Tämä kone suunniteltiin vuonna 1945 yhdysvaltain laivastolle
korvaamaan USN:n suihkuhävittäjä Phantom, vaikka tuo tyyppi
ei vielä ollut edes mennyt tuotantoon. Se muistuttaa erittäin
paljon edeltäjäänsä, mutta se on monilta osin paremmaksi
hiottu ja suurempi. Konekiväärit oli korvattu neljällä
tykillä ja ne oli sijoitettu nokan yläosan sijasta sen alapuolelle.
Ensimmäiset tuotantomalliset koneet toimitettiin Yhdysvaltain laivastolle
elokuussa 1948 ja tyyppiä valmistettiin kaiken kaikkiaan 792 kappaletta.
F2H-1 oli ensimmäinen amerikkalaiskone, jonka lentäjä pelastautui
heittoistuimella. Tämä tapahtui 9.8.1949 kun luutnantti J. L.
Fruin menetti koneensa hallinnan taitolennon aikana. Westinghouse J34-WE-30
-moottoreilla varustettu F2H-1 oli käytössä varsin lyhyen
aikaa ennen kuin siivenkärkitankeilla, ulkoisilla pommiripustimilla
ja hieman pidemmällä rungolla sekä suuremmilla polttoainetankeilla
varustettu F2H-2 korvasi sen. Kasvanutta painoa kompensoivat uudet J34-WE-34
-moottorit. Vuonna 1952 tuotantoon mennyt jokasään versio F2H-3
(eli F-2C) oli jälleen edeltäjiään pidempi ja pystyi
siksi kantamaan enemmän polttoainetta sisäisissä tankeissa.
Sen pyrstö oli muotoiltu uudelleen ja tykit siirrettiin taaksepäin
sekä vaihdettiin uudempiin. Nokassa oli Westinghouse AN/APQ-41 -tutka.
F4H-4 (eli F-2D) oli varustettu paremmalla Hughes AN/APG-37 -tutkalla ja
siinä oli tehokkaammat Westinghouse J34-WE-38 -moottorit. Muuten se
oli identtinen C-version kanssa. Viimeinen Banshee (F-2D) toimitettiin
yhdysvaltain laivastolle syyskuussa 1953 ja ne toimivat yhdysvaltain laivaston
ensilinjan hävittäjinä lähes koko 50-luvun. Viimeiset
Bansheet poistettiin käytöstä 1961, mutta niille annettiin
silti uudet tyyppinumerot 1962, kun eri aselajien nimeämiskäytäntö
harmonisoitiin. Yhdysvaltain ulkopuolella Banshee on ollut käytössä
vain Kanadan laivastolla. Banshee osallistui aktiivisesti taistelutoimiin
Korean sodassa.
Tiedot versiosta F-2C (F2H-3):
Valmistaja: McDonnell
Miehistö: 1
Ensilento: 1947
Moottori / työntövoima: 2 * Westinghouse J34-WE-34
/ 2 * 1474 kg
Siipien kärkiväli: 12,73 m
Pituus: 14,68 m
Korkeus: 4,25 m
Paino (tyhjä/max. lentoonlähtö): 5980 kg / 12927
kg
Lakikorkeus: 14175 m
Nopeus: 933 km/h
Toimintamatka: 1885 km