|
Jussi, lakimies ajoi kotiin siltaa pitkin vietettyään suurenmoisen päivän kalastaen merellä. Hänen saaliinsa oli puhdistettuna ja fileoituna käärittynä sanomalehteen matkustajan puoleisella lattialla. Hän oli saapumassa myöhään kotiin ja nosti vauhtia. Tietämättä sitä, poliisi hyppäsi esiin tutkanpaljastin kädessä viittoillen Jussia ajamaan tien sivuun sillalla. Jussi ajoi tien sivuun kuten kunnon kansalaiset.
Poliisi käveli ikkunan viereen ja sanoi, "Tiedätkö kuinka lujaa sinä ajoit, POIKA?"
Puhuva koiraMies sai idean ja vei hänen uuden puhuvan koiran pubiin. Hän esitti 50 markan vetoa jokaiselle talossa, että hänen koiransa osaa puhua ja hän sai paljon vastavetoja. Kun totuuden hetki tuli, koira istui hiljaa lattialla. He odottivat tunnin ja mitään ei tapahtunut. Mies oli pakotettu maksamaan. Seuraavana päivänä kotona koira ryhtyi rupattelemaan uudelleen. Mies kiirehti pubiin ja hän esitti 100 markan vetoa, että hänen koiransa osaa puhua. Taas kaikki vastasivat vetoon, mutta koira istui hiljaa lattialla. Kolme tuntia he odottivat....mitään ei tapahtunut. Mies oli pakotettu maksamaan. Kotona mies tuli vihaiseksi koiralle. "Miksi ihmeessä sinä et puhunut pubissa??!! Anna minulle yksi hyvä syy, miksi en potkaise sinua ulos täältä!!" Koira vastasi tyynesti, "Ajattele millaiset mahdollisuudet meillä on, kun menemme huomenna."
Bu, Chu ja FUBu muutti nimekseen Buck Chu muutti nimekseen Chuck Fu päätti lähteä takaisin Kiinaan
Sähköpostivirheet...Kykenemättä löytämään paperinpalasta, johon hän oli kirjoittanut vaimonsa sähköpostiviestin, hän teki parhaansa kirjoittaessaan sen ulkomuistista. Valitettavasti häneltä jäi pois yksi kirjain ja hänen ilmoituksensa ohjautui sen sijaan vanhemman papin vaimolle, jonka mies oli sattunut kuolemaan vain päivää aikaisemmin. Kun sureva leski tarkisti sähköpostejaan, hän katsoi kerran monitoriin, päästi vihlovan kiljaisun ja kaatui lattialle tajuttomana. Kuultuaan kijaisun, hänen perhe ryntäsi huoneeseen ja näki seuraavan viestin ruudulla: Rakas vaimo Kirjoittauduin juuri sisään. Kaikki on valmiina huomista tuloasi varten. J.K. Täällä alhaalla on todella kuuma
Avioelämää"Ai, jaa. Oliko tämä silloin, kun äiti tuli meille töihin?"
ANNA AINA 100% TYÖTEHOSTASI* 23% Tiistai * 40% Keskiviikko * 20% Torstai * 5% Perjantai
Juppityttö
Musiikkia
Avioliitto"No, miksi sinä sitten olet niin surullinen?" hänen äitinsä kysyi. "Koska hän kertoi myöskin olevansa ateisti. Äiti, hän ei usko edes helvetin olemassaoloon." Hänen äitinsä sanoi: "Mene silti hänen kanssaan naimisiin. Näin meidän kesken, me tulemme näyttämään hänelle, että kuinka väärässä hän oikein on."
|
|
Frankin kääntämät vitsit
Haluatko tietää, koska tulee uudet vitsit?
Tekstivitsit, tekstiviestin pituiset vitsit
Voi vitsit
Palautetta otetaan vastaan
Frankin kotisivu
Kilpailuja
Frankin suosittelijat
Copyright© Aaro (Frank) Huhtala 1997-1999.