Suomen Simulaatiopelaajat ry

PITKIEN PUUKKOJEN VIIKONLOPPU
eli EURODIPCON III Cirencesterissä 1995

Risto Marjomaa

Cirencester

Vuoden 1995 Diplomacyn Euroopan mestaruus pelattiin 24-26 helmikuuta Englannissa Cirencesterissa. Suomen joukkue koostui allekirjoittaneen lisäksi Hurmalaisen veljeksistä, joten meitä oli siis kolme kaikkiaan neljästäkymmenestä kolmesta osallistujasta. Vain viisi maata oli edustettuna ja näistäkin Ruotsi oli onnistunut lähettämään vielä meitäkin pienemmän joukkueen (2). Muut osallistujat olivat Ranska, Norja ja tietenkin Iso-Britannia.

Matkasta turnauspaikalla tuskin kannattaa mainita muuta kuin, että koko Suomen joukkue onnistui eksymään kahden korttelin kokoisessa Cirencesterissä siihen väärään kortteliin ja myöhästyi tyylikkäästi avauksesta. Peleihin kuitenkin ehdittiin mukaan ja sehän kyllä olikin pääasia.

Turnauksen sääntöjen mukaan pelattiin ensin kolme peliä (yksi perjantaina ja kaksi lauantaina), joista sitten laskettiin kahden parhaan tulokset sunnuntaina tapahtuvaa finaalia varten. Karsintapelit pelattiin vuoteen 1908 asti, ja jollei kukaan ehtinyt tässä ajassa katkolle (18 keskusta) saatiin pisteitä sijoitusten mukaan.

Pisteet laskettiin aika monimutkaisella tavalla, mutta oleellista on, että toisin kuin viime vuonna Ruotsin EM-turnauksessa sijoituksilla oli nyt enemmän merkitystä kuin kerätyillä keskuksilla. Tämä sopi minulle vallan mainiosti, sillä olen aina arvostanut enemmän eloonjäämistä kuin keskusten rohmuamista. Sunnuntain finaaliin pääsi sitten puolet karsintaan osallistuneista ja lopulliset sijoitukset laskettiin ynnäämällä finaali ja karsinnat yhteen.

Tämän lyhyen, mutta sekavan sääntökuvauksen jälkeen voinkin siirtyä sitten itse peleihin. Kuten kaikki Diplomacya pelanneet tietävät, ei pelin aikana juuri ehdi keskittyä muuhun kuin omaan suoritukseensa. Kun viikonlopun aikana oli tarkoitus pelata neljä peliä, en juuri ehtinyt seurata miten muut pärjäsivät. Täten keskityn tässä artikkelissa lähinnä vain omiin, keskinkertaisiin suorituksiini.

I PELI - Turkki

Niin tietysti, Turkki on ehkä huonoin maani; liian ahtaat vaihtoehdot. Kävin läpi pelaajalistan ja huomasin olevani peräti kolmen norjalaisen puristuksessa; Itävalta, Venäjä ja Italia. Ei näyttänyt hyvältä. Syytökset siitä, että tällaisissa kisoissa vedetään aina kotiinpäin, ovat yleisiä, mutta jos haluaa tulkita asian kiltisti, voi vaikka ajatella, että koska samaa kansallisuutta edustavat pelaajat ovat todennäköisesti pelanneet keskenään aiemminkin, he tuntevat toisensa paremmin, ja luottavat toisiinsa enemmän (tai ainakin siihen, että tietävät mitä toinen aikoo tehdä).

Kotikielen käyttämisellä lienee myös merkityksensä. Joka tapauksessa jo ensimmäiset neuvottelut vahvistivat epäilyjäni. Italia halusi aloittaa rauhallisesti ja vaikka Venäjä ja Itävalta toki tarjosivat tukeaan toisiaan vastaan, tuntuivat heidän suunnitelmansa kovin epämääräisiltä ja innottomilta.

Kaikki viittasi siis siihen, ettei kukaan oikein ollut kiinnostunut Turkista tietäessään sen poistuvan pian pelistä. Yksin kolmea vastaan on tietenkin pitkällä tähtäyksellä mahdotonta, joten päätin aloittaa varovasti ja yrittää viivyttämällä väsyttää vastustajani.

Venäjän ja Itävallan tuhlatessa ensimmäisen vuotensa kyräillen toisiaan sain kaksi laivastoa Välimerellä, yrittäen näin osoittaa Italialle itään hyökkäämisen turhuuden ja usuttaa hänet Itävaltaan. Italian empiessä minun oli kuitenkin vihdoin tehtävä päätös Venäjän tai Itävallan tukemisesta. Ikävä paikka, sillä kummassakin tapauksessa joutuisin avaamaan puolustukseni petokselle. Kuitenkaan ulkopuolellekaan ei auttanut jäädä, sillä silloin vain varmasti usuttaisin molemmat kimppuuni.

Päätin ottaa riskin Itävallan kanssa, enkä ollut lainkaan yllättynyt menettäessäni sille Bulgarian syksyllä 1902. Pelini loppui oikeastaan tässä kohtaa, vaikka onnistuinkin pysyttelemään elossa aina viimeiseen vuoteen asti. Itävalta (Carl-Fredrik Lodding) osoittautui taitavimmaksi norjalaisista ja kun Venäjä sai lopulta tungettua armeijansa Anatoliaan itävaltalaisten vielä seisoessa Bulgariassa, hän katsoi heidän liittonsa tulleen päätökseen ja siirtyi tukemaan minua.

Loppupelin ajan Venäjä joutui sitten tuhlaamaan voimansa minuun samalla kun Itävalta kasvatti itseään yli koko Balkanin. Kun lännessä Ranska ja Saksa lopulta poistivat Iso-Britannian, Carl-Fredrik katsoi selustansa puhdistuksen aiheelliseksi ja antoi Venäjän tehdä samoin minulle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun minut on nitistetty "elävässä" Diplomacyssa. No, oli jo aikakin, alkoi tulla paineita. Kuudes sija ja nolla pistettä. Laiha lohtu, että Itävalta hävisi lopulta Ranskalle (britti Richard Williams) 10-9 ja muut pahat henkeni Venäjä ja Italia jäivät hännille.

Huolimatta huonosta tuurista vastustajien suhteen on kuitenkin viisainta ottaa tappio omaan piikkiini. Pelätessäni kolmen norjalaisen liittoa omaksuin varovaisen puolustuksellisen taktiikan, joka itse asiassa vain varmisti tällaisen liiton synnyn. Miten saada liittolaisia, jollei itse tarjoa mitään? Jos et ole saalistaja olet saalis. Pelin keskeisiä oivalluksia on tehdä itsensä hyödylliseksi muille liittojen luomiseksi. Laiminlyömällä tämän en jättänyt norjalaisille paljoa muuta mahdollisuutta kuin käydä kimppuuni.

II PELI - Iso-Britannia

Sählättyäni ensimmäisen pelini olin nyt joutunut katkolle. Päästäkseni finaaliin minun oli pakko pärjätä hyvin molemmissa toisen päivän peleissä. (Toisin kuin Eeron, joka oli sijoittunut neljänneksi omassa avauspelissään tai Villen joka oli peräti jakanut voiton omassaan. Ainoan voiton, jonka muuten saimme koko turnauksessa!)

Diplomacya voi pelata monella tavalla ja tämä on yksi niistä. Käymällä läpi vastustajieni listaa löysin ranskalaisen Xavier Blanchot'n, hallitsevan mestarin ja tutun viime vuoden turnauksesta Ruotsista. Tiesin, että Xavier oli myös tullut tapetuksi omassa ensimmäisessä pelissään (myös Turkkina) ja oli samassa jamassa kuin minä. Kun Xavier vielä pelasi Ranskaa, oli suunnitelma valmis. Selitin hänelle heti alussa tilanteen ja ehdotin koko pelin kestävää yhteistyötä hyvän loppusijoituksen takaamiseksi ja hän suostui.

Jotkut saattavat pitää epäilyttävänä pelistrategiaa, joka ei lähde itse pelistä, vaan pelaajista. Minusta tämä on kuitenkin pelin mekaniikan väärin ymmärtämistä. Mikä tahansa maa saattaa voittaa Diplomacyn minkä tahansa maan liittolaisena! Täten pelissä ei pitäisi koskaan katsoa vain laudalle etsien sieltä parasta strategiaa ja parasta liittolaista, vaan tärkeämpää on pohtia muiden pelaajien motiiveja.

Kaikki haluavat tietysti voittaa, jos mahdollista, mutta asia ei ole näin yksinkertaista. Minä esimerkiksi pyrin ensisijaisesti pärjäämään hyvin ja voittamaan vain jos tilaisuus siihen tarjoutuu. Toiset saattavat aina pistää kaiken yhden kortin varaan; voitto tai häviö. On tärkeää tuntea muiden pelaajien tyyli, jotta voi arvioida kuinka heihin voi "luottaa". Se, että tällaiset seikat korostuvat turnauksessa, ei itse asiassa muuta pelin perusluonnetta paljoakaan. Vain painotus saattaa olla toinen.

Diplomacyssa on lisäksi yleensä tärkeämpää tuntea liittolaisensa kuin vihollisensa. Vihollisen aikeet on paljon helpompi aavistaa, kuin sen milloin liittolainen pettää. Xavierin kanssa olin pelannut ennenkin ja todennut hänet erittäin pelottavaksi, joten pidin silmiä selässäni koko yhteistyömme ajan. Kun hän lopulta iski, se tuli kylläkin yllätyksenä, mutta lähinnä huonon ajoituksensa takia.

Olimme juuri viimeistelemässä Saksan tuhoamista, kun Xavier äkkiä iski Belgiaan vieden yhden armeijoistani. Olin kuitenkin saman vuoden aikana vallannut viimeisen saksalaisten keskuksista, ja täten saatoin rakentaa talvella laivaston Liverpooliin estäen näin Xavierin pääsyn mihinkään. Petos oli kuitenkin tapahtunut, eikä laivastojen siirtyminen Atlantille enää sallinut tilanteen purkamista. Voittokulkumme päättyi siis keskinäiseen, turhaan asemasotaan.

Itävalta (Francois Sommaire, toinen tuttu ranskalainen) leikkasi meidän nahistellessamme siivet lopuilta pelaajista ja viimeisellä siirrolla ranskalaiset löysivät toisensa Itävallan niistäessä minulta keskuksen. Francois ei kuitenkaan aikaillut napata samalla yhtä myös Xavierilta, ja onnistuikin miltei viemään voiton tämän kynsistä (11-10). Seitsemän keskusta ja kolmas sija. Ei hullummin, mutta jätti paineet viimeiseen karsintapeliin.

III PELI - Saksa

Saksa. Vihdoinkin joku keskusvalloista. Ne sopivat minulle paljon paremmin kuin Turkki tai Iso-Britannia, joilla on niin vaikea päästä mihinkään. Tällä kertaa sain myös tilaisuuden käyttää äidinkieltäni (englannin jatkuva puhuminen alkoi viedä jo kielen solmuun), sillä Ville istui Italian pallille. No jaa, eipä tullut paljon hyödynnettyä tätä etua, täytyy tunnustaa. Emme tainneet ehtiä neuvotella kuin pari kertaa. Ehkä Itävalta oli kuitenkin normaalia varovaisempi meidän suhteemme.

Koska pelini oli vieläkin katkolla päätin yrittää samaa strategiaa kuin edellisessä pelissä. Tiukka liitto hyvän sijoituksen takaamiseksi. Mutta kenen kanssa? Tunsin joukosta oikeastaan vain Villen, eikä Italia ollut oikein ihanteellinen kumppani tällaiseen yritykseen. Yksi pakollinen ranskalainen Ranskan pallilla, loput brittejä. Ranska (Stephane Gentric) suhtautui vältellen, kun tiedustelin hänen aikeitaan, ja kun Iso-Britannia (Simon Bouton) tarjosi agressiivista aloitusta ranskalaisen poistamiseksi nopeasti, ei ollut vaikeaa tehdä päätöstä. Hyvä esimerkki siitä, että jos haluaa liittolaisia, on tehtävä omia ehdotuksiaan toiminnallisesta yhteistyöstä eikä tyytyä passiiviseen sivusta seuraamiseen.

Simon, joka nousikin minun peleissäni keskeiseen asemaan koko lopputurnauksen ajaksi, oli tullut vasta lauantaina mukaan, voittanut ensimmäisen ottelunsa ja tarvitsi kipeästi toista hyvää sijoitusta. Liittomme oli siis jälleen molempien edun mukainen ja Stephane-parka poistui pelistä nopeasti, vaikka ei kyllä ilman hyvää taistelua. Tämän jälkeen pyyhkäisimmekin salamasodalla yli Euroopan, kunnes kaikki neljä eloonjäänyttä tekivät paniikkivetäytymisen tasapelirajalle, jota ei voinut murtaa.

Koska Iso-Britannian oli paljon helpompaa kääntyä Saksaa vastaan kuin päinvastoin, olin koko ajan varovaisesti, liiankin varovaisesti, tyytynyt toiseen sijaan Simonin takana, ja nyt oli ikävä kyllä liian myöhäistä muuttaa asiaa. Toinen sija harmittavasti vain kahdeksalla keskuksella, vaikka Eurooppa olikin aika lailla minun ja Simonin (12) hallinnassa.

Kahden liitto, jos se tehdään hyvin, voi siis saada aika näyttäviä tuloksia lyhyessäkin ajassa, joskin tällöin on aika vaikea estää muita näkemästä mitä on tapahtumassa ja liittymästä yhteen, niinkuin nytkin tapahtui. Missään tapauksessa tällainen liitto ei saa kuitenkaan perustua luottamukselle sinänsä.

Simon tunnusti jälkeenpäin etsineensä koko ajan tilaisuutta puukottaa minua, mutta sellaista ei löytynyt. Tärkeintä on pitää yllä sellaista puolustusta, jonka liittolainen tietää murtamattomaksi, eikä näin ollen saa syytä petokseen. Tällainen puolustus ei saa tietenkään olla niin raskas, ettei joukkoja jää jäljelle yhteistoimintaan muita vastaan, mutta sitä ei myöskään saa jättää liian kevyeksi. Lisäksi puolustus ei saa olla staattinen.

Missään tapauksessa ei saa tehdä sopimusta siitä missä kunkin joukot seisovat. On sovittava vain yleisesti alueista, joiden välillä ne saavat liikkua, ja tehtävä sitten aina silloin tällöin puolustuksellisia siirtoja niin, ettei toinen voi varmasti laskea parasta mahdollista tilaisuuttaan iskeä. Kanssapelaajiin ei Diplomacyssa tule koskaan luottaa sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan on luotettava siihen, että nämä tietävät ettei heidän kannata juuri nyt pettää sinua.

IV PELI - Finaali

Menestykseni Simonin kanssa oli taannut paikan finaalissa, ja sunnuntaina löysinkin itseni yllättäen huippujen kanssa samasta pöydästä. Yhteen finaalipöydistä nimittäin sijoitettiin aiempien kierrosten parhaat eräänlaisena huippu-otteluna, josta sai hieman bonusta pisteisiinsä vastuksen kovenemisen takia, mutta jonka pisteet laskettiin yhteen aiempiin siinä missä muidenkin lopputulosta varten.

Tähän pöytään eivät kuitenkaan päässeet yksinkertaisesti seitsemän karsintojen parasta, vaan etusija oli joka kansallisuuden parhaalla ja minä olin paras suomalainen. Vähän noloa kun pöydän ympärillä kerääntyivät sen hetken kuusi parasta ja minä, kolmastoista. Ville ja Eero eivät olleet oikein olleet vedossa toisena päivänään. Villellä oli yksi neljäs sija Ranskana kolmella keskuksella ja yksi viides Italialla kahdella, kun taas Eerolla oli yksi neljäs Turkilla kuudella keskuksella ja yksi poisputoaminen Itävallalla.

Kaikki olivat kuitenkin finaalissa mukana, mikä oli aika hyvä saavutus sekin. Ikävä kyllä on kuitenkin sanottava, etten itse juuri tuonut huippufinaalissa joukkueellemme kunniaa. Sain taas Iso-Britannian, joka oli jo pahaenteistä. Muutoin alkuasemat näyttivät tosin lupaavilta. Jälleen kerran pelaajien tilanne oli tärkeämpää kuin heidän maansa. Kamppailivathan muut kuusi pelaajaa sentään Euroopan mestaruudesta (kolmastoista sija oli vähän liian kaukana siihen).

Norjalainen Inge Kjol oli onnistunut kaatamaan yhden aiemmista peleistään kahdeksallatoista (!). Näin hän oli saanut tukevan pistejohdon muista ja kun hän istui Ranskan paikalle, en ollut lainkaan tyytymätön. Tätä olisi helppo hyödyntää. Kun sitten kumman sattuman kautta Simon puolestaan istui nyt Saksan paikalle ja ehdotti välittömästi eilisen yhteistyömme uusimista samalta pohjalta, en nähnyt mitään syytä kieltäytyä. Kaksi voittoa takanaan Simon oli tiukasti kärkkymässä mestaruutta Ingeltä, eikä varmasti helposti pettäisi minua.

Tämä suunnitelma olisikin voinut onnistua varsin hyvin, ellei peliin olisi nyt puuttunut Italia, jossa ruotsalainen Johannes Nesser punoi sellaisia juonia, joita en ollut eläissäni ennen nähnyt ja jotka koituivat nopeasti kohtalokseni. Aloitimme Simonin kanssa vyörytyksemme Ranskaa vastaan, joka, hieman yllättäen, erehtyi laskemaan puolustustaan.

Suurempi yllätys oli kuitenkin Italia, joka siirtyi Tiroliin ilman että olisi tukenut siirtoaan toisella armeijalla Venetsiassa. Outo siirto ja selvästi saksalaisvastainen. Pahaa aavistaen kysyin asiaa Johannekselta ehdottaen kautta rantain yhteistoimintaa, mutta hän kielsi kaikki aikeet ahdistaa Saksaa. Varoitin kuitenkin vakavasti Simonia suojaamaan itsensä, mitä hän ei ikävä kyllä kuunnellut vaan päätti noudattaa alkuperäistä suunnitelmaamme ja luottaa Italiaan. Turhaan. Syksyllä Johannes oli Münchenissä ja Simonin hyökkäys Ranskaan raunioina.

Tämä oli sitäkin onnettomampaa, koska olin itse onnistunut huijaamaan Ingeä ja livahtamaan Brestiin. Ranska olisi nyt voinut olla polvillaan, mutta ilman Simonia oli turha jatkaa. Käännyin siis Johanneksen puoleen ja ehdotin, että sen sijaan liittyisin hänen ja Ingen ilmeiseen liittoon ja yhdessä paloittelisimme nopeasti Saksan.

Tähän suostuttiinkin innokkaasti ja käänsin äkkiä laivastoni ympäri iskien voimakkaasti mantereelle. Olin nyt noussut aivan yllättäen jopa pelin johtoon, mutta... Italia vetäytyikin pois Saksasta ja antoi Simonille tilaisuuden kunnostaa puolustuksensa! Miksi?

Hämmentyneenä yritin jatkaa hyökkäystä ilman Italiaa, mutta vain huomatakseni Ranskan laivaston purjehtivan Atlantilta selustaani. Petetty! Ja millä tavalla! Johannes oli päässyt eroon pelkäämästään saksalais-brittiläisestä liitosta ja käytännössä musertanut minut Ranskan ja Saksan väliin ilman että yksikkömme olivat koskaan millään lailla koskeneet toisiinsa. Lisäksi vielä niin, ettei kumpikaan hyökkääjistä itsekään noussut Italian kannalta liian vahvaan asemaan, sillä minulla oli tarpeeksi väkeä pitääkseni puoliani vuosia. Ehdottomasti hienointa diplomatiaa mitä olen milloinkaan nähnyt!

Tiesin olevani nyt pahassa pinteessä petettyäni molemmat naapurini ilman menestystä ja parantaakseni asemiani petin viimeisenkin liittolaiseni, Venäjän! Voi kuullostaa oudolta strategialta, mutta Diplomacy on outo peli. Venäjä ei voinut minua pelastaa, ja jos tahdoin säilyttää pelivarani minun oli säilytettävä ainakin muutama laivasto merillä.

Se onnistui vain kaappaamalla Skandinavia. Inge ja Simon eivät malttaneet kauankaan pysyä toistensa kimpusta ja koska minulla oli vielä yksi laivasto jäljellä ja Ranskalla oli yksi laivasto enemmän kuin Saksalla, sain Simonin taas tuekseni. Tätä jatkettiinkin koko loppupeli (finaalissa vuoteen 1911), sillä vaikka Inge painostikin minua kovasti puolelleen tiesin, että vain Simon tarvitsi laivojani, ei Inge.

Venäjä (Richard Williams) oli tällä välin evakuoinut viimeiset joukkonsa Brittein saarille, ja pelin lähestyessä loppua hän hoksasi, että jottei hän jäisi itse hännille, hänen oli paras myydä minut, minkä hän tekikin. Se siitä. Itävalta (Francois jälleen!) oli tosin kadonnut jo ennen minua, mutta eipä paljon lohduttanut. Olin tullut listityksi jo toisen kerran ja vielä finaalissa. Huippupelaajien joukkoon joutuminen oli kuitenkin ollut erittäin mielenkiintoinen kokemus ja varsinkin Johanneksen temppu oli sellainen, että siitä kyllä oppi paljon. Todella tyylikäs puukotus.

Se ei kuitenkaan aivan riittänyt hänelle, sillä, uskomatonta kyllä, Simon, joka oli jo osoittautunut todelliseksi virtuoosiksi, onnistui lopulta voittamaan pisteellä ennen häntä (10-9) Ingen jäädessä kolmanneksi. Simon oli näin voittanut kaikki kolme peliä, joihin osallistui. Melkoinen saavutus. Mestaruuteen se ei tosin riittänyt, sillä Ingen hyvä etumatka oli kuitenkin riittävä (128,07 - 119,17). Johannes sijoittui kolmanneksi ja Xavier neljänneksi, joten voin kyllä todella sanoa pelanneeni koko turnauksen huippujen kanssa.

Kaiken kaikkiaan neljä peliä viikonlopussa on kyllä aika rankka rääkki, mutta toisaalta tilaisuus saada pelata huippupelaajien kanssa on kuitenkin sen verran harvinainen, että oli ihan hyvä tahkota läpi niin monta kuin suinkin kerkesi. Useimmat peleistä olivat varsin hyviä, joskaan en usko Johanneksen tempun lisäksi oppineeni mitään täysin aiemmin tuntematonta. Tämä vain todistaa, että peli sinänsä on yksinkertainen, eikä kolmeakymmentä postipeliä yhtäaikaa (!) pelaava, lähes ammattilainen diplomacy-fani ole loppujen lopuksi välttämättä siirroissa sen kummoisempi vastustaja, vaikka itse pelaisikin tätä peliä vain suunnilleen kerran vuodessa.

Diplomacy on todellakin nimensä mukaisesti enemmän neuvottelutaitoa kuin siirtonäppäryyttä, eikä siinä suhteessa harjoittelu välttämättä tee mestaria. Ai niin, loppusijoitukseni jäi finaalitöppäilyjen jälkeen seitsemänneksitoista ja Villen ja Eeron, jotka molemmat leikattiin omasta (samasta) pelistään Ranskana ja Italiana, 21:ksi ja 27:ksi.


Kirjoitus julkaistu pelikerhomme lehdessä "Insignia Imperatoria" 1/1995



Jos olet kiinnostunut strategia- ja simulaatiopeleistä,
ota yhteys Suomen Simulaatiopelaajiin
tai kerhon puheenjohtajaan Eero Hurmalaiseen.

Pelit keskiviikkoisin alkaen klo 17.30 Liesikuja 7 A 3.kerros
Oy Finnrock Ab, VANTAA 01600 (Myyrmäki)
.
Pelikerhomme omat sivut:
Diplomacy SM 1996
Empires in Arms
Empires in Arms (English version)
Empires in Arms and Lady Fortune
Empires in Arms and Lady Fortune (English version)
Europa Universalis
EURODIPCON III 1995 Cirencester
EURODIPCON IV 1996 Oslo
FLAT TOP -Korallimeren taistelu
Keskeneräiset peliprojektit
Ligne Maginot
Ligne Maginot (English version)
Ligne Maginot (In Deutsch)
Machiavelli-turnaus 11/96
Machiavelli-turnaus 1997
Pax Britannica
Ropecon'98
Shanghai!
Suomen Simulaatiopelaajat ry

Pelejä myy mm. Fantasiapelit, Helsinki



Tiedot päivitetty 6.3.2001 Eero Hurmalainen
Takaisin Suomen Simulaatiopelaajat ry:n kotisivulle