|
Kaksi piintynyttä poikamiestä istui juttelemassa, heidän keskustelunsa ajautui politiikasta kokkaamiseen. "Sain kerran keittokirjan," sanoi Frank, "mutta en koskaan pystynyt tekemään mitään."
"Liian paljon käsityötä, eikö vain?" kysyi toinen. "Sinä sen sanoit. Jokainen resepti alkoi samalla tavalla - 'Otetaan puhdas vati.'"
Minkä värinen Jumala on?No, he molemmat ottivat osaa konferenssiin toisessa kaupungissa ja päättivät ajaa yhdessä. Matkalla sinne, he joutuivat auto-onnettomuuteen ja he molemmat kuolivat välittömästi. Kun he päätyivät Taivaaseen, he kävelivät ympäriinsä nauttien kaikesta kun kas kummaa, he näkivät kirkkaan valon ja kuulivat enkelkuoron laulavan Pyhää laulua. Toinen pastoreista kääntyi toisen puoleen ja sanoi, "Tämä se on. Me saamme lopultakin selville minkä värinen Jumala on." Juuri kun sanat olivat tulleet ulos hänen suustaan, Jumala tuli nurkan takaa ja sanoi, "Buenas Dias!"
Ostoksilla Keski-idässäHän osoitti vaimonsa rintoja ja näytti niitä peittäviä eleitä. Myyntimiehet olivat liian hämmentyneitä katsomaan noita eleitä. Tullessaan hieman epätoivoiseksi, hän pyysi kaksi nenäliinaa, solmi ne ja peitti vaimonsa rinnat niillä osoittaakseen rintaliivien käytön. Vieläkään myyntimiehet eivät ymmärtäneet asiaa ja yksi heistä uhkasi ilmoittaa Herra X:n sopimattomasta käytöksestä poliisille. Rouva X arveli, että heidän täytyy piirtää rintaliivit paperille. Herra X pyysi paperia ja kynän ja piirsi rintaliivejä muistuttavan kuvion. Myyntimies otti paperin, käveli toiselle puolelle myymälää ja tuli takaisin mukanaan.... (mitä luulet?) Parin Ray-Ban aurinkolaseja.
Tekniikan edistyminenMyöhemmin kuului toinen soiva ääni. Kaveri katsoi vyöhönsä ja näki punaisen valon, avasi paidan ja alkoi puhua kainalokuoppaansa hyvin lämpimästi ja romanttisella äänellä. Kun hän lopetti, hän selitti toiselle kaverille viettäneensä liian paljon aikaa puhelimessa tyttöystävänsä kanssa, hänelle oli asennettu yksityinen kännykkä kainalokuoppaan.
Pari reikää myöhemmin kuului taas soiva ääni. Kaveri katsoi vyöhönsä, näki että valo oli vihreä, pudotti mailansa, meni metsään, veti housut alas ja kyykistyi puun alle.
Hyvä vaimoMies vastasi: "Kaiken kaikkiaan, hän "oli" hyvä vaimo".
Tapa ajatellaTommi hyppää ylös ja huutaa, "Ei yhtään, koska ne lentää tiehensä pelästyttyään laukausta." "Tämä on matematiikan tunti, Tommi" sanoi opettaja, "Mutta pidän sinun tavastasi ajatella." "Nyt minulla on kysymys," sanoi Tommi, "Pubissa on kolme naista, yksi siemailee juomaansa, toinen imee juomaansa ja kolmas hörppii juomaansa. Nyt, kuka heistä on naimisissa?" "Se, joka hörppii juomaansa, luulen." vastasi opettaja.. "Ei", sanoi Tommi. "Se on se, jolla on vihkisormus! Mutta minä pidän sinun tavastasi ajatella."
Velkasaldo"Valitan," sanoi Pat, "Olen rahaton tällä viikolla." "Asia on ookoo," sanoi baarimikko. "Minä kirjoitan lapulle nimesi ja summan, jonka olet velkaa ja laitan sen tähän seinälle." "Mutta," sanoi Pat, "Minä en halua, että ystäväni näkevät sitä." "Eivät näe," sanoi baarimikko. "Minä ripustan anorakkisi sen päälle, kunnes olet maksanut."
Laiskin"Minulla on tänään todella helppo homma teidän joukon laiskimmalle", hän ilmoitti, "kuka teistä on laiskin? Käsi ylös." Yhdeksän kättä nousi ylös. "Miksi Sinä et nostanut kättäsi?", mestari kysyi kymmenenneltä mieheltä. "Liian paljon vaivaa", tuli vastaus.
|
|
Frankin kääntämät vitsit
Haluatko tietää, koska tulee uudet vitsit?
Tekstivitsit, tekstiviestin pituiset vitsit
Voi vitsit
Palautetta otetaan vastaan
Frankin kotisivu
Kilpailuja
Frankin suosittelijat
Copyright© Aaro (Frank) Huhtala 1997-1999.