoalleen nousten. Suomessa Kansainvälisen työväen marssin lisäksi lauletaan usein Oskar Merikannon säveltämää Työväen marssia ja Taistojen tiellä nimistä alun perin porvarilliseen sävelmään sovitettua työväenlaulua.

Sisällissotamusikki

Vuoden 1918 tapahtumien aikaan Suomessa syntyivät punakaartilaismusiikki ja valkokaartilaismusiikki. Ehkä tunnetuin punakaartilaismusiikkiin kuuluva sävelmä on nykyään Varshavjanka. Punakaartilaiset lauloivat kuitenkin pikemmin Punakaartilaisten marssia. Tunnetuin valkokaartilaismarssi lienee Jean Sibeliuksen säveltämä Jääkärin marssi. Kun valkoiset voittivat, työväki lauloi surulauluja kuten Punakaartilaisen hauta, Laulu Hennalasta, Sotaorvon vala ja Kuolemaantuomitun hyvästijättö. Maanalaisuuteen joutuneet kommunistit lauloivat Vapaata Venäjää, ja tanssipaikalla saattoi syntyä tappelu, jos haitarinsoittaja uskalsi soittaa tämän sävelmän.

Espanjan sisällissota synnytti lukuisia työväenlauluja kuten Madridin ruusut, ja toisen maailmansodan aikainen fasismin vastainen vastarintaliike synnytti lisää fasismin vastaisia lauluja kuten Bandiera rossa.

Kisällilaulut

Toisen maailmansodan jälkeen Suomen työväenliikkeessä laulettiin ahkerasti kisällilauluja, ja viime aikoina työväenlauluperinne on kohdistanut arvostelua hyvin moniin kapitalistisen yhteiskunnan piirteisiin, erityisesti työttömyyteen.

Rauhanmusiikki

Paitsi sota myös rauha on saanut aikaan suuren määrän lauluja, ja itse Dimitri Shostakovitsh on säveltänyt rauhanpuolustajain marssin.

Jumalaton musiikki

Paitsi uskonnot myös ateistit ovat luoneet suuren määrän lauluja. Uskonnottomia lauluja lauletaan, kun lapselle annetaan nimi, kun nuori osallistuu nuorisojuhlaan, kun uskonnottomat menevät naimisiin tai kun uskonnoton kuolee.

Erityisesti ateistien hautajaislaulut eroavat jyrkästi uskovaisten vastaavista. Suomen tunnetuin ateistien hautajaislaulu on venäläisen kansansävelmän mukaan tehty Surumarssi.

Työväen vallankumouksessa kuolleiden hautajaislaulu, josta Neuvostoliiton perustajan Vladimir Leninin kerrotaan pitäneen, on Sait kärsiä puolesta aatteen.

Suomalaisella ateistijärjestöllä Vapaa-ajattelijain liitolla on kaksikin Vapaa-ajattelijain marssia, joita lauletaan järjestön tilaisuuksissa.



Kuuluisaan Beatles- yhtyeeseen kuulunut John Lennon sävelsi ja sanoitti vähän ennen kuin hänet murhattiin seuraavan laulun:

John Lennonon Imagine

Imagine there's no heaven it's easy if you try no hell below us
Above us only sky
Imagine all the people living for today
Imagine there's no countries it isn't hard to do nothing to kill or die for and no religion too
Imagine all the people living life in peace you - you may say
I'm a dreamer
but I'm not the only one I hope some day you'll join us
and the world will be as one Imagine no possessions
I wonder if you can
no need for greed or hunger a brotherhood of man
Imagine all the people sharing all the world you may say
I'm a dreamer
but Ilm not the only one I hope some day you'll join us
and the world will live as one.


Internetissä julkaistu suomennos Imaginesta

Uneksi! Ei valtioita,
ei liene vaikeaa.
Ei enää tappamista,
ei uskontoakaan.
Uneksi! Ihmiskunta
elää rauhassaan.

Sanot: Olen uneksija,
vaan en suinkaan ainoa.
Mukaan toivon sinutkin,
maailma yhteen sulaa.

Uneksi! Ei alistusta,
pystytkö tähänkin?
Ei puutetta ja nälkää,
veljeys kunniaan.
Uneksi! Ihmiskunta
jakaa yhdess' maan.

Sanot: Olen uneksija,
vaan en suinkaan ainoa.
Mukaan toivon sinutkin,
maailma yhdess' elää.

Suomentanut
Pertti Manninen
tammikuussa 2000.

Keskustelun aiheita

  • Opetelkaa laulamaan John Lennonin Imagine. Yrittäkää esittää se jossakin koulunne juhlassa.
  • Vertailkaa isänmaallisia lauluja, työväenlauluja sekä valkokaartilais- ja talonpoikaisarmeijan lauluja.
  • Kuunnelkaa tallenteilta uskonnottomien lauluja.
  • Jos ryhmäänne kuuluu musiikin harrastajia, sanoittakaa ja säveltäkää oma aatteellinen laulu. Tarvittaessa voidaan tyytyä jonkin vanhan laulun uudelleensanoittamiseen.
  • Miten laulujen sanoilla voitaisiin edistää ihmisten keskeistä suvaitsevuutta?