Prometheushan se lääketiede on, ihmiskunnan suojelija, tiedeyhteisön sisällä piilevistä Frankenstein-voimista huolimatta. Nuo kirjan viimeiset sanat heijastavat Riitta Kärjen, kuka hän lieneekään, omaakin mielipidettä, ei vain suuren yleisön, joka lääkärivihastaan huolimatta kiltisti kuitenkin kävelee, jos pystyy, sen tontummankin lääkärin vastaanotolle. Kirjan ensiluvun itseironian lupaus jäi täyttymättä tekstin jäädessä kaartelemaan letkeyttä tapailevana tiedetekstin ja pakinoinnin välimaastoon.

Esimerkkinsä hän noutaa etupäässä sanomalehtien uutisoinneista, tv-ohjelmista Prisma, Teho-osasto ja Rooman sheriffi, sekä elokuvasta Blade Runner. Hän kietoo aatoksensa lääketieteen muuntumisesta suhdetoiminnallisen retoriikkansa avulla representaatioikseen eli ideoiden, mielikuvien, arvojen ja uskomusten yhdistelmiksi; tolkullistamisen välineiksi joukkoviestimien organisoimaan julkisuuteen eli interdiskursiiviseen tilaan. Tämä tapahtuu abstraktien asioiden objektivoinnilla konkreettisiksi hahmoiksi ja ankkuroinnilla tuttuihin viitekehyksiin. Lääkärit tavoittelevat valtaa imagoaan ja resurssejaan vaalien yhteiskunnan lukemattomien kilpailevien diskurssien eli joukkopölinöiden kakofoniassa aseenaan professioonsa kuuluvien tieteellisyyden, tutkijan ja asiantuntijan roolien pönkittämän määrittelyvaltansa tuoma monopoli, jonka suomaa äänessäolovaltaa voivat muut ammattikunnat vain kadehtia.

Näin on, mutta miksi, jää tyhjän päälle lääketieteen historiallisten juurien, taloudellisten, yksilö- ja massapsykologisten tekijöiden pohdintojen puuttuessa. Eivät ne Kärjen tutkimusasetelmaan kyllä kuuluneetkaan. Hän ei kirjoittanut tieteestä vaan vain sen populäärikulttuuriosan julkisuuskuvista, siis niistä vääristyneimmistä. Elävämpi olisi kirja ollut reiluna fanikirjana ilman vapaata liikettä rajoittavia sosiologisia kielikyheröitä. Toisaalta sen sisältö on liian hajanainen varsinaiseksi tieteelliseksi tutkielmaksi, mutta näytti kuitenkin riittäneen Suomen Kulttuurirahaston tukipäätöksen saamiseen. Osansa varmaan aiheen yleisellä kiinnostavuudella. Kirjan kohderyhmäksi sopinevat tv-tuijotuksensa oikeutuksen tueksi tiedediskurssia tarvitsevat maallikot.