Ilkeä torakka

Eräänä iltana mies istui kotonaan, kun hänen ovikellonsa soi. Kun hän meni avaamaan ovea, ulkona seisoi lähes 2 metriä korkea torakka. Torakka iski välittömästi miestä silmien väliin ja pinkaisi pakoon.

Seuraavana iltana mies istui kotonaan kun ovikello soi. Kun mies meni avaamaan ovea, torakka oli siellä taas. Tällä kertaa se iski miestä, potkaisi häntä ja antoi karateiskun ennenkuin juoksi pois.

Kolmantena iltana mies istui kotona kun ovikello soi. Kun hän avasi oven, torakka oli siellä taas. Se tarttui häneen ja iski häntä muutamia kertoja ennenkuin lähti. Vaikeasti loukkaantunut mies onnistui ryömimään puhelimeen ja kutsua ambulanssin. Hänet kiidätettiin tehohoitoon ja he pelastivat hänen henkensä.

Seuraavana aamuna lääkäri oli kierroksellaan. Hän kysyi sankariltamme, että mitä oli tapahtunut, jolloin mies oli selittänyt 2 metriä korkean torakan hyökkäyksistä, huipentuen lähes kuolettaviin iskuihin. Lääkäri mietti hetken ja sanoi, "Niin, lähistöllä liikkuu epämiellyttävä ötökkä."


Vessahätä

Koulun ensimmäisenä päivänä lastentarhan opettaja sanoi, "Jos jonkun täytyy mennä vessaan, pitäköön ylhäällä kaksi sormea."
Pieni ääni luokan takaa kysyi, "Kuinka se auttaa?"


Leffassa

Cowboy maata retkotti poikittain kolmella kokonaisella tuolilla upeassa Amarillon teatterissa. Kun paikannäyttäjä viereen ja huomasi tämän, hän kuiskasi cowboylle, "Anteeksi herra, mutta teille on vain yksi istuin."

Cowboy voihkaisi, mutta ei hievahtanut. Paikannäyttäjä tuli kärsimättömämmäksi. "Herra, jos te ette nouse siitä, menen hakemaan johtajan."

Cowboy vain voihkaisi. Paikannäyttäjä marssi ripeästi penkkirivin viertä takaisin ylös ja hetkessä hän palasi johtaja mukanaan. Yhdessä molemmat yrittivät toistuvasti saada cowboyta liikkumaan, ilman menestystä. Lopulta he kutsuivat poliisin.

Poliisi loi nopean tilannekatsauksen ja kysyi, "Okei kaveri, mikä sinun nimesi on?"
"Sam," cowboy vaikeroi.
"Mistä sinä tulet, Sam?"
Tuskaa äänessään Sam vastasi "Parvekkeelta."


Kalassa

Vieras: Saitko yhtään kalaa?"

Kalamies: "Sainko! Otin 30 tästä joesta tänä aamuna!"

Vieras: "Tiedätkö kuka olen? Olen riistavalvoja."

Kalamies: "Tiedätkö kuka minä olen? Olen maan suurin valehtelija."


Jalat kenkiin

Kolmevuotias laittoi itse kengät jalkaansa. Hänen äitinsä huomasi vasemman olevan oikeassa jalassa. Hän sanoi, "Poika, sinun kenkäsi ovat väärissä jaloissa."
Hän katsoi äitiinsä kohotetuin kulmakarvoin ja sanoi, "Älä juksaa minua, äiti. Minä TIEDÄN, että ne ovat minun jaloissani."


Kirjeitä pukille

Rakas Joulupukki,

Anna minulle tänä vuonna nukke. Haluaisin sen syövän, kävelevän, tekevän minun läksyni ja auttavan minua siivoamaan huoneeni.
Kiitos,
Jenny

Rakas Joulupukki,

Toivon, että voisit jättää puzzlen kuusen alle minua varten. Ja lelun siskolleni. Sitten hän ei halua pelata minun kanssani ja minä voin pitää sen itselläni.
Hyvää Joulua,
Cassie

Rakas Joulupukki,

Haluaisitko mieluummin minun jättävän pikkuleipiä ja maitoa vai pizzaa ja olutta? Isä sanoo, että sinä mahdollisesti pitäisit pizzasta. Kirjoita ja kerro minulle mahdollisimman pian.
Rakkaudella,
Lisa

Rakas Joulupukki,

Anna minulle tankki, suihkuhävittäjä, 20 vihreää sotilasta ja kevyt sinko. Suunnittelen yllätyshyökkäystä veljeäni vastaan. Joten, älä kerro kenellekään.
Kiitos,
Danny

Rakas Joulupukki,

Kuinka sinä pääset meidän taloomme tänä vuonna? Meillä ei ole takkaa ja isäni asensi juuri hyvin kalliin hälytysjärjestelmän.
Julie

Rakas Joulupukki,

Äiti sanoi, että sinä tuot lahjoja vain kilteille pikkupojille. Se ei ole reilua.
Brian

Rakas Joulupukki,

Äiti käski minua kirjoittamaan sinulle ja kiittämään junasarjasta. Minun isä leikkii sillä koko ajan.
Mike

Rakas Joulupukki,

Minä haluaisin vain yhden kaikkea.
Kiitos.
Nancy


Hyvää Joulua

- Rakastan Joulua --- juhlan henki; ystävät ja sukulaiset koolla; ruokaa, piparkakkuja ja makeisia: erityisesti saa leikkiä lastenlasten uusilla leluilla.

- Pelkään, etten ole pitkään varma Joulupukin kykenevän jakamaan, mitä kaikki pyytävät. Kun tänä vuonna kerroin hänelle mitä halusin, hän vastasi, "Minä myös !!!"


Menestyksen salaisuus

Eräänä päivänä miehellä oli tilaisuus poiketa juttelemassa osaston johtajan kanssa. Johtaja oli hyvin ystävällinen mies ja harvinaiset tilaisuudet maksoivat vaivan, sillä heillä oli nautinnollisia keskusteluja. Kun mies oli taas hänen toimistossaan, mies kysyi johtajalta: "Johtaja, mikä on teidän menestyksenne salaisuus?"

Johtaja vastasi: "Kaksi sanaa."

"Ja mitähän ne on, Johtaja?"

"Oikeat ratkaisut."

"Mutta kuinka te teette oikeat ratkaisut?"

"Yksi sana."

"Ja mikähän se sana on, Johtaja?"

"Kokemus."

"Ja kuinka saadaan kokemus?"

"Kaksi sanaa."

"Ja mitkähän ne ovat?"

"Väärät ratkaisut."







Frankin kääntämät vitsit
Haluatko tietää, koska tulee uudet vitsit?
Tekstivitsit, tekstiviestin pituiset vitsit Voi vitsit
Palautetta otetaan vastaan
Frankin kotisivu
Kilpailuja
Frankin suosittelijat

Copyright© Aaro (Frank) Huhtala 1997-1999.