Lester kävi taas täällä

Aina tähän aikaan vuodesta kansainvälinen ympäristön tilaa tarkkaileva World Watch instituutti (WWI) julkaisee maapallon tilasta ns. katsauksen. Johtaja, tomaattifarmari Lester Brown kävi myös tutuksi tulleeseen tapaan Suomessa mainostamassa tekelettään. Tämänvuotinen katsaus on kuten tavanomaista variaatioita teemasta - luonnon tuhoutuminen elintason nousun vuoksi. Erityisen kurja vuoden 1998 ekokatastrofi on siksi, että se johtuu kiinalaisten epäreilusta halusta saavuttaa länsimainen elintaso.

WWI perustettiin vuonna 1974 amerikkalaisen multimiljardöörisuvun Rockefellereiden rahoilla. Sen tehtävänä on ylläpitää superrikkaiden jostain syystä suosimaa Malthusilaista myyttiä. Instituutin tehtävänä on yksinkertaisesti hidastaa kolmannen maailman taloudellista kasvua niin paljon kuin mahdollista. Sen 32 työntekijällä ja 15 miljooonan Suomen markan budjetilla saakin paljon aikaan.

Instituutin johtaja Lester R. Brown on tunnettu siitä, että hän pystyy kiinni jäämättä esittämään kutakuinkin samat katastrofiennusteet vuodesta toiseen. Jo 70-luvulla hän alkoi jankuttaa, että ilman muutosta seuraava vuosikymmen on viimeinen. Teema on jatkunut muuttumattomana vuodesta toiseen.

Vuosikymmeniä menestyksellisenä jatkunut Malthusilainen propaganda on onneksi saanut haastajia. Englantilainen The Economist-lehti julkaisi kriittisen linja-artikkelinsa ja Channel 4 myös Englannista on lähettänyt kolmiosaisen ja tasapainoisesti ympäristöaatteita ja Malthusilaisuutta kritisoivan ohjelmasarjan.

Toivon, että viimeksimainittu näytettäisiin myös jollain suomalaisella kanavalla.

-Pekka Paunio

Economistin artikkeli

Channel 4:n -ohjelmasarjan sivut