Ensilukemalla sekoitin Sällylän Sihvolaan, Reippaaseen Raskailijaan, joka mm. neuvoi kantamaan vauvaa oikein ettei nivelsiteet veny. Erehdyksestä johtuneiden ennakkoluulojen tiheän huurun haihduttua minun täytyi selata Sällylän äitijumppaohjeet vielä toiseen kertaan, mutteivät ne siitä mihinkään parantuneet, samanlaisia koipi-sinne-kännytuonne-ohjeiden loputtomia variaatioita kuin jokaisesa naistenlehdessä, vaikka niitä onkin yhdysvaltalaisista mammajumppaliikkeistä "kehitelty". Hangon keksin kirkkaasti voittavat jumppailijan hymykuvat ovat näky sinänsä näin kauniisti ilmaisten.

Kirjan tekstiosassa käy tekijä parit kerrat hukkaamassa tyylinsä varoittamalla hyi-hyi-tupakka-ja-viina - osastossa äitejä myös heroiinin, LSD:n ja tinnerin käytöstä. Sieltä löytyy myös neuvo "Voitte kokea lämpöä ja luottamusta siten, että välitätte toistenne tunteista" ja muita helmiä. Niin yksinkertaista se on kun sen vain huomaa. Ja mikäs ettei Tampereelle voisi hänen kursseillensa mennä, ovathan liikkeet paikallisilla mammoilla testatut ja lääkärin ja terveydenhoitajan tarkistamat kuten kirjan takakansi tietää kertoa.

Vaikka Janet Balaskasinkin kirjassa Aktiivi synnytys riittää jumppaohjeita, ovat ne kuitenkin sävyltään siedettävämpiä. Siinä missä Sällylä sanoo "Noudata liikkeiden ohjeita tarkasti" jättää Balaskas luonnollisuudellekin sijansa: "Näistä perusliikkeistä on ääretön määrä muunnelmia. Ajan tullen löydät itsellesi sopivan tavan liikkeiden suorittamiseksi".

Kirjan kokonaissanomassa; aktiivissa synnytyksessä, tuntuu olevan jopa järkeä. Sitä näin synnytysvalmennuskirjassa viimeksi kahdeksan vuotta sitten (Frederick Leboyer: Lempeä syntymä. Tammi 1980). Balaskas nousee barrikadeille länsimaisen synnyttäjän passiivista jo kolmen vuosisadan ajan vallinnutta selinmakuuasentoa vastaan, joka on kylläkin otollinen asento synnytyslääkäreiden, kätilöiden, teknisten apuvälineiden ja potilaan medisiinimytologisen vatupassissa pitämisen kannalta. Seuratkaapa vain nykypäivän lääkärikiertoa osastoilla: täysin kävelevätkin potilaat kipittävät sänkyyn peiton alle herraherra isoherraa tervehtimään. Kuinka mieletöntä ja luonnotonta, ja kuinka harvat siinä edes näkevät jotain tavattoman koomista!

Pystyssä, kyykyssä tai kontillaan, aktiivisti, liikkuen, omaa kehoaan kuulostellen, oman kehon sanelemassa asennossa on lapsi balaskalaisittain synnytettävä. Pithiviersissä Ranskassa on kuulemma jo puolentoista vuosikymmenen aikana saanut synnyttää miten on halunnut. Niinpä pyöräyttelevät naiset siellä vauvojaan kaikenlaisissa asennoissa niin maalla kuin vedessäkin.

Julkkisekspertteihin kuuluva TV- ja lastenlääkäri Kalle Österlund on vuoden 1988 aikana saanut julkaistuksi ainakin kaksi kirjaa. "Keskonen ja sairas vastasyntynyt" kertoi vain sairauksista, tämä Vauvakirja ryhtyy sairauksiin vasta hiukan jälkeen puolen välin. Ne eivät eroa toisistaan niin paljon, etten voisi soveltaa keskoskirjan luonnehdintaani tähän vauvakirjaan: "Kirja on erityisen klassinen "asiantuntija aiheestaan"-tuotos: varsinainen akateeminen tieto pannaan populaaripataan ja annetaan kiehua hiljaisella tulella niin kauan, että lääkärilatina ennättää haihtua pois, ja asiatietojen olennaisin runko tulee näkyviin. Maustetaan muutamalla maallikkoa rohkaisevalla sanalla ja tarjoillaan hiukan vanhahtavan rasterivalokuvatekniikan kera harvaan ladottuna kohderyhmälleen."

Peter Rowanin "Lastentaudit" eroaa lähinnä kirjan muodon, layoutin ja parempitasoisten kuviensa puolesta. Ottamatta Suomi-joukkueen maalivahdin Eila Kännön muinaiseen värivammaisohjelmaan henkilöityyn kansalliseen joukkopahuusprojektioon sen enempää kantaa totean vain kirjan yhdestä neekerilapsen kuvasta nähtävän että ollaan ulkomailla, kylläkin vain Englannissa. Rowan onkin Österlundin englantilainen vastine: TV-lääkäri hänkin. Suomalainen asiantuntijalääkäri on tietysti klassisesti taustalla huolehtimassa, että kirja tulee "Suomen oloihin soveltuvaksi".

Kehityshäiriöistä poikkeavalla tavalla kertova on "Ihmisen kehityksen häiriöt", kahden kehitysvamma-alan asiantuntijan vammaisuuden eri muodoista, kuten puhe- ja liikuntavammoista, kuuroudsta ja sokeudesta, epilepsiasta, puhevaikeuksista ja mielenterveyden häiriöistä kertova yhteistuotos. Seppo Autio on lääketieteen tohtori, Helsingin yliopistollisen lastenneurologian dosentti ja Rinnekodin keskuslaitoksen johtaja, Pertti Rajala erityisopettaja ja Satakunnan erityishuoltopiirin johtaja.

Kirja on kirjoitettu selkokielellä, jolla tekijät tarkoittavat "kielen rakenteen ja sisällön muuttamista sellaiseksi, että vaikeatkin asiat on kaikkien helppo ymmärtää, myös lasten ja vammaisten". Heille ja heidän vanhemmilleen sekä opettajilleen kirja on kirjoitettu. Ei tästä lyhytlauseisesti ja yksinkertaisesti kirjoitetun ja vähän tekstiä sisältävän kirjan luulisi enää juuri mitään tietoutta melko tavallisillekin vanhemmille antavan saati sitten vammaisten opettajille, vaan tekijät ovat kohderyhmäkseen laskeneet varmaan lasta kirjan lukemisessa auttavatkin.

Kaikista raskauden ja lasten tuomista murheista ja iloista välttyy ottamalla opikseen Penny Kanen "Ehkäisy"-kirjassaan mitä asiallisimmin selostamat keinot, niiden hyödyt ja haitat keskeytetystä yhdynnästä sterilointimenetelmiin. Tekstin kuivan puolueeton sävy selittyy alkuteoksen julkaisijasta: Iso-Britannian kuluttaja-asiain yhdistys. Ihonalaisista ehkäisykapseleista kertova luku on suomalaisen lääkärin käsialaa.