|







| |
ROTUMÄÄRITELMÄ JA SEN
SOVELLUTUKSET
Rotumääritelmän tulkintaan liittyvät ohjeet
Rotumääritelmä kuvaa aina urosta, ja kun rottweiler
kuuluu rotuihin, joissa uroksella ja nartulla on selkeästi toisistaan erottuva
sukupuolileima, näkyy tämä myös eräiltä osin rotumääritelmän tulkinnassa
Yleisvaikutelma
Keskisuuri tai suuri, vankka koira. Ei kömpelö
eikä kevyt, ei myöskään korkearaajainen eikä ilmava. Sopusuhtainen
ja Tasapainoinen, tanakka ja vahva olemus ilmentää suurta voimaa, liikkuvuutta ja
kestävyyttä. Rungon pituus rintalastasta istuinluuhun
ylittää säkäkorkeuden enintään 15 prosentilla
Virheet:
Yleisvaikutelma kevyt, ilmava, korkearaajainen; heikot luut ja
lihakset
Hylkäävä virhe: Selvästi väärä sukupuolileima ( narttumainen
uros tai päinvastoin )
Ominaispiirteet
Erityisesti palveluskoiraksi sopiva, voimaa uhkuva
koira, jonka jyhkeästä hahmosta ei puutu jaloutta
Luonne
Pohjimmiltaan ystävällinen, rauhallinen ja lapsirakas;
kiintyvä, kuuliainen, ohjattuna työhaluinen. Olemuksesta näkyy alkukantaisuus; käytös
itsevarmaa, lujahermoista ja pelotonta. Tarkkailee ympäristöä hyvin valppaasti.
Hylkäävä virhe: Arkuus, säikkyys, pelkurimaisuus,
paukkuarkuus, hyökkäävyys, liioiteltu epäluuloisuus, hermostuneisuus.
Pää
Päälaki keskipitkä, korvien välistä leveä,
otsalinja sivusta katsoen sopusuhtaisesti kaareutunut. Takaraivonluu hyvin kehittynyt,
muttei voimakkaasti ulkoneva. Otsapenger selvä. Kuono ei saa olla kalloon nähden liian
pitkä eikä eikä liian lyhyt. Kuonon selkä suora, tyvestä leveä, kaventuu
sopusuhtaisesti kohti kirsua. Kirsu hyvin muodostunut, aina musta, mieluimmin leveä kuin
pyöreä, sieraimet suhteellisen suuret. Huulet mustat, tiiviit, suupielet suljetut.
Ikenet mahdollisimman tummat. leuat voimakkaat ja leveät. Poskikaaret selvät. Iho
kauttaaltaan kiinteä, kevyitä otsaryppyjä saa muodostua koiran ollessa erityisen
kiinnostunut.
Virheet:
Ajokoiramainen pää, kapea, kevyt,
liian lyhyt, pitkä tai kömpelö pää. Puuttuva tai vähäinen otsapenger. Pitkä tai
suippo kuono, kyömy tai viettävä kuononselkä. huulihalkio. Vaalea tai täplikäs
kirsu. Avonaiset, vaaleanpunaiset tai täplikkäät huulet. Avonaiset suupielet. Kapea
alaleuka, Voimakkaasti ulkonevat posket. Tasapurenta
Mittasuhteet: Kallon ja kuonon välinen mittasuhde voi vaihdella
välillä: kallo 50 % - kuono 50% => kallo 60% - kuono 40%
Silmät
Keskikokoiset, mantelinmuotoiset, syvänruskeat. Luomet
tiiviit
Virheet: Vaaleat, avonaiset, syvällä sijaitsevat, liian suuret tai
pyöreät silmät
Hylkäävä virhe: Entropium, ektropium, keltaiset silmät, eriväriset silmät
Korvat
Keskisuuret, riippuvat, kolmiomaiset, kaukana
toisistaan, korkealle kiinnittyneenä. Päälaki vaikuttaa eteen taittuneiden, hyvin poskia
myötäilevien korvien vuoksi leventyneeltä.
Virheet:
Liian alas kiinnittyneet,
raskaat, pitkät, veltot, taakse taittuneet, haja-asentoiset tai epäsymmetriset korvat
Purenta
Voimakas ja täydellinen ( 42 hammasta ). Yläleuan
etuhampaat sivuavat saksimaisesti leikaten etupuolitse alaleuan etuhampaita
Hylkäävä virhe: Ylä- ja alapurenta, väli- tai poskihampaiden puutos
Kaula
Voimakas, sopusuhtaisen pitkä, lihaksikas, niskalinja
kevyesti kaartuva, kuiva, ei löysää kaulanalus- eikä kaulanahkaa.
Virheet:
Liian pitkä, ohut tai heikkolihaksinen kaula.
Roikkuva kaula- tai kurkunalusnahka
Eturaajat
Edestä katsoen suorat, eivät ahdasasentoiset.
Kyynärvarret sivusta katsoen suorat. Lavat hyvin kiinnittyneet, niiden kulmaus
vaakasuoraan nähden noin 45 astetta. Olkavarret hyvin rungon myötäiset, kyynärvarret
voimakkaat ja lihaksikkaat. Välikämmenet hieman joustavat, voimakkaat, ei jyrkät.
Virheet: Ahdasasentoiset tai käyrät eturaajat, pystyt lavat,
vääräasentoiset kyynärpäät, liian pitkä, lyhyt tai pysty olkavarsi. pehmeä tai
pysty etukämmen.
Mittasuhteet: Lapaluiden kulmaus vaakasuoraan tasoon nähden 45
astetta, lavan ja olkavarren kulmaus 115 astetta
Runko
Selkä suora, voimakas ja jäntevä. lanneosa lyhyt,
voimakas ja syvä. Lantio leveä, keskipitkä, kevyesti pyöristyvä, ei suora eikä
voimakkaasti luisu. Rintakehä tilava, leveä ja ( n. 50% säkäkorkeudesta ), hyvin
kehittynyt eturinta ja hyvin kaareutuneet kylkiluut. Vatsalinja ei ylösvetäytynyt
Virheet: Liian pitkä, liian lyhyt tai kapea runko. latteakylkinen,
tynnyrimäinen tai putkimainen rintakehä. Liian pitkä tai heikko selkä, notko- tai
köyryselkä. Luisu, liian lyhyt, liian suora tai liian pitkä lantio. Liian korkealla tai
matalalla sijaitseva häntä.
Mittasuhteet:
Rottweilerilla on ravaajalle tyypillinen rakenne. Rungon pituus rintalastasta
istuinluuhun saa ylittää säkäkorkeuden enintään 15 prosentilla. Uroksen on oltava 10
- 15 % korkeuttaan pidempiä, nartun vähintään 15%.
Ylä- ja alalinja vaakasuorat, nuorilla koirilla alalinja saa
nousta vielä ylös, narttukoiran lanneosa pitempi kuin urosten. Rintakehä enemmän
pyöreä kuin ovaali, ei kuitenkaan tynnyrimäinen
Takaraajat
Takaa katsoen suorat, eivät ahdasasentoiset. vapaasti
seistessä reiden ja lonkkaluun kulma sekä polvi- ja kinnerkulmat ovat tylpät. Reisi
sopusuhtaisen pitkä, leveä ja lihaksikas. Sääri pitkä, voimakas ja leveälihaksinen,
liittyy voimakkaaseen kintereeseen jänteisenä, hyvin kulmautuneena, ei jyrkkänä
Virheet:
Litteät reidet, ahdasasentoiset tai
pihtikintereiset takaraajat. Länkisääret. Liikaa tai liian vähän kulmautuneet raajat,
kannukset.
Mittasuhteet: Lonkkaluun kulmaus vaakasuoraan tasoon nähden
20 - 30 astetta
Käpälät
Etukäpälät pyöreät, sulkeutuneet, kaarevat.
Päkiät kovat. Kynnet mustat, varpaat lyhyet. Takakäpälät hieman etukäpäliä
pidemmät, yhtä tiiviit ja kaarevat. voimakkaat varpaat, ei takakannuksia.
Virheet:
hajavarpaat, surkastuneet, liian
latteat tai kaarevat varpaat, vaaleat kynnet
Häntä
Lyhyeksi, yhden tai kahden nikaman pituiseksi
typistetty. Maissa, joissa hännäntypistys on kielletty, häntä on typistämätön.
Hylkäävä virhe: Nikamavikainen häntä ( Suomessa )
Liikkeet
Ravaaja. Selkä pysyy kiinteänä ja suhteellisen
rauhallisena. Liikunta harmonista ja varmaa, voimakasta ja vapaata, askelpituus hyvä.
Karvapeite
Muodostuu peitinkarvasta ja alusvillasta. Peitinkarva
keskipitkää, jäykkää, tiheää ja tiiviisti rungon myötäistä. Alusvilla ei saa
näkyä peitinkarvan alta. takaraajoissa karva hieman pidempää.
Virheet:
Poimuttunut päänahka. Päältä laineikas, liian lyhyt tai liian pitkä karva, puuttuva pohjavilla.
Hylkäävä virhe: Selvästi laineikas tai pitkä karva
Väri
Musta; silmien yläpuolella, poskissa, kuonossa, kaulan
alapuolella, rinnassa, raajoissa ja hännän alla selvärajaiset, syvän punaruskeat
merkit
Virheet:
epäpuhtaat
värit, epäselvästi rajautuneet tai liian suuret värimerkit
Hylkäävä virhe: Poikkeava väritys, valkoiset läiskät
Koko
Säkäkorkeus uroksilla 61 - 68 cm, paino n. 50 kg. 61 -
62 cm = pieni, 63 - 64 cm = keskikokoinen, 65 - 66 cm = suuri ( oikea ), 67 - 68 cm =
hyvin suuri
Säkäkorkeus nartuilla 56 - 63 cm, paino n. 42 kg. 56 -
57 cm = pieni, 58 - 59 cm = keskikokoinen, 60 - 61 cm = suuri ( oikea ), 62 - 63 cm
= hyvin suuri.
|