Mirja Kalliopuska: Empatia - tie ihmisyyteen. 205 s. Kirjayhtymä 1983.

Kun limbisessä järjestelmässänne aktivoituu tiettyjä neuraalisia prosesseja ja elimistössänne käynnistyy niin fysiologisia, kinesteettisiä, kognitiivisia, affektiivisia ja motivationaalisia tekijöitä, saattaa teillä olla meneillään empaattinen prosessi.

On nääs sillon kato sellanen fiilis että sä bonjaat mitä mä meinaan.


Keppihevonen

Empatia saa olla tällä kertaa sellaisena yliarvoisena ideana, johon ripustetaan toivo paremmasta tulevaisuudesta. Nyt on empatia "sosiaalisen tahdikkuuden esiasteena matkalla kohti ihmisyyttä". Fil.tri Mirja Kalliopuska uskoo suomalaisten tunnevammaisuuden murtamisen onnistuvan "vaivattomasti ilman traumoja" empatiaharjoittelun avulla osoittaen näin uskovansa löytäneensä tempun ja kuinka se tehdään. Hän haaveilee leveän rintaman tunnekasvatuksen toimintaohjelmaa "vauvasta mummiin ja vaariin", ja ampuu muutenkin roimasti yli kuten oman asiansa puolustaja ainakin ehkäpä itsekin uskomalla, että jos lasten tunnekasvatukseen investoitaisiin yhteiskunnan taholta roimasti varoja, niin kansantulon pitäisi kasvaa ja varoja säästyä, joilla sitten luotaisiin uusia arvoja ja pehmeämpää yhteiskuntaa.

Hän on kerännyt eri puolilta paljon tutkimustuloksia empatiasta (300 lähdeviitettäkin). Hän esittelee, mitä psykoanalyyttinen teoria, sosiaalisen oppimisen teoria, kognitiivis-kehityspsykologiset teoriat ja humanistinen psykologia ovat löytäneet empatian tutkimuksesta.

Empatian suhteesta sympatiaan ja intuitioon esittelee hän tutkimustuloksia, joiden mukaan sympatiassa jää ihmisen sympatiantunteensa valtaan pystymättä ottamaan etäisyyttä ja toimimaan rakentavasti sympatian kohteensa hyväksi. Empaattinen henkilö samaistuu kohteeseensa, mutta etäistää sen jälkeen tilanteen. Suhteessa intuitioon sisältää empatia tilapäistä samaistumista toisen yksilön psyykkiseen elämään, mutta intuitiossa ei samaistumista tapahdu, vaan intuitio on välitöntä ideoiden, ajatusten tai mielikuvien ymmärtämistä.

Hän toteaa, että psykologia ei ole pystynyt tarjoamaan yksiselitteistä määritelmää empatialle. Tämä yksiselitteisen määritelmän kaipuu on ihmisissä niin syvällä, että melkein mitä tahansa aihetta käsittelevän psykologisen teoksen on julistettava yksiselitteisyyden kuuluvan vielä huomispäivään. Tämä julistus olisi lukijoiden käsityskykyä pahasti halventava, ellei se olisi tarpeellinen, niin lapsenomaisesti uskovat ihmiset selittelyjen ratkaisuvoimaan. Toisaalta väikkyy kirjoittajilla itselläänkin haaveena, että vaikka tuota määritelmää ei vielä ole, niin ehkä sitten joskus kuitenkin. Niin Kalliopuskallakin.

Keinot

Empatiakoulutuksen tulisi alkaa jo pienestä vauvahieronnalla, jatkua esikouluiässä ja koulussa leikkien, roolileikkien ja draaman eri muotojen kautta. Niin talvipäivän seisauksen kuin muuttolinnuille esitettyjen oodien ynnä muiden rituaalien muodossa voidaan opettaa kunnioitusta, tahdikkuutta, huomioivaa suhtautumista niin muihin lapsiin, opettajiin kuin kouluunkin. Tätä voidaan tehostaa nuorisotoiminnalla ja koulujen kerhotoiminnalla ja ylipäänsä kaikenlaisella taito- ja taideaineiden tuntimäärän lisäyksellä tietotuntien kustannuksella. Vaihtoehtoisista koulumuodoista (Steiner ym.) hän ei puhu mitään. Luokkia olisi pienennettävä. Tukioppilastoiminta olisi ulotettava valtakunnanlaajuiseksi kuten sen alamuoto kummitoimintakin. Peruskoulussa ja lukiossa tulisi antaa perhekasvatusta tuleville vanhemmille. Oppilaille taas voitaisiin sitä antaa kansalaistaidon, ympäristöopin, oppilaan ohjauksen ja terveystiedon tunneilla tai peräti aivan eriytetyllä perhekasvatustunnilla.

Jos konkreettiset esimerkit ja roolikasvatus eivät riitä, voidaan empatiaa tehostaa niin läpäisyperiaatteella eri oppiaineiden yhteydessä kuin vähintään viikon kestävillä empatiakampanjoilla, josta kirjoittajan mukaan on saatu hyvät kokemukset. Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa näet vedettiin empatiakasvatuskampanja rintanappeineen kaikkineen hänen johdollaan vuosina 1981-82. Hän esittelee paljon muitakin tutkimuksia, joissa erilaisilla diasarjoilla, kuvanauhoilla ja rooliharjoituksilla ynnä muilla tutkimus- ja harjoitusmenetelmillä on havaittu hyviä ja kestäviä tuloksia empatian kasvussa mitattuna eri mittareilla, joista yleisimmät tyypit ovat arviointi- tai itsearviointiasteikkoja tai projektiivisia testejä.

Samoin voidaan ja pitäisi kirjoittajan mukaan antaa empatiakasvatusta psykoterapeuteille yleensä, lääkäreille, hoitajille, sosiaali- ja perheneuvojille, opettajille, johtajille, vanhuksille, lapsille ja vanhemmille.

Kalliopuskan empatia on eräs muunnelma kristillishumanistisen yhteiskuntamme moraalioppia, pahan erottamista hyvästä, hyvän ymppäystä huonoon varteen, uskomista tapakasvatukseen, ihanteisiin, esimerkkeihin, rooleihin, arvoihin, koulutukseen. Ihmisen yksilöllisyydestä se ei tiedä mitään. Se on kulttuurinsa perusarvoihin juurittunut tutkielma käsitteestä, joka ympäristöönsä sidottuna katoaa yhteisönsä arvojen mukana.