Kun liftasin junaan

Aikoinaan 80-luvulla oli yhtenä työpaikkanani Pasilan ratapiha Helsingissä. Olin yöllä vartijana ja tuona yönä tuli lunta oikein urakalla, enkä valehtele, kun silloin lunta oli puoleen sääreen, eikä tunnettu minkäänlaista sanontaa: "Ilmastonmuutos". Tehtäviini kuului kiertää Pasilan ratapihaa ja lähteä ensin Länsi-pasilan puolelta, kiertää jossain Itä-Pasilan puolella ja sieltä sitten taas Ilmalaan päin.

Eräänä yönä oli todella kylmä ja lunta oli enemmän kuin laki salli, mutta tikille oli käveltävä. Paikka oli hieman vaarallinenki, koska rata-alueella ajeli koko ajan junia painavine lasteineen, eikä kunnon kulkureittejä ollut. Niinpä jouduin koko ajan tarkkailemaan ympärinsä ja mahdollisten rosmojen lisäksi jouduin varomaan myös vetureita, jotka ajelivat radalla. Olin huomannut, että yksi veturi oli ajanut Ilmalasta Itä-Pasilaan päin tunneliin ja nyt se oli tulossa takaisin toista raidetta ohitseni. En vieläkään tajua, että mistä sain kyseisen älynväläyksen, mutta äkkiä nostin peukaloni pystyyn. Ällistykseni olisi ollut näkemisen arvoinen, kun yht äkkiä ohi ajanut veturi iski liinat kiinni ja hiljensi. Minä juoksin veturin luokse ja ovi aukesi. Kuski kysyi:

- Minne olet menossa?
- Tonne Ilmalan nyppylälle
- No, hyppää kyytiin.

Kiipesin kyytiin ja fiilis oli mahtava. Olin veturin kyydissä ja sain tarkkailla ratapihaa eri vinkkelistä. Perillä kuljettaja kysyi, että mihin kohtaan olen menossa ja näytin koppia, josta löytyisi seuraava tikki. Jäin pois ja kiitin kyydistä. Loppumatka meni loistavasti, eikä haitannut yhtään, että lunta oli oikein urakalla. Sen jälkeen on ollut todella hauskaa kertoa kansalle tapauksesta. Tämä melkein voitti sen, kun vartijana saatoin laivaa Vuosaaresta Wärtsilän telakalle.

Huumoripitoista sivuiltani:

Copyright © Aaro (Frank) Huhtala 1996-2007. Kaikki oikeudet pidätetään.