Heino ja lentävä lautanen

Lentäviä lautasia on monenlaisia. Joitain sanotaan ufoiksi ja joitain heittelee suuttunut vaimo, mutta kun lautanen lentää jonkun tuttavan toimesta, niin se onkin jo kertomisen arvoinen juttu.

Joskus aikoinaan olin päivystäjänä eräässä vartiointiliikkeessä ja entinen ystäväni Heino Wahlsten sattui saamaan siivousinnon. Siinä siivousinnossa putsattiin yksi huone kaikesta vanhasta romusta ja kirjoista, joita ei enää tarvinnut. Tietenkin minun piti olla mukana vastaanottamassa hyllyltä alas tulevaa tavaraa. Ymmärsin hyvin, että kaikki tavara piti nostaa pois ja siirtää roskikseen, mutta se tapa, jolla se tavara tuli sieltä hyllyltä, ärsytti suunnattomasti. Kaikenmaailman kirjat ja kirjoituskoneet suorastaan lensivät minua kohti ja minun piti ottaa niitä kiinni. Eräs laite tuli hyvinkin voimakkaasti minua kohti ja osui suoraan rintaani. Se teki kipeää. Pyysin Heinoa, ettei hän heittäisi. Heittäminen jatkui. Pyysin uudelleen, ettei hän heittäisi tai en ottaisi sitä vastaan. Tässä vaiheessa olin jo ottanut puoli askelta taaksepäin ja onistuisin hyvin väistämään, jos taas sataisi jotain tavaraa. Seuraavana vuorossa oli lautanen. Kaunis sininen kahvilautanen ja meikäläinen väisti sivulle. Lautanen lensi kaaressa lattialle ja hajosi aivan palasiksi. Heino katsoi lautasta ja minua ja kysyi:
- Mikset sä ottanut sitä kiinni?
- Mähän sanoin, että älä heitä tai mä en ota sitä vastaan.

Jostain syystä mikään ei enää lentänyt, vaan siitä lähtien kaikki ojennettiin nätisti ja Heino sai siivota sotkun.

Huumoripitoista sivuiltani:

Copyright © Aaro (Frank) Huhtala 1996-2007. Kaikki oikeudet pidätetään.