Eero Raittinen - diskografia

Eero Raittinen aloitti levytysuransa yhdessä veljensä Jussin kanssa 15-vuotiaana vuonna 1960 Akkuteollisuus Oy:n legendaarisella Elektrovox-studiolla, joka sijaitsi Neitsytpolku 1:ssä Helsingissä. Ensimmäisen levytyksen ilman vahempaa veljeään Eero teki Jussin ollessa armeijassa vuonna 1966. Eeron varsinainen sooloura alkoi kuitenkin vuonna 1968 Vanhasta holvikirkosta ja seuraavana vuonna hän teki kunnianhimoisen blueslevynsä Eeron elpee. Noiden levyjen ohella Eero on tehnyt mittavan määrän äänitteitä omissa nimissään ja eri bändien (Tasavallan Presidentti, Rotox, Ball, Boxcar) riveissä sekä muiden muusikoiden ja artistien kanssa.

Tämä diskografia sisältää Eero Raittisen levytykset. Mukana on Eeron omissa nimissä julkaistut äänitteet ja kaikki niiden muiden bändien äänitteet, joilla Eero on ollut mukana. Mukana ovat myös erilaiset muiden artistien äänitteet, joilla Eero esiintyy. Sen sijaan Eeron ja Jussin / Eero ja Jussi & The Boys nimellä julkaitut äänitteet eivät sisälly tähän kokonaisuuteen vaan ne on julkaistu omana diskografianaan. Viime mainittuun diskografiaan sisältyvät myös muut äänitteet, joilla Eero ja Jussi ovat yhdessä mukana. Näitä ovat esimerkiksi The Esquiresin ja The Soundsin levyt sekä Eeron ja Jussin Eero Luparin kanssa tekemät lastenlauluäänitteet.

Eero on ollut veljeään Jussia huomattavasti kriittisempi levytysten suhteen. Levytyksissä on ollut välillä vuosienkin taukoja. Siitä huolimatta tämä Eeron diskografia kattaa 105 äänittettä ja yli 200 levytettyä kappaletta. Näiden lisäksi diskografiaan sisältyy joitain mielenkiintoisia julkaisematta jääneitä äänityksiä.

Jussi Raittisen soolotuontannosta olen myös laatinut oman erillisen diskografiansa.

BiisiHaku
Etsitkö jotain tiettyä Eeron tai Eeron ja Jussin tai Jussin levyttämää kappaletta. Millähän levyllä se olikaan julkaistu?
BiisiHaun avulla saat selville kaikki äänitejulkaisut; singlet, LP:t C-kasetit, CD-levyt, jotka sisältävät etsimäsi kappaleen.

Alkusanat Soololevyt Muut levt Kokoelmat Julkaisemattomat Ohje

ALKUSANAT  -sivun alkuun
Alla on luettelo Eeron levytyksistä. Luettelon tiedot ovat seuraavat: äänitteen laji, äänitteen nimi (singleistä kappaleiden nimet), levymerkki ja julkaisunumero, julkaisuvuosi. Äänitteen lajina on ensisijaisesti CD, sitten LP ja viimeisenä MC silloin, jos äänite on alunperin julkaistu useassa formaatissa. Äänitteet on jaettu neljään ryhmään.
  • Ensimmäinen ryhmä -Omat levyt- sisältää Eeron omissa nimissä sekä Eero & The Boys nimellä julkaistut äänitteet. Tähän ryhmään sisältyvät myös pelkästään Eeron esityksiä sisältävät kokoelmat.
  • Toisessa ryhmässä -Muut levyt- on lueteltu ne muiden bändien/artistien levytykset, joilla Eero on mukana. Tähän ryhmään sisältyvät esim. Tasavallan Presidentin, Rotoxin, Ballin ja Boxcarin -kaikki bändejä, joiden solistina Eeron on toiminut - äänitteet.
  • Kolmas ryhmä -Kokoelmat- sisältää erilaiset eri esittäjien levytyksistä kootut kokoelmat. Näitä olen saanut listattua 34 kappaletta. Muutama julkaisu saattaa vielä puuttua.
  • Neljäs ryhmä -Julkaisemattomat äänitykset- sisältää tiedossani olevat julkaisematta jääneet levytykset, erilaiset demo-äänitteet jne.

Luettelo on aikajärjetyksessä (toivottavasti!) levyn julkaisuajankohdan mukaan. Luettelosta pääset  kunkin äänitteen kohdalta tarkempiin äänitekohtaisiín tietoihin linkkien avulla. Äänitekohtaisissa tiedoista löytyvät äänitteiden sisältämät kappaleet, niiden säveltäjät, sanoittajat, sovittajat, äänitteillä soittavat muusikot, äänitteiden tuottaja- ja äänitystiedot ym. Sieltä löytyvät myös levyjen kasikuvat. Vinyylisingleistä ei pääosin ole kuvia. Ei niitä kansissa ole yleensä julkaistukaan. Kuvia ei mutenkaan ole ihan kaikista levyistä, kun aivan kaikkia ei lyvyhyllystäni löydy. Osasta levyistä saa kansikuvan myös suurennettua. Äänitekohtaisista tiedoista löytyy myös erilaisisten julkaisuformaatien (CD, LP, MC, S8) tuotenumerot ja julkaisuajankohdat sekä tiedot mahdollisista uudelleenjulkaisuista. Tiedot vaihtelevat jonkin verran äänitteittäin. Kaikista ei valitettavasti ole saatavissa täydellisiä tietoja.

Tiedoissa on puutteita ja ehkä jokunen virhekin. Myös teknisiä kömmähdyksiä on saattanut jäädä testaamisesta huolimatta. Ne korjaan mielelläni, kun ilmoitat niistä minulle.

Raimo Öystilä

PääsivulleAlkusanat - Soololevyt - Muut levyt - Kokoelmat - Julkaisemattomat äänitykset

OMAT LEVYT  - sivun alkuun
S Eero & The Boys: Sinä vain / Norjan puu RCA Victor FAS 955 1966
S Lontoo / Tyhjää RCA Victor FAS 964 1966
S Rakkaudelta näyttää, hitto vie / Vanha holvikirkko RCA Victor FAS 993 1968
S Siitä vaan / Unohduksen kujalla RCA Victor FAS 997 1968
S Uhkapeluri / Olen yksin   RCA Victor FAS 006 1969
LP Toinen puoli RCA Camden CAS 36 1969
S Unta en saa / Viidakko Jim RCA Victor FAS 017 1969
LP Eeron elpee / Blues From The North RCA Victor LSP 10282 1970
S Epäilet vain / Mä luulen niin, on aika mennä kotiin   RCA Victor FAS 027 1970
S St. Louis Blues / Emty Club Blues RCA Victor FAS 037 1970
LP Trio RCA Victor LSP 10317 1970
S Toivotaan, toivotaan / Joskus näin, joskus ei   RCA Victor FAS 039 1971
CD-S Jätit mut itkemään / Kuin enkeli / Kontulaan Epic EPC 658024 2 1992
CD-S Mä heitän kaikki pois / Noin hieno mies Epic EPC 658292 1 1992
CD Mies matkallaan Epic EPC 471695 2 1992
CD-S Miss on mun taivas / Vielä vähän aikaa Epic EPC 659627 1 1993
CD Vielä vähän aikaa Epic EPC 474737 2 1993
CD-S Tuulen viemää / Sisältäni portin löysin / Joo, mä lähden pois / Kuiskitaan Columbia 660094 2 1994
CD-S Aamuntähti twist / Elokuu / Aamuntähti twist Texicalli TEXCDS-1 1995
CD Eero Raittinen ja kansainväliset seikkailijat Texicalli TEXCD 001 1996
CD-S Se on oikein / Rasvainen tiistai Amico AMFSG 7017 1996
CD 20 Suosikkia F-Records 0630-16715-2 1996
CD Eero Raittinen and The Noisy Kinda Men Bluelight BLR 33107 2 2004
CD-S Eero Raittinen & Groovy Eyes: Lehdenjakaja / Rockenroll biisejä Bluelight BLR 4581 2 2004
CD Uhkapeluri - Eero Raittinen 60 Bluelight BLR 33114 2 2004
CD Eero Raittinen & The Noisy Kinda Men: Pub Rock Bluelight BLR 33127 2 2006
CD Eero Raittinen & The Noisy Kinda Men: Woodstock MuFarang MuFa 010 2008
DVD Eero Raittinen ja Jarkka Rissanen: Elävänä Karlik Films Elävänä-DVD n:o 4 2009
CD Eero Raittinen with the White Knuckles Trio: Live at Suisto
TurenkiCD 14200-43
2015
CD Eero Raittisen Eldis TurenkiCD 14200-46 2016
S I’d Rather Drink Muddy Water / Shake Baby Shake Svart Records 2017

CD = CD-levy, CD-S = CD-single, DVD = DVD-levy, LP = vinyyli LP, S = vinyyli single, MC = C-kasetti, S8 = Stero8 -kasetti

PääsivulleAlkusanat - Soololevyt - Muut levyt - Kokoelmat - Julkaisemattomat äänitykset

MUUT LEVYT  -sivun alkuun
S Jim Pembroke: If You Need Me / Say Yeah RCA Victor FAS 947 1965
LP Eri esittäjiä: Valtakunta OTA LP 66 1968
LP Eri esittäjiä: Muusa ja Ruusa WSOY WS 8 1972
LP Tasavallan Presidentti: Lambertland Sonet SNTF 636 1972
S Tasavallan Presidentti: Sisältäni portin löysin / Selvä näkijä Love Records LRS 2001 1972
LP Eri esittäjiä: Euroviisuja EMI 5E-054-34981 1974
LP Tasavallan Presidentti: Milky Way Moses Sonet SNTF 658 1974
LP Jussi & Boys & Friends: Kehä kaartuu Scandia SLP 620 1975
LP Eero Lupari: Uniystävä Hi-Hat HILP 105 1975
S Rotox: Rotox-robotti / Alan keisari Hi-Hat HIS 1006 1975
S Eero Lupari: Eikka vaan / Rock-a-cha-cha Hi-Hat HIS 1007 1975
LP Rotox: Etsikko Hi-Hat HILP 113 1976
S Rotox: Kurkopoika / Etsikko Hi-Hat HIS 1013 1976
LP Eero & Hille: Good Rockin' Tonight Hi-Hat HILP 120 1976
S Ball: Ballgame / Leaving (For A New Land) Hi-Hat HIS 1025 1977
S Ball: Frida's Funk / Busker Hi-Hat HIS 1029 1978
LP Boxcar: Necktie Party Kompass KOC 6 1978
LP Eri esittäjiä: Hassu Haitarimies ja uudet ystävät Sinetti SIN-1006 1983
LP Oiling Boiling Rhythm'n Blues Band Andania ANLP-4 1989
LP Tasavallan Presidentti: Classics Castle CALP 18 1990
CD Veli-Matti Järvenpää: Särkijärven Bolero Amigo AMFCD 2003-2 1992
CD Eri esittäjiä: Anna mulle lovee: 79 rockia vuosilta 1967-79 Love  Records LXCD 603 1994
CD Eri esittäjiä: Poplaulajan sunnuntai Profile PROCD-022 1997
CD-S Veli-Matti Järvenpää & Eero Raittinen: Kun blues soi yössä eetteriin Texicalli TEXCDS-018 1998
CD-S Tarja Merivirta & Eero Raittinen: Talven laulut Texicalli TEXCDS-17 1998
CD Veli-Matti Järvenpää: Haitaritaivas Texicalli TEXCD 015 1999
CD Eri esittäjiä: Laulava Sydän - The Beatles EMI 7243 5324862 8 2001
CD-S Kultakurkut: Miljoona kilometriä / Toivotaan, toivotaan AXR AXRSCD 232 2001
CD Kultakurkut: Kultakurkut AXR 0134722AXR 2002
CD-S Kultakurkut: Viiniä ja ruusuja / Rakkaudelta näyttää, hittovie AXR AXRSCD 235P 2002
CD Olli Haavisto: Pysäkkimusiikkia Texicalli TEXCD 045 2002
CD Eri esittäjiä: Cash Only - A Tribute To Johnny Cash Bluelight BLR 3388-2 2002
CD Wentus Blues Band: Family Album Bluelight BLR 3397-2 2004
CD Jarkka Rissanen: Tonal Snacks Bluelight BLR 33115 2 2005
CD Timo Kiiskinen: Aniliinihuuliprinsessa Texicalli TEXCD 062 2005
DVD Agents: Laulava sydän - Agents Is Rock! 1-3 EMI 094633652194 2005
CD Tarja Merivirta: Talvi, taivas, tähdet TEXCD 065 2005
CD Vibrakööri: Pidemmän kaavan mukaan
Samsara Records SAMCD001 2006
CD SF Blues: Man - Be Careful! Apina & Gorilla AGCD 09 2007
CD-S SF Blues: Rock and Roll Hoochie Koo / Man - Be Carefull!
Apina & Gorilla 2007
CD Eero & Hille: Good Rockin Tonight / Boxcar: Nectie Party
Bluelight BLR 33140 2
2007
CD Eri esittäjiä: Ipanapa liikenteessä Ipanapa Records 50999 9664032 6 2009
CD Mikko Kuustonen: Kuu ja tähdet - laulut, tarinat ja ystävät
Capitol  5099990746123 2010
LP Tasavallan Presidentti: Pop Liisa 01
Svart Records SRE001 2016
CD Eri esittäjiä: Dylan suomeksi RAMA0416 2016

CD = CD-levy, CD-S = CD-single, DVD = DVD-levy, LP = vinyyli LP, S = vinyyli single, MC = C-kasetti, S8 = Stero8 -kasetti

PääsivulleAlkusanat - Soololevyt - Muut levyt - Kokoelmat - Julkaisemattomat äänitykset

KOKOELMAT  -sivun alkuun
LP Suuri gramofonilevy RCA Victor CAS 25 1968
MC Autossakin on tunnelmaa RCA FICS 9001 1970
MC Kotihipat 1 RCA FICS 9005 1970
MC Kotihipat 2 RCA FICS 9006 1970
MC Lastenkamarin laulukirja RCA FICS 9007 1970
MC Carola ja muut pojat RCA FICS 9008 1970
S8 Hyvää matkaa RCA Victor P8S 11013 1970
LP 12 tähteä 12 iskelmää Musica FMU304 1972
LP Rock & Roll juhlaa 1 Love Records LRLP 78 1973
LP Kauneimmat iskelmät 2 Love Records LRLP 79 1973
LP Hat Rock 1 Hi-Hat HILP 116 1976
LP Hat Rock 2 Hi-Hat HILP 122 1976
LP Finnish Graffiti, Suomalaisen rockin historiaa Vol. 2 Finnlevy FL 2000-2001 1979
MC Rokkia Finnlevy SFK 2032 1980
LP Unohtumaton 60 - luku, levy 7: 1968 Valitut Palat VPLP 9638 1980
LP Pekka Pöyry: Happy Peter Leo 016 1984
LP Kultainen 60-luku: Top 28 Finnlevy FTV 27 1986
LP Kaikkien aikojen iskelmät 7: 100 suomalaista suosikkia vuosilta 1926-1985: 1967-1976 Valitut Palat V 84013 VV1/7 1986
LP Superhittiparaati 1968 Safir SAFLP 3008 1987
LP Lauluja elämästä (levy 3): Sininen ja valkoinen: 100 koskettavaa tulkintaa Valitut Palat V 88002 VV1/3 1989
LP Unohtumaton 60 - luku, levy 7: hetkiä, tunteja, menneitä Valitut Palat V 90012 VV1/7 1990
CD Sinun laulusi, Lauluja rakastamisen ilosta ja tuskasta Sinetti SINCD 2002 1992
CD Onnenpäivät 2 F-Finnlevy 420072 1993
CD Onnenpäivät 4 F-Finnlevy 420092 1993
CD Kultainen 60-luku - Osa 5, 20 listahittiä vuosilta 1968-1969 F-RECORDS 4509-99366-2 1995
CD Love proge: Love Recordsin proge-klassikot 1968-79 Love  Records LXCD 613 1996
CD Laulajia jazztunnelmissa: Vol. 6 1970-1996 F-RECORDS 0630-16714-2 1996
CD Kaikkien aikojen Suomi-hitit F-RECORDS 0630-17042-2 1996
CD Suomen suosikit - Kultainen 60 -luku Warner 3984-23691-2 1998
CD Tanssit Suomen suvessa Valitut Palat V94310VV3 1998
CD Love proge 2 Love  Records LXCD 621 1998
CD Would you believe? F-Records 3984-26581-2 1999
CD Muistojen 60-luku - 1968: suurten iskelmien vuosi Valitut Palat V99003VV3 1999
CD Burana ja vuosikymmenten parhaat Burana Burana 1 1999
CD Kultainen 60-luku - 40 Pop hittiä vol 1 F-Records 3984-27375-2 1999
CD Kultainen 60-luku - 40 Rock ja rautalanka hittiä F-Records 3984-27378-2 1999
CD 20 Suosikkia - Sanat: Saukki F-Records 3984-27726-2 1999
CD Markkinajohtajia läpi vuosikymmenien - Thomeko Oy 1949-1999 Warner 3984-28989-2 1999
CD Muistojen 60-luku - 1969: Koskaan et muuttua saa Valitut Palat V00005VV3 2000

CD = CD-levy, CD-S = CD-single, LP = vinyyli LP, S = vinyyli single, MC = C-kasetti, S8 = Stero8 -kasetti

PääsivulleAlkusanat - Soololevyt - Muut levyt - Kokoelmat - Julkaisemattomat äänitykset

PääsivulleAlkusanat - Soololevyt - Muut levyt - Kokoelmat - Julkaisemattomat äänitykset - Sivun alkuun

Tiedoissa olevista puutteista ja virheistä pyydän ilmoittamaan   Kaikki muukin palaute on tervetullutta.

Älä kopioi toisten tekemiä sivuja tai sivujen sisältämää materiaalia. Älä siis tätäkään sivua. Jos sivuni kiinnostaa sinua, voit kopioimisen sijasta linkittää tämän sivukokonaisuuden pääsivun.
--Kaikki oikeudet pidätetään--
© 1997-2000 Raimo Öystilä