Carlos Castaneda: Matka Ixtlaniin. Suom. Raija Mattila. Otava 1974.

Ei tiedetä varmasti onko Carlos Castaneda koskaan todellisuudessa tavannut yaquiheimoon kuuluvaa intiaania don Juania, joka monien vuosien aikana opetti häntä pysäyttämään maailmaa eli näkemään maailmaa toisella, kypsemmällä ja rikkaammalla tavalla.

'Minulla ei ole henkilöhistoriaa", sanoo don Juan, "eräänä päivänä minä huomasin ettei menneisyys ollut minulle enää välttämätön ja niin minä lopetin sen, kuten juomisen". Sanooko sen don Juan vai Castaneda ei kirjan olennaisimman sisällön kannalta olekaan mitään merkitystä. ''Sinun ongelmasi on se, että sinä olet liian todellinen. Sinun pyrkimyksesi ovat liian todellisia ja sinun mielentilasi ovat liian todellisia. Älä ota asioita niin itsestäänselvinä."

Näin alkaa don Juan irroittaa Castanedaa totutun maailmankuvan kehyksistä. Hän hämmentää Castanedaa jatkuvasti eri harjoituksillaan kumoten tämän järkeistämisyritykset kerran toisensa jälkeen. Monien vuosien jälkeen on Castaneda vihdoin saavuttanut niin paljon psyykkistä liikkumatilaa, luopunut pitämästä aistiensa välittämää kuvaa objektiivisena totuutena, että hänen vihdoin onnistuu pysäyttää maailma:

''Seisoin vuorenhuipulla hurmiotilassa loputtomalta tuntuvan ajan, vaikka koko tapahtuma saattoi kestää vain muutaman minuutin... minusta se kuitenkin tuntui loputtomalta ... Tiesin että oli päässyt selville salaisuudesta. Niin yksinkertaista se oli ... ja kuitenkaan en saanut keksimääni salaisuutta sanoiksi tai edes ajatuksiksi. Minun ruumiini sen kuitenkin tiesi."

Tämä on kuitenkin vasta alku, välähdys toisesta maailmasta joka on aina tässä milloin vain olemme valmiit sen näkemään. Kuitenkaan ei tämä noitienkaan maailma ole se todellinen maailma: "Tarkoitatko ettei sen paremmin tavallisten ihmisten kuin noitienkaan maailma ole todellinen?" "Ne ovat molemmat todellisia maailmoita", vastaa don Juan.

Tämä on vasta alku irrottautuminen lopullisen objektiivisen todellisuuden mielikuvasta, ja vasta silloin alkaa matka Ixtlaniin, Castanedan matka Los Angelesiin, meidän kaikkien matka sisäiseen kotikaupunkiimme, jota emme koskaan saavuta yksinäisellä tiellämme, joka johtaa meidät alati uusiin maailmoihin, ja alamme oivaltaa, että tie on olennainen eikä päämäärä.

Totutusta poikkeavassa muodossa omintakeisin symbolein välittää Castanedan tyyliltään ja sisällöltään korkealuokkainen teksti monia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä tajunnallisia ulottuvuuksia herkullisen ytimekkäästi. Sanojen parissa askartelevalle jää hänen tekstinsä suljetuksi, sillä hän kertoo sisäisestä maailmasta, joka voidaan ilmaista näennäisesti täysin erilaisin käsittein tuhansin symbolein, joiden yhteistä nimittäjää ei näe järki vaan tajunta .

(kts myös Carlos Castaneda: Unennäön taito)