Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2/1990: Huumeongelma - tietoa vanhemmille, nuorille ja ammattiauttajille.

Luistelykykyisimmät löytyvät politiikan parista. Luistelu jopa velvollisuutena esiintyy kaikkein kärjistyneimmässä muodossaan kuitenkin kansalaisturvan syvimmässä ytimessä: oikeudenkäyntiprosesseissa. Syyttäjän ja syytettyä puolustavan asianajajan pyhänä tehtävänä on vääristellä todellisuutta äärimmäiseen yksipuolisuuteen saakka. Hullu se asianajaja joka tasapuolisesti alkaa asioita tarkastella. Todellisuuden arvellaan kirkastuvan terävämmin näiden äärimmäisten kärjistysten eli puolitotuuksien, siis valheiden kautta. Oikean asian puolesta saa taistella väärinkin asein, tarkoitus saa pyhittää keinot.

Huumeiden vastaisen propagandan täydellisyyttä lähenevän yksipuolisuuden keskellä Sosiaali- ja terveysministeriö taistelee miltei puhtain asein. Pelkäsin sen laatiman piskuisen huumeoppaan sisältävän pahimman luokan "Turmiolan Tommi"-moralisointia, mutta esite pysyy kuivan asiallisesti nahoissaan. Se kertoo lyhyesti aistiharhoja aiheuttavista sekä keskushermoston toimintaa kiihottavista ja lamaavista aineista, liittääpä mukaan tavanomaiset lääkkeetkin. Alkoholi ei ole mukana, koska työryhmä määrittelee sen omaksi ryhmäkseen, ja päihteet näiden kahden ryhmän kattoryhmäksi.

Huume- ja seksuaalivalistaja saa aina jonkun kimppuunsa, lauloipa vaikka enkelten kielin. Työryhmäkirjoittelu on turvallisempaa, joten turhia paineita ei tämä viisihenkinen sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä tästä oppaastaan kotiinsa varmaan kanna. Siitä on sen vuoksi vaikea etsiä suuremman polemiikin aihetta. Oppaan lause "Joku saattaa käyttää huumeita pitkäänkin tulematta riippuvaiseksi" saattaa kyllä jonkun kirkasotsan ärsyttää. Eihän moista saa sanoa kun huumeita vastaan taistellaan, vaan huumeet, niiden todellisista ominaisuuksista riippumatta, tulee mustamaalata, sekoittaa keskenään huumeiden vaikutus ja niiden käytön sosiaaliset ulottuvuudet. Tämä hysteerinen huumeiden pelko on johtanut täysin turhiin inhimillisiin kärsimyksiin vallankin terminaalipotilaiden hoidossa. Sen vuoksi, että mafiamiehet ja heidän uhrinsa levittävät huumeita, murhetta ja kuolemaa pitkin katuja ja koteja, ei syöpäänsä kuolevalle ole uskallettu antaa riittävää tuskien lievitystä. Jos vaikka tulee ennen kuolemaansa narkomaaniksi! Tämä hysteria on ehkä hiukan pienentynyt, kun - jos oikein muistan - lääkintöhallituksen taholta muutama vuosi sitten lähetettiin huumeiden lääkinnällistä käyttöä rohkaiseva tiedote.

Tältä 32-sivuiselta pieneltä esitteeltä ei voi odottaa uskonnollisfilosofiseksistentiaalista katsausta aistiharhoja aiheuttavien huumeiden aiheuttamien tajunnanmuutosten perimmäisestä luonteesta. Niinpä noita aineita nimitetäänkin tavanomaisen turvallisesti juuri aistiharhoja aiheuttaviksi eikä tajuntaa laajentaviksi. Näin vältytään Kunnon Kansalaisten vihaisilta kirjeiltä. Kokonaisia alakulttuureita synnyttänyttä LSD:tä ei edes mainita, vaan tyydytään sen pikkuserkun cannabiksen muutaman rivin esittelyyn.

Tajuntaa laajentavat aineet eivät ministeriön kannalta ole keskeinen ongelma, koska niiden haittavaikutukset jäävät enimmäkseen yksilötasolle, eivätkä silloinkaan ole huumeilijan ympäristöä uhkaavia muissa kuin yksittäistapauksissa, koskapa ne viinaspäissä rällästämiseen verraten pikemminkin laskevat nauttijansa ulkoisen aktiviteetin tasoa. Niinpä esite keskittyy liimoihin, lakkoihin ja amfetamiiniin, mainitsee myös morfiinin ja heroiinin, jotka nekin lisääntyvässä määrin ovat alkaneet kuulua suomalaisen terveysviranomaisen arkipäivään.

Koska puolet vihkosesta on neuvojen ja avunsaantipaikkojen esittelyä, sopii se vallankin terveydenhoidon ja sosiaalihuollon toimistojen odotushuoneiden pöydille, joista huumeilijan omaiset, parhaassa tapauksessa asiakas itse sen ennättää kouraansa kopaista, ehkäpä jopa lukeakin. Siitä löytyy tietoja A-klinikoista, klassisen sairaanhoidon avo- ja laitoshoidosta, huumevierotusyksiköistä ja yhdistyksistä. Eihän se yllä Yhdysvaltain ja Kolombian hallitusten huumeidenvastaisen taistelun tehoon joka ei suurensuuri näytä olevan sekään - vaan onpahan parhaassa tapauksessa muutaman harhautuneen sielun hoitoonohjauksen pienenpienenpieni helpottaja. Yhteiskuntamme virallistettua käsitystä tuo pisara pienenäkin heijastelee. Vaikka sen vaikutus näkyy korkeintaan sosiologien mikroskoopeissa, uskokaamme sen sopivan meren jatkeeksi kuitenkin.