Opettajiani 60-luvulta Otaniemestä

Oheiset opettajieni nimet kaivoin esiin opintokirjastani, joka ensin piti löytää "arkistojen kätköistä". Listasin ne tähän kurssi- ja aikajärjestykseen, joten ovatpahan samalla lista oppiaineista, jotka silloin olivat pakollisia, tai jotka minä satuin valitsemaan.Joidenkin opettajien (etu)nimi puuttuu tai on väärin, kun ei ole merkitty opintokirjaan tai en osaa lukea sitä, ja muistikin pätkii, mutta mielelläni vastaanotan täydennystietoja.

Syksy 1965

Matematiikka 1a
Harri Lonka, eläkkeellä Helsingin Kauppakorkeakoulusta ja asuu tässä ihan naapurissa samassa vanhusten palvelutalossa kuin isäni ja äitini. (Ei hän vielä mikään vanhus ole, mutta eipähän tarvitse sitten muuttaa, kun joskus tulee vanhaksi)
asistentti Juhani Lokki (= Olli Lokin poika) on nykyisin Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja, ja tunnetaan myös Suomen tietokirjailijat ry:stä ja linturompustaan
Fysiikka 1
Osmo Ranta, osallistunut sittemmin aktiivisesti Tekniikan Sanastokeskuksen toimintaan Suomen Fyysikkoseuran edustajana ja julkaissut teoksen Tekniikka suomeksi. (kts. kuva Osmosta Fysiikan päivillä 1996 Espoon kaupungin vastaanotolla)
Kemian peruskurssi
Aino Pekkarinen
Deskriptiivinen geometria
Erkki Rosenberg (V 1995) Hänen uusi geometrian oppikirjansa on aktiivisessa käytössä matemaatikkojen yliopistokoulutuksessa,
asistentti Keijo Kaittola, pääasistentti Alpo K Pajunen
Koneenpiirustus
Niilo Teeri, eläkkeellä Lappeerannan korkeakoulusta, mutta yhä kekseliäs nastarenkaiden kehittäjä

Kevät 1966

Matematiikka 2a
Harri Lonka
Mekaniikka 2a
Eino Tunkelo, Teknillisten Tieteiden Akatemian toimitusjohtaja ja teollisuustalouden ja yrittäjyyden asiantuntija, jonka kissanrusetti on sittemmin tullut tutuksi monille muillekin. Mutta onko hän yhä dosenttina Oulun Yliopiston teknillisessä tiedekunnassa ?
assistentti Eero Suosara sittemmin oppikirjan tekijä ja Jyväskylän ammatillisen opettajakorkeakoulun kehitysjohtaja
Lujuusoppi 2.1
Niskanen, Veikko Vuorikari
Mekaaninen teknologia 1
O E Huhtamo (hänen oppikirjansa on vieläkin käytössä ainakin Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa)
Teoreettinen sähkötekniikka 1
Erkki Voipio (V), hänen oppikirjansa Virtapiirit ja verkot ja Kenttäteoria ovat klassikkoja
assistentteja olivat ainakin (?) Heino ja Ingmar Tollet
Fysiikka / Sähkö- ja valo-oppi
Osmo Ranta

Syksy 1966

Kone-elinoppi
Niilo Teeri
Mekaaninen teknologia
O E Huhtamo
Matematiikka 3a
J. Väisälä
Teoreettinen sähkötekniikka 1
Erkki Voipio
Sovellettu matematiikka 1
Olli Lokki
Sovellettu matematiikka 4
Olli Lokki
Kansantalous 1
Jaskari
Sähkömittaustekniikka
Tuuri
Mekaniikka 2a
Eino Tunkelo
Fysiikka 2
Unto Korhonen (asui aikanaan samassa talossa Herttoniemessä, eli Mäyrätie 2:ssa)

Kevät 1967

Elektroniikka 1
Timo Salo
Sähkömittaustekniikka
Tuuri
Sovellettu matematiikka 2
Olli Lokki
Kone-elinoppi
Niilo Teeri
Teoreettinen sähkötekniikka 2
Erkki Voipio
Matematiikka 4a
Harri Rikkonen
Sähkömateriaalioppi
Kauko Rahko
Mekaniikka 2a
Antti Vuorinen
Fysiikka 2a
Unto Korhonen
Kansantalous 2
Jaskari

Syksy 1967

Tietoliikennetekniikka 1
Viljo Hentinen, "Tietoliikennetekniikan vt professori  Viljo Hentinen toimi pitkään Nokia tutkimuskeskuksen (nyk. Nokia Research  Center) johtajana kuolemaansa (muutama vuosi sitten) asti." kertoi Jukka Henriksson terveisissään.
Sovellettu matematiikka 3a
Jouko Virkkunen
Matematiikka 5b
Pentti Laasonen
Teoreettinen sähkötekniikka 3
Erkki Voipio
Sovellettu elektroniikka 1
Paavo Jääskeläinen
Säätötekniikka1
Pekka Salminen
Sähkövoimatekniikka
Pauli Karttunen, säätötekniikan emeritus (1995) professori Tampereen Teknillisestä Korkeakoulusta

Kevät 1968

Differentiaaliyhtälöt
Pentti Laasonen
Tietoliikennetekniikka
Viljo Hentinen
Puhelintekniikka 1
Jaarli Jauhiainen
Radiotekniikka 1
T Hahkio / Veikko Porra
Sähkövoimatekniikka
Pauli Karttunen
Piiriteoria 1
Erkki Voipio
Integraalimuunnokset
Raimo Lehti, tiedehistorioitsija erityisesti matematiikan ja tähtitieteen aloilta, joka 1991 oli vähällä saada Tieto-Finlandian

Syksy 1968

Säätötekniikka 2
Hans Blomberg / Antti Niemi (kotisivu) dosenttina myös Tampereella
Sovellettu elektroniikka 2
Paavo Jääskeläinen
Tietojenkäsittelyoppi 3
Hans Andersin
Tietojenkäsittelyoppi 1
Hans Andersin
Kauppaoikeus
?????(en saa nimestä selvää, enkä muistakaan)
Piiriteoria 2
Veikko Porra
Elektroniikan komponentit
O Turunen
Tietokonetekniikka
Matti Kilpi, (terveiset Matilta)
assistenttina Göran Pulkkis ja kurssikaverimme Tauno Voipio.
Teollisuustalous
Erkki Kinnunen
Bioelektroniikka
Matti Bergström

Kevät 1969

Lääketieteellinen elektroniikka
Erik Spring, keventävien vitsien kertoja ja suksivoiteiden kehittelijä
Sähkömittaustekniikka 2
Paavo Anttila
Teollisuustalous 1
Erkki Kinnunen
Tietojenkäsittelyoppi 2
Reijo Sulonen, Andersin, Markku Syrjänen
Työoikeus
(????)

Ilman aloitusmerkintää

Fysiikan työt
T. Åberg
Fysiikka 2:n työt
Matti Linkoaho
Työpsykologia ja työnjohto-oppi (lyhyt yleiskurssi)
Ohto Oksala (isäni serkku)

takaisin "opiskelukaverit"-sivulle