Julkaistu Maaseudun tulevaisuuden yliössä 5/99

Metsänsuojelulla huijaus tiensä päässä

Keskustelu biologisen monimuotoisuuden nimessä tapahtuvasta metsän
ottamisesta pois puun tuotannosta on ollut tavoitehakuisten myyttien
sekasotkua. Ympäristöaktivistit ja -hallinto ovat esittäneet
"kansallista häpeää" osoittavan pieniä osuusprosentteja suojeltujen
metsien pinta-alasta.

Juuri valmistuneen suomalaisen työryhmän metsien suojelun raportista saa
käsityksen Suomen metsien tilanteesta. Monista eri prosenteista voi
kukin ottaa käyttöönsä haluamansa ja tarkoitusperiinsä parhaiten sopivan
luvun.

FAO:n uusi metsän määritelmä lähtee latvuspeitosta ja tämä nostaa iso
osan kitumaista metsiksi ja jälleen saadaan joukko uusia lukuja
suojelukeskusteluun.

Ruotsin maatalousyliopisto julkaisi äskettäin selvityksen, joka
lehtiotsikoissa sai muodon "joka neljäs metsähehtaari on suojeltu".
Mukaan oli luettu tunturimetsiä ja pensaikkojakin.

Venäjän ja Kanadan pohjoisissa osissa on laajoja alueita taloudellisen
puunkäytön ulkopuolella, joista saadaan suojelualat ja prosentit, joille
kauttaaltaan asutun Suomen tilastoilla ei pärjää.

Vanhan metsän käsite harhainen

Viestintää on terästetty tavoitteellisesti harhauttavilla, myyttisillä
sanoilla kuten "sukupuuton uhkaama laji" ja suojelua vaativa "vanha
metsä". Toistuvasti on sanottu, että Suomi ei noudata kansainvälisiä
sopimuksia eikä suosituksia, koska metsää on otettu liian vähän pois
tuotannosta.

Euroopan maita koskevia, vertailukelpoisia tietoja suojeltujen metsien
pinta-aloista on saatu odottaa kymmenisen vuotta aivan kuin siksi, että
olisi voitettu aikaa harhauttaa poliittista päättäjää.

Euroopan Metsäinstituuttiin on vihoviimein koottu aiheesta tietopankki
ja julkistettu sen tuloksia (Helsingin Sanomat 16.4. ja Maaseudun
Tulevaisuus 17.4.): "Suomi on suojellut puolet Euroopan
luonnonmetsistä". Ympäristöviestinnän kuplaan on puhkaistu reikä.
Myyttien verkon hajottaminen on kuitenkin vasta alussa.

Suojelua jo hakatuille maille

Sanat "vanha luonnonmetsä" on megamyytti. Se samaistetaan
kansainväliseen käsitteeseen "oldgrowth forest". Sillä tarkoitetaan
metsää, joka ei ole ollut koskaan tuotannossa lukuunottamatta
alkuperäiskansojen tarvepuun keräilyä.

Sellaista on Keski- ja Välimeren-Euroopassa vain vähäisinä rippeinä
vaikeimmin saavutettavissa vuoristoissa. Muut alueen suojelumetsät ovat
olleet vuosisataisessa puun tuotannossa, Alpeillakin aina metsänrajaa
myöten.

Suomenkin suojelumetsistä vain osa täyttää vanhan luonnonmetsän
tieteellisen määritelmän.

Tällä hetkellä suojeluun haluttavat "vanhat metsät" ovat
käytännöllisesti katsoen kaikki ainakin kertaalleen hakatuille alueille
syntyneitä, ohjekiertoajan ylittäneitä metsiköitä, joiden omistajilla ei
ole ollut tulojen tarvetta korjata niiden puusatoa, tai joita ei ole
uudistettu kestävyyden turvaamiseksi, kuten Kuusamon yhteismetsässä.
Suomessa tiukasti suojellun eli tuotannosta poistetun metsän
pinta-alaosuus on selvästi suurin Euroopassa.

Kun samalla metsätalouden merkitys kansantaloudelle on ylivoimaisesti
suurin, merkitsee tämä sitä, että Suomi on poistanut uusiutuvaa
luonnonvaraa tuotannosta enemmän kuin mikään muu Euroopan maa.
Ympäristötietoisuudellaan ylvästelevä Ruotsikin on kaukana jäljessä. Tai
se on ollut reaalitaloudellisesti viisaampi.

Kitumaat sekoittavat

Käytettävissä oleva tilasto on sikäli puutteellinen, että siinä ei ole
tietoja suojellun metsän jakaantumisesta varsinaiseen tuotanto- ja
kitumetsään. Jälkimmäisen (other wooded land) osuudet metsän alasta on
laskettu muista tilastoista oheiseen taulukkoon.
Tiedoilla on merkitystä siksi, että kitumetsän suojelu pienentää vähän
puuntuotannon potentiaalia. Taulukon osuusluvut osoittavat, että Ruotsi
ja Norja eivät ole käyttäneet hyväkseen tätä mahdollisuutta
"kaunistaakseen" suojelutilastoaan.

Kansallispuisto hakkuissa

Keski-Euroopan tiedoista tulee  esille se Suomessa pimitetty tosiasia,
että muualla Euroopassa kansallispuistot ovat yleensä säädellyssä puun
tuotannossa, kun taas meillä ne ovat tiukasti suojeltuja. Vaikka
metsätalouden merkitys kansantaloudelle on Keski- ja Etelä-Euroopassa
suhteellisen pieni, niin tiukasti suojeltujen metsien osuus on vain noin
1 prosentti koko metsäalasta.

Kaiken suojellun metsän osuus on suuri maissa, joissa metsää on paljon
vuoristossa. Siellä päätavoite on suojautua lumen- ja maan vyöryiltä
eikä niinkään biologisen monimuotoisuuden ylläpitäminen. Sveitsi on maa,
jossa tuotantometsää pidetään parhaana suojana vyöryjä vastaan.
Välimeren maat  ovat oma lukunsa. Portugalia lukuunottamatta niissä
kitumetsän osuus on 21-67 prosenttia. Alkuperäiset sulkeutuneet metsät
on hävitetty. Kitumetsästä saa "Naturaa" miljoonia hehtaareita, joilla
jatkuu perinteinen laiduntaminen ja tarvepuun korjaaminen. Näissä maissa
pidettäisiin pilantekona, jos niille suositeltaisiin meidän
suojelupolitiikkaamme.

Teoria lyö korvalle toista

Lehtiartikkeleissa sanotaan, että Suomen kylmissä ja karuissa
olosuhteissa tarvitaan enemmän ja suurempina yhtenäisinä alueina
suojeltua metsää kuin Keski-Euroopassa, jossa biologista
monimuotoisuutta voidaan ylläpitää pienemmillä, muiden maankäytön
muotojen sisään pirstoutuneilla metsäsaarekkeille ilman myyttisiä
ekokäytäviä.

Tämä lyö korville meillä uskoteltua "saariteoriaa", jonka mukaan jonkin
biotoopin metsän pinta-alan pienentäminen lisää geometrisenä sarjana
"lajien kuolemista sukupuuttoon (esimerkiksi "sukupuuttovelkaa on
liikaa", Helsingin Sanomat 9.1.99).

Ensinnäkin sukupuuton uhka on myytti ja toiseksi saariteoria on
vanhentunut ja virheelliseksi osoitettu. Jos Keski-Euroopan metsät
vastaavat sopimuksia ja suosituksia monimuotoisuuden suojelemiseksi,
niin Suomen puuntuotantometsäkin on parempi kuin Keski-Euroopan
kansallispuistot.

Suomi on metsän puuntuotannosta poistamisen kärkimaa, vaikka enää ei
suojeltaisi hehtaariakaan tuotantometsää.

Puuvirrat ovat valtimoverta

Poliittinen päättäjä tuntee lisääntyvää huolta perustuotantoväestön
vähenemisestä metsäseuduilta, etenkin Lapista, Kainuusta ja
Pohjois-Karjalasta. Samanaikaisesti se suojelupolitiikallaan pienentää
puuvirtaa, aluetalouksien valtimoverta.

Jatkuva korjuukypsän puusadon ottaminen pois tuotannosta ja viesti,
jonka mukaan suurpedot ovat tärkeämpiä kuin ihminen, ovat työkykyisille
nuorille kehotus pakata matkalaukut ja muuttaa maalle.

Kuusamon yhteismetsän kohtalo on puhuvin esimerkki, miten alueen
taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys uhrataan ekologisen kestävyyden
myyttiselle alttarille.
 

Kullervo Kuusela