unto

|Aloitussivulle| |Soijinvaara|

Työ ja toimeentulo

Toimeentuloni turvaa nyt valtion eläke. Vesistörakennusinsinöörin 40 vuotta kestäneet työt on nyt tehty. Ne alkoivat 1975 Vaasan vesipiirissä ja jatkuivat sitä seuranneissa vesi- ja ympäristöpiirissä ja ympäristökeskuksessa vuoteen 2007 asti, jonka jälkeen marraskuuhun 2015 Vaasan hallinto-oikeudessa.

Ympäristökeskuksessa on suunniteltu, mitään ei yksin vaan kaikki yhdessä työkavereiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, sillat, penkereet pumppaamot, tulvasuojelut, tekojärvet, vesistöjen kunnostukset ja haettu niille tarvittavat vesitalousluvat.

Hallinto-oikeudessa eri tuomiokokoonpanoissa on ratkaistu valitukset satamista, silloista vesi- ja tuulivoimalaitoksista ja muista vesirakenteista, kala-, vesivoima- ja maa-aluekorvuksista, pohjavesistä, pantu paikalleen niin laiturit, uppopuut kuin ojanpätkätkin.

Nyt "tehtävänimikkeitäni" ovat: oloneuvos, metsuri, talonmies, remonttimies ja kirjanpitäjä. Mikään niistä ei työllistä kokopäiväisesti, mutta tarjoavat vaihtelua elämään. Mielelläni askaroin keikkaluontoisesti myöskin vanhojen ammattiasioiden parissa, jos siitä jollekin on hyötyä.

Oikeustalo, Vaasa

Muutamia hankkeita hallinto-oikeudesta

Kemijoen uiton uppopuut

Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen Kemijoen uppopuiden poistoa koskevassa asiassa. Kemijoen Uittoyhdistys määrättiin poistamaan uppopuut siinä laajuudessa kuin Pohjois-Suomen aluehallintovirasto aikonaan päätti. KHO:n päätös

Tuulivoima

Uusiutuvan energiantuotannonnon rakentaminen tuulivoiman avulla edistyy hitaasti. Ympäristön kannalta puhtaaksi kiitelty voimantuotanto ei näytä olevan täysin ongelmatonta edes avomerelle rakennettuna Esimerkkinä tästä käy Suurhiekan tuulivoimapuisto Iin ja Haukiputaan edustalla. Suurhiekka Offshore Oy jätti asiasta vesitalouslupahakemuksen 30.9.2009. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi luvan 21.2.2011 ja Vaasan hallinto-oikeus antoi Ammattikalastajaliiton valituksesta päätöksen 13.3.2012. Ammattikalastajaliitto on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta peruuttanut sittemmin valituksensa.

Aluehallintoviraston päätös (pdf)
Vaasan hallinto-oikeuden päätös (pdf)
Hakijan kuvaus hankkeesta

Lauri Tarasti on työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta selvittänyt mahdollisuuksia tuulivoimarakentamisen esteiden poistamiseen.

Lauri Tarastin tuulivoimaselvitys
Ministeri Häkämiehen esitys tuulivoiman rakentamisesta

Sierilän vesivoimalaitos, Rovaniemi

Aluehallintoviraston päätöksestä Sierilän vesivoimalaitoksesta oli hallinto-oikeudessa 50 valitusta. Asia on nyt KHO:ssa. Hallinto-oikeuden päätöksestä valituksia KHO:een meni 25.

Vaasan hallinto-oikeuden tiedote Sierilän vesivoimalaitoksen päätöksestä

Aluehallintovirastojen antamat vesitalousluvat

Vaasan hallinto-oikeuden toimintakertomus 2014
Kinttalan venesatama 2011 Vesistöaiheisia linkkejä: Tulvaennusteet
Kitinen 2010

8.11.2015 Unto Huttu email: huttua(at)dlc.fi, SEINÄJOKI, Puh. 045 126 7649