Antti Puustinen: Meditaation rajattomat ulottuvuudet. WSOY 1988

Mietin pitkään antaako noin häijyä otsikkoa 27-vuotiaan yogaohjaaja Antti Puustisen teokselle, mutta teen sen kuitenkin. Häijyilemättä.

Se mistä Puustinen puhuu, on minunkin sydäntäni lähellä. Hän puhuu siitä jostakin, joka arkipäivän ihmiseltä on hukuksissa, jota kaikki ihmiset, kaikki uskonnot tavoittelevat omalla tavallaan. Mutta minun täytyy kuitenkin myös todeta, kuinka hyvä tarkoitus jää puolitiehen sillä surullisen tutulla tavalla, jolla kaikki arkipäivän laidan yli kurkottelevat matkalle lähteneet jättävät varmuudeksi kuitenkin keittiönoven auki ja tulen takkaan palamaan.

Puustinen on hurmautunut itämaiden Pyhistä Yogeista niin avoimen hellyttävästi, että hän varmaan kokee tällaiset kritisoijat tieltä eksyneinä eikä edes sille löytäneinä, sillä epäilykselle, kritiikille, missään riippumattomuudelle ei hänen rakkaudessaan ole sijaa. Teksti on Yogan alennusmyyntiä; lupauksia, houkutuksia, energiavirtoja ja magneettikenttiä ja värähtelyitä, Karmaa, astraaliruumiita, autuuden ja onnen Lottovoittoja taivaassa uskovaisten tyyliin uskovaisten väittämin. He tavoittelevat taivaallista porkkanaa yhä hyveellisemmäksi tulemisen harhassa tavalla, josta vanha viisas ystäväni aikoinaan erään runonsa lopussa kirjoitti:

Useimmissa kuvissa esiintyy Puustinen kahden kaverinsa kanssa, ovat ilmeisesti hänen lähimmät meditoijaystävänsä. Nuoruuden viattomuus ja kokemattomuus paistaa kirkkaan puhtaana jokaisen nuorukaisen otsalta. Se on kyllä kaunista, mutta joogaäidin kohdussa pojat elelevät meditaation maitoa hänen rinnoiltaan imien. Ehkäpä olisi armeliainta, jos elämä ei heitä vierottaisikaan.