Eeron ja Jussin muusikon taival siitä kun veljekset kävelivät Olavi Virran levykauppaan ja ostivat ensimmäisen äänilevynsä - Elviksen Golden Records vol. 1 LP:n  - aina tähän päivään asti kaikkine ylä- ja alamäkineen. Tämä on samalla The Boys yhtyeen tarina ja merkittävä pala suomalaiseen pop-musiikiin historiaa noin 40 vuoden ajalta.

Tällä hetkellä tarinasta on valmiina vuodet 1960-64.

SISÄLTÖ:
Mikrolevysoitin ja Jailhouse rock – mieluisat joululahjat
Rautalankaa venyttää... The Esquires
Kaipaan sua  – The Sounds
Sulje silmäsi vain ... – The Boys perustetaan


Lähteet

Eero ja Jussi & The Boys - etusivu

Mikrolevysoitin ja Jailhouse rock

"Kuulimme kumpikin Bill Haleyn Rock Around The Clockin ensi kertaa elokuussa 1956. Syyskuussa näimme saman nimisen elokuvan, ja tuolloin kai ensimmäiset rockin siemenet kylvettiin maamme nuorisoon, sillä jo seuraavan vuoden maaliskuussa ensimmäisen polven pioneereista valittiin rock-kuningas. Me emme vielä pikkukundeina ehtineet tähän junaan mukaan, joskin harrastus rupesi saamaan vakavia piirteitä. Kävimme katsomassa kaikki alan elokuvat ja konsertit, minä isompana ehkä hieman Eeroa useammin." Näin Jussi kertoo musiikki-innostuksen heräämisestä.

Jailhouse Rock EP:n kansikuva Jouluna 1958 Eero ja Jussi saivat sisareltaan ja tämän mieheltä lahjaksi mikrolevysoittimen ja Elviksen Jailhouse Rock -EP:n. Samana syksynä Jussi oli jo saanut rippilahjaksi kitaran. Ahkeran pullojen ja paperin keräyksen sekä muun rahan hankinnan jälkeen veljekset astelivat Kustaankadulla sijainneeseen Olavi Virran levykauppaan ja ostivat ensimmäisen LP-levynsä - Elviksen Golden Records vol. 1. Molemmat olivat hyvin innostuneita rock'n rollista. Jussi opetteli kitaran soittoa ja alkuun soitteli lähinnä koulunsa talonmiehen pojan, Oksasen Laten, kanssa etupäässä Elviksen biisejä.

Yhdessä Eero ja Jussi alkoivat laulaa vuoden 1960 alkupuolella. Heidän muusikkouransa alkuhetkenä voitaneen pitää Musiikki-Fazerin koelaulutilaisuutta Elektrovox-studiossa 3.4.1960. Toivo Kärkikin oli herännyt huomaamaan nuorison kiinnostumisen Rock'n rollista ja päättänyt vahvistaa  Fazerin taiteilijakaartia tämän alan taitajilla. Lehti-ilmoittelun tuloksena studiolle kertyikin kolmisenkymmentä  rocktähteydestä kiinnostunutta nuorukaista. Erkki Pällin kertoman mukaan tilaisuus oli tuon ajan oloissa jonkinlainen mediatapahtuma. Koelauluun pyrkiöiden lisäksi paikalle oli kerääntynyt toimittajia, promoottoreita ja kilpailevien levy-yhtiöiden edustajia. Pälli kirjoitti tilaisuudesta keväällä 1960 Hymy-lehdessä: "Toisia laulajia näytti hämäävän myös se, että he joutuivat esiintymään pianisti Tapio Yrjän säestämänä - asianomainen levy-yhtiö kun ei ollut hankkinut rovkbandya talon puolesta. Tapsa yritti kuitenkin parhaansa - mielemme tekisi sanoa suorastaan ylitti itsensä - ja yritti vaihtaa sävellajia kesken kappaleen samalla lailla kuin laulajakin. Loppuvaiheessa tosin hänenkin hermonsa näyttivät ruostuvan ja hän lyyhistyi eräiden kokelaitten esiintymisten ajaksi voimattomana flyygelin taakse."

Eero ja Jussi esittivät tilaisuudessa ainakin seuraavat kappaleet "Be-Bop-A-Lula", "What You've Done To Me" sekä "Tunturin juurella", joka tunnetaan paremmin nimellä "Lapin poika". Viimeksi mainitun biisin kuuluminen ohjelmistoon johtui ilmeisesti siitä, että Topi Kärjen vaatimuksesta kaikkien oli esitettävä jokin laulu myös suomeksi. Jussi säesti esitystä pienikokoisella havajilaista ukulelea muistuttavalla kitarallaan ja heilutteli Pällin mukaan lanteitaan kuin Elvis konsanaan. Eero löi käsillään tahtia ja oli Pällin kertoman mukaan mukana esityksessä koko tarmollaan. Eero ja Jussi olivatkin niiden onnekaiden joukossa, jotka läpäisivät seulan ja saivat lupauksen levyn teosta. Pällin mukaan Eero ja Jussi erottuivat hyvin edukseen nuorten laulajien joukosta.   Muita tuosta tilaisuudesta levyttämään päässeitä olivat Timo Jämsen ja Jorma Kalenius Rock Devilseineen. Kaleniuksen bändin tyyliltään oikeaoppinen ja tekniikaltaan hallittusoitanta herätti huomioita paikalla olleissa vahemman polven muusikoissakin Olli Hämeessä ja Ossi Runteessa.

Musiikki-Fazerin koelauluilmoitus Helsingin Sanomissa 1.4.1960 Koelaulutilaisuudessa oli läsnä myös manageri Leo Heinonen, joka tarjosi pojille esiintymismahdollisuutta. Niinpä vappuaattona lähdettiinkin ensimmäiselle keikalle Tampereelle. Siellä olikin saman illan aikana esiintyminen kymmenessä eri paikassa. Poikien oli tarkoituksena käyttää duostaan nimeä "Bluejean Brothers", mutta useimpien tilaisuuksien järjestäjät esittelivät heidät kotoisemmin nimellä "Farmari-Pojat". Aivan ensimmäinen esiintyminen oli jo iltapäivällä Finlaysonin tehtaan juhlasalissa, jossa Eero ja Jussi esiintyivät tehtaan työlaisille.Muita esiintymispaikkoja olivat elokuvateatterit, tanssipaikat ja esiintyivät pojat ravintoloissakin, vaikka Eero oli vasta viidentoista ja Jussi vuotta vanhempi. Samoilla keikoilla esiintyi paljon muitakin artisteja, esim. Vesa Enne, joka oli jo kova nuorisotähti sekä vanhoista konkareista Esa Pakarinen ja Eemeli. Palkkio tuosta keikkaruljanssista oli ruhtinaalliset 10 000 markkaa (nykyrahassa satanen) mieheen. Tuohon Tampereen vappuaattoon liittyi muuan traaginen tapauskin. Esa Pakarisen pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ystävä Masa Niemi - Puupää -elokuvien Pätkä - otti hengen itseltään Tampereen Uimahallin Majassa vappuaattona.

Kevään ja kesän aikana Eero ja Jussi keikkailivat satunnaisesti lähinnä pääkaupunkiseudulla. Kesällä oli sitten vastassa totuuden hetki. Musiikki Fazer lähetti tanskalaisen veljesduon Jan & Kjeld levyn "Banjo Boy" ja ehdotti sitä ensilevyksi. Niinpä pojat marssivat sitten polvet hieman tutisten Toivo Kärjen ja Reino Helismaan sekä tuottaja Osmo Ruuskasen puheille. Ensimmäinen levy "Banjo Boy" / "Mustapha" pistettiin purkkiin 24.7.60 ja julkaistiin lähes saman tien.

Oklahoma Rock Show Levy menestyi kohtalaisen hyvin ja sen seurauksena keikkojen määrä lisääntyi. Tammikuussa 1961 pidettiin toiset rock-kuninkuuskilpalut. Eero ja Jussikin selviytyivät 24.1. Helsingin työväenopistolla järjestettyyn televisioituun loppukilpailuun. Kuninkaiksi ei kisan ainutta duoa valittu, vaan voiton vei Pekka Loukiala. Joka muuten myöhemmin katui suuresti koko rock'n roll uraansa. Kisan yhteydessä Eero ja Jussi tutustuivat kuitenkin turkulaisen Loukialan manageriin Helge Siimekseen. Tämä järjesti heille muutamia keikkoja ja kiinnitti heidät 4. huhtikuuta esityksensä alkaneeseen Robertin Rock Showhon. Esitykset järjestettiin Helsingin Iso-Robertinkadulla sijainneessa SE -elokuvateatterissa. Alunperin shown piti pyöriä muutaman päivän. Suuren suosion saavuttaneita esityksiä järjestettiin kuitenkin lopulta lähes kahden kuukauden ajan. Nimi tosin vaihtui välillä Oklahoma Rock Showksi.

Eeron kertoman mukaan saattoi samana päivänä olla jopa seitsemän esitystä. Showssa esiintyi vaihteleva porukka. Eeron ja Jussin lisäksi mukana olivat ainakin Loukialan veljekset Pekka ja Jukka, Jorma Kalenius, Jukka Kuoppamäki ja Neloset, Ossi Ahlapuro, Benny Hermansson sekä ainakin kerran myös Rock-Jerry. Yleisö oli Eeron kertoman mukaan lähinnä koulunuorisoa ja esitykset olivat melko kovaa happeningia vaikka esiintymisten laatu oli Eeron mielestä vähintäänkin kyseenalaista. Nuoruuden into korvasi kuitenkin taidolliset puutteet. Eero ja Jussi esiintyivät yhdessä ja erikseen. Eeron ohjelmistossa oli mm. Elviksen Poor Boy ja yhdessä he esittivät mm. rokkibiisejä Mean Woman Blues ja Be-Bop-A-Lula. Jussi toimi kitaroineen myös muiden esiintyjien säestäjänä

Huhtikuussa Eero ja Jussi levyttivät toisen singlensä, jonka B-puolelle tuli heidän ensimmäinen varsinainen rock-biisinsä "Baby Sittin´ Boogie" eli Reino Helismaan suomennoksena "Lapsenvahdin Rock". Kolmantena solistina kappaleessa on vauvan jokellukset hienosti esittävä Ragni Malmstén. Levyn toiselle puolelle sijoitettiin hieman rokahtava iskelmä "Oletko varma".

Roobertin Rock Shown lopetettua Eero ja Jussi matkasivat Loukialan veljesten ja Siimeksen mukana Turkuun ja keikkalivat kesän Turun ympäristössä. Siellä koottiin jo Roobertin Rock Showssa soitelleista muusikoista The Roberts yhtye. Jussi soitti bändissä komppikitaraa sekä toimi yhdessä Eeron kanssa solistina. Hiukan vaihtelevalla kokoonpanolla esiintyneessä bändissä oli muina jäseninä legendaarinen turkulaiskitaristi Tommie Mansfield, joka luonnollisesti soitti soolokitaraa, Jukka Loukiala (basso) ja Benny Hermansson (rummut). Eero aloitteli myös rumpalin uraa Hermassonin tilalla tämän innostuessa välillä laulamaan. Heinäkuussa Siimes kokosi Sommar Shown, joka kierteli lähinnä Ahvenanmaalla. Muutama keikka tehtiin myös Ruotsiin. Shown solisteina toimivat Eeron ja Jussin lisäksi mm. Pekka Loukiala, Tuula ja Paula sekä Mary Maren, joita säesti tietenkin The Roberts.

Turun reissu oli Jussille antoisa siitäkin syystä, että Tommie Mansfield rakensi hänelle uuden kitaran, joka oli kopio kuuluista Fender Stratocasterista. Syksyllä Eero ja Jussi keskittyivät koulunkäyntiin ja keikkailivat harvakseltaan. Kevättalvella he kiertelivät Siimeksen järjestämän Miss Suomi -kiertueen mukana ympäri Suomea. Kiertueella olivat muina tähtinä jälleen Loukialan veljekset. Viimeinen varsinainen Rock'n roll konsertti järjestettiin järjestettiin lokakuun lopulla Helsingissä elokuvateatteri Bio Fenixissä. Esiintyjä joukko oli samaa turkulaispainotteista jengiä: Loukialan veljekset, Eero ja Jussi, Tuula ja Paula sekä tällä kertaa lehti-ilmoituksissa isoimmilla kirjaimilla mainostettu Benny Hermansson. Viime mainittu toimi konserin järjestäjänä.

Rautalankaa venyttää...The Esquires  Alkuun

60 -luvun alkupuolella rock'n roll -innostus alkoi hiipua. Musiikkibisnes oli tuottanut markkinoille Pat Boonea ja muita pehmorokkareita. Elviskin oli armeijan jälkeen alkanut laulaa iskelmällisempiä biisejä ja tehdä turhanpäiväisiä elokuvia. Maailmalla oli alkanut ilmestyä kitarabändejä, jotka pelkästään soittivat musaa ilman laulusolisteja. Rautalankabändejä alkoi ilmestyä myös lahden taa Ruotsiin ja pikkuhiljaa myös Suomeen. Shadowsien "Apache" ja Venturesin "Perfidia" kolahtivat myös Raittisen veljeksiin. Jussi kertoo tuntemuksistaan: "Tässä musiikissa oli kai jotain, mikä vesittyneestä amerikkalaisesta nuorisomusiikista puuttui, ja sitten siinä oli se soundi, joka kummasti kiehtoi mieltä. Rock and Roll oli kuollut, tämä oli modernia kamaa, tämä oli avaruusajan musiikkia".

Nuorisoasusteliike Teinitalo järjesti 7.3.1962 ilmaiset nuorisotanssit Expo-hallissa. Tilaisuuden pääesiintyjänä oli ruotsalainen kitarabändi The Violents. Yhtye sai aikaan melkoisen hurmoksen ja sen innoituksen vallassa perustivat Raittisen ja Bergströmin veljekset kitarabändin nimeltä The Esquires. Reijo Bergström soitti soolokitaraa, Kari Bergström bassoa, Jussi komppikitaraa ja Eero rumpuja. Reijo Bergström oli aiemmin soittanut Jorma Kaleniuksen Rock Devilseissä. Kesällä bändi teki Jukka Loukialan kanssa jälleen Helge Siimeksen toimeksiannosta kiertueen Ahvenanmaalle. Eero oli saanut ehdot, eikä päässyt kiertueelle mukaan. Häntä tuurasi myöhemmin Hootenanny Triossa musisoinut Keijo Räikkönen. Syksyllä basistiksi vaihtui Jorma Kalenius. Bändi harjoitteli kuuluisassa Helsingin kaupungin perustamassa nuorisotilassa Haka-kerhossa ja keikkaili harvakseltaan pääkaupunkiseudulla lähinnä koulubileissä.

Talven ahkeran harjoittelun jälkeen Esquires päätti osallistua Expo-hallissa 7.4.1963 järjestettyyn kitarabändien SM-kisoihin. He voittivatkin kisan, mutta sitten heidät päätettiin diskata ammattilaisina. Kaikki olivat näet levyttäneet aikaisemmin. Lohdutuspalkinnoksi bändi sai kuitenkin keikat Tukholman suosituimpiin tanssipaikkoihin Nalenille ja King Sideen. Suosion kasvun myötä Musiikki-Fazerin levytuottaja Osmo Ruuskanen tarjosi pojille jälleen levytyssopimusta.

Toukokuussa pidetyssä sessiossa äänitettiinkin sitten kaksi singleä samalla kertaa. Toinen oli kitarabändi-instrumenttaali, jolle valittiin silloisen muodin mukaan vanhoja suomalaisia sävelmiä "Juokse sinä humma" ja "Tumma yö". "Hummasta" tuli varsin suosittu, vaikka se ei ollutkaan ajalle tyypillisesti twist-tempoon sovitettu, vaan enneminkin vanhaan rock'n roll -henkeen tehty. Soundsien "Emman" ohella se on suomalaisen rautalankamusiikin kirkkaimpia helmiä. Toiselle singlelle tehtiin kaksi ruotsalaisen Sven-Ingvars -yhtyeen kappaletta "Räätälin ralli", johon Reino Helismaa on tehnyt varsin hilpeät sanat, ja "Junnu tanssii valssia". Levytys oli kitarabändille sikäli erikoinen, että Eero ja Jussi lauloivat biisit. Bändi ei ollut kovin innostunut laulusta, mutta levy-yhtiö halusi tehdä myös laulukappaleet. Eero ei tuolloin osannut yhtäaikaa soittaa rumpuja ja laulaa, joten rumpuja soitti Jorma Kalenius ja bassoa puolestaan Reijo Bergtsröm. Näin meneteltiin myös keikoilla, kun esitettiin laulettuja biisejä.

Loppukesästä lähdettiin jälleen Helge Siimeksen järjestämälle kiertueelle. Tällä kertaa matka suuntautui Lappiin. Siimes mainosti yhtyeen soittavan myös vanhaa tanssimusiikkia. Jussi muisteleekin laulaneensa keikoilla "Satumaata" ja muita sen hetken suosikkitangoja. Muiden silloisten rautalankabändien tavoin Esquiresilla olikin ohjelmistossaan vanhan tanssimuusikin kappaleita kuten "Muista minua", "Guitar Tango" ja "Happy Henric’s Polka". Bändin kitaristi Reijo Bergström oli lisäksi rutinoitunut tanssiyhtyemuusikko.

Lapin kiertueen jälkeen alettiin suunnittelemaan uutta levyä. Pian painuttiinkin studioon ja uusi rautalankalevy ilmestyi kauppoihin 16.9. Levyn kappaleina olivat hitaan foxin tyyliin esitetty "Mustalainen" ja Toivo Kärjen tango "Muista minua", jota ei kuitenkaan esitetty tangona, vaan twistinä. Jälkimmäinen kappale onkin "Humman" ohella Esquiresien parhaimmistoa. Eeron on kehittynyt rumpalina huomattavasti ja väläyttää levyllä terävät Ventures-tyyliset virvelifillit. Reijo Bergström puolestaan heittää upean kitarasoolon, joka Jussin mukaan on alusta loppuun improvisoitu, mikä tuonaikaisilla kitaralevyillä oli harvinaista. Levyä myytiin sen verran hyvin, että pian alettiin harjoittelemaan uusia levytysbiisejä. Noista harjoituksista julkaistiin vuonna 1983 levyllä "Suomalaista historockia osa 2" kuusi Pertti Kilpeläisen nauhoittamaa kappaletta. Tuolla levyllä olivat myös lokakuun alussa julkaistulle single lopulta päätyneet Toivo Kärjen vanhat jenkat "Letkaa suutarin tyttären pihalla" ja "Me tulemme taas letkaa". Molemmat ajan hengen mukaan letkajenkaksi sovitettuina. Tämä jäikin Eeron ja Jussin osalta viimeiseksi Esquires levytykseksi.
Alkuun

 

Kaipaan sua - The Sounds   Alkuun

Britteinsaarilta, Liverpoolista, oli noussut uusi myrskytuuli musiikkirintamalle. The Beatles. Se mullisti nopeasti myös suomalaisen nuorisomusiikin. "Jo syksyllä 1963 alkoi beat-musiikki muuttaa bändien tyyliä, ja muutos oli ainakin helsinkiläisten yhtyeiden kohdalla varsin nopea. Soitettu rautalanka tuntui yhtäkkiä kovin vanhanaikaiselta ja kesyltä", muistelee Jussi. Eeroa ja Jussiakin alkoi taas kiinnostaa entistä enemmän laulaminen.

Lokakuun alussa he rohkaisivat mielensä ja tarjoutuivat soittamaan The Sounds yhtyeeseen, joka oli kitarabandien ehdoton ykkönen. Soundsien komppikitaristi Bobi Söderblom oli lopettanut soittamisen ja Johnny Liebkind halusi lopettaa rumpujen soiton ja keskittyä laulamaan tehtyään hiljan ensimmäisen soolosinglensä "Hymyhuulet". Yllätyksekseen Eero ja Jussi hyväksyttiinkin bändiin. Tähän vaikutti ilmeisesti se, että Soundsiin kaivattiin nimenomaan lisää laulusoundia. Yhtyeen kokoonpanoksi muodostui Eeron ja Jussin liittymisen jälkeen: Johnny Liebkind (laulu), Henrik Granö (soolokitara), Jussi (komppikitara ja laulu), Peter Ekman (basso) ja Eero (rummut ja laulu). Tällä kokoonpanolla levytettiin melko pian laulusingle "Kaipaan sua" / "Hei tytöt". Molemmat kappaleet olivat Johnny Liebkindin käsialaa. Ensin mainittu tosin perustuu vanhaan suomalaiseen valssiin "Kulkurin kaiho". Levyn menestys jäi kuitenkin ihmeteltävän heikoksi. Varsinkin "Kaipaa sua" -kappaleessa olisi luullut olleen aineksia suureksikin hitiksi. Suurin syy menestymättömyyten lieneekin ollut levyn puristuksessa ollut tekninen vika. Tämän takia levyä ei soitettu radiossa. Aikaa myöten laulusta on muodostunut melkoinen klassikko ja Eero ja Jussi ovat levyttäneet sen uudelleen kahteenkin kertaan.

Yhtyeellä oli talvikaudella keikkoja hyvin harvakseltaan. Lisäksi musiikilliset mieltymykset alkoivat pian osoittautua erisuuntaisiksi. Vanhat Sounds muusikot halusivat esittää pääasiassa kauniisti laulettua beat-musiikkia. Eero ja Jussi taas olisivat halunneet esittää myös rock’n rollia ja englannista käsin suosioon nousemassa olevaa rhythm’n bluesia. Rolling Stones yhtyeen ensimmäinen albumi kolahti kovaa Eerolle ja Jussille, kun taas muut Soundsit lähinnä naureskelivat levylle. Scandia -musiikki, jolle Johnny oli tehnyt "Hymyhuulensa", oli alkanut myös houkuttelemaan Soundseja Fazerilta. Scandialla ei kuitenkaan pidetty Eerosta ja Jussista. Niinpä Raittisen veljekset päättivät huhtikuussa 1964 lähteä Soundseista perustamaan omaa bändiä.
Alkuun

 

Sulje silmäsi vain... - The Boys perustetaan   Alkuun

Uusi bändi piti saada kasaan pikimmiten, sillä soittohalut olivat edelleen kovat. The Nameless -yhtyeessä rumpuja soittaneelta vanhalta partiokaveriltaan Ilkka Luukkoselta Eero ja Jussi kuulivat Namelesseissa aiemmin soittaneesta Harry Sjöbergistä. Eero kutsui Harryn pääsiäiseksi Raittisten mökille Lohjalle ja siellä pojat päättivät bändin perustamisesta. Soolokitaristiksi Jussi pyysi Willy and The Wanderes -yhtyeessä soittanutta ja laulanutta Kari Kuvaa, johon hän oli hiljattain tutustunut. Kuuva oli juuri kasannut laulutrion Raili ja Riitta nimisten tyttöjen kanssa ja Scandia tarjosi heille levytyssopimusta samoihin aikoihin. Näin ei Kuuvasta tullut Boysien kitaristia. Sen sijaan seuraavan vuoden listakunkku hänestä "Tango pelargonialla" ja "Pikku Ninalla" tuli. Alkuperäinen The Boys yhtye oli siis trio, jossa Jussi soitti kitaraa, Harry Sjöberg bassoa ja Eero rumpuja.

Discophon Oy:n johtaja Johan "Mosse" Vikstedt oli kuullut Eeron ja Jussin uudesta bändistä ja tarjosi heille välittömästi levytyssopimusta. Ensisinglen materiaaliksi hän hankki sen hetken kuuminta tavaraa - Beatlesien All My Loving ja Do You Know A Secret. Lennon - McCartney parivaljakon tuotantoa ei vielä suomeksi ollut levyttänyt kukaan. Kukapa tuollaisesta tarjouksesta olisi kieltäytynyt ja niin alkoi Eeron ja Jussin pitkäaikainen yhteistyö Mosse Vikstedtin ja Discophonin kanssa. Bändistä jo ennen alkua pois jättäytynyt Kuuva käänsi ensin mainitun kappaleen nimelle "Kaikki rakkauteni". Toista levypuolta, "Salaisuuteni", hän ei ehtinyt enää kääntää ja niin sai Jussi tehdä ensimmäisen levytekstinsä. Triona levyä ei kuitenkaan haluttu tehdä ja niin levytykseen lainattiin kitaristiksi Soundsien Henkka Granö. Eeron ja Jussin kuuluisaksi kehittynyt stemmalaulanta soi levyllä jo hienosti, ja muutenkin levytys on onnistunut. Levy menestyi hienosti, ollen parhaimmillaan syyskuussa 1964 listalla kahdeksantena.

Kohta levyn julkaisemisen jälkeen Weneskoski-tuotanto tarjosi yhtyeelle elokuuksi kiertuetta DDR:ään. Ehdoksi kuitenkin asetettiin, että bändissä pitää olla neljä muusikkoa. Matkalle pyydettiin mukaan The Nameless -yhtyeen kitaristia Kaj Westerlundia. Ennen Itä-Saksan reissua Vikstedt passitti yhtyeen uudelleen Akkuteollisuus Oy:n Elektrovox-studiolle. Tässä Neitsytpolulla Kaivopuiston läheisyydessä sijainneessa studiossa Eero ja Jussi & The Boys äänittivät lähes kaikki levytyksensä loppuvuoteen 1965 saakka. Samalla studiolla Eero ja Jussi olivat suorittaneet levytysuralle johtaneen koelaulunsa huhtikuussa 1960. Heinäkuisessa toisessa levytyssessiossa äänitettiin kolme kappaletta: "Route 66", "So Glad You're Mine" ja "The Enchanted Sea". Soolokitaristiksi tähän sessioon värvättiin Saksan matkalle lupautunut Kajde Westerlund.

Tämä heinäkuinen äänityssessio on jäänyt erityisen mieluisana Jussin mieleen. Veljekset olivat soittaneet keväällä ilmestynyttä Rolling Stonesien ensimmäistä LP-levyä koko kesän ja pahimmin levyltä oli kolahtanut Bobby Troupin "Route 66". Olivathan he kuulleet sitä jo aiemmin Chuck Berryn levyltä, mutta Rollareiden esitys vei kertakaikkiaan jalat alta. Pojat päättivät yrittää mitä itse saavat biisistä irti. Muutamista virheistä huolimatta tästä levytyksestä muodostuikin yksi Boys -tuotannon klassikoista. Eeron laulu on eläimellisen rajua, ei kalpene lainkaan Mick Jaggerin rinnalla, ja Pojat soittavat kuin viimeistä päivää. Sovitus noudattaa melko tarkoin Rollareiden versiota. Eero ja Jussi ovat yhdessä ja erikseen levyttäneet tämän biisin myöhemmin ainakin neljästi ja yhäkin sitä vaaditaan heiltä keikoilla. Mikään myöhemmistä levytysversioista ei mielestäni yllä tämän ensimmäisen version tasolle.

"So Glad Yuo’re Mine" oli Elviksen toisella albumilla julkaistu Arthur Crudupin laulu. Sen lisäksi että laulu oli tuttu Elviksen esittämänä, olivat pojat tutustuneet Crudupin alkuperäiseenkin esitykseen Vikstedtin Mosselta saamaltaan levyltä Original Rhythm And Blues Hits By Rhythm And Blues Stars (RCA Camden CAL-740). "The Enchanted Sea", joka oli alunperin instrumenttaalikappale, oli Jussin tuolloisia mielikappaleita. "Route 66" ja "So Glad You're Mine" julkaistiin singlenä elokuussa. A-puolen, "Route 66", esittäjäksi levyetikettiin merkittiin Eero ja The Boys.

Hyvin onnistuneen DDR:n kiertueen jälkeen sovittiin, että Kajde jää vakituiseksi kitaristiksi Boyseihin ja hänestä tulikin sitten pitkäaikaisimpia yhtyeen jäseniä. Kajden merkitys bändille on kaikkiaan ollut hyvin huomattava. Basisti Harry Sjöberg puolestaan ilmoitti lopettavansa soittamisen kokonaan ja hänen tilalleen otettiin Kajden vanha bändikaveri Namelesseista Lasse Kvist. Näin oli muodostunut Boysien ensimmäinen "klassinen" kokoonpano. Tämän kokoonpanon Jussi on eräässä haastattelussaan nimennyt itselleen rakkaimmaksi. Mosse Vikstedt ehdotti poikien levytettäväksi mailmalla suuren suosion saavuttanutta Roy Orbisonin hittiä "Oh, Pretty Woman". Orbison oli omistanut tämän Bill Deesin kanssa tekemänsä laulun vaimolleen Claudettelle ja se oli "nyyhkylaulujen" mestarin tuotannossa poikkeuksellisen nopearytminen ja iloinen laulu. Sauvo Puhtila alias Saukki kirjoitti lauluun suomalaisen tekstin salanimellä Solja Tuuli ja antoi sille nimeksi "Kaunis nainen". Biisin tekeminen oli Jussin kertoman mukaan työlästä epäsäännöllisten tahtimääriensä takia. Taustojen äänittäminen tuotti tuskaa ja tamburiinin soittajaksi värvätty - myös entinen Nameless mies - Ilkka Luukkonen sai toimia studiossa tahtien laskijana. Pianistina toimi Discophonin silloinen levytyspäällikkö Rauno Lehtinen, joka jatkossa soitti varsin usein Boys -levyillä. "Kaunis nainen" julkaistiin singlenä, kääntöpuolella heinäkuussa äänitetty "The Enchanted Sea", julkaistiin lokakuussa, jolloin Roy Orbisonin versio oli listaykkösenä sekä USA:ssa että Englannissa. "Kaunis nainen" sai hyvän vastaanoton ja kipusi myyntilistalla parhaimmillaan 11. sijalle helmikuussa 1995. Orbisonin alkuperäisversio ylsi muutamaa sijaa paremmaksi, ollen parhaimmillaan kuudentena Suomen listoilla.

Alkuun - Etusivu

Lähteet   Alkuun

Eero ja Jussi & The Boys: Singlet 1964-68 -  levyn tekstilehtinen, Castle Finland Oy KAKLP 15, 1987
Eero ja Jussi Special, Stump 1/80, Kajaani 1980, ilmestynyt Eero ja Jussi 20 vuotta -LP:n (RCA Victor PL 40177) liitteenä.
Finnish Graffiti - Suomalaisen rockin historiaa vol. 1 - levyn kansitekstit, Finnlevy FL 1500-1501, 1979
Finnish Graffiti - Suomalaisen rockin historiaa vol. 2 - levyn kansitekstit, Finnlevy FL 2000-2001, 1979
Finnish Graffiti - Suomalaisen rockin historiaa vol. 3 - levyn kansitekstit, Finnlevy FL 2504, 1980
Esko Lehtonen: Suomalaisen rockin tietosanakirja osat 1 ja 2, Fanzine Oy, Tampere, 1983
Hannu Nyberg: Rockista rautalankaan, Otava, Keuruu, 1984
Jake Nyman: Onnenpäivät - Suomen, Englannin ja Usan suosituimmat levyt 1955-65, Fanzine Oy, Hämeenlinna, 1989
Jake Nyman: Onnenpäivät - Suomen, Englannin ja Usan suosituimmat singlet ja albumit 1966-69, Tammi, Hämeenlinna 1995
Erkki Pälli: Riemutoimittaja kuuluisuuksien kintereillä, Otava, Keuruu, 1999
Jussi Raittinen: Vanha komppikitaristi muistelee, Soundi 5/79, 6/79,1/80 ja 2/80
Jussi Raittinen: Vanha komppikitaristi kiittää kärsivällisyydestä, Soundi 3/80
Viihdekakkonen: Banjo Boyt, TV2, 14.10.1980 19:40-20:30
Yle-Rock: Eero Raittinen laulaa rythm'n bluesia, Yleisradion rinnakkaisohjelma, 198?

Nuottiviiva

Tiedoissa olevista puutteista ja virheistä pyydän ilmoittamaan sähköpostitse. Kaikki muukin palaute on tervetullutta.

Älä kopioi toisten tekemiä sivuja tai sivujen sisältämää materiaalia. Älä siis tätäkään sivua. Jos sivuni kiinnostaa sinua, voit kopioimisen sijasta linkittää tämän sivukokonaisuuden pääsivun.
© 1997-2001 Raimo Öystilä