Rantalan perinteinen savolainen talakkuna valmistetaan parhaasta lajitellusta savolaisesta ohrasta. Kokonaiset ohranjyvät keitetään miedossa suolavedessä karjakeittiön nurkassa olevalla keittimellä ja keittämiseen käytetään tietenkin kotimaista energiaa eli puuta. Keittämisen jälkeen jyvät laitetaan reiällisiin puulaatikoihin valumaan noin tunnin ajaksi.

Uunin lämmittäminen on aloitettu jo varhain aamulla, sillä uunin lämmityksen onnistuminen on yksi tärkeä osa prosessia jolla talakkunaan saadaan oikea maku ja aromi. Varsinkin uunin lämmittämisen loppuvaihe on ratkaisevan tärkeä. Lämmittämiseen käytettävillä puilla on myös suuri merkitys lopputuloksen kannalta.

Parhaiten lämmittämiseen soveltuu leppä, sillä lepällä uunista ei tule liian ärhäkkä. Uuninlämmityksen loppuvaiheessa uuni luuditaan kostutetulla koivuvastalla. Valutetut jyvät laitetaan kuumaan uuniin ja niita hämmennellään jatkuvasti heti alusta asti.

Varsinkin alkuvaiheessa, kun uuni on kuuma, hämmentelyn pitää olla riittävän tehokasta, etteivät jyvät pääse palamaan. Jo muutama palanut jyvä riittää antamaan kitkerän maun koko satsille.

Kun jyvät ovat paistuneet uunissa 6–7 tuntia, ne otetaan säkkiin, jossa tapahtuu jossain määrin jälkikypsymistä. Kun paistoksia on kertynyt useampia, paistetut jyvät vielä kerran lajitellaan ja jauhatetaan.

Jauhattaminen tapahtuu myös Rantalan tilalla ja siihen käytetään kivimyllyä. Kivimyllyn ansiosta Rantalan talakkunaan saadaan sopiva karkeus. Jos jauhatus on liian hieno, talakkuna tekovaiheessa menee ikäänkuin liisteriksi, joka on monen mielestä epämiellyttävää nauttia. Oikea karkeus tuottaa syödessäkin nautinnon.

Rantalan tilan puhelin on 017-3621135.