|
Asianajotoimiston virkailija vastasi aamulla puhelimeen sen jälkeen kun yhtiön vanhempi johtaja oli yllättäen nukkunut pois. "Onko herra Virtanen tavattavissa?" kysyi asiakas puhelimessa. "Olen hyvin pahoillani, mutta herra Virtanen nukkui pois viime yönä," vastasi virkailija. "Voiko kukaan muu auttaa Teitä?" Mies oli hetken hiljaa, sitten sanoi hiljaa "ei" ja sulki puhelimen. Kymmenen minuuttia myöhemmin hän soitti uudelleen ja kysyi herra Virtasta, hänen ex-vaimonsa asianajajaa. Virjailija sanoi, "Te soititte juuri muutama minuutti sitten, ettekö soittanutkin? Herra Virtanen on kuollut. Mies sulki taas puhelimen. Viisitoista minuuttia myöhemmin hän soitti kolmannen kerran ja kysyi herra Virtasta. Virkailija oli tällä kertaa harmissaan. "Olen kertonut teille jo kahdesti, että herra Virtanen on kuollut. Hän ei ole täällä. Miksi te soitatte ja kysytte häntä, vaikka olen sanonut, että hän on kuollut? Ettekö ymmärrä, mitä minä sanoin?" Mies vastasi, "Minä ymmärrän Teitä täydellisesti. Minä vain haluan teidän sanovan sen yhä uudelleen."
Pikkusormen heilautusEräänä päivänä poika pysähtyi ja kysyi yhdeltä ilotytöltä, että miksi he aina vilkuttivat hänelle pikkusormeaan. "No," iltoyttö vastasi, "se on se koko, jota me kuvittelemme sinun peniksesi olevan. Se on vain vitsi!" Seuraavana päivänä matkallaan kotiin, ilotytöt toistivat perinteen. Poika pysähtyi, heitti koulukirjansa maahan, työnsi kaikki sormensa suuhunsa, venytti huulensa ammolleen ja mumisi, "Hei, leidit!"
Puheliaat naisetK: Miehet kerskailevat usein, että juuri tällä hetkellä jossain on naisia, jotka odottavat heidän soittoaan. Keitä ovat nämä naiset? V: Naiset, jotka vastaavat 0700 numeroihin.
Vaipan vaihtoaV: Olisin osannut tehdä tuon.
Lämmittelyä
Sattuuko?"Älä ole vihainen," äiti sanoi, "Pikkusiskosi ei ymmärtänyt, että tukasta vetäminen sattuu." Hetken kuluttua, kuului lisää itkua ja äiti meni katsomaan. Tällä kertaa sisko parkui ja hänen veljensä sanoi, "Nyt hän tietää."
KehuEnsimmäinen sanoi: "Minun poikani Muhamed on hyvin menestyvä lääkäri ja johtava kirurgi Moskovassa." Toinen sanoi: "Minun poikani Amman työskentelee hallituksessa. Hän päättää koko itä-afrikan ruokajakelusta. Hän on hyvin menestyvä." Kolmas sanoi: "Minun poikani Abdul on työtön. Hän asuu Helsingissä, suomen pääkaupungissa. Hänellä ei ole töitä. Hän elää sosiaaliavun varassa. Jos hän ei lähettäisi meille joka kuukausi rahaa, niin me emme tietäisi, että miten me eläisimme."
Ruåtsalaista bisneksen tekoaPäivän loputtua he laskivat rahojaan ja he tajusivat, ettei heillä ollut yhtään enempää rahaa kuin aloittaessaan. "Näetkö nyt", sanoi toinen, "minähän sanoin, että meidän pitäisi ottaa isompi kärry."
OstoksillaNainen katsoi neljää tuotettaan liukuhihnalla, eikä nähnyt valinnoissaan mitään epätavallista ja sanoi: "Aivan, mutta kuinka ihmeessä te sen tiesitte?" Mies vastasi: "Koska sinä olet ruma."
|
|
Frankin kääntämät vitsit
Haluatko tietää, koska tulee uudet vitsit?
Tekstivitsit, tekstiviestin pituiset vitsit
Voi vitsit
Palautetta otetaan vastaan
Frankin kotisivu
Kilpailuja
Frankin suosittelijat
Copyright© Aaro (Frank) Huhtala 1997-1999.