Kati Lintonen, Liisa Elovainio, Kati Voima: Rintasyöpä. Otava 1987
Malcolm ja Meryl Doney, kuvitus Nick Butterworth ja Mick Inkpen: Kuka teki minut? - Kertomus kasvun ja syntymän ihmeestä. Lasten keskus 1987

Ensin varoitan syöpäpotilaita ja heidän omaisiaan eräästä kolmannesta kirjasta, rintasyöpäkirjan etuliepeessään mainostamasta Kalle Achtén, Maija-Liisa Vauhkosen, Olavi Lindforsin ja Markku Salokarin kirjasta Syöpä elämän kriisinä (Otava 1985): "Avoin, asiantunteva kirja syöpää sairastaville ja kaikille heidän kanssaan työskenteleville...". Akateemisuus ja tieteellisyys pääsevät meidän kulttuurissamme niin helposti hämäämään maallikkoa, että näen tarpeelliseksi toistaa sen kritiikistäni muutaman rivin:

...kirjan on kirjoittanut virallinen suomalainen psykiatria. Aivan oikein. Eivät ihmiset vaan oppi. Kirjan neljän kirjoittajan persoonallisuuksien mehu on haihtunut jättäen jäljelle vain tieteellisen kuivan karstan, lihattoman ja verettömän syöpäilmiön tarkastelun. Kirjoittajien ominaislaatuja ei voi yhtään tunnistaa, niin profiilittomana, psykoanalyyttispohjaisten käsitteiden valtauomassa kolisevana teksti kulkee. Tieteen kielestä tuttu "...mukaan"-syndroomakin on kirjassa havaittavissa: kokonaisnäkymien sijasta esitetään milloin minkinnimisiä tutkijoita, joiden mukaan on havaittu milloin sitä, milloin tätä. Normaalin tavallisen tekstin ohella kulkee toinen taso, elämästä eristävä tieteen yläkieli. .... Syöpää sairastavat kyllä mystifioituvat entistä enemmän tällaisesta tekstistä, tiedemiesten kaukaa tiirailusta, joka jättää heidät vähintään yhtä kylmäksi kuin alussa.

Miellyttävämpi pikku tuttavuus on tämä lyhyt kirjanen, jossa kolme vuotta sitten rintasyövän saanut Kati kertoo muutamin lyhyin ottein sairaudestaan, häneen sädehoitoklinikalla ystävystynyt uusi rintasyövän uhri Heli Haro esittelee hänen elämäänsä valokuvin, ja asiantuntijana kirjan toimitustyössä on ollut terveyskasvatuslääkäri Liisa Elovainio Suomen Syöpäyhdistyksestä. He eivät alussamainitun tekstin lailla sorru sellaisiin näennäistieteellisiin naurettavuuksiin kuin "Tiedostamattomalla tasolla (syöpä)leikkaus voidaan kokea rangaistuksena, hyvityksenä tai uudelleen syntymisenä".

Suurelle yleisölle tarkoitettujen syöpäkirjojen keskeinen motiivi on rohkaisu. Tällöin useat niistä saavat hieman hurahtavan sävyn, kun kuolemanpelkoa yritetään naamioida irrationaalisen huhhahhei-elämä-se-vaan-jatkuu-rohkaisun taa. Tämän 95-sivuisen kirjasen ovat tekijät kirjoitelleet miellyttävän rauhallisella otteella ilman elämä-voittaa-hysteriaa. He esittelevät rintasyövän tavallisimmat piirteet, hoitokeinot, ennusteet ja tärkeimmät informaatiolähteet. Luku vaihtoehtoparantajista on tasapuolinen. Samalla kertaa kun todetaan vaihtoehtoparannusten sangen paljolti todistamaton teho, joissain tapauksissa haitat sekä joidenkin parantajien kiinnostus rahaan enemmän kuin ihmiseen, ei lääketiedettä kuvitella ainoaksi oikeassa olevaksi. Kati kertoo omin sanoin "syrjähypystään" vaihtoehtopuolelle, jona aikana hänen syöpänsä ehti pahentua, kunnes traditionaaliset keinot taas saivat taudin etenemisen hyvin kuriin.

Syövän psykologisointi pysyy sekin rajoissaan. Vaikka kirjasen mainitsemat tutkimukset ovatkin viittailleet joidenkin persoonallisuuspiirteiden, kuten tukahdutetun aggression ja syövän väliseen yhteyteen, ovat kaikki nämä tulokset luonteeltaan epävarmoja, eikä toisekseen voida sanoa kumpi on syy, kumpi seuraus, vai ovatko kummatkin seurauksia joistain tuntemattomista tekijöistä. Kirjoittajat eivät teoretisoi tätä pitemmälle, vaan pysyvät asialinjalla.

Samassa kritiikkipaketissa saapui minulle kirja elämän toiselta ääreltä kuoleman ja kuihtumisen vastapainona: "Kuka teki minut? Kertomus kasvun ja syntymän ihmeestä". Kerrankin puhutaan Jumalasta niin petiitillä ja sordiino päällä, että aloin epäillä onko tuo "Lasten keskus" kristillinen kustantaja lainkaan, niinkuin hämärä muistikuvani sanoi. Takakansi lupaa tekstin kertovan myös Jumalasta, elämän antajasta. Ja puhuuhan se sen verran, että pikku lukijaa puuhaamassa ei ollut kaksi vaan kolmantena pyöränä oli Jumala, joka loi taivaan ja maan. Silti ehtivät kirjoittajat taas asiantuntevuudellaan minua hämmästyttää, he kun tietävät, että Jumala on iloinen, että sinä pikku lukija olet olemassa, ja hän rakastaa sinua. - Vaikka sinusta tulisi millainen pomminheittäjä jumalankieltäjä viinankeittäjä, mutisin minä ymmärtämättä että Jumala rakastaa aina kaikkia rotuun, uskontoon, jopa peräti sukupuoleen katsomatta.

Lienee minussa vanhan tirkistelijän vikaa, kun on aina yhtä jännittävää nähdä miten lasten seksuaalivalistusoppaat selviävät sen naimahommakuvauksen läpi. Onko vanhemmilla peitto päällä vai ihanko ilman? No tällä kertaa oli peitto päällä. Ja muutenkin ihan nätti pieni kovakantinen harvasivuinen selailukirja pikkulapsille ystävällisine piirroksineen. Ehdottomasti olen tällaisten kirjojen puolella, koska kyllä ne varmasti auttavat lasta hahmottamaan maailman tosiasioita, kunhan pysyvät itse edes jotenkuten lällynlilluttelun ja herraseurahihittelyn puolimailla. Jälkimmäisestä esimerkkinä muistan Mayle & Robins & Walterin "Mistä olen tullut" (1979) - oppaan silinterihattuisten ovelin ilmein ruusua haistelevien siittiöiden ja ihramahaisten homssuhahmojen niljaisen tunnelman.