Piirros: Antti Öystilä
Olen Raimo Öystilä. Useimmat kutsuvat minua Ramiksi. Olen syntynyt olympiavuonna 1952 Pohjois-Karjalassa Polvijärven kunnassa, missä asuin lapsuus- ja nuoruusvuoteni. Polvijärveltä muutin 18-vuotiaana Lieksaan, jossa asuin pari vuotta. Päästyäni armeijasta kesällä 1973 ei työtä Pohjois-Karjalassa ollut pahemmin tarjolla. Monen muun tavoin oli lähdettävä etsimään leipää etelästä. Itse suunnistin työnhakuun Tampereelle. Sitä reissua kestikin sitten yhdeksän vuotta. Ensin useita vuosia työtä tehden ja sitten muutama vuosi Tampereen Yliopiston penkkejä kuluttaen.Nykyisin asun Joensuussa.Musiikki on kiinnostanut minua pienestä pitäen. Itse en ole oppinut soittamaan mitään instrumenttia, mutta monenlaista musiikkia olen kuunnellut aktiivisesti pienestä pitäen ja samalla seurannut musiikkielämää ja siihen liittyviä ilmiöitä. 70-luvulla Tampereella asuessani järjestin itsekin erilaisia musiikkitilaisuuksia; tansseja, konsertteja, klubeja jne. Nyt nuo hommat ovat jääneet, mutta kuuntelen edelleenkin paljon musiikkia, keräilen äänilevyjä ja laadin diskografioita ja kirjoittelen musiikkiin liittyvistä asioista, kuten näiltä sivuiltani voit huomata.
Pohjois-Karjalasta suosittelen tutustumaan ainakin Ruunaan retkeilyalueeseen ja Patvinsuon kansallispuistoon ja Kolin vaaroihin ja kansallispuistoon. Pohjois-Karjalassa on useita vaellusreitteja, joista löytyy heino reittiopas. Kesän kohokohtia Joensuussa ovat Ilosaarirock ja Ilovaarirock.
© 1997-2005