Pekka Hiltunen: Henkimaailman juttuja. Suomen Lähetysseura 1995.
KAUPPAMATKUSTAJA JA HÄNEN HOUSUNSA
Kuusi lähetysvuotta Thaimaassa näytti lähetystyöntekijä
Pekka Hiltuselle, 46, länsimaisen jeesuksenkuvan kovin pieneksi ja kovin
tuntemattomaksi planeetallamme. Hiltusen jeesuspanssari kuitenkin kesti
koettelemuksen. Vieraan kulttuurin uhkaa vastaan hän käytti maanisuuden
vastavoimaa. Niinpä hänen matkakirjansa tekstiä siivittää hänen väsymystään
ja epäuskoaan naamioiva läähättävän maaninen ja kyyninen komiikka, joka
nostaakin tehokkaasti esiin todellisten tapahtumien pohjalta tarinoiksi
muokatut ihmisen ahtauden ja säälittävyyden liikuttavuudet. Komiikka toimii
kuin pyykkipoika nenässä: vain sen avulla voi hajuun tukahtumatta kuvata
kaiken koetun, ihmisen pienuuden, typeryyden ja julmuuden uskonnosta, syntyperästä
ja maasta riippumatta.
Hiltunen on kovat koulut läpikäynyt, miltei yhteiskunnan nurjalle puolelle
horjahtanut, kuitenkin jeesuksen helmaan päätynyt, muttei tunne sielläkään
oloaan täysin mukavaksi. Ehkäpä muisto maan ja taivaan yhtymisestä Vuosaaren
sillalla vuonna 1968 sekin vielä nostaa päätään kysellen todellisuuspitoisuutensa
perään näin jeesusvaiheen jälkeenkin.
Suomen Lähetysseura näkee kirjassa ilmeisesti kuitenkin sen verran kristinuskon
rippeitä, että on ruvennut julkaisijaksi. No sanoohan Hiltunen että entistä
luterilaisemmaksi se Thaimaa hänet teki, ja julistaa ulkoisen sanan sisäistä
varmemmaksi, joka lienee rauhoittanut kustantajaa.
Silti jää mukavasti kutkuttamaan se piilovapaa Hiltunen, joka viimeisellä
sivulla toteaa, että "lähetystyö ei ole vielä alkuunkaan kohdannut
eikä ymmärtänyt tätä [buddhalaista] maailmankuvaa ja ajattelua, ja minunko
nyt pitäisi?". Hän kuvaa hyvin ja vakavasti oman psyykensä astian
pienuuden ymmärtäen omien mieltymystensä suhteellisuuden, ja varoittaa
vähän väliä sekoittamasta astiaa sen sisältöön. Vesi ei astiansa muotoa
katso.
Hieman liian iso mies tuo Hiltunen minkään kristillisyyden haaran housuihin.
Tiedähäntä vaikka vielä lisääkin kulttuuripesuissa kutistuisivat.
Markku Siivola