Kullervo Kuusela johtavalle populaatiotutkijalle:

Sukupuuttojen uhkan liioittelu vaarantaa yksityismetsätalouden

"Sukupuuttovelkaa on liikaa", alaotsikko "Tuhat lajia uhkaa hävitä", ja
"Lajit väistyvät ihmisen tieltä" ovat otsikoita professori Ilkka Hanskin
Helsingin Sanomissa 9.1.99 ja 9.8.99 julkaisemissa artikkeleissa. Niissä
esitetyt keskeiset väittämät ovat: Tuhannen lajin häviämisen uhka johtuu
siitä, että "Etelä-Suomen vanhat metsät ovat pirstoutuneet elinkelvottoman
pieniksi palasiksi"... "Etelä-Suomeen on jäänyt niin vähän vanhoja metsiä,
että tähän elinympäristöön sopeutuneiden lajien häviämisnopeus väistämättä
kiihtyy, mikäli ei viipymättä toteuteta mittavia muutoksia metsien
suojelussa ja metsänkäsittelyssä."

Vanhan metsän puute on harhaa

Ympäristöekologisessa keskustelussa ja viestinnässä ulkomaille suojeltaviksi
halutuista vanhoista metsistä käytetään termiä "oldgrowth", vanha kasvu.
Termi tarkoittaa alunperin metsää, joka on ollut ja on yhä luonnontilassa ja
jossa ei ole koskaan harjoitettu puuntuotantoa eikä kaskiviljelyä sekä
siihen liittyvää laiduntamista.
Tällaisia metsämaan metsiä ei ole muualla kuin osissa nykyisiä
suojelualueita. Niiden ulkopuolella olevat metsät ovat olleet puun
tuotannossa ja käytössä vähintään 100-300 vuoden ajan.
Jo vahvistetun suojelun ulkopuolella olevat vanhat metsät koostuvat
metsiköistä, joissa korjuukypsää tai sitä lähestyvää puustoa on säilytetty
yli taloudellisesti edullisimman päätekorjuun iän tulevien tulon tarpeiden
tyydyttämiseksi. Niiden samaistaminen "vanhan kasvun" metsään on
tavoitehakuista myyttistä harhaa.
Toinen harha on väite, että vanhat metsät olisivat vähentyneet ja
pirstoutuneet Etelä-Suomessa. Valtakunnan metsien inventoinnin tulosten
mukaan yli 100-, yli 120- ja yli 140-vuotiaiden kunkin ikäluokan metsiköiden
pinta-alat ja niiden summa ovat 3,1-3,2 -kertaistuneet 1930-luvulta
1990-luvun alkuun. Jälkimmäisenä ajankohtana näiden ikäluokkien pinta-alat
koko metsämaalla tuhansina hehtaareina olivat 885, 368 ja 184, so. yhteensä
1,4 miljoonaa hehtaaria. Kun vanhojen metsien pinta-alat ovat lisääntyneet
näin paljon, niin niiden pirstoutuneisuus ei ole voinut lisääntyä siitä,
mitä se oli 1930-luvulla. Professori Hanski käyttää tavoitehakuista
mielikuvitusta sen sijaan, että hän perehtyisi metsävarojen inventointien
tuloksiin.

Metsätalous syntipukiksi

Vanhojen metsien lajien uhanalaistumisen ja näiden metsien pinta-alan
lisääntymisen ristiriitaan kiinnitti huomiota professori Matti Kärkkäinen
sanomalehti Karjalaisessa 23.1.1995 julkaisemassaan artikkelissa otsikolla:
"Missä vanhojen metsien uhanalaiset lajit piileskelivät 1930-luvulla?"
Kukaan ei vastannut hänelle, miten on mahdollista, että vaikka vanhat metsät
lisääntyvät, niin niiden lajit vähenevät. Ympäristöliikkeessä kysymys
katsottiin synniksi, ja sen esittänyt joutui karkean mediateilauksen
kohteeksi.
Professori Hanski myyttisen ympäristöideologian lipun kantajana käyttää
sanaa uhanalainen harhauttavan viestinnän välineenä. Se on käännös
englanninkielisestä "endangered", vaaranalaiseksi saatettu. Alkuperäisessä
merkityksessään termi tarkoittaa ihmisen toimenpiteistä aiheutuvaa
sukupuuttoon kuolemisen (exposed to extinction) uhkaa.
Ympäristöideologian mukaan, kun jonkin metsälajin paikallinen ja ajallinen
harvinaisuus havainnoissa alittaa harkinnan varaisen rajan, siitä tehdään
uhanalainen, so. sukupuuttoon kuolemisen uhkaama. Pääsyyksi sanotaan
metsätaloutta ottamatta huomioon lajiston muutosten luonnondynamiikkaa.
Tieteellisessä käsitteistössä uhanalaisuus koskee endeemisiä, eli kyseisellä
alueella kehittyneitä ja tavattavia lajeja. Eliölajit ovat tulleet Suomeen
viimeisen mannerjään sulamisen jälkeen alkaen noin 10 000 vuotta sitten.
Tulo jään peiton ulkopuolisilta alueilta on vielä kesken.
Dynamiikkaan kuuluu, että paikallisesti ja ajallisesti havaintoihin tulee
uusia ja niistä katoaa lajeja, ja että kadonneita palaa takaisin. Suomessa
ei ole osoitettu olleen eikä olevan endeemisiä lajeja. Tästä syystä
uhanalaisuuden harhaa on vaikea erottaa huijauksesta.

Vallan ja rahan tavoittelua

Mitä tulee ympäristöhallinnossa tehtyyn uhanalaisten lajien luettelon
"punaiseen kirjaan", eräs Suomen arvostetuimmista metsäekologian tutkijoista
on kahdenkeskisessä keskustelussa sanonut sitä "hihasta vedetyksi". Se
palvelee ensi sijassa ympäristöliikkeen vallan ja rahan tavoittelua.
Professori Hanski puhuu Suomen suureksi kasvaneesta "sukupuuttovelasta",
joka on maksettava käyttämällä valtion varoja miljardeja markkoja vanhojen,
pääasiassa yksityisessä omistuksessa olevien, korjuukypsää puusatoa
sisältävien vanhojen metsiköiden pakkolunastamiseksi suojelualueiksi. Hänen
mukaan "... uhattujen (so. sukupuuton uhkaamien) metsälajien todellinen
määrä voidaan arvioida yli 2000:ksi."
Etelä-Suomessa uhka on erityisen suuri Suomenlahden rannikolla ja
saaristossa. Ympäristöhallinnon "punaisen kirjan" mukaan uhanalaisia lajeja
on koko maan metsissä 727 (Metsätilastollinen vuosikirja 1998, s.97). Metsän
investointien tulosten mukaan rannikolla ja saaristossa on vanhoja metsiä
suhteellisesti selvästi enemmän kuin keskimäärin Etelä-Suomessa.
Professori Hanskin mukaan "sukupuuttovelan" maksaminen edellyttää, että
"kaikki vielä jäljellä olevat jokseenkin luonnontilaiset vanhat metsät tulee
jättää teollisen metsätalouden ulkopuolelle".

Kymmenen miljardin puut

Arvio suojelun ulkopuolella olevasta vanhasta metsästä on koko maassa 698 000
hehtaaria. Etelä-Suomessa se sijaitsee valtaosaksi yksityismetsissä.
Pinta-alalla on noin 85 miljoonaa kuutiometriä kasvatettua puustoa. Sen
kantohinta-arvo on runsaat 10 miljardia markkaa.
Tuotannosta pois otettavan metsän arvio perustuu niin sanottuun
biomaantieteelliseen saariteoriaan. Sen mukaan jos meren ympäröimän saaren
luontaista ekosysteemiä pienennetään 90 prosenttia, niin lajistosta katoaa
toinen puoli.
Viitaten Stephen Budianskyn artikkeliin "Chaos in Eden" (New Scientist
14.10.1995), teoria on vanhentunutta 1920- ja 1930-luvun tietoa. Se ei pidä
paikkaansa edes veden ympäröimillä saarilla.
Maapinta-alan sisäisillä "saarilla", eli Hanskin tarkoittamilla "vanhan
metsän pirstaleilla", niin sanottu otannan ilmiö vaikuttaa lajien ja
pinta-alan suhteisiin. Mitä suurempi on pinta-ala, sitä enemmän sillä on
lisälajien päällekkäistä esiintymistä. Tästä syystä saaren pienenevän
pinta-alan ja vähenevien lajien suhde on "tyhjä korrelaatio" ja yhtälö on
kelvoton ennustamisen välineenä.
Artikkelissa todetaan yhtälön kelvottomuuden tulleen todetuksi monissa
tutkimuksissa ja kokeissa. Esimerkkinä esitetään tulos lajiston muutosta
koskeneesta tutkimuksesta Brasilian Atlantin rannikolla, jossa
alkuperäisestä luonnonmetsästä on 90 prosenttia muutettu muiksi maankäytön
lajeiksi. Tästä huolimatta ei todettu yhdenkään alkuperäisen lajin
kadonneen. Artikkelin kirjoittaja sanoo, että ei ole varmuutta, etteikö
jokin yksittäinen laji olisi kadonnut.
Tutkimuksen tulokset osoittavat joka tapauksessa, että saariteorian ennuste
lajien toisen puolen katoamisesta ei vastaa todellisuutta.
Suomen vanhoihin metsiin erikoistuneet lajit ovat toistuvien jääkausien ja
pohjoisen havumetsän häiriöekologian liikkumaan koulimia. Kun yhdessä
paikassa vanha metsä muuttuu biologista monimuotoisuutta ylläpitäviksi
pioneerikasvien yhteisöiksi ja niiden kehitykseksi kohti yhteisön
päätevaihetta, niin saman aikaisesti kehittyy uusia vanhoja metsiä, joihin
näiden lajit siirtyvät.

Lahopuu on lisääntynyt

Kuten edellä todetun mukaisesti Etelä-Suomen vanhat metsät ovat lisääntyneet
1930-luvulta lähtien, niin näiden lajien selviämisen edellytykset eivät ole
huonontuneet vaan parantuneet.
Lisäksi metsien käsittely ja kotitarvepuun käyttö ovat muuttuneet siten,
että tuotantometsässä on aikaisempaa enemmän ja lisääntyvästi lahoavaa
runkopuuta ja muuta kasvimassaa, mikä näkyy myös metsävarojen inventoinnin
viimeisissä tuloksissa.
Tätä taustaa vasten ei voi tulla muuhun päätelmään, kuin että professori
Hanskin työryhmän Ahvenanmaan kuivilla kedoilla elävien täpläverkkoperhosien
esiintymistä koskevien tutkimustulosten yleistäminen koskemaan Etelä-Suomen
eliölajien ja metsän rakenteen suhteita on edesvastuutonta ekoleikkiä.
Voi vain toivoa, että poliittinen päättäjä ei erehdy ottamaan leikkiä totena
ja harhautumaan toimenpiteisiin, jotka pienentävät dramaattisesti metsä- ja
koko kansantalouden tuotantoa ilman, että siitä on mitään hyötyä metsän
biologisen monimuotoisuuden suojelulle.
 
Kullervo Kuusela
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 9.9.1999