|







| |
Mitä
hakukoira tekee ?
"Hakukoiran tehtävänä on
ilmavainua hyväksikäyttäen etsiä nopeassa tahdissa ja järjestelmällisesti
sille osoitettu alue sekä löytää ja ilmaista ohjaajalle alueelle
piiloutuneet ihmiset".
Tällä tarkoitetaan sitä, että koira pyydystää piiloutuneesta ihmisestä lähtevän
hajun, jonka tuli tuo sen nenään. Kun koira löytää ihmisestä tulevan
hajuvana, se paikallistaa tarkasti hajun lähtöpisteen ja näin ollen löytää
ihmisen. Ohjaaja valvoo koko ajan koiran työskentelyä ohjaten sitä etsimään
eri alueilta. Tällä tavoin työskentelyyn tulee järjestelmällisyyttä. Edellä
mainitulla tavalla toimien pitäisi kaikkien piiloissa olevien ihmisten löytyä
ja työskentelyn olla tehokasta.
Koira voi ilmaista löytyneet ihmiset eri tavoin. Yksinkertaisin tapa on se, että
koira jää löytämänsä ihmisen viereen ja haukkuu kunnes ohjaaja saapuu
paikalle ja "nostaa" ihmisen ( maalimiehen ) esille. Toinen tapa on
se, että löydettyään maalimiehen koira ottaa suuhunsa pannassaan roikkuvan
nahkarullan ja palaa ohjaajan luo.. Siitä ohjaaja tietää, että maalimies on
löytynyt. Koira kytketään ja se saa näyttää ohjaajalle tien maalimiehen
luo.
Työskentely lopetetaan, kun kaikki piiloutuneet maalimiehet on löydetty tai
kun käytettävissä oleva aika on kulunut umpeen. Rajatun työskentelyajan
vuoksi on etsinnän oltava tehokasta, asia, joka tulee olla koko ajan mielessä
suunniteltaessa hakukoulutuksen harjoitusmenetelmiä.
Hakukoiran ominaisuuksia
 | Luoksepäästävyys
-- tärkein edellytys
 | Taistelutahto / työskentelyhalukkuus
( motivaatio )
 | Ohjattavuus
 |
Fyysiset edellytykset |
| | |
********************************
|