|
Kuten Juntan kuvitellussa
banaani-tasavallassa, on
Shanghaissakin tarkoitus kerätä
mahdollisimman paljon hynää
omalle pankkitilille. Toisin kuin
Juntassa ei pelaaja saa
hoidettavakseen jotain tiettyä
virkaa yksittäisenä henkilönä,
vaan hän edustaa tietyn
kansakunnan "kauppahuonetta", joka pyrkii
pitämään hallussaan
mahdollisimman suurta kakkua
koko Shanghain kaupungin
kautta kulkevasta kaupasta. "Tai-panit" tulevat Englannista. Ranskasta, USA:sta. Saksasta, Japanista ja Valko-Venäjältä. Kullakin näistä kauppahuoneista on omat säännöissä määritellyt "erityis-oikeutensa". Rahan keruun ja tallettamisen kannalta merkittävim-piä ovat jenkin monopoli valuutan vaihtoon "valuuttabaarissaan" (jolloin hän pystyy panemaan varojaan pankkiin ilman, että joutuisi heittämään pankkiin pääsystä nopalla) ja ranskalaisen oikeus kerätä kanssapelaajiltaan yhden tehtaan hinnan verran "korvausta" Ranskalaisella Klubilla kerran vuodessa järjestämistään illallisista. Tosin heidän on ensin saatava omistukseensa molemmat samassa korttelissa olevat kulien hoitamat kauppapaikat. Ja pidettävä ainakin toinen kuli hengissä vastustajan "pyssymiehistä" huolimatta, jotta "bisnekset" pyörisivät. Sama koskee myös muita enemmän tai vähemmän tuottoisia ostettavia "kiinteistöjä", joita kaikki pelaajat voivat tavoitella, paitsi edellä mainittuja paikkoja ja englantilaisille varattua "poliisiasemaa" Shanghai Klubia ja varsinaista paheiden pesää kiinalaista kaupunginosaa lukuunottamatta. Varsinaisiin rahavirtoihin pelaajat pääsevät rypemään vasta, kun he ovat saaneet pystytettyä kahden kaupan ja jokivarsivaraston muodostaman pyramiidin huipulle tehtaan. Mitä useamman tämänkaltaisen kauppaketjun pelaaja onnistuu pystyttämään ja ylläpitämään, sitä paksumpi rahatukko hänen ahnaisiin sormiinsa tipahtaa vuosittaisena "palkkapäivänä". Mutta vuosi on pitkä aika, pankkiin on vaikea päästä ja kauppaketjun alin, mutta sitäkin ratkaisevampi porras, kulit, on yllättävän haavoittuvainen, kuten peliä pelanneet taipanit tietävät. Vuosituloihin vaikuttavat tavaraa tuovat laivat ja vastustajien eri "palveluista" kiristämät rahat. Ja jos nyt pakollisista uhkapeleistä ja muista sikailumaksuista sattuu jäämään vähän käteistä, voi olla, että vastapuolen "kolkkaajat" käyvät putsaamassa sinut ennen kuin ehdit omalla vuorollasi käyttää niitä järkevästi. Elikkä yrität hankkia lisää hynää ostamalla kiinteistöjä, kuleja, varastoja ja tehtaita (joko ihan uusia tai vastustajien juuri tuhoamien tilalle). TAI käyttää niitä "rakentavasti" muiden kauppaketjujen tuhoamiseen ja muunlaisten rahalähteiden (esim. Ranskalainen Klubi) riistämiseen omistajalta eli ampumalla tuon pelaajan viimeisen samassa kortelissa olevan kulin. Koska kaupparuhtinaat itse hyvin harvoin sotkevat itsensä vereen, on kaikkien ostettavissa kulien ampumiseen soveltuvia pyssymiehiä ja "taipanien" ryöstämiseen erikoistuneita "muggereita". Jos löydät tiesi kiinalaiseen kaupunginosaan tongien luo, saattavat nämä pientä maksua vastaan toimittaa jonkin vastapuolen hyvin tuottavan varaston tai tehtaan selvitystilaan. Kiinalaisesta kaupunginosasta voi lähettää myös ilotyttöjä viihdyttämään tiettyä vastapuolen varastonhoitajaa, jolloin tuottava työ hänen osaltaan katkeaa tuolta vuodelta, eikä Tai-pan saa tuloja koko ketjusta. Lisäksi säännöissä on määritelty "rahankeruu" -jakson ajaksi joillekin kauppahuoneille ja kiinteistöille "henkilökuntaa", joka joko suojelee niiden Tai-pania ja/tai hänen kauppaketjuaan (kuten englantilaisen poliisit, venäläisen henkivartijat, japanilaisen jalkaväkirykmentit ja Jadetemppelin "omistajan" palveluksessa olevat munkit). He voivat myös hoitaa hänen puolestaan likaiset hommat (saksalaisen "vakooja" ja Lido-yökerhon kurtisaani, jonka paljastukset pöyristyttävistä paheistasi lehtien palstoilla maksavat sinulle puolet varoistasi, jos et pääse sinulle epämiellyttävään sopuratkaisuun yökerhon omistajan kanssa.) Näistä vain venäläisen henkivartijasta on isännälleen apua varsinaisessa loppukahinassa, jossa katsotaan, kuka on rikkain ja onnekkain (eliminoi muut maasta pois yrittäjät) ja ketkä pääsevät pyyhkimään Shaghain pölyt jaloistaan ennen kommunistien valtaan nousua vuonna 1950. Molemmissa niissä peleissä, joissa olen ollut mukana, on Valko-Venäjä selviytynyt voittajana muutamien eläessään rikkaampien lannoittaessa Kiinan kommunistisen tasavallan multaa tai työskennellessä laajoilla riisivainioilla. Juuri tuo piirre (peli ratkeaa vasta viimeisellä nopan heitolla) tekee "Shanghain kauppiaista" tuplasti paremman pelin kuin Juntta, jossa presidentillä ja hänen suosikkiensa klikillä on mahdollisuus jakaa voittoon tarvittavat rahat keskenään. Shanghaissa voi voittaa, vaikkei taskussa olisi pennin hyrrää, kunhan vain seuraa toisten irvokkaita kuolonkorinoita ja sapekkaita kiinankielisiä kirouksia turvallisesti rajan takaa. Jussi Kaipainen Ps. Anssille tiedoksi, tämä ole mikään lasten peli ja verrattaessa monopoliin tekee Shanghain triplasti paremmaksi pelitapahtumien yllätyksellisyys ja paremmat mahdollisuudet vaikuttaa pelin kulkuun niin omalta kuin pelikavereidenkin osalta.
ota yhteys Suomen Simulaatiopelaajiin tai kerhon puheenjohtajaan Eero Hurmalaiseen. Oy Finnrock Ab, VANTAA 01600 (Myyrmäki). Diplomacy SM 1996 Empires in Arms Empires in Arms (English version) Empires in Arms and Lady Fortune Empires in Arms and Lady Fortune (English version) Europa Universalis EURODIPCON III 1995 Cirencester EURODIPCON IV 1996 Oslo FLAT TOP -Korallimeren taistelu Keskeneräiset peliprojektit Ligne Maginot Ligne Maginot (English version) Ligne Maginot (In Deutsch) Machiavelli-turnaus 11/96 Machiavelli-turnaus 1997 Pax Britannica Ropecon'98 Shanghai! Suomen Simulaatiopelaajat ry Pelejä myy mm. Fantasiapelit, Helsinki
|