Mitäpä Hans Selyetä kiroamaankaan, vaikka stressikäsitteen meille antoikin. Vuosi oli silloin 1956 ja kirja "The Stress of Life". Vuonna 1976 ilmestyi hänen 1974 kirjoittamansa "Stress without distress" suomeksi Stressi-nimisenä. Vieläkin stressikirjoilla tunnutaan saavan pennit pois A-tyypeiltä ja heidän hyvää tarkoittavilta joululahjaideaa etsiviltä omaisiltaan. Pertti Pakarinen jaksoi olla aikansa suorastaan stressaavassa vauhdissa stressikirjojensa kanssa - jonka hän itsekin on tunnustanut - mutta aihe vielä myy, tiedä häntä josko aina vain paremmin tulevaisuuden kiihkeätahtisemmassa(?) yhteiskunnassa?

Pakarinen esitti idean A-tyyppiläisten eli vauhtitautisten määrän kytkeytymisestä taloudellisen kasvun vaatimuksiin aina tuon syöpäisesti kasvavan tuotetaikinan yhteiskunnan reunoilta ylivalumiseen asti tai kunnes "ne heittää meitä sienellä" kuten eräs tuttavani asian "ytimekkäästi" (!) ilmaisi. Tuo idea kyllä näkyy näidenkin stressaavien kirjojen rivien välistä, mutta heikosti. Cooper mutta eritoten Sehnert keskittyy siinä määrin innostuneesti stressaantuneeseen yksilöön, että yhteiskunnan päätä vadille he eivät vaadi. Eikä siitä mitään hyötyä niille pienille sokeille yksilöille olisikaan, jotka tämänkaltaista kirjallisuutta ostavat. Heille riittää hetken oopiumi, satojen ohjeiden virta kirjan sivuilta ja epämääräinen tunne siitä, että ehkä siitä jotain mieleenkin jäi. Ja sitten taas töihin huomenna.

Olin kyllä nyt liian jyrkkä. Tottahan toki joku saattaa Cooperin neuvojen mukaan miettiä työpaikkansa ihmissuhteita, ottaa osaa henkilöstöhallintoon ja -politiikkaan, alkaa puuhata työpaikkakoulutusta ja järjestää kahvitunnilla transsendenttista meditaatiota tai joogakatkot. Hän saattaa sehnertiläisittäin tehdä naistenlehtitason tusinavoimisteluja, aloittaa Raamatuntutkistelun tai laukkoa joka jumalanpalveluksessa ja "tulla näin lähemmäksi Jumalaa." Ja saattaa sitten voida paremmin - ihan totta!

Cooper vielä pysyy jonkin verran kurissa Sehnertiin verraten. Luokitteluja ja ohjeita hänenkin turkin hihastaan sentään syntyy. Persoonallisuus, työelämä tai perhe-elämä ovat hänelle kolme stressin päälähdettä. Hän nojaa paljolti Lazaruksen käsitykseen stressistä vuorovaikutuksellisena niin fysiologisella, sosiaalisella ja psykologisella tasolla järjestelmää (ihmistä) kuormittavina vaatimuksina. Stressikentän hän jakaa perheeseen ja työhön. Perheistä hän käsittelee lähinnä vain niitä, joiden äiditkin ovat työssä. Ne hän jakaa neljään tyyppiin ja aviovaimot kahdeksaan. Työpaikan stressinvähennyskeinoista tulee mainituksi em. henkilöstöpolitiikka, työhönotto, työpaikan vaihto, valitusmenettelyt, työpaikkakoulutus, ammattitaidon kohottaminen, luontaisetujen, etenemismahdollisuuksien ja eläkkeiden tarkistukset.

Henkilökohtaisina stressinpoistokeinoina tarjoilee Cooper rentoutumista ja transsendenttista mietiskelyä, joogaa ja biofeedbackia sekä Friedmanin ja Rosenmanin (A-tyypin käsitteen luojien) kymmenkohtaista ahdistavaa neuvo/ kielto/ käskyvyöryä. Stressipisteytystestejä ja taulukoita riittää.

Sehnertille ei ulkoisten olosuhteiden muuttamismahdollisuutta ole tainnut tulla mieleenkään hänen keskittyessään stressin poistoon vain henkilökohtaisten menetelmien kuten nokkaunien, voimistelun, vitamiinien ja Jumalan avulla höystäen tekstinsä noilla pöyristyttävillä pikku täältä-tulee-ohje-merkeillä, länsimaiden tehotaudin eritteillä, jotka ovat milloin pallosia, milloin neliöitä tai tähtösiä kuten tässä. Niitä on päässyt aivan kirjan etukanteenkin valumaan neljä kappaletta vakioimperatiivien eteen (sulkulauseet minun):

* "Jokamiehen stressiaapinen.

(Ei stressinPOISTOaapinen? Mikä rehellisyys!)

* "Tunnista stressin oireet ajoissa!"

(KIIREKIIREKIIRE!)

* "Laske stressipistemääräsi!

(Perhana, missä taskulaskin!) Ja sokeri pohjalla:

* "Älä jää voivottelemaan! TEE JOTAIN!"

(!!!!!!!!!!!!)

Emmekö todella tajua tämän kirjan kannesta heijastuvaa yhteiskuntamme kuvaa, tätä ekspertismin mekanistista teknohulluutta, saavuttamisen ja pyrkimisen oravanpyörää? - Onko tuo kansi karkeaa lukijoiden pilkkaa vai liikaa puita metsän edessä? Veikkaan surukseni jälkimmäistä.

Muutkaan sivut eivät ole enää tavanomaisen näköisiä sen seitsemien alajaksotusten ja taulukoiden niitä pilkkoessa. Ei ole lainkaan hämmästyttävää, että juuri hän on pilkkonut vielä A- ja B-tyypinkin palasiksi. Hänen testillään sinulla on nyt tilaisuus määrittää, kuulutko A1-, A2-, AB-, B2- vai B1-tyyppiin!

Tässäpä se jekku onkin. Mitäpä B-tyypit näillä nimensä veroisilla aapisilla tekisivätkään? A-tyypille A-tyypin teksti: täynnä ohjeita, neuvoja, kieltoja, käskyjä, määräyksiä, joita ei jakomielinenkään ehtisi elämässään toteuttaa. Mutta YRITÄ, TEE JOTAKIN oikein kovasti niin ehkä voit onnistua!