Ken tietäisiVieläkö muistat sen ajan, jolloin oltiin Noviiseja Netissä? Itse muistan hyvinkin. Valtasin Kaapelikirjastossa ainoan koneen moneksi tunniksi ja yritin ihmetellä Netti-salaisuuksia ja kysellä tyhmiä muilta käyttäjiltä. Mieleeni nousee vieläkin kuva alati avuliaasta Oksasesta, joka vääjäämättä jaksoi vastata kysymyksiini ja kerran sitten tavatessamme laittoi minulle Freenetin asetukset kuntoon. Sen jälkeen on kokemukseni ja tietämykseni mielestäni jonkin verran noussut ja osaan jo vastata "joihinkin" kysymyksiin.
Välillä ihmiset tulevatkin kysymään minulta melkein nolona: Vaikka Internetistä kerrotaankin lehdissä ja televisiossa paljon, on joko asia kerrottu "Nettailijan silmin" tai lähetysajat eivät ole kansaa kokoavia. Liikkuessani paikoissa, joissa on Netti, osuu lähes joka päivä eteeni henkilö, jolle Internet on lähes tuntematon. Voitte myöskin uskoa, että kysymysten laatu on mitä mielenkiintoisin. Useimmiten meinaan itse tuskastua kysymyksiin, koska monet asiat ovat minulle "päivänselviä". Kuitenkin jossain vaiheessa taas muistan omat Noviisiajat ja yritän asettua asiakkaan näkökulmaan ja pyrin kertomaan sellaista asiaa, jota hän (oletettavasti) pääasiassa haluaa kuulla, jotta hän voisi tämän pohjalta yrittää kysyä lisää. Kysymykset ja niiden määrä alkaa olla sitä luokkaa, että kohta voisin alkaa tehdä jonkinlaista vasta-alkajan Faqia (faq=Frequently Asked Questions/Yleisimmin kysytyt kysymykset) ja kohta jonkinlaista kirjaa nettikysymyksistä.
Tänä päivänä pystyn hyvin paljon lukemaan suoraan Netistä erilaisista uutuuksista ja usein tapaan monia ammattilaisia ja alan harrastajia, joilta saa arvokkaita vinkkejä erilaisiin asioihin. Välillä meille tulee jopa pieni kilpailu keskenämme, kun kerromme toisillemme: Joskus muiden nettailijoiden keskusteluista joskus paistaa läpi mielipiteet noviisien kysymyksistä: "Siis, kun ne välillä kysyy niin uskomattoman tyhmiä asioita". Tässä vaiheessa useimmiten yritän olla hiljaa ja miettiä hiljaa mielessäni:
"Kukahan raukka sinullekin on joskus kertonut nettisalaisuuksia?"
|
|