Uskonnottomat tavat ja juhlat
  1. Yleistä
  2. Elämänkaarijuhlat
    1. Nimenanto
    2. Keskustelun aiheita
    3. Aikuistuminen
    4. Keskustelun aiheita
    5. Yhteiselämän aloittaminen / avioliiton solmimi­nen
    6. Keskustelun aiheita
    7. Hautajaiset ja muistotilaisuus
    8. Lainopillista tietoa hautausvaihtoehdoista
    9. Hautausohjekortti
    10. Kuolinilmoitus
    11. Saatto- ja muistotilaisuus
    12. Hautausmaamonopoli
    13. Keskustelun aiheita
  3. Vuotuisjuhlat
    1. Taustaa juhlapäiväperinteelle
    2. Talvi
    3. Keskustelun aiheita
    4. Kevät
    5. Keskustelun aiheita
    6. Kesä: Juhannus
    7. Keskustelun aiheita
    8. Syksy: Kekri
    9. Keskustelun aiheita


Yleistä

Ainakin tuhansien ellei jopa kymmenien tuhansien vuosien ajan ihmisillä on ollut yhteisöllisiä, säännön­mukaisia, perinteistä kaavaa noudattavia juhlamenoja. Nämä juhlamenot ovat liittyneet joko ihmi­sen synty­mään, täysikasvuiseksi tuloon, parisuhteen solmimi­seen ja kuolemaan tai satovuoteen ja vuodenaikoihin. Juhlamenot ovat olleet luonteeltaan joko uskonnollisia tai uskonnotto­mia. Uskonnollisia juhlamenoja kutsutaan riiteiksi.

Uskonnottomia (eivät tunnusta minkään uskonnon oppeja) juhlamenoja on varmuudella ollut jo muinai­sessa Kaksoisvirranmaassa, Intiassa, Kiinassa ja Kreikassa.

Uskonnottomien ihmisryhmä alkoi olla länsimaissa merkittävä viime vuosisadalla. Uskon­noton tapakulttuuri on kehittynyt uskonnottomien järjestöjen ja työväen­liikkeen keskuudessa. Usein uskonnottomat halua­vat juhlistaa ihmisen siirtymistä elämäs­sään uuteen asemaan.

Elämänkaarijuhlat

Nimenanto



Ihminen on merkkikieltä käyttävä eläin ja nimeää jatkuvasti eri asioita, jopa avaruudessa liiteleviä kivenmurikoita. Nimeämällä asiat, esineet, oliot jne. ne tunnistetaan, määritel­lään ja luoki­tellaan.

Arkipäiväisempi tosiasia on, että Suomessa on etu- ja sukunimila­ki, jotka määräävät, että jokaisella on oltava sukunimi ja vähin­tään yksi etunimi.

Uskontokuntiin kuulumattomat lapset saavat nimensä seuraavasti. Lapsen synnyttyä sairaala lähettää syn­tymätodis­tuksen väestöre­kisterin pitäjälle, joka taas lähettää rekisteripaperit huol­tajalle/huoltajille. Huol­taja/huoltajat keksivät sopivan määrän hyväksyt­täviä etunimiä ja lähettävät rekisteripaperit takaisin rekis­terinpitäjälle kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä.

Lapsen syntymää ja nimenantoa voidaan juhlia, jos halutaan. Voidaan pi­tää ns. nimijuhla. Nimijuhlassa voidaan pitää juhla­puhe, antaa hyödyllisiä kasva­tusohjeita ja lahjoja, esittää ohjelmaa ja musiikkia. Juhla on täysin vapaa­muo­toinen.

Kummeja eli kasteentodistajia ei uskonnottomilla esiinny. Kummien alkuperäise­nä tehtävänä on lapsen kristillisen kasvatuksen varmistaminen. Jos halutaan lapselle "nimikkoaikuiset", niin on se toki mah­dol­lista. Usein myös nimikkoaikuisia kutsutaan kummeiksi. Kummi eli gumme eli gumma on muinaisruotsin ukkoa tai akkaa kuvaava nimitys.

Nimenantojuhla voi mennä esimerkiksi seuraavasti. Lapsi puetaan juhlamekkoon. Juhlapuhuja, vanhemmat tai kummi pitää puheen. Äiti julkistaa lapsen nimen ja isä laskee vauvan päähän kukkaseppeleen. Vieraat allekirjoittavat onnentoivotuksen lapselle. Lapselle voidaan myös istuttaa oma puu. Kahvitarjoilu ja pienet lahjat ovat yleisiä.

Keskustelun aiheita

  • Mitkä suomalaisista etunimistä ovat kristillisjuutalaisia ja mitkä eivät?
  • Miten uskonnottomat antavat lapselleen nimen?
  • Suunnitelkaa nimiäisjuhlan juhlapuhe.

Aikuistuminen



Jugendweihe Saksassa

Aikuistumiskoulu­tuksel­la on pitkät ja vahvat perinteet mm. Saksas­sa ja Norjassa. Nykyään sellaisia järjestetään myös Suomessa.

Nuoria aikuisuuteen valmistavaa koulutusta on järjestetty uskonnottomien järjestöjen toimesta 1800-luvulta alkaen. Saksalainen aikuistumiskoulu eli Jugendweihe päätetään juhlalla. Osallistuneille on annettu kunniakirja ja lahja, esimerkiksi rintakoru. Jugendweihe käydään -vuotiaana.

Norjan human-etisk forbund on järjestänyt aikuistumiskursseja vuodesta 1951 saakka. Vuonna 2006 yli 10 500 nuorta eli noin 17 % ikäluokasta kävi aikuistumiskoulun. Vastaavia aikuistumiskouluja on järjestetty myös muissa Skandinavian maissa pienemmässä mittakaavassa.

Suomessa Vapaa-ajattelijain liitto järjesti vuosina 1984-1984 kaksipäiväisen elämänkatsomusleirin, jonka tavoitteena oli tarjota elämänkatsomuksellisia virikkeitä uskonnottomille nuorille. Kokeilu loppui osanottajien puutteeseen.

Vuonna 1990 perustettiin uskonnottomien nuorten aikuistumisleirejä järjestämään Prometheus-leirin tuki ry. Vuonna 2010 sanat "ensisijaisesti uskontokuntiin kuulumattomille" poistettiin järjestön säännöistä. Nykyinen puheenjohtaja on kristitty.

Keskustelun aiheita

  • Suunnitelkaa aikuistumisjuhla, johon voi osallistua ilman leiriä tai koulutusta.
  • Miten juhlassa saisi mahdollisimman paljon lahjoja?
  • Paljonko sellainen juhla tuottaisi voittoa/tappiota?

Yhteiselämän aloittaminen / avioliiton solmimi­nen



Uskonnottomat solmivat siviiliavioliiton. Siviilivihkijöinä toimivat henkikirjoittaja, laamanni ja käräjätuomari. Siviilivihkimisistä voi kysyä lisää mm. maistraateista.

Vihkimi­nen toimitetaan vihkimisviranomaisen virkahuoneessa tai muussa hänen kanssaan sovitussa paikassa (koti, ravintola, laiva, kartano, järjestötalo jne.).

Avioliittoa ei tarvitse välttämättä juhlia.

Siviiliavioliittoa solmittaessa voidaan käyttää morsius­pukuja, morsiusneitoja, best man´ia, heittää riisiä, ajaa koriste­lulla autolla yms., jos halutaan. Perinteisen suomalaisen tavan mukaan vihkimistä seuraa hääjuhla. Sormuk­set ovat vapaa­ehtoisia.

Myös avoliiton solmimista voidaan juhlistaa vapaa­muotoisesti. Sivii­liavioliiton ja avoliiton solmimisessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse odottaa papin poistumista ennen juhlinnan aloitta­mista.

Ennen vihkimistä avioliittoon aikovien on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa maistraatilta. Vihkimisellä tulee olla vähintään kaksi 15 vuotta täyttänyttä todistajaa. Todistajat voivat olla morsiusparin sukulaisia tai esimerkiksi maistraatin henkilökuntaa. Vihkimisessä kumppaneiden tulee olla läsnä, ja heidän on vastattava myönteisesti heille tehtyihin kysymyksiin, minkä jälkeen vihkijä toteaa heidät aviopuolisoiksi.

Todistajien läsnäollessa vihkijä lausuu vihittäville:

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.”

Kumppaneilta kysytään erikseen seuraavaa (ensin mieheltä): ”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (nimi): tahdotteko ottaa tämän (nimi) aviovaimoksenne (aviomieheksenne) rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?” (Vastaus: Tahdon)

”Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi.”

Jos sormuksia vaihdetaan, lausutaan:

”Ottakaa (nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne (vaimoltanne).”

Lopuksi ilmoitetaan:

”Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.”

Henkikirjoittaja voidaan myös kutsua vihkimään juhlapaikalle. Vihkikaavan lisäksi vihkijä saattaa pitää puheen tai lausua tilanteeseen sopivan runon.

Häissä voivat puhua myös esimerkiksi morsiusparin vanhemmat, isovanhemmat, kaaso, puhemies tai ammattimainen juhlapuhuja.

Toimitukseen voi liittyä musiikkiesitys. Kokonaisuutena vihkijuhla voi muodostua esimerkiksi seuraavista aineksista:
  • Morsiusparin tai morsiamen sisääntulo musiikin soidessa.
  • Tervetulotoivotus ja johdanto.
  • Lauluesitys tai lausuntaa.
  • Vihkikaava puolisoiksi julistamiseen asti.
  • Sormusten vaihto, suudelma.
  • Vihkitodistus allekirjoitetaan ja luovutetaan hääparille. Vihkikaavan loppusanat.
  • Vihkipari siirtyy onniteltavaksi.
Uusimmissa maistraateissa on juhlavia vihkihuoneita. Ne ovat kuitenkin varsin pieniä, noin 10–20 hengen hääseurueen saleja. Käräjäoikeuden istuntosaliin voi sopia yli 50 henkeä.

Pääosa siviilivihkimisistä tapahtuu Suomessa maistraatin tiloissa virka-aikana, mutta monet parit ovat toivoneet myös mahdollisuutta maistraatin tilojen ja virka-ajan ulkopuoliseen vihkimiseen.

Siviilivihkimisten osuus on lisääntynyt tasaisesti 1989-luvun puolivälistä lähtien. Yli 40 prosenttia vihkimisistä on maistraatin suorittamia.

Hyvinkään maistraatti ja sen henkilökunta sai Vapaa-ajattelijain liiton vuoden 2009 Väinö Voipio -tunnustuspalkinnon ”pitkäjänteisestä sekä ansiokkaasta palvelutyöstä suomalaisten siviilihääparien hyväksi”.

Perusteluissa sanottiin: ”Poikkeuksellisen palvelualttiilla asenteellaan, joustavuudellaan virka-ajan ja -paikan ulkopuolisiin vihkimisiin sekä panoksellaan vihkiseremonioiden juhlavuuteen ja henkilökohtaisuuteen Hyvinkään maistraatin henkilökunta on osaltaan merkittävästi ollut edistämässä katsomusten tasa-arvoa Suomessa.”

Samaa sukupuolta olevien avioliitto on sallittu useissa maissa.  Suomessa kahden samaa sukupuolta olevan henkilön on mahdollista solmia välilleen rekisteröity parisuhde. Myös Suomessa avioliittolakia on ehdotettu muutettavaksi sukupuolista riippumattomaksi.

Vuoden 1734 lain mukaan avioliitto oli aina solmittava kirkollisella vihkimisellä. Siviilivihkiminen tehtiin lailliseksi vasta vuonna 1917 annetulla erillislailla.

Keskustelun aiheita

  • Suunnitelkaa avoliiton solmiamisjuhla.
  • Suunnitelkaa sellaiset häät, jotka eivät tuota tappiota.
  • Pitäisikä avioeroa juhlia?

Hautajaiset ja muistotilaisuus



Onni Ahonpää vaimonsa haudalla Kainuun vapaa-ajattelijain hautausmaalla.

Hautajaiset ovat luonnollinen osa uskonnotonta tapakulttuuria. Niissä on kyse siirty­misestä ajasta olemattomuuteen. Ihmi­sen psyykkinen toiminta loppuu kuole­man hetkellä. Ihmisen kehon ai­nesosat palaavat luonnon kiertokulkuun.

Uskonnottomat hautajaiset järjestetään joko hiljaisesti ilman puheita tai juhlamenoin. Hiljaisissa hautajai­sissa kukat ja seppeleet lasketaan haudalle äänettö­mästi, ja tilaisuus todetaan sopivalla hetkellä päät­tyneeksi.

Hiljaisten hautajaisten kohdalla on tärkeää, että tilai­suuden luonne selvitetään kaikille etukäteen, ettei kukaan riko hiljai­suutta.

Hautaus voidaan järjestää joko ruumishautauksena maahan tai tuhkauksena ja tuhkan hautauksena tai sirotteluna maahan tai veteen.

Tuhkauksen kohdalla muistotilaisuus voidaan pitää ennen tuhkausta tai vasta tuhkaa haudattaes­sa. Vainajan eläessään esit­tämät toivomukset oman hautauksensa suhteen kuuluu ottaa huomioon.

Vainajan tiedossa olevaa va­kaumusta kuuluu kunnioittaa. Uskonnotto­mien ihmisten on hyvä tehdä etukä­teen hautaustes­tamentti, jossa vaaditaan uskonnottomia hautajai­sia ja määrätään jopa ohjelmasta, jolloin vältyttäi­siin siltä, että omaiset järjestävät hautauksen omien mieltymys­tensä mukaan.

Nykyisin on mahdollista tehdä eläessään hautaustoi­miston kanssa suunnitelma omien hautajaistensa järjestämisestä ja tallettaa jopa kustannuksetkin etu­käteen. Se on omaistenkin kannalta hyvä ratkai­su, sillä tällöin ei tarvitse miettiä järjestelyjä, ja tiede­tään toimittavan juuri niin kuin vainaja oli halunnut.

Uskonnottomissa hautajaisissa voidaan pitää puhe/pu­heita, laulaa, soittaa, lausua runoja, kuunnella mu­siikkia, esiintyä jne. Hau­tauspuhe on ennen kaikkea lohdutukseksi omaisia ja ystäviä varten ja sillä pyri­tään osaltaan lievittämään surua. Hautauspu­heessa muistellaan kuollutta ja niitä asioita, joita hän piti tärkeinä. Hautauspuheessa pohditaan usein myös kuolemaa ja sen merkitystä ja elämän arvoa.

On paljon runoja, mietelmiä, ajatuksia, erilaista musiikkia ja lauluja, jotka sopivat uskonnottomiin hautajaistilai­suuksiin.

Mitään mullan heittämistä arkulle ja "maasta sinä olet tullut" loitsuja ei lueta. Jos vainaja on kuulunut järjestöi­hin, niiden liput voivat juhlistaa tilaisuutta.

Uskonnottoman vainajan kyseessä ollessa ei käytetä ristejä.

Hautajaisten jälkeen on mahdollista järjestää muisto­tilaisuus, jossa voidaan lukea adresseja, pitää puheita ja tavata toisia ihmisiä, sekä seurustella vapaasti. Suomalaisen perinteen mukaan vieraat kahvitetaan tai heille järjestetään ruokailu.

Lainopillista tietoa hautausvaihtoehdoista

Omista hautajaistoiveistaan kannattaa kertoa omaisil­le tai muille läheisille ja tarpeen vaatiessa voi laatia hautaustestamen­tin, jossa voi määrätä omista hauta­jaisistaan. Ja kuten edellä kerrot­tiin, hautaustoimis­tossa voi tehdä myös suunnitelman hautajaisis­taan ja tallettaa rahaa hautajaisiaan varten.

Jos haluaa tulla haudatuksi muualle kuin virallisille hautaus­mail­le, siihen tulee hankkia tarvittavat luvat. Lääninhalli­tus voi myöntää luvan yksityisen hautaus­maan tai haudan perustami­seen, jos terveydelliset, ympäristön­suojelulliset ja maan suunni­telmalliseen käyttämiseen liittyvät syyt puoltavat hakemus­ta.

Ruu­mishautauksen kyseessä ollessa joudutaan maa­perä tutkitutta­maan. Tuhkan voi sijoittaa mihin haluaa. Tuhka voidaan sijoittaa tai sirotella omalle tai omais­ten omista­malle maa-alueelle tai vesialueelle.

Hautausluvat kannattaa hakea hyvissä ajoin eläessään, kuoleman jälkeen hakeminen jää omaisille.

Yleensä ruumis tai tuhka haudataan hautausmaalle. Tuhka voidaan haudata tuhkauurnassa, tai se voidaan sijoittaa maan alle muisto­lehtoon tai sirotella mereen merihautausmaahan. Jos muuta hauta­paikkaa ei ole saatavana, haudataan uskontokun­tiin kuulumatonkin seurakunnan hautausmaahan. Näin määrä­tään uskon­nonvapauslaissa.

Ruumis on haudattava viivytyksettä vähintään 150 cm:n syvyyteen ja vähintään 30 cm:n päähän lähim­mästä ruumiista. Ruumis voidaan sijoittaa myös louhittuun hautaan tai hautakammioon, ellei siitä ole terveys haittaa.

Polttohautaus eli tuhkaus suoritetaan krematoriossa. Tämän jälkeen tuhka on viipymättä laskettava hau­tausmaahan tai muuhun hautauspaikkaan. Tuhka voidaan maanomistajan luvalla sirotella metsään, pellolle, veteen jne.

Ruumis voidaan kuljettaa muullakin kuin ruu­misautolla, jos se on sijoitettu asianmukaiseen pääl­lykseen. Lainsäädäntö ei vaadi arkun käyttämistä. Arkun voi tehdä itsekin tai käyttää voi jopa pah­viarkkua, jota ainakin Enso-Gutzeit valmistaa, jos kysyntää on riittävästi.

Hautausohjekortti

Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen humanistiliitto ja Pro-seremoniat ovat julkaisseet mukana pidettävän hautausohjekortin ja täydentävän yksityiskohtaisen lomakkeen, joilla kortin haltija voi kertoa läheisilleen, kuinka hän on halunnut hoidettavan kuolemaansa ja hautajaisiinsa liittyvät asiat.

Hautausohjekortin esikuvana on terveysjärjestöjen ”Lahja Elämälle” -elinsiirtokortti. Tarkoituksena on, että luottokortin kokoisena kulkee haltijansa lompakossa, jolloin omaiset ja hoitohenkilökunta löytävät sen tarvittaessa ja näiden on helpompi tietää kuinka toimia vainajan toiveiden mukaisesti.

Taustalla on järjestöjen mukaan se, että hoitolaitosten perinteisistä käytänteistä osa on uskontoon sidonnaisia ja siten ristiriidassa monen hoidettavan oman vakaumuksen kanssa, ja usein potilaalta itseltään ei voida kysyä hänen tahtoaan.

Kortin avulla hoitajat voivat korvata tilanteeseen sopimattoman toimen muulla. Kirjallinen tahdonilmaus on avuksi myös silloin, jos joku omaisista pyytäisi kirkollista ruumiinsiunausta, vaikka vainaja ei ollut kirkkokunnan jäsen.

Tällöin papin ei tarvitse ryhtyä päättelemään pelkästään omaisten kertoman varassa, olisiko vainaja sittenkin toivonut kirkollista siunausta. Mikäli pappi siunaisi vainajan tietäen toimituksen olevan vastoin tämän eläessään ilmaisemaa vakaumusta, hän rikkoisi Kirkkojärjestystä.

Kortin julkaisijoiden mukaan hautajaisjärjestelyjen tulee perustua vainajan omaan tahtoon ja vakaumukseen. Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys tai jäsenyyden puuttuminen olisi luontevin ensisijainen tahdonilmaus. Julkaisijat toivovat, että tämä periaate vakiintuisi käytännöksi ja että hautausohjekortti ”osaltaan auttaisi ihmisiä kunnioittamaan toistensa katsomusoikeuksia silloinkin, kun nämä eivät enää itse ole niitä puolustamassa”.

Julkaisevien tahojen mukaan epäselvyyttä uskonnottomien kohtelusta on ollut myös viranomaisilla. Esimerkiksi ulkomailla tapahtuneen suuronnettomuuden kaikille uhreille on järjestetty lentokentällä kristillinen muistohetki, vaikka tilastollisesti on todennäköistä, että osa heistä oli uskonnottomia. Kriisitilanteen käsittely ei saisi automaattisesti olla kristillistä.

Kuolinilmoitus


Perinteisiä uskonnottomien tunnuksia kuolinilmoituksissa ovat liekkimalja ja lehvä. Kristinuskoon viittaavan ristin käyttämistä uskonnottomien kuolinilmoituksessa pidetään sopimattomana.

Suomessa ristikuviot ovat olleet vanhastaan runsaassa käytössä, koska sanomalehdet ovat säädelleet tiukasti ilmoituksia ja niiden kuva-aiheiden valikoimaa. Ruotsissa ilmoitukset ovat monimuotoisempia.

Kuva-aiheista ovat Suomessa usein käytössä esimerkiksi kukat kuten kielo sekä linnut kuten joutsen. Esikristilliseen suomalaiseen kansanperinteeseen viittaa esimerkiksi veneaihe, etenkin soutuvene tai ruuhi.

Saatto- ja muistotilaisuus

Usein hautajaiset jakautuvat saattohetkeen ja muistotilaisuuteen. Saattohetkeen kuuluu perinteisesti musiikkia, saattopuhe ja kukkatervehdykset.

Uskonnollisesta hautauksesta uskonnoton tilaisuus eroaa siinä, että uskonnolliset piirteet kuten ristit, virret ja uskonnollinen puhe ovat poissa.

Musiikkia soitetaan esimerkiksi uruilla, pianolla, sellolla tai huilulla. Usein tilaisuus alkaa musiikilla. Tämän jälkeen tulee kukkien lasku arkulle. Ennen saattopuhetta voidaan soittaa musiikkia tai laulaa yhdessä.

Yleistä saattohetken musiikkia on Albinonin Adagio tai Bachin Air. Ohjelmassa voi olla vainajan suosikkimusiikkia ja hänen elämäänsä liittyvää musiikkia.

Suomessa suosittuja ovat esimerkiksi Rakastan elämää, Ystävän laulu ja Elämälle kiitos. Tämän jälkeen kutsuttu puhuja tai omainen pitää saattopuheen. Loppusoiton jälkeen vainaja jätetään saattotilaan odottamaan tuhkaukseen vientiä tai saatetaan hautaan.

Muistotilaisuuden aloituksena vieraat esimerkiksi voivat sytyttää tuikkukynttilät isolle tarjottimelle. Muistotilaisuudessa tarjotaan kahvi ja ystävät voivat kertoa muistojaan vainajasta. Vainajan elämään liittyviä valokuvia tai muistopöytä voi olla esillä.

Vainajan tuhka voidaan sirotella luontoon. Ruumishautausta varten eräät Vapaa-ajattelijain liiton jäsenyhdistykset ovat pitäneet yllä useita pieniä hautausmaita tuhkansirottelualueiden ohella.

Helsingissä Hietaniemen krematoriolla on kaksi hautausmaan yhteydessä sijaitsevaa saattotilaa.

Hautausmaamonopoli

Suomessa evankelisluterilainen kirkko omistaa melkein kaikki hautausmaat.

Maassamme on jonkin verran myös uskontokuntiin kuulumattomien, mm. vapaa-ajattelijain yhdistysten ja erilaisten säätiöiden omistamia hautausmaita.

Lain mukaan myös uskontokuntiin kuulumaton voidaan haudata evankelisluterilaisen kirkon hautausmaahan.

Vapaa-ajattelijain liiton jäsenyhdistysten omistamia hautausmaita on seuraavilla paikkakunnilla:

  • Forssa
  • Jyväskylä
  • Kajaani
  • Karkkila
  • Kemi
  • Kolari
  • Kotka
  • Kuusankoski
  • Raahe
  • Vaasa

Keskustelun aiheita

  • Suunnittele omat hautajaisesi.
  • Miksi haudoilla on hautakiviä?
  • Vertailkaa polttohautauksen ja arkkuhautauksen etuja ja haittoja.

Vuotuisjuhlat

Taustaa juhlapäiväperinteelle

Siirtymäjuhlallisuuksien lisäksi ihminen on jo tuhan­sia vuosia viettänyt erilaisia kalenterimenoja, jotka liittyvät vuodenaikoi­hin ja satovuoteen. Keskeisiä ajankohtia ovat aina olleet valoi­suuden vaihteluun liittyvät ajankohdat; talvi- ja kesäpäivän­seisaus, ke­vät- ja syyspäivän tasaus.

Talvi



Historiallisesti joulukuun viides kolmatta (25.12.) on auringon ja jumalien syntymäjuhla sekä vanha luon­toperäinen valon voiton juhla. Ajankohta joutuu talvipäivän seisauksesta, joka juliaanisen kalenterin mukaan oli 25.12. Monet jumalat ovat syntyneet 25.12. Tärkein näistä on Mithra, jonka syntymäpäivä oli 25.12. ja jonka juhlapäivä on sunnuntai.



Mithra

Mithran syntymäpäivä - voittamattoman auringon syntymäpäivä - julistettiin Rooman valtakunnassa vuonna 274 yleiseksi juhlapäi­väksi. Katolinen kirkko sijoitti Jeesuksen syntymäjuhlan samaan ajankohtaan 350-luvulla, joulukuun 25.päiväksi. Mithrauskon­nosta on peräisin myös loppiaiseen liittyvä tarina tietäjistä ja Betle­hemin tähdestä. Puhdasoppisuuteen pyrkivät kristilliset ryhmät ovat voineet vastustaa joulun viettoa epäkristillisenä.

Monet joulutavoistamme ovat peräisin roomalaisten saturna­liajuh­lista, joita vietettiin 17.–24.12. Sieltä ovat peräisin leivonnaiset, kinkku, kynttilöiden käyt­tö ja lahjojen antaminen. Vapaa-ajattelijat voivat juhlia joulua aivan vapaasti auringon paluun juhlana, jolla on tuhansien vuosien perinteet.



Hjul

Suomen kielen sana joulu ja juhla ovat ruotsalaisia tai skandinaavisia lainasanoja. Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä"hjul", joka tarkoittaa pyörää tai auringinkehrää.

Suomalaisen jouluun liittyvät kynttilät (ne olivat ennen itse tehtyjä tai kalliita), itse tehdyt jouluruuat, omatekoiset koristeet ja joulusauna. Oljesta tehdyt koristeet tulevat kekristä, sadonkorjuun juhlasta, jonka useat perinteet ovat siirtyneet jouluun.

Syksyn kekristä on peräisin myös kuolleiden muistaminen, joka ilmenee nykyisin yleisenä hautakynttilöiden sytyttämisenä. Jouluun liittyy myös uskonnottomia joululauluja. Muuta joulumusiikkia on esimerkiksi Pjotr Tšaikovskin baletti Pähkinänsärkijä.

Koulujen joulujuhlissa on vanhastaan ollut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon aseman vuoksi uskonnollista ohjelmaa. Opetushallitus toteaa, että kaikkien oppilaiden tulee voida osallistua juhlaan. Nykyisin usea koulu on erottanut uskonnollisen juhlan erilliseksi kokonaisuudeksi. Joulujuhla järjestetään kaikille kun taas joulukirkkoon menevät vain ne lapset, jotka kuuluvat samaan kirkkokuntaan.

Uutta vuotta on aikaisemmin juhlittu satokauden päätyttyä syksyllä, Suomessa aikaisemmin kekrinä. Roomalaiset alkoivat viettää uutta vuotta tammikuun ensimmäisenä päivänä. Kristityt pyrkivät korvaamaan kalendae-juhlan nimeämällä sen uudelleen

Talvipäivän seisaus oli juliaanisen kalenterin mukaan 25.12. Nykyisen gregoriaanisen kalenterin mukaan se on 21-22.12.). Päivä on tällöin lyhyimmil­lään, mutta aurinko aloittaa ylenevän kaarensa, ja valoisuus alkaa hiljalleen lisääntyä. Joulu sellaisena kuin sen nyt tunnemme pohjolassa, on vuosisatoja kestäneen kehi­tyksen tulos. Juhlaan sisäl­tyy aineksia monilta aika­kausilta ja monista perinteistä.

Keskustelun aiheita

  • Suunnitelkaa uskonnoton talvipäivänseisausjuhla.

Kevät

Kevätpäivän tasaus on vanha muinainen kevätjuhla.



Rhea ja Kronos

Muinaiset kreikkalaiset juhlivat Rheaa, Kronoksen ja monien jumalien äitiä 250 vuotta ennen ajanlaskun alkua maaliskuun 15. päivästä maaliskuun 18. päivään.



Pesah -juhla

Pesah tai pesach on juutalainen juhla, josta kristillisten pääsiäinen on saanut alkunsa. Silloin muistellaan tarua israelilaisten vapautumisesta Egyptin orjuudesta. Pesahin vietto alkaa nisan-kuun neljännentoista päivän iltana.

Kristillisen pääsiäistarun mukaan Jeesus nousi ylös kuolleista juutalaisen pesah -juhlan päivänä. Tarun mukaan hänet oli teloitettu kolme päivää aikaisemmin eli nyktistä pitkäperjantaita vastaavana päivänä.

Suomessa kristillinen pääsiäinen on sidottu viralliseen kalenteriin. Esimerkiksi kaupat pidetään kiinni pitkäperjantaina. Amerikan ateistit ja Kansainvälinen ateistiliitto pitävät usein vuosikokouksensa pääsiäisenä. Tällä tavalla he sanojensa mukaan pystyvät hyödyntämään sen hankaluuden, että tämä kristillinen juhla sotkee myös ateistien elämää.

On muistutettu myös pääsiäisen ikävistä piirteistä. Aikaisemmin noitien ajateltiin tekevän tuhoja pääsiäisen aikaan, ja noitavainoissa tapettiin ihmisiä. Pääsiäisnoidat kaupallisessa tuotannossa esitettyinä on joidenkin mielestä myös tiedostamatonta pilkkaa roviolla poltetuista vanhoista tietäjänaisista. Kirkon toimesta heistä luotiin kuva rumina noita-akkoina.

Suomen ateistiyhdistyksen taholta on todettu:

”Koska kukaan ei oikeasti nouse kuolleista ja astu kristittyjen taivaaseen, ainakin kaksi pääsiäispäivää voitaisiin poistaa valtioiden kalentereista. Jeesuksen olemassaolosta ei ole todisteita puhumattakaan siitä, että hänen ristiinnaulitsemisestaan olisi todisteita.”

Vanhat lasten taikamenot kuten virpominen, pääsiäismunat, mämmi, pääsiäiskananpojat ja niin edelleen voidaan säilyttää siinä missä Runebergin tortutkin.

Kevätpäiväntasauksen aikoihin juhlittiin seemiläisten, egypti­läisten ja helleenien keskuudessa jumalien kuolemaa ja ylös­nousemusta. Alun perin kyse oli kasvillisuusmenoista, joiden tarkoituksena oli edistää hedelmällisyyttä, mutta ajan kanssa ne kohosivat palvelemaan vain ihmisten uskonnollisia tarpei­ta. Jumaluuden kuolema ja ylösnousemus ei enää tur­vannut vain leivän ja viinin, vaan ennen kaikkea ihmisen iankaikkisen elämän. Osallis­tumalla sakra­mentteihin oli mahdollista pelastua kuolemasta.

Vähä-Aasiassa palvotun Attiksen kuolemaa surtiin maaliskuun 22. päivänä ja hänen ylösnousemustaan juhlittiin maaliskuun 25. päivän vastaisena yönä. Vas­taavanlaisia menoja kuului mm. Adonis, Osiris ja Dionysos -kulttiin. Näiden vaikutus nykyiseen kris­tinuskoon on täysin selvä ja ilmei­nen.

Pääsiäinen on vahvasti uskonnollinen juhla kristilli­sessä valta­kulttuurissa, mutta siitäkin löytyy pakanal­lisia piirteitä. Pääsiäismunat ja -ruohot liittyvät ke­vääseen ja kasvullisuuteen. Vapaa-ajattelijat eivät osallistu jumaluuksien kuoleman ja ylös­nousemuksen juhlallisuuksiin pääsiäisenä, sen sijaan pääsiäis­ruohot, munat, untuvikot yms. liittyvät puhtaasti kevään tuloon ja symboloivat luonnon heräämistä talviunes­ta.

Suomessa koulujen kevätjuhlissa lauletaan kristillisen Suvivirsi-virren kolme ensimmäistä säkeistöä. Koska suvivirsi ei sisällöltään uskonnollisena sovi uskonnottomien mielestä kaikkien koululaisten yhteisenä laulettavaksi, siitä on tehty sanoitukseltaan ei-uskonnollinen muunnelma, Suvilaulu.

Keskustelun aiheita

  • Suunnitelkaa uskonnoton koulun kevätjuhla.

Kesä: Juhannus



Juhannuskokko

Kesäpäivänseisaukseen, mittumaariin ( midsommar = keskikesä ), kristilliseltä nimeltä juhannukseen (nimi viittaa kristilliseen hahmoon Johannes Kastajaan) on liitetty samanlaisia menoja kuin jouluun.

Juhannuskokkoja on poltettu, juhannuskuusi, joka eroaa joulukuusesta siinä suhteessa, että kuusi karsittiin latvatupsuun asti, oli käytössä. Juhannuskoivut ja juhannussalko liittyvät myös suomalaiseen juhannukseen.

Kesäpäivänseisauksen aikaan aurinko on voimakkaimmillaan. Juhannuksena myös taika tehoaa vahvimmin, erityisesti näin on laita juhannusyönä. Juhannustulilla auringolle on annettu lisävoimaa, mutta niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.

Pohjoismaiden ulkopuolelta juhannuksen juhlinta on hävinnyt, mutta eihän etelän ihmisillä olekaan yötöntä yötä valon ja hedelmällisyyden juhlimiseen.



Koska juhannus on Suomessa kadottanut kirkollisen juhlan luonteensa ja siitä on tullut suuri kansanjuhla, juhannusta juhlivat kaikki, yhtä hyvin uskonnottomat kuin uskovaisetkin. Erityisesti juhannusyö on suurta kansanjuhlaa ohjelmineen ja tanssiaisineen. Napapiirin pohjoispuolelle kokoontuu meidän aikamme "auringonpalvojia" todistamaan keskiyön aurinkoa.

Juhannus on nykyään lauantaina, joten se ei rasita uskonnottomia yhtä paljon kuin joulu ja pääsiäinen sivujuhlineen.

Keskustelun aiheita

  • Mitä aiot tehdä ensi juhannuksena?

Syksy: Kekri

Syyspäivän tasauksen aikaan muinaiset kansat juhlivat sadonkorjuuta.



Keisari Octavianus Augustus

Vuonna 18 eaa keisari Octavius Augustus päätti, että sadonkorjuujuhlista. Tyäläiset esittivät toivomuksia isännilleen, joilta he saivat jotain ylimääräistä.



Kekripukki poltetaan

Maatalouselinkeinoon liittyvät vuotuisjuhlat ovat kaikkein sitkeimmin säilyttäneet kristinuskon voittoa edeltäneen ajan perinnettä.

Hyvänä esimerk­kinä tästä on kekri, syyskesästä myöhäissyksyyn sijoittuva sadon­korjuun ja vuodenvaihteen juhla.

Se on ollut satovuoden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä.

Alkujaan kekriä on vietetty vaihtelevina ajankohtina sen mukaan kuin työt on saatu päätökseen.

Myöhemmin 1800-luvulla kekri alkoi keskittyä kristilliseen pyhäinmiesten päivään eli marraskuun ensimmäiseen päivään.

Kekri on ollut aikoinaan vuoden suurin merkkipäivä.

Se vastasi nykyistä kristillisen joulun seutua ja uutta vuotta, ja ei ole yllättävää, että nykyisistä kristillisen joulun ja uudenvuoden tavoista monet ovat peräisin kekristä.

Kun kristillisen joulun merkitys kasvoi, kekrin merkitys väheni.

Esimerkiksi jouluoljet ja monet joululeikit ovat peräisin kekrin juhlinnasta.

Joulurauhan tavoin aikaisemmin puhuttiin kekrirauhasta.

Kekrinä myös mässäiltiin ruoalla ja juomalla.

Perinteisesti kekrinä teurastettiin pässi, karitsa tai pukki ja lihat syötiin aamulla.

Myös nauta tai sika saatettiin teurastaa. Ateriaan saivat ottaa osaa vain oman perheen jäsenet, mutta vainajat mukaan lukien.

Kekripuuro voitiin viedä saunaan, jonne kuolleita vainajia odotettiin aterialle.

Vuodenvaihteen juhlaksi kekrin tunnistaa monenlaisista enteiden tarkkailuista.

Varsinais-Suomessa ja Ala-Satakunnassa on kekrinä valettu tinoja samoin kuin nykyisin uutena vuotena:

Tytöt saattoivat kysyä naimisiin pääsystä halkosylistä: jos tuli parillinen määrä, miehen saaminen oli vuoden kuluessa todennä­köistä.

Illalla uuniin lasketuista haloista katsottiin talon vaurastu­mista tai köyhtymistä: jos halot yön aikana lisääntyivät, talo vaurastui, jos taas vähenivät, köyhtyminen oli tiedossa.

Keskustelun aiheita

  • Suunnitelkaa uskonnoton syyspäivän tasauksen juhla koulua varten.