Tähän kokoelmalevyjen joukkoon olen kirjannut kaikki sellaiset eri
esittäjien levytyksistä kootut albumit, joilla on mukana Jussin esittämiä biisejä.
Mukana on Jussin omien esitysten lisäksi Jussi & The Boys esityksiä sisältävät
kokoelmat sekä kaikki muutkin esitykset, joilla Jussi on mukana. Äänitteistä
luetellaan sen nimi, erilaiset julkaisut (CD, LP, MC), levymerkki ja julkaisunumero, levyn
julkaisija sekä julkaisuvuosi. Levyn kappaleista luetellaan Jussin esitysten osalta
kappaleen nimi, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja ja kappaleen kesto. Sanoittajaa ei
erikseen mainita, jos kappaleen säveltäjä on sen myös sanoittanut. Kunkin
kappaleen kohdalta on linkki siihen julkaisuun, jolla kappale on alunperin julkaistu.
| Kahdeksikko IV, LP: Blue Master BLU-LP 120, PSO 1970 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B1 | Vapaa oon | Kari Kuuva / Nacke Johansson-Jussi Raittinen-Kari Kuuva | 2:43 |
Jussi oli mukana parilla Jarno Sarjasen varhaisella singlellä. Kaksi
singlebiisiä julkaistiin myös PSO:n kokoelma-albumeilla, joille oli koottu yhtiön
lähes kaikkien artistien tuotantoa. Mukana olivat mm. Katri-Helena, Berit, Kari Kuuva,
Anki, Cumulus ja Matti Esko.
![]()
| Tauoton 1, LP: Blue Master BLU-LP 120, PSO 1970 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B5 | Bronson | Kari Kuuva / Kari Kuuva-Jussi Raittinen-Jukka Kuoppamäki | 2:58 |
![]()
| Tunnelmasta toiseen, MC: Finnlevy SDE 053, Finnlevy 1971 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A1 | Liikaa keskikaljaa on -Seegal- | Aris San / Saukki / Olli Heikkilä | |
| Aikuisten suosikkeja, LP: Scandia HSLP 130, Scandia-Musiikki 1971 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A6 | Kuuletko likka | Walter Rae / Olli Heikkilä | 2:05 |
| Aikuisten suosikkeja 3, LP: Scandia HSLP 143, Scandia-Musiikki 1971 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A5 | Liikaa keskikaljaa on -Seegal- | Aris San / Saukki / Olli Heikkilä | 2:05 |
| Huipulla 4, LP Scandia SLP 588 / MC: ?, Scandia-Musiikki 1973 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A5 | Jussi & The Boys: Krokotiili rock -Crocodile Rock- | Elton John / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 3:33 |
Vaikka Muska teki Krokotiili Rockista singlehitin, on Jussin
versiota myyty huomattavasti enemmän. Olihan kappale Jussi & The Boys'n yli
kultalevyrajan myyneellä albumilla Mä tahdon
rokata ja myös tätä Scandian kokoelma-albumia myytiin
Kultalevyyn oikeuttava määrä. Levy oli TOP 20:ssä neljä kuukautta ja
parhaimmillaan kuudentena.
| Sävel kiertää maailmaa - kevyen musiikin toivekonsertti; levy 8, LP: VSP 1021-1029, Valitut Palat 1973 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A1 | Tutti Frutti | Dorothy La Bostrie - Richard Penniman / Saukki / Kaj Westerlund | 2:02 |
| B5 | Kesäduuni blues -Summertime Blues- | Eddie Cochran - Jerry Capehart / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 2:46 |
Tämä Valittujen Palojen kokoelma käsittää kaikkiaan yhdeksän
levyä ja on ilmeisesti julkaistu myös C-kaseteilla. Levyllä on esittäjäksi merkitty
Jussi Raittinen, mutta kummatkin kipaleethan ovat Jussi & The Boys'in albumilta Mä tahdon rokata.
| Huipulla 5, LP Scandia SLP 595 / MC: Finnlevy SDE 181, Scandia-Musiikki 1974 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A5 | Jussi & The Boys: Juhlimaan (tosi rankasti) -Rip It Up- | John Marascalco - Robert Blackwell / Roy Rabb / Roy Rabb | 2:42 |
| Huipulla 6, LP Scandia SLP 609 / MC: Scandia SMK 5609, Scandia-Musiikki 1974 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A2 | Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu | K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:30 |
| B | Jussi & The Boys: C'mon Everybody | Eddie Cochran-Jerry Capehart / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 2:40 |
Molemmat kappaleet ovat peräisin singleltä
KS 929.
| Finnhits, LP: Finnlevy FTV 1 / MC: FMK 1, Finnlevy 1975, CD: 0630-14176-2, F-Records 1996 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A3 | Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu | K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:34 |
Finnlevyn ensimmäistä mestykseksekkään Finnhits -sarjan levyä
myytiin mm. Metsämökin tontun ansiosta todella paljon. Se oli LP-myyntilistan
ykkönen keikkuen TOP 20:ssä kaikkiaan viisi kuukautta. Kokoelmien
Kulta-/Timanttilevyllä palkitsemisesta oli kuitenkin jo tämän levyn julkaisemisen
aikoihin luovuttu, joten tästä ei enää Kulta-/Timanttilevyä myönnetty, vaikka
myyntiluvut olisivat niihin oikeuttaneet. Levyn n. 90 000 kappaleen myynnillä
hätyyteltiin itseasiassa jo platinalevyrajaa.
| Huipulla 7, LP Scandia SLP 617 / MC: Scandia SMK 5617, Scandia-Musiikki 1975 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A4 | Jussi & The Boys: Valtatie 66 -Route 66- | Bob Troup / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund-Kalle Lae | 2:33 |
| B1 | Jussi & The Boys: Kanteen Suosikin -Cover Of The Rolling Stones- | Shel Silverstein / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund-Kalle Lae | 2:55 |
| Huipulla 9, LP Scandia SLP 627 / MC: Scandia SMK 5627, Scandia-Musiikki 1975 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A5 | Jussi & The Boys: Hallelujaa häntä rakastan -Hallelujah I Love Her So- | Ray Charles / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 2:15 |
| B1 | Jussi & New Orleans Boys: Alla palmupuiden | Kaj Westerlund / K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:44 |
| Täysi kymppi Finnlevyjä 1966-1976, LP: FL-5000/5001 / MC: FK-5000/5001, Finnlevy 1976 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| D2 | Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu | K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:35 |
| Aikuisten suosikkeja 5, LP: HSLP 163, MC: HSMK 6163, Scandia-Musiikki 1976 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A6 | Jumppa-Humppa | Jani Uhlenius / Jukka Virtanen / Jani Uhlenius | 2:41 |
| B2 | Voimistelutangon taikaa | Jani Uhlenius / Jukka Virtanen / Jani Uhlenius | 2:22 |
| Kaupungista pois, LP: Blue Master BLU-LP 194 / MC: Blue Master PSO-C 7108, PSO-tuotanto 1976 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B5 | Jussi Raittinen & Tommie Mansfield Group: Rock Around The Clock | Jimmy DeKnight-Max C.Freeman / Jussi Raittinen / Jussi Raittinen | 2:36 |
| B6 | Jussi Raittinen & Tommie Mansfield Group: Long Tall Sally | Enotris Johnson-Richard.Penniman-Robert.Blackwell / Jussi Raittinen / Jussi Raittinen | 3:03 |
| Bändi suosikit, LP: Odeon 9C 054-38221 / MC: Odeon 254-38221, EMI Finland 1976 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A6 | Tulkaa mukaan | Jarno Sarjanen / Kaj Westerlund | 2:13 |
| B5 | Onnestain tuun juovuksiin | Kaj Westerlund / Eero Lupari / Kaj Westerlund | 2:45 |
| Lauantaitanssit, kotikutsujen suosituimmat tanssitunnelmat - levy 4: Discossa, LP: VSP-9254, Valitut Palat 1976 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A1 | Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu | K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:34 |
| B5 | Jussi & The Boys: Mä oon rock-kuningas | H.B.Barnum-Bradford Craig / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 2:24 |
Tämä Valittujen Palojen julkaisu sisältää kaikkiaan kahdeksan
levyä. Se on julkaistu myös c-kasetteilla, mutta tältä osin julkaisunumero ei ole
tiedossa.
| Finnhits 5, LP: Finnlevy FTV 6 / MC: Finnlevy FMK 6, Finnlevy 1977, CD: 0630-14180-2, F-Records 1996 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B7 | Nashville Tennessee | Hillel Tokazier / Kaj Westerlund / Kaj Westerlund | 2:05 |
Kokoelma on julkaistu vuonna 1996 alkuperäisen siältöisenä ja
alkuperäisellä kannella varustettuna myös CD:nä.
| Suomalainen musiikkikirjasto 2 - Kesän maku, levy 3: Pop eilen - tänään, LP: MFLP 21 / MC: MFMC 21, Fazerin Musiikkikerho, 1977 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B5 | Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu | K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:35 |
Tämä julkaisu on kaikkiaan kolmen levyn kansio ja se on julkaistu
uudelleen 1981 samalla nimellä ja julkaisunumerolla.
| Puhalla pussiin, MC: Scandia KSMK 114, Scandia 1979 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B2 | Jussi & The Boys: Juhlimaan (tosi rankasti) -Rip It Up- | John Marascalco-Robert Blackwell / Roy Rabb / Roy Rabb | 2:42 |
Kasetilla esittäjäksi mainitaan Jussi Raittinen. Kyse on kuitenkin
Jussi & The Boysin Mä tahdon rokata
albumilta poimitusta kappaleesta.
| Usvaa putkeen, MC: Scandia KSMK 115, Scandia-Musiikki 1979 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B2 | Jussi & The Boys: Mä tahdon rokata | Jorma Kalenius / Kaj Westerlund | 1:50 |
Kasetilla esittäjäksi mainitaan Jussi Raittinen. Kyse on kuitenkin Jussi & The Boysin Mä tahdon rokata albumilta poimitusta kappaleesta.
| Tien kuninkaita, MC: Scandia KSMK 118, Scandia-Musiikki 1979 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A4 | Jussi & The Boys: Valtatie 66 -Route 66- | Bob Troup / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund-Kalle Lae | 2:33 |
Kasetilla esittäjäksi mainitaan Jussi Raittinen. Esittäjänä on
kuitenkin Jussi & The Boys.
| Vaihdetaan vapaalle, MC: Scandia KSMK 121, Scandia-Musiikki 1979 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A6 | Hyppää paattiin -Sea Cruice- | H.Smith-J.Vincent / K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:30 |
| Yön kulkija, MC: Scandia KSMK 122, Scandia-Musiikki 1979 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B2 | Edessäin näen tien yksinäisen -Long Lonesome Highway- | James Hendricks / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 1:45 |
| Hissun kissun, MC: Scandia KSMK 124, Scandia-Musiikki 1979 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A3 | Kuuletko likka | Walter Rae / Olli Heikkilä | 2:05 |
| Hellehitit, MC: Gold Disc MK 120, Levytuottajat 1979 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A | Jussi & The Boys: Marssilaisten rock'n'roll | Scott / K.W.Blomqvist / Jussi & The Boys | 1:44 |
| Tavastia Live!, LP: Criminal CRLP 001, Criminal Records 1980 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A1 | Jussi & The Boys: Tavastia Rock -Crocodile Rock- | Elton John / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 3:27 |
Tämä levy julkaistiin Tavastia Klubin 10-vuotisjuhlien
kunniaksi. Tavastia Rock on ymmärtääkseni sama versio kuin singlenäkin julkaistu (Tavastia 1901) ja siten studioäänitys,
vaikka albumin nimestä voisi muuta päätellä. Levyn sisäpussissa on tiedot
levyllä soittavista kokoonpanoista ja levyn mukana tulee esittelylehtinen
Tavastiasta.
| Nuorten tanssit - Rokkia, MC: Finnlevy AMC-04, Finnlevy 1981 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B2 | Jussi Raittinen & Tommie Mansfield Group: Long Tall Sally | Enotris Johnson-Richard Penniman-Robert Blackwell / Jussi Raittinen / Jussi Raittinen | 3:03 |
| Saku Sammakko, LP: VLP 4 / MC: VMC 4, Valintatalo 1981 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A7 | Pingviiniherran liivinnappi | Sauvo Puhtila / Esko Linnavalli | 0:56 |
| Jokamiehen disco: 12 Suosikkia, MC: MARS 1233, Levytuottajat 1982 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B4 | Jussi & The Boys: Liisan koira -Walkin' The Dog- | Rufus Thomas / Jussi Raittinen / Jussi Raittinen-Pekka Tammilehto-Antti Tammilehto-Aimo Hakala | 3:37 |
Kysessä on albumilla Lapsilta
kielletty (Gold Disc GDL 2013) julkaistu versio.
| Musiikkimaraton: Amerikan suosikkeja kotimaisina esityksinä, MC: MMK 6, Finnscandia/Finnlevy 1983 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| Jambalaya | Hank Williams / Saukki / Olli Heikkilä | ||
Tämä biisi on albumilta Länttä
kohti.
| Ford tavaraa: automusiikkia, MC: FORD MC-5, Finnlevy 1984 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B4 | Jussi & The Boys: Valtatie 66 -Route 66- | Bob Troup / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund-Kalle Lae | 2:33 |
Täsmälleen saman sisältöinen kasetti julkaistiin myös samana vuonna
nimellä Yölinjalla (Finnlevy SSKP 7). Ilmeisesti
tämä Ford tavaraa -kasetti oli tarkoitettu
mainostarkoitukseen. Kappale on julkaistu alunperin singlenä 1975.
| Hei meillä on bailut, MC: Finnlevy SSKP 2, Finnlevy 1984 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A3 | Jussi & The Boys: Mä tahdon rokata | Jorma Kalenius / Kaj Westerlund | 1:50 |
| Yölinjalla, MC: Finnlevy SSKP 7, Finnlevy 1984 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| B4 | Jussi & The Boys: Valtatie 66 -Route 66- | Bob Troup / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund-Kalle Lae | 2:33 |
Täsmälleen saman sisältöinen kasetti julkaistiin myös samana vuonna
nimellä Ford tavaraa (FORD MC-5). Kappale on
julkaistu alunperin singlenä 1975.
| Svengaava kuuskytluku, MC: Mars 1303, Levytuottajat 1985 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 3. | Jussi & The Boys: Vielä nähdään -Oh Darling!- | John Lennon - Paul McCartney / Juha Vainio / Jussi Raittinen-Pekka Tammilehto-Antti Tammilehto-Aimo Hakala | 2:50 |
| 11 | Jussi & The Boys: Liisan koira -Walkin' The Dog- | Rufus Thomas / Jussi Raittinen / Jussi Raittinen, Pekka Tammilehto, Antti Tammilehto, Aimo Hakala | 3:37 |
| Vappu; rauhan, työn ja kevään juhla, MC: ?, SKDL 1987 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A5 | Tammisaaren laulu | Trad. / Oli Heikkilä | 1:28 |
Tätä kasettia en ole koskaan nähnyt tai kuullut, mutta uskoisin Tammisaaren
laulun olevan sama versio, joka on aiemmin julkaistu albumilla Työväen lauluja (Scandia SLP
535). Kasetin julkaisunumero ei ole tiedossani.
| Lasten toivekonsertti: 17 kivaa laulua, MC: Sateenkaari SATMK 1006, Polarvox 1987 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 9 | Pekka Töpöhäntä | M.A.Numminen / Kari Kilpinen / Eero Lupari | 2:54 |
Tällä lastenlaulujen kokoelmalla on mukna myös Jussin sanoittama Liisan
koira. Sen esittää nuorukainen nimeltä Henkka.
| Tanssitaan 2 - Let's Dance : Kotihipat, LP: Valitut Palat V 86001 VV1/2, Valitut Palat 1988 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| Jussi & The Boys: Juhlimaan (tosi rankasti) -Rip It Up- | John Marascalco-Robert Blackwell / Roy Rabb / Roy Rabb | 2:42 | |
| Kitarat soi 2: Rautalankamusiikin parhaat, LP: Safir SAFLP 2039 / MC: Safir SAFK 2039 / CD: Safir SAFCD 2039, Fazer Finnlevy 1990 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| Levy 2: 10 | Jussi & The Boys: Valtatie 66 -Route 66- | Bob Troup / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund-Kalle Lae | 2:33 |
| Lastenkamarin lauluja, CD: Kerberos KECD 685, LP: Kerberos KEL 685 / MC: Kerberos KEC 685, Discophon 1990 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A3 | Pingviiniherran liivinnappi | Sauvo Puhtila / Esko Linnavalli | 0:56 |
| Onnenpäivät 4, CD: Finnlevy 420092, MC: Finnlevy 420094, Fazer Finnlevy 1993 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| A4 | Jussi & The Boys: Diana | Paul Anka / Mauno Maunola / The Boys | 3:16 |
| 70-luvun parhaat 3; 20 hittiä vuosilta 1974-1975, CD: F-Records 0630-11317-2, MC: F-Records 0630-11317-4, Fazer Records / Warner Music Finland 1995 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 4 | Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu | K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:30 |
| Laulajia jazztunnelmissa: Vol. 6 1970-1996, CD: F-RECORDS 0630-16714-2, Fazer Records/Warner Music Finland Oy 1996 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 2 | Jussi Raittinen & DDT Jazzband: Ice Cream | Howard Johnson - Robert King - Billy Moll / ? | 3:20 |
Tällä kokoelmalla on Ice Creamin tekijäksi
merkitty yllämainittu kolmikko. Alkupräisjulkaisulla DDT Jazzband (Love
Records LRLP-31) sävellys on merkitty kansansävelmäksi (trad.) ja sanoittajaksi
mainitaan George Lewis.
ASCAP:n
tietokantaan on laulun tekijöiksi merkitty yllämainittu kolmikko.
| Muistoja Pohjolasta,
Valkoisen Suomen lauluja, CD: F-Records 3984-20413-2, MC: F-Records
3984-20413-4, Fazer Records / Warner Music Finland 1997 CD: F Records 0927-44700-2, Warner Music Finland 2002 |
|||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 7 | Kuularuiskulaulu | M. Turma / Olli Heikkilä | |
Jussin laulama Kuularuiskulaulu ilmestyi alunperin
vuonna 1970 levyllä
Talonpoikaisarmeijan lauluja (Scandia SLP 538). Vuoden 2002
cd-painos on 20 suosikkia sarjassa ilmestynyt uudelleen masteroitu versio.
| Työväen lauluja: Veljiksi kaikki, CD: F-Records 0630-18770-2, MC: F-Records 0630-18770-4, Fazer Records / Warner Music Finland 1997 - kansikuva | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 4 | Perustuslaillisten riemumarssi | Trad. / Olli Heikkilä | 2:23 |
| 16 | Tammisaaren laulu | Trad. / Olli Heikkilä | 1.28 |
Levy on koottu vuosina 1969 ja 1970 julkaistuista albumeista Työväen lauluja (Scancia SLP 535) ja Työväen lauluja II (Scancia SLP 549). Kokoelma sisältää molemmat Jussin Työväen lauluja albumille laulamat kappaleet, mutta ei valitettavasti Työväen lauluja II -albumilla olevaa Reissusällin tervehdys -laulua.
| Suoraan Helsingistä, CD:1062-4-1, Helsingin Sanomat 1998 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 8 | Stadin kundin kaiho -Niin gimis on stadi- | Jussi Isomeri / Veikko Lehmuksela / Eero Lupari | 3:51 |
| 13 | Jussi & The Boys: Kesäduuni blues -Summertime Blues- | Eddie Cochran - Jerry Capehart / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 2:46 |
| 16 | Jussi & The Boys: Tavastia Rock -Crocodile Rock- | Elton John / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 3:27 |
Helsingin Sanomien julkaisema Suoraan Helsingistä kokoelma sisältää pääkaupunkiaiheisia biisejä 50-luvulta nykypäivään. Mukana on peräti kolme kappaletta Jussilta. Muita levyllä esiintyviä artisteja ovat mm. Maarit, Hurriganes, Sounds, Harri Saksala, Hector, Lasse Liemola, Tuomari Nurmio, Kirka, Katri-Helena ja Maukka Perusjätkä. Uutena kappaleena levyllä on Tamperelaisen Juice Leskisen esittämä nimikappale Suoraan Helsingistä.
| 20 Suosikkia - Sanat: Kari Tuomisaari, CD: F-Records 3984-27773-2, MC: F-Records 3984-27773-4, Warner Music Finland 1999 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 4 | Käy ohitsein -Walk On By- | Kendall Hayes / Kari Tuomisaari / Kaj Westerlund | 2:07 |
| Goofin' around a compilation of Goofin' Records 1984-1999, CD: Goofin' GRCD6100, Goofin' Records 1999 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 4 | Jussi Raittinen with Hal Peters & His Trio: Long black train | Conway Twitty / ? | 2:47 |
Goofin' Recordsin tupla-cd kokoelma esittelee yhtiön tuotantoa vuosilta
1984-1999. Jussin esittämä biisi on EP:ltä Jussi "Big John" Raittinen with Hal
Peters & His Trio (Goofin GOOFY-6022).
| 70-Luku : suurten hittien vuosikymmen 5, CD: F Records 8573-80618-2, Warner Music Finland 2000 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| CD1: 11 | Jussi & The Boys: Kesäduuni blues -Summertime Blues- | Eddie Cochran - Jerry Capehart / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 2:46 |
| CD1: 12 | Jussi & The Boys: Metsämökin tonttu | K.W.Blomqvist / Kaj Westerlund | 2:30 |
| 70-Luku : suurten hittien vuosikymmen 6, CD: F Records 8573-80619-2, Warner Music Finland 2000 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| CD1: 12 | Jussi & The Boys: Mona Lisa | J.Livingston - R.Evans / Usko Kemppi / Kaj Westerlund | 1:53 |
| Finnhits - Suomi Legendat - Suomi-rokkia, CD: WEA 5050466-1417-2-9, Warner Music Finland, 2002 | |||
|---|---|---|---|
| # | kappale | sävel/sanat/sovitus | kesto |
| 1 | Jussi & The Boys: Krokotiili rock -Crocodile Rock- | Elton John / Jussi Raittinen / Kaj Westerlund | 3:33 |
Tiedoissa olevista puutteista ja virheistä pyydän
ilmoittamaan sähköpostitse.
Kaikki muukin palaute on tervetullutta.
Älä kopioi toisten tekemiä sivuja tai sivujen sisältämää materiaalia. Älä siis
tätäkään sivua. Jos sivuni kiinnostaa sinua, voit kopioimisen sijasta linkittää
tämän sivukokonaisuuden pääsivun.
-- Kaikki oikeudet pidätetään --
© 1998-2001 Raimo Öystilä