Opiskelukavereita Otaniemessä
1965...
Aloitin sähkötekniikan opintoni heti armeijasta päästyäni eli syksyllä 1965.
Teknilliseen Korkeakouluun minut oli kuitenkin hyväksytty jo kesällä 1964,
joten ensimmäisessä Teekkarikalenterissa, jonka olen tallettanut, esiintyy
nimeni perässä merkintä Sh-64. Kyseisestä kalenterista kopion tähän
Heikkovirtatekniikan (Sh), Vahvavirtatekniikan (Sv) ja Fysiikan (F)
opintosuuntien oppilaita, jotka kalenterin mukaan aloittivat joko -64 tai -65,
mutta käytännössä kaikki vuonna -65. Osan nimistä jätin pois, kun eivät enään
tuntuneet tutuilta, mutta osa luultavasti on heitäkin, jotka aloittivat jo -64
tai vasta -66, mutta koska nimi tuntui tutulta... Ja jotkut ovat mukana ihan
sen takia, että myöhemmässä vaiheessa varmasti olivat "samalla
kurssilla". Opiskelu siihen aikaan oli varsin koulumaista: ensimmäisen
vuoden lukujärjestys oli kaikilla melkein sama, eli tavallaan näitä veikkoja
voi nimittää luokkakavereikseen...
Olisi kiva tietää, missä kukin nyt menee. Tiedän että osa meistä on jo
poistunut pysyvästi joukostamme, ensimmäiset jo opiskeluaikana, mutta ristin
olen merkinnyt heidän kohdalleen vasta kun olen saanut vahvistuksen joltakulta
paremmin muistavalta, sillä on se aika noloa merkitä eläviäkin ihmisiä
kuolleeksi...
Lisäilen tähän email-osoitteita, kotisivujen URL:iä, ym. linkkejä teistä tai
johtamistanne (?) yrityksistä kertoville sivuille, kunhan ensin kerrotte niistä minulle (tai tottapuhuen
olen lisännyt itse joitakin linkkejä ja osoitteita, mitä webissä on vastaan
tullut... vaikka kenties on kyse vain samannimisistä ihmisistä)
Heikkovirtamiehet
- Aho Olavi Elektroniikan yliopettaja HTOL:ssä
- Andersson Patrick,
Compaq, markkinointijohtaja
ja NJK:n II
varakommodori (terveiset "Patalta")
- Basilier Leif, Åbo Akademi Datacentralen
Labbet, chefsplanerere, anslutningar till och problem
med datanätet, reparationer (terveiset Leifiltä)
- Ehrstedt Henry, ICL:n toimitusjohtaja (kuva ja toinen ja kolmas)
- Eiro Juha, Dicro Oy (Nokian alihankkija), toimitusjohtaja
- Elo Seppo, Geological Survey of Finland, Geophysics Department
- Elokorpi Jaakko, Telehallintokeskus,
Tietotekniikka
- Enlund Nils, professor
i Grafisk Teknik vid Kungl Tekniska Högskolan i Stockholm, (kotisivu ja terveiset)
- Gustavson Stig, KCI Konecranes pörssiyhtiön toimitusjohtaja. (yhteystiedot)
(kuuntele Stigiä)
- Hakkala Lauri, Partek Cargotec Oy, kehitysjohtaja
- Heiskanen Antero
- Hellen Leif, Tilastokeskus, Tilastotoimen tuki,
Tietohallinto, erikoistutkija,
joka kirjoittanut mm.
Eurooppa-raporttisarjaan
- Henriksson Jukka
Tekniikan tohtori (1985),
viimeiset noin 15 vuotta tutkimustehtävissä (radiolinkit, digitaalinen TV
yms) Nokia Research Centerissä.
(Jukan terveiset)
- Hirvonen Juhani, VTT Automation, Senior Research
Scientist (terveiset Juhanilta)
- Honkanen Jukka (?)
- Iloranta Kari, konsulttina
Carta Corporate Advisors,
tieto löytyi SSJS:n
jäsenluettelosta
- Jaavamo Yrjö, oma
automatiikkayritys Heinolassa (kertoi Seppo Rantalaiho)
- Kanerva Antti, urheilu-
ja järjestömiehiä Kaakkois-Suomen
Liikunta (?)
- Kauppinen Heikki, IBM:llä
projektipäällikkönä, kävi samaa Herttoniemen
yhteiskoulua kuin minäkin ja oli pikkuveljeni Jounin luokkakaveri, (terveiset Heikiltä)
- Kiuru Erkki, Metorex Oy:n edustaja KOTEL:issa (terveiset Erkiltä)
- Kuitunen Timo (nimi
löytyy teletekniikan harjoitustyön
lähdeluettelosta) (terveiset Timolta)
- Kuussari Matti, IVO
(nimi löytyy parista IVOn tutkimusraportista 1,2)
- Kärki Antti (U)
- Kärnä Olavi,
(koti) Lapuan Sähkö Oy,
käyttöpäällikkö (terveiset Olavilta)
- Köhler Hans,Yrittäjä/Hassales
Oy, 10-v. yhden miehen yritys, käännöksiä, kantataajuusmodeemeja y.m. (terveiset Hasselta)
- Laiho Mikko, Nokia Telecommunications,
ohjelmistokehitystehtävissä. (terveiset Mikolta)
- Laurila Pentti, eläkkeellä
IBM:ltä ("Kauppinen")
- Lehti Vesa, Sonera ("Vaittinen"),
järjestelmäsuunnittelijana Verkkopalveluissa ("Hans
Biström")
- Lindberg Folke,
Instrumentarium,
Diagnostinen kuvantaminen ja hammaslääketieteelliset tuotteet
- Lindberg Seppo töissä
IBM:llä (terveiset Sepolta)
- Lipponen Hannu KERA, rahoitusjohtaja
- Malmivuo Jaakko, professori, Tampereen
Teknillinen Korkeakoulu, Ragnar Granit Institute. (terveiset
Jaakolta)
- Mikola Erkki töissä
ABB Industry / Drives:ssa.
- Mäkelä Kalevi, kävi samaa Herttoniemen yhteiskoulua kuin
minäkin ja oli pikkuveljeni Jounin luokkakaveri
- Männistö Pentti,
Sonera ("Vaittinen")
- Nenonen Rauli
- Nieminen Kari, VTT Electronics, Optoelektroniikka, tutkija
- Nissinen Risto, Omnitele (terveiset
Ristolta)
- Nisula Ilkka suunnittelija HTKK:n
ATK-osastolla (ja luokkakaverini Herttoniemen
yhteiskoulusta)
- Olkkonen Aimo, Sonera, Belgia, toimitusjohtaja. (terveiset Amilta)
- Pasanen Juha-Heikki,
Ratahallintokeskus, apulaisjohtaja ja
rakennuttamisyksikön päällikkö (terveiset "Spedeltä")
- Puolakka Pertti
- Päiviö Matti, oli
Veikko Leikkaan kämppäkaveri Teekkarilassa ("Haase")
- Raitanen Esko, eläkkeellä
HYKS'istä ("Malmivuo")
- Rantala Kalevi, Yleisradio, mainitaan lähteenä teoksessa
"Multimedian sisällöntuotantoon erikoistuneen PK-teollisuuden
kehittäminen" (terveiset Kalevilta)
- Rautanen Esko (terveisiä Eskolta, joka nykyään opettaa digitaalitekniikkaa ja tietokonetekniikkaa
HTOL:ssä)
- Rosqvist Henrik,
Nokia Telecommunications, (terveiset Henkalta)
- Räsänen Timo, TkL, on toiminut
pitkään NK Cables-yhtiössä
(ent. Nokia Kaapeli).
Kun viimeeksi kuulin hänestä (noin vuosi sitten), niin hän oli emäyhtiön NKF:n hommissa Hollannissa. ("Vaittinen"),
mutta uudempi tieto kertoo, että on tällä hetkellä Nokian leivissä. (terveiset Timolta)
- Salste Mikko, Omnitele (terveiset
Mikolta)
- Surakka Veikko, Finnairin tietohallinnossa
viestipäällikkönä (terveiset Veikolta). Veikko
pääsi/joutui Hesarin
uutiseen, kun Finnairilta löytyi "virus"
- Tammio Veijo, Nokia Telecommunications
- Tapiola Juhani lienee
nykyisin edelleen Soneralla
- Vaittinen Martti, Omnitele (terveiset
Martilta)
- Vaskelainen Leo VTT
Information Technology, erikoistutkija
- Varantola Heikki,
Sonera (? "Wiren")
- Viitaharju Keijo,
Sonerassa ? (rotary)
- Wiren Aimo, HPY, Tietoverkot,
projektipäällikkö,
"Digitaalisen teknologian vaikutuksista kulttuurin kehitykseen sekä
kulttuuripolitiikan kehittämistarpeista informaatioyhteiskunnassa ja
tiedon valtaväylillä"-asiantuntijaryhmän kuulema ammattilainen.
(terveiset Amilta)
- Yrjölä Pekka TEKES
Informaatioteknologia, asiantuntija
(Pekka on Teekkarikalenterissa 65/66 merkitty fyysikoksi, mutta kyllä hän
sähkömies oli..)
- Äkräs Antti,
ekskursiomestarin ura jatkui vielä myöhemminkin tämän tarinan mukaan...
(terveiset Antilta)
Vahvavirtamiehet/(ja naiset)
- Aikio Martti
- Brunila Timo
- Eriksson Jarl-Thure Tampereen Teknillisen Korkeakoulun rehtori ja teoreettisen sähkötekniikan professori, joka on
ehtinyt tehdä ja julkaista
monenlaista. (kotisivu). Terveiset Jarl-Thurelta, mistä ilmenee, että hän
on oikeastaan edellistä "vuosikertaa", mutta koska monet näistä
vahvavirtapuolen kavereista pitävät häntä joukkoomme kuuluvana, ja koska
hän on päässyt elämässään näin pitkälle, niin ...)
- Haase Hannu, Rovakaira Oy,
toimitusjohtaja (terveiset Hannulta)
- Haring Tapio ABB Motors Oy, Teknologiajohtaja
- Helenius Jouko, Vantaan Energia Oy
(kts. Joukon kotisivu ja terveiset), Jouko on radioamatööri OH2BAN
- Kallio Pentti, (IVO
International Oy ? v95) (terveiset
Pentiltä)
- Kaulanen Sauli,
Tornionlaakson Sähkö, toimitusjohtaja (Pohjoisen miehet Sauli ja Hannu
ovat yhteistoiminnassa
työasioissakin. Isommus-Energia OY:n
tiimoilla ja tietysti "olemme myös metsästelleet ja
kalastelleet")
- Kiiveri Laila (nyttemmin
Peltola), Oy VR-Rata AB, Senerin valtuuskunnan
asiantuntijajäsen v.-97
- Korpinen Lauri
- Kortelainen Pertti, Helsingin Energia
- Kosola Matti, Jyväskylän Teknologiakeskus Oy (terveiset Matilta) (Mattikin harrastaa WWW:tä)
- Lehtinen Harri,
Keski-Suomen Valo Oy (terveiset Harrilta)
- Lehtinen Matti, Espoon
Sähkö Oy
- Leikas Veikko
ABB Industry/Marine, laadunvalvonta
- Leppihalme Tuomo
- Leppänen Seppo, Enso
Energia (tai Enso Alueverkko), Imatra, energiahommissa ("Väkiparta"),
tavattu Kemijoki Oy:n voimapäälliköiden kokouksissa ("Haase"),
Teollisuuden Sähkönmyynti Oy hallituksen varajäsen
- Malmström Kari, Kone
Oy, löytyy 1996
vuosikertomuksen loppusivuilta nimikkeellä Kone Corporation, Export
& Joint Venture Operations, (terveiset
Karilta)
- Merviö Martti, Fingrid, vastaa Verkkotoiminnasta
(terveiset Martilta)
- Miettunen (Järvinen) Marita,
("yleisön pyynnöstä"
listaan SIK:n emännän joukkoomme, vaikka hän oli aloittanut jo -64), Oulun Energia, johtaja, (terveiset Maritalta)
- Mikkola Erkki (U) kuoli muutama vuosi sitten
auto-onnettomuudessa. Oli viimeksi IVOn Joensuun voimalaitoksen
päällikkönä. ("Väkiparta")
- Mähönen Pentti
ABB Transmit, Vaasa (kotiin)
- Mäki Reijo,
Sähkömarkkinakeskuksen ensimmäinen johtaja, mutta veri veti kaukoitään
ABB:lle tai Nokiaan ("Väkiparta") ABB Indonesia ("Haase")
(terveiset Reijolta, joka on Suomessa,
Vaasassa)
- Nihtilä Markku,
Helsingin yliopisto, Maa-ja
Metsätieteellinen tiedekunta,
Elintarviketeknologian laitos,
Prosessitekniikan professori,
(terveiset Markulta)
- Paganus Jouko, bridgen mestaripelaaja, TH-Elektroniikka Oy:n
toimitusjohtaja 1.1.1999 alkaen
- Pajakko Veli
(kalenterissa Juhani ?), Turku Energia,
(veljensä Timo on Lahti Energialla. "Väkiparta")
- Pelli Aarno, IVO
- Peltola Veli-Pirkka, EVTEK, matematiikan yliopettaja,
kotisivu (terveiset Pirkalta)
- Rantala Keijo
- Rauhamaa Juhani
ABB Industry, ULMA-asiantuntija
- Renkonen (sittemmin Äystö) Kirsti
Haaga Instituutin ammattikorkeassa
tietotekniikan lehtorina, (terveiset Kirstiltä)
- Santaharju Pentti;
Helsingin kaup. liikennelaitos
- Saviniemi Antti, Helsingin
Energia
- Toivonen Timo, Fingrid, toimitusjohtaja
- Wallius Kalevi
- Valtonen Martti "I
received degrees of Dipl. Eng., Lic. Tech., and Dr. Tech. in 1970, 1972,
and 1975. Since 1982, I have been a Professor of Electrical Engineering
and the head of the Circuit Theory Laboratory at the Helsinki University of Technology, engaged in the teaching and
research of circuit theory and CAD." (kts. Martin kotisivu)
- Väkiparta Jorma, Jyväskylän Energia, toimitusjohtaja
(terveiset Jormalta, ja lisää)
Fyysikot
- Aalto Markku, radioamatööri
OH1BZ,
joka ensin suunnitteli super-matalien lämpötilojen mittalaitteita, oli
sitten 70-luvun lopulla meikäläisenkin esimiehenä Partekissa, ja sen
jälkeen ainakin Telestessä ... ?
- Biström Hans, Helsingin
Kaupungin Opetusvirastossa
Talousyksikössä, palkkapäällikkö
- Brunila Tomas (U muutama vuosi sitten),
"Stenius"
- Finne Jaakko
- Grönstrand Mona,
Datex-Ohmeda, Anestesia-
ja tehohoitolaitteet (kuva
Monasta)
- v. Haartman Jan, Napa Oy, Chief Designer, (ei juuri käytä
sähköpostia, kertoi Mårten Stenius, ja se taitaa
olla yhteinen piirre monellekin kurssimme fyysikolle, kts. alla omia
havaintojani. EM)
- Holopainen Pekka
- Illukka Erkki
- Kaskelma Heikki, Micro Analog Systems, EDP manager
- Kukkasjärvi Aimo, (U) Mikael Roos kertoi että: "Kukkasjärven
Aimon kanssa teimme tekoälytutkimusta 1971-1973 ja saimme pari
julkaisuakin tehtyä. Aimo päätyi sittemmin SKOP:n atk-johtajaksi. N 1985
hän sairastui syöpään ja kuoli." Itse tututustuin Aimo
Kukkasjärveen ja Jaakko Finneen jo kesällä 1964 kun olin Antti Pokin
matkassa päässyt Suomen Kaapelitehtaan korjauspajalle Salmisaareen
konepajaharjoittelijaksi.
- Manner Hannu, LTKK,
Kemiantekniikan osaston johtaja
- Miettinen Hannu
(Maailmalta löytyy toinenkin
fyysikko Hannu. Hän
kertoi olevansa Hannu E. Miettinen, kun taas Heureka-Hannu tunnetaan Hannu I
Miettisenä, opiskelukavereita he kuulemma kuitenkin ovat) Hannu
ilmeisesti ei halua email-osoitettaan julkisuuteen, kun ei sitä ole
löytänyt Takapirukaan,
ja ei kertonut sitä minullekaan. Tiesitkö, että Hannu on aikanaan valittu Vuoden uusmaalaiseksi.
Hannu on myös tunnettu lintuharrastelija,
futurologi ja kolumnisti, jonka
Tekniikka&Talous lehti tiesi 3.12.98 olevan SRV Viitoset Oy:ssä (terveiset Hannulta)
- Minkkinen Esko
- Mokka Rauno, TVO, tuotantojohtaja
(?)
- Nieminen Matti
- Nyman Tor,Suomen IBM, pankkitietojärjestelmien
myyntijohtaja
- Pokki Antti, Metsä Tissue, kehitysjohtaja,
luokkakaverini Herttoniemen
yhteiskoulusta.(terveiset Antilta)
- Puroranta Lauri
ABB Industry, tuotekehitys
- Reijonen Heikki, "Viimeksi
kun näin Heikki Reijosta n. 10 v sitten hän oli muistaakseni Uponorissa,
Stenius"
Mutta lienee nykyisin Neste Advanced
Power Systems:ssä (lähde)
- Riikonen Ilkka
- Schultz Eero
- Stenius Mårten, ICL, osastopäällikkö (terveiset Mårtenilta)
- Säntti Jussi, ARD Technology, vt.toimitusjohtaja.
- Tiitta Antero, VTT Chemical Technology, Industrial Physics, Group Manager
- Tusa Jaakko, Fortum Oil and Gas Oy:n EU-asioiden
johtaja
- Voipio Tauno (terveiset Taunolta)
- Vuorinen Jorma, KSV Instruments Ltd, R&D director
- Vuorio Matti, MATINE
=Maanpuolustuksen Tieteellinen Neuvottelukunta, pääsihteeri, joka myös opettaa.
(kts.terveiset Matilta)
Tunnistatko ketkä heistä esiintyvät tässä kuvassa?
Kuva on peräisin SIK:n
75-vuotishistoriikista, jossa kerrotaan mm. 60-luvun
teekkareista ja veturitempauksesta
Lähettäkääpä kuulumisia/linkkejä myös opettajistamme,
jos tiedätte.
(kuten esim. Jaakko Malmivuo terveisissään)
Merkitsepä käyntisi vieraskirjaan
tai katso mitä
muut ovat sinne kirjoittaneet
takaisin Erkin omalle sivulle