Mikko Paunio, julkaistu Kauppalehdessä 26.8.1998

Yhdysvaltain Metsä- ja Paperiteollisuusyhdistyksen (AF&PA) uusi ympäristöstrategia - eli kuinka teollisuus havahtui todellisuuteen

Yhdysvaltain paperiteollisuusyhdistyksen (AF&PA) tiedotusjohtaja Kate Watson otti vastaan vuotuisen Fly-In for Freedom kokouksen yhteydessä Suomen Heidelberg-yhdistyksen valtuuskunnan 19. kadulla Washington D.C.:ssä yhdistyksen päämajassa ja esitelmöi vierailleen järjestönsä uudesta ympäristöstrategiasta, joka loitontaa AF&PA:a yhteistyöstä suurten syväekologisten ympäristöjärjestöjen kanssa.

SUURTEOLLISUUS TOISTAISEKSI AUTTANUT TYÖNTEKIJÖITÄÄN VAIN VÄHÄN

Yhdysvaltain Metsä- ja Paperiteollisuusyhdistys (AF&PA) painaa luonnonvarjojen käyttöä puolustavan Fly-In for Freedom kokouksen osanottajille vuosittain edustajainhuoneen ja kongressin jäsenten sekä virkamiesten yhteystiedot. Tällä pienellä avustukselle on suuri käytännöllinen ja symbolinen merkitys tavallisten ihmisten vuosittain kesäkuun alussa järjestettävälle lobbauskokoukselle Washington DC:ssä. Ekosorron uhreiksi joutuneiden ihmisten eli Wise-Use liikkeen saamat lahjoitukset suurteollisuudelta ovat toistaiseksi olleet vähäiset. Kiristyksen ja -painostuksen kohteeksi joutunut pieni- ja keskisuuri teollisuus on ollut Wise-Use liikkeen perinteinen tukija.

AF&PA HAVAHTUNUT

Tilanne on nyt muuttumassa, koska AF&PA on havahtunut huomaamaan, että suurten syväekologisesti motivoituneiden ympäristöjärjestöjen, kuten Greenpeacen, World Wildlife Fundin (WWF) tai Sierra Clubin tarkoituksena on lopettaa maapallon metsäteollisuus "epäekologisena" kokonaan. Sierra Clubin, eli Yhdysvaltain Luonnonsuojeluliiton hallituksen vuoden 1996 lopun päätös pyrkiä estämään kaikki puun korjuu liittovaltion mailta, on ollut eräs virstanpylväs, joka on avannut teollisuudenkin silmät todellisuuteen, koska huomattava osa USA:ssa jalostetusta puusta on tullut liittovaltion mailta. Kuvaavaa on se, että Alaskan viimeinen paperitehdas Ketchkanissä lopetettiin vuonna 1997 liittovaltion ympäristöregulaation vuoksi. Ekologistit ovat saattaneet Alaskan valtaisat metsävarat tavoittelemaansa nollakäytön piiriin. Suurten ympäristöjärjestöjen pitkälti julkilausumaton pyrkimys onkin lopettaa luonnonvarojen taloudellinen käyttö. Aivan viimeaikojen merkittävimmistä suurista uhkakuvista metsäteollisuudelle on metsäautotieverkoston rakentamisen pysäyttäminen ja teiden hävittäminen "ennallistettaessa" suuria erämaa-alueita. Nämä pääosin virastosäännöksin tehtävät rajoitukset poistavat suuria alueita metsätalouden käytöstä. Ekologistisen politiikan tullessa yhä epäsuositummaksi on Clintonin ja Goren hallinto ryhtynyt laajjentamaan presidentin käsissä olevaa toimeenpanovaltaa kansanedustuslaitoksen kustannuksella. Näin on voitu tehokkaasti edistää epäsuosittua Yhdysvaltain "Naturaa", eli Wildlands-projektia. Luonnollisesti epädemokraattisuus ja salakähmäisyys on lisännyt tavallisten ihmisten suutumusta erilaisiin ympäristöbyrokratioihin USA:ssa.

SYVÄEKOLOGISTISTEN JÄRJESTÖJEN KANSSA YHTEISTYÖ MAHDOTONTA

Syväekologisten järjestöjen kanssa ei voi tehdä yhteistyötä, koska siinä häviää aina. Tämä on ollut katkera opetus AF&PA:lle. Metsien sertifiointikysymyksessä AF&PA onkin ottamassa kielteisen kannan FSC-sertifikaattiin, joka on käytännössä ympäristöjärjestöjen rahastusautomaatti. AF&PA pyrkii Suomen ja monen muun Eurooppalaisen maan tavoin parempaan asiantuntemukseen perustuvaan ja johdonmukaisempaan sertifiointijärjestelmään, jonka perustana ovat tällä vuosisadalla säädetyt lait ja jotka ovat luoneet pohjoiselle borreaaliselle vyöhykkeelle turvallisen ja luontoa säästävän perustan käytettäessä metsävaroja kestävästi.

AJAN VAATIMUKSET HUOMIOON

Täyttääkseen nykyiset poliittisen ilmaston tarpeet AF&PA:n täydentää kestävän metsätalouden perusteita erityisesti maisemallisilla toimenpiteillä, antamalla tilaa ns. alue-ekologisille periaatteille, vähentämällä kemikaalien käyttöä, tehostamalla puun käyttöä, suojaamalla pohjavesiä sekä vaatimalla omilta jäseniltä täydellistä sitoutumista ohjelmaan, vaikka se lisääkin kustannuksia. Teollisuutta tietenkin lohduttaa se, että se ei itse lisäkustannuksia maksa, vaan kuluttajat.

SIILIPUOLUSTUKSEN LUOMINEN

Vastapainoksi "myönnytyksille" AF&PA:ssa on merkittävien päätöksien vuoksi siis luovuttu strategisesta yhteistyöstä suurten ja näkyvien ympäristöjärjestöjen kanssa. Ne 14 ympäristöjärjestöä, joiden kanssa AF&PA on yhteisyössä, ovat pääasiassa pienempiä ja ihmistä kohtaan vastuullisia ei-syväekologisesti motivoituneita ja vanhaan konservationistiseen perinteeseen nojaavia järjestöjä.

Ehkä tärkein ja tavallisen ihmisen turvallisuuden kannalta merkittävin seikka on se, että AF&PA valmistautuu käytännössä käyttämään Wise-Use liikkeen organisaatiota, jos ja kun sen jäseniä vastaan hyökätään. AF&PA:n päämajassa on suuri USA:n kartta, johon on merkitty sekä jäsenet että tuotantolaitokset. On luotu paikallisia järjestöjä ja koulutettu tehtaiden työntekijöitä puolustamaan oikeuksiaan, kun ympäristöjärjestöt yrittävät sulkea tehtaita.

ALKUKESÄN 1998 LÄHTÖLAUKAUKSET

AF&PA teki johtajistossaan linjaukset uudelle ympäristöstrategialleen aivan hiljattain. Ensimmäisiä askelia uuden strategian pyörittämiseksi olivat ihmisten syvähaastattelut, joissa on selvästi käynyt ilmi, että ympäristöasenteet eivät ole niin kielteisiä teollisuudelle kuin alunperin luultiin. Kadunmiehelle riittää, että hän tietää, että metsät eivät tuhoudu ja että jatkuvuudesta huolehditaan. Tätä viestiä teollisuus ei kuitenkaan ole saanut toistaiseksi perille ja yleisön keskuudessa elävätkin vielä fantastiset luulot luomakunnan tuhoutumisesta. Ensimmäinen askel AF&PA:n tiedotustoiminnassa olikin Washington D.C.:n kehätien sisäpuolella toteutettu massiivinen kesäkuun 1998 tiedotuskampanja, jonka myötä lainsäätäjät ovat jo alkaneet kallistaa korvaansa paperiteollisuuden vaatimuksille. "Emme tienneetkään, että hoidatta leiviskänne luontoa kohtaan näin hyvin, emmekä tienneet kuinka todella tärkeitä tuotteita maallemme ovat paperijalosteet" alkavat olla jo lainsäätäjien ja heidän avustajiensa kommentit AF&PA:n lobbareille. Koko Yhdysvaltain "kouluttaminen" samalla intensiteetillä olisi maksanut tähtitieteellisiä summia; alkajaisiksi toteutettu suunnattu kampanja lienee ollut hyvin kustannustehokas.