|
Hei Pikkasen on kertynyt tuota roskabittiä kilpailusivulle, kun ei ollut ehtinyt siivoilemaan ollenkaan sivuja. Hieman on tuossa siivottu ja vielä on jäljellä, mutta uusia kilpailujakin on löytynyt. Kommenttia otetaan vastaan ja meillä on käytössä uusi ilmainen palautelomake, jolla vinkkejä voi lähetellä, niin laitetaan listoille sitä mukaan kun ehditään. Hyvää Vappua kaikille. Frank
14.06.2011 Oluenhimoisille pelureille![]() Yllä oleva kuva esittää kahta lasinalusta, jotka... Okei, kerrotaan alusta. Satuinpa käymään viime lauantaina Helsingin Casino Ray:lla siinä Mikonkadulla. No, ystäväni tuli paikalle ja koska ilma tiloissa ei ollut paras mahdollinen, kun taas ulkona se sattui olemaan kuin morsian, niin siirryimme ulos Casinon omalle terassille (kun muistin, että kuinka hankala paikka terassin vessa on, niin kävin varmuuden vuoksi sisällä vessassa). Sielläpä valistunut ystäväni sattui tiskillä näkemään kyseisiä lasinalustoja ja kertomaan, että niistä oli ollut mainintaa kyseisen yhtiön lehdessä. Kun veisi yhden tuollaisen sisään, niin sillä saisi jotain kivaa. Jotenkin taskuuni osui muutama kappale ja menimme olusten jälkeen kysymään, että mitä kivaa niillä saisi. No, sisääntulon tiskillä ilmeni, että niillähän sai 2 euron pelimerkin. 2 kahelia poikamiestä, joita pelit kiinnostivat, suunnisti pohjakerrokseen ja rulettipöydän ääreen. Pikainen laskenta osoitti, että jos hyvä tuuri käy, niin laittamalla kyseisen merkin pöydällä oikean numeron ääreen, voisi tuottaa 70 euroa tai ei mitään. No, ei tuottanut mitään. Onneksi taskuuni oli jäänyt vielä pari kappaletta sen varalle, että ulkona on liian pilvinen päivä nauttia terassilla yhtään mitään. No, nähdään Casinolla. Frank
02.06.2011 Varokaa huijareitaHeipsisPikkasen on ollut kiirettä, ettei ole ehtinyt päivittelemään kilpailuja tai poistelemaan entisiä. Yritetään korjailla asiaa. Varokaa huijareita Netissä liikkuu yksi tyyppi, jota voisi täysin rinnoin sanoa huijariksi, mutta jätetään se mieluummin poliisin tai jonkun päätettäväksi. Kyseinen kaveri mainostaa kovasti netissä, että Sinun pitäisi osallistua kilpailuun ja varsinkin antaa ystäviesi sähköpostiosoitteita. Antamalla kyseiset osoitteet, osallistut kilpailuun, jossa mukamas voit voittaa jotain. Sen jälkeen tämä huijari ottaa kaikki sähköpostiosoitteet ylös ja tallentaa tietokantaan. Tietokannasta on sitten hyvä lähetellä roskapostia ihmisille. Mikäli joudut tällaiselle sivustolla, ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ ANNA OMAASI TAI KAVEREITTESI OSOITTEITA, sillä et tule koskaan saamaan niitä pois. Tulet koko ajan saamaan esim. Tinyurl.comin osoitteita, joissa osoitteet on peitetty. Klikkaamalla kyseistä osoitetta joudut johonkin paikkaan, joka ensinnä maksaa tälle huijarille linkin klikkauksesta ja sen jälkeen pakkomyy sinulle tavaraa. Myöskään ei ole kivaa, että kaverisi tulisi kadulla vastaan ja vetäisi hampaasi uusintaan. Kyseisen kaverin nimi on tiedossa ja samoin kyseinen weppisaitti, mutta kun netissä pystyy olemaan väärälläkin nimellä ja weppisosoitteita saa uusia vaikka minuutin välein, niin ei kannata mainita. Varo näitä. Toinen mielenkiintoisuus on, että jotkut ovat laittaneet Facebookiin sivun ja kutsuvat ihmisiä "kilpailun" nimellä "tykkäämään" heistä ja silloin voi voittaa jonkin palkinnon. Tulee mieleen vanhat lapsuudenaikaiset muistot, kun katselin eräitä lapsia, jotka eivät saaneet kavereita muuten, kuin ostamalla, eli antamalla karkkia. Systeemi oli selvä. Jos annat minulle karkkia, niin minä olen tänään sinun kaverisi. Ihan kuin ravintolassa nainen tulisi kerjäämään, että ostatko minulle jotain juotavaa? Voi olettaa, että millainen yhteiselo miehellä ja naisella tulisi olemaan, jos se perustuu ostetulle juomalle eli rahalle. Tällaiset weppisaitit eivät ole ihan oikeita kilpailuja. Mieti itse, kannattaako tällaisia edes katsoa. Arpajaismääräykset muuttunevat, nykyinen laittomuus ei olisikaan laitonta Katsoin päivänä eräänä Hesaria ja en oikein ollut uskoa silmiäni. Jutun mukaan joku oli valittanut johonkin EU:n instanssiin arpajaislaista ja jutun mukaan, kun aikaisemmin arpajaislaki määräsi, että ei saanut sitoa esimerkiksi tuotteen ostamista johonkin kilpailuun, niin nyt siitä tulisi tämän kuun puolivälissä täysin laillista. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun kaupan hyllyllä mainostettaisiin naisten ryppyvoidetta siten, että "ostamalla tämän ryppyvoiteen, voit osallistua kilpailuun ja voittaa loman Karibialla. Sinun tarvitsee vain lähettää tekstiviestinä tässä tuotteessa oleva erillinen koodi meille ja osallistut kilpailuun". Tuollaiselle esim. auton vaseliinipurkista tehdylle tuotteelle voi hyvinkin laittaa hinnaksi vaikka 250 € ja kauppa käy. Tällaisia kilpailuja tulee olemaan pilvin pimein. Mieti itse, että kannattaako sellaiseen kilpailuun osallistua ja ostaa sitä tuotetta vailla kunnon perusteita. Kesä tulee ja lapset ja vähän vanhemmatkin kirmaa kesälaitumille. Toivottavasti säät suosivat ja jos ei, niin ei muuta kuin kone auki ja katsomaan, että löytyisikö sieltä jotain kivaa. Hyvää Kesää Frank
08.02.2011 Kilpailu: Bongaa aurauskalustoVuosi on vaihtunut ja ei yhtään ihme, ettei Frank saanut paljoa lahjoja, kun on jättänyt kilpailutkin päivittämättä. Täytynee tehdä pyhä lupaus ja yrittää päivitellä, kunhan aikaa riittää.Kuuntelin koneen ääressä Ylellistä radiota ja toimittaja Harri Oksanen heitti humoristisesti, että joku oli ihmetellyt, kun ei aurauskalustoa ollut näkynyt. No, siihen taas joku bussikuski oli ihmetellyt samaa ja Harri Oksanen totesi, että nyt asia on virallista, ettei kalustoa ole näkynyt. "Hommiin siitä", sanoi toimittaja. Minäpä keksin kilpailun, jossa voi piristää tuttujen mieliä. Jos sinulla on kännykkäkamera ja olet liikenteessä, niin jos näet aurauskaluston liikenteessä, ota siitä kuva ja lähetä kaikille mahdollisille tutuillesi. Mahtaa kaverit olla kateellisia, kun olet nähnyt aurauskalustoa ja he eivät. Parhaimmat pisteet saat, mikäli onnistut pääsemään aurauskaluston taakse ja ottamaan perästä kuvan. Silloin voit todistaa päässeesi puhtaalle tielle. On se niin harvinaista herkkua, ettei sitä aura-autoa kannata päästää karkuun. ;-) Totta puhuaksemme, eiköhän ne miehet hoitele hommansa siten kuin ehtivät. Hyvää Juhannusta samantien Frank
24.12.2010 Hyvää JouluaJa taas on tullut aika, jolloin mielet ihmisten toisillensa hyvää tarkoittain toisillensa Hyvää Joulua toivottain.HYVÄÄ JOULUA Frank
27.6.2010 Teemu Selänne ei tarjonnutkaan viinaaEi se Teemu Selänne sitten tarjonnutkaan viinaa. Varmaan tiesi itsekin sen mahdottomuuden, etteivät ne mitään voita. Siinä on sitten hyvä lupailla vaikka mitä, että jos me voitetaan, niin tarjotaan vaikka mitä.Juhannus tuli ja meni ja toivottavasti kaikilla oli hauskaa niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Oli erittäin mukava huomata, että Juhannuksesta huolimatta saitilla kävi porukkaa kilpailemassa. Yritän taas vaihteeksi ja ties kuinka monennen kerran parantaa tapani ja ehtiä etsimään kilpailuja hieman useammin. Kesä on yleensäkin hiljaista aikaa niin minun kuin muidenkin saiteilla, mutta yritetään nyt katsoa, että josko jostain löytyisi joku kiva kilpailu. Kovasti niitä välillä tarjotaan, mutta useimmiten ne eivät sitten olekaan kovin kivoja. Joko pitää rekisteröityä tai hyväksyä semmoisia ehtoja, ettei paremmasta väliä. Valitettavasti minulla on ollut joitain semmoisia projekteja, jotka ovat vaatineet kaiken huomioni ja vielä enemmänkin. Jos ei muuten, nin yritetään nauttia mukavasta kesästäkin. Frank
21.10.2009 Haluatko ilmaista viinaa?Nyt se on avattu. Ensimmäinen pikkujoulupaikka on löytynyt. Katso Pikkujoulut 2009Frank, Joulupukki
17.10.2009 Haluatko ilmaista viinaa?Olen muutamina vuosina kertoillut tällä listalla kustakin ravintolasta, joka tarjoaa asiakkailleen pikkujoulut eli ilmaista viinaa, kaljaa tai muuta juotavaa ja ehkä hieman syötävääkin. Nyt olisi tarkoitus taas elätellä tätä "perinnettä" henkiin ja kertoa kaikelle kansalle näistä hauskoista ravintoloista, jotka muistavat kanta-asiakkaitaan. Olen kyllä tietoinen eräästä nörttitapahtumasta, jossa tapahtuman järjestäjä tarjoaa etukäteen ilmoittautuneille muutaman drinkin, mutta jotta välit tuohon firmaan pysyy hyvinä, niin jätetään se väliin. Sorry. ;-)
Pyrin katsomaan vinkit joko netistä tai sitten itse löytämään kyseiset paikat. Eli, minulle ei kannata kertoa paikasta, joka on hirveän kaukana ja jonne en varmastikaan pääse itse toteamaan, ellet sitten löydä jotain ilmoitusta netistä. Niitä otetaan kyllä vastaan linkin kera. Jos ilmainen drinkki kiinnostaa, niin tarkkaile sivuani. Josko vaikka joku pikkujoulupaikka löytyisikin. ;-)
9.9.2009 Stockmann ei tiedä, millainen on hyvä kisaStockmann on kunnostautunut hankkimaan kyseenalaista mainetta, kun aikaisemmin sitä on pidetty hienona ja fiksuna yhtiönä. Nykyisin hyllyiltä löytyy vanhaa ruokaa, vanhoja kukkia ja he ovat väittäneet kakkujen olevan jotain muuta kuin ovat. Nyt Stockmann on kunnostautunut järjestämään weppisivuillaan kilpailun, joka lyö kaikki ennätykset. Jos kyseiseen kilpailuun osallistuu, on pakko antaa sähköpostiosoite ja varsinkin matkapuhelinnumero. Vieläpä sinulla pitäisi olla kanta-asiakaskortti, jonka numeron sinun pitäisi antaa lomakkeeseen.Jätän linkkaamatta kyseiseen kilpailuun, mutta jos sinua kiinnostaa Barceloonan matka, jota ei voi peruuttaa, eikä siirtää kolmannelle henkilölle ym. yms ja haluat ehdottomasti saada roskapostia kyseisestä yhtiöstä, niin "Bii mai gest" ja arvaa, mistä osoitteesta kyseinen kilpailu löytyy. Vai haluatteko te osallistua tällaisiin kilpailuihin? En minä ainakaan. Frank
25.08.2009 Syksy ja lama saapuuVaikka ulkona ei vielä välttämättä näytäkään siltä, niin kalenterin mukaan ensi kuussa on syksy. Samanlainen fiilis oli viime keväänä, kun odottelin kevättä ja lämpimiä ilmoja. Joko kalenterini tai sitten luonto on epäkunnossa. ;-)Lama on saapunut. Sen huomaa siinä, että jopa nettikilpailujen palkinnoissa on ruvettu säästämään. Kun aikaisemmin Helen lehti järjesti nettikilpailun, niin palkintona oli jääkaappeja ja pesukoneita ym. Nyt laman myötä palkintoina on muutaman euron arvoisia Led-lamppuja. Hyvää syksyä ja Joulua odotellen Frank
21.05.2009 EU-vaalit tulossa ja muutama vaalikoneEU-Vaalit ovat 7.6.2009 ja kyseessä suomalaisten perusoikeus. Meillä on oikeus äänestää. Itse äänestäjänä ja äänestäneenä tiedän kuinka vaikeaa on löytää se oma ehdokas. Alla on muutama vaalikone, joista toivoakseni löytyy jotain apua ja tästä Ylen uutisointia EU-vaaleista.
Toivottavasti löydät oman ehdokkaasi ja oli oma ehdokas kuka hyvänsä, niin äänestä. Se on perusoikeus. Frank
12.05.2009 Kesää pukkaa ja onnea ylioppilailleKesä on jo saanut jalkansa oven rakoon ja joku voisi väittää sen jo saapuneenkin. Kiirettä pitää ja erilaista projektia riittää. Erilaista ongelmaa on ollut, mutta niistä on pääosin päästy.Kilpailulista on jäänyt luvattoman huonolle hoidolle ja yritän taas kerran parantaa tapani ja löytää jostain sen ajan, mitä uusien kilpailujen löytäminen vaatii. Ongelmana on myöskin kilpailujen järjestäjien ikävät tavat järjestää kilpailuja. Ihan kaikki eivät kuuntele omaatuntoaan kilpailuja järjestäessään ja siksi maailmalta löytyy "Ei niin kivoja"-kilpailuja, joita ei voi ajatellakaan listoilleni. Kohta on taas se päivä, jolloin valkoisia lakkeja painetaan päähän virallisesti ensimmäistä kertaa. Tämän tajusin eilen, kun näin yhden valkolakin kantajan roikottavan omaa muovpussiin käärittyä lakkiaan kädessään. Vuosi sitten kirjoitin Iltasanomien sivuilla toivotuksen ylioppilaille ja laitettakoon se nyt vielä tännekin: Eräälle tuttavalleni tuli aikoinaan etuoikeus pitää puhe ylioppilasjuhlassa ja kun tuttavani ei keksinyt mitään, muotoilin bussipysäkillä seuraavankaltaista: Arvoisat opettajat, arvoisat ylioppilaat, arvoisat onnittelijat. Me olemme tänään kokoontuneet tänne noutamaan ja laskemaan juhlallisesti päähämme tuon valkoisen lakin, joka on merkkinä osaamisestamme. Tuo lakki ei ole vain osaamista, se on verta, hikeä, kyyneleitä, unettomia öitä, hammasten kiristystä, perheittemme kannustusta ja varovaista liikehdintää voidaksemme lukea ylioppilaskirjoituksiin. Se ei edusta vain näitä, vaan se edustaa myös niitä vuosia, joita olemme viettäneet kouluissamme saamassa oppia tulevaa elämää varten, voidaksemme rakentaa parempaa yhteiskuntaa. Tuo lakki on meille merkki mahdollisuudesta parempaan elämään, jonka vuoksi olemme uhranneet paljon ja jonka vuoksi olemme saavuttaneet paljon. Tuon lakin avulla voimme todistaa yhteiskunnalle pystyvämme johonkin ja se on merkki siitä kunnioituksesta, jota olemme tunteneet oppilaitostamme ja opettajiamme kohtaan. Olkoon se meille merkki hyvästä elämästä ja kunnioituksesta tovereitamme kohtaan, jotka ovat tukeneet meitä opintojemme aikana. Olkoon se syvä kunnioituksemme vanhemmillemme ja kasvattajillemme, että voimme kantaa lakkiamme ylpeänä ja tuntea kuuluvamme tähän isänmaahan. Kantakaamme tuota lakkia ylpeänä osoittamassa tietoa ja nöyryyttä. Antakaamme läheistemme olla ylpeitä ja sanoa: "Hän on meidän ylioppilaamme". Onnea ylioppilaille. Frank
15.12.2008 Hyvää joulua teille ja korjaus lelukeräykseenAlla korjaus huostaanotettujen lasten keräykseen:On taas tullut aika kiittää menneestä vuodesta ja toivotella hyvää joulua. Oma jouluni menee erilaisten projektien kanssa ja niiden kehittelyssä. Helsinki ja koko suomi on täynnä erilaisia keräyksiä. Kukin miettiköön sydämessään, mitä niistä ajattelee. Itse kuulin radiosta nuorkauppakamarin keräyksestä, jossa huostaanotetuille lapsille kerätään käytettyjä leluja. Lasten hoitamisessa on budjetoitu lähes kaikkeen muuhun, mutta ei leluihin. Tulin jo tutkineeksi hieman kaappeja ja löysin vanhan lelun ja jostain kilpailusta voittamani pehmolelun, jotka aion viedä Forumin katutasossa olevaan keräyspisteeseen. Sattuisiko Teidän kaapistanne löytymään edes joku ylimääräinen lelu, joka kaipaa uutta pientä leikkijää? Korjaus: Löysin netistä Nuorkauppakamarin yhteyshenkilön, jolle kerroin sivuillani olevasta maininnasta. Häneltä tuli bumerangina viesti, jossa kerottiin mm. näin: "Voit jättää pakettisi Forumiin, keräyspiste on Fazerin kahvilaa vastapäätä 20.12. asti. Jos ständillä ei ole päivystystä, paketit voi jättää infopisteeseen. Lahjojen tulee olla uusia tai itse tehtyjä, ei siis käytettyjä, ja ne tulisi paketoida etukäteen. Joulupuu-ständiltä saat pakettikortin, jossa lukee lahjan saajan sukupuoli ja ikä ja lisäksi korttiin kirjoitetaan, mitä paketti sisältää." Aikamoiset vaatimukset. Itseltäni loppui kaikki auttamishalu. Eli, ne vanhat lelut ei sittenkään kelpaa tähän keräykseen. Kannattaa kysyä esim. Pelastusarmeijan patakeräyksestä, että kelpaako sinne. Joka tapauksessa toivotan kaikille sivuillani kävijöille oikein hyvää joulua. Frank
09.12.2008 Neropattivastaus ja Marttilan kirjasto tarjoaa kahvitPikkasen pääsi lipsahtamaan tuo neropattivastauksen kertominen. Useimmat tietääkin, että akateeminen vartti tarkoittaa sitä, että esimerkiksi opetus yliopistoissa saattaa alkaa vartin verran myöhässä. Varsinkin, jos alkamisajankohta on merkitty esim. klo 14 eikä 14.00. Wikipedia kertoo, että asia sai alkunsa siitä, kun köyhillä opiskelijoilla ei ollut kelloa ja kirkon kellot antoivat merkin. Seuraavalla kerralla, kun olet jossain tilaisuudessa, jossa alkamista odotetaan "akateemisen vartin verran", niin voit lohkaista, että "pitäähän sitä köyhiä odotella, kun ei ole varaa kelloon".Onnea neropatille. Marttilan kirjasto tarjoaa Joulukahvit kirjastossa keskiviikkona 10.12.2008. Jos kahvihammasta kolottaa oikein urakalla ja satut olemaan lähellä, niin kannattanee kokeilla. ;-)
14.11.2008 Neropattivastaus ja Ikea tarjoaa aamiaisenViime viikolla kysyin, että "mikä ammattikunta tekee työtään "vällyn" alla?". Aito neropatti vastaus on, että kultasepät ja korusepät. Nimittäin kun kultaseppä istuu pöydän ääressä, hänen sylissään "välly" eli joko kankainen tai nahkainen kangas, joka saattaa roikkua pöydän alle kiinnitettynä sylin yläpuolella. Jos jotakin (kultaa, timantteja, tms) tipahtaa sepän käsistä, se löytyy helpommin vällystä. Onnea voittajalle.Viimeinen neropattikysymys: "Mistä tulee akateeminen vartti?". Nyt ei haketa sitä yleisvastausta, vaan aivan sitä perimmäistä vastausta, että mistä akateeminen vartti nimitys sai alkunsa. Aito neropatti ei etsi vastausta, vaan tietää sen itse. Ikea on heittäytynyt höveliksi. Perjantai 14.11. hesarin mainos tietää kertoa, että Lauantaina 15.11. Ikea tarjoaa aamiaisen klo 08.45-10.00 välisen. Samainen etu oli myös edellisenä lauantaina, joten toivoa sopii, että kyseinen etu voi olla olemassa myöhemminkin. Muistakaa, että aamiainen on päivän tärkein ateria. Joulu on tulossa ja varsinkin pikkujoulut. Muistakaa olla kiltisti ja nauttia virvokkeita viihdyttävästi, ei liikaa. ;-) Frank
3.11.2008 Neropattivastaus ja uusi kysymysJos jotakuta kiinnostaa tietää neropattivastaus, niin tässä tulee. Mistä tulee sanonta: "Käykää peremmälle?"Aikoinaan asumuksiin rakennettiin eräänlainen kuisti, jossa oli penkki. Tuolle penkille sai kuka tahansa kulkija istahtaa. Sitten talon väki tuli katsomaan ja jos kulkija miellytti, sanottiin: "Käykää peremmälle". Onnea voittajalle. ;-) Nyt seuraava kysymys, jossa likainen mielikuvitus heitetään romukoppaan ainakin viikoksi. Mikä ammattikunta tekee työtään "vällyn" alla? Joskus tuo välly voi olla jopa nahkaa. Ja oikea vastaus ensi viikolla. Frank
27.10.2008 Neropattivastaus ja uusi kysymysVaalit oli ja meni ja ilmeisen moni kävi käyttämässä äänioikeuttaan. Nyt vastaus viime viikon neropattikysymykseen:Kysymys: Mikä velvollisuus äänestäjällä on? Vastaus: Jos äänestäjä saapuu vaalipaikalle ensimmäisenä, hän joutuu katsomaan vaaliuurnaan, että se on tyhjä. Tämän voi vahvistaa jokainen, joka on allekirjoittaneen lisäksi toiminut vaaliavustajana. Onnea Neropatille. Tämän viikon kysymys: Mistä tulee sanonta, "Käykää peremmälle"? Ja tähän kerromme vastauksen ensi viikolla, jolloin meillä toivottavasti on uusi kysymys. Frank
19.10.2008 Kiirettä riittää ja vaalikilpailuKoko kesän ja syksyn on ollut kiirettä ja helpotusta ei hirveesti tunnu näkyvän. Aina välillä pitää jostain löytää aikaa, että ehtii tätäkin sivua päivittämään. Yksi lempilapsistani on Avoimet työpaikat verkossa. Syy siihen, että miksi se on lempilapseni, on se, että ajatus ja ensimmäiset versiot sivusta syntyi kaikkein ensimmäisenä eräälle palvelimelle, ennen kuin DLC:stä tiedettiin yhtään mitään. Sittemmin DLC tarjosi tuolle "lapselle" kodin. Olen löytänyt sinne satoja työpaikkoja sekä paikkoja, joisa työpaikkaa voi kysellä. Tämä on ollut yksi syy, miksi olen ollut kiireinen, mutta ei ainoa.Joulu on tulossa, kuten joka vuosi. Saa nähdä, että mitä sitä keksitään. Ehkäpä jonkin kivan kilpailun. Kannattaa olla varovainen, että millaiseen kilpailuun tietojaan laittaa. Oen pyrkinyt löytämään tänne vain turvallisia kilpailuja, joissa ei rahasteta, eikä pyritä huijaamaan. Yhtä vähäsen haluan tänne sellaisia kilpailuja, joissa vaaditaan yhteystietoja vain mainostamisen takia. Ennakkovaalit päättyvät 21.10 ja varsinainen vaalipäivä on 26.10.2008. Tuon äänestysoikeuden vuoksi ovat isämme taistelleet. älkäämme antako sen mennä hukkaan. Pistetään pieni mietintäkilpailu pystyyn. Tässä palkintona on neropatin titteli, jonka ystäväsi sinulle antavat. Kilpailkaa keskenänne, että kuka tietää vastauksen seuraavaan kysymykseen: "Äänestäjällä on oikeus äänestää, mutta mikä velvollisuus äänestäjällä on saapuessaan vaalipaikalle?" Oikea vastaus kerrotaan vaalien jälkeen. Hyvää syksyn jatkoa Frank
25.8.2008 Espoo tarjoaa ilmaista ruokaaEspoon kaupunki tarjoaa asukkailleen juhlalounaan aivan ilmaiseksi. Kannattanee katsoa.Frank
2.8.2008 Ansaitse helppoa rahaaStockmannin tavaratalo on huolissaan imagostaan. Heidän ruokakaupoistaan on löytynyt liian usein vanhaa tavaraa. 1.8.2008 he julkaisivat ilmoituksen, että he antavat 100 euron lahjakortin joka kerta, kun heidän ruokakaupastaan löytyy vanhaa tavaraa. Valitettavasti silloin joutuisi tyytymään heidän tuotteisiinsa, joten on parempikin tapa tienata rahaa. Iltapäivälehdet maksavat jopa 133 euroa valokuvasta ja mm. Iltasanomat on maksanut juttuvinkistä jopa 50 euroa eli mieluummin kannattaa kiikuttaa se paketti kotiin, ottaa siitä valokuva, myydä se esim. Iltasanomille, jolloin saisi kunnon korvauksen. Kehtaisikohan sitä vielä sen jälkeen kiikuttaa sama paketti takaisin Stockmannille ja vaatia 100 euron lahjakorttia? ;-)2.8.2008 Helsingin Sanomat (sivu B6) mukaan Stockmann oli eilen joutunut antamaan 15 lahjakorttia. Vielä kun saisi niitä suomenkielisiä käyttöohjeita. Lisäys 11.08.2008 Kävin Stockmannilla 10.08 ja mielenkiinnosta katselin hyllyjä. Löysin paketin, jonka myyntipäivä oli 9.8 ja paketissa oli Naudan Entrecotea. Kyseistä pakettia ei haluttu hyvittää 100 euron lahjakortilla, siitä olisi saanut vain muutaman euron arvoisen kahvikupongin. Lupasin viedä paketin takaisin sinne mistä sen löysinkin, mutta jotenkin hukkasin paketin jonnekin. Toivottavasti henkilökunta löytää sen seuraavan puolen vuoden sisällä. Myös Mtv3 on uutisoinut aiheesta Kävin Rossossa syömässä Fransmannin lahjakortilla. Esittelin korttia vielä ennen tilausta ja varmistin, että varmasti toimii. Pizza oli hyvää ja kun tuli maksun aika, tarjosin korttia ja kortti kävi hyvin maksuksi. Tarjoilija oli erittäin ystävällinen ja palasi pian takaisin, mutta yllätys yllätys. Et ikinä arvaa. Tarjoilija toi minulle rahasta takaisin. Kortti oli 30 euron arvoinen, joten sain n. 17 euroa takaisin. Olin lievästi sanottuna hämmästynyt, mutta otin rahat vastaan ja poistuin iloisena. Nyt pitää toistekin mennä pizzalle. Lisäys 11.08.2008 Kävin Rossossa pizzalla 10.8. ja tarjosin maksuksi lahjakorttia. Lahjakortti kelpasi erittäin hyvin ja tarjoilija selvitti etukäteen, että siitä saa rahaa takaisin. Kaupat tuli tehtyä ja olisipa useamminkin näin reiluja lahjakortteja, että saa ruokaa ja rahaa. Hyvää kesän loppua ja jos rahat loppuu, niin muista käydä Stockmannilla. ;-) Frank
30.04.2008 Lapin kansa/Fransmanni tarjoaa Frankille sapuskatSokos-Hotelli Rovaniemi sai kuulla, että Frankilla ja Neidillä on aina nälkä ja halusi tarjota sapuskat kiitoksena kilpailun linkkauksesta. Sain jo etukäteen tietää, että pieni kiitos sieltä on tulossa ja eilen sain postin kouraani ja kuoresta ilmaantui 2 kpl 30 euron lahjakortteja, joilla pääsee syömään. Kortin takana oli vaikuttava lista paikoista jonne kortit käyvät. Kaunis Neiti on jo lupautunut lähtemään mukaan korttien testausoperaatioon. ;-)Parikymmentä vuotta sitten tulin syöneeksi usein Fransmannin lohipihvin ja nyt taitaa upota ainakin yksi. ;-) Kiitokset Lapin Kansa / Fransmanni Rovaniemi korteista. Almanakan mukaan tänään on Vappu, jota iloiten tulee juhlistaman. Olkaamme siis hyvin iloisna mielin ja nauttikaamme Vappujuomista ja kauniista kevätsäästä sekä hyvästä seurasta. älkäämme pahalla ajatelko mennyttä talvea, joka toi meille kauniin kevään, vaan pitäkäämme kohtuudella hauskaa ja ottakaamme vastaan kevään ja kesän lämmön. Hyvää Vappua Frank
22.04.2008 Stockmannilta vanhoja lihapulliaEnsin Stockmannilta saa vanhoja kukkia ja sitten joku ostaa vanhoja lihapullia. Eli, voi se käydä konkarillekin moka.Ei, minä en ole ostanut Stockmannilta ruokaa pitkään aikaan, enkä ihan heti uskallakaan. Frank
11.02.2008 Saatko koskaan roskapostia?Tyhmä kysymys, mutta oletko koskaan saanut roskapostia? Jos väität, ettet ole, niin en ihan heti usko tai sitten sinulla on erittäin hyvä suodatus tai olet juuri oppinut nettailemaan. Tiesitkö, että monessa tapauksessa tietosuojavaltuutettuun voi olla yhteydessä? Tämä vaatii sen, että menet heidän kotisivuilleen Sähköisen suoramarkkinoinnin ohjeet, tulostat sieltä "Toimenpidepyyntö ei-toivotusta sähköisestä suoramarkkinoinnista". Täytä se ja lähetä tavallisena kirjeenä heille ja vaadi tutkintaa.SAS on erehtynyt muutaman kerran lähettämään minulle roskapostia, eivätkä ole pyynnöistäni huolimatta poistaneet tietojani heidän rekistereistään. Tänään minulla paloi käämit (Ohmi kertaa käämi, kärähtää koko lääni) ja ryhdyin etsimään ongelmaan apua ja tulostin kyseisen lomakkeen. Nyt se odottaa lähtöä postilaatikkoon. Toivon, että asiasta nostetaan oikein mittava haloo ja SAS pistetään polvilleen. Heistä on tehtävä jonkinlainen esimerkki, että miten käy, kun lähettää roskapostia. Jos sinä saat joskus roskapostia ja lähettäjä on tunnistettavissa, niin tulosta tuo lomake ja laita eteenpäin. Frank
16.01.2008 Frankilla muutama iso projekti keskenPakko myöntää, että itsessäkin herättää hieman hilpeyttä, kun saitilla on vielä "viime vuotisia", eli hieman yli kaksi viikkoa sitten vanhenneita kilpailuja. En ole lomamatkalla, en ole rakastunut vaikka treffeillä saatan käydäkin ja ostaa ruusuja ja tapella Stockmannin kanssa useampaan otteeseen eri asioiden takia, en makaa sairaalasängyn pohjalla tms. Minulla on muutama todella iso projekti kesken, jotka vievät kaiken aikani, eikä edes riitäkään. Mitenkään ei paranna aikataulujani se, että pari päivää sitten tein erään keksinnön, jonka edelleenkehittelyn vuoksi jouduin ilmoittautumaan Fysiikantunneille, jotka onneksi alkoivat seuraavana päivänä. Tosin opettajalla meni loputkin pullanmurut kurkkuun, kun kysyin, että missä vaiheessa kyseistä minua eirtyisesti kiinostavaa asiaa käsitellään. Lupasi kyllä ottaa asiasta selvää.Kiitos kysymästä, jota kukaan ei ole kysynyt, mutta joulu ja uusivuosi meni todella rattoisasti. Ne vietin koneen kimpussa yhden projektin kanssa ja heti vuodenvaihteen jälkeen ilmaantui eräs uusi projekti, mutta onneksi projekti numero yksi auttaa projekti numero 2:n kanssa. Nyt projekti numero kolme on tuo keksintöni, mutta sitä pystyn kehittelemään ajan kanssa. Se ei karkaa, mutta joudun opiskelemaan muutaman kuukauden verran fysiikkaa. Asiaa ei mitenkään auta se, että eräs ystäväni oli juuri leikkauksessa ja joudun mahdollisimman pian käymään hänen luonaan hoitamassa yksi asia kuntoon, että potilaan viihtyvyys on taattu. Joku on nimittäin sanonut, että kaveria ei jätetä pulaan. Kaikki kaverini vain eivät muista sitä, mutta joitain tulen vielä muistuttamaan. Lisäksi minulla on yksi vielä erikoisempi projekti, eli olen kirjoittamassa yhtä kirjaa. Aineistoa minulla jo onkin tallessa ja käytän sitä. Myöskään asiassa ei auta ollenkaan, että Ubuntukoneeni sanoo välillä yhteistyösopimuksen irti ja päättää katkaista nettiyhteyden useita kertoja päivässä, jonka saa päälle vain buuttaamalla koneen ja taas projekti numero 1 ja 2 viivästyy. Onneksi olin viisas jo aiemmin ja jättäydyin yhden yhdistyksen hallituksen jäsenyydestä, vaikkakin minut valittiin erään säätiön valtuuskuntaan. Toivottavasti se ei tuota niin paljoa hommia. Tässä oli vain muutama niistä ongelmista, mitä minulla on ollut. Jos minulla olisi varaa, niin muuttaisin tunnin varoitusajalla viroon ja palkkaisin sieltä vuodeksi parikymmentä ihmistä hoitamaan paria projektia ja yhtä Frankin kilpailut-saittia ja keskittyisin pelkästään kirjan kirjoittamiseen, joka pitäisi saada kesään mennessä valmiiksi, mutta kun kaikki pitää tehdä itse ja apua ei ole näköpiirissä. Lisäksi tulin juuri suorittaneeksi pari tietokoneen ajokorttitutkintoa ja nyt olen oikeutettu kyseiseen paperiin. Paperi ei sinänsä ole arvokas, mutta tulipahan vuosi istuttua luokassa ja hihittelemässä samalla, kun räpelsin netissä ja opettajan selittäessä asioita. Kokeet hoidin suunnilleen vasemmalla kädellä ja monet olisin voinut hoitaa pelkällä tutkintoon osallistumalla, mutta halusin perehtyä opetukseen samalla, kun saan sen opin. Nyt on vain eräs jatkokoulutus lähtenyt käyntiin ja siihenkin pitää keskittyä. Sitä ei voi siirtää tai mahdollisuus siirtyy vuodella tai todennäköisesti se ei uusiudu ollenkaan. Toivon mukaan saan lievää hengähdystaukoa esimerkiksi ensi viikolla, jolloin pystyn hieman keskittymään kilpailulinkkeihin. Jos joku ihmettelee, että miksi äksyilen tai olen muuten outo, niin se outous on ehkä sytymäperimää, mutta äksyily johtuu muutamista projekteista ja muutamasta henkilökohtaisesta asiastakin. Hyvää uutta vuotta kaikille. Frank 03.01.2008 Kun Frank osti Stockmannilta pitkävartisia ruusujaVoitko uskoa? Frankilla oli treffit. ;-)No, joo. Kyseessä oli sama kaunis neiti, jonka kanssa kävin Kauneusmessuilla. Varsinaisesti kyseessä ei ollut treffit, vaan koska puhelimessa juttelu on todettu liian kalliiksi, päätimme tavata livenä ja mennä kahville. Kun ottaa huomioon, että ennätyksemme puhelimessa puhumiseen on ollut 3h 17min, niin voitte uskoa, että juttua riittää. Itse asiassa tuo olisi kestänyt vieläkin pitempään, mutta kun neidin puhelimesta loppui akku. Kerran kun tapasimme livenä, me todella juttelimme. Tuo tapaaminen kesti 11,5 tuntia ja me juttelimme koko ajan. Seuraavana päivänä tuntui jotain outoa kurkussa. Tässä tärkein syy, miksi me halusimme kunnolla tavata. Oli 20.12 ja kävin Stockmann tavaratalossa Aleksanterinkadulla hoitamassa pari reklamaatiota ja sain toisen myötä pari lipuketta Stockmannin kahvilaan. Päätin tehdä neidille kunnon yllätyksen. Ostin ensin sydämen muotoiseen rasiaan pakattua Lindtin pallosuklaata, josta tiesin neidin pitävän. Lisäksi olin päättänyt ostaa kukkasia neidille. Klo 10.42 (kuitin mukaan) menin "Kellon alle" Stockmannin tavaratalon Aleksanterinkadun puolella olevaan kioskiin ja pyysin ruusuja. Kysyin myyjältä nimenomaan, että koska ruusut olivat tulleet. Vastaukseksi sain "Tänä aamuna". Pyysin pitkävartisia tummia ruusuja, joista yksi oli jo hieman auennut. Maksoin ja sain kuitin, jossa lukee Stockmann. Uskoin, että Stockmannin tavaratalosta ostetut ruusut kestäisivät kauan. Tapasin neidin Rautatientorilla ja halasimme ystävänhalauksen. Olin saanut kukkaset piiloon ja halauksen jälkeen kerroin neidille, että minulla on hänelle yllätys. Neidin silmät kirkastuivat ja osoitin kukkapakettiin. Voitte uskoa sitä lämpöä ja kiitosta, minka sain toisen halauksen yhteydessä. Kerroin, että minulla on toinenkin yllätys ja kerroin, tarinan Stockmannin kahvilakorteista. Menimme kahvilaan ja kun saimme tarjottavat eteen, ojensin kassista toisena yllätyksenä Lindtin suklaan. Ilo oli neidillä ylimillään ja tiesin, että Jouluna hänellä olisi suu maireana. Myöhemmin kuulin, että hän oli kertonut kotonaan käyneilleen, että "siihen ei kosketa". Nautinto oli kuulemma ollut täydellinen. Tiesin, että neiti olisi perheensä luona maaseudulla ja koska en saanut häneen yhteyttä puhelimitse, otin yhteyttä sähköpostina. Vastaukseksi tuli viesti, joka karmaisi. "Ne kukat, jotka sinä minulle annoit. 4 kesti 2 päivää ja yksi kesti 3 päivää". Olin todella pahoillani ja valittelin neidille. Hän on ymmärtänyt koko ajan minua, ettei syy ollut suinkaan minun ja kumpikin oli sitä mieltä, että kun ruusuja ostetaan, niin ne yleensä kestää jopa viikon. Tein asiasta reklamaation hyvinkin asiallisesti ja kerroin, ettei neiti ollut tyytyväinen ja varsinkaan minä. Pyysin heiltä hyvitystä. Sain vielä saman päivän aikana puhelun, jossa kerrottiin, että "Yläkerrasta oli tullut käsky soittaa teille, olitte ostanut Stockmannilta ruusuja". Selitin asiaa ja nainen puhelimessa kehtasi kysyä, että "Haluatteko tilalle uudet kukat?". Mitä mieltä sinä olet? Kun mies ostaa naiselle ruusuja, niin yleensä mies antaa niiden mukana "välittämistä", "rakkautta", "tunteita". Niitä ei mielestäni hyvitetä toisilla ruusuilla. Olen kertonut tämän tarinan muutamille ihmisille ja jokainen on ollut samaa mieltä. Kerroin tämän ja sanoin, että kukkasia ei hyvitetä toisila kukkasilla. Oikeampi tapa olisi esim. lahjakortti ja tarkoitin tässä vaiheessa Stockmannin tavarataloon, koska oletin, että kyseessä on nimenomaan Stockmann, eikä mikään peräkylän kukkakioski. Nainen ilmoitti olevansa yläkertaan yhteydessä ja lupasi palata asiaan. Mitään ei kuulunut. Toisen reklamaation yhteydessä (joka sujui loistavasti), mainitsin aukijääneestä kukka-asiasta ja Teitittelymuotoa käyttänyt erittäin kohtelias naishenkilö lupasi kertoa asiasta eteenpäin. Eilen, 2.1.2008 minulle soitti nainen Stockmannilta ja tiedusteli, että asia olisi auki. Kerroin tarinan ja kerroin myöskin, että mielipiteeni kukkasten hyvittämistavasta. Hän tiedusteli minulta mielipidettä, että millä sen voisi hyvittää ja kerroin mielestäni kohtuullisen toivomuksen ja korostin, että minullahan ei ole oikeutta vaatia yhtään enempää, kuin mitä ruusut maksavat, mutta se pettymys ja raivo ei korvaannu rahallakaan. Nainen lupasi ottaa yhteyttä. Pian hän soitti uudelleen ja kertoi, että kyseinen kioski ei ollut mikään Stockmann tavaratalon kioski, vaan vuokralainen. Markkasen kioski. He olivat kuulemma jo lähettäneet minulle "Datafloran lahjakortin" hyvityksenä. Kukaan ei ollut soittanut ja kysynyt, että sopiiko tämä, vai ei. Mieluummin olisin ottanut sen rahana, koska Datafloraan en voi enää tämän jälkeen luottaa, jos he huolivat tällaisia ketjuunsa. Nainen Stockmannilta kertoi melko tylysti, että asia on loppuunkäsitelty. Asia on selvä. Tämän jälkeen en enää koskaan osta kukkasia Stockmannilta ja harkitsen hyvin tarkkaan, että ostanko muutenkaan mitään. Joka tapauksessa, jos menen Stockmannin tavarataloon ostoksille, tulen kysymään, että onko kyseessä "Stockmann ihan virallisesti", vai onko kyseessä jokin pelkkä vuokralainen. Neidin puolesta pettyneenä Frank
29.12.2007 Ilmaista puheaikaa ja hyvää uutta vuottaTaas on uusi vuosi, kun vasta on opittu kirjoittamaan 2007. Heti pitää taas opetella kirjoittamaan 2008. No, on sitä jo harjoiteltu noiden kilpailujen kanssa.Hesarin mainos kertoi, että Kolumbuksella on mielenkiintoinen tarjous. Ilmiselvästi yrittävät saada lisää asiakkaita. Nimittäin nyt saa Kolumbuksen Prepaidin ilmaiseksi Elisa Shopitista, kun vain menee ja pyytää (testattu on). Edussa on sellainen mielenkiintoisuus, että mikäli puheaikaa on jäljellä 2 snt, niin voit lähettää 31.12 asti ilmaisia tekstiviestejä. Muista lähettää ennen puolta yötä. ;-) Eilen kävin kaupungilla ja metsästelin niitä ja Forumissa olivat loppuneet. Kampissa oli hirvee jono, mutta jos menee heti aamusta, niin varmaan ehtii ennen ruuhkaa. Helsingin Viikkiin on avattu uusi Prisma ja sielläpä oli myöskin Elisa Shopit. Siellä oli kokonaista kaksi myyjää ja yksi asiakas minun lisäkseni. Nähdäkseni sieltä saa jatkossakin hyvin nopeasti. Eli, jos liikut tai asut silä suunnalla ja tarvitset puheaikaa, niin kipaisepa hakemassa omasi. Tässä löytyy hakemisto, jossa löytyy kaikki Elisa myymälät. Lisäksi minulla on menossa yksi erittäin suuri operaatio, joka vie kaiken aikani ja tarmoni, mutta siitä ei sen enempää. Toivottelen kaikelle kansalle oikein hyvää ja rauhallista uutta vuotta ja varokaa niitä raketteja. Frank
18.12.2007 Hyvää JouluaOn taasen aika kiittää menneestä vuodesta ja toivottaa oikein hyvää ja rauhallista Joulua.Koska nykyisin on tapana, että Joululahjoihin ja -tervehdyksiin varatut varat siirretään johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen, niin en aio olla Pekkaa pahempi ja niinpä joulukortteihin ja lahjoihin varaamani rahat olen siirtänyt Frankin viihderahastoon ja aion viihtyä Jouluna kaikessa rauhassa kaiken hyvän keskellä. ;-) Hyvää Joulua ja muistakaa lähetellä vaikkapa sähköisiä Joulukortteja Frank
04.12.2007 Ubuntukoneeni palasi kotiinLinux/Ubuntukoneeni kävi Acerin korjaamolla ja sitä viilattiin pari viikkoa. Kone ei vieläkään ole täydellinen, mutta hakkaa monet kaikki vanhat matolaatikkoni vauhdilla. Kaiken kaikkiaan Ubuntuni on paljon vakaampi, kuin wanha wintoosani, joka kaatui useita kertoja päivässä.CSC:n Linux-asiantuntija on nyt kolmesti käynyt ihmettelemässä koneen kanssa ja tehnyt koneelle niin uskomattomia taikatemppuja ja tehnyt vikaraporttia yms. ettei ole tosikaan. Kone toimii nyt, mutta verkko saattaa välillä jymähtää, mutta ei ole yhtään ihmekään sillä vauhdilla (2 GT), mitä koneesta lähtee. Jymähtänyt kone pystytään nyt hallitusti buuttaamaan. On oikein ilo nettailla ja etsiä kilpailuja sekä 2008 kesätyöpaikkoja, joita onkin löytynyt iso määrä. Pahinta työruuhkaa puretaan parhaillaan ja etsitään mm. uusia hyviä kilpailuja, joita nykyään löytyy yhä vähemmän. Yhä useammin alkaa eri yritykset tarjota "ikäviä" kilpailuja, joissa on pakko tilata jotain tai pakko antaa sähköpostiosoite ja puhelinnumero tai jopa kirjoittaa runoa tai reseptiä, jonka kaikki oikeudet annetaan kilpailun järjestäjälle, vaikka todennäköisesti ei voittaisikaan mitään. Tällaisia kilpailuja en ota listoilleni. Minun on pakko varoittaa sivuillani kävijöitä sellaisista saiteista, joissa voi voittaa jonkin palkinnon, mutta on pakko tilata jokin tuote postikustannusten hinnalla. Tuote jatkaa tuloaan, vaikka sen peruuttaisikin. Lehtitietojen mukaan Kuluttajavirasto ei ole kovin riemastunut asiasta, mutta ei ole vielä julkaissut sivuillaan tiedotetta. Lisäksi minun on pakko varoittaa ns. kännykkäkilpailuista, joissa voi voittaa jonkin palkinnon, mikäli lähettää erityismaksullisen tekstiviestin johonkin numeroon. Näistä on oma arpajaislakinsa, joka yleisesti ottaen kieltää tämän tyyppiset ilman lupaa olevat arpajaiset. Todennäköisesti menetät vain omat tai työnantajasi rahat. Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspaivää ja Joulun odotusta. Frank
10.11.2007 Terveisiä Terveys+Hyvä olo ja Kauneus+Muoti messuiltaArpajaisia luvattiin lähes jokaisella osastolla ja kynä sauhuten osallistuimme kaikkiin, mutta valitettavasti emme antaneet puhelin tai sähköpostitietoja. ;-) Loppupuolella jo ylenkatsottiin huonompia kilpailuja/palkintoja. Toivottavasti edes jossain tärppää. Yhdellä osastolla oli mahdollisesti laittomat arpajaiset menossa. Arpa maksoi 2 euroa ja joka arvalla voitti yllätyspalkinnon. "HEI HALOO SISäASIAINMINISTERIö". Lady Line järjesti mahdollisimman ikävän yllätyksen. Ensin nuori neiti jakoi lappuja, joissa oli onnennumero ja niitä piti jonottamalla jonottaa tarkistamaan. Loppujen lopuksi olisi pitänyt ensin antaa henkilötiedot. Näille ihmisille kannattaa sanoa suorat sanat, että mitä mieltä tällaisista arpajaisista on. Muoti+Kauneus-messut oli outo pettymys. Pieneen halliin oli varsin väljästi saatu mahtumaan muutamia rojujen kauppaajia, joilla ei ollut oikeastaan mitään järkevää tarjottavaa. Samaa mieltä oli neitikin, joka on tarkka siitä, mitä laittaa päälleen. Hauskin tapahtuma koko Kauneusmessujen puolella oli tapahtuma nimeltään "taskulamppu". Taskulamppuja esittelevä rouva kertoi, että kun taskulamppua ravistelee 30 sekuntia, niin se palaa 4 päivää. Hauskaa esittelyssä oli se, että lupauksen mukaan sitä sai vaikka heittää lattialle ja se toimisi. Rouva otti yhden lampun ja heitti sen lattialle, mutta lamppuhan ei enää toiminut. Selitys oli, että kyseessä oli valmistevika ja lamppu meni pöydän äärimmäiseen nurkkaan häpeämään. Seuraavaa lamppua ei sitten saatukaan rikki. ;-) Erikoisinta oli, että muutamissa kohdin voi antaa palautetta ja luvassa oli yllätyspalkinto. Tietokoneella sai täyttää nettilomakkeen ja jos jokin asia oli mielestäni todella huonosti, niin joutui perustelemaan miksi. Koska Frank ei pidä yllätyspalkinnoista, niin vastauksetkin olivat sitten yllättäviä. ;-) No, palkinto sitten oli lippu ensi kevään messuille, joten kannattaa osallistua kaikissa mahdollisissa pisteissä palautteen antamiseen, jos joka kerralla on luvassa 8 euron lippu. ;-) Loppusaldoksi käteen/kassiin jäi huulirasvaa, parit meikit, namia, kiva pikkuinen kynä ja joitain meikkejä. Nameja yms lukuunottamatta neidillä oli paljon kotiin kannettavaa. ;-) Ensi kerraksi teen ison nipun käyntikortteja, joissa on vain nimi ja osoite. Mukaan otan taskuun mahtuvan nitojan, jolla voin nitoa käyntikortin arpakuponkiin. Tietenkin mukaan pitää ottaa myös muovikassi, ettei tarvitse ihmetellä rojujen kanssa. ;-) Frank
29.10.2007 Frank lähtee Kauneuden Paratiisin myötävaikutuksella Terveys+Hyvä olo Muoti+Kauneusmessuille kauniin neidin kanssaKauneuden Paratiisi oli niin kiitollinen Frankin linkkauksista, että halusi välttämättä lahjoittaa Frankin käyttöön 2 lippua Terveys+Hyvä olo Muoti+Kauneusmessuille 9-11.11.2007. Toinen lippu on jo varattu eräälle kauniille neidille, joka on vastannut myöntävästi kutsuun. Lämpimät kiitokset Kauneuden Paratiisille lipuista.Tehokas Linux-kone teki pienen tenän. Epäillään, että Verkkokauppa.comin myymä Linpuskone ei olekaan niin fiksu ja filmaattinen, kuin verkkosivut antoi ymmärtää. Kone järjestetään Helsingin yliopistolle parin Linux-asiantuntijan tutkittavaksi. Onneksi löytyi varakone Linuxilla, jolla osa nettipäivityksistä yms. hoituu.
06.08.2007 Frank vaihtoi tehokkaampaan Linux-UbuntuunVanha Wintoosani ryhtyi nälkälakkoon ja köhisee vanhuuttaan, joten oli pakko ottaa hieman järeämmät aseet käyttöön. Koska Microsoft ei suostu enää jakamaan XP:tä (Eikä Vistaan uskalla luottaa), niin piti vaihtaa järjestelmiä. Tällä hetkellä näpelöin hieman tuoreemmalla, mutta käytetyllä koneella, johon on asennettu Linux Ubuntu. Koneen käyttöjärjestelmän kanssa on hieman opettelemista, mutta se on vain hyväksi, kunhan uusin koneeni saadaan täysin käyttökuntoon. Uusimpaan Linpus-koneeseen on asennettu Linux Ubuntu, mutta se vaatii vielä teknistä hiontaa ennen täydellistä käyttöönottoa. Muistia koneeseen on varattu 1 + 1GB, joten ei pitäisi ihan heti yskiä.Tästä ja lukemattomista muista syistä sivujeni päivitys on hieman takerrellut, mutta jo nyt on hieman uudempi koneeni osoittanut parempaa ja nopeampaa toimivuutta ja Ubuntua opetellessa olen ollut vain tyytyväinen uuteen systeemiin. Uskon, että vastaisuudessa kilpailuja saadaan sivuilleni nopeammin ja tehokkaammin, eikä paluuta Wintoosaan enää tule. Tiedoksi, että etsimme jo vuoden 2008 kesätyöpaikkoja ja piakkoin tulee sivuillemme muutamia paikkoja, jotka ilmoittavat ensi vuoden aikatauluista.
07.07.2007 Hierontalahjakortti arvottuHierontalahjakortti on taas arvottu ja tällä kertaa sen voitti aivan toinen Leena Helsingin keskustasta. Onneksi olkoon.Leena oli lähettänyt vain yhden ilmoituksen, mutta sillä tärppäsi. Voittajalle on jo ilmoitettu, samoin palkinnon luovuttajalle. Frank
08.06.2007 Lenuski voitti taas rentouttavan hierontalahjakortinHierontalahjakortti on taas arvottu. Kilpailusta poistettiin heti kättelyssä kaikki vaillinaisin tiedoin (ei oikeita kilpailu- tai kunnon yhteystietoja) lähetetyt "osallistumiset". Sen jälkeen suoritimme arvonnan ja käsittämättömän hyväonninen Lenuski voitti taas hierontalahjakortin. Onnittelemme voittajaa. Tosin voitossa auttoi ne monet kilpailutiedot (n 7% kaikista) joita Lenuski lähetti.Onnittelut vielä kerran ja toivotamme rentouttavia hetkiä. Frank
02.05.2007 Lenuski voitti hierontalahjakortinLenuski on ollut taas ahkerana ja lähettänyt ison kasan hyvksyttyjä kilpailuja ja hän voitti hierontalahjakortin. Asiasta on ilmoitettu sekä voittajalle, että palkinnon toimittajalle. hieroja Matti Pennaselle.Onneksi olkoon Uusi kilpailu on käynnissä ja päättyy 31.05.2007 frank
02.04.2007 Kaikille avoin hierontakilpailuNopeimmat ovatkin jo huomanneet, että olen avannut kilpailun, jossa voi voittaa hierontalahjakortin. Kilpailu on kaikille avoin, jopa sellaisille, jotka työn puolesta ilmoittavat omista tai työnantajiensa kilpailuista. Vain Frank itse ei voi osallistua kilpailuun. ;-)Ainoina ehtoina on, että ilmoitetut kilpailut ovat ns. hyviä kisoja ja asiallisia. Valitettavasti en voi ottaa sivuilleni ns. "Aikuisille suunnattuja" kilpailuja, koska sivuillani käy myös alaikäisiä. Ensimmäinen arvonta on toukokuussa juuri äitienpäivän alla, joten siitäpä äidille oivallinen lahja. ;-) Frank 16.03.2007 Kiinnostaako ilmainen hieronta?Pahoitteluni, että sivuilleni ei ole eksynyt kunnolla kilpailuja. Kiirettä on ollut monestakin syystä ja yksi näistä on sivujen muuton valmistelu. Muutto edistyy aikaa myöten, mutta tarkkaa päivämäärää ei voida vielä sanoa. Myöskin sivujen ilme tulee muuttumaan.Keskustelin yhden sponsoriehdokkaan kanssa ja hän oli kiinnostunut sponssaamaan mahdollista kilpailujen etsintäkilpailua hierontalahjakortin verran. Keskustelut ovat vielä auki, mutta keskustelussa ehdotettu tunnin aloitteluhierontaa. Kiinnostaisiko sinua mahdollinen Helsingissä tarjottava hieronta sen verran, että etsisit sivuilleni kilpailuja? Kerro siitä minulle. Uskoakseni ainakin pari tuttua etsijää ilmoittautuu, vai ilmoittautuuko? Frank 25.01.2007 Frankin kilpailut muuttuu ja muuttaaNykyinen palveluntarjoaja ja palvelu ei vastaa niitä odotuksia, joita tämän kaltaiselta palvelulta voisi odottaa. Mm. näistä syistä Frankin kilpailut muuttaa ja muuttuu. Tästä syystä mm. Kilpailut uutuusjärjestyksessä lopettaa ainakin joksikin aikaa.Frank
19.12.2006 Ilmainen krapula tarjollaIltasanomat uutisoi tänään 19.12. että Kansanterveyslaitos tarjoaa ilmaista viinaa. Tarkoituksena on tehdä kunnon krapulatutkimus, sillä tutkittaville tarjotaan 1,2 promillen verran alkoholia. Jos pikkujoulut jäi väliin, niin yhteys dosentti Peter Eriksson / Kansanterveyslaitokselle ja kysy ilmaista viinaa. Tutkimuksesta maksetaan jopa korvaus.Ilmeisesti ne, jotka eivät ole koskaan kokeneet krapulaa, eivät pääse mukaan. Hyvää Joulua Frank 11.12.2006 Onneksi olkoon LenaLena on ollut hyvin ahkera tyttö. Hän voitti Gadgets.fi:n kilpailusta aidon takapenkin hiljentimen. Kaikista 331 hyväksytystä kilpailusta hän oli lähettänyt 150 kpl. Tänä yönä arvonta osoitti, että Lena oli ollut ylivoimainen kaikista lähettäjistä.Lena on saanut jo tiedon arvonnan tuloksesta ja myös palkinnon toimittajalle on ilmoitettu voittaja. Toivotan mukavaa Joulua. Frank 01.12.2006 Onneksi olkoon taas, MaijuMaiju on ollut hyvin ahkera ja lähettänyt paljon kilpailuja Esso Korson kilpailuun. 117 kilpailusta Maiju sai 73 arpaa ja tänään suoritetussa arvonnassa Maiju voitti 100 litraa bensaa. Onneksi olkoon.Maiju on jo saanut tiedon voitosta ja Esso Korsolle on ilmoitettu voittajasta. Frank
08.11.2006 Voita 100 litraa bensaaOlemme saaneet uuden sponsorin Esso Korson, joka tuntee autoilijan tarpeet. Nyt on palkintona 100 litraa bensaa. Sinun tarvitsee ainoastaan löytää netistä fiksu kilpailu ja ilmoittaa se minulle. Kaikki hyväksytyt kilpailut osallistuvat arvontaan ja Joulukuussa joku onnellinen voittaa 100 litraa bensaa (tai muuta moottoripolttoainetta). Palkinto voidaan arvonnan jälkeen voittajan pyynnöstä siirtää toiselle henkilölle, mutta palkintoa ei muunneta rahaksi ja palkinto käy ainoastaan Esso Korson huoltoasemalla.Frank 17.10.2006 Onnittelut MaijuMaiju oli ollut ahkera ja lähettänyt monta kilpailua ja voitti Gafgets.fi:n kilpailussa kivan USB-puhelimen. Voittajalle on ilmoitettu ja samoin palkinnon luovuttajalle.Uskokaa tai älkää, mutta Maiju voitti myös Stockmannin lahjakortin. Kaikista 90:stä hyväksytystä kilpailusta hän oli lähettänyt 33 kpl, joten todennäköisyys oli hyvin suuri. Gadgets.fi:n kilpailuista hän oli lähettänyt 17/43. Siinä sivussa hän ansaitsi pari kolme tunnusta. Palkinto lähtee myös Frankin kilpailuista heti tänä päivänä. Onneksi olkoon Maijulle Frank
15.10.2006 Uutuudet päivitetään ON-LineSain viimein otettua käyttöön tekniikan, joka mahdollistaa ON-Line yhteyden. Tästä lähtien Kilpailut uutuusjärjestyksessä päivitetään välittömästi ON-Line ja tavallinen lista siirretään myöhemmin samana päivänä. Tämä menettely tuo lisäetua niille, joilla on erillinen tunnus.Joskus eteen on tullut kilpailuja, joissa "tietty määrä ensiksi vastanneita on saanut jotain hyvää etua" ja nyt tunnuksen omaavilla on tämä etu. Puhumattakaan siitä, että Kilpailut uutuusjärjestyksessä sivulla on oikeita vastauksia ja sellaisia kilpailuja, joita ei kehdata laittaa normaaleihin kilpailuihin. Kuten esim. Aikuisten kilpailut. ;-) Frank
02.10.2006 Taas rikottiin ennätysSyyskuun loppuun mennessä ehdittiin taas rikkoa yksi ennätys. Heinäkuussa oli kilpailuja 216 kpl ja nyt löytyi yli 250 kpl, joten kyseessä on todellinen ennätys ja haamurajan ylitys.Unohdin onnitella Erkkiä, joka voitti Stockmannin lahjakortin. Onnittelut. Lisäksi kiitoksia Kendille niistä makoisista nameista. Niitä oli mukava mussutella. Frank
28.09.2006 Varoitus TaloussanomistaMikäli olet harkinnut Taloussanomien tilaamista, niin äLä MISSääN NIMESSä anna heille sähköpostiosoitettasi, sillä tulet varmasti saamaan spämmiä.Itse sain juuri heiltä roskapostia ja tänään tulleen vastauksen perusteella poistan heidät kokonaa listoiltani. Samaten kaikki Sanoma WSOY:n lehdet tulevat kokemaan tämän kadon. Jos olet sitä mieltä, että ET HYVäKSY ROSKAPOSTIA, niin mikä estää kaivamasta esim. Ilta-Sanomien, Helsingin Sanomien tai vaikkapa Taloussanomien ym. Sanoma WSOY:n henkilökunnan nimiä ja lähettämästä roskapostia. Heidän osoitteensahan on: etunimi.sukunimi@sanoma.fi Muistathan huomenna kaivaa Hesarista kaikkien toimittajien nimet ylös ja lähettää heille kommenttia roskapostista. Muistathan lähettää sen joka päivä seuraavan puolen vuoden ajan? Toivottavasti sinulla on tallella viimeisen puolen vuoden ajalta pieni nippu lehtiä. Frank
16.09.2006 Onnittelut ErkilleSuoritimme arvonnan Frankin lahjakorttikilpailussa, jossa lahjakortin Stockmannille voitti Erkki Tampereelta. Palkinto on lähdössä onnelliselle voittajalle.Frank
06.09.2006 Onnittelut TuijalleSaimme päätökseen kilpailun, jossa voi voittaa Gadgets.fi:n lahjoittaman USB-puhelimen. Tuon kilpailun voitti Tuija Vantaalta. Onnelliselle voittajalle on jo kerrottu voitosta ja Gadgets.fi:lle on kerrottu voittajan tiedot, joten USB-puhelin on varmaan pian matkalla.Gadgets.fi kilpailu on avattu uudelleen ja taas on palkintona samanlainen USB-puhelin, jolla voi soitella ilmaiseksi ympäri maailmaa. Onnittelut voittajalle frank
11.08.2006 Kiitos EMI Finlandille ja TransmerilleOli oikein mukava hakea postista "tilaavievä paketti", kun lähettäjäksi paljastui EMI Finland. Ilmeisesti he olivat NIIN kiitollisia linkkauksistani, että päättivät lähettää minulle parit kiitokset. Paketista löytyi Janen ja Phoenixin CD:t. Nimmarit kerjätään myöhemmin. ;-)Kiitos EMI:lle Kiitokset myös Transmerille niistä parista lahjasta, jotka sain alkuviikosta. frank
01.08.2006 Ennätyksiä rikotaan216 kilpailua ei ole mielestäni ollenkaan huonosti. Ilmoita kilpailusta kilpailu on ollut menestys. Kilpailuehdotuksia on tullut kovasti, vaikkakin vain osa on voitu hyväksyä eri syistä. Kuitenkin 216 kilpailua heinäkuussa ei ole ollenkaan huonosti. Aikaisempi ennätys taisi olla keväältä ja hieman yli 200 kpl. Tosin kilpailut uutuusjärjestyksessä-sivulta on löytynyt huomattavasti enemmän kilpailuja.Tulossa on toinenkin kilpailu, jossa voi voittaa Stockmannin lahjakortin. Korttia saa käyttää kaikissa Stockmannin tavarataloissa, Seppälässä ja mm. Akateemisessa kirjakaupassa, jossa voi ostaa vaikkapa koulukirjoja. Kilpailusta ilmoitellaan myöhemmin enemmän. Hyvää kesänjatkoa Frank
27.04.2006 Ansaitse tavaroita itsellesiTämä kevät on ollut lievää matalalentoa ja vielä mennään kuukausi, puolitoista ja lujaa. Välillä on meinannut heittää paniikkia päälle ja parit Burn Outit, mutta jotenkin on selvitty tähän asti. Kaikenlaista mielenkiintoista on rakenteilla, mutta niistä sitten tarkemmin myöhemmin.Joko olet ottanut osaa Frankin kuohuviini-kilpailuun? Laittamalla kotisivuillesi linkin, joka kohdistuu Frankin kotisivuihin, voit voittaa palkinnoksi kuohuviiniä. Varastoa on tarkoitus täydennellä erilaisilla kuohuviineillä, joista voi sitten valita mieleisensä. Ensimmäiseksi palkinnoksi on valittu Törleyn erittäin makea punainen kuohuviini, josta varmasti moni pitää. Kuohuviini on siksi erittäin makea, koska Frankkia on väitetty niin kuivaksi tyypiksi, että palkinnotkin pitäisi olla vähän makeimpia. ;-) Vappu saapuu ja kesä. Pitäkää hauskaa ja olkaa onnellisia. Frank
15.02.2006 Arvotaan päivän kilpailuViime aikoina on ollut hieman kiirettä, mutta toivottavasti jossain vaiheessa kiireet saadaan vähenemään, kunhan saadaan jotkut toimenpiteet automatisoitua. On tullut hieman opiskeltua PHP:tä ja ensimmäinen tuotos on asennettu nettiin. Kyseessä on pieni ohjelmanpätkä, joka arpoo kiireisille ihmisille yhden kilpailun monen joukosta. Ohjelmassa voi esiintyä pientä lastentautia, mutta toivottavasti suunnilleen ajaa asiaa. Toivottavasti sinulla on ohjelman kanssa yhtä hauskaa, kuin minulla sen tekemisessä.Frank
01.11.2005 10-vuotisbileet lähestyyDLC eli Data Link Connections aloitti Joulukuussa 1995 Lamborghinimiesten Antti ja Jaakko Rytsölän omistuksessa. Myöhemmin DLC fuusioitui Saunalahdeksi. Olin ensimmäisten asiakkaitten joukossa ja tiedän parin asiakkaan pudonneen kelkasta ja uskoisin olevani tällä hetkellä vanhin tai ainakin vanhimpia asiakkaita.Ensimmäiset weppisivuviritelmät sain verkkoon Tammikuussa 1996 ja saman vuoden mittaan syntyi Frankin kilpailut. Alku oli hyvin vaatimatonta ja se oli yhtä juhlaa, kun kävijöitä oli jopa 50 viikossa. Tällä hetkellä kävijöitä on n. 2.000 päivässä ja onpa niitä rekisteröity jossain vaiheessa yli 3.000. Eipä silloin aikoinaan tullut ajateltua, millaista sivun ylläpito olisi. Matkijoita on tullut matkan varrella useita, mutta vielä on se vanhin, joka on Frankin kilpailut. Jossain vaiheessa vuodenvaihteen tienoilla järjestän jonkinlaiset bileet hiljaisesti tai muutamien lähimpien avustajieni kanssa. Haluan kiittää kaikkia kävijöitä ja toivon, että kaikilla on ollut yhtä mukavaa kuin minullakin ja toivon sinun tulevan toistekin sivuilleni vierailemaan. Frank
28.07.2005 Palkinnoissa on huumoriaOletko huomannut, kuinka joillain kilpailujen järjestäjillä on joko hyvä huumorintaju tai sitten myöhäinen sytytys? Oletan ensimmäistä. Vai mitä sanot, kun syksy saapuu ja palkintona on puutarhatyökaluja tai kun puista tippuu lehtiä, on palkintona rapusakset. Tosin on olemassa ajankohtaistakin palkintoa, kuten Jussipaitaa. Talvellahan sillä on käyttöä. No, kaikkeen pitää suhtautua huumorilla.Joko olet kokeillut keskustelua Internetin kautta? Skype tarjoaa ilmaiseksi ohjelman, jonka avulla voit jutella tietokoneesi avulla netissä täysin ilmaiseksi vaikka kiinaan. Jos olet yksinäinen ja kaipaat juttuseuraa, niin AIVAN VARMASTI saat juttuseuraa, kun merkitset tietoihisi, "Soita minulle". Näin ihmiset löytävät tunnuksesi ja voivat soitella sinulle. Itse olen saanut juttuseuraa ja englanninkielenharjoitusta ympäri maailmaa. Syksy saapuu ja kohta alkaa koulu. Nautitaan vielä hetki auringosta. Frank
30.06.2005 Päivitys 3 viikkoa jäissäHeinäkuu häämöttää ja minulla alkaa 3 viikon nakki, johon tulin lupautuneeksi. Tänä aikana päivitykset ovat hyvinkin jäissä.Knoppix-kisaan on kevään aikana tullut paljon vastauksia ja niitä yritetään tarkistella mm. viikonlopun ja ensi viikon aikana, jos vain nakilta ehdin. Sen aikaa on kilpailu suljettu. Hyviä lomailmoja Frank
25.04.2005 VOITA TIMANTTIKORTTI LINNANMäELLEHei kaikilleNyt on löytynyt jokaisen kakaran eli lapsen unelmakilpailu. Linnanmäki järjestää kilpailun, jossa voi voittaa TIMANTTIKORTIN. Timanttikortti oikeuttaa kerran päivässä henkilökohtaiseen rannekkeeseen joka päivä. Ja kun Linnanmäellä ollaan, niin miksi sieltä pitäisi pois lähteä muuta kuin nukkumaan? Nyt kaikki vauvasta vaariin kilpailemaan. Frank
21.02.2005 Peli, jolla voi lahjoittaa Sairaalaklovnit ry:lleFrank
19.01.2005 Hei kaikille pelaajilleTaas on löytynyt pari kivaa peliä, jotka on tungettu tuonne Frankin peleihin. Yksi on Soneran peli, jossa kirjaimet pitää järjestellä uudelleen ja 20 ihmistä voi voittaa sanapelin. Viisastalo on tehnyt viisaita kysymyksiä ja testissä on älykkyysosamäärä, mutta palkintona kahden hengen viikonloppu Naantalin kylpylässä. Käykäähän katsomassa. Frank
31.12.2004 SPR:lle mainosnäyttöjäParempaa uutta vuotta kaikille.Nyt Sinäkin voit lahjoittaa SPR:lle. Sen ei tarvitse olla rahaa, vaan saatat ehkä löytää jostain kilpailun. Ilmoita siitä minulle ja kerro tunnus SPR ja mikäli kilpailu voidaan hyväksyä listoille, laitan SPR:lle 10.000 mainosnäyttöä. Muista ilmoittaa sähköpostiosoitteesi, että voin kertoa sinulle, että miten kilpailun kanssa kävi, sillä kaikkia ei voida hyväksyä ja ethän halua jäädä epävarmaksi? En yleensä halua kertoa kenellekään lahjoituksistani tai hyväntekeväisyydestä, jossa saatan olla mukana, mutta nyt kerron sen verran, että lahjoitin ensimmäiset 10.000 mainosnäyttöä. Nyt on sinun vuorosi. Tämä mainosbanneri vaihtuu muutaman viikon päästä tavalliseksi (SPR:n webmaster luvannut järjestää anonyymin bannerin) ja kohde muuttuu tavalliseksi SPR:n pääsivuksi ja jatkuu tavallisena lahjoitustyönä. Siihen asti autetaan Aasiassa kärsineitä. Hyvää uutta vuotta Frank Jatkoa 31.12.2005 Klo 15.14. Eräs henkilö, joka on lähetellyt minulle kilpailuja ja joka on ollut saamassa mainosnäyttöjä, pyysi lahjoittamaan 140.000 mainosnäyttöä SPR:lle. Mainosnäytöt lisätty. ++++++++++++++++ Moikka kaikille Saan vähän väliä vinkkejä uusista kilpailuista ja kiitos niistä. Törmäilin tänään netissä ja Syopa.netillä oli tarjolla kiva banneri ja parin kyselyn jälkeen sieltä päin näytettiin vihreää valoa idealleni: Oletko joskus ajatellut tekeväsi jotain hyvää, mutta kukkaro ei oikein antaisi myöten? Nyt voit tehdä hyvää ja ihan ilmaiseksi. Mikäli satut löytämään jonkun kilpailun, niin ilmoita siitä minulle ja kysyttäessä "Tunnusta", kerro vain "Syöpä". Mikäli kilpailu hyväksytään listoille, niin laitan kyseiselle bannerille 10.000 mainosnäyttöä. Eli, lahjoittamasi kilpailun ansiosta Syöpä.netin banneri näkyy 10.000 kertaa. Eikö olekin yksinkertainen tapa lahjoittaa? Pyrin kerran kuukaudessa ilmoittamaan tällä sivulla, että montako mainosnäyttöä on jäljellä ja montako on näytetty. Frank
25.09.2004 Voita Auto vuodeksi käyttöösi
Frank
17.09.2004 Spammia ABB:ltä ja Serlalta31.08.2004 Tietosuojavaltuutettu lähetti vastauksen, jonka mukaan ABB on syyllistynyt spammaukseen. Olen jättänyt asian asiamiehelleni, jonka kanssa päätämme jatkotoimista. 16.09 tuli roskapostia myöskin Serlalta, joka on luvannut selvitellä asiaa. Kannattaa varoa näiden firmojen kilpailuja jatkossa. Arlalta löytyy kilpailu, (joka ei ole listalla) jonka rekisteriseloste on niin ympäripyöreä, että en antaisi heille tietojani. Frank
Vanhempia on siirretty varastoon |
|