Olen listannut paljon henkilöiden nimiä kysymättä heidän omaa suostumustaan. Tarkoituksena on tehdä sivuja, joilla on sekä virtuaalisia että todellisia linkkejä menneisyyteen ja nykyisyyteen. Ihmisten nimet sellaisenaan ovat linkkejä, jotka helpottavat heidät tunteneita muistelemaan, mitä yhdessä joskus tehtiin, mutta jos tiedät ko. henkilöiden email-osoitteita, kotisivuja tai muita www-sivuja, joilla kerrotaan heidän myöhemmistä vaiheistaan, niin ilmoittanet minulle, ja muutamme virtuaalilinkit todellisiksi. (samoin jos nimet tai asiat on alkavan dementian takia muistettu väärin tai jääneet muistamatta.)

I have not written anything in English, but you (=my foreign friends) might understand the interesting parts using copy/paste into the input box of an automatic translator. (unfortunately they want your money :-(

Pieni omaelämäkerta:

Olen syntynyt Helsingissä 5. huhtikuuta 1945
(tarkemmin sanottuna Mehiläisen sairaalassa). Äidin huonetoverina oli kuulemma Raija Valtonen, yksi kuuluisista Harmony Sisterseistä, mutta minusta ei silti tullut musikaalista)

Edesmennyt äitini Kaari Elina Mikola o.s. Karhumäki (k. 25.3.2001) syntyi Vihdin Nummelassa
ja edesmennyt isäni Peitsa Untama Mikola (k. 9.5.2017) oli kotoisin Jyväskylästä.

Minulla on myös pikkuveli Jouni ja pikkusisko Päivi ja muitakin sukulaisia.
(Huom: En ole sukua Nandor Mikolalle, vaikka sitä monet kysyvät)

Ensimmäinen kotimme oli Käpylässä vanhassa Olympiakylässä, josta ollessani muutaman vuoden ikäinen muutimme Töölöön Ruusulankadulle lähelle vanhaa Messuhallia. (valokuva-albumi)

Koulutukseni alkoi Töölön kansakoulussa (nykyisin Töölön ala-aste) 1952-53 opettaja Martta Ruoppilan luokalla (kuva), mutta sitten muutimme Herttoniemeen Mäyrätie 2:een. Asunto-osakeyhtiön nimi oli komeasti Mäyränlinna, ja koulu jatkui 1953-54 Riitta Laitakarin (kuva) ja 1954-56 Yrjö Siltasen johdolla Herttoniemen kansakoulussa. Mäyrätie 2:sta en löytänyt kuvaa, mutta kylläkin viereisestä Herttoniemen kirkosta

Takapihallamme oli myöhemmin kuuluisuuttakin saanut Mäyräpuisto, joka on hyvässä hoidossa ehkä siksikin että nykyinen kaupunginpuutarhuri Eeva Kuuluvainen on kotoisin samasta talosta (meidän alakerrasta). Ensimmäisiltä asuinvuosilta on kuitenkin paremmin jäänyt mieleen ko. puistosta hyppyrimäki, jonka silloinen talonmiehemme puuhasi talon lasten iloksi, ja jossa sain ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan urheilupokaalini alle 8-vuotiaitten sarjassa. Herttoniemen isosta (nyt jo puretusta) hyppyrimäestä en kuitenkaan koskaan tohtinut hypätä, eikä minulla ollut siihen tarvittavia mäkisuksiakaan. Veikko Kankkosen, Matti Pietikäisen, Antti Hyvärisen, Juhani Kärkisen, Eino Kirjosen, Veikko Heinosen, Niilo Halosen, Ensio Hyytiän, Aulis Kallakorven ja jopa uintivalmentaja Kari Ormon hyppyjä siellä tuli kuitenkin katseltua. Ja monta ilotulitusta, joihin iltamäenlaskukilpailut aina päättyivät. (kts. Herttoniemen uudet hyppyrimäet)

Ensimmäinen karsintakisa kohdallani oli pyrkiminen Herttoniemen Yhteiskouluun, ja se onnistui hyvin. 1956-57 koulua käytiin väliaikaistiloissa vanhassa puukoulussa (=entinen Herttoniemen kansakoulu), ja uuteen eli vielä nykyäänkin toimivaan koulurakennukseen muutettiin 1957 syksyllä. Keskikoulussa luokanvalvojamme oli Riitta Peräkylä.(luokkakuva ja luokkakavereiden yhteystietoja)

Lukiossa valitsin matematiikkalinjan, joka vastasi paremmin kuvittelemieni ammattivaihtoehtojen tarpeita kuin kielilinja. Ja keväällä 1963 kävin myös autokoulun, paikassa joka liittyi tuleviin opintoihini. (auto oli Peugeot 404)

Ylioppilaaksi pääsin keväällä 1964 (kts. abikronikkaamme)

Erikoisuutena mainittakoon, että samana keväänä kävin ensimmäisen tietokoneohjelmointikurssini, jonka järjesti silloisen Suomen Kaapelitehtaan Elektroniikkaosasto, joka toi maahan Elliott ja Bull merkkisiä tietokoneita. Kursilla opetettiin muistaakseni Bull Gamma 10:n assemblerohjelmointia, ja se pidettiin Suomalaisen Kauppakorkeakoulun tiloissa.

Melko pian koulun loputtua oli edessä Teknillisen Korkeakoulun karsintakurssi Otaniemen upouusissa rakennuksissa.
Onnistuin kurssin kokeissa sen verran hyvin, että pääsin tavoittelemalleni "heikkovirtatekniikan" opintosuunnalle.

Ensimmäinen kesätyö/harjoittelupaikka oli heti karsintakurssien jälkeen Suomen Kaapelitehtaan korjauspajalla.

En kuitenkaan syksyllä aloittanut opintojani, vaan lähdin armeijaan eli Uuteenkaupunkiin Turun Rannikkotykistörykmentin koulutuspatteriin Janhualle.
Aliupseerikoulun viestilinja käytiin Helsingin Isosaaressa Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentissä. Ja reserviupseerikoulu Haminassa RUK:n viestikomppaniassa kurssilla 118. (ruotukavereita)

Opinnot Polyteekissa rytmittyivät siten, että 2 ensimmäistä vuotta käytiin Yleisellä Osastolla Otaniemessä. Ensimmäisiltä vuosilta on jäänyt mieleen Dipolin valmistuminen ja muutto/tempaus (1966) eli teekkarien jäähyväiset Helsingin kaupungille. Silloiset opiskelukaverit ovat nyt hajallaan ympäri maailmaa. Voitko auttaa heidän jäljittämisessä?

3. vuosi eli ensimmäinen ammattiopintovuosi 1967-68 käytiin sitten Albertinkadulla vanhalla "sähkölafkalla", jolloin ko. rakennus oli viimeistä vuotta TKK:n käytössä. Viimeinen eli neljäs luentovuosi 68-69 upouudessa Sähköosaston rakennuksessa Otaniemessä.
Tietokoneiden ohjelmoimaan pääsin ensimmäisen kerran sovelletun matematiikan kurssilla. Harjoitustyö tehtiin korkeakoulun laskentakeskuksen Elliott 803:lla ja sitten lisää sähkö-osaston vanhalla IBM 1620:llä, joka oli IBM 1401:stä kehitetty malli, mutta silti IBM-360:n edeltäjiä) (korjauksen/varmennuksen näihin tietoihin sain Jorma Väkiparralta, joka tämän kohdan luettuaan kirjoitti minulle "Tuli moni koettu asia mieleen. Sähkölafkan kone oli muuten IBM1620 ja peräti 32 K keskusmuistia. Tuli d-työvaiheessa vietettyä monta yötä sen kanssa."

Merkittävä sivuhyppy opinnoissa näin jälkikäteen katsottuna oli se, että valitsin ohjelmaani myös tietokonetekniikan Teknillisen Fysiikan osastolta. Sitä opetti Matti Kilpi, assistenttinaan legendaarinen teekkari Tauno Voipio. (terveiset Matilta ja Tanelta) Tietokonetekniikan opetuksen lisäksi he hoitivat ensimmäistä Suomessa suunniteltua ja rakennettua "oikeaa" tietokonetta nimeltä Reflac. Tosin Helsingin yliopistolla oli rakennettu jo edellisellä vuosikymmenellä laskukone nimeltä "Esko 1", mutta siinä ei tietääkseni talletettu laskentaohjelmaa samaan muistiin laskennan väli- ja lopputulosten kanssa.

Neljännen vuoden päätteksi kävimme ulkomailla ns. Sähköinsinöörikillan ns. perinteisellä ulkomaan ekskursiolla, joka suuntautui sillä kertaa sekä Pariisiin että Lontooseen.

Matkalta palattua marssin sitten ensimmäiseen pitkäaikaiseen työpaikkaani eli Strömbergin elektroniikka-osastolle, jossa aluksi suoritin pakollisesta konepaja-harjoittelustani vielä puuttuneen osan, ja laadin niinikään pakollisen harjoittelukirjan, jonka ensimmäisenä luki silloinen osaston johtaja, sittemmin legendaarinen taajuusmuuttajatekniikan isä "Roope" eli Martti Harmoinen. Oy Strömberg Ab oli muuten aikanaan Suomen merkittävin sähköteollisuusyritys, jonka perusti Gottfried Strömberg 110 vuotta sitten, ja joka sittemmin sulautui ABB-nimiseen yhtymään. (Suomalaisen sähkötekniikan historiaa)

Jäähdytyselementtien porailun jälkeen pääsinkin sitten mielenkiintoisempiin hommiin eli testailemaan Strömbergillä silloin kehitteillä olleen prosessitietokoneen piirikortteja. Ja kun syksy koitti alkoi ko. koneen varsinainen testaus. Myöhemmin tietokoneen nimeksi valittiin henkilökunnan keskuudessa järjestetyllä kilpailulla SELCO-1000, ja sitten yhtiön toimivan johdon määräyksestä Strömberg-1000, jolla nimellä se tunnetaan Suomen tietokonehistoriassa, ja jollaisena se esiintyy nykyään Tekniikan museossa Vanhassakaupungissa. Mutta kuten sanottu silloin se oli vasta salainen hanke PTK eli ProsessiTietoKone. Koneen testailun ohessa kirjoittelin myös testi-ohjelman pätkiä ja laadin myös diplomityön sovelletun elektroniikan professori Paavo Jääskeläiselle aiheesta "Prosessitietokoneen keskusyksikön diagnostiikkaohjelman laatiminen". (tai oikeastaan tein vain käsikirjoituksen, jonka laboratorion sihteeri Eila Hyden sitten kirjoitti sähkökirjoituskoneella paperille. Mitään tekstinkäsittelyohjelmia ei silloin vielä tunnettu, vaikka tietokoneen kimpussa työskenneltiinkin. Aiheesta piti pitää myös seminaariesitelmä, ja jakaa se kuulijoille monisteena. Olen skannannut kyseisen monisteen teidänkin luettavaksenne, sillä vaikkei se niin loistava hengentuote ollutkaan, niin olipahan jonkinlainen selostus ensimmäisen suomalaisen, sarjatuotantoon tarkoitetun tietokoneen rakenteesta.

Ihmisiä, joihin tuolloin 60-70 luvun vaihteessa tutustuin Strömbergillä tässä projektissa:
(osa varsinaisista keksijöistä ja pioneereista puuttuu listalta, kun en heitä koskaan tavannut, kts. Asko Martion terveiset)

Yliopistomaailmasta ovat jääneet mieleen professorit Reino Kurki-Suonio ja Antti Niemi, jotka omalla tavallaan edesauttoivat kehittelytyötä. Aiheesta enemmän... (tervehdys RKS:ltä) ja herrojen nykyiset olinpaikat?)

Ensimmäinen kone toimitettiin Tampellalle Anjalan paperitehtaalle Inkeroisiin, jossa tutuksi tulivat

Seuraavista koneista en tarkkaan muista järjestystä, mutta kaikkiaan niitä tehtiin lähes 10 kappaletta seuraaviin tarkoituksiin:

Monia (useimpia?) näitä koneita hoiti ko. paikkakunnalle muuttanut "baby sitter", joka sai palkkansa suoraan Strömbergiltä. Heitä oli ainakin:

Otaniemen SELCO:n käyttäjistä mainittakoon ("yleisön pyynnöstä"):

Strömberg-1000 oli varsin kotimainen tuote, tosin täynnä amerikkalaisia tai sittemmin kauko-idässä valmistettuja 7400-sarjan TTL-mikropiirejä. Merkittävimmät suuret ulkoa tuodut osat olivat:

Strömberg-1000 oli varsin kallis valmistaa, ja siitä(kin) syystä haluttiin myös pienempiä ja halvempia digitaalielektroniikkaan perustuvia tuotteita myytäväksi suomalaiselle paperiteollisuudelle. Yksi sellainen oli paperikoneen nopeuseroanalysaattori SUMO M, jonka suunnitteli diplomityönään kurssikaverini Esko Rautanen. (terveisiä Eskolta, joka nykyään opettaa digitaalitekniikkaa ja tietokonetekniikkaa HTOL:ssä)

Göran Lindholm ja Kyösti Vähäjärvi puuhasivat taloon Nova-minitietokoneen edustuksen. Myös Aslak Savonjousi oli hankkeessa mukana. (Aslak kertoi sen minulle puhelimitse 15.11.99.) Novaa valmisti pieni uusi amerikkalaisyhtiö Data General, josta pian kasvoi varteenotettava kilpailija Digital Equipmentille eli silloin markkinoita hallinneelle PDP-minikoneiden valmistajalle. Mikroprosessoria ei kukaan ollut vielä keksinyt. Novan kanssa puuhailleita henkilöitä Strömbergillä olivat mm.

Mutta sitten tulivat mikroprosessorit, ja itsekin pääsin valitsemaan, mitä mikroprosessoria Strömbergillä kannattaisi kokeilla. Siinä vaiheessa (=70 luvun puolivälissä) tuli kierreltyä erinäisissä puolijohdemaahantuojien seminaareissa, joista erityisesti on jäänyt mieleen se, jossa yksi mikroprosessorin oikeista keksijöistä Stanley Mazor kehui Intelin uusia tuotteita. Sitä tosin en muista, puhuiko hän jo 8086:sta vai vasta 8085:sta, joka oli 8080:n helpommin sovellettava versio.(kts. lisää aiheesta)

Innokkaista mikroprosessorimyyjistä ovat siltä ja myöhemmältä ajalta jääneet mieleen

Summa summarum: Strömbergin ensimmäinen mikroprosessorisovellus tehtiin Signetics 2650 prosessorin varaan. Se oli pieni näppäimistö- ja merkkivalokonsentraattori, joka teki mahdolliseksi kytkeä painikkeista ja merkkivaloista koostuvan paneelin Nova-tietokoneeseen normaalin Teletype-liitännän kautta. Eli meidän omatekoinen viestiasemamme tutki mitä näppäintä painettiin ja lähetti siitä pari merkin mittaisen sanoman Novalle, ja päinvastoin luki Novalta tulevia sanomia, ja sytytti ja sammutti niiden perusteella merkkilamppuja. Ja minun osuuteni oli ko. laitteen ohjelmointi SELCO-1000:ssa toiminutta cross-assembler kääntäjää ja simulaattoria myöten, kuin myös osallistua korttien suunnitteluun.

Tämä sovellus jäi kuitenkin ensimmäiseksi ja viimeiseksi Signeticsin sovellukseksi. Seuraava sovellus, tehtiin sitten jo 8085:lla. Se oli pituusleikkurin teräasetteluautomatiikka Trimposit, joka tehtiin Wärtsilän Järvenpään tehtaiden tarpeisiin. Itse osallistuin suunnitteluun jonkin verran, mutta varsinaisesti tämän menestystuotteen (?) ohjelmointi jäi Raimo Laurenin tehtäväksi, kun omalle kohdalleni sattui kutsu Paraisten Kalkkiin, (vai olikohan se Partek jo silloin?)

Tämä kausi, joka alkoi talvella 1977 ja päättyi syksyllä 1978, ei ollut mitenkään erityisen kunniakas minulle, ainakaan näin julkisesti esiteltäväksi, mutta koitan tähän silti listata nimiä, eli henkilöitä, joiden kanssa silloin oltiin tekemisissä:

Kausi päättyi siten että palasin Strömbergin leipiin, ja jouduin/pääsin ns. Sentrol-ryhmään, jossa silloin tai myöhemmin toimivat ainakin

Tähän aikaan sijoittuu myös ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa matkani Kanadaan, Torontoon Sentrolin tehtaalle. Sieltä on jäänyt mieleen Panos Kalogiannides (kreikkalainen emigrantti, joka ennestään tunsi opiskeluaikaisen ekskursiomestarimme Antti Äkräksen) pitkätukka Dennis Sebelius, ja toinen Dennis, myyntipäällikkö Radage (nykyisin President of Nobility Environmental Software Systems Inc). (1980-luvulla Valmet osti Sentrolin)

Ensimmäinen Sentrol projektini oli Pankakosken kartonkitehtaan uusinta 1979-80. Muistettavaksi tämän projektin teki se, että se oli Valmetin Damatic järjestelmän ensimmäinen täysmittainen kokeilupaikka eli pilottitoimitus. Myöhemmin Damatic- järjestelmiä sitten onkin asenneltu ties kuinka monelle tehtaalle. (Siitä ja myöhemmästä alan kehityksestä kerrotaan mm. "Prosessori"-lehden 20-vuotisjuhlanumerossa)

Sentrol-kuvioiden jälkeen oli vuorossa SELMA1:llä tehty pituusleikkurin rullausautomatiikka FINROLL. Sitä tekemässä oli meitä "strömbergiläisiä":

"Wärtsiläläiset" muistan tietysti huonommin, mutta ehkäpä joku:

SELMA1:llä tehtiin myös paljon pituusleikkurin terä-asetteluautomatiikka TRIMPOSIT, pituusmittari LECO-85, paperikonekäyttöjä, nopeusanalysaattorijärjestelmä SUME, paperitehtaiden etikettikirjoittimia, protokollamuuntimia SENTROL-Damatic välille, saha-automatiikkaa yms., mutta minä en ollut näissä projekteissa juurikaan mukana, poikkeuksena yksi "profiilimuisti" Tornion terästehtaalle. Näitä SELMA-virtuoosien nimiä tulee äkkiä mieleen:

Ja sitten alkoi Intel 8086 pohjaisen SELMA2:n kehittely, johon osallistui ainakin

Ja tutuiksi tulivat myös ensimmäiset SELMA2:n käyttäjät

Ja SELMA2:n jälkeen oli vuorossa syklokonvertteri projekti. Sieltä muistuvat mieleen:

Ja sitten tulikin CDC-projekti, joka pyöri jo isommissa piireissä, sillä Casimir Ehrnrooth meni ja myi Strömbergin ASEAlle, jolloin meistä tuli ASEA-Strömbergiläisiä, (katso Rompan Ryöstöä kuvaava patsas #13 Edvinin polulla)
ja sitten ASEA ja BBC keksivät fuusioitua, jolloin meistä tuli ABB:läisiä. CDC-projektissa työskentelin tai kommunikoin ainakin seuraavien henkilöiden kanssa.

CDC-projektissa kehitettiin Advant OCS - tekniikkaan tukeutuva hajautettu sovellusohjausteknologia (ohjelmointimetodi, työkaluohjelmat ja hardware) monimoottorikäytöille eli ns. linjakäytöille. Tästä synergiatavoittesta johtui myös prosessoriarkkitehtuurin vaihtuminen. SELMA2:n mukana saadulla "Intel-tietoudella" ei ollut enään käyttöä, vaan oli opeteltava Motorolan "MC68000 maailma"

Tätä lähemmäs nykypäivää en vielä halua muistella uraani, enkä listata työkavereideni nimiä. Vanhat asiat ovat jotenkin turvallisempia ja miellyttävämpiä muistella. Nykyiset työkaverit kertokoot itse itsestään omilla kotisivuillaan

Mutta onhan minun elämääni sisältynyt muutakin, kuin koulunkäyntiä ja työskentelyä Strömbergillä, Partekilla ja ABB:llä. Muistella voisi vaikkapa aiheita:

 

Olen kirjoitellut kaikenlaista sekalaista (lähinnä kysymyksiä ja mielipiteitä) nyysseihin. Niitä pääset lukemaan esim. Googlen avulla

 

Olit muuten :s kävijä tällä sivulla

Merkitsepä käyntisi vieraskirjaan tai katso mitä muut ovat sinne kirjoittaneet

sivun alkuun
Mikolan perheen kotisivulle

viimeisin päivitys 12.11.2006