Olenpa hyvinkin... (kysyin onko hän se Olli Terho...)
Aika jännä idea kerätä yhteen noita vanhoja muistoja. Ehkäpä
se on sitä romppalaista, että syntyy jotain tämmöistä. En
tiedä mistä se johtuu, mutta olen usein vieläkin ajatellut
noita aikoja. Se oli minulle ensimmäinen työpaikka
valmistumisen jälkeen ja siinä oli välillä kunnon tekemisen
meininkiä, tietysti sitä sekoiluakin. Nyttemmin työ on yhä
enemmän pelkkää paperin pyörittelyä.
Olen ollut vuodesta 1989 alkaen Merivoimien Esikunnassa. Merivoimista ei paljoa löydy internetistä, ei nyt eikä ehkä tulevaisuudessakaan. Puolustusvoimat taitaa olla ainoa valtion laitoksista, jolla ei ole sähköpostiyhteyttä ulkomaailmaan. Syyt varmaan arvaat.
Olin tosiaan vuoden jenkkilässä koulussa syksystä -95
alkaen.
(selitys: löysin Ollin email-osoitteen AltaVistan avulla tälliselta
listalta tällaisesta paikasta)
Siihen samaan liittyen olen nyt töistä vuorotteluvapaalla
ja teen samaiseen kouluun fysiikan masteria. Opintomatkaan
liittyen olen käyttänyt internettiä keväästä -95 alkaen
suht. säännöllisesti. Se oli korvaamaton apuneuvo tuolla
matkalla yhteydenpidossa Suomeen, pankkimaksujen hoitamisessa,
opinnoissa, yms. Palvelut ovat kyllä selvästi räjähtäneet
viimeisen kahden vuoden kuluessa. Nyt sen koulun kursseista saa
verkosta jo täydelliset tiedot, mikä ei ollut aikaisemmin
mahdollista . Viimeisen puolen vuoden aikana mm koulun kotisivut
ovat jo rauhoittuneet eikä niitä muuteta jatkuvasti. Hyötykäyttö
on selvästi alkanut.
Lukiessani noita muiden terveisä kotisivultasi selvisi, että
sukusi voisi olla Laitilan suunnalta. Minulla on taas vahvat
siteet Pyhärantaan ja kun siellä lähes kaikki ovat sukua
keskenään niin, ollaankohan tässä kaiken lisäksi vielä
sukulaisiakin ?
Ellen ihan väärin muista, taisimme olla yhdessä Selco-1000:n "käyttöönotossa" Tekniikan museossa. Minähän vuonna se oli ?
Tässä kaikessa on vähän samaa henkeä kuin eri koulujen
alumnikerhoissa. Noinkohan sitä pitäisi perustaa Strömbergin 'alumnikerho'
?
Terveisiä sinulle ja pidetään yhteyksiä.
Olli T