Taiteellinen sisareni, josta löytyy tietoa esim. Oulun Yliopiston arkkitehtuuriosastolta, ja jolle voi lähettää postia osoitteeseen paivi.mikola@oulu.fi
Ohessa linkkejä muille Päivistä kertoville sivuille (saattavat olla vanhentuneita)
Hietasaaressa kesällä 2000 pidetyn "Päivien kuohu" -näyttelyn esittely Kalevassa
Kalani riippukeinua valmistavan "Jideart":in esittely (siellä on jopa kaksi kuvaa Kalanista: käyttöasennossa ja kokoonkäärittynä)
näyttely Aineen taidemuseossa kesällä -97
luettelo SIO:n huonekalupalkinnon saajista
Päivin kirjoitus: "Muotoilumenestystä tulevaisuuden informaatiotaulusta saappaan suunnitteluun"
Päivi on aiemmin hankkinut kannuksia myös arkkitehtuurikilpailuissa. Yhdessä miehensä Erkki Sauraman kanssa hän oli voittamassa Kiimingin kirjaston ja lukion suunnittelukilpailua. (ja oli mukana jo kansallisoopperan suunnittelukilpailun voittaneessa "Hyvämäki-Karhunen-Parkkinen" joukkueessa nimettömänä avustajana.)