Suomessa on vallinnut pitkään talonpoikainen perinne, jossa tuleva polvi saa tilan paremmassa kunnossa kuin se oli edellisen isännyyden alkaessa.

Perhemetsätalous on itsenäisen Suomen kestävintä perustaa

Kullervo Kuusela,

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa tammikuussa 1998

Perinteellisen metsäopetuksen sanoma on ollut, että pitkäjänteinen puun kasvattaminen ja tuottaminen onnistuu parhaiten valtion ja kuntien metsissä. Huonoiten metsän omistajiksi sopivat yksityiset henkilöt, joiden keskimääräinen omistusikä on paljon lyhyempi kuin päätekorjuukypsän puun ikä.

Maan viljavuuden täysi hyväksikäyttö edellyttää tiettyä vähimmäispuustoa, jossa kasvatettavan ja myytävän osan raja voidaan määritellä vain sopimuksilla ja säädöksillä. Näistä syistä yksityinen henkilö ei voisi tuntea riittävää vastuullisuutta kestävästä ja edistyvästä metsätaloudesta.

Puoli vuosisataa tapahtumista seuranneena olen päätynyt epäilemään tämän opin pitävyyttä. Kun vain järeillä tukeilla oli markkinahintaa, niitä harsittiin, mikä heikensi kaikkien omistajaryhmien metsien tuotannollista laatua. Laaja-alaisten vajaatuottoiseksi hakattujen metsien lisäksi varsinkin valtiolla oli paljon yliikäisyyttään raunioituvia puustoja sielläkin, missä yksityismetsistä kannatti korjata ja myydä puuta. Kun paperiteollisuus antoi hinnan kuitupuulle, saatiin taloudelliset perusteet siirtyä järkevään metsikkökasvatukseen, metsänhoidollisiin hakkuisiin ja taimikoiden perustamiseen.

Alku kangerteli kaikkien omistajien, myös yhtiöiden metsissä. Kokonaisuutta ei muuta se, että jo varhain oli hyvää hoitoa edustavia hoitoalueita ja metsälöitä. Sodan jälkeen menetetyt metsät, jälleenrakentaminen ja kansantaloudelle välttämätön viennin lisääminen velvoittivat määrätietoiseen korjuun menetelmien parantamiseen ja puun kasvatuksen panoksiin kaikkien omistajien metsissä.

Yksityismetsille tarvittiin metsän hävittämistä estäviä säädöksiä ja valtion tukea pitkävaikutteisiin investointeihin sekä metsätalouden edistämiseen. Metsänomistajat päättivät itse Metsätalouden saavutukset ovat olleet erinomaiset. Tulee aina muistaa, että yksityismetsälain valvontaa ja metsävarojen lisäämistä sekä parantamista johdettiin ja toteutettiin metsälautakuntien ja metsänhoitoyhdistysten itsehallinnolla, jossa yksityismetsien omistajien valitsemat edustajat päättivät asioista. Mitä tulee epäilyyn yksityismetsien omistajien heikosta vastuuntunnosta pitkäjänteisen elinkeinon harjoittajina, on muistettava, että talonpojan perinteeseen on kuulunut pyrkimys jättää maatila metsineen uudelle sukupolvelle parempana ja arvokkaampana, kuin millaisena sen on itse saanut.

Kansainvälisten vertailujen hätkäyttävimpiä havaintoja on, että niissä pohjoisen havumetsän maissa, joissa valtio omistaa kaikki tai lähes kaikki metsät, puun nettokasvu ja tuotos hehtaaria kohti ovat kolmanneksen tai enintään puolet siitä, mitä ne ovat pohjoismaiden yksityismetsissä.

Toinen yhtä hätkäyttävä havainto on, että Keski-Euroopassa keskellä satoja miljoonia metsäntuotteiden kuluttajia, puun tuotanto on tappiollista ja tuettua valtaosassa valtion ja kuntien metsiä. Pohjanoteeraus on Lyypekin metsä, jossa toteutetaan Greanpeacen "metsänhoitoa". Kaupungin metsänhoitajan mukaan tappio on 1 000 Saksan markkaa vuodessa hehtaaria kohti.

Metsässä asuja on metsän voima Parin vuosikymmenen takaa palaa muistiin MTK:n puheenjohtajan Veikko Ihamuotilan ehdotus, että jos kaikki valtion metsät siirrettäisiin yksityisomistukseen, niin verotuloja saataisiin enemmän, kuin mitä metsähallitus tulouttaa valtion ja kuntien kassaan.

Olen pitkään mietiskellyt edellä todettuja ihmeellisyyksiä ja päätynyt selitykseen: Yksityinen metsänomistaja tajuaa tehokkaan puuntuotannon tuloksellisuuden paremmin kuin valtion metsähallinnon toimihenkilö. Jos hän käsittelee metsäänsä huonosti, hänen tulonsa pienenevät, jos taas hyvin, tulot lisääntyvät. Metsän käsittelystä vastaavan aikapalkkaisen toimihenkilön tulot eivät muutu teki hän metsälle mitä tahansa.

Omistajan vastuu valtion metsätaloudesta hukkuu eduskunnan ja valtioneuvoston poliittisiin sokkeloihin. Tosin valtion metsien tila Suomessa on paljon parempi kuin Kanadassa ja Venäjällä. Selitys on yksinkertainen. Kun valtion metsätalous joutuu vertailuun yksityisen ja osakeyhtiöiden metsätalouden kanssa, toimihenkilöiden on pakko ottaa opiksi ja seurata mukana. Loppujen lopuksi Pohjoismaiden valtion metsissä on päädytty eritasoiseen yhtiöittämiseen tuotannon tehokkuuden varmistamiseksi.

En rohkene kuvitella, miten olisi Suomen vaurastumiselle metsäklusterilla käynyt, jos kaikki metsät olisivat olleet valtiolla, ja tästä syystä niiden puun tuotos olisi jäänyt vaikkapa puoleen siitä, mitä se on ollut sodan jälkeen. Pohjoismaiden metsätalouksien voima on ollut metsän sisällä asuva ja itse metsää omistava maanviljelijä. Vain asutussa metsässä on työvoimaa ja puun hankkijalle lähes ilmaiset tiet sekä yhteiskunnalliset palvelut. Ihmisistä tyhjässä pohjoisessa havumetsässä on toki korjattu puuta, mutta metsänhoitoon ei ole riittänyt varoja. Suojelu joudutti väestökatoa

Kansantalouden kannalta yksityinen metsänomistus on saanut uuden edun: Ylikansallisen ympäristöliikkeen ihmisen vastainen ideologia on ottanut Yhdysvalloissa liittovaltion metsää valtavia pinta-aloja pois puun tuotannosta. Se on maksanut kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Kuluttajat osallistuvat leikkiin maksamalla nousevia hintoja sahatavarasta ja jatkojalosteista.

Suomen Lapissa aluetaloutta on luhistettu ja joudutettu väestökatoa rauhoittamalla suuria pinta-aloja valtion metsää ja korjuukypsää puusatoa tuotannolta. Tässäkin voi kuvitella, mikä olisi tilanne koko maassa, jos kaikki metsät olisivat valtion. Valtion luonnonvarojen ottaminen pois tuotannosta "ei maksa mitään", sanoi valtiovarainministerinäkin toiminut Kansallispuistokomitean puheenjohtaja 1970-luvulla.

Kaupungistuneella korkean elintason yhteiskunnalla on näennäisvaraa kaivaa maahan luonnonvaraleiviskänsä. Yksityinen omistus on osoittautunut tehokkaimmaksi lääkkeeksi tähän tautiin. Äsken ilmestyneessä "Journal of Environmental Management" -lehdessä numerossa 51 on julkaistu Joensuun Yliopiston ja Euroopan Metsäinstituutin tutkimus metsiköiden sisäisestä rakenteesta eri omistajien mailla keskisessä Suomessa. Metsikkökohtainen rakennemonimuotoisuus on selvästi suurempi yksityisten kuin valtion ja osakeyhtiöiden metsissä.

Vikkelämpiä kuin virkamiehet

Puuttumatta tuloksen merkittävyyteen monimuotoisuuden kannalta, voi todeta, että mitä monimuotoisempi on metsikön sisäinen rakenne, sitä enemmän siinä on pienbiotooppeja tai asumia eri eliöille. Kun on kävellyt pitkin suoria linjoja läpi maan, ei ole voinut välttyä havainnolta, että biotooppien ja biologisen monimuotoisuuden kokonaisuus on suurin yksityismetsissä ja pienin suurissa, "yhden ja saman käsittelyn" kansallispuistoissa. Yksityismetsien rakenne ja tuhansien biotooppien vaihtelu on tulosta satojen tuhansien yksityisten ihmisten arvostuksiin perustuvista päätöksistä. Lähes luonnontilaisia vanhoja metsiköitäkin on enemmän kuin mitä pakkolunastuksilla kyetään niitä siirtämään valtion omistukseen. Heikkoudeksi tosin väitetään metsien rikkonaisuutta, koska " se estää harvinaisten lajien liikkumista". Yritetään unohtaa, että toistuneiden jääkausien ja luonnonkulojen koulimilla Suomen eliöillä on kyky liikkua ja muuttaa paikasta toiseen. Se on moninverroin parempi kuin ympäristöhallinnon virkamiehillä.

Suojelulla rahastusta

Euroopan yksityismetsänomistajat ovat joukkomielenosoituksella vastustaneet ylikansallisen ympäristöliikkeen järjettömiä ja ylimielisiä metsän sertifioinnin hankkeita. Tarpeettomia kustannuksia aiheuttavaa vihreää pakkopaitaa ei tarvita. On ihmisen arvoa alentavaa hyväksyä Meksikosta ohjattu rahastus luonnonsuojelun savuverhon alla.

Nyt tulisi koota Euroopan maiden metsänomistajien voimat ja ilmoittaa: Meillä on kansallisiin säädöksiin ja sopimuksiin perustuvat ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden säännöt ja velvoitteet metsien käsittelylle. Me noudatamme niitä. Kenelle ne eivät kelpaa, ostakoot puut mistä saavat.

Jos näin tapahtuu, suurimpaan kiitollisuuden velkaan suoraselkäisille puun kasvattajille joutuvat metsäteollisuusyritysten johtajat. Ympäristöliikkeen edessä nöyristelijät sanovat, että asiakas on aina oikeassa (silloinkin, kun hän on ympäristöliikkeen harhauttama), ja että on antauduttava asiakkaiden edustajiksi itse itsensä nimittäneelle ympäristöliikkeelle.

Sertifioinnissa leikitään tulella

Nöyristelijät unohtavat, että kymmenet miljoonat yksityismetsien omistajat perheineen ovat myös asiakkaita sekä metsäntuotteiden kuluttajina että puun kasvattajina ja myyjinä. Jos heitä ei kuulla, heidän oikeudentuntoaan loukataan, ja heidän niskoilleen sälytetään tarpeettomia kustannuksia. Heillä on mahdollisuus kieltäytyä ostamasta kelvottomiksi katsomiensa yritysten tuotteita ja myymästä puutaan. He ovat kentän vahvin ryhmä kestämään avoimen oikeustaistelun kustannukset.

Sertifioinnissa leikitään vierailta mantereilta tuodulla tulella, jota sammuttamaan ei ole palokuntia.

Historian ja tämän päivän tosiasiat osoittavat, että maansa omistaneen talonpojan ahkeruus, sisukkuus ja yhteisömoraali sekä niille rakentuva yli miljoona ihmistä käsittävä perhemetsätalous on ollut ja on itsenäisen Suomen ja sen kansantalouden varminta perustaa. Vain perhemetsätalous pystyy yhdessä muiden maiden perhetalouksien kanssa pysäyttämään Suomen ja Euroopan rajoille työntyvän ylikansallisen ympäristöliikkeen vyöryn.