Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa joulukuussa 1998

Puun kasvatuksen alasajo

"Kansallisomaisuus heitteillä", kirjoittaa valtamedia puun kasvatuksen tekemättömistä töistä. Hälytys on totta ja tekopyhyyttä. Sama media on tehnyt parhaansa jäytämällä kansallisomaisuuden hoidon ja kartuttamisen perusteita puhuen tehometsätalouden virheistä ja luonnon pilaamisesta. Puun kasvatuksen henkinen alasajo alkoi 1970-luvulla ja saavutti huippunsa 1980-luvulla. Sen käynnistäjä, ylikansallinen ympäristöliike suomalaisine satelliitteineen edustaa ideologiaa, joka on ihmisen ja luonnonvaroja käyttävien elinkeinojen vastainen. Luonnonsuojelun savuverhon alla liike rahastaa harhauttamiaan ja pelottelemiaan. Ideologia on pesiytynyt valtamediaan ja valtionhallintoon, erityisesti ympäristöministeriöön.

Puunkasvattajien halveksuntaa

Ympäristöliike on keskittynyt halventamaan metsätalouden organisaatioita, joiden toiminnalla puuston kasvua on lisätty 40 prosenttia. Sitä on tehty yksipuolisilla, liioittelevilla ja tosiasiat sivuuttavilla väitteillä metsänhoitajista panssaroituina luonnon tuhoajina, metsättömiksi jäävistä Osaran aukeista, tundran teosta, biologista monimuotoisuutta vähentävästä metsänhoidosta, rinnastamalla metsäteollisuus-Suomea banaanivaltioihin, mistä kaikesta seuraa uhka menettää paperin ostajat. Metsätaloudesta vastuullisten arvostelu on ollut samanlaista kuin aikansa riehunut sodan veteraanien halventaminen, kenties lähtöisin samoista sairaista motiiveista. Yksityismetsälakia valvovia viranomaisia sanottiin 1980-luvulla korpraalin sieluisiksi, kaunaisiksi pienen ihmisen ahdistajiksi. Sanontaa käytettiin jopa tikapuuna kansanedustajaksi pyrittäessä. Yksittäiset metsänrauhoitustapaukset olivat median herkkupaloja. Saatiin aikaan yleinen mielipide, joka vähensi yksityismetsälain valvojien arvovaltaa ja mahdollisuuksia tehdä työtään. Painolasti rasittaa uusitun, aikaisempaa ankaramman metsälain valvojia.

Hoitamattoman verovapaus

Ympäristöliikkeen ideologia elää uusituissa metsä- ja luonnonsuojelulaeissa, Natura-ohjelmassa ja jatkuvassa puusadon ottamisessa vanhoina metsinä pois tuotannosta. Valtiovallan toimenpiteillä on pienennetty puuntuotannon potentiaalia lähes yhtä paljon, kuin mitä sitä lisättiin kasvatuksen panoksilla 30 vuoden aikana. Turhaan toivoo pääministeri, että metsäteollisuuden lisäämisen tulisi jatkua. Teollisuus on saatettu niin riippuvaiseksi tuontipuusta, että jos yhteiskuntarakenteissaan rakoilevasta idästä tuonti loppuu, suurien tehtaiden tuotanto pysähtyy. Metsäverotuksen uusiminen oli sinänsä välttämätöntä. Sitä valmistelleessa toimikunnassa ei voinut keskustella uusimisen vaikutuksista puun kasvatukseen ja myyntiin. Se ei kiinnostanut valtiovaltaa. Metsätuloa muutettiin pääomatuloksi. Syntyi mielikuva, että puun myynnistä saadaan tuloja samalla tavalla kuin leikkaamalla arvopaperien kuponkeja ilman fyysistä työtä. Ja kun ei tee kansallisomaisuuden osalleen mitään, ei tarvitse maksaa verojakaan.

Valtion tuki väheni rajusti

Metsänuudistamisen vakuustalletuksen poistamista pidetään nyt virheenä. Ainoa kuulemani järkevältä tuntuva peruste poistamiselle oli, että talletus lisäsi tarpeetonta työtä, koska kaikki raha käytettiin, vaikka vähemmälläkin olisi saatu aikaan kehityskelpoinen taimikko. Lapsi heitettiin pesuveden mukana. Seurauksena lisääntyvä määrä tarpeellista työtä jää tekemättä. Metsälain sallima kohtuuttoman pitkä aika päätekorjuusta ennenkuin uudistamisvelvollisuuden laiminlyömisestä aiheutuu seuraamuksia, lisää kustannuksia ja vähentää pitkän ajan puun tuotosta, sekä johtaa myös uudistusalojen heitteille jättämiseen. Ruotsissa harkitaan uudistamisen vakuuden käyttöön ottamista. Valtiovalta on omaksunut näkemyksen, että puun kasvattaminen yksityismetsässä on yrittämistä, jonka tulee maksaa itse kustannuksensa. Seurauksena tästä valtion suora ja lainatuki yksityismetsätaloudelle on reaaliselta arvoltaan pienentynyt 47 prosenttia vuodesta 1990 vuoteen 1996. "Säästöstä" aiheutuu puun kasvun ja tuotannon pienenemistä, työllisyysmenojen lisääntymistä ja kertautuvaa metsäsektorista saatavien verotulojen vähenemistä. Ei ole otettu huomioon, että puiden kasvattamiseen päätesadoksi tarvitaan aikaa 70-120 vuotta. Kansantalouden kannalta tarpeellisten ja haluttujen tulosten saavuttaminen ei onnistu ilman valtiovallan määrätietoista politiikkaa ja tukea. Metsäkeskusten määrärahojen reaalinen arvo on pienentynyt 46 prosenttia ja henkilöstö 33 prosenttia vuosina 1990-1996. Kuitenkin tehtävät, erityisesti tarve edistää metsätaloutta, ovat lisääntyneet. Kun vielä lisäksi mielipideilmasto heikentää motivaatiota, ja kun pelätään työpaikkojen vähentämisen jatkuvan, ei tarvitse ihmetellä, kun metsälain edellyttämien töiden rästit kasvavat. Samaan aikaa maa- ja metsätalousministeriön koko budjetissa ei näy pienenemisen merkkejä. Ympäristöhallinnon menoissa miljardi markkaa on pieni raha ja metsähallinnon menoissa 100 miljoonaa markkaa on suuri raha.

Rajoituksia ilman tietoa

Epätieteellisille perusteille rakentuva ekoleikki jättöpuineen ja biotooppien suojavyöhykkeineen sekä muut luonnonsuojelun harhat aiheuttavat puun kasvatuksen ja tuotannon pienentymistä sekä johdattelevat käsitykseen, että metsänuudistusalan jättäminen luonnon huomaan on hyvä työ. Metsähallituskin on muuttunut yleisissä mielikuvissa metsätaloutta johtaneesta virastosta Villin Pohjolan elämysten myyjäksi ja metsäojien sekä -teiden entistäjäksi luonnontilaan. Kuvaan sopii, että koko maassa on "entistetty" kasvatettua puusatoa vuotuisen korjuun mahdollisuutena 10 miljoonaa kuutiometriä lahopuuvarannoksi sienille ja hyönteisille. Tilanne on toki huomattu ja valtio on alkanut tukea nuorien metsiköiden kasvatusrästien vähentämistä. Toisaalta on odotettavissa, että kansallisesta metsäohjelmasta tulee arvojen järjestelmä, jossa puun kasvatus ja sen taloudelliset perusteet hukkuvat ajan muodin tekoarvoihin. Metsästä on tulossa hyvinvointiyhteiskunnan ylellisyysresurssi, kuten Keski-Euroopassa on tapahtunut. Suuri osa puuvaroista sijaitsee pohjoisen ja idän harvaan asutuilla alueilla, missä puun kasvatus ja tuotanto ovat taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden perusta. Sinne keskittyy puuston ja sen kasvun sekä puusadon ottaminen pois tuotannosta. Kun metsätyöhön pystyvät nuoret havaitsevat, niinkuin ovat jo tehneet, että heidän kotiseudustaan tehdään koskemattoman metsän ja petojen reservaattia keskieurooppalaisille, he siirtyvät muualle Suomeen. Heidän mukanaan luhistuu yksi kulma puuhuollolta. Joskin puun kasvatuksen ja koko metsätalouden alasajo alkoi 1980-luvulla, niin nykyistä hallitusta, sen pää- , valtiovarain-, maa- ja metsätalouden- sekä ympäristöministeriä uhkaa pääsy metsätalouden mustimpien vuosien historiaan. Metsätalous on luonteeltaan ja pitkäjänteisyydeltään elinkeino, jossa tuotannon alentamiseen johtavia virheitä voi tehdä muutamassa vuodessa, mutta pahimpien seuraamusten korjaamiseen tarvitaan vuosikymmeniä.

Kullervo Kuusela

Kirjoittaja on Suomen Heidelberg-yhdistyksen puheenjohtaja