|
Black Bum's Rottweilers
|
|
|
NARTUN
JUOKSU ( KIIMA ) Kun
narttu saa ensimmäisen kiimansa ( juoksu; 6 kk - 14 kk:n välisenä aikana ) on
se merkki sukukypsyyden alkamisesta. Omilla koirillamme yleensä ensimmäinen
kerta on ollut 7kk – 9kk välisenä aikana. Kiimakierron
kerran käynnistyttyä uusiutuu kiima keskimäärin noin 6 kk:n välein. On
olemassa narttuja joilla esim. joka toinen kiima tulee runsaan viiden kuukauden
kuluttua edellisestä ja joka toinen yli kuuden kuukauden kuluttua. Keväästä
syksyyn on pitempi ja syksystä kevääseen on lyhyempi väli. Löytyy myös
poikkeuksia, koiria joilla kiima on vain kerran vuodessa. Samoin saattaa esiintyä myös ns. valejuoksuja. Näissä juoksun väli voi olla vain esim. 3 kkKiima
alkaa esikiimalla, jonka kesto on noin 8 - 13 vrk. Tänä aikana narttu ei
yleensä anna uroksen vielä astua. Kiimavuoto on selvästi punaista. Esikiimaa
seuraa varsinainen kiima, jonka kesto on tavallisesti 4 - 7 vuorokautta. Peräpää
on voimakkaasti turvoksissa ja vuodon väri on selvästi vaaleampaa. Kiiman
aikana irtoavat munasolut ja näin ollen narttu on astutettavissa. Varsinaisen
kiiman aikana narttu ” tarjoaa” itseään urokselle, jos et aio astuttaa
koiraasi, pidä huoli Varsinaisen
kiiman loputtua, nartun elimistö palautuu normaalitilaan n. 8 - 13 vuorokauden
aikana Jos perheessä on useampia narttuja, on hyvin tavallista että narttujen
juoksut muuttuvat yhtäaikaisiksi ja mahdollisesti muut nartut ”säestävät”
yhden juoksua ns. valejuoksulla. |
|
Copyright © 2001
Black Bum's Rottweilers
|