Nettioppia ja oppia Netissä

"Kun minä olin nuori, niin ei ollut mitään tietokoneita, eikä mitään Internetiä ja kouluunkin hiihdettiin joka aamu kymmenen kilometriä" on lause, jonka tuleva sukupolvi tulee kuulemaan varmasti moneen otteeseen kyllästymiseen asti. Säälikää näitä nuoria.

Maailma muuttuu Eskoseni ja veljenpoikani Antti kiteytti ajatuksen jo useita vuosia sitten, kun ajatusta ei vielä ollut edes olemassakaan. Hän nimittäin kysyi:
"Miksi koulua ei voi käydä tietokoneella?"

Hmm... Miksikäs ei?

Tänä päivänä Internet on kasvanut mielettömiin mittasuhteisiin, eikä kaikkia sen mahdollisuuksia ole edes keksitty. Kuitenkin jo muutama vuosi sitten Ammatti-Instituutti keksi virtuaalikoulun, jossa oppilas saattoi olla vaikka toisella puolella maapalloa ja saada tietonsa ja tehtävänsä Internetin kautta ja kommunikointi tapahtuu sähköpostin välityksellä.

Kun Suomen Freenet muutti uusiin tiloihin ja tarvittiin jonkinlainen puhe, niin apuun kutsuttiin Espoolaisen koulun Rehtori Arto Hällström, joka keksi perustaa virtuaalikoulun, jossa oppilaat saisivat tehtäviä Netin kautta ja voisivat suorittaa tehtävät "Offlinena" kotonaan.

"Koulua" voisivat käydä sairaat, siirtolaiset, kiusatut, ylivilkkaat ja monet muut, joille tavallinen koulun käynti on kuin perinteisen puuron syöntiä pillillä.

Ajatus oli loistava ja sai kannatusta jopa Opetushallituksessa ja hanke on kulkemassa eteenpäin. Nyt hankkeeseen haetaan rahaa ja sitä kautta tekijöitä. Monia vapaaehtoisia opettajia onkin jo ilmaantunut ja toivonkin hankkeelle menestystä.

Itse osallistuin yli vuosi (v. 94-95) sitten mielenkiintoiselle Oulun Yliopiston Internet-kurssille, jossa kullakin osallistujalla piti olla Internet liittymä. Kurssilla opetettiin Internetin saloja todella mielenkiintoisesti ja meidät kaikki yli 500 oppilasta laitettiin yhteiselle postituslistalle, jossa oli tarkoituksena, että oppilaat kysyvät sen kautta opettajilta saamastaan materiaalista ja tehtävistä. Kuitenkin ymmärtäen opettajien työmäärän, he eivät aina ehtineet heti vastaamaan kysymyksiin ja kävipä jopa niin, että he tahallaan viivyttelivät vastaamisessa, jotta toiset oppilaat olisivat kiteyttäneet ajatuksen itselleen ja auttaneet muita. Tämä toimi. Meille tuli yhteinen henki:" Kaveria on autettava".

Tällä tavoin meille opetettiin myöskin Internetin henki, jossa kysyjää autetaan ilmaiseksi, kunhan se tapahtuu auttajan omien aikaresurssien mukaan, mutta menepäs kysymään samaa asiaa joltain Netti-asiantuntijalta luonnossa, niin varmasti saat maksaa hunajaa. Kuitenkin hän saattaisi vastata kysymykseen Netissä ilmaiseksi.

Parisen vuotta sitten Yhdysvalloissa ilmaantui Internetissä toteutettava Internet-kurssi, joka sai menestyksen ja menestys tuntuu jatkuvan.

Nyt on Oulun Yliopistossakin kehitetty uutta. "Uutuutena" on Agora, jossa opettajat ovat liittyneet eräänlaiseen tehtäväpankkiin, jossa Opettajat saavat käyttää tehtäväpankkia hyväkseen ja jopa myydä kursseja sen kautta, kunhan sopivat asiasta Oulun Yliopiston kanssa ja "maksavat tehtävämaksun" eli tekevät Agoraan tehtäviä, joita muut voivat hyödyntää. Todellista Nettihenkeä.

Netissä oppiminen on paras keino sellaiselle, jolla ei ole aikaa lähteä kursseille työn, lasten hoidon tai muun syyn vuoksi ja jonka matkat kursseille ovat pitkät ja hankalat tai maksavat tuhottomasti.

Itse pidän Nettiä huomattavana tietolähteenä ja aionkin suunnata katseeni Netissä oleville kursseille, joilla voin oppia erilaisia asioita omaan tahtiin.

Veljenpoikani Antti on saanut tehtäväkseen tehdä historian tutkielma. Arvatkaapas mitä hän aikoo pitää lähteenään?

Lisäys 22.07.2002:
Nyt Antti on ylioppilas ja sai kirjoituksissa hyviä arvosanoja. Lisäksi hän on roikkunut netissä lähes koko ajan ja järjestää kavereilleen Lan-partyja, joissa kukin kuljettaa koneensa Antin kotiin ja kaikki koneet verkotetaan ja pistetään ADSL:n kautta ulos. Välillä hän käy laittamassa kavereittensa ja sukulaistensa koneita kuntoon. Mm. kun hän oli ala-asteella, niin hänelle maksettiin siitä, että hän opasti opettajaa tietoneopetuksessa.

Lisäksi mies on töissä Nokialla unelmahommassa ja menossa TKK:lle opiskelemaan. Toivotan pojalle onnea elämään.

Lisäys 22.11.2005
Kyseinen "poika" on aikamies ja opiskelee TKK:lla fysiikkaa ja toimii assarina ja opettaa mm. tietotekniikkaa. On myöskin kesällä toissä Nokialla unelmahommassa. Välillä hän neuvoo setäänsä pikkuasioissa ja lähettää vinkkejä ohjelmointiin liittyvistä paikoista netissä.

Frankin kotisivuille
Frankin horinat

Copyright © Aaro (Frank) Huhtala 1995. Kaikki oikeudet pidätetään.