Kulttuuri

1. Kulttuuri
2. Kulttuurin käsite
   1. Määritelmä
   2. Jaotteluja
3. Kulttuuri ja yhteisö
   1. Ihmisen synty
   2. Maanviljelys
   3. Metsästys
   4. Soturit
   5. Uskonnot
   6. Perhe
   7. Mitä yhteiskunnallisia tehtäviä perheelle on jäänyt
   8. Keskustelun aiheita
   9. Ydinperheen vaihtoehtoja
      1. Onko vaihtoehtoja?
      2. Yhteisöasumisen perusteluja
      3. Ryhmäavioliitto
      4. Palvelutalo
      5. Yhteisötalo
      6. Savolainen suurperhe
      7. Isojako
      8. Suurperhekokeilut
      9. Yhteisöllisen asumisen etuja
      10. Yhteisöasumisen haittoja
      11. Yhteisön sukupuolisuhteet
   10. Keskustelun aiheita
   11. Suvun merkityksestä
   12. Suku ja toteemi
   13. Sukuun liittyviä tapoja
   14. Keskustelun aiheita
   15. Onko isyys ongelma?
   16. Keskustelun aiheita
4. Kulttuurin tutkimus
   1. Määritelmä
   2. Tieteenaloja
   3. Keskustelun aiheita

Kulttuurin käsite

Määritelmä

Kulttuuri on jonkin yhteisön (tavallisesti ihmisyhteisön, mutta voidaan puhua myös eläinyhteisöistä) yleinen valtarakenne.

Jaotteluja

Tuskin mistään muusta asiasta on yhtä paljon keskenään ristiriitaisia mielipiteitä kuin kulttuurista.

Kulttuureiksi kutsuttuja ilmiöitä voidaan luokitella hyvin monin tavoin kuten seuraavasti:

• Alueelliset valtapiirit
• Uskonnolliset valtapiirit
• Toiminnalliset valtapiirit
• Historialliset valtapiirit
• Alakulttuurit

Kulttuuri ja yhteisö

Ihmisen synty

Ihmisten kultuurista voidaan puhua vasta siltä ajalta, kun on ollut ihmisiä.

Monien tutkimusten mukaan ensimmäiset nykyihmisen esi-isät elivät Afrikassa. Ihmisiä eli myös muualla, mutta vain nykyihminen on säilynyt lajina. Nykyihmiset söivät enimmäkseen kasvisruokaa, ja he liikkuivat ryhmissä. Miehet ja naiset olivat suhteellisen tasa-arvoisia, ja myös sukupuolielämän arvellaan olleen melko vapaata.

Maanviljelys

Maanviljelys syntyi lämpimässä ilmastossa, ja arvellaan, että maanviljelyksen keksivät naiset. Arvellaan myös, että maanviljelys kuten monet muutkin asiat on keksitty useita kertoja ja useissa eri paikoissa. Joillakin alueilla vallitsi ns. äidinoikeus. Naiset olivat yhteisössä määräävässä asemassa ja myös jumalat olivat naisia.

Metsästys

Kun ihmiset vaelsivat yhä kauemmas pohjoiseen, lihan osuus ravinnosta kasvoi. Metsästystä harjoittivat ensisijaisesti miehet. Pohjoiseen muuttaneiden ihmisten ihonväri vaaleni vähitellen. Kun miehet hankkivat pääosan ravinnosta, he alkoivat myös hallita yhteisöjä. Isänoikeus vahvistui.

Soturit

Eräillä alueilla alkoi kehittyä sivistys, mutta eräillä toisilla alueilla metsästäjät kehittyivät sotureiksi. Vähitellen metsästäjäkansat alkoivat valloittaa maanviljelyskulttuurien alueita, ja syntyi käsitys, että valkoihoiset ovat parempaa rotua kuin tummat, koska valkoihoiset pystyvät valloittamaan tummaihoisten asuttamia alueita. Intian kastilaitos perustuu osittain tähän vanhaan käsitykseen.

Pohjoisten kansojen uskonnossa valo ja aurinko merkitsivät hyvää, pimeys pahaa. Tämä uskonnollinen käsitys laajennettiin koskemaan myös ihonväriä.

Uskonnot

Kun valkoinen ihminen vyöryi Euroopasta aina Intiaan asti, myös jumalat vaihtoivat sukupuolta. Aluksi auringonjumalat, myöhemmin kuningasjumalat, olivat miehiä. Isänoikeudellinen, miesten hallitsema yhteiskunta laajeni lähes kaikkialle Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan.

Perhe

Suomalaiseen käsitykseen perheen luonteesta on vaikuttanut voimakkaasti mm. kristinusko, jonka perheajattelu on paljolti pohjautunut juutalaiseen isänoikeudelliseen perinteeseen.

1600- ja 1700- luvuilla etenkin Savossa ja Hämeessä esiintyi isänoikeuteen perustuvia suurperheitä. Suurperheeseen kuului monia isiä, äitejä, lapsia, isovanhempia, setiä, tätejä, serkkuja jne. Eniten suurperheitä oli Pohjois-Karjalassa.

Myös muualla maailmassa suurperhe on ollut yleinen. Se on liittynyt ennen kaikkea paimentolaisuuteen, kiertoviljelyyn ja maanviljelyyn. Suomessa suurperhelaitoksen tyypillinen elämänmuoto oli itäsuomalainen kaskikulttuuri. Usein suurperhe käsitti 20–30 perheenjäsentä, mutta joskus perheenjäseniä saattoi olla jopa sata.

Suurperheessä esimerkiksi lapsilla oli nykyistä enemmän ihmissuhteita, mutta toisaalta suurperheissä saattoi vallita varsin ankara ja perheenjäsenten henkilökohtaista vapautta rajoittava kuri.

Viimeisten sadan vuoden aikana ihmisten muutto kaupunkeihin on hävittänyt suurperheet. Jäljelle on jäänyt ns. ydinperhe, johon kuuluvat isä, äiti ja heidän lapsensa. Ydinperhe muodostetaan solmimalla avioliitto tai avoliitto. Silloin perhettä kutsutaan avioperheeksi tai avoperheeksi.

Suurperheen häviäminen merkitsi itse asiassa perheen eriytymistä suvusta. Perheenpää alkoi edustaa "valtiovaltaa". Syntyi tuotannollinen yksikkö, jota kutsutaan porvarilliseksi perheeksi. Perheyritys kasvatti lapset perheen työn jatkajaksi. Perhe hallitsi tiettyä omaisuutta.

Kapitalistisen tuotantotavan kehittyessä perhe irtaantui tuotannosta. Perheenpää ei ollut enää käsityöläinen tai kauppias vaan yrityksen työntekijä.

Perheen toimeentulon turvaamiseksi myös äidin piti mennä ansiotyöhön. Lapset eivät olleet enää vanhempien työn jatkajia ja vanhuuden toimeentulon turvaajia vaan lapsia hankittiin lähinnä tunnesyistä. Perheen koko pieneni. Nykyinen ydinperhe on ennen kaikkea kulutusyksikkö.

Perhe liittyy myös miehen ja naisen sukupuolisten tarpeiden tyydyttämiseen. Suomessa kristillisen perheen oletetaan olevan yksiavioisen. Enemmistö alkeellisista kulttuureista on saattanut olla moniavioisia. Moniavioisuus voi olla joko monivaimoisuutta (yleisempi) tai monimiehisyyttä. Monivaimoisuutta on esiintynyt ankaran isävaltaisissa islamilaismaissa, monimiehisyyttä mm. Tiibetissä.

Aikaisemmin erilaisia moniavioisuuden muotoja on esiintynyt lähes kaikkialla.

Mitä yhteiskunnallisia tehtäviä perheelle on jäänyt

Aikaisemmin suku tai suurperhe huolehti vanhuksista, lapsista ja sairaista. Huolenpidon aste vaihteli suuresti; vanhuksia ja lapsia saatettiin jättää heitteille tai jopa surmata.

Suku tai suurperhe oli tuotantoyksikkö, joka liittyi lihasvoimaa vaativaan tuotantotapaan.

Nykyään esimerkiksi maanviljelystä voi koneiden avulla harjoittaa ydinperhe ilman muiden ydinperheiden apua.

Ydinperheen tärkeimpinä tehtävinä pidettiin aikaisemmin mm. seuraavia asioita:

• Aviopuolisoiden yhdyselämän vakiinnuttaminen ja sukupuolielämän valvonta
• Työnjako sukupuolten kesken
• Lasten hoito ja kasvatus
• Kulttuurin välittäminen seuraavalle sukupolvelle

Viime vuosikymmeninä kaikki nämä tehtävät ovat joutuneet tai ne on asetettu kyseenalaisiksi. On syntynyt erilaisia sukupuolielämän vapautta korostavia ajatussuuntia, jotka ovat mm. katsoneet, ettei aviopuolisolla ole oikeutta määrätä toisen aviopuolison sukupuolielämästä.

Rekisteröidyn avioliiton rinnalla avoliitto, joka perustuu pelkästään puolisoiden väliseen sopimukseen, on saavuttanut entistä laajempaa kannatusta.

Naisten ja miesten tasa-arvoa edustavat järjestöt ovat halunneet poistaa kotitöiden jakamisen miesten töihin ja naisten töihin. Erityisesti naisasialiike on katsonut, että ydinperhe rasittaa nykyisessä muodossaan liikaa perheenäitiä.

Lasten hoito ja kasvatus ovat huomattavassa määrin siirtyneet päivähoidon ja koulujen tehtäviksi.

Koulu on entistä suuremmassa määrin ottanut tehtäväkseen kulttuurin välittämisen seuraaville sukupolville. Koulu on yhtenäistämässä suomalaista kulttuuria.

Yhteiskunta huolehtii nykyään useimmiten myös vanhuksista ja sairaista. Omaishoitajien asema on vaikea.

Nykyään perheessä tapahtuva toiminta edustaa pääasiassa vapaa-aikaa, jolloin ruumiillisesti kerätään voimia ja henkisesti lataudutaan seuraavaa työpäivää varten.

Huomattavan osan vapaa-ajastaan perheet käyttävät (aineelliseen tai viihteelliseen) kulutukseen.

Keskustelun aiheita

• Mitä ongelmia nykyiseen ydinperheeseen liittyy (naisen asema siinä)?
• Mitä aikuisten ja lasten välisiä ristiriitoja ydinperheessä esiintyy?
• Mitkä tekijät aiheuttavat vaikeuksia ydinperheen isän ja äidin välisiin suhteisiin?
• Miten kokopäivätyössä käyvät vanhemmat voivat vaikuttaa oman kulttuuriperintönsä siirtämiseen lapsilleen?

Ydinperheen vaihtoehtoja

Onko vaihtoehtoja?

Suomalaista naisasialiikettä edustava SAFA-arkkitehti Anneli Lyytikkä kuvaa ydinperheen vaihtoehtoja Teknisen korkeakoulun diplomityössään Asumisen vaihtoehtoja. Hän arvostelee ydinperheeseen perustuvaa asumista mm. seuraavasti.

Yhdessä kaupungissa keitetään ja paistetaan päivittäin sadoissa tuhansissa keittiöissä, mitä voidaan pitää valtavana työvoiman tuhlauksena. Rinnakkain tämän kehityksen kanssa voidaan todeta perheen yksityisyyden lisääntyminen ja muut negatiiviset seuraukset etenkin naisten näkökulmasta katsoen.

Onkin ilmeistä, että on miltei mahdotonta saavuttaa sukupuolten tasa-arvoa ydinperheen ja pientalouden puitteissa.

Nykyinen perhe on usein pieni yksikkö. Se muodostuu miehestä, vaimosta ja yhdestä tai useammasta lapsesta. Sukulaisperheet asuvat muissa kaupunginosissa tai maan muissa osissa. Elämä on muuttunut yksityiseksi.

Jokaisella on oma pesukone, pölynimuri ja kaikki muut kodin koneet. Pakastinateriat lämmitetään ja syödään yksin tai kaksin. Illan täyttää televisio. On vaikea tuntea kuuluvansa yhteen muiden asuntoalueen ihmisten kanssa. Suuressa vuokratalossa ei yleensä tunneta ketään, apua on vaikea saada tarvittaessa.

Ihannekuva avioliitosta ja pienestä ydinperheestä antaa usein väärän käsityksen siitä, millainen tilanne todellisuudessa on. Ja entä mitä tarjotaan niille, jotka jostain syystä eivät voi tai halua löytää turvaa ja tyydytystä inhimillisten kosketusten tarpeelleen ydinperheen puitteissa (yksinhuoltajat, yksinäiset jne.).

Näin ollen on (Anneli Lyytikän mielestä) ilmeistä, että ydinperhettä nykyisessä muodossaan tulee täydentää muilla yhteiselämän muodoilla. On tärkeätä, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus kuulua ryhmään, joka voi antaa heille turvaa. Asuinyhteisö ei sovi kaikille, eivätkä kaikki sitä haluakaan. Halukkaille tulisi kuitenkin sallia vaihtoehtoja.

Yhteisöasumisen perusteluja

Yhteisöasumista on perusteltu mm. seuraavilla asioilla:

• Nykyinen perheyksikkö on keskimäärin liian pieni kalliisiin laiteostoihin ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen.
• Voimavaroja kuten työvoimaa, energiaa, luontoa jne. voidaan säästää.
• Ihmisten vieraantumista, erityisesti eristyneisyyttä, voidaan välttää, ja samalla voidaan vähentää väkivaltaa, alkoholin käyttöä, itsemurhaa ja psyykkisiä ongelmia.
• Lasten ja vanhusten huoltokulut ovat kasvaneet, ja niitä voidaan vähentää.

Anneli Lyytikkä määrittelee perheen vaihtoehtoihin liittyvät sanat seuraavasti:

Ydinperhe on tavallinen perhetyyppi, jossa on isä, äiti ja lapsia.

Suurperhe muodostuu 3-12 aikuisesta ihmisestä, joilla on mahdollisesti alle 18-vuotiaita lapsia. He asuvat yhdessä vapaaehtoisesti ja heillä on yleensä läheiset tunnesuhteet toisiinsa. He tuntevat esim. toistensa tarpeet, toiveet ja odotukset. Tämä määrääkin jäsenten enimmäismäärän suurperheessä.

Perusryhmäksi (primääriryhmäksi) kutsutaan sekä ydinperhettä että suurperhettä, koska se on pienin ryhmä, jonka jäsenet ovat järjestäneet tyydyttääkseen erilaisia Olennaisia tarpeitaan. Tarpeet koskevat ennen kaikkea läheistä tunnesuhdetta pieneen tunnettuun ryhmään, mutta siihen voi liittyä myös taloudellinen turvallisuus.

Toisen asteen ryhmä (sekundääriryhmä), joka tulee perusryhmän (primääriryhmän) jälkeen suuruusjärjestyksessä tai merkityksessään yksilölle, esim. työryhmä, toverit, yhdistykset jne.

Yhteisö (kollektiivi) on tässä tapauksessa tiettyä yhteistä vastuuta tunteva erisuuruisten perusryhmien (primääriryhmien) sekä yksilöiden yhteenliittymä. Yhteisö (kollektiivi) on siis eräänlainen toisen asteen ryhmä (sekundääriryhmä), joka on huomattavan voimakkaasti liittynyt yhteen.

Ryhmäavioliitto

Ryhmäavioliitto on sellainen suurperhe, jossa parisidonnaisuuksista on luovuttu ja perusryhmässä (primääriryhmässä) on useampi kuin yksi sukupuolikumppani.

Palvelutalo

Palvelutalo

Palvelutalo tarkoittaa sellaista järjestelyä, jossa voi ostaa useita niitä palveluja, jotka perinteisesti suoritetaan kotona. Palvelutalossa asutaan, koska siellä on muita, jotka myös haluavat käyttää palveluita ja yhdessä muodostetaan tarpeeksi suuri ryhmä palveluiden tuottamiseksi halvalla.

Näin voidaan rakentaa kaksinkertaisesti, esimerkiksi keittiö asuntoon ja ravintola, ja asukkailla on mahdollisuus valita näiden vaihtoehtojen välillä. Palvelutaloja on nykyään tarjolla lähinnä vanhuksille.

Yhteisötalo

Yhteisötalo (kollektiivitalo) sen sijaan on rakennettu yhteisyydelle eikä vain palveluja varten. Laitteistoja ei pyritä kaksinkertaistamaan, vaan yhteisiä palveluja ja toimintoja on painotettu asuntopalveluiden kustannuksella. Yhteisö (kollektiivi) perustuu vastavuoroiseen apuun eikä ostettaviin palveluihin, ja kollektiivin jäsenet pyrkivätkin itse huolehtimaan yhteisten tilojen ylläpidosta.

Savolainen suurperhe

Suomessa yhteisöllistä (kollektiivista) elämänmuotoa ovat edustaneet karjalainen ja savolainen suurperhe, joka käsitti usein 3-7 ydinperhettä ja 20–30 henkeä, mutta tunnettiin jopa 60 hengen suurperheitä.

Isännän johdolla karjalainen suurperhe puhtaassa muodossaan eli melkein täydellisessä yhteisomistuksessa. Maanviljely, karjanhoito, ruokatalous, rahatalous, toisin sanoen koko talonpito oli suurperheen yhteistä. Kunkin perheen ja henkilön yksityinen omaisuus ja yksityinen talous supistuivat sen rinnalla aivan vähiin eikä merkinnyt juuri mitään.

Rengit (miespalvelijat) ja piiat (naispalvelijat) samoin kuin irtolaiset (kestit, loiset) olivat harvinaisia siellä, missä suurperhelaitos oli hallitsevassa asemassa. Kun omaa väkeä oli talossa paljon ja niin kauan kuin suurperhe kykeni elättämään jäsenensä, ei erityistä palvelevaa ja irtainta luokkaa tarvittu.

Vaikka yleensä koko suurperhe asui ja eli samassa tuvassa, tietyn yksityisyyden takasi vanha suomalainen aittajärjestelmä. Vanhojen kertomusten mukaan on jokaisella täysikasvuisella pojalla ja tyttärellä, jopa jokaisella aikuisella miehellä ja naisella talossa pitänyt olla oma aittansa.

Jokainen mies rakensi itselleen huoneen jos ei ennen niin ainakin naimaikään tultuaan.

Aitat luettiin ns. irtaimeen omaisuuteen. Aittoja käytettiin tavallisesti makuupaikkoina, vain päivisin oli koko perhe yhteisessä tuvassa samoin kuin kovimman talven aikana. Myöhemmin alkuperäinen makuuaitta muuttui tavalliseksi pirttirakennuksen jatkoksi rakennetuksi kamariksi.

Isojako

Ruotsin vallan loppuaikoina Suomessa suoritettiin maataloudellisia uudistuksia kuten isojako, tilain jakaminen, torpparilaitos, uudisasutus jne., jotka olivat omiaan hävittämään suurperheen.

Karjalaisen ja savolaisen suurperheen yhdessäolo oli usein taloudellisen välttämättömyyden sanelemaa. Suurperhe antoi jäsenilleen taloudellista turvaa, koska minkäänlaista yhteiskunnan taholta tulevaa turvaa ei vielä ollut. Suurperheen jäsenten ihmissuhteet eivät välttämättä olleet hyvät.

Kalevalakin tuntee esimerkiksi anopin ja miniän erimielisyydet. Vanhanisännän ja vanhanemännän välit saattoivat olla niin huonot, etteivät he edes puhuneet toisilleen, mutta taloudellinen pakko piti yhteisön koossa.

Suurperhekokeilut

Sointula nykyään

Viime vuosisadalla sosialististen aatteiden vaikutuksesta ja meidän vuosisadallamme myös porvarillisesti ajattelevien keskuudessa on syntynyt vapaaehtoisuuteen perustuvia suurperhekokeiluja.

Tällaisia kokeiluja on kuitenkin vaikeuttanut sopivien asuntojen puute. Tästä syystä on rakennettu kokeilutarkoituksessa myös suurperheasumiseen soveltuvia asuinkokonaisuuksia.

Tällainen asuinkokonaisuus suunnitellaan tavallisesti siten, että siinä voi asua erikokoisia suurperheitä. Yksityisyyden aste voi vaihdella suuresti. Voi olla, että asuntojen yksityistiloja on supistettu vain vähän, keittiö on korvattu keittokomerolla, oleskelutiloja on pienennetty ja rakennettu yhteisiä oleskelutiloja jne. (Esimerkiksi television katselua varten ei kaiken järjen mukaan tarvita joka perheeseen erillistä huonetta, vaan televisiota voidaan katsella yhteistiloissa.) On järjestetty yhteisruokailua, lastentarha jne.

Yksityisasuntojen yhteistilat voidaan myös kokonaan hävittää, jolloin yksityistä on vain jokaisen asukkaan oma makuuhuone.

Lopulta voidaan myös eristäytymistila hävittää. Tämä on erittäin harvoin toteutettu mahdollisuus, sillä yleensä katsotaan, että yksilö tarvitsee mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaansa.

Yhteisöllisen asumisen etuja

Yhteisöllisellä (kollektiivisella) asumisella on katsottu olevan seuraavia etuja:

Yhteisö (kollektiivi) opettaa erilaisia ihmisiä tulemaan toimeen keskenään.

Tasa-arvoisuus eri sukupuolten sekä lasten ja aikuisten välillä kasvaa.

Lasten kasvatus helpottuu, jos on paljon eri-ikäisiä lapsia. Lapsilla on aina sisaruksia vaikka vanhemmat eivät olisi hankkineetkaan täyttä sarjaa.

Ihmissuhteissa vallitsee valinnanvapaus, mikään ihmissuhde ei tule liikaa vallitsevaksi (mies-nainen, äiti-lapsi jne.).

Parien väliset suhteet pikemmin lujittuvat kuin löystyvät, koska vaikeudet ja odotukset eivät rasita vain tätä yhtä suhdetta ja kun kosketukset parisuhteen ulkopuolella ovat helposti saatavilla.

Turvallisuudentunteen tuovat ihmissuhteet eivätkä tavarat.

Ulkopuoliset, esimerkiksi kaupalliset houkuttimet eivät tehoa yhtä hyvin yhteisöön (kollektiiviin) kuin ydinperheeseen.

Kollektiivi tarjoaa inhimillisen mahdollisuuden huolehtia opiskelijoista, vanhuksista, vammaisista jne.

Yhteishankinnat ovat taloudellisesti edullisia.

Yhteiskäytön vuoksi on varaa erikoistiloihin ja hankintoihin, joihin ydinperhe ei pysty (uima-allas, kirjasto, astianpesukone jne.).

Tilapäisessä rahanpuutteessa ei joudu hätään.

Töiden järkiperäistäminen antaa vapaa-aikaa. Tasa-arvo lisääntyy ja myös lastenhoitoapua on aina saatavissa.

Erilaisiin tehtäviin löytyy aina työvoimaa.

Yhteisöasumisen haittoja

Yhteisöasumisella (kollektiiviasumisella) on katsottu olevan seuraavia haittoja:

On vaarana se, että jäsenten käsitys todellisuudesta (maailmasta) yksipuolistuu ja ryhmähenki kääntyy ulkopuolisia vastaan.

Jos ihmiset ajattelevat eri tavoin, voi syntyä jatkuvia riitoja.

Eristäytyminen voi olla vaikeaa.

Syntyy pakollisia, ei-haluttuja kosketuksia muihin ihmisiin.

Kosketukset ulkopuolisiin voivat kärsiä.

Käytännölliset järjestelykysymykset vaativat aikaa ja vaivaa ja voivat tuntua ikäviltä ja raskaalta.

Erot perhetaustassa, kasvatuksessa, koulutuksessa, iässä, ammatissa ja luonteessa aiheuttavat ongelmia.

Estot ja epävarmuus aiheuttavat ongelmia.

Itsekkäät ja määräilyhaluiset aiheuttavat ongelmia.

Sukupuoliset vaikeudet aiheuttavat ongelmia.

Pienten ryhmien ("klikkien") muodostuminen aiheuttaa ongelmia.

Jäsenten vaihtuvuus aiheuttaa ongelmia.

Erilaiset käsitykset lasten kasvatuksesta aiheuttavat ongelmia.

Erilaiset käsitykset järjestyksestä ja siisteydestä aiheuttavat ongelmia.

Omistussuhteet aiheuttavat ongelmia.

Lapsilla, jotka ovat kasvaneet yhteisössä (kollektiivissa), voi olla vaikeuksia ulkomaailman kanssa esim. koulussa, toisaalta yhtesö (kollektiivi) tarjoaa mahdollisuuden kasvattaa lapset vanhempien arvomaailmaan toisin kuin kunnallinen päivähoito.

Yhteisön sukupuolisuhteet

Yhteisön (kollektiivin) sukupuolisuhteista Anneli Lyytikkä kirjoittaa seuraavasti:

Ei voi olla ratkaisevaan elävätkö ihmiset kiinteässä parisuhteessa, vaihtavatko kumppania usein vai harrastavatko ryhmäseksiä. Jos ajatellaan, että suurin nykyinen seksuaalinen ongelma on seksuaalisuuden pelko, seksuaalisuuden tukahduttaminen, täytyy olla paljon ratkaisevampaa lisätäänkö itsensä ja kanssaihmisten kykyä rakastaa vai tukahdutetaanko sen kehittyminen tavalla tai toisella.

Yhteisössä (kollektiivissa) voidaan valita rakentamistapa, joka ei kohota pientä yksiavioista perhettä kaikkien ihanteeksi.

Kysymys onko ihminen yksiavioinen vai ei menettää mielenkiintonsa. Kummallekin elintavalle on tilaa tällaisessa asumisyhteisössä. Teini-ikäiset ehkä tulevat harrastamaan vapaampaa suhteita, vanhemmilla ehkä suhteet ovat kiinteämpiä.

Elämänikäiset yksiavioiset suhteet saattavat kuitenkin olla harvinaisia. Yksiavioiset suhteet, jotka korvaavat toisensa, tuntuvat todennäköisimmiltä.

Keskiaikainen vihkiminen

Suomessa kirkollisella tai siviilivihkimisellä muodostettua liittoa kutsutaan avioliitoksi.

Mainituilla tavoilla rekisteröimätöntä avioliittoa kutsutaan avoliitoksi. Avioliiton ja avoliiton välillä on oikeudellisia eroja.

Tärkein ero on, että avioliitto voidaan purkaa vain tuomioistuimen päätöksellä tai se voi purkautua jommankumman puolison kuollessa, mutta avoliitto voi purkautua avopuolisoiden yhteisellä sopimuksella tai toisen avopuolison päätettyä purkaa avoliito.

Keskustelun aiheita

• Onko kunnassasi palvelutaloja? Keitä niissä asuu?
• Millainen on soluasunto?
• Ottakaa selvää siitä, kuinka monessa asunto-osakeyhtiössä on yhteinen pesutupa? Mitä muita yhteisiä tiloja taloyhtiöissä on?
• Miten tulet toimeen naapureittesi kanssa?
  
• Keskustelkaa avioliiton ja avoliiton eduista ja haitoista.
• Keskustelkaa, miten Suomessa olisi mahdollista perustaa ydinperheen vaihtoehto.
• Miten Jukolan veljesten aikeelle hankkia yhteinen vaimo kävi?
• Miten avioliitto solmittiin muinaisina aikoina? Ketkä ovat eri kulttuureissa päättäneet avioliitoista?
• Aiotko joskus solmia avioliiton tai avioliiton? Miksi?
• Mikä ero on uskonnollisella vihkimisellä ja siviilivihkimisellä?
  

Suvun merkityksestä

Amur-joen giljakkien mukaan heidän sukukunnalleen antavat leiman yhteinen appi ja vävy, aviositeet on solmittava tiettyjen toisten sukujen kanssa, yhteinen tuli, yhteinen esi-isien ja luonnonhaltijain, ensi sijassa karhun, palvonta. yhteinen verisakko, kun murha on tapahtunut ja yhteiset (tabu)säännökset.

(Tabu tarkoittaa a) yliluonnolliseen perustuvaa kieltoa, b) tämän kiellon tarkoittamaa tekoa ja c) esinettä tai asiaa, jota kielto koskee.)

Heidän sukua kuvaava sanansakin tarkoittaa ruokasäkkiä.

Varhaisissa yhteiskunnissa suku oli tavattoman tärkeä, ja tuskin missään se on ollut yhtä tärkeä kuin muinaisessa Kiinassa.

Lyhteitä pellolla

Varsin usein peltojen omistusoikeus kuului suvulle kokonaisuudessaan eikä yksityiselle, jolla oli siihen vain käyttöoikeus.

Mainittakoon, että Suomessakin maat jaettiin vasta Ruotsin kuninkaiden toimesta. (Sarka- ja isojako).

Nykyään sukulaisuutta lasketaan sekä äidin että isän puolelta. Lapsen lähimmät sukulaiset ovat siis isä ja äiti. Ydinperheessä muita sukulaisia ovat veljet ja sisaret.

Entisaikojen suurperheissä saattoi esiintyä useita sukupolvia, perheeseen saattoi kuulua vanhempien vanhempia eli isovanhempia (isoisiä ja isoäitejä), isän veljiä eli setiä, äidin veljiä eli enoja, isän tai äidin sisaria eli tätejä Sekä viimeksi mainittujen lapsia eli serkkuja. Edellä mainitut ovat varsinaisia sukulaisia.

Appi tarkoittaa puolison isää ja anoppi puolison äitiä. Vävy tarkoittaa tyttären aviomiestä ja miniä pojan vaimoa. Viimeksi mainitut ryhmät eivät ole biologista sukua.

Vaikka sukua nykyään lasketaan sekä isän että äidin puolelta, on yleistä, että sukunimi määräytyy isän mukaan. Nykyään ollaan monissa maissa lisäämässä mahdollisuuksia valita lapselle kumman tahansa vanhemman sukunimi. Suomessa vaimo ja lapset käyttävät varsin usein perheenisän nimeä, mutta myös muut mahdollisuudet ovat lisääntymässä.

Suku ja toteemi

Nimitys "totemismi" on johdettu Yläjärven intiaanien kielen sanasta "ototeman", joka voidaan kääntää suomeksi sanoilla "hänen sisarussukunsa". Kansatutkimuksessa totemismilla tarkoitetaan yliluonnollista yhteyttä jonkin ihmisryhmän ja eläinlajin, harvemmin myös jonkin kasvilajin tai luonnonilmiön, välillä.

Totemistisesta ihmisryhmästä käytetään usein nimitystä klaani.

Totemismia esiintyy mm. intiaaneilla, eräissä osissa Afrikkaa, todennäköisesti sitä on (eläinjumalista päätellen) esiintynyt myös varhaisessa Egyptissä, Intiassa ja joillakin vähäisemmillä alueilla Aasiassa.

Erityisesti intiaaneilla ryhmän jäsenet käsittävät olevansa toteemieläimen jälkeläisiä tai suorastaan samaistavat itsensä toteemieläimeen. Toteemieläimen syönti on kielletty.

Sukuun liittyviä tapoja

Yleensä lähisukulaisten kuten vanhempien ja lasten sekä sisarusten väliset avioliitot ovat kiellettyjä. Eri kulttuureissa on esiintynyt erilaisia avioliittokieltoja.

Varsin usein vanhemmilla on ollut määräysvaltaa lastensa suhteen.

Yksityisomistus liittyy oleellisesti isänoikeudelliseen sukuun. Yksityisomistukseen kuuluu, että yksi tai useampi lapsista perii vanhempansa. Vanhemmat voivat myös jälkisäädöksellä eli testamentilla määrätä eräin rajoituksin omaisuutensa jakamisesta kuolemansa jälkeen.

Nykyään Suomessa jaetaan vainajan omaisuus tasan hänen lastensa kesken, ellei testamentissa ole toisin määrätty. Kuitenkin vähintään puolet vainajan omaisuudesta on jaettava hänen lapsilleen.

Aikaisemmin saattoi esiintyä lakeja, joiden mukaan esimerkiksi vanhin poika peri vanhempansa. Tällöin varakkaankin perheen lapset saattoivat jakautua varakkaisiin ja köyhiin.

Me olemme tottuneet pitämään omaa sukulaisuusjärjestelmäämme ainoana luonnollisena, mutta muiden sukulaisuusjärjestelmien tarkastelu osoittaa, että lukemattomat erilaiset järjestelmät ovat järkeviä.

Tutkijat ovat löytäneet mm. seuraavia sukulaisuuserottelujen perusteita:

• sukupolvierot
• ikäerot
• linja- ja rinnakkaissukulaisuus (isä on linjasukulainen, veli on rinnakkaissukulainen)
• sukupuolierot (veli, sisar)
• miehillä ja naisilla saattaa olla erilainen sukulaisuusnimistö
• sukulaisuuden välittäjän sukupuoli (isän veli, isänisä)
• biologinen ja avioliittoon perustuva sukulaisuus (sisar biologinen, anoppi ei)
• sukulaisuuden välittäjän asema (esim. naimisissa, naimaton).

Keskustelun aiheita

• Mikä on suvun merkitys omassa elämässäsi?
• Miksi suku on menettänyt aikaisemman merkityksensä?
• Jos eläkkeet tulevaisuudessa alenevat tai häviävät, pitääkö suku huolta vanhiúksista?
  

Onko isyys ongelma?

Epävarmuus isyyskysymyksessä voi hiertää pahasti parisuhdetta ja ihmismieltä. Niin ei tarvitse olla.

Nykyaikaisen molekyylibiologian ansiosta varmuuden saa helposti. DNA-analyysi antaa myös miehelle mahdollisuuden varmistaa isyytensä. Se voidaan joko todeta tai sulkea pois. Isyyden toteamisessa tuloksen varmuus on 99.99987 % tai enemmän. Sen poissulkemisessa varmuus on 100 %.

Isyystestin suorittamiseen ei tarvita oikeusistuimen määräystä. Kuka tahansa yksityishenkilö pystyy kotona otettavien näytteiden avulla saamaan nopeasti varmuuden asiasta.

Saksalaisen die Welt-lehden mukaan Euroopassa avioliitossa syntyneistä lapsista noin 10 prosentilla - joidenkin arvioiden mukaan jopa 20 prosentilla - on eri perimä kuin aviomiehellä.

Tämä tarkoittaa, että lapsen biologinen isä on joku muu kuin aviopuoliso. Epävarmuus lapsen alkuperästä ei kalva ainoastaan miehen mieltä. Esimerkiksi Saksassa kaikista isyysanalyyseista noin 30 % tehdään äidin toimeksiannosta.

Sukulaisuutta tutkittaessa DNA-analyysi antaa yksiselitteisen vastauksen huomattavasti helpommin ja pienemmin kustannuksin kuin perinteiset menetelmät.

DNA-analyysissä verrataan keskenään isän ja lapsen tiettyjä DNA- alueita. Tutkittavat DNA-alueet ovat sellaisia, että niiden avulla voidaan selvittää ainoastaan sukulaisuutta, ei esimerkiksi periytyviä sairauksia.

Tähän tarvitaan heiltä molemmilta näytteet, joiden ottaminen käy helposti: vain hiukan sylkeä, hiuksia tai muuta näytteeksi kelpaavaa solukkoa. Näytteet lähetetään laboratorioon analysoitaviksi ja tulokset saadaan 2 - 3 viikon kuluessa.

Lisätietoja ja hinnaston löydät osoitteesta http://www.isyystesti.fi/

Tällä hetkellä hinnat vaihtelevat 430 – 700 euroon.

Keskustelun aiheita

• Onko mielestäsi oikein, että aviomies katsotaan Suomessa automaattisesti lapsen isäksi?
• Isyystutkimus on siinä määrin halpa, että se voitaisiin helposti suorittaa kaikille syntyville lapsille. Miksi näin ei menetellä?
• Mitä kaikkia vaikeuksia perheelle tulee, jos mies alkaa epäillä, onko hän jonkin lapsen isä?
• Onko naurun asia, jos esimerkiksi kahden valkoihoisen perheeseen syntyy lapsi, jonka oikean isän ihonväri on muu kuin aviomiehen?
• Mitkä ovat mielestäsi lapsen oikeudet ja mikä on lapsen etu näissä asioissa?

Kulttuurin tutkimus

Määritelmä

• maantiede,
• jälkikoloniaalinen todellisuus,
• massakulttuurin yleisöt,
• rotukysymys,
• matkustaminen,
• AIDS,
• populaarimusiikki,
• postmodernismi,
• kasvatus,
• rikosromaanit,
• sosiaalisen sukupuolen problematiikka,
• biologiatieteen kulttuuristen seuraamukset,
• intialaisleskien polttaminen,
• ruumiillisuus,
• vuoden 1968 tapahtumat,
• uimarannat,
• psykoanalyysi,
• minätekniikat,
• Rambo,
• postimyyntiliikkeet,
• uuden ajan teknokulttuuri,
• chicanot,
• etiikka,
• William Shakespeare,
• historiantutkimus,
• Unkarin vuoden 1956 kansannousu ja australialaiselokuvien maailmat.

Tieteenaloja

• Folkloristiikka eli perinteentutkimus käsittelee henkistä kansankulttuuria ja suullista perinnettä kuten kansanrunoutta, tapoja ja uskomuksia, mutta myös nykyperinnettä ja populaarikulttuuria.
• Etnologia eli kansatiede tutkii ihmisen yhteisön jäsenenä luomaa kulttuuria. Etnologia tarkastelee kulttuureja historiallisesta näkökulmasta ja keskittyy lähellämme oleviin kulttuuripiireihin.
• Kulttuuriantropologia tutkii yksilön ja yhteisön sekä eri kulttuurien välisiä suhteita. Kulttuuriantropologia painottuu vieraisiin kulttuureihin.
• Saamelainen kulttuuri keskittyy erityisesti saamelaista yhteiskuntaa ja kulttuuria koskevaan tietoon ja tutkimukseen, mutta myös muihin pohjoisiin kulttuureihin ja alkuperäiskansoihin.
• Uskontotiede tutkii maailman uskontoja ja muita henkisiä perinteitä kuten uskomuksia ja rituaaleja.

Keskustelun aiheita

• Missä määrin elämänkatsomustiedon opiskelu sisältää kulttuurien tutkimusta?
• Mitä kulttuurin tutkijat tekevät ansaitakseen elantonsa?
• Aiotko isona kulttuurin tutkijaksi?